Akateemisessä perheissä kasvaneet

Hyvin vaativaa oli. Jos joku asia ei heti sujunut, niin vanhemmat saivat raivareita. Läksyjen kanssa ei autettu. Vanhempia ei myöskään kiinnostanut miten ikätasoon sopivia kirjoja luki tai mitä TV:stä katseli.

Hmm. Itse muistan, että olin aikanaan pitänyt erään kaverini isää pitkään vähintään professorina, koska hän tuntuo olevan kiinnostunut kaikesta ja kertoi mielenkiintoisia asioita historiasta. -Todellisudessa hän toimi amis- ammatissa, joka selvisi vasta paljon myöhemmin. Toisen kaverin isää muistan ihmetelleeni kun hän käyskenteli kotonaan usein pitkssä kalsareissa ja seurasi ahkerasti urheilua. - Ammatiltaan hän on edelleen lääkäri. Kolmannen kaverin vanhemmat toimivat opettajina. ihmettelin pitkään, että miksei heillä ole lainkaan kirjahyllyä kotonaan ja muutenkin kirjoja näkyi minusta vähän heidän kotonaan olivathan vanhemmat sentään opettajia (!) Kunnes sitten eräänä päivänä minulle valkeni, että vanhempien makuuhuoneen kautta pääsi myös vanhempien työhuoneeseen, jossa oli kirjoja pienen kirjaston verran..

Keskusteltiin maailman asioista, kielitieteestä ja muusta. Ajateltiin ympäristöä. Lukemista arvostettiin ja isä ja äiti toivat välillä kirjoja, joiden ajattelivat kiinnostavan minua ja olevan sivistäviä. Urheilusta ei kamalasti välitetty, joskin korkeushyppyä ja jousiammuntaa joskus kokeiltiin pihalla.

Omasta lapsuudestani muistan, että minua opetettiin käyttäytymään hillitysti ja kunnioittavasti muita ihmisiä kohtaan.

Myöhemmällä iällä olen ymmärtänyt, että kotonani saama kasvatus keskittyi nimenomaan käytöksen ohjaamiseen eikä esimerkiksi siihen, että olisin oppinut aidosti kohtaamaan ja ymmärtämään erilaisia ihmisiä.

Minusta tuntuu, että monissa muissakin akateemisissa perheissä ainakin tuohon aikaan oli tärkeää opettaa lapset valehtelemaan muodollisella käytöksellä. Sisäisyyteen ei niin kannustettu.

Kotona oli paljon sotkuisempaa kuin kaverien luona. Tuoreita hedelmiä ei ollut tarjolla, kunnon ruokaa oli vähän, mutta sokerisia herkkuja oli aina kaapeissa paljon.

Vierailija kirjoitti:

Mitä alhaisempi koulutustaso, sitä todennäköisemmin mies perheen "pää". Kasvatuksena remmi ja kotiaresti.

Miten tuo liittyy tähän aiheeseen? Korkeintaan tuota piiloteltiin ns. paremmissa piireissä.

Vierailija kirjoitti:

Keskusteltiin maailman asioista, kielitieteestä ja muusta. Ajateltiin ympäristöä. Lukemista arvostettiin ja isä ja äiti toivat välillä kirjoja, joiden ajattelivat kiinnostavan minua ja olevan sivistäviä. Urheilusta ei kamalasti välitetty, joskin korkeushyppyä ja jousiammuntaa joskus kokeiltiin pihalla.

Olen täysin epäakateemisesta perheestä, jossa tehtiin samoin.

Oma kokemus, perustuu vain niihin perheisiin joissa tiedän vanhempien koulutuksen.

-akateemisissa perheissä enemmän kirjoja

-keskustelu pohdiskelevampaa: miksi on näin, kuinka usein tämä edes pitää paikkansa, miksi ja millaisia poikkeuksia on vs. asia on näin, piste.

-koulutuksen arvostus, vähemmän sellaista "mihin tuotakin muka tarvitsee, ei ne tiedä oikeasta elämästä mitään"-ajattelua

Ja huom, EN väitä että nämä pitäisivät paikkansa KAIKKIEN kohdalla, ovat vaan karkeita yleistyksiä omien tuttujen pohjalta. Jonkun toisen kokemukset voivat olla täysin erilaiset.

Rahasta oli ainainen pula, ja meitä asui 6-henkinen perhe vuokrakolmiossa. Kodin ainoa äänentoistolaite oli radiokasettinauhuri. Mutta toisaalta: Hyviä tapoja vaadittiin. Kirjahyllyssä oli satoja kirjoja. Klassinen musiikki soi kotona jatkuvasti, ja tiesin merkittävimmät säveltäjät ja tunsin korvakuulolta useita heidän teoksiaan aka-asteikäisenä. Jos erehtyi sanomaan "hyvempi" tai "alkaa satamaan", niin korjaus tuli välittömästi. Lukioon ja oikeastaan yliopistoonkin menoa pidettiin itsestään selvänä.

Näin maalla 1970-luvulla. Kun lähdin monen sadan kilometrin päähän yliopistoon opiskelemaan, minulla ei ollut pienintäkään ongelmaa sopeutua joukkoon.

