Teini ei suostu käymään koulua, kukaan ei voi mitään
En tiedä uskaltaako tätä edes kirjoittaa tänne ettei muut teinit saa päähänsä samaa. Ei ole kyse omasta lapsesta, vaan lähisuvun 8. luokkaa käyvästä teinistä. Koulusta lintsaaminen alkoi seiskalla, tänä vuonna ei mennyt kouluun ollenkaan. Lastensuojelu, koulukuraattorit, psykologit ja psykiatrit palavereissaan järjestivät teinille syyskuussa paikan eri koulusta erikoisluokalta jossa vähän oppilaita, mutta sielläkin kävi vain pari päivää. Sen jälkeen lastensuojelu sijoitti teinin nuorisokotiin, josta heittivät teinin takaisin kotiin neljän päivän päästä koska ei sopeutunut talon sääntöihin!! Helpolla näyttävät lyövän hanskat tiskiin.
Nyt oli taas palaveri, jossa mietittiin jatkoa; koulukoti ei kuulemma ole vaihtoehto koska pelkkä ahdistus ja kouluhaluttomuus ei riitä sijoitusperusteiksi. Nyt aikovat järjestää kaksi ammattilaista käymään kahdesti viikossa teinin kotona ja yrittävät saada teinin taas haluamaan käydä koulua. En usko että tästä on mitään apua, on huomannut miten kukaan ei voi mitään, tykkää vaan surffailla netissä päivät pitkät.
Onko kellään muulla ollut samaa tilannetta, miten ratkennut?
Kommentit (413)
Kärsin peruskouluaikoina masennuksesta ja oireilin ihan samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Netti pois teinin käytöstä, niin alkaa muutkin asiat kiinnostaa.
Kyllä vaan. Hajotti mm. oman huoneensa kaapin ovet ja naarmutti autoni kyljet.
Teithän rikosilmoituksen asiasta?
En. Tuon ikäinen ei vielä ole rikosoikeudellisesti vastuussa tekemisistään. Vakuutuksista meni.
Vahingonkorvausvelvollisuus on kaiken ikäisillä
On joo. Miten paljon luulet nuoren tekevän yhteistyötä vanhempiensa kanssa sen jälkeen, kun viet ne oikeuteen vahingonkorvausvaateiden kera?
Eli opetetaan, ettei mitään tarvitse korvata ja paikataan vaan päähän. Sijoitus on ainoa vaihtoehto, jos vanhemmat on noin pihalla.
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas ei nähdä metsää puilta.
Touhotetaan ja vouhotetaan ja hosutaan kaikenlaista, koulukodista väkivaltaiseen pakottamiseen ja siltä väliltä.
Kukaan ei halua eikä tajua paneutua asian ytiemeen; mikä mättää? Jotain on vinossa se on selvää.
Ongelma on vain se, että Suomessa ongelmiin puututaan vasta kun ne eskaloituu. Ja sitten pompotellaan asiantuntijalta toiselle ja kokeillaan mitä milloinkin ja lopuksi lyödään hanskat naulaan. Levitellään käsiä ja nuori jää ilman apua.
Normaali terve nuori kapinoi, ja se on todellakin tervettä. Se kuuluu nuoren irtautumisprosessiin vanhemmista. Mutta kun tilanne ryöstäytyy pois käsistä kuten tässä, ongelma on syvemmällä. Vanhempia syyttelemällä ei päästä mihinkään, nuorta syyttelemällä ja haukkumalla vielä vähemmän.
Olisi löydyttävä resursseja ja halua moniammatilliseen apuun näille ongelmaisille nuorille niin vältyttäisiin suurelta osin ongelmaisista aikuisista! Yritetään mennä siitä missä aita on matalin, eli turvaudutaan väkivaltaan syyllistämiseen ja haukkumiseen.
Todella turhauttavaa ja samalla suuri säli näitä nuoria jotka eivät saa kipeästi tarvitsemaansa apua. Monta elämää menee rikki jo tässä vaiheessa.
