Syitä miksi lopetit miehen/naisen tapailun?
Muistelin deittailuaikojani ja tuli mieleen yksi mies joka puhui taukoamatta itsestään tai saavutuksistaan. Tuntui että hän halusi vain jonkun jolla on korvat. Myös kaikki sanomani piti jotenkin vääntää niin että hän pääsi pätemään jostain.
Mies: Hei ootkos seurannut tuota (joku ajankohtainen asia)
Minä: Joo olenhan mä aika paljonkin, kyllä minusta....
Mies alkaa selittää juurta jaksaen mistä koko ajankohtaisessa jutussa on kyse vaikka juuri sanoin että olen seurannut sitä :DDD
Kommentit (9708)
Vierailija kirjoitti:
Nainen oli vaatteet päällä hyvännäköinen, mutta vaatteet pois päältä aivan kaamean näköinen. Kropassa oli oikeastaan lähes kaikki mahdollinen aivan päin helvettiä. En nyt ala tässä erittlemään, menee muuten mauttomuuden puolelle.
Meillä meni pari kuukautta ennen ensimmäistä seksikertaa, ja sen jälkeen laitoinkin homman heti poikki. Aika monta tuntia sai miettiä tekosyytä siihen että miksi halusin lopettaa tapailun, kun en halunnut kertoa oikeaa syytä.
Oletkohan tapaillut samaa naista kuin minä? Piti tutustua rauhassa ja kunnolla ennen kuin harrastimme seksiä ja silloin hänen kroppansa iski silmille. Halut ja kiinnostus koko naiseen kuihtui täysin. Eiköhän olisi hänellekin ollut helpompaa, jos olisimme menneet sänkyyn jo lyhyemmän tuttavuuden jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen rasismi ja tyhmyys. Istuttiin miehen kaverin auton kyydissä, ajettiin jonkun aasialaisen ohi. Mies veti silmät sormillaan viiruiksi ja sanoi "tsing tsang tsong" ja nauroi hersyvästi päälle. Kertoi äimistyneenä, miten oli nähnyt joukon n*reitä ravintolan asiakkaina. Kun dumppasin miehen ja kerroin syyksi avoimen rasismin, väitti että kyse oli vitseistä. Aika huonoja vitsejä olivat.
Ei hitto, en pysty lopettamaan nauramista. Tsing tsang tsong ja lauma n*reitä...
Ihan olen vihersuvakki, mutta tykkään tosi paljon noista.
N

Samoin. En tiedä miksi ra sis tiset vitsit naurattavat minua. En kuitenkaan käyttäydy rasistisesti ketään kohtaan kotikasvatuksestani johtuen.

Nyt on kyllä kuitenkin pakko kysyä, että miten se kroppa, joka vaatteet päällä on ok, näyttääkin ilman vaatteita aivan yllättävän kaamealta. Jos vartalossa on "ihan kaikki päin helvettiä", niin luulisi sen näkyvän jotenkin vaatteita päälläkin.
Jännittää niin paljon että jää väliin tapaaminen.
N
Vierailija kirjoitti:
Käydessään luonani kylässä mies söi isot satsit ruokaa. Olin siis kutsunut hänet luokseni, mutta en odottanut hänen syövän niin tolkuttomia määriä.
Kävin miehen luona pari kertaa, tarjosi pelkkää kahvia. Minun luona mies kävi neljä kertaa ja lopetin tapailun. Eli ei kiitos, en halua olla ahmatin kanssa.
Mulle tyyppi vihjaili että tekisin ruokaa kun hän käy. Oli helle enkä kokkaa kuin lapselleni. Usein valitteli huonoa oloa että tarjoaisin edes leipää yms.
