Miehen sekasaunominen
Mieheni käy välillä saunomassa yhden kaverinsa kanssa ja asia on luonnollisesti minulle ok. Vähän aikaa sitten oltuaan taas kaverillaan saunomassa hän jäi vahingossa kiinni siitä, että myös kaverinsa avovaimo saunoi heidän kanssaan. Meille tuli tietysti aiheesta kauhea riita, sillä minusta ei ole kivaa, että hän saunoo myös naisten kanssa ja etenkään niin, ettei kerro minulle siitä. Mies sanoi, ettei ollut kertonut, koska hän "oli vain saunonut" ja kuulemma pelkäsi myös reaktiotani, siis sitä, että suuttuisin. Ilmeisesti tämä avovaimo on siis saunonut useammankin kerran yhdessä mieheni kanssa, ei vain tuota yhtä kertaa.
Mitä mieltä tällaisesta oikein pitäisi olla? Kertokaa, käykö teidän miehenne saunassa kavereidensa ja näiden vaimojen kanssa? Ei suoraan sanottuna käynyt mielessäkään, että mies voisi siellä olla munasillaan muidenkin kuin tämän kaverinsa kanssa, mistään avovaimosta ja sekasaunasta ei missään vaiheessa ollut puhetta. Jotenkin loukkaa koko juttu, mies väittää, ettei tilanteeseen liity mitään seksuaalista, mutta miksi hän sitten on salaillut asiaa minulta jos on muka viaton? Suututtaa ihan älyttömästi tuollainen! Tän kaverin olen siis tavannut pari kertaa, ihan ok tyyppi, avovaimoaan en. Ilmeisesti jotain aika hippejä tapauksia kumpikin, ainakin miehen puheista päätellen. Tuntuu, että luottamus mieheen on vähän mennyt.
Kommentit (147)
Mitä mieltä tällaisesta oikein pitäisi olla? Pitääkö siitä olla jotakin mieltä?
Kertokaa, käykö teidän miehenne saunassa kavereidensa ja näiden vaimojen kanssa? Käy, toisin ei niitä vaimoja kovin montaa ole jotka sekasaunassa käy. Ei yleensä raportoi siitä ketä saunassa milloinkin on ollut. Itse saunon joskus miehen ja/tai hänen kavereidensa kanssa.[/quote]
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä tällaisesta oikein pitäisi olla? Pitääkö siitä olla jotakin mieltä?
Kertokaa, käykö teidän miehenne saunassa kavereidensa ja näiden vaimojen kanssa? Käy, toisin ei niitä vaimoja kovin montaa ole jotka sekasaunassa käy. Ei yleensä raportoi siitä ketä saunassa milloinkin on ollut. Itse saunon joskus miehen ja/tai hänen kavereidensa kanssa.
Täytyy sanoa, että en ole edes tullut kysyneeksi. Jos mies lähtee saunailtaan, niin joskus puhutaan, keitä sinne tulee, useimmiten ei, koska en edes tunne ulkonäöltä kaikkia mieheni pelikavereita. En tiedä, onko jollain ollut vaimo kotona tai ei. Jos olisi ollut ja tullut saunaan, mieheni olisi kertonut, koska minä en tällaisista pillastu. Ehkä olisi vähän ihmetellyt, että olipa outoa, kun se Peran vaimo sinne ilmestyi.
Elin itse nuorena mustasukkaisessa parisuhteessa ja se on todella uuvuttavaa. Kaikenlainen epäluulo, jahkaaminen ja kyseleminen toisen menojen yksityiskohdista, on mielestäni mustasukkaisuutta. Jos aikuinen ihminen lähtee jonnekin, hän itse tietää, mitä tekee ja on vastuussa itsestään. Hän myös houkutusten edessä miettii, minkä arvoinen on hänen parisuhteensa ja mitä siinä menettää, jos sössii.
Täällä palstalla on paljon sellaisia, päästäisitkö miehesi -juttuja. En suostuisi hetkeäkään elämään sellaisessa epätasa-arvoisessa suhteessa, jossa aikuisia ihmisiä päästetään jonnekin luvan kanssa. Tietysti parisuhdetta ja puolisoa kunnioitetaan, mutta tossun kanssa en suostuisi elämään.
