Miksi miehet ei halua avioeroa, vaikka liitto olisi jo pelkkää paskaa?

M kirjoitti:

Minä ainakin olisin todella iloinen ja onnellinen jos pistäisi kamansa autoon ja häipyisi hevonvittuun,ilomielin laittaisin nimen luovariin.

Mutta todellisuudessa mikään ei mene niin,olen ostanut ja maksanut meillä kaiken paitsi ruuat,ihan kaiken,muija ei ole ikinä edes tankannut autoaan.

15v oltu yhdessä,muijakin ollut koko ajan töissä,sitä en tiedä mihin on omat rahansa käyttänyt.

Erossa ,vaikka ollaan avoliitossa joutuisin varmaan maksamaan kämpästä jotain? Pahimmassa tapauksessa puolet vaikka talo oli jo ennenkuin alettiin seurustelemaan,lapset varmaan menisivät kanssa akalle? Jos saisinkin lapset jollain keinolla joutuisin vaihtamaan työpaikkaa koska en voisi tehdä reissuhommia sen jälkeen,akalle joutuisi tietenkin maksamaan elareita vielä 10v ym. Kivaa.

Ei se ole niin helppoa

Kaverikin maksaa asuntoaan kolmatta kertaa ja kahdelle eri muijalle elareita.

Ja silti vain odottelet, että toinen on toimija ja sanoisi, että ero? Laiskuuttasi et saa aikaiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on epäoikeudenmukaisia näkemyksiä siitä, kuinka naiset tekee sitä ja tätä, ja miehet ottaa vaan palvelua. Ehkä jossain avioliitossa on näin, mutta kyllä suurin osa avioliitoista aika tasapainossa. Esimerkiksi miehet tuo enemmän rahaa talouteen ja silti naiset päättää enimmäseen rahan käytöstä. Ja naiset itse määrää kaiken ja pomottaa. Miehet on usein aika ahtaalla parisuhteessa ja perheessä, koska ovat iloisesti tossun alla.

Tutkimustenkin mukaan miehet tienaa enemmän, mutta raha menee naisen hyödyksi. Useimmat miehet on pienikulutuksisia.

Tästäkö meni pasmat sekaisin? Asia on juuri näin...

Vitonen vetoa, että et edes tiedä, mikä on pasma.

Yksi ikuinen totuus vain taas paistaa kirkkaana läpi: lapset ovat naisen. Avioliitossakin.

Vierailija kirjoitti:

1) Pelosta että lapsi saa uuden " isän" , jos ex-vaimo löytää uuden miehen?

2) Yksinjäämisen pelosta?

3. Sitä sellaista kutsutaan sitoutumiseksi, kun ei lähde vaikka olisi vaikeaakin.

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1) Pelosta että lapsi saa uuden " isän" , jos ex-vaimo löytää uuden miehen?

2) Yksinjäämisen pelosta?

3. Sitä sellaista kutsutaan sitoutumiseksi, kun ei lähde vaikka olisi vaikeaakin.

Mitä sitoutumista se on, jos on itse osa sitä vaikeaa eikä yritä tehdä mitään parantaakseen tilannetta? Sitä voisi kutsua jopa vanginpidoksi. 

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1) Pelosta että lapsi saa uuden " isän" , jos ex-vaimo löytää uuden miehen?

2) Yksinjäämisen pelosta?

3. Sitä sellaista kutsutaan sitoutumiseksi, kun ei lähde vaikka olisi vaikeaakin.

Mitä sitoutumista se on, jos on itse osa sitä vaikeaa eikä yritä tehdä mitään parantaakseen tilannetta? Sitä voisi kutsua jopa vanginpidoksi. 

Kaikilla ei ole taitoa eikä ymmärrystä tehdä asioita paremmaksi, monesti syy/seuraus ketjut ovat sen verran monimutkaisia. Tahto sitoutumiseen saattaa silti olla hyvinkin vahva.

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1) Pelosta että lapsi saa uuden " isän" , jos ex-vaimo löytää uuden miehen?

2) Yksinjäämisen pelosta?

