Henkinen pettäminen

Ei tuo mitään pettämistä ole, olet ihastunut toiseen ja sille on syynsä. Oma liitto väljähtynyt? Tee töitä liittosi eteen tai eroa.

Komppaan nroa 17. Anna ajan kulua, tunteesi työkaveriasi kohtaan luultavasti laimentuvat ajan myötä. Yritä samalla satsata avioliittoosi, jutelkaa ja tehkää asioita yhdessä.

Mitä seuraavaksi? Unissa pettäminen? Astraalipettäminen?

Vierailija kirjoitti:

Siis mikä henkinen pettäminen? Kai sitä nyt saa toisen seurassa viihtyä, mutta eikö se raja oikeasti mene siinä, että ei tehdä mitään fyysisesti? Voisiko joku selittää tarkemmin tuon henkisen "pettämisen"?

Ajattelet rakastellessasi että rakastelet tätä ihastustasi.

Et kerro puolisollesi tärkeitä asioita, vaan jaat ne ihastuksen kanssa.

Odotat puolisosi kanssa ollessasi vain sitä että pääsisit tämän ihastuksen seuraan.

Fantasioit elämästä tämän ihastuksen kanssa.

Yhteytenne puolisosi kanssa viilenee koska ajatuksesi ja halusi täyttää tämä ihastus.

Mitään fyysistä ei kuitenkaan ole tapahtunut, eli tikku ei ole mennyt reikään, mitkään huulet eivät ole koskettaneet toisia. Genitaalialueista on pidetty kädet ja muut ulokkeet erossa.

Selvensikö yhtään?

Lasken pettämiseksi parisuhteen ulkopuolella harjoitetut ihmissuhteet, joissa toteutetaan niitä tarpeita ja haluja, joita parisuhdekin tarjoaisi, niin, että tämä petoksellinen toiminta samalla loukkaa puolison oikeutta toteuttaa omia vastaavia tarpeitaan.

Jos parisuhde on seksitön, muualla paneminen ei ole välttämättä pettämistä. Jos parisuhteessa ei keskustella kiinnostavista asioista, keskustelukumppanin hakeminen muualta ei ole pettämistä. Jos puoliso ei ymmärrä syvimpiä ajatuksiasi ja tunteitasi, niiden jakaminen ulkopuolisen kanssa ei ole pettämistä.

Usein tarpeet, joita parisuhde ei riitä tyydyttämään, hoituvat ystävien kesken. Mutta tietyissä henkilökohtaisissa ja aroissa asioissa voi olla vaikeaa löytää vastinparia muutoin kuin romanttisen sitoutumisen ja kokemuksen myötä. On epätodennäköistä että maailmasta löytyy sitä täydellisesti sopivaa vastinparia jokaiselle, mitä nykyaikainen länsimainen romanttinen parisuhdekäsitys olettaa ja saa ihmiset epätoivoissaan uskomaan tavoiteltavaksi, vaikka se johtaa vain epäonnen tuntemuksiin. Sivusuhde voi siis olla se puuttuva palanen, joka eheyttää elämän ja saa kokemaan täyttymystä myös vajavaiseksi parisuhteessa. Jos sitä ajattelee pettämisenä, niin ehkä silloin se parisuhde itsessään jo on suurin petos itseään kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Siis miten petät henkisesti? Eikö sulla saa olla kavereita? En ymmärrä tätä aloitusta ollenkaan.

Samaa mietin. Olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta ja molemmilla on myös omat ystävänsä ja kaverinsa. Mies käy lounaalla välillä naispuolisen työkaverinsa kanssa ja se on minulle ihan ok, enkä edes tiedä vaikka niitä olisi enemmänkin, mitä sitten? Minä taas saatan jutella erään miespuolisen ystäväni kanssa vaikka kolme tuntia puhelimessa ja käymme joskus kahvilla, mutta taas kerran, mitä sitten? Olen ollut ihastunutkin tähän mieheen viitisen vuotta sitten, mutta emme me mitään tehneet ja ystävyys jäi. Enää en ole häneen ihastunut, mutta hän on silti ystäväni varmasti aina ja ikuisesti. Molemmilla on parisuhteensa ja elämä sujuu hyvin. En hae miehestä mitään korviketta, vaan hän on hyvä tyyppi, jonka kanssa juttelemme erilaisista asioista.