Ja jotkut miehet ovat siirtyneet vahvan äidin helmoista vaimon helmoihin, eivätkä saa koskaan suutaan auki, että eivät ole tyytyväisiä elämässään. Ja kun vaimo on tyytyväinen, hän kuvittelee aina, että mieskin on. No, jokaisen oma valinta.
AP, kysyy ja vastaa samalla. Miten tästä on saatu väännettyä 9 sivua juttua?
Oho. Minä saunon viikoittain avomieheni ja miespuolisen kaverin, joskus useammankin seurassa. Ei ole ikinä tullut mieleenkään, että se oli jonkun puolisolle ongelma. Tosin ne on sinkkumiehiä. Enkä ole tyrkkykään, en vaan välitä ja tykkään saunasta. Oon sitä paitsi niiden mielestä varmaan vanha läski (olen useimpia kavereitamme yli viisi vuotta vanhempi ja juuri ja juuri normaalipainoinen). Me ollaan kyllä umpihippejä, enkä siis saunoisi ... öö no en tiedä, sellaisten kanssa, joista se olisi outoa? Mutta mulla ei ole sellaisia kavereita. Vain sekanakusaunojia.
Vierailija kirjoitti:
AP, kysyy ja vastaa samalla. Miten tästä on saatu väännettyä 9 sivua juttua?
Helposti. Jyväskylän kuormuri vs vaunut on 33 sivua vielä hullumpaa tekstiä.
Ymmärrän hyvin etteivät kaikki halua sekasaunoa.
Sitä en taas ymmärrä että joillekin sekasaunassa käynti on niin big deal. Olen kolmikymppinen mies ja ollut useita kertoja kavereiden kanssa sekasaunassa. Ei se miehillekään niin huikea kokemus ole, vaan ihan samanlaista kuin miesten kanssa saunominen. Alaston naisvartalo ei loppupeleissä ole niin kiinnostava asia. Ok, myönnän että toki sitä tulee tsekattua naisten karvoitus yms, mutta samalla tavalla miehetkin tsekkaavat aina toistensa penikset.
Jos suhde toimii, ei se voi mihinkään random saunareissuun kaatua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnioittaa, kunnioittaa. Miksi kaikki puhuvat, että ahdasmielisen, epänormaalin mustasukkaisen yksilön mielipidettä tulee kunnioittaa ja noudattaa? Miksei normaalia saunomista, tai mitä tahansa normaalia toimintaa haluavan mielipidettä tarvitse kunnioittaa?
Katsos kun parisuhde on parisuhde, eli jos tiedät toisesta jonkin asian tuntuvan epämiellyttävältä, miksi tahallasi aiheuttaisit toiselle pahan olon tekemällä sitä silti? Jos teet niin, olet vain m*lkku. Jos ei kykene luopumaan kimppasaunoista vaikka se tuntuu sinulle rakkaasta ihmisestä epämiellyttävältä, on hommassa jotain epäilyttävää. Ei ole epänormaalia tai ahdasmielistä olla pitämättä kimppasaunomisesta, en minäkään halua jakaa alastonta kehoani kenen tahansa kanssa ja se on ihan normaalia.
Ei tarvitse alistua toisen tahtoon täysin, mutta kompromisseja joutuu parisuhteessa tehdä ja toisen kunnioittaminen on mielestäni avainasioita toimivassa parisuhteessa.
Kiitos, todistit juuri kirjoitukseni oikeellisuuden.
Katsos kun parisuhde on parisuhde, eli jos tiedät toisesta jonkin asian tuntuvan miellyttävältä, miksi tahallasi aiheuttaisit toiselle pahan olon kieltämällä sen silti? Jos teet niin, olet vain m*lkku.
Ei saunassa alastonta kehoa jaeta, ei edes esitellä.
Miestäkö ei tarvitse tässä(kään) kunnioittaa?
Menköön mukaan.
Jos tiedät jonkun asian toisesta tuntuvan miellyttävältä niin miksi tahallaan aiheuttaisit toiselle pahan olon kieltämällä sen silti?
Niinpä. En ole koskaan ymmärtånyt miksi mieheni vetää herneen nenään kun kerron saunoneeni työkavereitten kanssa pikkujouluissa. Ne nyt on vaan työkavereita ja minkä minä sille voin että olen ainut nainen firmassa eikä siellå.alastonta kehoa esitellä eikä me siellä naida. Kumma kun pitää aina pilata turhalla joulualusaika.
