Lue keskustelun säännöt.
"Kännipano"-pettämisen vertaistukiketju
08.10.2018 |
Kertokaa tarinoitanne petetyksi tulemisesta, myös pettäjät voivat kertoa oman puolensa. Paljon löytyy keskustelua ja artikkeleita rinnakkais-suhteisiin liittyen, mutta yksittäisiin hairahduksiin liittyen ei niinkään. Annoitteko anteeksi, kuinka parisuhde toimi vai toimiko enää sen jälkeen? Mitkä olivat mielestänne syyt sille, että näin kävi? Saitteko luottamusta koskaan takaisin, kuinka oma paranemisprosessinne edistyi, kuinka pettäjä itse selitti asian ja käyttäytyi pettämisen tultua ilmi? Kaikenlaiset kokemukset kiinnostavat.
Itse yllätin puolisoni ns. rysän päältä, en tiedä olisiko hän koskaan tunnustanut hairahdustaan, tai oliko edes ensimmäinen kerta. Mitään syytä en teolle saanut, kuulemma ei tiedä itsekään, miksi näin toimi (=todella kova humala). Puoliso on huono puhumaan syvällisempiä asioita, joten asian tarkempi analysointi on jäänyt lähinnä yksin minun kontolleni. Yritän lasten vuoksi päästä tästä yli, mutta ahdistus on ajoittain todella voimakas. Aluksi syytin lähinnä itseäni (läheisyyden ja seksin puute on jatkunut pitkään, johtuen omasta välinpitämättömyydestäni, mies on asian ottanut esiin kyllä, mutta en ole reagoinut) ja olin varma että kaikki selviää nyt kun itse sain kunnon shokkihoidon. Koin jopa jonkinlaisen uudelleenrakastumisen kumppaniini. Nyt alkujärkytyksen laannuttua mietin kuitenkin, olisiko viisaampaa lähteä, koen olevani todella masentunut, epävarma, kuvittelen mieheni himoitsevan suunnilleen jokaista hyvänpäiväntuttuaankin, itsetuntoni on aivan romuna ja lasten hoitaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä. Vaikka tavallaan pidän tapahtunutta hyvänä asiana siten, että ymmärsin omat virheeni ja sen ettei tilanne voi jatkua entiseen malliin, tuntuu silti että jotain meni lopullisesti rikki enkä tätä opetusta enää tässä suhteessa pysty hyödyntämään..
Kommentit (75)
Tuskin oli ensimmäinen kerta. Oli ensimmäinen kerta, kun jäi kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain pettämismahdollisuuden kesällä ystävien juhlissa. Kyseessä oli mies, jota olen pitänyt ihan ok viehättävänä jo pidempään. Hänen aviovaimonsa on ystäväni, mutta heillä on ollut vuosien varrella molemmin puolin aika vapaamielinen suhtautuminen yksittäisiin kännipettämisiin, kunhan ne pysyvät vain sellaisena. Hieman yllättäen olen sivustaseuraajana suhtautunut aika myönteisesti heidän touhuihinsa, mutta tiedän että suhde ei kestäisi pidempää sivusuhdetta tai ihastumista kolmanteen osapuoleen.
Joka tapauksessa, juhlissa tilanne jäi miehen yksipuoliseksi flirttailuksi. Mahdollisuus jäi kuitenkin kiinnostamaan, varsinkin kun uusia tilaisuuksia tulee vielä. Tiedän, etten ihastuisi mieheen sen enempää, eikä se vaikuttaisi minun ja ystäväni suhteeseen. Mutta sitten oma mieheni. En voi tehdä hänelle sitä, että hän päätyisi aisankannattajaksi, edes niin ettei hän koskaan saisi tietää. Itse antaisin kännipettämisen anteeksi jos tietäisin että kyse on vain fyysisestä jutusta. Mutta harvoinhan ne sellaiseksi jäävät...
Kiitän ihan kaikista viesteistä, kaikki ajatukset ja kokemukset ovat tervetulleita, vaikka raadollisiakin olisivat.
