Lue keskustelun säännöt.
En onnistu saamaan ystäviä
14.10.2018 |
Tapaan uuden, kivalta vaikuttavan tyypin. Vaikuttaa siltä, että tulemme hyvin juttuun. Toinen ihminen näyttää käytöksensä perusteella siltä, että hän on viihtynyt seurassani - kuten myös minä hänen seurassaan. Lopuksi jutellaan, että olisi kiva nähdä. Jään odottamaan yhteydenottoa iloisena. Mitään ei kuitenkaan kuulu.
Kyselen jossain vaiheessa perään ja toinen iloisena yhteydenotosta suostuu uuteen tapaamiseen. Taas on mukavaa ja sovitaan, että nähdään uudelleen... Mutta mitään ei toisesta vieläkään kuulu, otit itse yhteyttä tai et. Onko muita joille toistuvasti käy näin? Jos jossain vaiheessa huomautat, että olisi kiva että toinenkin ottaisi yhteyttä sinuun, niin saatat saada pahoitteluja hajamielisyydestä, kiireestä, mutta mikään ei silti muutu.
Ovatko ihmissuhteet nykyään yleisesti tällaisia vai onko minulla erityisen paljon huonoa tuuria matkassa? Vaikea kuvitella, että ihmiset haluaisivat nähdä enää uudelleen, jos tapaamiset olisivat tuntuneet ikäviltä.
Kommentit (158)
Minulle ystävyys on ennen muuta tunne johon liittyy tekoja. Sen kypsyminen vie aikaa. Se on luottamusta toiseen, omaa luotettavuutta ja lojaaliutta. Sitä että on valmis tukemaan toista ja että viihtyy toisen lähellä ilman mitään ihmeempää kuin oleileminen. Joskus joku on alkanut tuntua ystävältä liian nopeasti ja parempi tutustuminen on osoittanut ettei toinen olekkaan sellainen josta on ystäväksi. Usein puuttuu luotettavuus ja tuki. Siksi nykyisin olen varovainen ja tutustun hitaasti asteittain ennenkuin kutsun ystäväksi. Nimittäin ystävänä pitämän ihmisen petollisuus haavoittaa syvästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle ystävyys on ennen muuta tunne johon liittyy tekoja. Sen kypsyminen vie aikaa. Se on luottamusta toiseen, omaa luotettavuutta ja lojaaliutta. Sitä että on valmis tukemaan toista ja että viihtyy toisen lähellä ilman mitään ihmeempää kuin oleileminen. Joskus joku on alkanut tuntua ystävältä liian nopeasti ja parempi tutustuminen on osoittanut ettei toinen olekkaan sellainen josta on ystäväksi. Usein puuttuu luotettavuus ja tuki. Siksi nykyisin olen varovainen ja tutustun hitaasti asteittain ennenkuin kutsun ystäväksi. Nimittäin ystävänä pitämän ihmisen petollisuus haavoittaa syvästi.
Sama juttu mulla. En edes ymmärrä, miksi pitäisi kiirehtiä ystävystymisen kanssa. Ei ystävystymisessä ole mitään tikittävää biologista kelloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle ystävyys on ennen muuta tunne johon liittyy tekoja. Sen kypsyminen vie aikaa. Se on luottamusta toiseen, omaa luotettavuutta ja lojaaliutta. Sitä että on valmis tukemaan toista ja että viihtyy toisen lähellä ilman mitään ihmeempää kuin oleileminen. Joskus joku on alkanut tuntua ystävältä liian nopeasti ja parempi tutustuminen on osoittanut ettei toinen olekkaan sellainen josta on ystäväksi. Usein puuttuu luotettavuus ja tuki. Siksi nykyisin olen varovainen ja tutustun hitaasti asteittain ennenkuin kutsun ystäväksi. Nimittäin ystävänä pitämän ihmisen petollisuus haavoittaa syvästi.
Sama juttu mulla. En edes ymmärrä, miksi pitäisi kiirehtiä ystävystymisen kanssa. Ei ystävystymisessä ole mitään tikittävää biologista kelloa.
Ihmiset ovat erilaisia. Toiset tutustuvat nopeammin ja toiset hitaammin uusiin ihmisiin. Sama juttu kuin parisuhteissakin. Jotkut etenevät nopeammin kuin toiset, mutta vasta ajan saatossa selviää mitä suhteesta tulee. Haavoja voi saada kumpikin, sekä hitaasti että nopeasti etenevä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle ystävyys on ennen muuta tunne johon liittyy tekoja. Sen kypsyminen vie aikaa. Se on luottamusta toiseen, omaa luotettavuutta ja lojaaliutta. Sitä että on valmis tukemaan toista ja että viihtyy toisen lähellä ilman mitään ihmeempää kuin oleileminen. Joskus joku on alkanut tuntua ystävältä liian nopeasti ja parempi tutustuminen on osoittanut ettei toinen olekkaan sellainen josta on ystäväksi. Usein puuttuu luotettavuus ja tuki. Siksi nykyisin olen varovainen ja tutustun hitaasti asteittain ennenkuin kutsun ystäväksi. Nimittäin ystävänä pitämän ihmisen petollisuus haavoittaa syvästi.
Sama juttu mulla. En edes ymmärrä, miksi pitäisi kiirehtiä ystävystymisen kanssa. Ei ystävystymisessä ole mitään tikittävää biologista kelloa.
Ihmiset ovat erilaisia. Toiset tutustuvat nopeammin ja toiset hitaammin uusiin ihmisiin. Sama juttu kuin parisuhteissakin. Jotkut etenevät nopeammin kuin toiset, mutta vasta ajan saatossa selviää mitä suhteesta tulee. Haavoja voi saada kumpikin, sekä hitaasti että nopeasti etenevä.