3. Sitä sellaista kutsutaan sitoutumiseksi, kun ei lähde vaikka olisi vaikeaakin.

Mitä sitoutumista se on, jos on itse osa sitä vaikeaa eikä yritä tehdä mitään parantaakseen tilannetta? Sitä voisi kutsua jopa vanginpidoksi. 

Kaikilla ei ole taitoa eikä ymmärrystä tehdä asioita paremmaksi, monesti syy/seuraus ketjut ovat sen verran monimutkaisia. Tahto sitoutumiseen saattaa silti olla hyvinkin vahva.

Eli elämä on siis täyttä p**kaa, ei ole itsellä keinoja tai tietoa minkälaisen parannuksen niin omaan kuin rakastamien ihmisten elämään haluaa ja tuota sanotaan sitoutumiseksi?

Itse sanoisin kylläkin itsekkyydeksi ja laiskuudeksi, ehkä jopa hyväksikäytöksi.

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1) Pelosta että lapsi saa uuden " isän" , jos ex-vaimo löytää uuden miehen?

2) Yksinjäämisen pelosta?

3. Sitä sellaista kutsutaan sitoutumiseksi, kun ei lähde vaikka olisi vaikeaakin.

Mitä sitoutumista se on, jos on itse osa sitä vaikeaa eikä yritä tehdä mitään parantaakseen tilannetta? Sitä voisi kutsua jopa vanginpidoksi. 

Kaikilla ei ole taitoa eikä ymmärrystä tehdä asioita paremmaksi, monesti syy/seuraus ketjut ovat sen verran monimutkaisia. Tahto sitoutumiseen saattaa silti olla hyvinkin vahva.

Sitten sitä taitoa lähdetään kehittämään tai päästetään rakastamansa ihminen vapaaksi eikä rikota sitä omaan puutteellisuuten vedoten. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on epäoikeudenmukaisia näkemyksiä siitä, kuinka naiset tekee sitä ja tätä, ja miehet ottaa vaan palvelua. Ehkä jossain avioliitossa on näin, mutta kyllä suurin osa avioliitoista aika tasapainossa. Esimerkiksi miehet tuo enemmän rahaa talouteen ja silti naiset päättää enimmäseen rahan käytöstä. Ja naiset itse määrää kaiken ja pomottaa. Miehet on usein aika ahtaalla parisuhteessa ja perheessä, koska ovat iloisesti tossun alla.

Tutkimustenkin mukaan miehet tienaa enemmän, mutta raha menee naisen hyödyksi. Useimmat miehet on pienikulutuksisia.

Mä erosin just tän takia. En mä kahden ihmisen taloudessa halua olla ainoa ihminen, joka päättää rahankäytöstä ruokaan, pesuaineisiin, lasten vaatteisiin, matkalippuihin, harrastuksiin jne, kodintarvikkeisiin, vakuutuksiin... On hirveän väsyttävää, että toinen aikuinen ei tee tai tiedä mitään vaan odottaa huuli pyöreänä, että minä kerron, omistaako hänen oma jälkikasvunsa kurahaalarin ja kirjastokortin vai ei ja onko huomiselle ruokaa. On myös ihan helvetin raivostuttavaa, että lapsiperheen toinen aikuinen tuo kaupasta vain pakastepizzan ja red bullin (itselleen), jollei se toinen aikuinen ole erikseen kirjoittanut sille mukaan kauppalistaa, josta ilmenee, että, muutkin perheenjösenet syövät ruokaa ja käyttävät vessapaperia ja tiskiainekin on loppu.

Meillä siis ero tuli, koska mies ei sanomisesta huolimatta uskonut, että en ole hänen äitinsä. Ero lopulta tullessa mies oli tietysti jätkyttynyt, että "meillähän menee hyvin". Niin varmaan. Kyllä mäkin viihtyisin avioliitossa, jossa kaikki ikävät aikuiset velvoitteet olisivat loppupeleissä toisen niskoilla. Mitään kodinhommia ei tarvitse hoitaa tai ajatella, jos ei halua, mutta ne tulevat silti hoidetuiksi. Lasten kanssa ei tarvitse tehdä mitään ikävää, ja jos ne esim. kiukuttelevat tai tarvitsevat apua tai liikaa seuraa, aina voi mennä jonnekin muualle ja laittaa oven kiinni tai lähteä ulos. Maaginen pullonhenki sit ilmestyy kasvattamaan lapset.