Kuvittelen välillä tilanteen että lähtisin, näen itseni uudessa asunnossa lasteni kanssa, huokaisin syvään helpotuksesta ja tuntisin vahingoniloa miestä kohtaan, että siitäs sait ja mitäs läksit, sielläpä nyt mietit mitä menit tekemään ja menettämään, kannattiko.. Vaikka ajatus houkuttelee, koen silti sen olevan melko itsekäs ja laiska, koska ei tarvitsisi itse ottaa vastuuta suhteen päättymisestä tai tehdä töitä tilanteen korjaamiseksi, vaikka alkuperäisen ongelman aiheuttaja olen oikeasti minä. Puhumattakaan siitä, olisivatko lapseni lainkaan yhtä helpottuneita erostamme..
Omassa tapauksessani nainen jonka kanssa mies petti, on/oli huomattavasti vähemmän viehättävä niin ulkoisesti kuin luonteeltaankin. Sellaista "tuohon mies ei koskisi pitkällä tikullakaan" -tyyppiä, siksipä en osannut tilanteen etenemistä tuohon pisteeseen varoa millään lailla. Kamalaa sanoa näin, enkä todellakaan kuvittele olevani itse mikään miesten päiväuni, mutta tämä on kuitenkin ihan realistinen mielipiteeni. Aluksi tuo tuntui hyvältä asialta, ettei tarvinnut omaa viehättävyyttä epäillä ja pystyi ajattelemaan sen toisen olleen todellakin "vain reikä". Mutta nyt näin myöhemmin taas tuokin asia on alkanut mietityttämään, että pitääkö pelätä miehen haluavan kuksia ihan jokaista vastaantulijaa, kun kerran mitään naamarajaa ei tunnu olevan..
-ap
En ole vielä ihan niin vanha, mutta olen myös sitä mieltä, että ensin pitää määrittää, mikä on pettämistä.
Pitkässä parisuhteessa tulee jossain vaiheessa väkisin tilanteita, jotka eivät ehkä mene suunnitellusti.
Itse en jaksaisi niin ryppyotsaisesti miettiä jotain yhden illan hommaa.
Meillä mennään ja tullaan vapaasti. Mies käy kavereidensa kanssa matkoilla/reissuilla ja minulla on paljon miespuolisia kavereita, joiden kanssa jopa yövyn mökeillä. En usko, että meidän parisuhde kaatuisi yhteen vahinkoon. Itse pitäisin muunlaista pettämistä, kuten taloudellista, terveydellistä ja emotionaalista, paljon pahempana ja loukkaavana kuin seksuaalista pettämistä.
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä ihan niin vanha, mutta olen myös sitä mieltä, että ensin pitää määrittää, mikä on pettämistä.
Pitkässä parisuhteessa tulee jossain vaiheessa väkisin tilanteita, jotka eivät ehkä mene suunnitellusti.
Itse en jaksaisi niin ryppyotsaisesti miettiä jotain yhden illan hommaa.
Meillä mennään ja tullaan vapaasti. Mies käy kavereidensa kanssa matkoilla/reissuilla ja minulla on paljon miespuolisia kavereita, joiden kanssa jopa yövyn mökeillä. En usko, että meidän parisuhde kaatuisi yhteen vahinkoon. Itse pitäisin muunlaista pettämistä, kuten taloudellista, terveydellistä ja emotionaalista, paljon pahempana ja loukkaavana kuin seksuaalista pettämistä.
Mutta eikö fyysinen pettäminen huomattavasti nosta riskiä myös emotionaaliseen ja taloudelliseen pettämiseen? Toki tämä riski on suurempi sillä, jolla on ns. suurempi markkina-arvo ja vähemmän menetettävää eron myötä. Ihmettelen silti, että ihmiset haluavat antaa pikkusormen tällaisessa asiassa. Puhumattakaan siitä, mikä on se rakkauden taso jos molempien pitää hakea läheisyyttä ja jännistystä muualta. Ei platonisessa parisuhteessa tietenkään ole mitään väärää, niitähän on ollut aina. Mutta olisi kummallista väittää, että suhde omaan kumppaniin on kovin intohimoinen jos siihen sisältyy intohimo muiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä petin. Humalatila oli hyvä tekosyy sille. Oli kyllä ajatuksissa ollut pitkään, joten uskon, että olisin pettänyt ilman humalatilaakin vastaava tilaisuuden tullen.
