Syitä miksi lopetit miehen/naisen tapailun?
Muistelin deittailuaikojani ja tuli mieleen yksi mies joka puhui taukoamatta itsestään tai saavutuksistaan. Tuntui että hän halusi vain jonkun jolla on korvat. Myös kaikki sanomani piti jotenkin vääntää niin että hän pääsi pätemään jostain.
Mies: Hei ootkos seurannut tuota (joku ajankohtainen asia)
Minä: Joo olenhan mä aika paljonkin, kyllä minusta....
Mies alkaa selittää juurta jaksaen mistä koko ajankohtaisessa jutussa on kyse vaikka juuri sanoin että olen seurannut sitä :DDD
Kommentit (9708)
Halusin miehekkään terveitsetuntoisen, hyvinvoivan, positiivisen, fiksun miehen en elämänsä pohjamudissa rämpivää mt ongelmaista tyhjätasku vinkumiinaa.
Sain viimeksimainitun. Jäi 8 kk jälkeen ihan suosiolla, eihän siitä mitään tullut.
Mies ( sillon n 30v) oli aivan liikaa viinan perään, kaverit, peliporukoiden saunaillat, kalareissut koko viikonlopun olivat hänen prioriteetissa nro 1. Olin elänyt juuri häntä ennen 3v rakastamani miehen kanssa joka oli ihan samanlainen, hyvin itsekeskeinen ja kun viinaa oli tiedossa kaikki muut sai jäädä. En voinut kuvitellakaan et olisin ottanut toisen samanlaisen, vielä enemmän itteensä täynnä olevan tyypin. Enkä muutenkaan välittänyt hänestä muutakuin kaverina, pidin häntä laastarina ettei tarvinnut olla yksin.
Kuorsasi niin kauheasti ja lujaa ettei naapuritkaan varmaan nukkuneet. En voisi kuvitella eläväni valvomalla öitäni kuunnellen ku joku vetää niin että rappaukset tippuu katosta. Jätin hänet heti ensimmäisen yhteisen yön jälkeen, toki muotoilin sanani nätisti enkä tainnu mainita ko syytä edes.
Vierailija kirjoitti:
Nainen oli liian vanha joten lopetin tapailun 7kk jälkeen.
Kävipäs naisella säkä. Vanhoja miehiä kun yleensä joutuu pidemmän päälle hoitamaan. Pääsi löytämään sinua nuoremman :-D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulta loppui haju ongelma siihen, kun lopetin miesten kanssa olemisen. Miesten eri sperma ei vaan sopinut minun vaginalle, aina oli jotain ongelma jne. Just kun olin saanut taas vaginani kuntoon, niin joku treffikaveri sai taas vaginani ympäri ämpäri ja taas jotain ongelmia. Totesin ett ongelmat tuo uusi mies. Sperma laatu ei sovi.
Naiset, jos löydätte yhden hyvän miehen, vaikka vähän hissuankin, pitäkää hänet ja nauttikaa hyvästä seksistä. Älkää kumpikaan juosko vieraissa. Näin vaginanne pysyy terveenä.
Saako kysyä miksi kaikkien miesten nesteet piti sisälle päästää? Kondomikin kun on keksitty.
Monelta Suomalaiselta mieheltä tämä keksintö on kokonaan jäänyt huomaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen oli liian vanha joten lopetin tapailun 7kk jälkeen.
En ymmärrä miksi nainen pahoitti mielensä. En ollut luvannut mitään. Ihmettelen mistä pahastui kun eihän edes ollut mitään merkityksellistä ja olisihan naisen pitänyt itsekin tajuta olevansa liuan vanha.
Ehkä hän vain teeskenteli mielensä pahoittamista, mutta oli tyytyväinen kun pääsi sopimaan treffit sen toisen, nuoremman ja komeamman miehen kanssa, jota deittaili samaan aikaan?
Kolmen viikonlopun jälkeen, koska nainen oli tavattoman ihastunut minuun (itse olen tunnetasolla hidas etenijä) ja perusteli ihastumistaan sillä, että meillä oli paljon yhteistä vaikka meillä ei todellisuudessa ollut mitään yhteistä taustaa, harrastusta, tulevaisuutta tms..
Vierailija kirjoitti:
Oharit kirjoitti:
Suuteli ihan älyttömän huonosti. Yhdet treffit riitti.
Mies joka ei osaa suudella ei osaa panna.