Aivan, mutta nopeasti etenevän ei pidä pettyä, jos toinen ei ollutkaan sellainen, millaisen mielikuvan ihan vain omassa päässään toisesta ensivaikutelman perusteella muodosti. Jos ihastuu johonkin, mitä ei ole koskaan todellisuudessa ollutkaan, ei voi olla vihainen eikä katkerakaan sille toiselle, joka ei vastannutkaan kuvitelmia. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että hitaasti etenevällä on vähemmän syitä saada haavoja, koska hänellä ei ole toisesta epärealistisia kuvitelmia heti suhteen alussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin vain ekan sivun kommentit, joten en tiedä onko joku jo aiemmin vastannut näin, mutta:
Mulla esim. työpaikalla muutama ihan mukava ihminen pyydellyt useasti kylään kotiinsa tms. Yleensä olen joutunut aina ensin kieltäytymään ja sanonut, että elämä on niin kiireistä, että valitettavasti en ehdi. No jossain vaiheessa on sitten sopinut aikatauluuni, ja olen mennyt kylään. On ollut mukavaa, ja sanonutkin sen kiitellessäni vilpittömästi kestityksestä. Kun toinen sanoo että olis kiva nähdä toistekin, vastaan tietysti, että niin olisi..
...mutta valitettavan usein tästä tulee sitten tenkkapoo ja minuun loukkaannutaan, kun en ehdikään jatkossa sopimaan tiheästi tapaamisia ja syventämään ystävyyttä, VAIKKA jo aluksi olen kertonut, että elämäni on kiireistä.
Mulla kun on JO useampi vanha, hyvä ystävä, joita tapaan säännöllisesti (kun on aikaa,välillä vaikea löytää sitä aikaa heillekään), näiden lisäksi tietysti ne työt, lapset, miesystävä, ja säännölliset liikuntatreenit 3-6 kertaa viikossa, ja tietysti kaikki kotityöt, vanhempainillat, hammaslääkärit, lasten harrastuksiin kuskaamiset ym. joihin tuhraantuu aikaa.
Ei siinä kertakaikkiaan ehdi enää sen tiiviimpään ystävyyteen kenenkään uuden ihmisen kanssa. Ei ole varaa enää tinkiä mistään muista menoista.
Ei se tarkoita ettäkö en pitäisi tästä uudesta ihmisestä taikäyttäisin hyväksi tms, en vaan kertakaikkiaan löydä aikaa tiheisiin tapaamisiin. ...ehkä pitäisi olla tapaamatta sitä ensimmäistäkään kertaa, niin ei anna turhia odotuksia...? Viimeksikin kuitenkin menin, kun tämä toinen toi esiin yksinäisyytensä, ja useasti pyyteli.
Eli oikeasti, sinussa ei ole välttämättä yhtään mitään vikaa, toisella voi vaan todella olla kalenteri niin täysi!
Pyydän rukoilemaan Jeesukselta johdatusta ihmissuhteisiin. Kokeile edes, et voi menettää mitään siinä. Jumala rakastaa sinua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle ystävyys on ennen muuta tunne johon liittyy tekoja. Sen kypsyminen vie aikaa. Se on luottamusta toiseen, omaa luotettavuutta ja lojaaliutta. Sitä että on valmis tukemaan toista ja että viihtyy toisen lähellä ilman mitään ihmeempää kuin oleileminen. Joskus joku on alkanut tuntua ystävältä liian nopeasti ja parempi tutustuminen on osoittanut ettei toinen olekkaan sellainen josta on ystäväksi. Usein puuttuu luotettavuus ja tuki. Siksi nykyisin olen varovainen ja tutustun hitaasti asteittain ennenkuin kutsun ystäväksi. Nimittäin ystävänä pitämän ihmisen petollisuus haavoittaa syvästi.
Sama juttu mulla. En edes ymmärrä, miksi pitäisi kiirehtiä ystävystymisen kanssa. Ei ystävystymisessä ole mitään tikittävää biologista kelloa.
Ihmiset ovat erilaisia. Toiset tutustuvat nopeammin ja toiset hitaammin uusiin ihmisiin. Sama juttu kuin parisuhteissakin. Jotkut etenevät nopeammin kuin toiset, mutta vasta ajan saatossa selviää mitä suhteesta tulee. Haavoja voi saada kumpikin, sekä hitaasti että nopeasti etenevä.
Aivan, mutta nopeasti etenevän ei pidä pettyä, jos toinen ei ollutkaan sellainen, millaisen mielikuvan ihan vain omassa päässään toisesta ensivaikutelman perusteella muodosti. Jos ihastuu johonkin, mitä ei ole koskaan todellisuudessa ollutkaan, ei voi olla vihainen eikä katkerakaan sille toiselle, joka ei vastannutkaan kuvitelmia. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että hitaasti etenevällä on vähemmän syitä saada haavoja, koska hänellä ei ole toisesta epärealistisia kuvitelmia heti suhteen alussa.
Minulla on ihan toisenlainen kokemus hyvin pitkästä ystävyyssuhteesta. Se on suurin pettymykseni kaikista ystävyyssuhteistani. Toinen veti vuosien ja vuosien ajan aivan ihmeellistä roolipeliä. Olisin mieluiten jättänyt tämän kokemuksen kokonaan välistä tai päättänyt hyvin nopeasti, jos toinen olisi rehellisesti heti alussa ollut oma itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli oikeasti, sinussa ei ole välttämättä yhtään mitään vikaa, toisella voi vaan todella olla kalenteri niin täysi!
