Lapsi vaatii älyttömästi itseltään, että pääsisi haluamaansa lukioon

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kuule kyllä noi heikot lukioon on ihan täynnä häiriköitä.

Vasta 8,5 raja alkaa taata jonkinmoista opiskelurauhaa.

Fiksut pärjää sielläkin. Saa hyvät yo tulokset. Eivätkä koe sen huippulukion paineita

Mitä paineita? Huippulukiossa opetus etenee puolta nopeammin, opiskeluseura on innoittavaa ja saa ihan rauhassa olla fiksu. Ja niihin hakeutuu ym syistä kaikkein parhaimmat opettajat.

Niissä painostetaan alusta saakka. Koulut haluaa pärjätä vertailuissa. Saattaa olla kiusaamista kilpailun vuoksi ym.

Joka lukiossa se kurssi on yhtä pitkä...

Aika jännä muuten, että ei ne huippulukioiden kirjoitustulokset ole usein sen parempia kuin normilukioidenkaan kun suhteutetaan lähtötasoon.

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä muuten, että ei ne huippulukioiden kirjoitustulokset ole usein sen parempia kuin normilukioidenkaan kun suhteutetaan lähtötasoon.

Niinhän se on

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä muuten, että ei ne huippulukioiden kirjoitustulokset ole usein sen parempia kuin normilukioidenkaan kun suhteutetaan lähtötasoon.

No mihin ajattelit niiden parantavan kun menevät sisään kympin keskiarvolla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kuule kyllä noi heikot lukioon on ihan täynnä häiriköitä.

Vasta 8,5 raja alkaa taata jonkinmoista opiskelurauhaa.

Fiksut pärjää sielläkin. Saa hyvät yo tulokset. Eivätkä koe sen huippulukion paineita

Mitä paineita? Huippulukiossa opetus etenee puolta nopeammin, opiskeluseura on innoittavaa ja saa ihan rauhassa olla fiksu. Ja niihin hakeutuu ym syistä kaikkein parhaimmat opettajat.

Niissä painostetaan alusta saakka. Koulut haluaa pärjätä vertailuissa. Saattaa olla kiusaamista kilpailun vuoksi ym.

Joka lukiossa se kurssi on yhtä pitkä...

Mistä tiedät? Mun lapsi kävi yläkoulun Ksykissä ja lukion Ressussa, eikä hän kokenut mitään painostusta missään. Päinvastoin, hauskaa ja rentoa fiksussa seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika jännä muuten, että ei ne huippulukioiden kirjoitustulokset ole usein sen parempia kuin normilukioidenkaan kun suhteutetaan lähtötasoon.

No mihin ajattelit niiden parantavan kun menevät sisään kympin keskiarvolla?

Ei niin, niillä huononee. Ja muilla paranee eli se siitä opetuksen tasosta.

Olen käynyt helsinkiläisen ns. huippulukion (yo vm. 2010), eikä siellä opetuksen laatu ollut mitenkään ystävieni "tavislukioihin" verrattuna huippua eikä ainakaan nopeampaa.

Minusta on hyvin kummallista vähätellä ihmistä, joka yrittää kaikkensa päästäkseen päämääräänsä, vaikka lukio onkin elämässä välietappi, vaikkei se siltä 15-16 -vuotiaasta sillä hetkellä tunnu.

Se on kuitenkin tärkeä välietappi.

Eikä sekään kenestäkään huonoa ihmistä tee, jos joutuu jo peruskoulussa tekemään pärjätäkseen enemmän töitä kuin vieruskaveri tai paras kaveri.