Asiaa! Osaan itse nimetä kaksi asiaa, jotka vaativat korjaamista:
Ensinnäkin koulutuksen resurssit kuntoon. Ylisuurissa luokissa, jonne on integroitu kaikki mahdolliset erityisoppilaat ilman riittävää tukea, ei viihdy kukaan. Pienet erityisryhmät takaisin ja näihin myös tulisi päästä tuen tarpeen perusteella ilman diagnoosivaatimuksia. Lisäksi ammatilliseen koulutukseen tarvitaan lisää resursseja. Ei ole mistään kotoisin, että oppilaat ovat koulussa tunnin, kaksi ja muu pitäisi osata tehdä itseopiskeluna etänä. Toisen asteen koulupudokkuus tulee kasvamaan rajusti viime leikkauksien seurauksena. Koulukiusaamiseen kaikilla asteilla puututtava heti.
Toiseksi: Matalan kynnyksen psykiatrisia palveluita lisää lapsille ja nuorille. Osaamista neuropsykiatristen erityisvaikeuksien diagnosointiin tulee kehittää eikä pallotella vanhempia paikasta toiseen.
Tietysti kaikki tämä vaatii rahaa ja sitä ei tunnu olevan. Väittäisin kuitenkin, että pidemmällä tähtäimellä tulee halvemmaksi panostaa lapsiin ja nuoriin kuin antaa heidän tippua systeemin rattailta ja syrjäytyä.
Minä lopetin koulun 8. luokalla. Oma pelastus oli Lahden Kansanopiston peruskoululinja. Siellä siis asutaan ja opiskellaan saman katon alla.
Nykyään minulla on alempi korkeakoulututkinto, paljon huonommin olisi voinut käydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas ei nähdä metsää puilta.
Touhotetaan ja vouhotetaan ja hosutaan kaikenlaista, koulukodista väkivaltaiseen pakottamiseen ja siltä väliltä.
Kukaan ei halua eikä tajua paneutua asian ytiemeen; mikä mättää? Jotain on vinossa se on selvää.
Ongelma on vain se, että Suomessa ongelmiin puututaan vasta kun ne eskaloituu. Ja sitten pompotellaan asiantuntijalta toiselle ja kokeillaan mitä milloinkin ja lopuksi lyödään hanskat naulaan. Levitellään käsiä ja nuori jää ilman apua.
Normaali terve nuori kapinoi, ja se on todellakin tervettä. Se kuuluu nuoren irtautumisprosessiin vanhemmista. Mutta kun tilanne ryöstäytyy pois käsistä kuten tässä, ongelma on syvemmällä. Vanhempia syyttelemällä ei päästä mihinkään, nuorta syyttelemällä ja haukkumalla vielä vähemmän.
Olisi löydyttävä resursseja ja halua moniammatilliseen apuun näille ongelmaisille nuorille niin vältyttäisiin suurelta osin ongelmaisista aikuisista! Yritetään mennä siitä missä aita on matalin, eli turvaudutaan väkivaltaan syyllistämiseen ja haukkumiseen.
Todella turhauttavaa ja samalla suuri säli näitä nuoria jotka eivät saa kipeästi tarvitsemaansa apua. Monta elämää menee rikki jo tässä vaiheessa.
Asiaa! Osaan itse nimetä kaksi asiaa, jotka vaativat korjaamista:
Ensinnäkin koulutuksen resurssit kuntoon. Ylisuurissa luokissa, jonne on integroitu kaikki mahdolliset erityisoppilaat ilman riittävää tukea, ei viihdy kukaan. Pienet erityisryhmät takaisin ja näihin myös tulisi päästä tuen tarpeen perusteella ilman diagnoosivaatimuksia. Lisäksi ammatilliseen koulutukseen tarvitaan lisää resursseja. Ei ole mistään kotoisin, että oppilaat ovat koulussa tunnin, kaksi ja muu pitäisi osata tehdä itseopiskeluna etänä. Toisen asteen koulupudokkuus tulee kasvamaan rajusti viime leikkauksien seurauksena. Koulukiusaamiseen kaikilla asteilla puututtava heti.
