Et ole anoppisi mieleen - miten reagoit?

Miten reagoin kun tajusin ettei anoppi tykkääkkään musta?

Ensin en oikein uskonut omaa havaintoani kun aiemmin anoppi oli puhunut usein kuinka iloinen on minusta kun olen "tolkun tyyppi".

Sitten ymmärsin, että anoppi oli tarkoittanut kokoajan, että on mukava kun en suutu vaikka anoppi käyttäytyy huonosti (anoppi sen verran etäinen ettei hänen käytöksensä juurikaan minuun vaikuttanut).

Sitten saatiin miehen kanssa lapsi ja anopin huono käytös alkoi vaikuttaa minuunkin niin, että jouduin asiasta sanomaan.

Siitä lähtien anoppi on vähätellyt äitiyttäni ja pyrkinyt päättämään lasteni (erityisesti esikoisen) asioista. Ja olisi varmasti tyytyväinen kun vain katoaisin. Hän haastaa riitaa joka näkemisellä tekemällä vastoin kaikkea sanomistani ja vihjaamalla että lapseni käyttäytyy huonosti ja se on minun vikani koska en ole tehnyt enkä tee kuten hän silloin kun lapsiaan "kasvatti".

Välttelen hänen näkemistään niin paljon kuin pystyn. Jos mies ei olisi toivonut, että yritän edes tulla toimeen niin en olisi missään tekemisissä.

Itse toimin anopin kanssa aika passiivis-agressiivisesti.

Anoppi v*ttuilee minulle ja minä kaadan pois osan tämän kasvovedestä ja kusen pulloon. Tai laitan ruuvin auton renkaan alle. Ikinä en sano mitään, olen rauhallisuuden perikuva.

Vierailija kirjoitti:

Mitä v*ttua tällaisten junttien suosija-anoppien päässä liikkuu? Mulla sekä tyttö ja poika, enkä ikinä kehtaisi perseillä noin että tyttärelle kaikki apu, tuki, huomio, lahjat, ja pojan sit hylkäisin yksin maailmaan selviämään omineen, yksin.

Todella tunnevammaisia ihmisiä...

En usko, että nämäkään äidit ovat poikaansa hyljänneet, eivät vain osaa olla miniän kanssa. Tyttären perheen kanssa on helpompi olla tekemisissä, koska vävyt ei juurikaan huomioa anopiltaan hae.

Ja voi olla, että anoppi ei huomioin vävyjäkään, mutta nämä eivät siitä välitä, mutta miniä välittää. 

Ehkä nämä anopit kyllä huomioivat omia poikiaan yhtä paljon kun tyttäriäänkin, sitä ei vain huomioida, koska anopin pitäisi huomioida myös se miniä ollakseen hyvä.

Kukaan ei vaadi appiukkoja huomioimaan miniöitään samalla tavalla kuin omia lapsiaan, vaan kaikille riittää, että appi on tekemisissä poikansa kanssa. Miniä menee siinä sivussa ilman sen kummenpaa huomioa ja se riittää kaikille. Anopilta vaaditaan enemmän .

Näissä keskusteluissa aina ottaa silmaan se, että kun  puhe  on anopeista naisten puhumina/kommentoimina, niin aina se pahis on miehen vanhemmat/äiti. 

Mutta miesten kommenteissa ne kauhuanopit on vaimon vanhempia.

Ehkä kyse on vain siitä, että ei osata/jakseta tutustua uusiin /erilaisiin ihmisiin ja välit siksi jäävät viileiksi lasten puolisoihin, joita pahimmillaan/parhaimmillaan näkee kerran vuodessa. Miten tutuksi tälläinen ihmissuhde voi edes kehittyä?

Vierailija kirjoitti:

Itse toimin anopin kanssa aika passiivis-agressiivisesti.

Anoppi v*ttuilee minulle ja minä kaadan pois osan tämän kasvovedestä ja kusen pulloon. Tai laitan ruuvin auton renkaan alle. Ikinä en sano mitään, olen rauhallisuuden perikuva.

Hyvin aikuista toimintaa sinulta ja miksei anopiltakin. Täydennättä juuri sopivasti toisianne. Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Eikö teidän vain kannattaisi pysyä kaukana toisistanne, molemmilla alkaisi parempi elämä. En ymmärrä tuollaisia ihmissuhteita, joissa vain yritetään loukata toista mahdollisimman paljon.

