Tosi kivoja sisustusratkaisuja tässä ”15 neliön” (oikeasti 20 neliön) pikkukämpässä. Rakastaisin asua tuollaisessa pikkupesässä.

Parvi toimii niin kauan kun jalat ovat kunnossa. Jos nivelrikko alkaa aivata vanhemmiten, on rappusten könyäminen raskasta ylös.

Mistä sinä tiedät montako neliöö siinä on?

Ei sopisi minulle. Yyyh.

Vierailija kirjoitti:

Mistä sinä tiedät montako neliöö siinä on?

Luin jutusta. Pohja-ala 15 neliötä, mutta jos parven ottaa mukaan, 20 neliötä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä sinä tiedät montako neliöö siinä on?

Luin jutusta. Pohja-ala 15 neliötä, mutta jos parven ottaa mukaan, 20 neliötä. Ap

Oikeastaan yli 20 neliötä. Musta olis ihana tommonen sänkyparvi, oon aina muutenkin ollut sellainen että oon tykännyt käpertyä ahtaisiin nurkkiin, olis tosi kodikas ja suojaisa tuollainen parvi. Ap

Vierailija kirjoitti:

Parvi toimii niin kauan kun jalat ovat kunnossa. Jos nivelrikko alkaa aivata vanhemmiten, on rappusten könyäminen raskasta ylös.

Niin. Se asunto mihin seuraavaksi muuttaa, se on oleva loppuelämän asunto, eikä sieltä pois tule pääsemän kuin vasta kuollessaan!

Muutettiin 10 vuotta sitten taloon jossa on YLÄKERTA! Ai kamalaa, mitenhän sinne ylös pääsee ysikymppisenä jos jalat on amputoitu lonkista? Eipä sen väliä että ollaan haluttu ostaa tämä, ja haluttu asua tässä, ja sitten invalidina voin miettiä sitä onnellista aikaa kun tässä asuttiin, joka mielestäni on parempi kuin jatkuva varmistelu ja pelossa eläminen (ei voi matkustaa laivalla kun se VOI upota, ei voi lentää kun se VOI tipahtaa, ei voi asua parvellisessa asunnossa sekuntiakaan koska VOI tulla nivelrikko jne.) Kyllä kannattaa muuttaa suoraan synnäriltä vanhustenlaitokseen, niin ei ole tällaisia ongelmia!

Minä teen kotona kaikenlaista eli ompelen, säilön, luen, kirjoitan jne., joten pöydättömyys olisi hankala asia. Jotenkin tuo koti oli vain olemiseen, ei tekemiseen. En halua pientä pesää, haluan omaa tilaa, ei kerrostalon yhteistä harrastetilaa, jossa ei mikään pysy kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parvi toimii niin kauan kun jalat ovat kunnossa. Jos nivelrikko alkaa aivata vanhemmiten, on rappusten könyäminen raskasta ylös.

Niin. Se asunto mihin seuraavaksi muuttaa, se on oleva loppuelämän asunto, eikä sieltä pois tule pääsemän kuin vasta kuollessaan!

Muutettiin 10 vuotta sitten taloon jossa on YLÄKERTA! Ai kamalaa, mitenhän sinne ylös pääsee ysikymppisenä jos jalat on amputoitu lonkista? Eipä sen väliä että ollaan haluttu ostaa tämä, ja haluttu asua tässä, ja sitten invalidina voin miettiä sitä onnellista aikaa kun tässä asuttiin, joka mielestäni on parempi kuin jatkuva varmistelu ja pelossa eläminen (ei voi matkustaa laivalla kun se VOI upota, ei voi lentää kun se VOI tipahtaa, ei voi asua parvellisessa asunnossa sekuntiakaan koska VOI tulla nivelrikko jne.) Kyllä kannattaa muuttaa suoraan synnäriltä vanhustenlaitokseen, niin ei ole tällaisia ongelmia!

