Miksi jotkut väittävät ettei kasvisruualla elä?
Samaa humpuukia aina ja aina vaan. Mihin tämä perustuu?
Esimerkiksi mieheni vanhemmat väittävät ettei kasvisruualla voi ihminen selviytyä. He ovat ihan koulutettuja ihmisiä ja kykeneviä loogiseen ajatteluun. Olen itse syönyt puoli vuosikymmentä kasvisruokaa ja tänä aikana he yhä vaan tiukasti pitävät tästä höpö höpö väitteestään kiinni, vaikka näkevät jo minusta että olen hyvinvoiva terve ihminen.
Olen normaalipainoinen, täysin terve, minulla on hyvä iho, hiukset ja hampaat. Kävin tänään kokoverenkuvassa ja veriarvoni olivat huippuluokkaa. Enkä ole yksin.
Silti aina vaan sama virsi joka paikassa. Kyllästyttää jo typeryys.
Minulle on ihan sama mitä muut ihmiset suuhunsa laittavat, mutta älkää nyt herranen aika suoraan silmiin katsoen väittäkö, että se ruoka millä olen jo pitkään elänyt ei ole sopivaa ihmiselle, teette itsestänne todella hölmöjä.
Jos liha on hyvää niin se on hyvää, turha millään terveyssyyllä alkaa pätemään.
Kommentit (269)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni ei varmaan osaa ajatella, että kasvisruokavaliota noudattava saa kyllä vetää myös sitä perunaa, pastaa, riisiä... niin, että napa ruskaa. Ajatellaan, että sitä pitää sitten vain rouskuttaa jotain salaatinlehtiä ja tuorekurkkua pelkästään.
Itse en tarkoituksellisesti noudata mitään ruokavaliota, mutta saattaa mennä montakin viikkoa ihan huomaamatta niin, että ainoat eläinperäiset ostokset ovat kananmunat.
Niin, no mä kun nimenomaan en halua puputtaa perunaa, pastaa ja riisiä niin, että napa ruskaa. Yritin, sain diabeteksen. Sitä paitsi täysin ravintoköyhää huttua ne. Mulle ei sovi soija eikä myöskään pavut ja siemenet kuin erittäin pieninä määrinä kerrallaan.......
Vai että diabetes tuli kun yritit kasvissyöntiä, nyt on kyllä kova peiliin katsomisen paikka.
Ehkä kuitenkin niin, että sulla olisi tarvetta tietoon, minkälainen ruoka sen diabeteksen saattaa aiheuttaa.
No minkälainen ruoka? Kasvisruokavalio kun tunnetusti ja tutkitusti hoitaa ja ennaltaehkäisee diabeteksen syntyä.
http://puolikiloa.fi/tyypin-2-diabetes/
https://www.terve.fi/artikkelit/vegaanidieetti-parantaa-tyypin-2-diabet…
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/kun-muutama-lusikallinen-lihaa-vaihdet…
Niin mitä olit sanomassa että kasvisruokavalio aiheuttaa diabetesta.... Eikun....
Liha on merkittävin kollageenin lähde ja sen takia hyväksi iholle. Kasvissyöjien iho onkin usein jotenkin velton näköinen.
"Ei tietenkään tarkoita, varsinkaan jos ei paneudu yhtään ruuanlaittoon eikä tiedä mitään siitä mistä mitäkin tarvittavaa saa. Silloin ruokavalio ei toimi, mutta ei se ole kuin sen syytä ettei jakseta vaivautua, oma tietämättömyys ei ole merkki siitä ettei kasvisruualla voi elää."
Ei pelkästään tietämättömyys ole syy. Voi olla vaikka syömishäiriöhistoriaa tai mielenterveysongelmia, jotka vievät voimat, näille en täysvegaanisuutta ainakaan heti suosittelisi. Kyllä purkista tarvitsee myös B12 ja joskus rautaakin, jos on vegaani. Myös jos on rahallisesti köyhä, on vaikeaa syödä täyspainosesti edes liharuokaa ja monesti voimia menee siihen stressiin että miten rahat riittävät. Vegaanihaaste on kyllä kiva asia, siinä voi saada jonkun tuutorin, joka vastaa kysymyksiin ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Liha on merkittävin kollageenin lähde ja sen takia hyväksi iholle. Kasvissyöjien iho onkin usein jotenkin velton näköinen.
Hmmmm.........
https://medium.com/mauer-sports-nutrition/10-foods-that-increase-collag…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni ei varmaan osaa ajatella, että kasvisruokavaliota noudattava saa kyllä vetää myös sitä perunaa, pastaa, riisiä... niin, että napa ruskaa. Ajatellaan, että sitä pitää sitten vain rouskuttaa jotain salaatinlehtiä ja tuorekurkkua pelkästään.