Voi kun olisi jo pikkujoulut!
Tästä parisuhde-jutusta alkaa tulla mieleen se perhekunta -käsite, mikä oli sen mökin vuokraamisen yhteydessä .). Ilmeisesti nämä naiset omistavat myös miehensä kropan, kun sitä ei kukaan muua nainen saa katsoa.
Olen sitä mieltä, että tässä on kyse vain mustasukkaisuudesta, halusta omistaa ja hallita toista.
Näin. Varsinkin kun siellä saunassa ei edes miehen kroppaa kukaan katsellut.
Vierailija kirjoitti:
En mä ainakaan halua että muut naiset näkee mun miehen alasti vaikka siinä tilanteessa ei olisikaan mitään seksuaalista.
Ei sun mies niiden katseista kulu, joten miksi?
Omistushalu?
Mustasukkaisuus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni käy välillä saunomassa yhden kaverinsa kanssa ja asia on luonnollisesti minulle ok. Vähän aikaa sitten oltuaan taas kaverillaan saunomassa hän jäi vahingossa kiinni siitä, että myös kaverinsa avovaimo saunoi heidän kanssaan. Meille tuli tietysti aiheesta kauhea riita, sillä minusta ei ole kivaa, että hän saunoo myös naisten kanssa ja etenkään niin, ettei kerro minulle siitä. Mies sanoi, ettei ollut kertonut, koska hän "oli vain saunonut" ja kuulemma pelkäsi myös reaktiotani, siis sitä, että suuttuisin. Ilmeisesti tämä avovaimo on siis saunonut useammankin kerran yhdessä mieheni kanssa, ei vain tuota yhtä kertaa.
Mitä mieltä tällaisesta oikein pitäisi olla? Kertokaa, käykö teidän miehenne saunassa kavereidensa ja näiden vaimojen kanssa? Ei suoraan sanottuna käynyt mielessäkään, että mies voisi siellä olla munasillaan muidenkin kuin tämän kaverinsa kanssa, mistään avovaimosta ja sekasaunasta ei missään vaiheessa ollut puhetta. Jotenkin loukkaa koko juttu, mies väittää, ettei tilanteeseen liity mitään seksuaalista, mutta miksi hän sitten on salaillut asiaa minulta jos on muka viaton? Suututtaa ihan älyttömästi tuollainen! Tän kaverin olen siis tavannut pari kertaa, ihan ok tyyppi, avovaimoaan en. Ilmeisesti jotain aika hippejä tapauksia kumpikin, ainakin miehen puheista päätellen. Tuntuu, että luottamus mieheen on vähän mennyt.
Miehesihän sanoi, miksi ei ollut asiaa kertonut, koska sinä suutut ja näinhän siinä kävi. Olet vain mustasukkainen, so simple. Ja jos miehesi harrastaisi siellä ryhmäseksiä, et sillekään mahtaisi mitään. Ei toista voi omistaa, mutta mustasukkaisuudella tuhoaa paljon. Sellainen suhde on tosi rasittava, kun saa olla koko ajan varpaillaan, että mistähän se toinen taas kimmastuu.
Onko siis ymmärrettävä että mies on oikeutettu halutessaan ryhmäseksiin ja saunomaan toisten naisten seurassa yms. Mitä mies nyt sattuukin haluamaan se hänelle suotakoon viis oman naisen toiveista mutta ah ja voi jos nainen sitten kokee mustasukkaisuutta niin se on se pahin synti. Herää kysymys miksi tuntee mustasukkaisuutta, olisiko siihen kenties syytä, voisiko oman naisen mielipidettä kuunnella ja toiveita kunnioittaa. Kumpi painaa miehelle vaakakupissa enemmän kaverin vaimon saunaseura vai oma vaimo? Siinä vähän miettimistä. Miehet on välillä niin tyhmiä pässejä että väkisinkin se tuottaa niitä "nalkuttavia" vaimoja.
en jaksanu lukea kaikkia mutta tässä ainakin oma kantani. Sekasauna on ok, jos olen itsekin kutsuttu mukaan! eli jos poikaystäväni menee jonnekkin sauna/mökkireissulle missä on muitakin naisia esim. kavereiden puolisoita niin olisin kyllä aika loukkaantunut jos ei minua voi sitten ottaa mukaan ja vielä sekasaunotaankin. Varsinkin jos se tulee tuolla tavalla jälkikäteen selville.