Kyllä halu saa ihmisen venymään melkoisiin suorituksiin. Kovalla työllä huippulukioon, sieltä vaikka lääkikseen ja siitä lääkärin työhön, ja siitä itse potilaan tuolille. Minä en väheksy tai paheksu sitä, että ihminen ahkeroi päämäränsä vuoksi, mutta joskus pitäisi pohtia, mikä riittää. Yltiökunnianhimoinen asettaa itselleen yhä uusia ja uusia vaatimuksia, eikä mikään riitä. Jos kaiken pystyy tekemään kohtuullisella työllä uuvuttamatta itseään loppuun, niin hyvä niin. Kuitenkin ihminen on siitä kummallinen otus, että hän pystyy omalla toiminnallaan uuvuttamaan itsensä tilaan, josta toipuminen on kohtuuttoman raskasta. Sitä vain raataa ja raataa, vaikka silmät seisovat päässä ja elimistö huutaa lepoa. Mutta kun kunnianhimo tai sosiaalinen paine pakottaa jatkamaan, niin jatketaan. Lopulta tulee stoppi, terveys pettää. Keskittymiskyky loppuu. Tulee kohtuuttomia sosiaalisia ongelmia. Iskee masennus ja ahdistus. Jos olisi tajunnut levätä ajoissa, voisi jatkaa kohti kohtuullista tavoitetta. Mutta kun ei tajunnut, niin ajaa itsensä tilaan, josta toipuminen vie kuukausia, vuosia tai - kuten näemmä minun tapauksessani - loppu elämän. Surullista tässä on se, että huomattavan monet ajavat itsensä näin uuvuksiin. Kun on oikein monomaaninen suorittaja, ei kerta kaikkiaan tajua elämäänsä ja vointiaan kokonaisuutena. 

Mun tyttöni oli aina hyvä koulussa. Yritin rauhotella että ei aina tarvitse olla paras. Hyvä on ok. Ja 8 on myös hyvä. Ei kymppejä peruskoulussa kovin paljoa tullut. Yli 9 ka oli kuitenkin. Olisi päässyt mihin lukioon vaan 30km päässä kaupungissa. Meni kuitenkin lähilukioon. Sinne ka raja varmaan 7. Siellä on helppo käydä. Lähellä ja ihan ok rauha tunneilla. Ei varmaan aina kovin innostavaa seuraa. Mutta paljon kavereita on löytynyt. Opettajat on hyviä. Ja nyt kurssit on kymppejä. Pari ainetta kirjoitettu, hyvin tuloksin.

Hän on matkustelut lukion aikana jo 4 kertaa Euroopassa eri kursseissa. Hienoja mahdollisuuksia.

Mielestäni näitä kympin tyttöjä pitää opettaa olemaan itselleen armollisia. Perfektionismi on vakavan ahdistuksen lähde eikä helpota aikuisena. Nämä tytöt vaativat itseltään aina liikaa. Luultavasti oma tyttönikin, vaikka olen koittanut kannustaa hellittämään! Se vaativuus tulee silti. Voi olla että minä sen kuitenkin olen hänelle luonut.

Minä oö5en myös perfektionisti. Olen aina itselleni ankara ja olen opiskellut koko iläni. Tosin olen tyytynyt kyllin hyvään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahden ”eliittilukiolaisen” äitinä olen tyytyväinen, että ovat tiensä sinne ”raivanneet”. Molemmilla ysin päättötodistus lähes kymppi.

Koulussa on niin paljon fiksua oppilasmateriaalia että ei pääse pissa nousemaan päähän.

Kilpailua toki on, mutta olen kokenut sen positiivisena.

Kavereita ja harrastuksia on lukion lisäksi, joten muutakin elämää löytyy.

Opettajat ovat innostavia ja tietty koulusta tykkääviä nuoria on helppo kannustaa.

Kirjoitusten tulokset ovat olleet myös loistavia.

Mielestäni nuoren kannattaa hakea niin kovan keskiarvon lukioon kun rahkeet riittävät.

Tämä totta! Suomessa on liikaa alisuorittamista. Kaikki potentiaali käyttöön!

