Akateemisessä perheissä kasvaneet

Mun vanhemmat ovat akateemisia. Äiti oli lähes koko lapsuuteni masentunut, mikä oli silloin harvinaista. Tavalliset ihmiset eivät olleet kuulleetkaan masennuksesta lääketieteellisenä terminä. Äidilläni oli varaa jäädä himaan makoilemaan. Pari vuotta hän vaan nukkui päivisin.

Ihan järkyttävää vanhempien omakehua oli koko lapsuus täynnä. "Minä se vasta olen opiskellut, minä olen tehnyt töitä, minä minä minä... Muut tyhmiä, minä viisas." Rasittavaa kuunneltavaa!

AkateemiseSSA ei akateemisessä. Ilmeisesti oppineisuus ei periytynyt teillä lapsille? Sitähän sanotaan, että joka toinen sukupolvi menestyy elämässä ja joka toisesta tulee luusereita. Toisin sanoen, akateemisten vanhempien lapsista tulee usein laiskoja kermaperseitä, mielenterveysongelmaisia tai päihteiden suurkuluttajia. 

Vierailija kirjoitti:

AkateemiseSSA ei akateemisessä. Ilmeisesti oppineisuus ei periytynyt teillä lapsille? Sitähän sanotaan, että joka toinen sukupolvi menestyy elämässä ja joka toisesta tulee luusereita. Toisin sanoen, akateemisten vanhempien lapsista tulee usein laiskoja kermaperseitä, mielenterveysongelmaisia tai päihteiden suurkuluttajia. 

Sanoisin ettei vanhempien akateemisuus ollut syy siihen, että mielenterveyteni järkkyi... Lapsuudenperheessä oli paljon kaikenlaisia ongelmia, mm. väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan järkyttävää vanhempien omakehua oli koko lapsuus täynnä. "Minä se vasta olen opiskellut, minä olen tehnyt töitä, minä minä minä... Muut tyhmiä, minä viisas." Rasittavaa kuunneltavaa!

Yleensä ensimmäisen polven "akateemiset" perheet voivat olla tuota linjaa?

Jos sosiaalinen asema tulee perintönä, eikä sen eteen tarvitse ottaa 30000€ opintolainoja solukämpineen, jää tuollainen elömänmittainen lisäarvon kalastelu yleensä sivuun.

Vanhempani ovat akateemisesti koulutettuja, samoin isovanhempani.

Ero on siinä, etten osaa pestä käsiäni käytyäni wc:ssä. Toinen ero on siinä, että olen läimäyttänyt useampaa naista.

Kohtelias käytös aina, kanssaihmisten kunnioittaminen, huoliteltu ulkonäkö. Olen vanhaa sivistyneistöä, mutta itse en ole akateeminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan järkyttävää vanhempien omakehua oli koko lapsuus täynnä. "Minä se vasta olen opiskellut, minä olen tehnyt töitä, minä minä minä... Muut tyhmiä, minä viisas." Rasittavaa kuunneltavaa!

Yleensä ensimmäisen polven "akateemiset" perheet voivat olla tuota linjaa?

Jos sosiaalinen asema tulee perintönä, eikä sen eteen tarvitse ottaa 30000€ opintolainoja solukämpineen, jää tuollainen elömänmittainen lisäarvon kalastelu yleensä sivuun.

Tai ehkä sekin, että elämässä on ollut jotain muutakin myönteisiä asioita kuin pelkkä oppiarvon saavuttaminen.

Meillä oli paljon kirjoja ja pieni musta-valkoinen televisio. Seuramatkoilla ei käyty, ravintolassa syötiin usein. Teatterissa, klassisissa konserteissa ja taidenäyttelyissä käytiin paljon. Lukioon meno oli itsestäänselvyys. Duunareita toisaalta ylenkatsottiin ja toisaalta arvostettiin työntekijöinä. Perinteistä kunnon ylläpitoa arvostettiin, siis juoksulenkkejä, pyöräilyä ja hiihtoa. Joukkuepelejä halveksuttiin jostain syystä. Ruokapöydässä vanhemmat keskustelivat, lapset saivat kommentoida jotain älykästä. Vasemmistolaisia pidettiin rumina ja moukkina. Nousukasmainen pröystäily oli nolointa mitä voi olla. Näin meillä 70-luvulla.

Akateemisissa kodeissa oli siistiä, avaraa ja tavarat huolellisesti omilla paikoillaan. Ei-akateemisissa kodeissa oli usein ahdistavan paljon tavaraa, roskia, leivänmurusia, likaisia astioita ja pyykkivuoria (puhtaita kylläkin). Omakotitalojen reunustoilla saattoi olla kaikenlaista rojua, joka ei liikahtanut sieltä vuosikausiin mihinkään.

Muistan myös ihmetelleeni lapsena, kun kaverin yh-äiti ajeli talvella autoa, jossa oli kuulemma kolme talvirengasta ja yksi kesärengas. Vasta isompana tajusin, ettei heillä ollut varaa kunnon renkaisiin.