Aika moni on täällä silleen hälläväliä jee jee, mitäs siinä mut tässä on kuitenkin eroa ihmisten kohdalla aika paljon. Toisille se on ok ja ovat tottuneet sekasaunoilemaan mutta toisille sellainen on liian yksityistä ja intiimiä joten sitä voi olla vaikea hyväksyä.
Itse olen lapsesta asti tottunut saunomaan niin että pariskunnat menee kahdestaan saunomaan tai sitten miehet ja naiset erikseen. Ei me perheenkään kesken saunota sekaisin miehet ja naiset. Mutta jos taas on tottunut saunomaan esim. perheen ja suvunkin kesken sekaisin niin silloin se ei varmaan olekkaan niin iso juttu eikä siihen liitykkään mitään seksuaalista. En usko että tässä edes on kyse seksuaalisuudesta välttämättä vaan intiimiydestä. Minusta tästä pitäs siis parisuhteessa keskustella avoimesti ja kunnoittaa toisen rajoja. Jos toiselle toi ei oo ok niin sitten ei tehdä niin jos on sovittu. Jos se on kuitenkin liian iso kynnys niin sitten pitää ettiä toinen omanlainen kumppani joka ei sekasauno muidenkaa jos se tuntuu itestä pahalle.
En ymmärrä tätä että jos yksi on sitä mielt että ei niin hän on sitten jotenkin outo ja sairas tai hullun mustasukkainen. Minusta tää vaan on sellainen tottumakysymys. Olen ainakin ite monessa muussa asiassa tosi rento enkä paljon nipota tai mustasukkaile mutta sekasaunasta tulis kyllä vähän pahamieli. Etenkin tollasesta paljon intiimimmästä missä on vaan 1 kaveri ja sen vaimo mukana! Joku isomman porukan kännisaunailun jotenkin ymmärrän koska siinä on täysin eri fiilis ja sellainen porukkahenki plus alkoholia.
Mutta tässäkin tilanteessa olisin mieluiten itsekin mieheni mukana. Mutta kyllä hän saa saunailloissa käydä jos haluaa, en estä mutta jos kuulisin sellaista että ensin on "miesten reissu" etten voi lähteä mukaan, ja jälkikäteen tuleekin ilmi että mukana oli muuten jonkun toisen avovaimokin ja sanottiin yhdessä niin kyllä, suuttuisin. Alapeukuttakaa ihan rauhassa, en välitä. Oon ap:n kaa ihan samaa mieltä että suuttuisin.
Vierailija kirjoitti:
._. kirjoitti:
Jännittävää huomata, miten eriäviä mielipiteitä kaikilla on tästä aiheesta.
Minulle saunomiseen ei missään tilanteessa (ei niin ikinä!) liity mitään seksuaalista. Sauna on minulle jotenkin "pyhä" paikka. Sen tarkoitus on täysin eri, kuin ne tilanteet, joissa ihmiset yleensä ovat tottuneet olemaan ilman vaatteita.
Jotenkin uskoisin, että jos kumppani haikailee muiden kuin oman kumppanin perään, suurempi todennäköisyys muiden tsekkailuun seksuaalissävytteisessä mielessä on kun vaatteet ovat päällä, ei saunassa ilman niitä.
No ei minustakaan sauna ole mikään seksuaalinen paikka. Nuorena yritin poikaystävän kanssa hommailla löylyssä, mutta eihän siitä mitään tullut.
Sauna on minullekkin pyhä rentoutuspaikka. Siksi en voisi kuvitella, että mieheni raahaisi mieskaverinsa kanssani saunomaan kimpassa. Haluan rentoutua rauhassa, enkä istua äijien vieressä kylki kyljessä löylyssä kuuntelemassa äijien juttuja.
TÄMÄ siis niin tämä. Mä en oikeen edes ymmärrä tavallaan tuota sekasauna meininkiä sinänsä, miksi? Mielummin just juttelee sielä niitä naiset naisten juttuja keskenään ja miehet miesten juttuja jos muuten ollaan koko aika kaikki kimpassa esim mökillä. Missä kohtaa sitten vaihdetaan ne naisten ja miesten omat jutut? varsinkin jos on siis pidempi reissu esim.