Joo, minäkin ymmärrän, että liika suorittaminen on vaarallista, mutta joskus ihmetyttää tämäkin, että jos nuori itse haluaa itseltään vaatia, haluaa eteenpäin, haluaa kehittyä, niin se on heti jotenkin paha juttu. Jos on intohimoisen kiinnostunut jostain aineesta, ysin tulos kokeesta on pettymys ja niin sen on oltavakin. Siis ei sellainen pettymys, että lyö hanskat tiskiin, mutta sisuunnuttaa jatkamaan. Oma esikoispoikani on alisuoriutuja. Hänellä on neurologista häiriötä, minkä takia on tutkittu kykyprofiilia ja ties mitä. Rahkeita olisi vaikka mihin, mutta ei kiinnosta. No, onneksi nyt on ehkä keksinyt amislinjan, jolle haluaa peruskoulun jälkeen, eikä se ole sinänsä huono vaihtoehto, mutta hänellä tosiaan olisi riskinä jäädä ihan tyhjän päälle, kun sellainen "eteenpäin pyrkiminen" ei kiinnosta. Minusta tietty määrä kunnianhimoa on ihan hyvä piirre ihmisessä. Jotenkin siihen yhdistetään Suomessa kylmäkiskoisuus, toisista hyötyminen yms., millä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että vaatii itseltään ja haluaa kehittyä.

Ei se keskiarvo ole tae onnistumiseen elämässä.  Nämä tavoitteet tulee kotoa joten paskalla kasvatuksella saadaan tuollaisia mielenterveydenhuollon potilaita !

Minä pahoin pelkään, että mikään saarnaaminen tai oikeassaolo ei auta auta perfektionismiin. Yhteiskunta antaa kahdenlaista signaalia. Yhtäältä pitäisi olla menestyvä, raataa lujasti ja asettaa tavoitteensa mahdottoman korkealle ja lupaillaan, että kun olet hyvä, saat kaiken sen materiaalisen ja sosiaalisen hyvän, josta haaveilet. Näinhän asia ei ole. Jotkut saavat, monet eivät.

Toisaalta yritetään kertoa, että kohtuuton suorittaminen on haitallista, jopa vaarallista. Jos nuori haaveilee hienosta talosta, isosta autosta ja komeasta puolisosta ja rahkeita riittää opiskelutuloksiin, niin miksi hän kuuntelisi saarnoja vähempään tyytymisestä?

Järki voittaa, kun on itse hakannut päätään seinään tarpeeksi. Vasta, kun on omalla toiminnallaan aiheuttanut itselleen pahan olon, alkaa aidosti kysyä, mikä on minkäkin arvoista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahden ”eliittilukiolaisen” äitinä olen tyytyväinen, että ovat tiensä sinne ”raivanneet”. Molemmilla ysin päättötodistus lähes kymppi.

Koulussa on niin paljon fiksua oppilasmateriaalia että ei pääse pissa nousemaan päähän.

Kilpailua toki on, mutta olen kokenut sen positiivisena.

Kavereita ja harrastuksia on lukion lisäksi, joten muutakin elämää löytyy.

Opettajat ovat innostavia ja tietty koulusta tykkääviä nuoria on helppo kannustaa.

Kirjoitusten tulokset ovat olleet myös loistavia.

Mielestäni nuoren kannattaa hakea niin kovan keskiarvon lukioon kun rahkeet riittävät.

Tämä totta! Suomessa on liikaa alisuorittamista. Kaikki potentiaali käyttöön!