Tuolle joka kysyi mitä sellaista vaatteiden alta voi paljastua mitä ei huomaa vaatteet päällä:
-tatuoinnit
-roikkuva röllykkävatsa
-isot nännipihat
-tyhjät riippuvat rinnat
-yleinen nahan velttous
Ihan vaan esimerkkeinä. Vaatteilla saa tehtyä yllättävänkin suuria muutoksia mielikuviin. Joku voi tykätä noistakin, en sitä sano.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Mies hylkäsi minut yökerhoon ja lähti jonkun epämääräisen porukan kanssa jatkoille mökkibileisiin, aamuyöstä sitten soitti ja möykkäsi että minun pitää hakea hänen jostain metsän keskel
Minut taas roudattiin jonkun epämääräisen opiskeluaikaisen biletysporukan mökkireissulle, vaikka "villit ajat" oli kuulemma jo ohitettu. Joo, ymmärrän että vanhojen kavreiden kanssa on ok nähdä kerran vuodessa, mutta tuota, vähän huuruistahan se meno noilla jälkeenjääneillä aikuisillakin oli. Ukko hiisasi jossain eikä edes katsonut mua silmiin kun kulki kaveriensa kanssa ohi. Joku sen kaveri sentään piti mulle välillä seuraa, kyllä nolotti. En oikeen saanut nukuttua, kun bassot ja vieressä kuksivat idiootit kuului korvatulppienkin läpi. Oli tiedossa, että yöllä katsovat suorana NHL-matsin, ja hain viimein äijän joskus viideltä nukkumaan, siellä se aivan kännissä sössötti jotain lätkäjuttuja lätkäkakveriensa kanssa ja oli vihainen, kun keskeytin. Matsihan oli jo loppunut yli tunti sitten. (Itse en harrasta lätkäjuttuja, mutta sallin äjjälle toki harrastuksensa, mut ei perhana.)
Reissun jälkeen ukko kertoi minulle ketä kaikkia paikallaolleita on joskus pannut. No, varmaan kiva että vasta jälkeenpäin niin ei hävettänyt ja v*tanut siellä niin paljoa. :D
Lähde enää ikinä mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen rasismi ja tyhmyys. Istuttiin miehen kaverin auton kyydissä, ajettiin jonkun aasialaisen ohi. Mies veti silmät sormillaan viiruiksi ja sanoi "tsing tsang tsong" ja nauroi hersyvästi päälle. Kertoi äimistyneenä, miten oli nähnyt joukon n*reitä ravintolan asiakkaina. Kun dumppasin miehen ja kerroin syyksi avoimen rasismin, väitti että kyse oli vitseistä. Aika huonoja vitsejä olivat.
Nää oli hyviä. Olisi mukava mies, kun tykkään samasta huumorista.
Olisitte epäilemättä oikein hyvä pari. Illanvietossa oikein haluttua seuraa hauskuutenne vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen rasismi ja tyhmyys. Istuttiin miehen kaverin auton kyydissä, ajettiin jonkun aasialaisen ohi. Mies veti silmät sormillaan viiruiksi ja sanoi "tsing tsang tsong" ja nauroi hersyvästi päälle. Kertoi äimistyneenä, miten oli nähnyt joukon n*reitä ravintolan asiakkaina. Kun dumppasin miehen ja kerroin syyksi avoimen rasismin, väitti että kyse oli vitseistä. Aika huonoja vitsejä olivat.
Ei hitto, en pysty lopettamaan nauramista. Tsing tsang tsong ja lauma n*reitä...
Ihan olen vihersuvakki, mutta tykkään tosi paljon noista.
N
Samoin. En tiedä miksi ra sis tiset vitsit naurattavat minua. En kuitenkaan käyttäydy rasistisesti ketään kohtaan kotikasvatuksestani johtuen.
Varmaan, koska et ole ajatellut asiaa loppuun asti ja käytöstapasi ovat pinnallinen kulissi. Ei se mitään, suurin osa ihmisistä on yhtä vajaita.
Vierailija kirjoitti:
Nainen oli vaatteet päällä hyvännäköinen, mutta vaatteet pois päältä aivan kaamean näköinen. Kropassa oli oikeastaan lähes kaikki mahdollinen aivan päin helvettiä. En nyt ala tässä erittlemään, menee muuten mauttomuuden puolelle.
Meillä meni pari kuukautta ennen ensimmäistä seksikertaa, ja sen jälkeen laitoinkin homman heti poikki. Aika monta tuntia sai miettiä tekosyytä siihen että miksi halusin lopettaa tapailun, kun en halunnut kertoa oikeaa syytä.
Sama juttu erään erittäin paljon laihduttaneen naisen kanssa. Joka paikka roikkui ja hyllyi, ja allit muistutti mummun helttoja. Kuitenkin alle 30v nainen. Tällä tosin näki jo lanteilta, että löysää on, mutta alastomana oli melko karmea näky. Tapailen mieluummin hieman lihavaa naista, kuin entistä erittäin lihavaa.