Ap, älä omi työkaveriasi mitenkään ja älä aseta häntä liian korkealle ajatuksissasi, hän on vain mukava mies ja tässä kaikki. Hoida työsi ja avioliittosi mielummin nyt entistäkin paremmin ja älä ala kuvittelemaan työkaveristasi mitään kuvitelmia. Anna ajan kulua ja älä haksahda mihinkään ikäkriiseihin. Ajattele asiaa järkevästi.

Musta taas tuntuu että ongelmat parisuhteissa alkaa siitä kun luvataan olla vaan toistemme omat. Silloin juuri liitot väljähtävät ja arki jyrää alleen kaiken kipinän.

Vierailija kirjoitti:

Kertokaapa kokemuksia kyseisestä asiasta.

Itse olen ajautunut tilanteeseen, jossa mulla on "suhde" työkaverin kanssa. Mitään fyysistä ei ole tapahtunut ja ainakin uskottelen itselleni ettei tulekaan tapahtumaan. Mutta silti hän on niin syötävän ihana, vastaa täydellisesti mun ihannekumppania, meillä on hyviä ja syviä keskusteluja jne. Lisäksi tiedän että hänekin on kiinnostunut minusta. Ja sitten tietenkin kotona odottaa pitkä ja ehkä vähän väljähtynyt avioliitto. Ei siellä kotona mitään erityistä ongelmaa ole, mutta silti olen tässä tilanteessa.

Eli mitä tässä nyt sitten voisi tehdä? Jotenkin oma moraali ei anna periksi tämän suhteen eteenpäin viemistä, mutta sydän taas ei anna pistää sitä poikkikaan.

Se vastaa sun ihannekumppania, koska se on sun työkaveri. Sä kuvittelet, että teillä on paljon yhteistä koska jaatte samat intressit ( = työ). Työpaikkaromanssit syntyvät just sen takia, että kuvitellaan sen duunikaverin ymmärtävän täydellisesti juuri minua. Omaa narsistista heijastusta sieltä kumppanista etsitään. Oikeasti aikuinen ihminen ei etsi itsensä kaltaista ihmistä ja näe toista itsensä läpi, vaan haluaa kasvaa itsekin henkisesti ja saada kumppanilta jotain syvyyttä elämäänsä.

Mä en tajua ihmisiä, miten tätä ei haluta nähdä?

Vierailija kirjoitti:

Siis miten petät henkisesti? Eikö sulla saa olla kavereita? En ymmärrä tätä aloitusta ollenkaan.

Hyvä kommentti. Monella keulii mopo täällä aika paljon tuon 'henkisen' pettämisen suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Lasken pettämiseksi parisuhteen ulkopuolella harjoitetut ihmissuhteet, joissa toteutetaan niitä tarpeita ja haluja, joita parisuhdekin tarjoaisi, niin, että tämä petoksellinen toiminta samalla loukkaa puolison oikeutta toteuttaa omia vastaavia tarpeitaan.

Jos parisuhde on seksitön, muualla paneminen ei ole välttämättä pettämistä. Jos parisuhteessa ei keskustella kiinnostavista asioista, keskustelukumppanin hakeminen muualta ei ole pettämistä. Jos puoliso ei ymmärrä syvimpiä ajatuksiasi ja tunteitasi, niiden jakaminen ulkopuolisen kanssa ei ole pettämistä.

Usein tarpeet, joita parisuhde ei riitä tyydyttämään, hoituvat ystävien kesken. Mutta tietyissä henkilökohtaisissa ja aroissa asioissa voi olla vaikeaa löytää vastinparia muutoin kuin romanttisen sitoutumisen ja kokemuksen myötä. On epätodennäköistä että maailmasta löytyy sitä täydellisesti sopivaa vastinparia jokaiselle, mitä nykyaikainen länsimainen romanttinen parisuhdekäsitys olettaa ja saa ihmiset epätoivoissaan uskomaan tavoiteltavaksi, vaikka se johtaa vain epäonnen tuntemuksiin. Sivusuhde voi siis olla se puuttuva palanen, joka eheyttää elämän ja saa kokemaan täyttymystä myös vajavaiseksi parisuhteessa. Jos sitä ajattelee pettämisenä, niin ehkä silloin se parisuhde itsessään jo on suurin petos itseään kohtaan.

Amen.

Minulla on monta ystävää ja mies. Ystävieni kanssa juttelen erilaisia asioita kuin mieheni kanssa ja mieheni kanssa taas juttelemme omia asioitamme, mutta yksikään ystävä tai mies ei sellainen ihminen, jonka kanssa voisin puhua ihan kaikesta. On siis hyvä olla ympärillä erilaisia ihmisiä, miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja, joiden kanssa voi jutella. Se ei ole pettämistä, jos juttelen jonkun toisen miehen kanssa, se ei ole mieheltäni pois, vaan päinvastoin olen parempi tyyppi, kun olen saanut erilaisia mielipiteitä ja ajatuksia muiltakin.