Miten tämän pitäisi minua lohduttaa? Oli syy muiden käytökseen mikä vain, niin koen itseni silti tällä hetkellä yksinäiseksi.
Sama täällä. Ehkä pitäisi olla aktiivisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle ystävyys on ennen muuta tunne johon liittyy tekoja. Sen kypsyminen vie aikaa. Se on luottamusta toiseen, omaa luotettavuutta ja lojaaliutta. Sitä että on valmis tukemaan toista ja että viihtyy toisen lähellä ilman mitään ihmeempää kuin oleileminen. Joskus joku on alkanut tuntua ystävältä liian nopeasti ja parempi tutustuminen on osoittanut ettei toinen olekkaan sellainen josta on ystäväksi. Usein puuttuu luotettavuus ja tuki. Siksi nykyisin olen varovainen ja tutustun hitaasti asteittain ennenkuin kutsun ystäväksi. Nimittäin ystävänä pitämän ihmisen petollisuus haavoittaa syvästi.
Sama juttu mulla. En edes ymmärrä, miksi pitäisi kiirehtiä ystävystymisen kanssa. Ei ystävystymisessä ole mitään tikittävää biologista kelloa.
Ihmiset ovat erilaisia. Toiset tutustuvat nopeammin ja toiset hitaammin uusiin ihmisiin. Sama juttu kuin parisuhteissakin. Jotkut etenevät nopeammin kuin toiset, mutta vasta ajan saatossa selviää mitä suhteesta tulee. Haavoja voi saada kumpikin, sekä hitaasti että nopeasti etenevä.
Aivan, mutta nopeasti etenevän ei pidä pettyä, jos toinen ei ollutkaan sellainen, millaisen mielikuvan ihan vain omassa päässään toisesta ensivaikutelman perusteella muodosti. Jos ihastuu johonkin, mitä ei ole koskaan todellisuudessa ollutkaan, ei voi olla vihainen eikä katkerakaan sille toiselle, joka ei vastannutkaan kuvitelmia. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että hitaasti etenevällä on vähemmän syitä saada haavoja, koska hänellä ei ole toisesta epärealistisia kuvitelmia heti suhteen alussa.
Minulla on ihan toisenlainen kokemus hyvin pitkästä ystävyyssuhteesta. Se on suurin pettymykseni kaikista ystävyyssuhteistani. Toinen veti vuosien ja vuosien ajan aivan ihmeellistä roolipeliä. Olisin mieluiten jättänyt tämän kokemuksen kokonaan välistä tai päättänyt hyvin nopeasti, jos toinen olisi rehellisesti heti alussa ollut oma itsensä.
Sulla on käynyt huono tuuri. Yleensä ihmiset eivät jaksa kovin montaa vuotta teeskennellä, jos eivät saa siitä vastineeksi juuri mitään hyötyä itselleen. Ja tässä ei nyt ollut pointtini pitkä ystävyyssuhde vaan pitkä tutustumisaika ennenkuin tullaan edes kavereiksi ja siitä on vielä pitkä aika ennenkuin tullaan ystäviksi. Suurin osa teeskentelijöistä luovuttaa jo ennenkuin ehditään edes ystävystyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö. Jatka etsimistä. Jos haiskahtaa yksipuoliselta heti alussa ei se tule muuttumaan. Vastavuoroisuuden puute on yksi huonon suhteen merkki ja roolit valitettavasti lukittuu nopeasti. Heivaa ulos ja keskity niihin joilla on puheiden sijasta tekoja.
Samaa mieltä. Ihminen, joka koskaan ei panosta sinun kutsumiseesi kotiinsa, vastavuoroisuuteen, ei priorisoi sinua kovinkaan korkealle. Hän on sijoittanut sinut ulkokehälle, alitajuisesti hyväksikäytettäväksi, eikä siihen tule koskaan muutosta. Etenkin jos huomaat, että tältä ihmiseltä kyllä liikenee voimavaroja muiden ihmisten kanssa, juokse. Mieluummin vaikka yksin.
En usko mihinkään hyväksikäyttöön. Mulla on yksi tuollainen ystävä, hän on kahden lapsen äiti jolla on omakotitalossa aika paljon hommaa, vuorotyö, harrastus ja vanhoja ystäviä ja perheenjäseniä joiden kanssa viettää aikaa. Uskon, että tykkää minusta, mutta koska olen ns. uusi ystävä niin kaikki vanhat menevät mun edelle ja jos hänellä joskus jää ylimääräistä aikaa niin käyttää sen kotona yksinään kun on kerrankin mahdollisuus vaikka vaan lukea rauhassa. Olen itse jättänyt yhteydenpidon hänen kanssaan, hänelle ei ole mulle aikaa eli ei pidä mua niin tärkeänä, että järjestäisi sitä oma-aloitteisesti.
Kuulostaa siltä, että uuden ystävän sijaan olet toiselle täysin yhdentekevä ihminen.
Olen tuo toinen ihminen - ja alapeukutin tätä.