Olin nuori ja kaunis, kiinnostuneita pörräsi ympärillä paljon. Pitkähkö parisuhde oli käynyt puuduttavaksi: samaa aina vaan, päivästä toiseen. Riitelimmekin paljon. Yhden riidan jälkeen sitten vedin pääni täyteen ja petin miehen kanssa, johon olin ihastunut.
Tuli ihan hirveä morkkis heti. Tiesin, että tuli tehtyä idioottimainen teko. Tunnustin poikaystävälle heti ja sanoin, että alan etsiä uutta kämppää, ja bunkkaan siihen asti kaverin luona. Kerroin olevani pahoillani, mutten pyytänyt varsinaisesti anteeksi: en halunnut anteeksiantoa, koska en koennut sitä ansaitsevani. Mies ei suuttunut, sanoi vain, ettei tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä. Oli kuulemma itsekin miettinyt, olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Tunnusti, että oli ollut ihastumista ja yhteydenpitoa (joskin viatonta, eli ei mitään tunteiden tunnustamista tmv.)
Istuimme n. 10 h putkeen ja puhuimme itsemme ja toisemme näännyksiin. Ihan kaikki asiat nostettiin pöydälle ja puhuttiin halki. Tuli ilmi kaikenlaista, mikä järkytti kumpaakin. Oli ilmiselvää, että itse itsemme olimme siihen tilanteeseen ajaneet. Parisuhteeseen ei ollut panostettu. Olimme pitäneet toisiamme itsestäänselvinä. Kummallakin koko ajan asenne: "kattellaan". Kumpikin salaa syytti toista sen toisen selän takana: sinun syysi, kun olet tuollainen, ja suhteemme on mätä. Oikeasti vikaa oli kummassakin, tietenkin.
Siitä alkoi uudelleen rakentaminen. Ei enää salaisuuksia, ei enää omien tunteiden piilottelua. Sanotaan suoraan ja välittömästi, jos jokin asia hiertää. Kumpikin saa oman tilansa, mutta yhteiselle ajalle on löydyttävä aikaa. Jos alkaa ärsyttää, otetaan aikaa sille, että palautetaan mieleen, miksi tässä ollaan, miksi juuri tuo ihminen on tullut valituksi.
Siitä on nyt melkein 12 vuotta aikaa, ja olemme yhdessä vieläkin. Mitään kriisejä ei tuon jälkeen ole ollut. Parisuhde tuntuu paranevan päivä päivältä. Olemme todenneet, että suhteemme tarvitsi sellaisen kunnon ison kriisin ja myrskyn, jotta silmämme avautuivat. Ei se auvo siitä heti alkanut, vaan parin-kolmen vuoden ajan oli tehtävä joka päivä töitä parisuhteen eteen. Ja sen eteen, että toinen osapuoli tuntee sen, että ajattelen, että tässä halutaan olla, on hyvä olla.
Kadunko pettämistä? Tavallaan kyllä, tavallaan en. Itse tekoa kyllä, koska se oli typerää ja väärin. Mutta se hyvä, mihin se johti... Sitä en kadu. En usko, että mikään muu asia olisi voinut olla niin merkittävä, että se olisi saanut meidät oikeasti avautumaan toisillemme.