Itse en tarkoituksellisesti noudata mitään ruokavaliota, mutta saattaa mennä montakin viikkoa ihan huomaamatta niin, että ainoat eläinperäiset ostokset ovat kananmunat.
Niin, no mä kun nimenomaan en halua puputtaa perunaa, pastaa ja riisiä niin, että napa ruskaa. Yritin, sain diabeteksen. Sitä paitsi täysin ravintoköyhää huttua ne. Mulle ei sovi soija eikä myöskään pavut ja siemenet kuin erittäin pieninä määrinä kerrallaan.......
Vai että diabetes tuli kun yritit kasvissyöntiä, nyt on kyllä kova peiliin katsomisen paikka.
Ehkä kuitenkin niin, että sulla olisi tarvetta tietoon, minkälainen ruoka sen diabeteksen saattaa aiheuttaa.
No minkälainen ruoka? Kasvisruokavalio kun tunnetusti ja tutkitusti hoitaa ja ennaltaehkäisee diabeteksen syntyä.
http://puolikiloa.fi/tyypin-2-diabetes/
https://www.terve.fi/artikkelit/vegaanidieetti-parantaa-tyypin-2-diabet…
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/kun-muutama-lusikallinen-lihaa-vaihdet…
Niin mitä olit sanomassa että kasvisruokavalio aiheuttaa diabetesta.... Eikun....
On sulla ainakin "hyvät" lähteet :D:D:D
Ei nyt ihan kaikkea pidä uskoa, mitä lehdissä ja blogeissa kirjoitetaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei pelkästään tietämättömyys ole syy. Voi olla vaikka syömishäiriöhistoriaa tai mielenterveysongelmia, jotka vievät voimat, näille en täysvegaanisuutta ainakaan heti suosittelisi.
Meinaat että ihmisillä joilla on elämänhallinnan ongelmia tai mielenterveysongelmia on vaikeuksia huolehtia itsestään, oho. Ja tämä liittyy erityisesti kasvissyöntiin miten?

Niin eli artikkelit missä on lähteitä ei kelpaa eikä varmaan mikään lääketieteellinen tutkimus aiheesta scholarin puolelta? Ole vapaa etsimään ja tutustumaan aiheeseen. Minusta tiivistetymmät kansankieliset artikkelit sopivat paremmin tähän foorumiin, ainakin mitä väitteiden hölmöyteen on uskominen.
Mikän on totta, sinun mututuntumasi, että kasvisruoka aiheuttaa diabetesta mikä on kaiken nykytiedon valossa aivan puutaheinää potaskaa? Yhtähyvin voisit väittää että maapallo on litteä, ja se on totta koska sinusta nyt vaan tuntuu siltä.

Et edes avannut artikkeleita ja katsonut että niissä on lähteet merkittynä. Voit myös lukea alkuperäiset lähteet, mutta et tietenkään niin tee.
Ole hyvä ja linkitä tänne lähteellinen artikkeli/tieteellinen tutkimus aiheesta kasvisruoka aiheuttaa tyypin 2 diabetesta.
Sitä odotellessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni ei varmaan osaa ajatella, että kasvisruokavaliota noudattava saa kyllä vetää myös sitä perunaa, pastaa, riisiä... niin, että napa ruskaa. Ajatellaan, että sitä pitää sitten vain rouskuttaa jotain salaatinlehtiä ja tuorekurkkua pelkästään.
Itse en tarkoituksellisesti noudata mitään ruokavaliota, mutta saattaa mennä montakin viikkoa ihan huomaamatta niin, että ainoat eläinperäiset ostokset ovat kananmunat.
Niin, no mä kun nimenomaan en halua puputtaa perunaa, pastaa ja riisiä niin, että napa ruskaa. Yritin, sain diabeteksen. Sitä paitsi täysin ravintoköyhää huttua ne. Mulle ei sovi soija eikä myöskään pavut ja siemenet kuin erittäin pieninä määrinä kerrallaan.......
Vai että diabetes tuli kun yritit kasvissyöntiä, nyt on kyllä kova peiliin katsomisen paikka.
Ehkä kuitenkin niin, että sulla olisi tarvetta tietoon, minkälainen ruoka sen diabeteksen saattaa aiheuttaa.
No minkälainen ruoka? Kasvisruokavalio kun tunnetusti ja tutkitusti hoitaa ja ennaltaehkäisee diabeteksen syntyä.
http://puolikiloa.fi/tyypin-2-diabetes/
https://www.terve.fi/artikkelit/vegaanidieetti-parantaa-tyypin-2-diabet…
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/kun-muutama-lusikallinen-lihaa-vaihdet…
Niin mitä olit sanomassa että kasvisruokavalio aiheuttaa diabetesta.... Eikun....