Toiseksi: Matalan kynnyksen psykiatrisia palveluita lisää lapsille ja nuorille. Osaamista neuropsykiatristen erityisvaikeuksien diagnosointiin tulee kehittää eikä pallotella vanhempia paikasta toiseen.
Tietysti kaikki tämä vaatii rahaa ja sitä ei tunnu olevan. Väittäisin kuitenkin, että pidemmällä tähtäimellä tulee halvemmaksi panostaa lapsiin ja nuoriin kuin antaa heidän tippua systeemin rattailta ja syrjäytyä.
Syrjäytymistä on olemassa siksi, kun on luotu päähäntaputteluun ja "tukemiseen" keskittyvä yhteiskunta jonka mahdollistaa sen.
Takavuosikymmeninä syrjäytymistä ei ollut (jollei alkoholisteja sellaisiksi lasketa) nimenomaan siitä syystä, että huonommat palvelut eivät mahdollistaneet syrjäytymiskehitystä ihmisille.
Aikaisemmin myös lapset kasvatettiin ihan eri tyyliin ja lapset tottuivat siihen, että tietyt asiat nyt vaan on pakko tehdä tai jos ei tee, niin silloin oma olo muuttuu akuutisti erittäin epämiellyttäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein vähiten nyt tarvitaan uteliaita sukulaisia närppimään juttua.
En kysele, mutta kertovat ja kysyvät neuvoja. Olen neuvonut samoja, mitä kuulemma ammattilaiset, mm. tabletti ja puhelin pois ym. mutta eivät ole tehneet koska teini suuttuu ja saa raivokohtauksia ja hajottaa paikat. Käsiksi ei tietenkään saa käydä vaikka kuinka riehuisi. ap
No eikö tässä olisi perusteita sijoitukselle koulukotiin?
Niihin. Mulla oli ihan kamala murrosikä ja kun en halunnut kouluun, ei minua sinne saanut.
Lahden kansanopiston luokat oli pieniä ja opet tosi kivoja. Tunnille menoon oli suht pieni kynnys, kun saattoi hiippailla suurinpiirtein yöpuvussa paikalle.
Aikuisena sain ADHD diagnoosin ja sen jälkeen sitten kykenin itselleni kunnon ammatin opiskelemaan. Aikamoista tuuliajolla oloa oli ennen sitä (n. 28 vuotiaaksi asti)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas ei nähdä metsää puilta.
Touhotetaan ja vouhotetaan ja hosutaan kaikenlaista, koulukodista väkivaltaiseen pakottamiseen ja siltä väliltä.
Kukaan ei halua eikä tajua paneutua asian ytiemeen; mikä mättää? Jotain on vinossa se on selvää.
Ongelma on vain se, että Suomessa ongelmiin puututaan vasta kun ne eskaloituu. Ja sitten pompotellaan asiantuntijalta toiselle ja kokeillaan mitä milloinkin ja lopuksi lyödään hanskat naulaan. Levitellään käsiä ja nuori jää ilman apua.
Normaali terve nuori kapinoi, ja se on todellakin tervettä. Se kuuluu nuoren irtautumisprosessiin vanhemmista. Mutta kun tilanne ryöstäytyy pois käsistä kuten tässä, ongelma on syvemmällä. Vanhempia syyttelemällä ei päästä mihinkään, nuorta syyttelemällä ja haukkumalla vielä vähemmän.
Olisi löydyttävä resursseja ja halua moniammatilliseen apuun näille ongelmaisille nuorille niin vältyttäisiin suurelta osin ongelmaisista aikuisista! Yritetään mennä siitä missä aita on matalin, eli turvaudutaan väkivaltaan syyllistämiseen ja haukkumiseen.
Todella turhauttavaa ja samalla suuri säli näitä nuoria jotka eivät saa kipeästi tarvitsemaansa apua. Monta elämää menee rikki jo tässä vaiheessa.