Sit kun kerran viikossa vien roskat, keväisin pesen ikkunat ja leikin lasten kanssa hauskoja juttuja sillon kun ne on hyvällä tuulella, voinkin loppuajan taputella itseäni selkään siitä, kuinka hyvä äiti ja vaimo olen. Hyvä liitto!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on epäoikeudenmukaisia näkemyksiä siitä, kuinka naiset tekee sitä ja tätä, ja miehet ottaa vaan palvelua. Ehkä jossain avioliitossa on näin, mutta kyllä suurin osa avioliitoista aika tasapainossa. Esimerkiksi miehet tuo enemmän rahaa talouteen ja silti naiset päättää enimmäseen rahan käytöstä. Ja naiset itse määrää kaiken ja pomottaa. Miehet on usein aika ahtaalla parisuhteessa ja perheessä, koska ovat iloisesti tossun alla.

Tutkimustenkin mukaan miehet tienaa enemmän, mutta raha menee naisen hyödyksi. Useimmat miehet on pienikulutuksisia.

Mä erosin just tän takia. En mä kahden ihmisen taloudessa halua olla ainoa ihminen, joka päättää rahankäytöstä ruokaan, pesuaineisiin, lasten vaatteisiin, matkalippuihin, harrastuksiin jne, kodintarvikkeisiin, vakuutuksiin... On hirveän väsyttävää, että toinen aikuinen ei tee tai tiedä mitään vaan odottaa huuli pyöreänä, että minä kerron, omistaako hänen oma jälkikasvunsa kurahaalarin ja kirjastokortin vai ei ja onko huomiselle ruokaa. On myös ihan helvetin raivostuttavaa, että lapsiperheen toinen aikuinen tuo kaupasta vain pakastepizzan ja red bullin (itselleen), jollei se toinen aikuinen ole erikseen kirjoittanut sille mukaan kauppalistaa, josta ilmenee, että, muutkin perheenjösenet syövät ruokaa ja käyttävät vessapaperia ja tiskiainekin on loppu.

Meillä siis ero tuli, koska mies ei sanomisesta huolimatta uskonut, että en ole hänen äitinsä. Ero lopulta tullessa mies oli tietysti jätkyttynyt, että "meillähän menee hyvin". Niin varmaan. Kyllä mäkin viihtyisin avioliitossa, jossa kaikki ikävät aikuiset velvoitteet olisivat loppupeleissä toisen niskoilla. Mitään kodinhommia ei tarvitse hoitaa tai ajatella, jos ei halua, mutta ne tulevat silti hoidetuiksi. Lasten kanssa ei tarvitse tehdä mitään ikävää, ja jos ne esim. kiukuttelevat tai tarvitsevat apua tai liikaa seuraa, aina voi mennä jonnekin muualle ja laittaa oven kiinni tai lähteä ulos. Maaginen pullonhenki sit ilmestyy kasvattamaan lapset.

Sit kun kerran viikossa vien roskat, keväisin pesen ikkunat ja leikin lasten kanssa hauskoja juttuja sillon kun ne on hyvällä tuulella, voinkin loppuajan taputella itseäni selkään siitä, kuinka hyvä äiti ja vaimo olen. Hyvä liitto!

Hyvin kirjoitettu!

Tässä vastine tuolle joka sanoo sitoutuvansa jotta mitähän sen toisen osapuolen pitääkään tehdä että se elämä ei olisi täyttä p**kaa tuolle joka mahdollistaa laiskalle ja itsekkäälle elämän?

Kuulostaapa tutulta. Olen niin onnellinen kun lopulta uskalsin erota ex-miehestäni. Liian pitkään sitä kesti. Hän siis ei olisi halunnut erota ja oli erittäin järkyttynyt, vaikka sitä oli tahkottu jo monta vuotta. Ei uskonut että lopulta lähtisin.

Lisätöitä minulle ei tullut, kun kaiken olin tottunut hoitamaan itse. Ja rahaa tosiaan meni vähemmän, kun oli yksi syöjä baarimenoineen ja autonvaihtokuluineen vähemmän.