Jes laiskuus pitää parit yhdessä. Ap tietää itsekin, ettei ole tilanteeseen syyllinen, mutta näin vakuuttelee itselleen, koska ero olisi niin vaivalloinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Humalatila ei ole koskaan mikään syy pettämiselle. Toki ihminen saattaa olla vapautuneempi ja muuttua vaikka epäsosiaalisesta kaikille höpöttäjäksi, mutta jos pettämään lähtee, niin silloin on joko suhde huonossa kunnossa ja/tai pettäjä ei oikeasti edes rakasta kumppaniaan. Kyllä sitä osaa tuhannen tuubassa kieltäytyä, jos on oikeasti sellainen kumppani, josta välittää. Itsellä jos jostain syystä seksihalut heräävät kännissä, niin haluan mennä kotiin oman rakkaan viereen. M34
Mutta entä jos tiedät, ettet siellä kotona siltä omalta rakkaaltasi tule saamaan muuta, kuin iänikuisen torjunnan ja selän käännön? Muuttaisiko tilannetta?
Tuollaisessa tilanteessa erotaan.
Vierailija kirjoitti:
Jes laiskuus pitää parit yhdessä. Ap tietää itsekin, ettei ole tilanteeseen syyllinen, mutta näin vakuuttelee itselleen, koska ero olisi niin vaivalloinen.
No juu, lasten kantilta ajateltuna ero olisi vaivalloinen. Mutta kuten edellä kerroin, koen että itseni kannalta yhdessä pysyminen ja suhteen korjaaminen on vaivalloisempaa, kuin vaan lähteä ja antaa olla.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miestä alitajuisesti ja ehkä tietoisestikin kaihertaa railakas seksimenneisyytesi. Haluaa tasoittaa tilejä. Tämä on ainakin minun kohdallani syy. Ei sellainen seksihurjastelija oikein tunnu ainutkertaiselta suurelta rakkaudelta.
Silloin on kyllä miehen itsetunnossa pahasti vikaa. Ainoa tosi tässä viestissä on se, että pettäjällä on usein surkea itsetunto.
omalla kohdallani kyse on siitä, että ei pysty näkemään irtoseksihurjastelijaa kunnioitettavana puolisona ja äitinä. Ei ole sellaista fiilistä ainukertaisesta "rakkaustarinasta". Itsetunto on vähän halpahintainen ratkaisu kaikkeen. Jos toiselle seksi on kuin kättely , niin toimin itsekin niin. Ei se hyvät naiset niin mene että ensiksi hypitään kymmenien mulkkujen päällä ja sitten ulotetaan joku nyhväke aviomieheksi.
Miksi sitten hakeudut suhteeseen tuollaisten naisten kanssa, jotka eivät sovi sinulle? Olet siis se nyhväke, joka surkeassa itsetunnossa päättää, että lähdenpäs pettämään, kun naisella on ollut elämää ennen minua?
Vierailija kirjoitti:
Minä petin. Humalatila oli hyvä tekosyy sille. Oli kyllä ajatuksissa ollut pitkään, joten uskon, että olisin pettänyt ilman humalatilaakin vastaava tilaisuuden tullen.
Olin nuori ja kaunis, kiinnostuneita pörräsi ympärillä paljon. Pitkähkö parisuhde oli käynyt puuduttavaksi: samaa aina vaan, päivästä toiseen. Riitelimmekin paljon. Yhden riidan jälkeen sitten vedin pääni täyteen ja petin miehen kanssa, johon olin ihastunut.
Tuli ihan hirveä morkkis heti. Tiesin, että tuli tehtyä idioottimainen teko. Tunnustin poikaystävälle heti ja sanoin, että alan etsiä uutta kämppää, ja bunkkaan siihen asti kaverin luona. Kerroin olevani pahoillani, mutten pyytänyt varsinaisesti anteeksi: en halunnut anteeksiantoa, koska en koennut sitä ansaitsevani. Mies ei suuttunut, sanoi vain, ettei tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä. Oli kuulemma itsekin miettinyt, olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Tunnusti, että oli ollut ihastumista ja yhteydenpitoa (joskin viatonta, eli ei mitään tunteiden tunnustamista tmv.)