Niinpä. Meilläkin koti on kahdessa tasossa. Ostettiin tämä pariskunnalta, joka oli oikein hyvässä kunnossa, mutta rouva alkoi epäilemään, että mitäs jos ei pääse yläkertaan vanhana. Halusi varmuuden vuoksi yhteen tasoon jo ihan ennakointimielessä. Mies oli vähän hämillään koko jutusta, kun olivat juuri ehtineet asettua kodiksi ja remontoida. No ei siinä mitään, meille kiva juttu, erityisesti kun rouva kiireellä (ja meille hyvään hintaan) halusi myydä. Mutta tuli minulle silloin yllätyksenä, että joku oikeasti elää elämäänsä "worst case scenario" mielessään. Asumme edelleen (10 vuoden jälkeen) samassa naapurustossa pariskunnan kanssa ja rouva on tosi hyvässä kunnossa kuusikymppisenä, vetää koiran kanssa lenkkiä ikkunamme ohi päivittäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parvi toimii niin kauan kun jalat ovat kunnossa. Jos nivelrikko alkaa aivata vanhemmiten, on rappusten könyäminen raskasta ylös.

Niin. Se asunto mihin seuraavaksi muuttaa, se on oleva loppuelämän asunto, eikä sieltä pois tule pääsemän kuin vasta kuollessaan!

Muutettiin 10 vuotta sitten taloon jossa on YLÄKERTA! Ai kamalaa, mitenhän sinne ylös pääsee ysikymppisenä jos jalat on amputoitu lonkista? Eipä sen väliä että ollaan haluttu ostaa tämä, ja haluttu asua tässä, ja sitten invalidina voin miettiä sitä onnellista aikaa kun tässä asuttiin, joka mielestäni on parempi kuin jatkuva varmistelu ja pelossa eläminen (ei voi matkustaa laivalla kun se VOI upota, ei voi lentää kun se VOI tipahtaa, ei voi asua parvellisessa asunnossa sekuntiakaan koska VOI tulla nivelrikko jne.) Kyllä kannattaa muuttaa suoraan synnäriltä vanhustenlaitokseen, niin ei ole tällaisia ongelmia!

Noh, yllättävän yleistä on se, että siitä unelmien talosta ei halutakaan lähteä. Taloon on muutettu perheen kanssa. Lapset ovat lähteneet toisille paikkakunnille töihin, puoliso kuollut. Oma terveys reistailee. Pesutilat saattavat olla kellarissa tai yläkerrassa, makuuhuoneet yläkerrassa ja etuovella portaat ennen sisälle pääsyä. Postilaatikko on kadun varressa, johon voi olla matkaa kymmeniä metrejä.

Yhteiskuntaa ollaan vailla avuksi. Omaisia on voinut olla, mutta he ovat jo uupuneet loputtoman työtaakan alle. Vaaditaan luiskaa etuovelle, porrashissiä kellarin ja yläkerran portaisiin, avustusta kylpyhuoneen rakentamiseen asuinkerrokseen, siivous-, haravointi- ja lumenluontiapua ja tietysti kuljetuspalvelua, jotta pääsee käymään kaupassa. Muutto soveltuvampaan asuntoon on poissuljettu vaihtoehto, kun kukapa sitä kotoaan mihinkään lähtisi. Surullista.

Valitettavasti yhteiskunnalla ei ole keinoja avustaa siinä määrin, kuin tämänkaltainen asuminen vaatisi.

Vierailija kirjoitti:

Minä teen kotona kaikenlaista eli ompelen, säilön, luen, kirjoitan jne., joten pöydättömyys olisi hankala asia. Jotenkin tuo koti oli vain olemiseen, ei tekemiseen. En halua pientä pesää, haluan omaa tilaa, ei kerrostalon yhteistä harrastetilaa, jossa ei mikään pysy kunnossa.

No ei kukaan estä tuomasta pöytää pieneen asuntoon. Saahan sen sisustaa just niin kuin tykkää, hyvänen aika.