Asiaa! Osaan itse nimetä kaksi asiaa, jotka vaativat korjaamista:
Ensinnäkin koulutuksen resurssit kuntoon. Ylisuurissa luokissa, jonne on integroitu kaikki mahdolliset erityisoppilaat ilman riittävää tukea, ei viihdy kukaan. Pienet erityisryhmät takaisin ja näihin myös tulisi päästä tuen tarpeen perusteella ilman diagnoosivaatimuksia. Lisäksi ammatilliseen koulutukseen tarvitaan lisää resursseja. Ei ole mistään kotoisin, että oppilaat ovat koulussa tunnin, kaksi ja muu pitäisi osata tehdä itseopiskeluna etänä. Toisen asteen koulupudokkuus tulee kasvamaan rajusti viime leikkauksien seurauksena. Koulukiusaamiseen kaikilla asteilla puututtava heti.
Toiseksi: Matalan kynnyksen psykiatrisia palveluita lisää lapsille ja nuorille. Osaamista neuropsykiatristen erityisvaikeuksien diagnosointiin tulee kehittää eikä pallotella vanhempia paikasta toiseen.
Tietysti kaikki tämä vaatii rahaa ja sitä ei tunnu olevan. Väittäisin kuitenkin, että pidemmällä tähtäimellä tulee halvemmaksi panostaa lapsiin ja nuoriin kuin antaa heidän tippua systeemin rattailta ja syrjäytyä.
Syrjäytymistä on olemassa siksi, kun on luotu päähäntaputteluun ja "tukemiseen" keskittyvä yhteiskunta jonka mahdollistaa sen.
Takavuosikymmeninä syrjäytymistä ei ollut (jollei alkoholisteja sellaisiksi lasketa) nimenomaan siitä syystä, että huonommat palvelut eivät mahdollistaneet syrjäytymiskehitystä ihmisille.
Aikaisemmin myös lapset kasvatettiin ihan eri tyyliin ja lapset tottuivat siihen, että tietyt asiat nyt vaan on pakko tehdä tai jos ei tee, niin silloin oma olo muuttuu akuutisti erittäin epämiellyttäväksi.
Omina kouluaikoina oli kyllä vielä tarkkailuluokat ja apukoulut, joissa sitä erityistä tukea sai pienemmässä ryhmässä. Amiksissa oli täydet koulupäivät. Terveydenhoitaja oli koululla ihan joka päivä eikä vain joka toinen kuten oman lapsen koulussa. Myös psykologit ja kuraattorit olivat usein paikalla. Opiskeluvälineisiinkin oli paremmin rahaa. Yleensä koulusta sai myös uuden kirjan, kun nyt voi olla kierrossa kymmenenkin vuotta sitten painettu vanhentunutta tietoa sisältävä repaleinen opus.
Itse kävin aika samanlaista läpi teininä, loppujen lopuksi päätin lopettaa peruskoulun kesken kun jäin yhdeksännelle luokalle. Ahdistus, masennus, koulun aiheuttamat paineet, muiden teinien tyhmyys ja jonkinlainen ihmisinho esti käymästä koulua. Päätin vain, että käyn koulut sitten kun olen kasvanut ja tiedän mitä oikeasti haluan tehdä. Vanhemmat luovuttivat jossain vaiheessa ja päättivät lopettaa painostuksen ja tukivat päätöksiäni. Elin työttömänä vuosia, ei valittamista, se sopi itselleni siinä tilanteessa paremmin kuin hyvin. Mielummin työttömänä, kuin tehdä turhautuneena työtä mikä ei itselleni sovi. Parikymppisenä suoritin peruskoulun loppuun ja menin töihin. Nyt yritän päästä opiskelemaan viheralaa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että koulun käymättömyys on vain jäävuoren huippu. Yksi vaihtoehto vanhempana on todeta, ettet jaksa etkä kykene pitämään lasta kotona. Tällöin sijoitus kodin ulkopuolelle on mahdollinen halusipa nuori sitä tai ei. Se, toimisiko tämä, on eri asia. Yksi vaihtoehto on perhekuntoutus, mutta se edellyttää vanhemmalta panostusta. Tosin sen tekee myös kotiin vietävä perhetyö, koska pelkästään nuoren kanssa työskentely ei auta. Todennäköisesti vanhempi joutuu olemaan pois töistä.
Joo ei vanhempi voi ulkoistaa asian hoitoa yhteiskunnalle töihinsä vetoamisella.