Varmaan toivot, että anoppi renkaan puhjetessa menettää autonsa hallinnan ja ajaa päin kallioa. Pääsee miehesi hautaamaan äitinsä ja sinä ilkeän anopin.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole haitannut - päinvastoin siitä on ollut etua: ei ole tarvinnut olla paljoa tekemisissä. Anoppi on työläistaustainen ja hirveän rahanahne + kokee että muiden kuuluu palvella häntä. Itse olen professorivanhempien lapsi ja kotini arvot olivat muut kuin rahan himoitseminen.

Olisin voinut joskus 13 vuotta sitten olla loukkaantunutkin hänen mielipiteistään, jos hänellä olisi ollut sama tai korkeampitasoinen koulutus kuin itselläni. Kun henkilö kuitenkin edustaa alempaa yhteiskuntaluokkaa, ei hänen mielipiteillään ole painoarvoa. Onneksi anopilla on rahaa, joten hän voi itse ostaa itselleen kaikki ne vanhuuden palvelut, mitkä haluaa ja tarvitsee. Kaikki hyvin siis.

No huh huh! :D

T. Korkeakoulutettu minäkin

En ymmärrä, miksi niiden anoppien kanssa pitäisi olla niin hyvää pataa? Eikö riitä, että välit on normaalit, niin kuin kehen tahansa ihmiseen, joka on joskus jonkun toisen ihmisen siivellä oppinut tuntemaan. Itsellä oli ohan ok anoppi. Alkuun asuttiin 500km päässä toisistamme ja myöhemmin 2km päässä ja koskaan ei oltu erityisen sydänystäviä, vaan enemmän kuin hyvänpäivän tuttuja ja kaikki meni hyvin.  Lapset oli mummolla paljon ja pitivät tästä ja kiva ihminen hän olikin. Itsekin kyllä anopista pidin, mutta ei me koskaan mitään läheisiä oltu.  Ei varmaan ollut tarvetta moiseen kummankaan puolelta.  Molemmilla oli omat ystävät ja tuttavat. hyvät muistot anopista jäi, vaikka ei hän minua mitenkään erityisesti huomioinut, enkä sitä mitenkään toivonutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Näissä keskusteluissa aina ottaa silmaan se, että kun  puhe  on anopeista naisten puhumina/kommentoimina, niin aina se pahis on miehen vanhemmat/äiti. 

Mutta miesten kommenteissa ne kauhuanopit on vaimon vanhempia.

Ehkä kyse on vain siitä, että ei osata/jakseta tutustua uusiin /erilaisiin ihmisiin ja välit siksi jäävät viileiksi lasten puolisoihin, joita pahimmillaan/parhaimmillaan näkee kerran vuodessa. Miten tutuksi tälläinen ihmissuhde voi edes kehittyä?

Miehelläni on kamala anoppi. Niin kamala, etten pakottanut miestäni olemaan tekemisissä äitini kanssa. Yritin saada äitini ymmärtämään narsistista käytöstään, lopulta ymmärsin ettei narsisti muutu ja laitoin välit poikki. Persoonallisuushäiriö on näkynyt äidissäni aina, eikä se johdu mitenkään puolisostani. Mielestäni puolison, tarkoitan itseäni, pitäisi hahmottaa tällaiset asiat, ettei väkisin yritä pakottaa toista olemaan tekemisissä ihmisen kanssa, joka ainoastaan ja vain loukkaa ihmisiä.

Vähän aiheen ohi menee nyt, mutta mun vanhemmat suosivat toista tytärtään (siskoani) käymällä jatkuvasti vain heillä. Meidän kodissa ei voi käydä ilmeisesti siitä syystä, että olemme valinneet asumismuotomme ja -paikkamme ilman ”vanhusten mielipidettä”. Ei miellytä näköjään, on ”ahdistava paikka”. Ja joskus kiukustuneena ovat lapselleen aika suoria sanoja kodeistamme, joita meillä on ollut. Mummolassa sen sijaan pitäisi käydä jatkuvasti. Emme osaa kysyä heidän hyväksyntänsä vaan valitsemme valintamme itse. Harvimmin tulee enää käytyä...