Istuimme n. 10 h putkeen ja puhuimme itsemme ja toisemme näännyksiin. Ihan kaikki asiat nostettiin pöydälle ja puhuttiin halki. Tuli ilmi kaikenlaista, mikä järkytti kumpaakin. Oli ilmiselvää, että itse itsemme olimme siihen tilanteeseen ajaneet. Parisuhteeseen ei ollut panostettu. Olimme pitäneet toisiamme itsestäänselvinä. Kummallakin koko ajan asenne: "kattellaan". Kumpikin salaa syytti toista sen toisen selän takana: sinun syysi, kun olet tuollainen, ja suhteemme on mätä. Oikeasti vikaa oli kummassakin, tietenkin.
Siitä alkoi uudelleen rakentaminen. Ei enää salaisuuksia, ei enää omien tunteiden piilottelua. Sanotaan suoraan ja välittömästi, jos jokin asia hiertää. Kumpikin saa oman tilansa, mutta yhteiselle ajalle on löydyttävä aikaa. Jos alkaa ärsyttää, otetaan aikaa sille, että palautetaan mieleen, miksi tässä ollaan, miksi juuri tuo ihminen on tullut valituksi.
Siitä on nyt melkein 12 vuotta aikaa, ja olemme yhdessä vieläkin. Mitään kriisejä ei tuon jälkeen ole ollut. Parisuhde tuntuu paranevan päivä päivältä. Olemme todenneet, että suhteemme tarvitsi sellaisen kunnon ison kriisin ja myrskyn, jotta silmämme avautuivat. Ei se auvo siitä heti alkanut, vaan parin-kolmen vuoden ajan oli tehtävä joka päivä töitä parisuhteen eteen. Ja sen eteen, että toinen osapuoli tuntee sen, että ajattelen, että tässä halutaan olla, on hyvä olla.
Kadunko pettämistä? Tavallaan kyllä, tavallaan en. Itse tekoa kyllä, koska se oli typerää ja väärin. Mutta se hyvä, mihin se johti... Sitä en kadu. En usko, että mikään muu asia olisi voinut olla niin merkittävä, että se olisi saanut meidät oikeasti avautumaan toisillemme.
Tämä tarina on todella rohkaiseva ja toivon että itse voin kertoa samanlaisen joskus vuosien päästä. Puhuminen vaikeista asioista ja tunteista on meille molemmille todella vaikeaa, vaikkakin olemme tämän kriisin seurauksena päättäneet sitä opetella. Tällä hetkellä tuntuu todella pahalta, mutta vielä aion katsoa parantaako aika haavat.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On mies kerran pettänyt humalassa. Sain tietää tapahtumasta kaverin kautta.
Annoin anteeks, olihan se aluksi vaikeaa luottaa taas, mutta pääsin siitä yli aika nopeasti. Tästä on jo vuosia, en kyllä ajattele asiaa ollenkaan enää.
Jos aikoo jatkaa suhdetta, on se käytävä läpi kunnolla ja annettava oikeasti anteeksi. Ei tuu mitään jos asia jää kaivamaan pidemmäksi aikaa ja se otetaan esiin joka riitatilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miestä alitajuisesti ja ehkä tietoisestikin kaihertaa railakas seksimenneisyytesi. Haluaa tasoittaa tilejä. Tämä on ainakin minun kohdallani syy. Ei sellainen seksihurjastelija oikein tunnu ainutkertaiselta suurelta rakkaudelta.
Silloin on kyllä miehen itsetunnossa pahasti vikaa. Ainoa tosi tässä viestissä on se, että pettäjällä on usein surkea itsetunto.
omalla kohdallani kyse on siitä, että ei pysty näkemään irtoseksihurjastelijaa kunnioitettavana puolisona ja äitinä. Ei ole sellaista fiilistä ainukertaisesta "rakkaustarinasta". Itsetunto on vähän halpahintainen ratkaisu kaikkeen. Jos toiselle seksi on kuin kättely , niin toimin itsekin niin. Ei se hyvät naiset niin mene että ensiksi hypitään kymmenien mulkkujen päällä ja sitten ulotetaan joku nyhväke aviomieheksi.
Miksi sitten hakeudut suhteeseen tuollaisten naisten kanssa, jotka eivät sovi sinulle? Olet siis se nyhväke, joka surkeassa itsetunnossa päättää, että lähdenpäs pettämään, kun naisella on ollut elämää ennen minua?