Hän pääsi helpommalla kun oltiin yhdessä. Nyt joutunut opettelemaan paljon uusia asioita, lisäksi vielä viettämään lasten kanssa aikaa. Edelleen yrittää kostaa lähtöäni, mutta ei tunnu missään. Uusi nainen helpottaa hetkeksi tilannetta, mutta lopulta hekin kaikkoavat. Onneksi ovat viisaampia kuin minä olin! Ja tämä mies ei ollut mikään jännämies, ihan tavallinen ja mukava mies kun tavattiin.

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1) Pelosta että lapsi saa uuden " isän" , jos ex-vaimo löytää uuden miehen?

2) Yksinjäämisen pelosta?

3. Sitä sellaista kutsutaan sitoutumiseksi, kun ei lähde vaikka olisi vaikeaakin.

Mitä sitoutumista se on, jos on itse osa sitä vaikeaa eikä yritä tehdä mitään parantaakseen tilannetta? Sitä voisi kutsua jopa vanginpidoksi. 

Kaikilla ei ole taitoa eikä ymmärrystä tehdä asioita paremmaksi, monesti syy/seuraus ketjut ovat sen verran monimutkaisia. Tahto sitoutumiseen saattaa silti olla hyvinkin vahva.

Sitten sitä taitoa lähdetään kehittämään tai päästetään rakastamansa ihminen vapaaksi eikä rikota sitä omaan puutteellisuuten vedoten. 

Eiköhän me kaikki olla vapaita päästämättäkin! Ihminen on itse vastuutta rikkoutumisestaan, ja siitä, antaako jonkun toisen rikkoa itsensä vai ei. Noiden taitojen kehittäminen ei ole ihan yksinkertainen juttu. Tie on niin pitkä ja mutkikas, että monet eivät tiedä edes mistä alkaa. Jollei osaa parantaa tilannetta, eikä silti halua lähteä, miten kyseessä on vanginpito? Eikös se toinen ole kuitenkin vapaa tekemään kuten haluaa, vai onko jollain tavalla estetty? Tehän nyt ihan hulluja kirjoittelette. Tuollaisessa on kysymys vastuun siirtämisestä syyttelemällä sitä toista, joka ei lähde vaikka on huonoa. Miksi ei sitten itse lähde?

Vierailija kirjoitti:

se on ihan sama millä sohvalla makaa pikku pöhnässä jatkuvan kaljan kittaamisen takia.

Toinen syy on juuri tämä täysihoito, tosiaan pitäisi opetella paljon uusia juttuja, kuten pyykinpesu, laskujenmaksu, ruoanlaitto, siivous ym. rasittava

Miten ihmeessä valitsette, saati sitten löydätte yllämainitun kaltaisia miehiä suhteeseen? ja kyllä, osaan kyseiset "jutut"

t. kiltti mies

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1) Pelosta että lapsi saa uuden " isän" , jos ex-vaimo löytää uuden miehen?

2) Yksinjäämisen pelosta?

3. Sitä sellaista kutsutaan sitoutumiseksi, kun ei lähde vaikka olisi vaikeaakin.

Mitä sitoutumista se on, jos on itse osa sitä vaikeaa eikä yritä tehdä mitään parantaakseen tilannetta? Sitä voisi kutsua jopa vanginpidoksi. 

Kaikilla ei ole taitoa eikä ymmärrystä tehdä asioita paremmaksi, monesti syy/seuraus ketjut ovat sen verran monimutkaisia. Tahto sitoutumiseen saattaa silti olla hyvinkin vahva.

Sitten sitä taitoa lähdetään kehittämään tai päästetään rakastamansa ihminen vapaaksi eikä rikota sitä omaan puutteellisuuten vedoten. 