Meillä on joskus tapana niin että saunotaan kyllä yhtäaikaakin mutta niin että naiset saa peseytyä ja istuksia saunassa keskenään ja miehet sitten keskenään mutta saatetaan uida yhdessä tms. Ja jos joku ei halua olla ilman vaatteita miesten tai naisten seurassa uimasut tai pyyhkeet on ihan sallittuja. Mutta ei kukaan myöskään kiellä jos joku tahtoo välttämättä nakkena olla. Itsellekkin sauna on sellainen pyhä paikka. Siksi jotenkin olis outoa että sielä istutais kuin sillit suolassa jonkun kaverin vaimon tai miehen kanssa... Viimesenä ainakin itelle siinä tulis seksi mieleen. Olis enemmänkin epämukava olo kun miettisin minne katseen tunkis ja ei osuis toisen alastomaan hikiseen ihoon vahingossa. Siksi en itse varmaan haluais sekasaunoihin. Ja TODELLA outoa olis jos menisin kaverini kanssa saunomaan ja sen poikaystävä tulis mukaan? mitä? miksi? siis miksi? ois kyllä tosi epämukavaa. Eri asia jos olis paljon jotain random sinkkumiehiä tai sinkkunaisia joita ei tunne ja ne tunkis samaan saunaan. Ois outoa sekin vaikka ei siinäkään ainakaan itelle mikään seksi tulis mieleen. Pyrkisin peittelemään taas itseäni ja ahdistuisin. Jotenkin olen oman poikaystävänkin kanssa vähän nolostunut saunassa. en osaa olla ihan rento ja nauttia siitä samalla tavalla kuin yksin. Vaikka muuten ollaan alasti yhdessä ja esim. nukun aina alasti. Joten ois outo ajatus et poikaystäväni menis sinne vaan tuijottelee naisia jos sielä niitä olis. Toki, varmaan miehet tätä enemmän tekee ku naiset mutta jos se johtaa pettämiseen niin oho.
ymmärrän sekasaunan isommalla porukalla silleen että mukana on vaikkapa useampia pariskuntia. Sitä taas en ymmärrä jos pera menee matin luokse viettämään iltaa ja menevät saunaan ja sitten matin vaimonkin täytyy tunkea samaan saunaan. Miksi?! Eikö vaimo voi olla hetkeä yksin ja katsoa vaikka tv:tä salkkareita tai mennä siksi aikaa lenkille ja saunoa miesten jälkeen? en ymmärrä.
Tai jos porukassa on vaikka 5 äijää ja yhden tyttöystävä sattuu olemaan mukana, niin miksi sen naisen pitää tunkea sinne miesten sekaan? Muutenkin miksi sen tyttöystävän on pitänyt tunkea mukaan miesten iltaan jos muillakaan ei ole vaimokkeita mukana? se vasta onkin tosi outoa! Eikö siitä miehestäkin, jonka tyttöystävä on sielä saunassa kaikkien hänen kavereidensa keskellä alasti, tunnu vähän oudolle? varmana kaikki kaverit vilkaisee vaimokkeen varustukset. Onko se miehistä kivaa? En kyllä oikein jaksa uskoa...
Jostain kumman syystä miesten mielestä sekasaunat on aina ok kun sielä on jotain muita naisia, mutta sitten jos vaimo tai tyttöystävä meneekin saunaan yksin muiden miesten kanssa ilman miestä, niin helvetti on irti. Miksi? mikäs ero siinä nyt taas on?
Jos siinä saunomisessa ei olis mitään seksuaalista, niin ei tästä asiasta tarvis jauhaa ja miljoonan ihmisen kirjottaa mielipiteitä. Tässä on kyse niistä jokaisen parisuhteessa läpikäytävistä rajoista. Toisille on ok, tosille ei. Sillä siisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni käy välillä saunomassa yhden kaverinsa kanssa ja asia on luonnollisesti minulle ok. Vähän aikaa sitten oltuaan taas kaverillaan saunomassa hän jäi vahingossa kiinni siitä, että myös kaverinsa avovaimo saunoi heidän kanssaan. Meille tuli tietysti aiheesta kauhea riita, sillä minusta ei ole kivaa, että hän saunoo myös naisten kanssa ja etenkään niin, ettei kerro minulle siitä. Mies sanoi, ettei ollut kertonut, koska hän "oli vain saunonut" ja kuulemma pelkäsi myös reaktiotani, siis sitä, että suuttuisin. Ilmeisesti tämä avovaimo on siis saunonut useammankin kerran yhdessä mieheni kanssa, ei vain tuota yhtä kertaa.