Valehteli itsensä erilaiseksi ja toiseksi aikalailla kaikki naiset tykkää hurjastella, joten eipä ole oikein valinnanvaraakaan siinä asiassa.
KOrjaus; kaikki naiset ei tykkää hurjastella. Mutta jos haluat erittäin seksuaalisen ja halukkaan naisen niin todennäköisyys sille että hän olisi pidättynyt odottamaan vain Sinua on aikalailla häviävän pieni. Olisi pitänyt aloittaa heilastelu kun molemmat olitte teinejä.
Jos mies haluaa huikean siveellisen naisen, niin sitten on turha valittaa kun haluja ei hänellä ole lasten teon jälkeen. Niitä ei välttämättä ole alkujaankaan ollut paljon.
Sama pätee varmaan miehiinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä täysin sama tilanne kuin ap:lla, miehen pettämisestä nyt 5 vuotta. Jäin avioliittoon puhtaasti järkisyistä koska meillä oli tuolloin 3 alle kouluikäistä lasta eikä mitään tukiverkkoa. Mies aneli jäämään, mutta en ole vieläkään pystynyt antamaan anteeksi enkä unohtamaan.
En ollut valmis luopumaan lapsista eron myötä. En olisi kestänyt ajatusta että äitipuolet hoitavat lapsiani ja itse ikävöin yksin kotonani lapsiani samaan aikaan.
Mitäkö avioliittoonme kuuluu nykyään. Minun puolelta ei mitään. En tunne miestä kohtaan mitään eli tyhjyys tuli jäädäkseen. Ihan sama mitä tekee tai ketä panee kunhan on mahdollisimman paljon pois näkyvistä, onneksi matkustaa paljon työnsä puolesta. Miehestä saan vaikutelman että meillä menee ’normaalisti ’, mitä ikinä se hänelle merkitseekin .
Seksi on nykyään mekaanista mun osaltani; haarat auki, 5 minuuttia ja vaimon velvoitteet hoidettu.
Olen sanonut miehelle että allekirjoitan avioerohakemuksen heti kun hän on jättänyt sen. Eipä ole jättänyt.
Halusin vain sanoa, että ei se pettäminen unohdu. Jotain menee pysyvästi rikki. Mutta kyllä tässä pystyy elämään, jos on riittävän hyvä syy (mulla lapset). Haaveilen sinkkuajoista sen jälkeen kun lapset ovat lähteneet maailmalle.
Vierailija kirjoitti:
Minä petin. Humalatila oli hyvä tekosyy sille. Oli kyllä ajatuksissa ollut pitkään, joten uskon, että olisin pettänyt ilman humalatilaakin vastaava tilaisuuden tullen.
Olin nuori ja kaunis, kiinnostuneita pörräsi ympärillä paljon. Pitkähkö parisuhde oli käynyt puuduttavaksi: samaa aina vaan, päivästä toiseen. Riitelimmekin paljon. Yhden riidan jälkeen sitten vedin pääni täyteen ja petin miehen kanssa, johon olin ihastunut.
Tuli ihan hirveä morkkis heti. Tiesin, että tuli tehtyä idioottimainen teko. Tunnustin poikaystävälle heti ja sanoin, että alan etsiä uutta kämppää, ja bunkkaan siihen asti kaverin luona. Kerroin olevani pahoillani, mutten pyytänyt varsinaisesti anteeksi: en halunnut anteeksiantoa, koska en koennut sitä ansaitsevani. Mies ei suuttunut, sanoi vain, ettei tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä. Oli kuulemma itsekin miettinyt, olisiko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Tunnusti, että oli ollut ihastumista ja yhteydenpitoa (joskin viatonta, eli ei mitään tunteiden tunnustamista tmv.)