Eiköhän me kaikki olla vapaita päästämättäkin! Ihminen on itse vastuutta rikkoutumisestaan, ja siitä, antaako jonkun toisen rikkoa itsensä vai ei. Noiden taitojen kehittäminen ei ole ihan yksinkertainen juttu. Tie on niin pitkä ja mutkikas, että monet eivät tiedä edes mistä alkaa. Jollei osaa parantaa tilannetta, eikä silti halua lähteä, miten kyseessä on vanginpito? Eikös se toinen ole kuitenkin vapaa tekemään kuten haluaa, vai onko jollain tavalla estetty? Tehän nyt ihan hulluja kirjoittelette. Tuollaisessa on kysymys vastuun siirtämisestä syyttelemällä sitä toista, joka ei lähde vaikka on huonoa. Miksi ei sitten itse lähde?

Lähdetäänhän moni itse, tässä ketjussa kyseltiin, miksei se paskaanjuuttunut lähde vaan odottaa toisen osapuolen päätöstä asiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvin harva mies haluaa lähteä parisuhteesta(vaikka se olis kuinka huono) jos ei ole uutta naista jossain jo odottamassa.

Ne sinnittelee niin kauan huonossa suhteessa ja yhteisessä kämpässä kunnes on uusi suhde ja uusi koti katottuna- sit voikin kätevästi muuttaa suoraan vaimon luota tyttöystävän luo.

Tämähän se molempien sukupuolien syynä usein on. Naiset tosin löytävät uuden kumppanin todella nopeasti miehiin verrattuna, jotka saattaa jäädä kokonaan yksin.

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1) Pelosta että lapsi saa uuden " isän" , jos ex-vaimo löytää uuden miehen?

2) Yksinjäämisen pelosta?

3. Sitä sellaista kutsutaan sitoutumiseksi, kun ei lähde vaikka olisi vaikeaakin.

Mitä sitoutumista se on, jos on itse osa sitä vaikeaa eikä yritä tehdä mitään parantaakseen tilannetta? Sitä voisi kutsua jopa vanginpidoksi. 

Kaikilla ei ole taitoa eikä ymmärrystä tehdä asioita paremmaksi, monesti syy/seuraus ketjut ovat sen verran monimutkaisia. Tahto sitoutumiseen saattaa silti olla hyvinkin vahva.

Sitten sitä taitoa lähdetään kehittämään tai päästetään rakastamansa ihminen vapaaksi eikä rikota sitä omaan puutteellisuuten vedoten. 

Eiköhän me kaikki olla vapaita päästämättäkin! Ihminen on itse vastuutta rikkoutumisestaan, ja siitä, antaako jonkun toisen rikkoa itsensä vai ei. Noiden taitojen kehittäminen ei ole ihan yksinkertainen juttu. Tie on niin pitkä ja mutkikas, että monet eivät tiedä edes mistä alkaa. Jollei osaa parantaa tilannetta, eikä silti halua lähteä, miten kyseessä on vanginpito? Eikös se toinen ole kuitenkin vapaa tekemään kuten haluaa, vai onko jollain tavalla estetty? Tehän nyt ihan hulluja kirjoittelette. Tuollaisessa on kysymys vastuun siirtämisestä syyttelemällä sitä toista, joka ei lähde vaikka on huonoa. Miksi ei sitten itse lähde?

Lähdetäänhän moni itse, tässä ketjussa kyseltiin, miksei se paskaanjuuttunut lähde vaan odottaa toisen osapuolen päätöstä asiaan. 

Ehkä naiset ovat kriittisempiä kun heillä on enemmän vaihtoehtoja. Mikä on "pskasuhde" on suhteellista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1) Pelosta että lapsi saa uuden " isän" , jos ex-vaimo löytää uuden miehen?

2) Yksinjäämisen pelosta?

3. Sitä sellaista kutsutaan sitoutumiseksi, kun ei lähde vaikka olisi vaikeaakin.

Mitä sitoutumista se on, jos on itse osa sitä vaikeaa eikä yritä tehdä mitään parantaakseen tilannetta? Sitä voisi kutsua jopa vanginpidoksi. 

Kaikilla ei ole taitoa eikä ymmärrystä tehdä asioita paremmaksi, monesti syy/seuraus ketjut ovat sen verran monimutkaisia. Tahto sitoutumiseen saattaa silti olla hyvinkin vahva.

