Miksi jotkut väittävät ettei kasvisruualla elä?
Samaa humpuukia aina ja aina vaan. Mihin tämä perustuu?
Esimerkiksi mieheni vanhemmat väittävät ettei kasvisruualla voi ihminen selviytyä. He ovat ihan koulutettuja ihmisiä ja kykeneviä loogiseen ajatteluun. Olen itse syönyt puoli vuosikymmentä kasvisruokaa ja tänä aikana he yhä vaan tiukasti pitävät tästä höpö höpö väitteestään kiinni, vaikka näkevät jo minusta että olen hyvinvoiva terve ihminen.
Olen normaalipainoinen, täysin terve, minulla on hyvä iho, hiukset ja hampaat. Kävin tänään kokoverenkuvassa ja veriarvoni olivat huippuluokkaa. Enkä ole yksin.
Silti aina vaan sama virsi joka paikassa. Kyllästyttää jo typeryys.
Minulle on ihan sama mitä muut ihmiset suuhunsa laittavat, mutta älkää nyt herranen aika suoraan silmiin katsoen väittäkö, että se ruoka millä olen jo pitkään elänyt ei ole sopivaa ihmiselle, teette itsestänne todella hölmöjä.
Jos liha on hyvää niin se on hyvää, turha millään terveyssyyllä alkaa pätemään.
Kommentit (269)
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin on kaikki kotona elossa, vaikka koiraa lukuunottamatta kukaan ei syö lihaa. Aikamoista!
Jännää kuitenkin on, että jopa fiksut ihmiset alentuvat tuohon "ei kasvisruoalla pärjää" inttämiseen, vaikka heidän lihansyöntinsä perustuu ainoastaan sille että se liha maistuu.
Onnittelut. Teillä on älykäs koira.

Ja tätäkin piti alapeukuttaa 😂
Vierailija kirjoitti:
Ihminen on sitä, mitä syö. Naiset haluavat sänkyynsä mieluummin pedon kuin vihanneksen. Ja pihvi on minulle ihan riittävän vegaanista ruokaa, onhan se valmistettu pääasiassa heinästä, olkoonkin että lehmän avulla. Menkää radikaalivegaanit syömään porkkana tai jotain niin ei tarvitse täällä haukkua lihansyöjiä.
Mies joka luulee että pihvi on tehty heinästä. Juu ei kiitos noin vähäjärkisen kanssa petipuuhiin.
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin on kaikki kotona elossa, vaikka koiraa lukuunottamatta kukaan ei syö lihaa. Aikamoista!
Jännää kuitenkin on, että jopa fiksut ihmiset alentuvat tuohon "ei kasvisruoalla pärjää" inttämiseen, vaikka heidän lihansyöntinsä perustuu ainoastaan sille että se liha maistuu.
Fiksut ihmiset eivät suinkaan alennu mihinkään. Heillä aivot pelaa kun saavat lajille kuuluvaa ravintoa. Lihan syönti ei heillä perustu suinkaan pelkästään makuun, vaan haluun ravita kehoa sen tarvitsemalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin on kaikki kotona elossa, vaikka koiraa lukuunottamatta kukaan ei syö lihaa. Aikamoista!
Jännää kuitenkin on, että jopa fiksut ihmiset alentuvat tuohon "ei kasvisruoalla pärjää" inttämiseen, vaikka heidän lihansyöntinsä perustuu ainoastaan sille että se liha maistuu.
Kyllä se niillä fiksuilla ihmisillä perustuu ihan eri asioihin kuin lihan makuun, mutta hauku vaan. Fiksut ihmiset eivät tietenkään syö HK:n sinistä päivästä toiseen ja varmasti ruokavalio on kasvistenkin osalta monipuolinen. Miksi itse alennut tekemään perusteettomia ja fanaattisia yleistyksiä sekasyöjistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa humpuukia aina ja aina vaan. Mihin tämä perustuu?
Esimerkiksi mieheni vanhemmat väittävät ettei kasvisruualla voi ihminen selviytyä. He ovat ihan koulutettuja ihmisiä ja kykeneviä loogiseen ajatteluun. Olen itse syönyt puoli vuosikymmentä kasvisruokaa ja tänä aikana he yhä vaan tiukasti pitävät tästä höpö höpö väitteestään kiinni, vaikka näkevät jo minusta että olen hyvinvoiva terve ihminen.