Ei tietenkään. Vanhemmallahan on velvollisuus olla omaishoitajana. Omaishoitajalla ei sitten mitään oikeuksia olekkaan jos kyseessä on oma lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että koulun käymättömyys on vain jäävuoren huippu. Yksi vaihtoehto vanhempana on todeta, ettet jaksa etkä kykene pitämään lasta kotona. Tällöin sijoitus kodin ulkopuolelle on mahdollinen halusipa nuori sitä tai ei. Se, toimisiko tämä, on eri asia. Yksi vaihtoehto on perhekuntoutus, mutta se edellyttää vanhemmalta panostusta. Tosin sen tekee myös kotiin vietävä perhetyö, koska pelkästään nuoren kanssa työskentely ei auta. Todennäköisesti vanhempi joutuu olemaan pois töistä.
Joo ei vanhempi voi ulkoistaa asian hoitoa yhteiskunnalle töihinsä vetoamisella.
Ei tietenkään. Vanhemmallahan on velvollisuus olla omaishoitajana. Omaishoitajalla ei sitten mitään oikeuksia olekkaan jos kyseessä on oma lapsi.
Ikävä kyllä Suomen laki lähtee siitä, että vastuu siitä, että lapsi käy koulua on huoltajalla. Ei koululla tai lastensuojelulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että koulun käymättömyys on vain jäävuoren huippu. Yksi vaihtoehto vanhempana on todeta, ettet jaksa etkä kykene pitämään lasta kotona. Tällöin sijoitus kodin ulkopuolelle on mahdollinen halusipa nuori sitä tai ei. Se, toimisiko tämä, on eri asia. Yksi vaihtoehto on perhekuntoutus, mutta se edellyttää vanhemmalta panostusta. Tosin sen tekee myös kotiin vietävä perhetyö, koska pelkästään nuoren kanssa työskentely ei auta. Todennäköisesti vanhempi joutuu olemaan pois töistä.
Joo ei vanhempi voi ulkoistaa asian hoitoa yhteiskunnalle töihinsä vetoamisella.
Teen itse 4-5 tuntista päivää, eikä kotona vietettävän ajan lisääntyminen ole tuottanut minkäänlaista apua koulunkäyntiin. En usko että töistä kokonaan pois jääminen toisi asiaan mitään muutosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että koulun käymättömyys on vain jäävuoren huippu. Yksi vaihtoehto vanhempana on todeta, ettet jaksa etkä kykene pitämään lasta kotona. Tällöin sijoitus kodin ulkopuolelle on mahdollinen halusipa nuori sitä tai ei. Se, toimisiko tämä, on eri asia. Yksi vaihtoehto on perhekuntoutus, mutta se edellyttää vanhemmalta panostusta. Tosin sen tekee myös kotiin vietävä perhetyö, koska pelkästään nuoren kanssa työskentely ei auta. Todennäköisesti vanhempi joutuu olemaan pois töistä.
Joo ei vanhempi voi ulkoistaa asian hoitoa yhteiskunnalle töihinsä vetoamisella.
Ei tietenkään. Vanhemmallahan on velvollisuus olla omaishoitajana. Omaishoitajalla ei sitten mitään oikeuksia olekkaan jos kyseessä on oma lapsi.
Kyllä minusta vanhemmalla oikeasti on velvollisuus toimia omaishoitajana jos on tarve.
Onko tuo kilpirauhanen nyt varmasti oikein hoidettu ja tämän hetkinen tilanne tutkittu? Meillä kilpirauhanen lapsella tuhoutui autoimmuunitulehduksessa, ja oireet olivat kaikin puolin kamalat. Myös psyykkisellä puolella. Kaikki korjaantui, kun siihen saatiin lääkitys kohdilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että koulun käymättömyys on vain jäävuoren huippu. Yksi vaihtoehto vanhempana on todeta, ettet jaksa etkä kykene pitämään lasta kotona. Tällöin sijoitus kodin ulkopuolelle on mahdollinen halusipa nuori sitä tai ei. Se, toimisiko tämä, on eri asia. Yksi vaihtoehto on perhekuntoutus, mutta se edellyttää vanhemmalta panostusta. Tosin sen tekee myös kotiin vietävä perhetyö, koska pelkästään nuoren kanssa työskentely ei auta. Todennäköisesti vanhempi joutuu olemaan pois töistä.