Istuimme n. 10 h putkeen ja puhuimme itsemme ja toisemme näännyksiin. Ihan kaikki asiat nostettiin pöydälle ja puhuttiin halki. Tuli ilmi kaikenlaista, mikä järkytti kumpaakin. Oli ilmiselvää, että itse itsemme olimme siihen tilanteeseen ajaneet. Parisuhteeseen ei ollut panostettu. Olimme pitäneet toisiamme itsestäänselvinä. Kummallakin koko ajan asenne: "kattellaan". Kumpikin salaa syytti toista sen toisen selän takana: sinun syysi, kun olet tuollainen, ja suhteemme on mätä. Oikeasti vikaa oli kummassakin, tietenkin.
Siitä alkoi uudelleen rakentaminen. Ei enää salaisuuksia, ei enää omien tunteiden piilottelua. Sanotaan suoraan ja välittömästi, jos jokin asia hiertää. Kumpikin saa oman tilansa, mutta yhteiselle ajalle on löydyttävä aikaa. Jos alkaa ärsyttää, otetaan aikaa sille, että palautetaan mieleen, miksi tässä ollaan, miksi juuri tuo ihminen on tullut valituksi.
Siitä on nyt melkein 12 vuotta aikaa, ja olemme yhdessä vieläkin. Mitään kriisejä ei tuon jälkeen ole ollut. Parisuhde tuntuu paranevan päivä päivältä. Olemme todenneet, että suhteemme tarvitsi sellaisen kunnon ison kriisin ja myrskyn, jotta silmämme avautuivat. Ei se auvo siitä heti alkanut, vaan parin-kolmen vuoden ajan oli tehtävä joka päivä töitä parisuhteen eteen. Ja sen eteen, että toinen osapuoli tuntee sen, että ajattelen, että tässä halutaan olla, on hyvä olla.
Kadunko pettämistä? Tavallaan kyllä, tavallaan en. Itse tekoa kyllä, koska se oli typerää ja väärin. Mutta se hyvä, mihin se johti... Sitä en kadu. En usko, että mikään muu asia olisi voinut olla niin merkittävä, että se olisi saanut meidät oikeasti avautumaan toisillemme.
Paskapuhetta. Av-mammojen tuomio on että pettämisen jälkeen parisuhde ei voi enää jatkua tai korjaantua!
Vierailija kirjoitti:
Mä myös ilmoittaudun siihen vähemmistöön, missä kertahairahduspettäminen ei olisi maailman ja suhteen loppu. Ihminen on erehtyväinen, ja jos virhettänsä syvästi katuu, en näkisi estettä antaa anteeksi. Tietysti tuo pitäisi ruotia perinpohjin ja tehdä tarvittavat korjausliikkeet suhteessa. Systemaattinen pettäminen olisi sitten asia erikseen.
Mistä erotat katuuko toinen kiinnijäämistään vai itse pettämistä? Täytyy kyllä tunnustaa etten kestäisi pettäjää edes katsoa, puhumattakaan että jatkettaisiin yhteiselämää. Kyllä se on kerrasta poikki. Pettäminen ei ole virhe, erhe eikä vahinko. Jos yhtään välittää kumppanistaan, sitä ei yksinkertaisesti tee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Humalatila ei ole koskaan mikään syy pettämiselle. Toki ihminen saattaa olla vapautuneempi ja muuttua vaikka epäsosiaalisesta kaikille höpöttäjäksi, mutta jos pettämään lähtee, niin silloin on joko suhde huonossa kunnossa ja/tai pettäjä ei oikeasti edes rakasta kumppaniaan. Kyllä sitä osaa tuhannen tuubassa kieltäytyä, jos on oikeasti sellainen kumppani, josta välittää. Itsellä jos jostain syystä seksihalut heräävät kännissä, niin haluan mennä kotiin oman rakkaan viereen. M34
Mutta entä jos tiedät, ettet siellä kotona siltä omalta rakkaaltasi tule saamaan muuta, kuin iänikuisen torjunnan ja selän käännön? Muuttaisiko tilannetta?