Olen normaalipainoinen, täysin terve, minulla on hyvä iho, hiukset ja hampaat. Kävin tänään kokoverenkuvassa ja veriarvoni olivat huippuluokkaa. Enkä ole yksin.
Silti aina vaan sama virsi joka paikassa. Kyllästyttää jo typeryys.
Minulle on ihan sama mitä muut ihmiset suuhunsa laittavat, mutta älkää nyt herranen aika suoraan silmiin katsoen väittäkö, että se ruoka millä olen jo pitkään elänyt ei ole sopivaa ihmiselle, teette itsestänne todella hölmöjä.
Jos liha on hyvää niin se on hyvää, turha millään terveyssyyllä alkaa pätemään.
Epätieteellistä ottaa yhden ihmisen kokemus ja yleistää se koskemaan koko maailmankaikkeutta. Sitten kun se kvantitatiivisten menetelmien kurssi on käyty, osaat laskea kuinka monen tuhannen ihmisen satunnaisotos tarvitaan, jotta voi sanoa yhtään mitään jonkin ruokavalion terveysvaikutuksista.
Asiasta on tutkimuksia pilvin pimein satojen tuhansien ihmisten otannalla, useiden vuosikymmenien ajalta. Mutta sinua kiinnostaa vain omat höpöhöpöjutut.
Vierailija kirjoitti:
Hei te kaikki tekopyhät "eläintenystävä" lihansyöjät,
"Plant based news" julkaisi vihdoin youtubessa dokumenttielokuvan DOMINION
( 2018 ) lihantuotannosta ja eläinten oloista, lihansyönnin eettisyydestä .
Kertokaa mielipiteenne kun olette sen katsoneet, että onko se lihansyönti sittenkään eettistä, ekologista tai tarpeellista tai millään tapaa oikein.
Loppuisi vihdoin tämä länkytys ja tekosyyt lihansyöjiltä.
Nykyaikaisessa lihantuotannossa ei ole järjen hiventäkään, se on täysin kestämätöntä ja eettisesti väärin. kukaan tervejärkinen ei tuota teollisuudenalaa tue (ainakaan dokumentin katsottuaan) , paitsi jos haluaa sulkea silmänsä ja kieltää totuuden itseltään, että mistä ja miten se liha sinne lautaselle tulee.
Jos haluat tietää enemmän ihmisen proteiinin tarpeesta ja ravitsemuspuolesta, voit katsoa md. Garth Davisin tai Dr.Joel Fuhrmanin youtube luentoja, joista selviää kaikki oleellinen ihmisen ravinnontarpeesta.
Netflixin fork over knives suomenkielisillä teksityksillä.
Ja nämä ovat niitä oikeasti ravitsemustiedettä ja ravitsemuksellista biokemiaa opiskelleita ja tutkimuksia tehneitä asiantuntijoita,toisin kuin suomalaiset ortopedit ja elämäntapamuutosvalmentajat.
Jos haluat tietää lihansyönnin ilmastovaikutuksista niin katso netflixin cowspiracy tai before the flood.
Tulkaa noiden katsomisen jälkeen puolustamaan lihasyöntiä ja muita eläinperäisiä tuotteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen on sitä, mitä syö. Naiset haluavat sänkyynsä mieluummin pedon kuin vihanneksen. Ja pihvi on minulle ihan riittävän vegaanista ruokaa, onhan se valmistettu pääasiassa heinästä, olkoonkin että lehmän avulla. Menkää radikaalivegaanit syömään porkkana tai jotain niin ei tarvitse täällä haukkua lihansyöjiä.
Mies joka luulee että pihvi on tehty heinästä. Juu ei kiitos noin vähäjärkisen kanssa petipuuhiin.
No mitäs ne lehmät teidän realiteettiversiossanne syö, pitsaako?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa humpuukia aina ja aina vaan. Mihin tämä perustuu?
Esimerkiksi mieheni vanhemmat väittävät ettei kasvisruualla voi ihminen selviytyä. He ovat ihan koulutettuja ihmisiä ja kykeneviä loogiseen ajatteluun. Olen itse syönyt puoli vuosikymmentä kasvisruokaa ja tänä aikana he yhä vaan tiukasti pitävät tästä höpö höpö väitteestään kiinni, vaikka näkevät jo minusta että olen hyvinvoiva terve ihminen.