On sulla ainakin "hyvät" lähteet :D:D:D
Ei nyt ihan kaikkea pidä uskoa, mitä lehdissä ja blogeissa kirjoitetaan.
Niin eli artikkelit missä on lähteitä ei kelpaa eikä varmaan mikään lääketieteellinen tutkimus aiheesta scholarin puolelta? Ole vapaa etsimään ja tutustumaan aiheeseen. Minusta tiivistetymmät kansankieliset artikkelit sopivat paremmin tähän foorumiin, ainakin mitä väitteiden hölmöyteen on uskominen.
Mikän on totta, sinun mututuntumasi, että kasvisruoka aiheuttaa diabetesta mikä on kaiken nykytiedon valossa aivan puutaheinää potaskaa? Yhtähyvin voisit väittää että maapallo on litteä, ja se on totta koska sinusta nyt vaan tuntuu siltä.
Kyllä alapeukkujen määrä viittaa siihen, että vegeruoka tosiaan aiheuttaa diabetesta.
Todistaminen taakka on nyt sinulla lähteiden kritisoija, vai eikö mitään edes humpuukiartikkelia löytynyt hölynpölysi tueksi ja päätit tarttua artikkeleiden typeryyteen sen sijasta?
Samaa naurettavaa höpöhöpöä mitä aina kuulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni ei varmaan osaa ajatella, että kasvisruokavaliota noudattava saa kyllä vetää myös sitä perunaa, pastaa, riisiä... niin, että napa ruskaa. Ajatellaan, että sitä pitää sitten vain rouskuttaa jotain salaatinlehtiä ja tuorekurkkua pelkästään.
Itse en tarkoituksellisesti noudata mitään ruokavaliota, mutta saattaa mennä montakin viikkoa ihan huomaamatta niin, että ainoat eläinperäiset ostokset ovat kananmunat.
Niin, no mä kun nimenomaan en halua puputtaa perunaa, pastaa ja riisiä niin, että napa ruskaa. Yritin, sain diabeteksen. Sitä paitsi täysin ravintoköyhää huttua ne. Mulle ei sovi soija eikä myöskään pavut ja siemenet kuin erittäin pieninä määrinä kerrallaan.......
Vai että diabetes tuli kun yritit kasvissyöntiä, nyt on kyllä kova peiliin katsomisen paikka.
Ehkä kuitenkin niin, että sulla olisi tarvetta tietoon, minkälainen ruoka sen diabeteksen saattaa aiheuttaa.
No minkälainen ruoka? Kasvisruokavalio kun tunnetusti ja tutkitusti hoitaa ja ennaltaehkäisee diabeteksen syntyä.
http://puolikiloa.fi/tyypin-2-diabetes/
https://www.terve.fi/artikkelit/vegaanidieetti-parantaa-tyypin-2-diabet…
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/kun-muutama-lusikallinen-lihaa-vaihdet…
Niin mitä olit sanomassa että kasvisruokavalio aiheuttaa diabetesta.... Eikun....
On sulla ainakin "hyvät" lähteet :D:D:D
Ei nyt ihan kaikkea pidä uskoa, mitä lehdissä ja blogeissa kirjoitetaan.
Niin eli artikkelit missä on lähteitä ei kelpaa eikä varmaan mikään lääketieteellinen tutkimus aiheesta scholarin puolelta? Ole vapaa etsimään ja tutustumaan aiheeseen. Minusta tiivistetymmät kansankieliset artikkelit sopivat paremmin tähän foorumiin, ainakin mitä väitteiden hölmöyteen on uskominen.
Mikän on totta, sinun mututuntumasi, että kasvisruoka aiheuttaa diabetesta mikä on kaiken nykytiedon valossa aivan puutaheinää potaskaa? Yhtähyvin voisit väittää että maapallo on litteä, ja se on totta koska sinusta nyt vaan tuntuu siltä.
Kyllä alapeukkujen määrä viittaa siihen, että vegeruoka tosiaan aiheuttaa diabetesta.
Vauvapalstan alapeukut, paras tieteellinen todiste koko maailmassa. Sallikaa mun nauraa 😂😂😂😂😂😂😂😂

Diabetesta aiheuttaa ruoka, joka nostaa verensokeria nopeasti ja sen sitten laskee nopeasti. Näin yksinkertaistettuna. Sitähän kasvisruoka pääosin on.

Ei todellakaan ole, et tiedä mitään kasvisruuasta.

Pidä nyt vapaasti hauskaa, äläkä missään tapauksessa hanki tietoa. Sanotaanhan, että tieto lisää tuskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pelkästään tietämättömyys ole syy. Voi olla vaikka syömishäiriöhistoriaa tai mielenterveysongelmia, jotka vievät voimat, näille en täysvegaanisuutta ainakaan heti suosittelisi.