Joo, minäkin ymmärrän, että liika suorittaminen on vaarallista, mutta joskus ihmetyttää tämäkin, että jos nuori itse haluaa itseltään vaatia, haluaa eteenpäin, haluaa kehittyä, niin se on heti jotenkin paha juttu. Jos on intohimoisen kiinnostunut jostain aineesta, ysin tulos kokeesta on pettymys ja niin sen on oltavakin. Siis ei sellainen pettymys, että lyö hanskat tiskiin, mutta sisuunnuttaa jatkamaan. Oma esikoispoikani on alisuoriutuja. Hänellä on neurologista häiriötä, minkä takia on tutkittu kykyprofiilia ja ties mitä. Rahkeita olisi vaikka mihin, mutta ei kiinnosta. No, onneksi nyt on ehkä keksinyt amislinjan, jolle haluaa peruskoulun jälkeen, eikä se ole sinänsä huono vaihtoehto, mutta hänellä tosiaan olisi riskinä jäädä ihan tyhjän päälle, kun sellainen "eteenpäin pyrkiminen" ei kiinnosta. Minusta tietty määrä kunnianhimoa on ihan hyvä piirre ihmisessä. Jotenkin siihen yhdistetään Suomessa kylmäkiskoisuus, toisista hyötyminen yms., millä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että vaatii itseltään ja haluaa kehittyä.

Ei siinä kunnianhimossa mitään pahaa ole kunhan se ei mene yli. Lapsi kokee ettei kelpaa ilman kymppejä. Kehittää perfektionistisen vaativuuden itseään kohtaan. Suoriutuu mutta ei silti kelpaa.

Etenkin kun ei kelpaa vanhemmilleen ilman niitä ktmppejä. Yksi ei riitä vaan kaikkien aineiden pitää olla kymppejä että pääsee oikeaan kouluun

Tämä on vaarallista. Romuttaa mielenterveyden

Käske relata!

Itse pingotin ihan liikaa koulussa näin jälkikäteen ajatellen. Oma äitinikin aina sanoi, että ei tarvitse olla niin hyvä.

Toki ymmärrän jos jollakulla se hyvyys tulee luontaisesti ilman suurempaa pingottamista, mutta mulla se perustui pakonomaiseen pingottamiseen. En lukiossakaan osannut oikein rentoutua ollenkaan enkä käyttänyt paljon aikaa mihinkään lukion ulkopuoliseen asiaan.

Kaippa olin jotenkin ehdollistunut voimakkaasti ajatukseen, että koulussa tulee menestyä. Pingottamisen hyvänä puolena toki että oli helppo saada opiskelupaikkka sitten lukion jälkeen, mutta jotenkin tuntuu että henkisesti maksoin liian suurta hintaa asiasta.

Terv. 6 laudaturia

On ihanaa, että nuoret oppivat kilpailuyhteiskunnan lait jo lukiossa. Siitä on hyvä edetä kilpailemaan opiskelu- ja työpaikoista. Ahneudella, itsekkyydellä ja opportunismilla pääsee nykyään pitkälle.

Vierailija kirjoitti:

Minä pahoin pelkään, että mikään saarnaaminen tai oikeassaolo ei auta auta perfektionismiin. Yhteiskunta antaa kahdenlaista signaalia. Yhtäältä pitäisi olla menestyvä, raataa lujasti ja asettaa tavoitteensa mahdottoman korkealle ja lupaillaan, että kun olet hyvä, saat kaiken sen materiaalisen ja sosiaalisen hyvän, josta haaveilet. Näinhän asia ei ole. Jotkut saavat, monet eivät.

Toisaalta yritetään kertoa, että kohtuuton suorittaminen on haitallista, jopa vaarallista. Jos nuori haaveilee hienosta talosta, isosta autosta ja komeasta puolisosta ja rahkeita riittää opiskelutuloksiin, niin miksi hän kuuntelisi saarnoja vähempään tyytymisestä?

Järki voittaa, kun on itse hakannut päätään seinään tarpeeksi. Vasta, kun on omalla toiminnallaan aiheuttanut itselleen pahan olon, alkaa aidosti kysyä, mikä on minkäkin arvoista. 

Miksi siitä tulisi paha olo? Olen 58, saavuttanut kaikki tavoitteeni ja voin mitä parhaiten. Ja kun katson esim vanhoja luokkakavereitani niin parhaiten ehdottomasti menee niillä koulun ns pinkoilla.