Joo ei vanhempi voi ulkoistaa asian hoitoa yhteiskunnalle töihinsä vetoamisella.
Ei tietenkään. Vanhemmallahan on velvollisuus olla omaishoitajana. Omaishoitajalla ei sitten mitään oikeuksia olekkaan jos kyseessä on oma lapsi.
Ikävä kyllä Suomen laki lähtee siitä, että vastuu siitä, että lapsi käy koulua on huoltajalla. Ei koululla tai lastensuojelulla.
Joo. Ja sanktiot ovat sakko? Sakko maksetaan tai se menee ulosottoon, entä sitten? Miten tämä auttaa nuorta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että koulun käymättömyys on vain jäävuoren huippu. Yksi vaihtoehto vanhempana on todeta, ettet jaksa etkä kykene pitämään lasta kotona. Tällöin sijoitus kodin ulkopuolelle on mahdollinen halusipa nuori sitä tai ei. Se, toimisiko tämä, on eri asia. Yksi vaihtoehto on perhekuntoutus, mutta se edellyttää vanhemmalta panostusta. Tosin sen tekee myös kotiin vietävä perhetyö, koska pelkästään nuoren kanssa työskentely ei auta. Todennäköisesti vanhempi joutuu olemaan pois töistä.
Joo ei vanhempi voi ulkoistaa asian hoitoa yhteiskunnalle töihinsä vetoamisella.
Teen itse 4-5 tuntista päivää, eikä kotona vietettävän ajan lisääntyminen ole tuottanut minkäänlaista apua koulunkäyntiin. En usko että töistä kokonaan pois jääminen toisi asiaan mitään muutosta.
Koulunkäynti ei minusta ole teidän ongelmanne, vaan joku ihan muu. Lapsi on täysin hukassa, rajaton, väkivaltainen (vaikka vain tavaraan kohdistuen) ja ahdistunut. Koulu kyllä hoituu kunhan tuo muu hoidetaan ensin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että koulun käymättömyys on vain jäävuoren huippu. Yksi vaihtoehto vanhempana on todeta, ettet jaksa etkä kykene pitämään lasta kotona. Tällöin sijoitus kodin ulkopuolelle on mahdollinen halusipa nuori sitä tai ei. Se, toimisiko tämä, on eri asia. Yksi vaihtoehto on perhekuntoutus, mutta se edellyttää vanhemmalta panostusta. Tosin sen tekee myös kotiin vietävä perhetyö, koska pelkästään nuoren kanssa työskentely ei auta. Todennäköisesti vanhempi joutuu olemaan pois töistä.
Joo ei vanhempi voi ulkoistaa asian hoitoa yhteiskunnalle töihinsä vetoamisella.
Teen itse 4-5 tuntista päivää, eikä kotona vietettävän ajan lisääntyminen ole tuottanut minkäänlaista apua koulunkäyntiin. En usko että töistä kokonaan pois jääminen toisi asiaan mitään muutosta.
Itse olen kokeillut myös töistä pois jääntiä. Ei minkäänlaista apua. Kotikoulusta ei myöskään tullut mitään, kun teinillä ei ole yhtään motivaatiota. T. Se, joka kertoi kokeilleensa ihan kaikkea
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että koulun käymättömyys on vain jäävuoren huippu. Yksi vaihtoehto vanhempana on todeta, ettet jaksa etkä kykene pitämään lasta kotona. Tällöin sijoitus kodin ulkopuolelle on mahdollinen halusipa nuori sitä tai ei. Se, toimisiko tämä, on eri asia. Yksi vaihtoehto on perhekuntoutus, mutta se edellyttää vanhemmalta panostusta. Tosin sen tekee myös kotiin vietävä perhetyö, koska pelkästään nuoren kanssa työskentely ei auta. Todennäköisesti vanhempi joutuu olemaan pois töistä.