Meinaat että ihmisillä joilla on elämänhallinnan ongelmia tai mielenterveysongelmia on vaikeuksia huolehtia itsestään, oho. Ja tämä liittyy erityisesti kasvissyöntiin miten?
Koska kasvissyönti vaatii enemmän voimia & ruoanlaittoa. Toki einekset ovat olemassa, mutta eivät kovin kukkaroystävällinenkään vaihtoehto. Mulla on kokemusta sekä rajusta burnoutista että ahdistuksesta kasvissyöjänä, joten tiedän mistä puhun. Jos et pääse ajoittain ees kodistasi helpolla ulos, niin miten jaksaisit ottaa selvää niinkään, mistä saat kaikki ravinteet??
Myöskin jos on vaikka anoreksiataustaa on helpompi sairastua esim ortoreksiaan kasvissyöjänä.

https://onlinelibrary.wiley.com/doi/abs/10.1111/j.1464-5491.2010.03209.x
https://europepmc.org/abstract/med/19562864
Pidä vapaasti hauskaa ja syvenny esimerkiksi näihin tieteellisiin tutkimuksiin aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Samaa humpuukia aina ja aina vaan. Mihin tämä perustuu?
Esimerkiksi mieheni vanhemmat väittävät ettei kasvisruualla voi ihminen selviytyä. He ovat ihan koulutettuja ihmisiä ja kykeneviä loogiseen ajatteluun. Olen itse syönyt puoli vuosikymmentä kasvisruokaa ja tänä aikana he yhä vaan tiukasti pitävät tästä höpö höpö väitteestään kiinni, vaikka näkevät jo minusta että olen hyvinvoiva terve ihminen.
Olen normaalipainoinen, täysin terve, minulla on hyvä iho, hiukset ja hampaat. Kävin tänään kokoverenkuvassa ja veriarvoni olivat huippuluokkaa. Enkä ole yksin.
Silti aina vaan sama virsi joka paikassa. Kyllästyttää jo typeryys.
Minulle on ihan sama mitä muut ihmiset suuhunsa laittavat, mutta älkää nyt herranen aika suoraan silmiin katsoen väittäkö, että se ruoka millä olen jo pitkään elänyt ei ole sopivaa ihmiselle, teette itsestänne todella hölmöjä.
Jos liha on hyvää niin se on hyvää, turha millään terveyssyyllä alkaa pätemään.
Itse ajattelen niin, että kasvissyöntihän vaatii aika paljon tietoa ravintoaineista. Eli miehesi vanhemmat ovat hieman tietämättömiä kasvissyönnistä.
Tosin sekin on suoraan sanottuna ihan pöljää heittäytyä kasvissyöjäksi ja elää soijajugurtilla. Ja syöttää vielä lapsetkin niin.
Eli siis tietoa pitää olla ja monilla ei välttämättä ole, on ehkä kokeiltu kasvisruokavaliota, mutta nälkä on jäänyt, jolloin helposti tulee luulo, että sillä ei elä.
Lisäksi edelleen kasvisruoka mielletään joksikin salaatiksi, joten en ihmettele luuloa, että sillä ei elä🙄.
T. Vege
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pelkästään tietämättömyys ole syy. Voi olla vaikka syömishäiriöhistoriaa tai mielenterveysongelmia, jotka vievät voimat, näille en täysvegaanisuutta ainakaan heti suosittelisi.
Meinaat että ihmisillä joilla on elämänhallinnan ongelmia tai mielenterveysongelmia on vaikeuksia huolehtia itsestään, oho. Ja tämä liittyy erityisesti kasvissyöntiin miten?
Koska kasvissyönti vaatii enemmän voimia & ruoanlaittoa. Toki einekset ovat olemassa, mutta eivät kovin kukkaroystävällinenkään vaihtoehto. Mulla on kokemusta sekä rajusta burnoutista että ahdistuksesta kasvissyöjänä, joten tiedän mistä puhun. Jos et pääse ajoittain ees kodistasi helpolla ulos, niin miten jaksaisit ottaa selvää niinkään, mistä saat kaikki ravinteet??
Myöskin jos on vaikka anoreksiataustaa on helpompi sairastua esim ortoreksiaan kasvissyöjänä.
Joo o, näin on, mutta ei tätä sinun kokemustasi voi mitenkään laajentaa koskemaan kasvissyöntiä yleisesti, sillä kovinkaan monella ei ole samanlaista taustaa kuin sinulla.
Saahan sillä kasvisruualla vatsan täyteen. Ekalla pierasulla on kuitenkin taas nälkä, kun keho vaatii ravintoa.