Miehellä oli isommat rinnat kuin minulla,toki hupparin läpi näki että on manboobsit mutta vasta kun oli alushoususillaan näkyi koko totuus. Mies myös hikoili seksin aikana niin että hikipisaroita tippui päälleni ja miehen hiukset olivat ihan märät hiestä. Mies myös avasi parvekelasit vaikka kielsin ettei kissa tipu ja nyrpisteli,kun ei ollut antaa kahviin kauramaitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen oli vaatteet päällä hyvännäköinen, mutta vaatteet pois päältä aivan kaamean näköinen. Kropassa oli oikeastaan lähes kaikki mahdollinen aivan päin helvettiä. En nyt ala tässä erittlemään, menee muuten mauttomuuden puolelle.
Meillä meni pari kuukautta ennen ensimmäistä seksikertaa, ja sen jälkeen laitoinkin homman heti poikki. Aika monta tuntia sai miettiä tekosyytä siihen että miksi halusin lopettaa tapailun, kun en halunnut kertoa oikeaa syytä.
Oletkohan tapaillut samaa naista kuin minä? Piti tutustua rauhassa ja kunnolla ennen kuin harrastimme seksiä ja silloin hänen kroppansa iski silmille. Halut ja kiinnostus koko naiseen kuihtui täysin. Eiköhän olisi hänellekin ollut helpompaa, jos olisimme menneet sänkyyn jo lyhyemmän tuttavuuden jälkeen.
<
Olen tuo ensimmäinen kommentoija. Rinnat olivat aivan poikkeuksellisen rumat, vatsan alue oli sangen erikoisen näköinen, alapään karvoitus oli villi, joka suuntaan kasvava ja täysin siistimätön, ja alapään huulet olivat kuin "valtavia paahtopaistipaloja". Pyllykin oli surkea. Kuten totesin, oikeastaan joka ikinen osa-alue mitä vartalon estetiikkaan tulee, olivat niin päin helvettiä kuin voi olla.
Ylemmälle: ai yksityiskohtiin meneminen olisi mautonta, mutta silti mielellään sorrut tuohon mauttomuuteen?
Vierailija kirjoitti:
Ylemmälle: ai yksityiskohtiin meneminen olisi mautonta, mutta silti mielellään sorrut tuohon mauttomuuteen?
Sanoin tosiaan aiemmin että se on mautonta. Mutta tästä huolimatta tuo kommentoija nimenomaan halusi tietää lisää, niin ajattelin että ok, kerrotaan sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies hylkäsi minut yökerhoon ja lähti jonkun epämääräisen porukan kanssa jatkoille mökkibileisiin, aamuyöstä sitten soitti ja möykkäsi että minun pitää hakea hänen jostain metsän keskel
Minut taas roudattiin jonkun epämääräisen opiskeluaikaisen biletysporukan mökkireissulle, vaikka "villit ajat" oli kuulemma jo ohitettu. Joo, ymmärrän että vanhojen kavreiden kanssa on ok nähdä kerran vuodessa, mutta tuota, vähän huuruistahan se meno noilla jälkeenjääneillä aikuisillakin oli. Ukko hiisasi jossain eikä edes katsonut mua silmiin kun kulki kaveriensa kanssa ohi. Joku sen kaveri sentään piti mulle välillä seuraa, kyllä nolotti. En oikeen saanut nukuttua, kun bassot ja vieressä kuksivat idiootit kuului korvatulppienkin läpi. Oli tiedossa, että yöllä katsovat suorana NHL-matsin, ja hain viimein äijän joskus viideltä nukkumaan, siellä se aivan kännissä sössöt
Oletko vielä yhdessä tämän miehen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Ylemmälle: ai yksityiskohtiin meneminen olisi mautonta, mutta silti mielellään sorrut tuohon mauttomuuteen?
Kaikesta paistaa että kyseessä on joku omaan kokoonsa katkeroitunut porno-Late, joka haluaa vain provosoida noilla jutuillaan. Hyvällä itsetunnolla varustettu mies ei ikinä kirjoittaisi mitään tuollaista.
Puheidensa mukaan raitis ihminen paljastui juopottelevaksi ketjupolttajaksi. Lisäksi oli isompikokoinen kuin ensitreffeillä, joten luultavasti oli ollut joku "kureliivi" silloin päällä.