Minulla on kolme lasta, olen yrittäjä (ja normi työajan jälkeen teen kaikki kirjanpito yms yms jutut), parisuhde vaatii oman huomionsa, äitini on huonokuntoinen ja tarvitsee apuani, yritän ehtiä edes kerran viikossa salille ja pari kertaa lenkille/hiihtämään, opiskelen iltakurssilla (asiaa joka on minulle rakas harrastus) ja muutaman kerran vuodessa näen vanhoja rakkaita ystäviäni. Kärsin oikeasti siitä, ettei minulla ole enempää aikaa esim tuolla kurssilla tapaamalleni ’uudelle ystävälle’ - minustakin olisi ihanaa saada uusia ihmisiä elämääni ja löytää heille aikaa - mutta juuri nyt aikaa löytyy liian vähän niille olemassa olevillekaan :( kyse EI kuitenkaan ole siitä, etteikö nuo uudet ihmiset olisi minulle potentiaalisesti tärkeitä tai että jotenkin vähättelisin heitä tai haluaisin olla töykeä tai epäkohtelias :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö. Jatka etsimistä. Jos haiskahtaa yksipuoliselta heti alussa ei se tule muuttumaan. Vastavuoroisuuden puute on yksi huonon suhteen merkki ja roolit valitettavasti lukittuu nopeasti. Heivaa ulos ja keskity niihin joilla on puheiden sijasta tekoja.
Samaa mieltä. Ihminen, joka koskaan ei panosta sinun kutsumiseesi kotiinsa, vastavuoroisuuteen, ei priorisoi sinua kovinkaan korkealle. Hän on sijoittanut sinut ulkokehälle, alitajuisesti hyväksikäytettäväksi, eikä siihen tule koskaan muutosta. Etenkin jos huomaat, että tältä ihmiseltä kyllä liikenee voimavaroja muiden ihmisten kanssa, juokse. Mieluummin vaikka yksin.
Kysymys ei
En usko mihinkään hyväksikäyttöön. Mulla on yksi tuollainen ystävä, hän on kahden lapsen äiti jolla on omakotitalossa aika paljon hommaa, vuorotyö, harrastus ja vanhoja ystäviä ja perheenjäseniä joiden kanssa viettää aikaa. Uskon, että tykkää minusta, mutta koska olen ns. uusi ystävä niin kaikki vanhat menevät mun edelle ja jos hänellä joskus jää ylimääräistä aikaa niin käyttää sen kotona yksinään kun on kerrankin mahdollisuus vaikka vaan lukea rauhassa. Olen itse jättänyt yhteydenpidon hänen kanssaan, hänelle ei ole mulle aikaa eli ei pidä mua niin tärkeänä, että järjestäisi sitä oma-aloitteisesti.
Kuulostaa siltä, että uuden ystävän sijaan olet toiselle täysin yhdentekevä ihminen.
Olen tuo toinen ihminen - ja alapeukutin tätä.
Minulla on kolme lasta, olen yrittäjä (ja normi työajan jälkeen teen kaikki kirjanpito yms yms jutut), parisuhde vaatii oman huomionsa, äitini on huonokuntoinen ja tarvitsee apuani, yritän ehtiä edes kerran viikossa salille ja pari kertaa lenkille/hiihtämään, opiskelen iltakurssilla (asiaa joka on minulle rakas harrastus) ja muutaman kerran vuodessa näen vanhoja rakkaita ystäviäni. Kärsin oikeasti siitä, ettei minulla ole enempää aikaa esim tuolla kurssilla tapaamalleni ’uudelle ystävälle’ - minustakin olisi ihanaa saada uusia ihmisiä elämääni ja löytää heille aikaa - mutta juuri nyt aikaa löytyy liian vähän niille olemassa olevillekaan :( kyse EI kuitenkaan ole siitä, etteikö nuo uudet ihmiset olisi minulle potentiaalisesti tärkeitä tai että jotenkin vähättelisin heitä tai haluaisin olla töykeä tai epäkohtelias :(
Kysymys ei ole siitä mitä sinä olet tai mitä et ole, vaan siitä, miltä käytöksesi toisen osapuolen näkökulmasta vaikuttaa. Ystävyys on lämpöä ja läheisyyttä, ei jatkuvia selityksiä miksei taaskaan pitkään aikaan ole ehditty eikä ehditäkään tavata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö. Jatka etsimistä. Jos haiskahtaa yksipuoliselta heti alussa ei se tule muuttumaan. Vastavuoroisuuden puute on yksi huonon suhteen merkki ja roolit valitettavasti lukittuu nopeasti. Heivaa ulos ja keskity niihin joilla on puheiden sijasta tekoja.
Samaa mieltä. Ihminen, joka koskaan ei panosta sinun kutsumiseesi kotiinsa, vastavuoroisuuteen, ei priorisoi sinua kovinkaan korkealle. Hän on sijoittanut sinut ulkokehälle, alitajuisesti hyväksikäytettäväksi, eikä siihen tule koskaan muutosta. Etenkin jos huomaat, että tältä ihmiseltä kyllä liikenee voimavaroja muiden ihmisten kanssa, juokse. Mieluummin vaikka yksin.
Kysymys ei
En usko mihinkään hyväksikäyttöön. Mulla on yksi tuollainen ystävä, hän on kahden lapsen äiti jolla on omakotitalossa aika paljon hommaa, vuorotyö, harrastus ja vanhoja ystäviä ja perheenjäseniä joiden kanssa viettää aikaa. Uskon, että tykkää minusta, mutta koska olen ns. uusi ystävä niin kaikki vanhat menevät mun edelle ja jos hänellä joskus jää ylimääräistä aikaa niin käyttää sen kotona yksinään kun on kerrankin mahdollisuus vaikka vaan lukea rauhassa. Olen itse jättänyt yhteydenpidon hänen kanssaan, hänelle ei ole mulle aikaa eli ei pidä mua niin tärkeänä, että järjestäisi sitä oma-aloitteisesti.
Kuulostaa siltä, että uuden ystävän sijaan olet toiselle täysin yhdentekevä ihminen.
Olen tuo toinen ihminen - ja alapeukutin tätä.