Samaa mieltä. Minä petin ja lopulta lähdin suhteesta. Kyllästyin siihen torjuntaan ja kun yritti puhua asiasta, niin ei saanu mitään vastauksia ja ei puhunut juuri mitään. Se käy oikeasti itsetunnolle. Ajattelin silloin niin, että jos toi ei halua muuta kun torjua minut ja ei ole edes valmis keskustelemaan asiasta, niin mitä se enää mulle edes kuuluu. Hän päätti olla ilman ja minä en päättänyt olla.
Jos tuntuu siltä, ettei parisuhteestaan saa mitä haluaa ja tarvitse ,erotaan eikä petetä. Sen verran ihmisellä pitää olla selkärankaa. Mikään ei oikeuta pettämistä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä täysin sama tilanne kuin ap:lla, miehen pettämisestä nyt 5 vuotta. Jäin avioliittoon puhtaasti järkisyistä koska meillä oli tuolloin 3 alle kouluikäistä lasta eikä mitään tukiverkkoa. Mies aneli jäämään, mutta en ole vieläkään pystynyt antamaan anteeksi enkä unohtamaan.
En ollut valmis luopumaan lapsista eron myötä. En olisi kestänyt ajatusta että äitipuolet hoitavat lapsiani ja itse ikävöin yksin kotonani lapsiani samaan aikaan.
Mitäkö avioliittoonme kuuluu nykyään. Minun puolelta ei mitään. En tunne miestä kohtaan mitään eli tyhjyys tuli jäädäkseen. Ihan sama mitä tekee tai ketä panee kunhan on mahdollisimman paljon pois näkyvistä, onneksi matkustaa paljon työnsä puolesta. Miehestä saan vaikutelman että meillä menee ’normaalisti ’, mitä ikinä se hänelle merkitseekin .
Seksi on nykyään mekaanista mun osaltani; haarat auki, 5 minuuttia ja vaimon velvoitteet hoidettu.
Olen sanonut miehelle että allekirjoitan avioerohakemuksen heti kun hän on jättänyt sen. Eipä ole jättänyt.
Halusin vain sanoa, että ei se pettäminen unohdu. Jotain menee pysyvästi rikki. Mutta kyllä tässä pystyy elämään, jos on riittävän hyvä syy (mulla lapset). Haaveilen sinkkuajoista sen jälkeen kun lapset ovat lähteneet maailmalle.
Auts. Kiitos että kerroit kokemuksestasi, juuri tuohon tilanteeseen pelkään tämän menevän, jollei ahdistukseni ala helpottamaan. Toisaalta oma tilanteeni on vielä niin tuore, että oudompaa kai olisi jos asiasta nyt jo olisin yli päässyt. Aika kai näyttää, mikä tulee olemaan oma ratkaisuni. Toivon sulle onnellisia sinkkuvuosia sitten aikanaan!
-ap
Kaffepulla kirjoitti:
En halua puolustella pettäviä miehiä, mutta moni täällä kertoo, että seksiä ja läheisyyttä ei ole suhteessa ollut. Ja sitten toivotaan, että kun suhde on ”muuten hyvä”, niin se kantaisi.
Oletteko tulleet ajatelleeksi, että nimenomaan seksi ja läheisyys ovat miehelle niitä asioita, jotka tekevät suhteesta hyvän? Ei siihen riitä mikään toimiva arki kavereina.
Älkää päästäkö seksiä loppumaan. Siinä pelataan vaarallista peliä. Kyllä mies hakee seksin muualta, jos omalta ei saa.
Ei mies ole sen omituisempi otus kuin nainenkaan. Kenenkään ei ole pakko saada seksiä, vaan ihminen niin mies kuin nainenkin voi ihan yhtä helposti elää myös ilman sitä niin halutessaan. Ei ole mikään selitys, että miehen pitää saada koska on mies.
Eikä tämä koske pelkästään miehiä, vaan myös naisia. Ihmettelen silti miksi joku haluaa elää suhteessa, jossa seksiä ei ole? Ei se seksittömyys silti oikeuta pettämään. Jos seksiä lähtee hakemaan muualta, niin silloin pitää olla sovittuna avoin suhde.