Toinen sisarus kyllä kysyy vanhusten mielipiteen joka asiaan ja hankintaan. Milloinhan hänen napanuoransa vanhempiin katkeaa?

Hassua tällainen aikuisten ihmisten kesken, eikö ?

En reagoi mitenkään. Hyväksyn sen, että olemme täysin erilaisia ihmisiä, ja eri vuosikymmeniltä. Välissämme on todella pitkä sukupolvien välinen kuilu. 

Koskaan emme ole tapelleet, mutta kyllä sen vaistoaa ettei ole mieleinen miniä. Anoppi on vanhanajan ihminen uskovaisesta perheestä, elämän tarkoitus on ollut tehdä työtä ja kokata ruokaa, asua keittiössä, tehdä käsitöitä. Oman itsensä hoitaminen on täysin outo asia. Katkeruus on käsinkosketeltavaa nykyään. Juuri tuota yleistä katkeruutta on hankalaa hyväksyä. Lääkäriin appivanhempani eivät mene kuin äärimmäisessä hädässä jos silloinkaan. Mieheni ja minä olemme sairaanhoitajia, meille he valittavat vaivoistamme mutta vähät välittävät neuvoistamme. Anopin tapaaminen lähinnä aiheuttaa verenpaineen nousua minulle, kun saa hakata päätään seinään yrittäessään auttaa. Siispä emme tapaa kuin kerran vuodessa. Jos silloinkaan. Onneksi meidän välimatkamme on parisataa kilometriä. 

Tämmöistä se elämä on. Meillä on oma elämämme ja heillä omansa. 

Tuossa tilaanteessa tapaisin anoppia vain häissä, hautajaisissa jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppini suosii tytärtään ja tyttären perhettä. Olen ollut asiasta tyrmistynyt. Tämä palsta on itse asiassa auttanut minua ymmärtämään, että anoppini lailla toimivia ihmisiä on muitakin. Itse olen naiivisti kuvitellut, että vanhemmat aina kohtelevat kaikkia lapsiaan tasapuolisesti, kuten omat vanhempani ovatkin tehneet.

Tiedän, että tulen saamaan paljon alapeukkuja, mutta näin useamman tytön  ja yhden pojan äitinä on pakko todeta, että ainakaan minä en "uskalla" samalla tavalla antaa miniäkokelaalle esim lahjoja, kuin omille lapsille/tyttärille. Mutta kun tarkemmin mietin, en anna lahjoja myöskään vävykokelaille, mutta en usko, että he niitä edes kaipaavat. Ehkä tämä  minunkin miniäni voisi ajatella, että en esim lahjo häntä samalla tavalla kuin tyttäriäni ja suosin heitä. Mutta näin ei ole. 

Vävykokelaat ei vain vaivaudu välittämään siitä, että en oli heidän kanssaan yhtä hyvä kuin omien lasteni kanssa, koska en osaa olla. Olen vähän ujo ja erakko luonnekin. 

Toki tästäkin ketjusta selviää, että jotkut ovat ilkeitä ihan tahallaan miniöilleen. Ikinä en itse sortuisi moiseen. Olen tälle miniälle kyllä ystävallinen ja hän onkin oikein kiva, mutta on vain vaikea olla "vieraan" ihmisen kanssa yhtä läheinen, kuin omien lasten kanssa, jotka on tuntenut aina. 

Aika sekava tuli tästä kirjoituksesta, en oikein osaa selittää mitä tarkoitan, mutta jos minunkin nimiä ajattelee . että suosin tyttäriäni, niin se ei pidä paikkaansa, he vain ovat minulle tutumpia ja osaan olla heidän kanssaan,

Eri

Ei kai kukaan oikeasti odotakkaan miniälle samaa kohtelua kuin tyttärille.

Odotetaan vain samaa kohtelua pojille kuin tyttärille. Miniöille ja vävyille odotetaan sivistynyttä kohtelua ei sen kummempaa (aivan kuin ketä tahansa toista aikuista kohtaan).

Varmaan olet ihan kiva anoppi, ainakin viestisi perusteella :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppini suosii tytärtään ja tyttären perhettä. Olen ollut asiasta tyrmistynyt. Tämä palsta on itse asiassa auttanut minua ymmärtämään, että anoppini lailla toimivia ihmisiä on muitakin. Itse olen naiivisti kuvitellut, että vanhemmat aina kohtelevat kaikkia lapsiaan tasapuolisesti, kuten omat vanhempani ovatkin tehneet.