Minulla on kolme lasta, olen yrittäjä (ja normi työajan jälkeen teen kaikki kirjanpito yms yms jutut), parisuhde vaatii oman huomionsa, äitini on huonokuntoinen ja tarvitsee apuani, yritän ehtiä edes kerran viikossa salille ja pari kertaa lenkille/hiihtämään, opiskelen iltakurssilla (asiaa joka on minulle rakas harrastus) ja muutaman kerran vuodessa näen vanhoja rakkaita ystäviäni. Kärsin oikeasti siitä, ettei minulla ole enempää aikaa esim tuolla kurssilla tapaamalleni ’uudelle ystävälle’ - minustakin olisi ihanaa saada uusia ihmisiä elämääni ja löytää heille aikaa - mutta juuri nyt aikaa löytyy liian vähän niille olemassa olevillekaan :( kyse EI kuitenkaan ole siitä, etteikö nuo uudet ihmiset olisi minulle potentiaalisesti tärkeitä tai että jotenkin vähättelisin heitä tai haluaisin olla töykeä tai epäkohtelias :(
Kysymys ei ole siitä mitä sinä olet tai mitä et ole, vaan siitä, miltä käytöksesi toisen osapuolen näkökulmasta vaikuttaa. Ystävyys on lämpöä ja läheisyyttä, ei jatkuvia selityksiä miksei taaskaan pitkään aikaan ole ehditty eikä ehditäkään tavata.
Kirjoittaja sanoikin että uudet ihmiset on "potentiaalisesti tärkeitä" eli he ei ole nyt tärkeitä mutta mahdollisesti olisivat jos heidän kanssa viettäisi aikaa, saattaisi he paljastua myös yhdentekeviksi.
Jos joku on tärkeä niin ei sen toisen tarvitse sitä yleensä epäillä, nämä pitkät ystävyydet joissa välillä otetaan yhteyttä esim puolen vuoden jälkeen ei olisi kehittyneet pitkiksi ystävyyksiksi jos alunperinkin olisi nähty pari kertaa vuodessa. Eli eri juttu silloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö. Jatka etsimistä. Jos haiskahtaa yksipuoliselta heti alussa ei se tule muuttumaan. Vastavuoroisuuden puute on yksi huonon suhteen merkki ja roolit valitettavasti lukittuu nopeasti. Heivaa ulos ja keskity niihin joilla on puheiden sijasta tekoja.
Samaa mieltä. Ihminen, joka koskaan ei panosta sinun kutsumiseesi kotiinsa, vastavuoroisuuteen, ei priorisoi sinua kovinkaan korkealle. Hän on sijoittanut sinut ulkokehälle, alitajuisesti hyväksikäytettäväksi, eikä siihen tule koskaan muutosta. Etenkin jos huomaat, että tältä ihmiseltä kyllä liikenee voimavaroja muiden ihmisten kanssa, juokse. Mieluummin vaikka yksin.
Kysymys ei
En usko mihinkään hyväksikäyttöön. Mulla on yksi tuollainen ystävä, hän on kahden lapsen äiti jolla on omakotitalossa aika paljon hommaa, vuorotyö, harrastus ja vanhoja ystäviä ja perheenjäseniä joiden kanssa viettää aikaa. Uskon, että tykkää minusta, mutta koska olen ns. uusi ystävä niin kaikki vanhat menevät mun edelle ja jos hänellä joskus jää ylimääräistä aikaa niin käyttää sen kotona yksinään kun on kerrankin mahdollisuus vaikka vaan lukea rauhassa. Olen itse jättänyt yhteydenpidon hänen kanssaan, hänelle ei ole mulle aikaa eli ei pidä mua niin tärkeänä, että järjestäisi sitä oma-aloitteisesti.
Kuulostaa siltä, että uuden ystävän sijaan olet toiselle täysin yhdentekevä ihminen.
Olen tuo toinen ihminen - ja alapeukutin tätä.
Minulla on kolme lasta, olen yrittäjä (ja normi työajan jälkeen teen kaikki kirjanpito yms yms jutut), parisuhde vaatii oman huomionsa, äitini on huonokuntoinen ja tarvitsee apuani, yritän ehtiä edes kerran viikossa salille ja pari kertaa lenkille/hiihtämään, opiskelen iltakurssilla (asiaa joka on minulle rakas harrastus) ja muutaman kerran vuodessa näen vanhoja rakkaita ystäviäni. Kärsin oikeasti siitä, ettei minulla ole enempää aikaa esim tuolla kurssilla tapaamalleni ’uudelle ystävälle’ - minustakin olisi ihanaa saada uusia ihmisiä elämääni ja löytää heille aikaa - mutta juuri nyt aikaa löytyy liian vähän niille olemassa olevillekaan :( kyse EI kuitenkaan ole siitä, etteikö nuo uudet ihmiset olisi minulle potentiaalisesti tärkeitä tai että jotenkin vähättelisin heitä tai haluaisin olla töykeä tai epäkohtelias :(
Kysymys ei ole siitä mitä sinä olet tai mitä et ole, vaan siitä, miltä käytöksesi toisen osapuolen näkökulmasta vaikuttaa. Ystävyys on lämpöä ja läheisyyttä, ei jatkuvia selityksiä miksei taaskaan pitkään aikaan ole ehditty eikä ehditäkään tavata.