Sehän menee niin, että jos kotona on riitaa enemmän ja tapaa toisen ihmisen, niin sehän on se maailman ihanin ihminen ja se kotona oleva ei ole enää mitään. Uusi täysin vastakohta sille omalle kumppanille ja sitten luullaan tästä uudesta ihastuksesta, että tämä on nyt se. Olihan se kumppanikin just se, kun tapas. Itse olin aikoinaan ihastunut toiseen, mutta en edes suudellut häntä. Tajusin siinä, että tämä ihastus teki kaiken juuri päinvastoin mitä mieheni teki ja kun vuodatin suhdettani ja harkitsen vakavasti eroa, niin ihastus otti siitä kiinni ja teki kaikki asiat erilailla. Menin sokeaksi siitä ja onneksi tajusin sen ajoissa. Esimerkki, jos mieheni ei avannut ovea, niin ihastus avasi oven. Jos mieheni ei ota kenkiä pois, niin ihastus otti.

Mietin siinä, kun tajusin tilanteen, että onko minun mieheni loppujen lopuksi huono mies. Rupesin avaamaan päässäni suhdettamme ja riidat johtu toisen kuuntelemisen puutteesta ja vähälteltiin asioita. Jos mieheni yritti puhua järkeä, niin minä torppasin sen kun näin asia erilailla, vaikka mieheni olikin oikeassa. Ihastukselle sanoin ettei tapaaminen jatku, että haluan liittoni kuntoon kun se on pienestä kiinni se muutos. Onneksi korjattiin liittomme ja nyt olemme avoimia ja kuuntelemme toisiamme.

Vierailija kirjoitti:

Siitä mistä ei pysty kumppaninsa kanssa keskustelemaan on pettämistä ja tuo on yhtä pahaa kun sekin että tuo olisi mennyt fyysiseksi.

Kauheaa.. Ajatteletko oikeasti noin? Ovatko siis esimerkiksi ystävieni kanssa juttelemani asiat pois parisuhteelta? Missä menee raja?

Minulla on ollut onni saada elämääni ihania fiksuja ystäviä, miehiä ja naisia. Heitä tulee ja menee, osa jää pitemmäksi aikaa, osa vain käväisee. Mieheni on ollut elämässäni jo parikymmentä vuotta ja tiedän suhteemme kestävän niin kauan kuin elämme. Se, minkälainen suhteemme on, on taas meidän päätettävissä oleva asia. Tottakai kun kyseessä on kaksi ihmistä, niin "riskejä" on, mutta enemmänkin mahdollisuuksia. Minä voin tehdä parisuhteestamme hyvän tai sitten voin tehdä siitä ankean, se on oma valinta. Miehellä on samat kortit myös käsissään. Mieheni on ystäväni, yksi pitkäaikaisin ystäväni ja en halua rikkoa ystävyyttä pienien päähänpistojen ja ihastumisen takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis miten petät henkisesti? Eikö sulla saa olla kavereita? En ymmärrä tätä aloitusta ollenkaan.

Hyvä kommentti. Monella keulii mopo täällä aika paljon tuon 'henkisen' pettämisen suhteen.

Onko joku todella sitä mieltä, että vaikka olisi miten palavia tunteita jotakuta "kaveria" kohtaan, niin silti suhde on "vain kaveruus", ellei mitään fyysistä tapahdu? Kuinka tehokkaasti ihmiset oikein osaavat huijata itseään ja muita? Mä olin aikoinaan tolkuttoman ihastunut työkaveriini ja olimme myös tekemisissä, käytännön tasolla ihan viattomasti ja "kaverillisesti". En silti hetkeäkään kokenut, että homma olisi ollut aivan oikein, koska oli päivänselvää että tässä "kaveruudessa" oli ihan pirusti latausta ja tunteita pelissä.

Onko jonkun mielestä tuollainen vain kaveruutta, jos ei käytännössä lähde panemaan? Mun mielestä tuollainen olisi aivan h-vetin selkärangaton näkemys.

Oma kokemus on se, että vaihtamalla ei parantunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis miten petät henkisesti? Eikö sulla saa olla kavereita? En ymmärrä tätä aloitusta ollenkaan.