Mitä mieltä tällaisesta oikein pitäisi olla? Kertokaa, käykö teidän miehenne saunassa kavereidensa ja näiden vaimojen kanssa? Ei suoraan sanottuna käynyt mielessäkään, että mies voisi siellä olla munasillaan muidenkin kuin tämän kaverinsa kanssa, mistään avovaimosta ja sekasaunasta ei missään vaiheessa ollut puhetta. Jotenkin loukkaa koko juttu, mies väittää, ettei tilanteeseen liity mitään seksuaalista, mutta miksi hän sitten on salaillut asiaa minulta jos on muka viaton? Suututtaa ihan älyttömästi tuollainen! Tän kaverin olen siis tavannut pari kertaa, ihan ok tyyppi, avovaimoaan en. Ilmeisesti jotain aika hippejä tapauksia kumpikin, ainakin miehen puheista päätellen. Tuntuu, että luottamus mieheen on vähän mennyt.
Miehesihän sanoi, miksi ei ollut asiaa kertonut, koska sinä suutut ja näinhän siinä kävi. Olet vain mustasukkainen, so simple. Ja jos miehesi harrastaisi siellä ryhmäseksiä, et sillekään mahtaisi mitään. Ei toista voi omistaa, mutta mustasukkaisuudella tuhoaa paljon. Sellainen suhde on tosi rasittava, kun saa olla koko ajan varpaillaan, että mistähän se toinen taas kimmastuu.
Onko siis ymmärrettävä että mies on oikeutettu halutessaan ryhmäseksiin ja saunomaan toisten naisten seurassa yms. Mitä mies nyt sattuukin haluamaan se hänelle suotakoon viis oman naisen toiveista mutta ah ja voi jos nainen sitten kokee mustasukkaisuutta niin se on se pahin synti. Herää kysymys miksi tuntee mustasukkaisuutta, olisiko siihen kenties syytä, voisiko oman naisen mielipidettä kuunnella ja toiveita kunnioittaa. Kumpi painaa miehelle vaakakupissa enemmän kaverin vaimon saunaseura vai oma vaimo? Siinä vähän miettimistä. Miehet on välillä niin tyhmiä pässejä että väkisinkin se tuottaa niitä "nalkuttavia" vaimoja.
Onko siis ymmärrettävä, että mies on oikeutettu halutessaan käymään ravintolassa syömässä miesten ja toisten naisten seurassa? Voisiko oman naisen mielipidettä kuunnella ja toiveita kunnioittaa. Kumpi painaa miehelle vaakakupissa enemmän kaverin vaimon ruokaseura vai oma vaimo? Siinä vähän miettimistä.

Onhan tossa syöminen julkisella paikalla ravintolassa pariskunnan kanssa vs. Alasti yksityisessä saunassa pariskunnan kanssa selkeä ero intiimiyden asteessa. Pitää olla aika pöljä jos eroa ei tajua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vaikuttaa siltä että, täälä keskustelee pääasiassa nudistit, koska puolesta kirjotuksia on muutamia, uskomatonta porukkaa!
Jos alastomuus on sulle noin epänormaalia, niin pukeudu säkkiin ja laita silmät kiinni.
Jos alastomuus on sulle niin normaalia, kai hillut yleisellä uimarannallaki alasti!
Miksei, alastomuus ei ole laitonta. Tosin en hillu (mitä se tarkoittaa), vaan olen normaalisti kuten rannalla ollaan.
No kyllä se alastomuus julkisella paikalla menee sinne sukupuolisiveyttä loukkaavaan käytökseen.
Vierailija kirjoitti:
Olen saunonut tänä vuonna kymmenessä yleisessä yhteissaunassa Helsingissä, eikä yhdessäkään kukaan esitellyt itseään millään tavalla.