Niin, tajuan sen itsekin, enkä sen takia ole aloitteellinen uusien ihmisten kanssa (vaikka joskus tekisikin kovasti mieli tutustua johonkin toiseen paremmin). Jopa vanhojen ystävien kohdalla minusta tuntuu inhottavalta yrittää sopia tapaamista, jos toisella on kalenteri lähes tyhjä ja itselle sopii seuraavan kolmen kuukauden viikonlopuista ainostaan 27.10 ja sitten kun se ei juuri sovikaan ystävälle niin sitten täytyy todeta että jepjep sitten on nuo ja tuo ja tämä ja kolmas pakollinen ja jälleen ollaan pelimatkalla ja sitten on oho-sitte ollaankin jo joulussa... joten senpä takoa tosiaan sovimme tärkeimpien ystävien kanssa esim että tammikuun eka lauantai on nyt varattu ja kaikki pitää sen tyhjänä ja silloin nähdään (ja silti usein jollain tulee joku pakollinen pojan pelimatka (joukkueenjohtajana) tai isomummon hautajaiset Pyhtäällä.) - joten jos joku ’uusi ystävä’ kutsuu minut kahville - pitäisikö minun siis sanoa a) ei en tule, en kuitenkaan ehdi kutsua sinua vastavuoroisesti meille B) joo Ok, mutta mulla on kalenteri niin täynnä jan5min erittely, että vaikka olisit kuinka ihana niin en ehdi sua meille kutsumaan C) ?
Mulla on yleensä nyt käytössä C) sori en pääse, katsotaan myöhemmin jos löydettäisiin joku sopiva väli - voitaisiinko mennä vaikka Café x lounaalle ensi viikolla? - tosin sen jälkeen jos se onnistuukin, en silti ole ehdottamassa uutta tapaamista :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö. Jatka etsimistä. Jos haiskahtaa yksipuoliselta heti alussa ei se tule muuttumaan. Vastavuoroisuuden puute on yksi huonon suhteen merkki ja roolit valitettavasti lukittuu nopeasti. Heivaa ulos ja keskity niihin joilla on puheiden sijasta tekoja.
Samaa mieltä. Ihminen, joka koskaan ei panosta sinun kutsumiseesi kotiinsa, vastavuoroisuuteen, ei priorisoi sinua kovinkaan korkealle. Hän on sijoittanut sinut ulkokehälle, alitajuisesti hyväksikäytettäväksi, eikä siihen tule koskaan muutosta. Etenkin jos huomaat, että tältä ihmiseltä kyllä liikenee voimavaroja muiden ihmisten kanssa, juokse. Mieluummin vaikka yksin.
Kysymys ei
En usko mihinkään hyväksikäyttöön. Mulla on yksi tuollainen ystävä, hän on kahden lapsen äiti jolla on omakotitalossa aika paljon hommaa, vuorotyö, harrastus ja vanhoja ystäviä ja perheenjäseniä joiden kanssa viettää aikaa. Uskon, että tykkää minusta, mutta koska olen ns. uusi ystävä niin kaikki vanhat menevät mun edelle ja jos hänellä joskus jää ylimääräistä aikaa niin käyttää sen kotona yksinään kun on kerrankin mahdollisuus vaikka vaan lukea rauhassa. Olen itse jättänyt yhteydenpidon hänen kanssaan, hänelle ei ole mulle aikaa eli ei pidä mua niin tärkeänä, että järjestäisi sitä oma-aloitteisesti.
Kuulostaa siltä, että uuden ystävän sijaan olet toiselle täysin yhdentekevä ihminen.
Olen tuo toinen ihminen - ja alapeukutin tätä.
Minulla on kolme lasta, olen yrittäjä (ja normi työajan jälkeen teen kaikki kirjanpito yms yms jutut), parisuhde vaatii oman huomionsa, äitini on huonokuntoinen ja tarvitsee apuani, yritän ehtiä edes kerran viikossa salille ja pari kertaa lenkille/hiihtämään, opiskelen iltakurssilla (asiaa joka on minulle rakas harrastus) ja muutaman kerran vuodessa näen vanhoja rakkaita ystäviäni. Kärsin oikeasti siitä, ettei minulla ole enempää aikaa esim tuolla kurssilla tapaamalleni ’uudelle ystävälle’ - minustakin olisi ihanaa saada uusia ihmisiä elämääni ja löytää heille aikaa - mutta juuri nyt aikaa löytyy liian vähän niille olemassa olevillekaan :( kyse EI kuitenkaan ole siitä, etteikö nuo uudet ihmiset olisi minulle potentiaalisesti tärkeitä tai että jotenkin vähättelisin heitä tai haluaisin olla töykeä tai epäkohtelias :(
Kysymys ei ole siitä mitä sinä olet tai mitä et ole, vaan siitä, miltä käytöksesi toisen osapuolen näkökulmasta vaikuttaa. Ystävyys on lämpöä ja läheisyyttä, ei jatkuvia selityksiä miksei taaskaan pitkään aikaan ole ehditty eikä ehditäkään tavata.
Niin, tajuan sen itsekin, enkä sen takia ole aloitteellinen uusien ihmisten kanssa (vaikka joskus tekisikin kovasti mieli tutustua johonkin toiseen paremmin). Jopa vanhojen ystävien kohdalla minusta tuntuu inhottavalta yrittää sopia tapaamista, jos toisella on kalenteri lähes tyhjä ja itselle sopii seuraavan kolmen kuukauden viikonlopuista ainostaan 27.10 ja sitten kun se ei juuri sovikaan ystävälle niin sitten täytyy todeta että jepjep sitten on nuo ja tuo ja tämä ja kolmas pakollinen ja jälleen ollaan pelimatkalla ja sitten on oho-sitte ollaankin jo joulussa... joten senpä takoa tosiaan sovimme tärkeimpien ystävien kanssa esim että tammikuun eka lauantai on nyt varattu ja kaikki pitää sen tyhjänä ja silloin nähdään (ja silti usein jollain tulee joku pakollinen pojan pelimatka (joukkueenjohtajana) tai isomummon hautajaiset Pyhtäällä.) - joten jos joku ’uusi ystävä’ kutsuu minut kahville - pitäisikö minun siis sanoa a) ei en tule, en kuitenkaan ehdi kutsua sinua vastavuoroisesti meille B) joo Ok, mutta mulla on kalenteri niin täynnä jan5min erittely, että vaikka olisit kuinka ihana niin en ehdi sua meille kutsumaan C) ?