Olen normaalipainoinen, täysin terve, minulla on hyvä iho, hiukset ja hampaat. Kävin tänään kokoverenkuvassa ja veriarvoni olivat huippuluokkaa. Enkä ole yksin.
Silti aina vaan sama virsi joka paikassa. Kyllästyttää jo typeryys.
Minulle on ihan sama mitä muut ihmiset suuhunsa laittavat, mutta älkää nyt herranen aika suoraan silmiin katsoen väittäkö, että se ruoka millä olen jo pitkään elänyt ei ole sopivaa ihmiselle, teette itsestänne todella hölmöjä.
Jos liha on hyvää niin se on hyvää, turha millään terveyssyyllä alkaa pätemään.
Epätieteellistä ottaa yhden ihmisen kokemus ja yleistää se koskemaan koko maailmankaikkeutta. Sitten kun se kvantitatiivisten menetelmien kurssi on käyty, osaat laskea kuinka monen tuhannen ihmisen satunnaisotos tarvitaan, jotta voi sanoa yhtään mitään jonkin ruokavalion terveysvaikutuksista.
Asiasta on tutkimuksia pilvin pimein satojen tuhansien ihmisten otannalla, useiden vuosikymmenien ajalta. Mutta sinua kiinnostaa vain omat höpöhöpöjutut.
Taidat tykätä tuosta ”höpöhöpö”-etuliitteestä. Liittyykö siihen lapsuusmuistoja?
No, totta on kyllä, että eläinperäisessä proteiinissa on huomattavasti parempi aminohappoprofiili ja vaatii vahvaa asiaan paneutumista, jotta saa vegaaniruoasta tarvittavat ravintoaineet. B12-vitamiinia ei sitten saa ollenkaan ilman ravintolisää. Yksinkertaiset, köyhät, kehitysvammaiset, asunnottomat ym sairastuisi pitkällä tähtäimellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen on sitä, mitä syö. Naiset haluavat sänkyynsä mieluummin pedon kuin vihanneksen. Ja pihvi on minulle ihan riittävän vegaanista ruokaa, onhan se valmistettu pääasiassa heinästä, olkoonkin että lehmän avulla. Menkää radikaalivegaanit syömään porkkana tai jotain niin ei tarvitse täällä haukkua lihansyöjiä.
Mies joka luulee että pihvi on tehty heinästä. Juu ei kiitos noin vähäjärkisen kanssa petipuuhiin.
No mitäs ne lehmät teidän realiteettiversiossanne syö, pitsaako?
Aaaa sinun pihvisi onkin tehty lehmän kertaalleen syömästä heinästä. En halua tietää kummasta päästä se on ulos tullut, mutta kiva juttu sinulle että maistuu. Ja hei sehän on ihan vegaanista.
Cowspiracy oli kyllä hyvä leffa. Nyt osaa ihan eri tavalla arvostaa hyvää pihviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa humpuukia aina ja aina vaan. Mihin tämä perustuu?
Esimerkiksi mieheni vanhemmat väittävät ettei kasvisruualla voi ihminen selviytyä. He ovat ihan koulutettuja ihmisiä ja kykeneviä loogiseen ajatteluun. Olen itse syönyt puoli vuosikymmentä kasvisruokaa ja tänä aikana he yhä vaan tiukasti pitävät tästä höpö höpö väitteestään kiinni, vaikka näkevät jo minusta että olen hyvinvoiva terve ihminen.
Olen normaalipainoinen, täysin terve, minulla on hyvä iho, hiukset ja hampaat. Kävin tänään kokoverenkuvassa ja veriarvoni olivat huippuluokkaa. Enkä ole yksin.
Silti aina vaan sama virsi joka paikassa. Kyllästyttää jo typeryys.
Minulle on ihan sama mitä muut ihmiset suuhunsa laittavat, mutta älkää nyt herranen aika suoraan silmiin katsoen väittäkö, että se ruoka millä olen jo pitkään elänyt ei ole sopivaa ihmiselle, teette itsestänne todella hölmöjä.
Jos liha on hyvää niin se on hyvää, turha millään terveyssyyllä alkaa pätemään.