Tiedän, että tulen saamaan paljon alapeukkuja, mutta näin useamman tytön  ja yhden pojan äitinä on pakko todeta, että ainakaan minä en "uskalla" samalla tavalla antaa miniäkokelaalle esim lahjoja, kuin omille lapsille/tyttärille. Mutta kun tarkemmin mietin, en anna lahjoja myöskään vävykokelaille, mutta en usko, että he niitä edes kaipaavat. Ehkä tämä  minunkin miniäni voisi ajatella, että en esim lahjo häntä samalla tavalla kuin tyttäriäni ja suosin heitä. Mutta näin ei ole. 

Vävykokelaat ei vain vaivaudu välittämään siitä, että en oli heidän kanssaan yhtä hyvä kuin omien lasteni kanssa, koska en osaa olla. Olen vähän ujo ja erakko luonnekin. 

Toki tästäkin ketjusta selviää, että jotkut ovat ilkeitä ihan tahallaan miniöilleen. Ikinä en itse sortuisi moiseen. Olen tälle miniälle kyllä ystävallinen ja hän onkin oikein kiva, mutta on vain vaikea olla "vieraan" ihmisen kanssa yhtä läheinen, kuin omien lasten kanssa, jotka on tuntenut aina. 

Aika sekava tuli tästä kirjoituksesta, en oikein osaa selittää mitä tarkoitan, mutta jos minunkin nimiä ajattelee . että suosin tyttäriäni, niin se ei pidä paikkaansa, he vain ovat minulle tutumpia ja osaan olla heidän kanssaan,

Ei sinun tarvitsekaan miniälle antaa samoja lahjoja kuin tyttärille, mutta pojalle pitää antaa samat kuin tyttärille. Ja pojan lapset on samanarvoisia kuin tyttärien lapset. Miksi ne lapsetkin muuttuu "miniän lapsiksi"?

Meillä appivanhemmat suosii törkeästi tyttäriään. Siis autot, asunnot, ulkomaanmatkat, lastenvaatteet jne.

Me (eli appivanhempien poika) on saatu yksi ruma lasimaljakko ja paljon vaatimuksia.

Fiksun miniän kirjoitus, pyh!!! kirjoitti:

"Hah, typerä koppava kotka! Ei kiinnosta sen haukkumiset ja arvostelut, vittuilu ja ilkeä nauru. Siinä kaikki mitä se osaa. Anoppi EI osaa olla kohtelias, ystävällinen tai sosiaalisesti kelpoinen.

Tyhmän idiootin mielipiteet eivät juurikaan enää kiinnosta."

Siis sinä siinä arvostelet minääsi, lueppa kirjoituksesi uudestaan!! Kato peiliin!!

Niin? Näen peilissä sosiaalisesti taitavan ja pidetyn itseni, jolla laaja ystäväpiiri. Kaikki tuo mitä kirjoiin anopista on täyttä totta, myös omien poikiensa mielestä. Taidat itse olla anoppi, meni tunteisiin?

Mun nykyinen anoppi on hirveistä hirvein, ilkeämpää ihmistä saa hakea! Mutta ei KAIKKI anopit ole hirviöitä, ex abnopp oli lämmin, rakastava, ihana. Paljon ihanampi kuin oma kylmä äitini. Tuota entistä anoppia on hirmuinen ikävä!

Molempia anoppeja olen alusta asti kohdellut ystävällisesti. Vain jälkimmäinen vastaa kaikkeen ystävällisyyteen vittuilulla ja raivolla. Vika lienee anopissa.

Vierailija kirjoitti:

Vähän aiheen ohi menee nyt, mutta mun vanhemmat suosivat toista tytärtään (siskoani) käymällä jatkuvasti vain heillä. Meidän kodissa ei voi käydä ilmeisesti siitä syystä, että olemme valinneet asumismuotomme ja -paikkamme ilman ”vanhusten mielipidettä”. Ei miellytä näköjään, on ”ahdistava paikka”. Ja joskus kiukustuneena ovat lapselleen aika suoria sanoja kodeistamme, joita meillä on ollut. Mummolassa sen sijaan pitäisi käydä jatkuvasti. Emme osaa kysyä heidän hyväksyntänsä vaan valitsemme valintamme itse. Harvimmin tulee enää käytyä...