Hyvä kommentti. Monella keulii mopo täällä aika paljon tuon 'henkisen' pettämisen suhteen.

Onko joku todella sitä mieltä, että vaikka olisi miten palavia tunteita jotakuta "kaveria" kohtaan, niin silti suhde on "vain kaveruus", ellei mitään fyysistä tapahdu? Kuinka tehokkaasti ihmiset oikein osaavat huijata itseään ja muita? Mä olin aikoinaan tolkuttoman ihastunut työkaveriini ja olimme myös tekemisissä, käytännön tasolla ihan viattomasti ja "kaverillisesti". En silti hetkeäkään kokenut, että homma olisi ollut aivan oikein, koska oli päivänselvää että tässä "kaveruudessa" oli ihan pirusti latausta ja tunteita pelissä.

Onko jonkun mielestä tuollainen vain kaveruutta, jos ei käytännössä lähde panemaan? Mun mielestä tuollainen olisi aivan h-vetin selkärangaton näkemys.

Lisään vielä, että kaikessa epämuodikkuudessaan se periaate, että ei tee sellaista mikä itseä satuttaisi toisen tekemänä, on aika hyvä ohjenuora. Masentavan moni ei tuollaisesta välitä, vaan tärkeämpää on saada suhmuroida jotakin mikä itselle tuo kutkutusta.

Minusta henkistä pettämistä on se, jos sille toiselle puhutaan sellaiset syvälliset asiat, mitä pitäisi sen oman kumppanin kanssa keskustella, eikä jonkun toisen (toki muidenkin kanssa saa puhua syvällisiä asioita ja vaikk samojakin kun oman kumppanin, mutta ei niin ettei niistä samoista asioista puhuisi sille kumppanillekkin, toki jos haluaa puida jotain parisuhdeongelmaa toisenkanssa päämääränään tehdä asialle jotain niin se on eri asia).

Tai jos se oma kumppani "unohdetaan" informoida tärkeistä asioista ja ottaa huomioon elämässä muutenkin. Tai vaikka se, että jos tätä uutta "kaveria" pyydetään yhdessä tekemään asioita, joista selkeästi tietää että oma kumppani pitäisi ja tekisi mielellään kanssasi, mutta päätätkin pyytää sen toisen ja olla kertomatta kumppanille siitä. Ja muutenkin jos sitä suhdetta pitää kumppanilta salailla, niin sillon on jo jotain pielessä.

Minulla on yksi esimerkki, joka omassa suhteessa välillä ärsyttää vaikka se ei nyt ihan 100% ole pettämistä mielestäni. Sellainen tapaus, että poikaystävälläni on yksi ystävänsä naisystävä jonka kanssa tulevat hyvin juttuun. Ovat siis kavereita, ja tunteneet toisensa pitkään ennen kuin itse tulin kuvioihin. Minua kuitenkin loukkasi, kun kuulun, että poikaystävä olis tälle naiselle luvannut opettaa häntä skeittaamaan ja että voisivat mennä yhdessä harjoittelemaan joskus. Minulle poikaystävä ei kuitenkaan samaa edes ehdottanut kun ilmaisin aiemmin kiinnostukseni samaan asiaan. Silti, tälle toiselle naiselle olisi voinut opettaa ihan kädestä pitäen ja jo aikakin sovittu, että milloin. Sitten kuulen asiasta kun oltiin yhdessä kaikki tältä toiselta naiselta kun hän kysyy poikaystävältä "milloin mennään?" ja itse olen ihan tietämätön asiasta. Selkeästi poikaystävä näytti siltä ettei olis halunnut mun tietävän asiasta "unohti" mainita kun kysyin miksi ei mulle tällästä ehdottanut tai kertonut että aikoo mennä tän naisenkaa harjottelee, että voisin tulla mukaan. Sitten kyllä pyydettiin, kun asia tuli ilmi. Eli tossa lievä esimerkki, mikä mun mielestä on jo hiukan siinä rajalla että onko henkistä pettämistä vai ei. Kyllähän tossa kohtaa tuli mieleen, et miksi ei tällästä asiaa voi oman tyttöystävän kanssa tehdä, mutta toisen naisen kanssa voi kyllä. Ei poikaystävä välttämättä ajatellut toki että kyse oli isosta asiasta, mutta itselle oli. Tänkin takii myös henkisestä pettämisestä kannattaa puhua kumppanille suhteen alussa jo, tai ylipäänsä niistä rajoista. Itse sanoin vaan poikaystävälle että enskerralla voisi miettiä et haluisinko mäkin esim. tulla mukaan tommosiin juttuihin. Tai vois edes mainita asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Sehän menee niin, että jos kotona on riitaa enemmän ja tapaa toisen ihmisen, niin sehän on se maailman ihanin ihminen ja se kotona oleva ei ole enää mitään. Uusi täysin vastakohta sille omalle kumppanille ja sitten luullaan tästä uudesta ihastuksesta, että tämä on nyt se. Olihan se kumppanikin just se, kun tapas. Itse olin aikoinaan ihastunut toiseen, mutta en edes suudellut häntä. Tajusin siinä, että tämä ihastus teki kaiken juuri päinvastoin mitä mieheni teki ja kun vuodatin suhdettani ja harkitsen vakavasti eroa, niin ihastus otti siitä kiinni ja teki kaikki asiat erilailla. Menin sokeaksi siitä ja onneksi tajusin sen ajoissa. Esimerkki, jos mieheni ei avannut ovea, niin ihastus avasi oven. Jos mieheni ei ota kenkiä pois, niin ihastus otti.