Isä oli opettaja, äiti pankkivirkailija eli ei-akateeminen. 

Puoliksi akateeminen perhe siis. Ei painostettu mihinkään eikä pakkoja ollut, mutta alisuorittamistakaan ei nyt varsinaisesti hyvällä katsottu. 

Henkisesti epävakaat kotiolot. Paljon materiaa, mutta lapsuuden kodista puuttui toiselta kasvattajalta (siltä akateemiselta) rakkaus. Oli stressaantunut ja purki pahan olon lapsiin ja kumppaniin. 

Kasvatus oli tiukka ja perinteinen, kovat arvot iskostettiin lapsesta saakka. Niistä tosin olen osiltaan kiitollinen. Minusta kasvoi kai keskivertoa älykkäämpi ja akateeminen itsekin. Tosin olisin terapian tarpeessa kun kasvoin niin räjähdysalttiin ja persoonallishäiriöisen vanhemman vaikutuksessa. Rakastan häntä kovasti, kaikesta huolimatta. 

Nooo.... täysin kahjot vanhemmat, toinen narsisti ja toinen tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus (diagnosoimattomia kumpikin). Mitään ongelmia ei kenenkään mielestä silti meillä kotona voinut olla, kun olihan perhe kuitenkin korkeakoulutettu.

Isäni oli yo-amis ja äitini yliopiston käynyt tohtori, eli en taida kuulua tähän "akateemiseen perheeseen", miten se sitten määritelläänkään.

Joka tapauksessa pidän tätä kysymystä aika typeränä.

Koko ajan valitettiin ettei rahaa ole mihinkään ja lapset käyvät kalliiksi. Silti salassa säästettiin osakkeisiin ja rahastoihin. Hyväntekeväisyyteen ei vasemmistolaisina lahjoitettu mitään edes nälkäpäiväkeräyksissä, koska "maksammehan me jo veroja".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskusteltiin maailman asioista, kielitieteestä ja muusta. Ajateltiin ympäristöä. Lukemista arvostettiin ja isä ja äiti toivat välillä kirjoja, joiden ajattelivat kiinnostavan minua ja olevan sivistäviä. Urheilusta ei kamalasti välitetty, joskin korkeushyppyä ja jousiammuntaa joskus kokeiltiin pihalla.

Olen täysin epäakateemisesta perheestä, jossa tehtiin samoin.

Keskusteltiin kielitieteellisestä amispohjalta?

isä vähätteli kavereitani ja kun tulivat kylään, alkoi kysely miten pärjää koulussa, mitä vanhemmat tekee työkseen...

sitten ihmeteltiin miksen tuo lähes koskaan ketään meille käymään.

Enpä kyllä ikinä lapsena ajatellut eroja muihin perheisiin. Meitä kannustettiin vain kovasti koulunkäyntiin ja ihmettelin joskus muiden oppilaiden hälläväliä-asennetta. En kuitenkaan koskaan ajatellut, että asia olisi noin mustavalkoinen kuin "akateemiset" ja "ei-akateemiset".

Meillä puhuttiin vapaasti erilaisista maailman tapahtumista ja koen saaneeni pääasiassa hyvän ja lämpimän kasvatuksen. Joskus vanhenpieni työ tuntui vievän vapaa-ajallakin kaiken heidän huomionsa, mutta enpä tiedä riippuuko tämäkään nyt siitä onko akateeminen vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskusteltiin maailman asioista, kielitieteestä ja muusta. Ajateltiin ympäristöä. Lukemista arvostettiin ja isä ja äiti toivat välillä kirjoja, joiden ajattelivat kiinnostavan minua ja olevan sivistäviä. Urheilusta ei kamalasti välitetty, joskin korkeushyppyä ja jousiammuntaa joskus kokeiltiin pihalla.

Olen täysin epäakateemisesta perheestä, jossa tehtiin samoin.

Keskusteltiin kielitieteellisestä amispohjalta?

Kyllä, olihan kirjat ja lukutaito toki keksitty!

Eihän akateemisuudella ja sivistyksellä ole välttämättä tekemistä keskenään.

Vanhemmillani ei ollut edes ammattikoulutusta. Isän perheessä ei asiasta puhuttu, mentiin töihin. Äitini äiti halusi lapsensa yliopistoon, mutta sinne meni vain yksi. Äiti opiskeli ammatin myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidettiin itseämme parempina kuin naapurin amiksen käyneet.

Me ei. Monesti ihmettelin löyhää moraalia kyllä.

Kenen löyhää moraalia? Minun nuoruudessani oli meidän kaveripiirissä kaikenlaisista perheistä porukkaa. Eräs lääkäriperheen tytär näytti mallia moraalista tekemällä 14v abortin. Hänen vanhempansa olivat kyllä arvonsatuntevaa sakkia.

Kotona paljon kirjoja, koulutuksen arvostus ja kiinnostus lasten kouluasioita kohtaan. Vanhemmat hyvin urasuuntautuneita, pitkät työpäivät iltakokouksineen. Matkusteltiin paljon.