Toinen sisarus kyllä kysyy vanhusten mielipiteen joka asiaan ja hankintaan. Milloinhan hänen napanuoransa vanhempiin katkeaa?

Hassua tällainen aikuisten ihmisten kesken, eikö ?

Juu, olette selvästikin "liian omillanne" tai "liian itsenäisiä", joten teidän kanssa on vaikeampi vanhempien olla jotain mitä lie haluaisivat teille ollakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppini suosii tytärtään ja tyttären perhettä. Olen ollut asiasta tyrmistynyt. Tämä palsta on itse asiassa auttanut minua ymmärtämään, että anoppini lailla toimivia ihmisiä on muitakin. Itse olen naiivisti kuvitellut, että vanhemmat aina kohtelevat kaikkia lapsiaan tasapuolisesti, kuten omat vanhempani ovatkin tehneet.

Tiedän, että tulen saamaan paljon alapeukkuja, mutta näin useamman tytön  ja yhden pojan äitinä on pakko todeta, että ainakaan minä en "uskalla" samalla tavalla antaa miniäkokelaalle esim lahjoja, kuin omille lapsille/tyttärille. Mutta kun tarkemmin mietin, en anna lahjoja myöskään vävykokelaille, mutta en usko, että he niitä edes kaipaavat. Ehkä tämä  minunkin miniäni voisi ajatella, että en esim lahjo häntä samalla tavalla kuin tyttäriäni ja suosin heitä. Mutta näin ei ole. 

Vävykokelaat ei vain vaivaudu välittämään siitä, että en oli heidän kanssaan yhtä hyvä kuin omien lasteni kanssa, koska en osaa olla. Olen vähän ujo ja erakko luonnekin. 

Toki tästäkin ketjusta selviää, että jotkut ovat ilkeitä ihan tahallaan miniöilleen. Ikinä en itse sortuisi moiseen. Olen tälle miniälle kyllä ystävallinen ja hän onkin oikein kiva, mutta on vain vaikea olla "vieraan" ihmisen kanssa yhtä läheinen, kuin omien lasten kanssa, jotka on tuntenut aina. 

Aika sekava tuli tästä kirjoituksesta, en oikein osaa selittää mitä tarkoitan, mutta jos minunkin nimiä ajattelee . että suosin tyttäriäni, niin se ei pidä paikkaansa, he vain ovat minulle tutumpia ja osaan olla heidän kanssaan,

Ei sinun tarvitsekaan miniälle antaa samoja lahjoja kuin tyttärille, mutta pojalle pitää antaa samat kuin tyttärille. Ja pojan lapset on samanarvoisia kuin tyttärien lapset. Miksi ne lapsetkin muuttuu "miniän lapsiksi"?

Meillä appivanhemmat suosii törkeästi tyttäriään. Siis autot, asunnot, ulkomaanmatkat, lastenvaatteet jne.

Me (eli appivanhempien poika) on saatu yksi ruma lasimaljakko ja paljon vaatimuksia.

Juuri niin, anopin tulee olla oikeuden ukainen tyttären ja pojan välillä. Mutta ainahan se ei tunnu onnistuvan sillä mun anoppi on:

- ostanut tyttärelleen perheauton uutena lahjaksi

- ostanut rivarinpdyn tyttärelle lahjaksi

- remontoinut itse maksaen tuon rivarin

- antaa tyttärelle kuukausirahaa

- maksaa isot kodinkoneet tyttärelle

- ja tietenkin perus setti eli hoitaa tyttären lapsia ja ostaa tyttärenlapsille lahjat

Samaan aikaan poika: ei ole saanut mitään, pojalle ei edes soiteta eikä haluta tavata.

Ja mitään riitaa ei ole, kuvio on AINA ollut sama, jo lapsena. Itse asiassa se poika on kiltti ja mukava/auttava, tytär taas aika ilkeä ja päästää loukkauksia minkä kerkee. Silti se tytär vaan on rakkain.