Hyvä että vaatii, nykyään ei enää korkeakouluihin pääse ilman hyvää yo-todistusta. Oikea lukio voi auttaa tavoitteessa. Edes amikseen et pääse ellei ole hyvää keskiarvoa. Aloituspaikkoja jatko-opinnoissa on vähemmän kuin halukkaita, joten jos haluaa päättää itse tulevaisuuden mahdollisuuksistaan, on tehtävä töitä jo nuoresta ja nimenomaan siellä koulun numeroissa.

Vierailija kirjoitti:

Minä pahoin pelkään, että mikään saarnaaminen tai oikeassaolo ei auta auta perfektionismiin. Yhteiskunta antaa kahdenlaista signaalia. Yhtäältä pitäisi olla menestyvä, raataa lujasti ja asettaa tavoitteensa mahdottoman korkealle ja lupaillaan, että kun olet hyvä, saat kaiken sen materiaalisen ja sosiaalisen hyvän, josta haaveilet. Näinhän asia ei ole. Jotkut saavat, monet eivät.

Toisaalta yritetään kertoa, että kohtuuton suorittaminen on haitallista, jopa vaarallista. Jos nuori haaveilee hienosta talosta, isosta autosta ja komeasta puolisosta ja rahkeita riittää opiskelutuloksiin, niin miksi hän kuuntelisi saarnoja vähempään tyytymisestä?

Järki voittaa, kun on itse hakannut päätään seinään tarpeeksi. Vasta, kun on omalla toiminnallaan aiheuttanut itselleen pahan olon, alkaa aidosti kysyä, mikä on minkäkin arvoista. 

Perfektionismi tulee vanhempien vaatimuksista. Lapsi ei kelpaa muuten

Ainakin pk-seudulla hyvä keskiarvo yhdistyy yleensä hyvään perheeseen, tavoitteelliseen harrastamiseen (tennis, telinevoimistelu, luistelu) ja muutenkin ylempään keskiluokkaan. Ne, joilla on huonot numerot on niitä joilla ei ole elämää, vaan ostarilla pyörimistä, päihteitä ja huonoa perhetaustaa.

Maaseudulla taitaa edelleen heikkolahjaiset pyörittää menoa esittäen, että vajaaälyisyys ja matalat tavoitteet on coolia.

Toivottavasti kaikki lahjakkaat lapset tulevat tänne pk-seudulle kaltaistensa pariin kasvattamaan kansantaloutta, pidetään ne maaseudunkin työttömät elossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä pahoin pelkään, että mikään saarnaaminen tai oikeassaolo ei auta auta perfektionismiin. Yhteiskunta antaa kahdenlaista signaalia. Yhtäältä pitäisi olla menestyvä, raataa lujasti ja asettaa tavoitteensa mahdottoman korkealle ja lupaillaan, että kun olet hyvä, saat kaiken sen materiaalisen ja sosiaalisen hyvän, josta haaveilet. Näinhän asia ei ole. Jotkut saavat, monet eivät.

Toisaalta yritetään kertoa, että kohtuuton suorittaminen on haitallista, jopa vaarallista. Jos nuori haaveilee hienosta talosta, isosta autosta ja komeasta puolisosta ja rahkeita riittää opiskelutuloksiin, niin miksi hän kuuntelisi saarnoja vähempään tyytymisestä?

Järki voittaa, kun on itse hakannut päätään seinään tarpeeksi. Vasta, kun on omalla toiminnallaan aiheuttanut itselleen pahan olon, alkaa aidosti kysyä, mikä on minkäkin arvoista. 

Perfektionismi tulee vanhempien vaatimuksista. Lapsi ei kelpaa muuten

Paskaa.

Minä olen perfektionisti ja ahertaja. Kotonani kannustettiin alisuorittamaan. Sain tapella saadakseni tehdä asiat kunnolla ja kunnianhimoisesti. Ja kuunnella aivan jatkuvaa lyttäämistä ka vähättelyä ja vittuilua.