Omat vanhempani olivat perusduunareita mutta aika hyvin toimeentulevia ja

akateemis-henkisiä. Meillä kotona keskusteltiin ja luettiin paljon, omat mielipiteet piti perustella järkevästi ja kiroilua ei sallittu. Meidät opetettiin lukemaan jo ennen kouluun menoa. Kotona kannustettiin huolellisuuteen, järjestelmällisyyteen, menemään kesätöihin ja hankkimaan ammatti. Poikaystäviä ei takuulla olisi saanut tuoda alaikäisenä yökylään. Teiniraskaudesta olisi saanut korville, kun taas ei-akateemisessa perheessä kasvanut kaveri sai siitä vain onnitteluja vanhemmiltaan.

Kun toin kavereita kylään, kaapissa oli aina jotain mitä tarjota. Pari kertaa äiti kattoi kaverillenikin lämpimän ruuan eteen. Pöydässä oli myös leipää, leivänpäällisiä, mehukannu yms. Kaveri ihasteli sitä ja sanoi, ettei heillä kotona koskaan syödä näin. Heillä kaikki söivät ilmeisesti eri aikaan ja jotain leipää ja muroja vaan.

Vierailija kirjoitti:

Kohtelias käytös aina, kanssaihmisten kunnioittaminen, huoliteltu ulkonäkö. Olen vanhaa sivistyneistöä, mutta itse en ole akateeminen.

Täällä ne asiat tuntuvat menevän monilla sekaisin. Akateemisissa on ollut myös paljon nousukkaita ja toisaalta aidosti sivistyneitä, jotka eivät ole tehneet asemastaan numeroa. Pahinta on ollut kaulusköyhälistö, jolla ei ole ollut sen enempää mutta ovat kytänneet muita ja muiden asemaa, omia etenemismahdollisuuksiaan varmistellen.

Vierailija kirjoitti:

Kotona lämmin ruoka joka päivä, ei ikinä eineksiä. 

Kaapeissa ei limua taikka sipsiä.

Kirjahylly joka huoneessa. 

Televisio pienempi.

Jos kotona soi musiikkia oli se klassista tai jazzia yms.

Vanhemmat ei ikinä silminnähden humalassa, välillä vähän huppelissa tai "puheliaalla tuulella" mutten muista 20 vuoden aikana ylilyöntejä.

Luettiin joka ilta ennen nukkumaanmenoa.

Noin voi elää myös ei-akateeminen. Ainakin itse olen elänyt.

Akateemisissa* perheissä 😂

Minä muistan lapsuudestani 70-luvulta, että ei-akateemisilla oli koko ajan telkkari auki ja ilma sakea tupakasta. Olohuoneita ei oltu sisustettu. Ei ollut kirjoja paljoakaan.

Rahaa kaikilla oli sama määrä.

Akateemisessa, ei akateemisessä.

Olen kasvanut akateemisessa perheessä ja omat lapseni ovat kasvaneet myös akateemisessa perheessä. Aika on eri, mutta ehkä joitakin yhteisiä piirteitä. Oma lapsuus 70-luvulla oli ulkoisesti köyhähköä, niin oli kaikilla. Siistit vaatteet riittivät, ja niitä kierrätettiin kaikissa perheissä lapselta toiselle. Ehkä erona kouluttamattomampiin perheisiin oli koulutuksen arvostaminen, lukeminen, harrastaminen ja keskustelu. Omilla lapsilla, 90-luvulla syntyneillä, elintaso oli korkeampi - mutta niin oli koko yhteiskunnassa. Ulkoiseen satsattiin enemmän ja meilläkin pitkin hampain osteltiin lapsille niitä merkkivaatteita kun teini-ikäisenä alkoivat vaatimaan. Lukemiseen kannustettiin, mutta iltasadut ja kirjojen ääneenlukemiset eivät tehneet lapsista lukijoita kuten meistä vanhemmista. Koulutusta arvostimme ja lapset hankkivat ylioppilaslakit ja suuntasivat yliopistoon, muutakin olisivat saaneet tehdä halutessaan. Harrastukset olivat 2000-luvulla lähes kaikkien lasten ulottuvilla, meidänkin lapsilla oli 1-2. Ehkä keskustelukulttuuri on ollut se koulutetun perheen kulttuurin tärkein juttu, itse lapsena olin mukana keskusteluissa pohtimassa politiikkaa, ympäristöongelmia jne, ja samoin omat lapset ontettiin mukaan keskusteluun heti pienistä. Oppivat puhumaan monenlaisista asioista, tajuamaan, että harvoin asiat ovat yksinkertaisia ja mustavalkoisia, ja argumentoimaan omia mielipiteitään. Puhuminen auttoi myös murrosiässä, silloin pystyivät sanoittamaan kehnoa oloaan edes jotenkin ulos. 

Kun on seurannut ympäristön perheitä, eri tavoin koulutettujen vanhempien tapaa olla vanhempi ja siirtää kulttuuriaan lapsilleen ei tuo akateemisuus/ei akateemisuus taida olla kovin voimakkaasti eroja tekevä asia jos lasten kokemuksia ja oppimia tapoja katselee. Ajan vaateet, vanhempien oma persoona, eiköhän nuo vaikuta enemmän?