Tämän viisauden bongasin jostain aikoja sitten. Ja on muuten totta. Se on selvä merkki ettei kannata nähdä vaivaa mennä pidemmälle.
Samoin on naisten kanssa. Jos ei osaa suudella ei osaa pannakaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuorsasi niin kauheasti ja lujaa ettei naapuritkaan varmaan nukkuneet. En voisi kuvitella eläväni valvomalla öitäni kuunnellen ku joku vetää niin että rappaukset tippuu katosta. Jätin hänet heti ensimmäisen yhteisen yön jälkeen, toki muotoilin sanani nätisti enkä tainnu mainita ko syytä edes.
Sun vieressä nukkuu niin hyvin, sanoi muija eka yön jälkeen. Ite en unta paljoa nähnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulta loppui haju ongelma siihen, kun lopetin miesten kanssa olemisen. Miesten eri sperma ei vaan sopinut minun vaginalle, aina oli jotain ongelma jne. Just kun olin saanut taas vaginani kuntoon, niin joku treffikaveri sai taas vaginani ympäri ämpäri ja taas jotain ongelmia. Totesin ett ongelmat tuo uusi mies. Sperma laatu ei sovi.
Naiset, jos löydätte yhden hyvän miehen, vaikka vähän hissuankin, pitäkää hänet ja nauttikaa hyvästä seksistä. Älkää kumpikaan juosko vieraissa. Näin vaginanne pysyy terveenä.
Saako kysyä miksi kaikkien miesten nesteet piti sisälle päästää? Kondomikin kun on keksitty.
Monelta Suomalaiselta mieheltä tämä keksintö on kokonaan jäänyt huomaamatta.
Kyllä kondoomiakin käytettiin useamman kanssa. Jos tapailin pitempään miestä, niin en enää käyttänyt.
Just noi sanat! Varmaan mun exä 😂
Tyyppi laittoi kuvani nettiin homma loppui siihen.
Vierailija kirjoitti:
Tämä syy kuullostaa varmasti oudolta, mutta antaa mennä! :D Löysin täältä aikoinaan kuvaketjun rinnoista ja hämmennyin todella paljon kun jollain oli aivan samanlaiset kuin omani. Olisin voinut luulla että olen ottanut sen kuvan, mutta kylppärin kaakelit olivat asteen liian keltaiset jotka näkyivät taustalla. Olisiko ollut että jopa syntymämerkki oli samassa kohdassa kuin itselläni. Tästä hämmentyneenä näytin kuvaa tapailulleni, ja hän keksi nopeasti "ei ne ole samanlaiset, sulla on nänni hieman erinäköinen ja vasen rinta plaplapla", eli hän torppasi hämmennykseni tällaisella millintarkalla tärkeilyllä. Hän luuli tekevänsä vaikutuksen, mutta itseäni alkoi vain rehellisesti vttaa suunnattomasti tuollainen päteminen.
Hyi, olin varma että tämä kulminoituu siihen että mies oli postannut rintasi siihen kuvaketjuun ja koetti selitellä että eiiiiivät ole sinun missään nimessä.
Vierailija kirjoitti:
Huomasin jo ennen tapaamistamme että on ehkä vähän perässävedettävä, mutta ajattelin positiivisesti että ehkä on vaan vähän ujo ja/tai varovainen.
No- ensivaikutelma on usein se mikä sitten toteutuukin. Oli koko 8 kk ajan perässävedettävä passiivinen suhteen vapaamatkustaja, osasi kyllä hyödyntää ns rusinat pullasta antamatta mulle oikeestaan muutakuin seuraa. Hänen vaikea elämäntilanne, ahdistus ja stressi erosta aiheutti myös mielialanvaihteluista, ilmeisesti myös paniikkihäiriötä tms. Olin hänelle laastari, terapeutti, hänen fiiliksen kohottaja, paapoja, huolehtija, lohduttaja paijaaja.
Ulkoisesti mies oli hyvinkin minun makuun, oisin voinut katella sitä loppuikäni, mutta aivan liian rikkinäinen, ongelmainen ja itsekeskeinen minun makuun.
Minut jätettiin vasta ja tuntuu että ex olisi voinut kirjoittaa tämän kokemuksena minusta, vaikka mielestäni suhde kaatui aivan eri syihin. Tämä ketju on kyllä mielenkiintoinen, kun pysähtyy miettimään että entäs jos itse sovin johonkin näistä kamalista kuvauksista! N35
Sain onneksi tietää ajoissa että mies pyöritti kahta ehkä useampaa naista yhtäaikaa.