Mulla on yleensä nyt käytössä C) sori en pääse, katsotaan myöhemmin jos löydettäisiin joku sopiva väli - voitaisiinko mennä vaikka Café x lounaalle ensi viikolla? - tosin sen jälkeen jos se onnistuukin, en silti ole ehdottamassa uutta tapaamista :(
Entä jos presidentti Niinistö/Oprah Winfrey/Tom Hanks/valitsemasi kuuluisuus haluaisi tavata, järjestyisikö aikaa? Eli onko kyse vain siitä ettei ne uudet tutut niiiiin kiinnostavia ole, että jaksaisi nähdä vaivaa?
Sama ongelma kuin AP:lla. Olen ollut yksin lapsesta lähtien. Kasvoin syrjäseudulla, eikä tullut opittua voittoisaa kaavaa ystävystymiseen. Yksinäisyyttä pidetään stigmana, joten sitä ei mielellään tuo esille. Eri vaiheissa on kuitenkin tullut tutustuttua ihmisiin jopa niin, että nämä ovat olleet minua aloitteellisempia sopimaan tapaamisia. Jotenkin en vain osaa sitten pankittaa orastavaa ystävyyssuhdetta, vaan toinen jää sitten empimään, että kutsuuko hän minut varsinaiseen ystävyyspiirinsä vai hylkääkö sittenkin. Olen varonut tekemästä itseäni liiaksi tykö, ettei toinen ahdistuisi tai kokisi painostavana, mutta silti voi sitten tulla jotain kummallista pohdintaa, että "niin, mulla toisaalta on jo aika paljon ystäviä ja aikaa vähän - menin vähän aikaa sitten naimisiinkin ja puolison kautta tuli uusia ihmisiä elämään." Ehkä sitten toinen koki, että kun meillä on ruvennut olemaan hauskaa tekemistä yhdessä ikään kuin ystävillä, niin tästä seuraa jonkinlainen velvollisuus ottaa asiaan kantaa. Onneksi olen siinä määrin introversian puolella, että pidän yksinolosta. Muuten olisi aika vaikea. Olen kuitenkin nauttinut seurasta ja koen, että jään elämässä asioista paitsi tällä tavoin. Oma mieskin on erakkoluonne, eikä edes kaipaa muita ihmisiä, niin en saa häneltäkään neuvoja tai vetoapua. Hän silti on ystävä elämässäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ilmiö. Jatka etsimistä. Jos haiskahtaa yksipuoliselta heti alussa ei se tule muuttumaan. Vastavuoroisuuden puute on yksi huonon suhteen merkki ja roolit valitettavasti lukittuu nopeasti. Heivaa ulos ja keskity niihin joilla on puheiden sijasta tekoja.
Samaa mieltä. Ihminen, joka koskaan ei panosta sinun kutsumiseesi kotiinsa, vastavuoroisuuteen, ei priorisoi sinua kovinkaan korkealle. Hän on sijoittanut sinut ulkokehälle, alitajuisesti hyväksikäytettäväksi, eikä siihen tule koskaan muutosta. Etenkin jos huomaat, että tältä ihmiseltä kyllä liikenee voimavaroja muiden ihmisten kanssa, juokse. Mieluummin vaikka yksin.
Kysymys ei
En usko mihinkään hyväksikäyttöön. Mulla on yksi tuollainen ystävä, hän on kahden lapsen äiti jolla on omakotitalossa aika paljon hommaa, vuorotyö, harrastus ja vanhoja ystäviä ja perheenjäseniä joiden kanssa viettää aikaa. Uskon, että tykkää minusta, mutta koska olen ns. uusi ystävä niin kaikki vanhat menevät mun edelle ja jos hänellä joskus jää ylimääräistä aikaa niin käyttää sen kotona yksinään kun on kerrankin mahdollisuus vaikka vaan lukea rauhassa. Olen itse jättänyt yhteydenpidon hänen kanssaan, hänelle ei ole mulle aikaa eli ei pidä mua niin tärkeänä, että järjestäisi sitä oma-aloitteisesti.
Kuulostaa siltä, että uuden ystävän sijaan olet toiselle täysin yhdentekevä ihminen.
Olen tuo toinen ihminen - ja alapeukutin tätä.
Minulla on kolme lasta, olen yrittäjä (ja normi työajan jälkeen teen kaikki kirjanpito yms yms jutut), parisuhde vaatii oman huomionsa, äitini on huonokuntoinen ja tarvitsee apuani, yritän ehtiä edes kerran viikossa salille ja pari kertaa lenkille/hiihtämään, opiskelen iltakurssilla (asiaa joka on minulle rakas harrastus) ja muutaman kerran vuodessa näen vanhoja rakkaita ystäviäni. Kärsin oikeasti siitä, ettei minulla ole enempää aikaa esim tuolla kurssilla tapaamalleni ’uudelle ystävälle’ - minustakin olisi ihanaa saada uusia ihmisiä elämääni ja löytää heille aikaa - mutta juuri nyt aikaa löytyy liian vähän niille olemassa olevillekaan :( kyse EI kuitenkaan ole siitä, etteikö nuo uudet ihmiset olisi minulle potentiaalisesti tärkeitä tai että jotenkin vähättelisin heitä tai haluaisin olla töykeä tai epäkohtelias :(
Kysymys ei ole siitä mitä sinä olet tai mitä et ole, vaan siitä, miltä käytöksesi toisen osapuolen näkökulmasta vaikuttaa. Ystävyys on lämpöä ja läheisyyttä, ei jatkuvia selityksiä miksei taaskaan pitkään aikaan ole ehditty eikä ehditäkään tavata.