Oikein söpö ja kiva. Ei tuo mitenkään mahdoton ole.

Voisin kuvitella asuvani. Oikein söpö pieni pesä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä teen kotona kaikenlaista eli ompelen, säilön, luen, kirjoitan jne., joten pöydättömyys olisi hankala asia. Jotenkin tuo koti oli vain olemiseen, ei tekemiseen. En halua pientä pesää, haluan omaa tilaa, ei kerrostalon yhteistä harrastetilaa, jossa ei mikään pysy kunnossa.

No ei kukaan estä tuomasta pöytää pieneen asuntoon. Saahan sen sisustaa just niin kuin tykkää, hyvänen aika.

Tuohon asuntoon ei mahdu kunnon pöytää, 15 neliöstä se veisi tilaa vähintään 4 neliötä (pöytä kiinni seinään, tilaa tuoleille ympärille, ompelukone toiselle reunalle ja ruokailut toiselle reunalle).

Eipä kiinnosta. Ai miksikö? No siksi että jos sanoo pitävänsä pienestä laatikosta niin se sitten hinnoitellaan yhtä kalliiksi kuin se isokin laatikko. Nähtävissä jo nykyisessä asuntoteollisuudessa: Kämppien koot vain pienenee (lol joku 35 neliön "kaksio") ja hinta on silti yli 200 000 euroa. Pitää olla vähän himmeä että tuollaiseen haksahtaa, etenkin tässä maassa jossa tilaa riittää rakentaa vaikka jokaiselle asukkaalle oma kartano.

Joillekin sopii, itselleni ei. Jos joutuisin asumaan tuossa kämpässä tuolla kyseisen naisen aika paljollakin tavaramäärällä (tilaan nähden), ahdistuisin tilanpuutteesta. Ääriminimalistina ehkä voisin asua, paitsi silloinkin tuo parven korkeus ottaisi kirjaimellisesti päähän. Siinä on syynsä, että sitä ei voi oikeasti laskea kokonaispinta-alaan, jos parven korkeus on vain 160 cm.

Tällä hetkellä asun 40 neliön yksiössä jossa on alkovi, ihan kivasti on tilaa kun keittiökin on avomallinen eikä seinät katkaise tilaa.

Ps. itekin tykkään että on kunnon ruokapöytä, eikä tuollainen minikokoinen taitettava. Pöydän ääressä kun tulee tehtyä töitä, kahviteltua useamman hengen kanssa, ommeltua ja välillä se toimii kukkien hoitopöytänä  :) 

Vierailija kirjoitti:

Eipä kiinnosta. Ai miksikö? No siksi että jos sanoo pitävänsä pienestä laatikosta niin se sitten hinnoitellaan yhtä kalliiksi kuin se isokin laatikko. Nähtävissä jo nykyisessä asuntoteollisuudessa: Kämppien koot vain pienenee (lol joku 35 neliön "kaksio") ja hinta on silti yli 200 000 euroa. Pitää olla vähän himmeä että tuollaiseen haksahtaa, etenkin tässä maassa jossa tilaa riittää rakentaa vaikka jokaiselle asukkaalle oma kartano.

Sepä se. Alle 25m2 yksiöt jo 650€-700€/kk.

Näissä minikuutioissakin taisi olla joku viidensadan vuokra, jos en ihan väärin muista.

Samaan aikaan itse maksetaan Espoossa tilavasta kaksiosta (reilu 60m2) alle 900€. Että tuntuuhan nuo hinnat aika hulluilta.

Onneksi itse asuin yksin vielä silloin halvempaan aikaan, maksoin silloin pk-seudulla 24m2 parvekeettomasta yksiöstäni 290€/kk.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parvi toimii niin kauan kun jalat ovat kunnossa. Jos nivelrikko alkaa aivata vanhemmiten, on rappusten könyäminen raskasta ylös.