Epätieteellistä ottaa yhden ihmisen kokemus ja yleistää se koskemaan koko maailmankaikkeutta. Sitten kun se kvantitatiivisten menetelmien kurssi on käyty, osaat laskea kuinka monen tuhannen ihmisen satunnaisotos tarvitaan, jotta voi sanoa yhtään mitään jonkin ruokavalion terveysvaikutuksista.
Asiasta on tutkimuksia pilvin pimein satojen tuhansien ihmisten otannalla, useiden vuosikymmenien ajalta. Mutta sinua kiinnostaa vain omat höpöhöpöjutut.
Taidat tykätä tuosta ”höpöhöpö”-etuliitteestä. Liittyykö siihen lapsuusmuistoja?
Taidat tykätä itse keksittyjen juttujen kertomisesta totuutena kun et vaivaudu ottamaan asioista selvää, ei hätää se on ihan yleistä nykyään.
Kaveripiirissäni on järkeviä, maltillisia vegaaneja. Täällä saa ihan eri vaikutelman vegaaniuskoisista. Mitä veikkaatte, ovatko trolleja vai ihan aikuisten tosissaan noiden juttujensa kanssa?

Kasvissyöjä on aina trolli kun puolustaa omia arvojaan sekaanien mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen on sitä, mitä syö. Naiset haluavat sänkyynsä mieluummin pedon kuin vihanneksen. Ja pihvi on minulle ihan riittävän vegaanista ruokaa, onhan se valmistettu pääasiassa heinästä, olkoonkin että lehmän avulla. Menkää radikaalivegaanit syömään porkkana tai jotain niin ei tarvitse täällä haukkua lihansyöjiä.
Huomasitko ,kun Shawn Baker, lääkärinlupansa menettänyt, pelkkää lihaa syövä bodarijuntti julkaisi verikoetuloksensa ?
Testosteronitasot olivat yhtä "hyvät" kuin satavuotiaalla miehellä, verensokeri diabeteksen tasolla ja kolesteroliarvot enteilivät sydänkohtausta.
Yritti niitä sitten siinä selitellä ja väännellä.
Kovin miehekästä ei ole myöskään erektiovaikeudet, jotka yleensä ovat ensimmäinen merkki alkavasta verisuonien tukkeutumisesta runsaan rasvansyönnin ( ja eläinproteiinin verisuonien endoteelisolukkoa vaurioittavan vaikutuksen) takia.
Ensimmäisenä tukkeutuu ne pienimmät verisuonet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin on kaikki kotona elossa, vaikka koiraa lukuunottamatta kukaan ei syö lihaa. Aikamoista!
Jännää kuitenkin on, että jopa fiksut ihmiset alentuvat tuohon "ei kasvisruoalla pärjää" inttämiseen, vaikka heidän lihansyöntinsä perustuu ainoastaan sille että se liha maistuu.
Onnittelut. Teillä on älykäs koira.
Koira onkin lihansyöjä, ihminen ei.

Ihminen on sekasyöjä, jonka ravintoon kuuluu myös liha.

Ihminen on myös älykkäämpi kuin koira ja täten kykenevä päättämään itse syökö lihaa vai ei. Se ei ole mitenkään välttämätöntä.
Hei te kaikki vihaajat! Oletko koskaan tullut pohtineeksi, että kaikki ei ole mustavalkoista? Tälläkään kertaa ihmiset eivät jakaudu pelkkiin fennovegaani ja. teurastaja lokeroihin. Kaikki kasvisruoka ei ole eettistä tai ekologista, samoin on myös olemassa ns. eettistä lihaa. Esim. vanhanksi kasvanut polle on mielestäni ihan kohtuullista pistää lihoiksi vaikka joku voi toki pitää lemmikin pitoa ympäristörikoksena. Myöskään lähijärvestä onkimani ahven ei tuhoa koko ekosysteemiä eikä naapurin kesäkanojen munat ole raaka murha. Mutta hei, yleistetään kaikki "sekasyöjät" pahimmiksi ympäristörikollisiksi ja julmiksi murhaajiksi. Ja niin, edelleen väitän, että kaikkien terveydelle on hyväksi vähentää lihansyöntiä, mutta kaikki eivät voi elää puhtaalla vegaaniruokavaliolla. Katsos kun noin muutenkin ihmisten ravinnontarve vaihtelee.
Raivostuttaako muuten, että minulla on lapsia? Kysyn kun tuntuu, että olemme aiemminkin kohdanneet av:ssa.