Mietin siinä, kun tajusin tilanteen, että onko minun mieheni loppujen lopuksi huono mies. Rupesin avaamaan päässäni suhdettamme ja riidat johtu toisen kuuntelemisen puutteesta ja vähälteltiin asioita. Jos mieheni yritti puhua järkeä, niin minä torppasin sen kun näin asia erilailla, vaikka mieheni olikin oikeassa. Ihastukselle sanoin ettei tapaaminen jatku, että haluan liittoni kuntoon kun se on pienestä kiinni se muutos. Onneksi korjattiin liittomme ja nyt olemme avoimia ja kuuntelemme toisiamme.

Jep. Itse käytän näissä tapauksissa termiä "ymmärtäjä". Se ihastuksen kohde, joka on myös ihastunut sinuun, vetää mattoa kumppanisi alta olemalla juuri sellainen, jota kumppanisi ei ole. Tämä siksi, että hän haluaa sinut itselleen. Tämä vaikuttaa siltä että "vihdoinkin minä löysin jonkun joka ymmärtää minua!!11"

Oikeasti se ei mene näin, vaan sitten kunsinulla on tämän uuden ihastuksen kanssa se täydellinen parisuhde, niin jonkun ajan kuluttua löytyy taas jostain se ymmärtäjä. 

Se on oikein tehty, että tällaisessa tilanteessa kääntää sen katseen sitä omaa parisuhdetta kohtaan, koska muuten tilanne toistuu satavarmasti kun seuraavan kerran kaivataan sitä ymmärtäjää.

Mies alkoi tällaista henkistä pettämistä työkaverin kanssa puuhaamaan. Oli korvana naiselle ja nainen oli kuumana kun joku mies kuuntelee. Tästä mies kertoi kotona. Sanoin että teet miten parhaaksi näet mutta kerrot jos jotain teet. Minä en halua olla kolmas osapuoli. Mies vakuutteli että nainen ei häntä kiinnosta naisena.

Ajattelin että minun mieheni kertoo siinä vaiheessa kun emme ole toisillemme ainoat. Hän kyllä kertoo koska keskustelimme ihan kaikesta. Myös tuon naisen perhehuolista! Jossakin vaiheessa hän lupasi naiselle että ei kerro minulle. Siinä niille jotka miettivät mikä on henkisen pettämisen raja. Siinä se on. Sen jälkeen suutelu tuli mukaan.

Nyt tuntuu että olen likainen. Liattu. Oudolla tavalla minusta tuntuu että minä olen pettänyt tuota naista mieheni kanssa. Olen samaan aikaan ollut vaimo kun tuo nainen on elänyt fantasiaelämää mieheni kanssa. En pääse yli ajatuksesta, että olen ollut kolmantena suhteessa.

Vaikka se loppui ahdistus  ei lopu. Syyllinen olo vaikka en tehnyt mitään. Koska en tehnyt mitään? Minun olisi pitänyt nähdä mihin tilanne menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä mistä ei pysty kumppaninsa kanssa keskustelemaan on pettämistä ja tuo on yhtä pahaa kun sekin että tuo olisi mennyt fyysiseksi.

Kauheaa.. Ajatteletko oikeasti noin? Ovatko siis esimerkiksi ystävieni kanssa juttelemani asiat pois parisuhteelta? Missä menee raja?

Siinä, että tietää itse tekevänsä väärin, eikä vastavaa käytöstä hyväksyisi omalta kumppaniltaan.