Kyllä näen että miestäni loukkaa asia ja todella kovasti loukkaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppini suosii tytärtään ja tyttären perhettä. Olen ollut asiasta tyrmistynyt. Tämä palsta on itse asiassa auttanut minua ymmärtämään, että anoppini lailla toimivia ihmisiä on muitakin. Itse olen naiivisti kuvitellut, että vanhemmat aina kohtelevat kaikkia lapsiaan tasapuolisesti, kuten omat vanhempani ovatkin tehneet.

Tiedän, että tulen saamaan paljon alapeukkuja, mutta näin useamman tytön  ja yhden pojan äitinä on pakko todeta, että ainakaan minä en "uskalla" samalla tavalla antaa miniäkokelaalle esim lahjoja, kuin omille lapsille/tyttärille. Mutta kun tarkemmin mietin, en anna lahjoja myöskään vävykokelaille, mutta en usko, että he niitä edes kaipaavat. Ehkä tämä  minunkin miniäni voisi ajatella, että en esim lahjo häntä samalla tavalla kuin tyttäriäni ja suosin heitä. Mutta näin ei ole. 

Vävykokelaat ei vain vaivaudu välittämään siitä, että en oli heidän kanssaan yhtä hyvä kuin omien lasteni kanssa, koska en osaa olla. Olen vähän ujo ja erakko luonnekin. 

Toki tästäkin ketjusta selviää, että jotkut ovat ilkeitä ihan tahallaan miniöilleen. Ikinä en itse sortuisi moiseen. Olen tälle miniälle kyllä ystävallinen ja hän onkin oikein kiva, mutta on vain vaikea olla "vieraan" ihmisen kanssa yhtä läheinen, kuin omien lasten kanssa, jotka on tuntenut aina. 

Aika sekava tuli tästä kirjoituksesta, en oikein osaa selittää mitä tarkoitan, mutta jos minunkin nimiä ajattelee . että suosin tyttäriäni, niin se ei pidä paikkaansa, he vain ovat minulle tutumpia ja osaan olla heidän kanssaan,

Ei sinun tarvitsekaan miniälle antaa samoja lahjoja kuin tyttärille, mutta pojalle pitää antaa samat kuin tyttärille. Ja pojan lapset on samanarvoisia kuin tyttärien lapset. Miksi ne lapsetkin muuttuu "miniän lapsiksi"?

Meillä appivanhemmat suosii törkeästi tyttäriään. Siis autot, asunnot, ulkomaanmatkat, lastenvaatteet jne.

Me (eli appivanhempien poika) on saatu yksi ruma lasimaljakko ja paljon vaatimuksia.

Juuri niin, anopin tulee olla oikeuden ukainen tyttären ja pojan välillä. Mutta ainahan se ei tunnu onnistuvan sillä mun anoppi on:

- ostanut tyttärelleen perheauton uutena lahjaksi

- ostanut rivarinpdyn tyttärelle lahjaksi

- remontoinut itse maksaen tuon rivarin

- antaa tyttärelle kuukausirahaa

- maksaa isot kodinkoneet tyttärelle

- ja tietenkin perus setti eli hoitaa tyttären lapsia ja ostaa tyttärenlapsille lahjat

Samaan aikaan poika: ei ole saanut mitään, pojalle ei edes soiteta eikä haluta tavata.

Ja mitään riitaa ei ole, kuvio on AINA ollut sama, jo lapsena. Itse asiassa se poika on kiltti ja mukava/auttava, tytär taas aika ilkeä ja päästää loukkauksia minkä kerkee. Silti se tytär vaan on rakkain.

Kyllä näen että miestäni loukkaa asia ja todella kovasti loukkaakin.

Meidän on myös odtettu majoittavan kälyjä perheineen Helsingissä. Siis anoppi sopii kälyn kanssa että tämä tulee meille lomalla. Meille ei edes kerrottu.

Silti pahin aivopieru, ennätys, on se anopin ehdotus, että me ostamme hänelle ja apelle talon, jossa he asuu ilmaiseksi ja jonka me sitten appivanhempien kuoltua perisimme kälyjen kanssa tasan.

Tuosta on paha enää pistää epäoikeudenmukaisuutta räikeämmäksi.

Se on anopin ongelma. Harva minusta pitääkään, joten en ylläty ja ymmärränkin jollain tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppini suosii tytärtään ja tyttären perhettä. Olen ollut asiasta tyrmistynyt. Tämä palsta on itse asiassa auttanut minua ymmärtämään, että anoppini lailla toimivia ihmisiä on muitakin. Itse olen naiivisti kuvitellut, että vanhemmat aina kohtelevat kaikkia lapsiaan tasapuolisesti, kuten omat vanhempani ovatkin tehneet.