Niin, tajuan sen itsekin, enkä sen takia ole aloitteellinen uusien ihmisten kanssa (vaikka joskus tekisikin kovasti mieli tutustua johonkin toiseen paremmin). Jopa vanhojen ystävien kohdalla minusta tuntuu inhottavalta yrittää sopia tapaamista, jos toisella on kalenteri lähes tyhjä ja itselle sopii seuraavan kolmen kuukauden viikonlopuista ainostaan 27.10 ja sitten kun se ei juuri sovikaan ystävälle niin sitten täytyy todeta että jepjep sitten on nuo ja tuo ja tämä ja kolmas pakollinen ja jälleen ollaan pelimatkalla ja sitten on oho-sitte ollaankin jo joulussa... joten senpä takoa tosiaan sovimme tärkeimpien ystävien kanssa esim että tammikuun eka lauantai on nyt varattu ja kaikki pitää sen tyhjänä ja silloin nähdään (ja silti usein jollain tulee joku pakollinen pojan pelimatka (joukkueenjohtajana) tai isomummon hautajaiset Pyhtäällä.) - joten jos joku ’uusi ystävä’ kutsuu minut kahville - pitäisikö minun siis sanoa a) ei en tule, en kuitenkaan ehdi kutsua sinua vastavuoroisesti meille B) joo Ok, mutta mulla on kalenteri niin täynnä jan5min erittely, että vaikka olisit kuinka ihana niin en ehdi sua meille kutsumaan C) ?
Mulla on yleensä nyt käytössä C) sori en pääse, katsotaan myöhemmin jos löydettäisiin joku sopiva väli - voitaisiinko mennä vaikka Café x lounaalle ensi viikolla? - tosin sen jälkeen jos se onnistuukin, en silti ole ehdottamassa uutta tapaamista :(
Entä jos presidentti Niinistö/Oprah Winfrey/Tom Hanks/valitsemasi kuuluisuus haluaisi tavata, järjestyisikö aikaa? Eli onko kyse vain siitä ettei ne uudet tutut niiiiin kiinnostavia ole, että jaksaisi nähdä vaivaa?
Hmm. Jos en tunne uutta ihmistä, niin lienee loogista, ettei minulla ole niin suurta kiinnostusta ’uhrata’ aikaa jostain muusta (esim viikon ainoasta salitreenistä tai äitini asioiden hoitamisesta) siihen, että antaisin hänelle mahdollisuuden osoittaa, miten mielenkiintoinen ja antoisa ihminen hänkin on?
Minulla on sellainen olo, että joudun jatkuvasti tekemään tilaa kalenteriin enemmän siitä lähtökohdasta mikä asia täytyy hoitaa kuin siitä ’miltä ventovierailta tuntuu, kun en etsi aikaa tutustuakseni heihin, vaikka he EHKÄ tarvitsisivat minut oman aikansa täytteeksi. Minusta tuntuu kohtuuttomalta, että yksinäinen ihminen, jolla on paljon aikaa, syyllistää minua siitä, että en etsi hänelle aikaa ja ota sitä pois jostain, joka on minulle jo nyt tärkeätä.iksi tuo yksinäinen ihminen ei tutustu johonkin toiseen yksinäiseen/kiireettömään ihmiseen?
Kysymykseesi: aikanaan kun Obaman liput tulivat myyntiin, mietin vakavasti ehkä n puoli tuntia, että olisi mielenkiintoista mennä häntä kuuntelemaan - muttantotesin, että kun syksy koittaa, on siihen hetkeen ihan tarpeeksi muutakin ohjelmaa - ja kun Obama täällä oli, olinkin pojan jääkiekon kahviovuorossa (ja tyytyväinen siitä, ettei minun tarvinnut järjestellä siihen jotain vuoronvaihtoa kenenkään kanssa).
Mutta varmasti joskus olen valinnut jättää jonkun muun tärkeän tekemisen myöhäisempään (vaikkapa yöunien kustannuksella) että olen saanut jotain riittävän mielenkiintoista mahdutettua kalenteriin. - minulla vain ei ole nyt tarvetta selvittää satunnaisen potentiaalisen uuden ystävän kohdalla, onko hän minulle ’riittävän tärkeä’.
Mulle "uusi ystävä" on parin kolmen vuoden takainen uusi tuttavuus. En ystävysty hetkessä, koska se, mitä ajattelen ystävyyteen kuuluvan, ei synny hetkessä. Se vaatii aikaa, mutta aika ei saa olla pois muilta ystäviltäni tai muilta ihmissuhteiltani. Musta on kiva tavata uusia ihmisiä ja ihana tavata heitä uudelleenkin. Ja myös ilmaisen sen heille. En kuitenkaan sekoita ystävyyttä näihin uusiin mukaviin tuttavuuksiin. Jotkut ihmiset pitävät ystävinään ihmisiä, joita ovat tavanneet 10 kertaa ja joiden kanssa on ollut hauskaa. Mulla on ystävyydelle paljon korkeammat kriteerit.