Se tuli minullekin mieleen, että pitääkö vanhemman luopua vanhemmuudesta ja antaa lapsi huostaan pysyvästi, se voisi olla ainakin pelote teinille. Se että saataisiinko teini käymään koulua edes sijoituskodissa, on toinen asia, ei saatu siis ainakaan väliaikaisessa sijoituksessa nuorisokodissa. Lähden nyt asioille mutta luen tämän jälkeiset kommentit s:lta 9 lähtien myöhemmin illalla. ap
Vierailija kirjoitti:
Just, mun kouluaikoina jos olisin vähän jäänyt kotiin pelailemaan olisin saanut selkääni. Tottakai ne tekee noin, koska ei TARVITSE mennä mihinkään, teiltä puuttuu kotoota auktoriteetti. Mitä jotkut palaverit ja päähänsilittelyt hyödyttää. Faktat pöytään ja kunnolla selkään, viimeisenä vaihtoehtona heität pihalle kotoota. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa.
Itse asiassa tämä on ainoa keino miten asiat tulisi hoitaa. Vanhemmilta on otettu oikeudet pois, mutta jätetty velvollisuudet. Kadunmiehestä oikeussaliin jaetaan ohjeet miten jokaisen tulee kasvattaa, ja kaikille on sovittava se, viis siitä millainen lapsi on kyseessä.
Mulla on kaksi toimivaa ohjetta.
1. Lapsi laitetaan asumaan paikkaan, esim. saareen tai korpeen, jossa ainoa virike on järkevien kirjojen lukeminen, ja itsensä hengissä pitäminen halkoja hakkaamalla lämmityspuiksi, veden kantaminen, ja muu survivaltyyppinen toiminta. Eli elossa pysymiseksi on tehtävä raskasta ruumiillista työtä useita tunteja päivässä.
2. Lapsi olkoot kotona, mutta ilman nettiä. Pelkkiä kirjoja vain, sellaisia tietokirjatyyppisiä. Pois ei päästetä kotoa, eikä nettiin ole mitään asiaa.
Kumpaakaan näistä ei saa käyttää, joten luultavasti lapsi vedättelee niin kauan että on 18v, ja sitten hänet voi potkia ulos, ja käskeä mennä muualle lorvimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että koulun käymättömyys on vain jäävuoren huippu. Yksi vaihtoehto vanhempana on todeta, ettet jaksa etkä kykene pitämään lasta kotona. Tällöin sijoitus kodin ulkopuolelle on mahdollinen halusipa nuori sitä tai ei. Se, toimisiko tämä, on eri asia. Yksi vaihtoehto on perhekuntoutus, mutta se edellyttää vanhemmalta panostusta. Tosin sen tekee myös kotiin vietävä perhetyö, koska pelkästään nuoren kanssa työskentely ei auta. Todennäköisesti vanhempi joutuu olemaan pois töistä.
Joo ei vanhempi voi ulkoistaa asian hoitoa yhteiskunnalle töihinsä vetoamisella.
Ei tietenkään. Vanhemmallahan on velvollisuus olla omaishoitajana. Omaishoitajalla ei sitten mitään oikeuksia olekkaan jos kyseessä on oma lapsi.
Kyllä minusta vanhemmalla oikeasti on velvollisuus toimia omaishoitajana jos on tarve.
Onko tuo kilpirauhanen nyt varmasti oikein hoidettu ja tämän hetkinen tilanne tutkittu? Meillä kilpirauhanen lapsella tuhoutui autoimmuunitulehduksessa, ja oireet olivat kaikin puolin kamalat. Myös psyykkisellä puolella. Kaikki korjaantui, kun siihen saatiin lääkitys kohdilleen.
Sinusta? Mitkä kaikki sairaudet siis velvoittavat tähän?
Sehän se yhteiskunnan kannalta hyvä ratkaisu onkin kun korkeasti koulutettu vanhempi jää loisimaan lapsensa kanssa kotiin. Lapsi ei suostu kouluun eikä kotikouluun ja vanhempi syrjäytyy lapsensa kanssa yhteiskunnasta.