Niin. Se asunto mihin seuraavaksi muuttaa, se on oleva loppuelämän asunto, eikä sieltä pois tule pääsemän kuin vasta kuollessaan!

Muutettiin 10 vuotta sitten taloon jossa on YLÄKERTA! Ai kamalaa, mitenhän sinne ylös pääsee ysikymppisenä jos jalat on amputoitu lonkista? Eipä sen väliä että ollaan haluttu ostaa tämä, ja haluttu asua tässä, ja sitten invalidina voin miettiä sitä onnellista aikaa kun tässä asuttiin, joka mielestäni on parempi kuin jatkuva varmistelu ja pelossa eläminen (ei voi matkustaa laivalla kun se VOI upota, ei voi lentää kun se VOI tipahtaa, ei voi asua parvellisessa asunnossa sekuntiakaan koska VOI tulla nivelrikko jne.) Kyllä kannattaa muuttaa suoraan synnäriltä vanhustenlaitokseen, niin ei ole tällaisia ongelmia!

Noh, yllättävän yleistä on se, että siitä unelmien talosta ei halutakaan lähteä. Taloon on muutettu perheen kanssa. Lapset ovat lähteneet toisille paikkakunnille töihin, puoliso kuollut. Oma terveys reistailee. Pesutilat saattavat olla kellarissa tai yläkerrassa, makuuhuoneet yläkerrassa ja etuovella portaat ennen sisälle pääsyä. Postilaatikko on kadun varressa, johon voi olla matkaa kymmeniä metrejä.

Yhteiskuntaa ollaan vailla avuksi. Omaisia on voinut olla, mutta he ovat jo uupuneet loputtoman työtaakan alle. Vaaditaan luiskaa etuovelle, porrashissiä kellarin ja yläkerran portaisiin, avustusta kylpyhuoneen rakentamiseen asuinkerrokseen, siivous-, haravointi- ja lumenluontiapua ja tietysti kuljetuspalvelua, jotta pääsee käymään kaupassa. Muutto soveltuvampaan asuntoon on poissuljettu vaihtoehto, kun kukapa sitä kotoaan mihinkään lähtisi. Surullista.

Valitettavasti yhteiskunnalla ei ole keinoja avustaa siinä määrin, kuin tämänkaltainen asuminen vaatisi.

Jokaisen on jossain vaiheessa lähdettävä. Oleellisinta on, mitä tekee elämällään syntymän ja kuoleman välissä. Toivottavasti olet onnellinen tuossa varmistelussasi, ja varannut vanhustalosta jo paikan itsellesi :)

Miksi ei rakenneta enemmän kompakteja ja silti esteettömiä koteja? Tyyliin että mahtuu pyörätuolin tai rollaattorin kanssa suihkuun ja vessakäynnille, ei ole kynnyksiä ja niin edelleen. Silloin voisi oikeasti kuvitella asuvansa omassa kodissa, kunnes viimeinen kyyti hakee.

Ei ehkä kuulu tähän, mutta tuo Milja on kyllä hyvän näköinen nainen, mitä olen kuvia nähnyt.

Mainitut eliöt vitsi, kun korkeutta riittää metritolkulla. Mikäs sinne rakennellessa parvia ja seinille ripustellessa kaappeja ja hyllyjä. Kyllähän sellaisessa kämpässä tilaa on.

Entäpä sitten 13 neliön, normaalihuonekorkeuksinen asunto? - vuodesohva ja pikkuriikkinen pöytä. Jep, sellaisessakin on tullut opiskeluaikoina asuttua. Keittiötä markkeeras keittolevy ja jääkaappi, veskissä pyykättiin ja tiskattiin ja peseydyttiin bideesuihkulla pöntöllä istuen. Olihan ne mielenkiintoiset pari vuotta. Vuokra sentään järkevä. Mun mielestä tuo Milja maksaa tuosta luukustaan aivan järkyttävää hintaa. Pari sataa hinnasta pois, niin ehkäpä...