Kaikilla oli uikkarit päällä saunassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni käy välillä saunomassa yhden kaverinsa kanssa ja asia on luonnollisesti minulle ok. Vähän aikaa sitten oltuaan taas kaverillaan saunomassa hän jäi vahingossa kiinni siitä, että myös kaverinsa avovaimo saunoi heidän kanssaan. Meille tuli tietysti aiheesta kauhea riita, sillä minusta ei ole kivaa, että hän saunoo myös naisten kanssa ja etenkään niin, ettei kerro minulle siitä. Mies sanoi, ettei ollut kertonut, koska hän "oli vain saunonut" ja kuulemma pelkäsi myös reaktiotani, siis sitä, että suuttuisin. Ilmeisesti tämä avovaimo on siis saunonut useammankin kerran yhdessä mieheni kanssa, ei vain tuota yhtä kertaa.
Mitä mieltä tällaisesta oikein pitäisi olla? Kertokaa, käykö teidän miehenne saunassa kavereidensa ja näiden vaimojen kanssa? Ei suoraan sanottuna käynyt mielessäkään, että mies voisi siellä olla munasillaan muidenkin kuin tämän kaverinsa kanssa, mistään avovaimosta ja sekasaunasta ei missään vaiheessa ollut puhetta. Jotenkin loukkaa koko juttu, mies väittää, ettei tilanteeseen liity mitään seksuaalista, mutta miksi hän sitten on salaillut asiaa minulta jos on muka viaton? Suututtaa ihan älyttömästi tuollainen! Tän kaverin olen siis tavannut pari kertaa, ihan ok tyyppi, avovaimoaan en. Ilmeisesti jotain aika hippejä tapauksia kumpikin, ainakin miehen puheista päätellen. Tuntuu, että luottamus mieheen on vähän mennyt.
Miehesihän sanoi, miksi ei ollut asiaa kertonut, koska sinä suutut ja näinhän siinä kävi. Olet vain mustasukkainen, so simple. Ja jos miehesi harrastaisi siellä ryhmäseksiä, et sillekään mahtaisi mitään. Ei toista voi omistaa, mutta mustasukkaisuudella tuhoaa paljon. Sellainen suhde on tosi rasittava, kun saa olla koko ajan varpaillaan, että mistähän se toinen taas kimmastuu.
Onko siis ymmärrettävä että mies on oikeutettu halutessaan ryhmäseksiin ja saunomaan toisten naisten seurassa yms. Mitä mies nyt sattuukin haluamaan se hänelle suotakoon viis oman naisen toiveista mutta ah ja voi jos nainen sitten kokee mustasukkaisuutta niin se on se pahin synti. Herää kysymys miksi tuntee mustasukkaisuutta, olisiko siihen kenties syytä, voisiko oman naisen mielipidettä kuunnella ja toiveita kunnioittaa. Kumpi painaa miehelle vaakakupissa enemmän kaverin vaimon saunaseura vai oma vaimo? Siinä vähän miettimistä. Miehet on välillä niin tyhmiä pässejä että väkisinkin se tuottaa niitä "nalkuttavia" vaimoja.
Onko siis ymmärrettävä, että mies on oikeutettu halutessaan käymään ravintolassa syömässä miesten ja toisten naisten seurassa? Voisiko oman naisen mielipidettä kuunnella ja toiveita kunnioittaa. Kumpi painaa miehelle vaakakupissa enemmän kaverin vaimon ruokaseura vai oma vaimo? Siinä vähän miettimistä.
Onhan tossa syöminen julkisella paikalla ravintolassa pariskunnan kanssa vs. Alasti yksityisessä saunassa pariskunnan kanssa selkeä ero intiimiyden asteessa. Pitää olla aika pöljä jos eroa ei tajua.
Ei ole, jos oma vaimo ei halua että syöt kenenkään muun seurassa.
Joko menet syömään kavereiden kanssa ja kotona odottaa taistelutanner, tai sanot kavereille että sori nyt just ei oo nälkä ja menet kotiin selittämään vaimolle että et käynyt missään nimessä käynyt ulkona syömässä.

Toisaalta jos mies etukäteen tietää, että kumppani suuttuu ja pahoittaa mielensä niin miksi menee saunomaan. Jos ei halua kumppaniaan tässä asiassa huomioida vaan on tärkeämpää päästä kaverin muijan kanssa saunomaan, niin on parempi erota. Ap jätä se sika.

Eli olet tahallasi pöljä ja kelvoton parisuhteeseen.