Sitten sitä taitoa lähdetään kehittämään tai päästetään rakastamansa ihminen vapaaksi eikä rikota sitä omaan puutteellisuuten vedoten. 

Eiköhän me kaikki olla vapaita päästämättäkin! Ihminen on itse vastuutta rikkoutumisestaan, ja siitä, antaako jonkun toisen rikkoa itsensä vai ei. Noiden taitojen kehittäminen ei ole ihan yksinkertainen juttu. Tie on niin pitkä ja mutkikas, että monet eivät tiedä edes mistä alkaa. Jollei osaa parantaa tilannetta, eikä silti halua lähteä, miten kyseessä on vanginpito? Eikös se toinen ole kuitenkin vapaa tekemään kuten haluaa, vai onko jollain tavalla estetty? Tehän nyt ihan hulluja kirjoittelette. Tuollaisessa on kysymys vastuun siirtämisestä syyttelemällä sitä toista, joka ei lähde vaikka on huonoa. Miksi ei sitten itse lähde?

Lähdetäänhän moni itse, tässä ketjussa kyseltiin, miksei se paskaanjuuttunut lähde vaan odottaa toisen osapuolen päätöstä asiaan. 

Ehkä naiset ovat kriittisempiä kun heillä on enemmän vaihtoehtoja. Mikä on "pskasuhde" on suhteellista.

No, mun eksällä on itseni jälkeen menossa kolmas tai neljäs av(i)opuoliso. Itsellä saldo nolla ja nainen olen. Paskuus on suhteellista, mutta vaihtuvuudesta päätellen muutkin ovat tainneet olla samaa mieltä.

Ei se paska yleensä vaihtamalla parane.

Miehen huono parisuhde: ei saa pillua, muija nalkuttaa. Kumpikaan ei kannusta eroamaan, koska seksistä ei ole takeita sinkkunakaan ja oletetaan kaikkien naisten kuitenkin nalkuttavan. Poikkeustapauksia sitten esim. alkoholistivaimot, mutta silloin ei erota siksi ettei uskalleta jättää lapsia vaimolle.

Naisen huono parisuhde: keskusteluyhteys puuttuu, mies laiskottelee ja pakenee vastuuta, mies on kuin teini ja ylimääräinen lapsi, ei seksiä. Puoliso koetaan taakaksi ja toivotaan jotain henkistä yhteyttä ja enemmän rakkautta. Nainen eroaa, koska ei jaksa kannatella aikuista lasta menossa mukana ja kokee miehen vievän enemmän energiaa kuin antavan. Tämän takia moni yh kuvailee, että vaikka eron jälkeen pitää hoitaa lapset ym yksin, on jaksaminen parempaa ja elämä helpompaa.

Miehelle sinkkuelämä näyttäytyy yksinäisenä välietappina ennen seuraavaa parisuhdetta. Ja mitään takeita seuraavasta suhteesta ei ole, kuten ei kenelläkään meistä. Yksinäisyyden lisäksi pitää alkaa hoitaa ikäviä kotitöitä ja kantaa vastuuta lapsista se pari päivää kuussa. Pitää myös sietää mahdollinen uusi isäpuoli lasten elämässä.

Naiselle sinkkuelämä tarkoittaa henkistä vapautta ja riippakiven energiasyöpön poistumista elämästä.

Ts. Mies tyytyy suhteessa todella vähään ja huonokin suhde on parempi kuin sinkkuus. Naiselle parisuhde on mukava plussa, ei oletus. Siksi suhteen pitää olla tyydyttävä.

Vierailija kirjoitti:

Ei se paska yleensä vaihtamalla parane.

Senpä takia monikin nainen valitsee yksin olon eron jälkeen

Vierailija kirjoitti:

Ei se paska yleensä vaihtamalla parane.

Mä kyllä ihmettelen tätä. Miksi kukaan vaihtaisi paskan toiseen paskaan, vai tekevätkö nämä ihmiset muutenkin samoja virheitä uudelleen ja uudelleen? Minulle ei ollut mikään ongelma vaihtaa luonnevikaista puolisoa, tosin se paska olikin kyllä tosi paskaa. Vaihtamalla paranee, kun vaihtaa parempaan eikä yhtä huonoon.