Tiedän, että tulen saamaan paljon alapeukkuja, mutta näin useamman tytön  ja yhden pojan äitinä on pakko todeta, että ainakaan minä en "uskalla" samalla tavalla antaa miniäkokelaalle esim lahjoja, kuin omille lapsille/tyttärille. Mutta kun tarkemmin mietin, en anna lahjoja myöskään vävykokelaille, mutta en usko, että he niitä edes kaipaavat. Ehkä tämä  minunkin miniäni voisi ajatella, että en esim lahjo häntä samalla tavalla kuin tyttäriäni ja suosin heitä. Mutta näin ei ole. 

Vävykokelaat ei vain vaivaudu välittämään siitä, että en oli heidän kanssaan yhtä hyvä kuin omien lasteni kanssa, koska en osaa olla. Olen vähän ujo ja erakko luonnekin. 

Toki tästäkin ketjusta selviää, että jotkut ovat ilkeitä ihan tahallaan miniöilleen. Ikinä en itse sortuisi moiseen. Olen tälle miniälle kyllä ystävallinen ja hän onkin oikein kiva, mutta on vain vaikea olla "vieraan" ihmisen kanssa yhtä läheinen, kuin omien lasten kanssa, jotka on tuntenut aina. 

Aika sekava tuli tästä kirjoituksesta, en oikein osaa selittää mitä tarkoitan, mutta jos minunkin nimiä ajattelee . että suosin tyttäriäni, niin se ei pidä paikkaansa, he vain ovat minulle tutumpia ja osaan olla heidän kanssaan,

Ei sinun tarvitsekaan miniälle antaa samoja lahjoja kuin tyttärille, mutta pojalle pitää antaa samat kuin tyttärille. Ja pojan lapset on samanarvoisia kuin tyttärien lapset. Miksi ne lapsetkin muuttuu "miniän lapsiksi"?

Meillä appivanhemmat suosii törkeästi tyttäriään. Siis autot, asunnot, ulkomaanmatkat, lastenvaatteet jne.

Me (eli appivanhempien poika) on saatu yksi ruma lasimaljakko ja paljon vaatimuksia.

Juuri niin, anopin tulee olla oikeuden ukainen tyttären ja pojan välillä. Mutta ainahan se ei tunnu onnistuvan sillä mun anoppi on:

- ostanut tyttärelleen perheauton uutena lahjaksi

- ostanut rivarinpdyn tyttärelle lahjaksi

- remontoinut itse maksaen tuon rivarin

- antaa tyttärelle kuukausirahaa

- maksaa isot kodinkoneet tyttärelle

- ja tietenkin perus setti eli hoitaa tyttären lapsia ja ostaa tyttärenlapsille lahjat

Samaan aikaan poika: ei ole saanut mitään, pojalle ei edes soiteta eikä haluta tavata.

Ja mitään riitaa ei ole, kuvio on AINA ollut sama, jo lapsena. Itse asiassa se poika on kiltti ja mukava/auttava, tytär taas aika ilkeä ja päästää loukkauksia minkä kerkee. Silti se tytär vaan on rakkain.

Kyllä näen että miestäni loukkaa asia ja todella kovasti loukkaakin.

Meidän on myös odtettu majoittavan kälyjä perheineen Helsingissä. Siis anoppi sopii kälyn kanssa että tämä tulee meille lomalla. Meille ei edes kerrottu.

Silti pahin aivopieru, ennätys, on se anopin ehdotus, että me ostamme hänelle ja apelle talon, jossa he asuu ilmaiseksi ja jonka me sitten appivanhempien kuoltua perisimme kälyjen kanssa tasan.

Tuosta on paha enää pistää epäoikeudenmukaisuutta räikeämmäksi.

:D Tavallaan ymmärrän kuitenkin pölhöanoppisi ajatuksenjuoksua. Jos te ostaisitte talon, sehän olisi ”oikeastaan heidän”, ja silloin toki ”hän määrää” että siitä tulee perintö tyttärelle! Loistava logiikka. Sehän nyt on sivuseikka että te perisitte itse omistamaanne omaisuutta...