Työuupumus - kokemuksia

Oireili unettomuutena, kyynisyytenä, ahdistuksena, väsymyksenä ja lopulta muisti meni. Hoitona pari kuukautta lepoa, pari vuotta psykoterapiaa ja työpaikan vaihto. Uupumus johtui 50-60 tunnin työviikoista, arvostuksen puutteesta sekä joukosta erilaisia työhön liittyviä epävarmuustekijöitä. 

Tässä on kai viisainta odottaa paljon henkilökohtaisia vastauksia. Oma työuupumukseni alkoi työssä, jossa esimiehet eivät asettaneet työlle mitään suuntaviivoja mutta odottivat kuitenkin tuloksia. Koko työpaikan, yhdistyksen, hallitus oli käytännössä kumileimasin, joka vain allekirjoitti satunnaisia mielipiteitä. Itse työ ei olisi välttämättä ollut mahdottoman kuormittavaa, ja olihan minulla siinä paljon vapautta järjestää asiat kuten tahdon. Lisäkuormaa aiheutti se, että työnantajani toiminnan rahoitus oli yksin minun harteillani. Hallitukseen kuului huomattavia vaikuttajia, ihmisiä yhteiskuntamme kaikkein ylimmältä huipulta: mm. ministeri ja yliopiston rehtori. Kukaan heistä ei auttanut minua mitenkään tässä rahoitushommassa. Eihän heidän siitä olisi tarvinnut päävastuuta ottaa, mutta nuorena työntekijänä olisin kaivannut mentorointia.

Uupumiseeni vaikutti myös yksityiselämäni ongelmat. Arvelen, että jos elämä on muutoin kunnossa, niin kyllä raskastakin työtä jaksaa kauan. Oireitani olivat lopulta unettomat yöt, keskittymisvaikeudet, fyysinen pahoinvointi, sosiaalisten suhteiden kaventuminen ja toivottomuus ja näköalattomuus. Lopulta tiesin sen työn loppuvan kohta ja odotin vain sitä, vaikka se pitkään näyttikin johtavan suoraan kortistoon.

Kaikesta tästä on jo vuosia, mutta en ole ihan parhaassa iskussani vieläkään. En voi sanoa, että minä jotenkin itse itseni hoidin kuntoon. Kuntoutumisen päävastuu on itsellä, mutta rankan uupumuksen jälkeen tarvitaan apuakin. Itse olin ensin sairaslomalla ja söin myös masennuslääkkeitä. Nämä auttoivat pahimman vaiheen ohi. Tärkeämpi apu on kuitenkin koitunut korvaavista kokemuksista työpaikoissa, joissa ei jätetä ypöyksin. Olkoon millainen neropatti ja yksityisyrittäjäsielu tahansa, aina on hyvä saada vaikka vain puhua käsillä olevista ongelmista. Monesti ratkaisu löytyy jo sillä, että joutuu järjestämään vaikeat ajatuksensa ymmärrettäväksi puheeksi. Toinen tärkeä kokemus on työn tavoitteiden selvittäminen. Jos esimiehet ovat työelämän muoti-ilmauksiin ihastuneita neropatteja joiden tarkoitusperistä ei saa selvää, pitää ruveta johtamaan itseään. Eihän sekään helppoa aina ole, mutta joskus pakollista.

Sitten ovat nämä klassikkojutut: riittävä yöuni ehkäisee uupumusta. Tilanne on silloin todella hälyttävä, jos työasiat vievät yöunetkin. Terveellinen ravinto on tärkeää. Kuppi kahvia aamulla ja sämpylä iltapäivällä eivät tyydytä työpäivän energian ja ravinnon tarvetta. Tähänkin jotkut näemmä sortuvat. Liikunta on tärkeää sekä uupumuksen ehkäisyssä että siitä toipumisessa. Sosiaaliset verkostot, joista löytyy ihmisiä ja apua niin työasioiden perkuuseen kuin vapaa-ajalle, ovat merkittävä apu. Virkistäytyminen ylipäätään on tärkeää. Jos työssä on vaikeaa ja kotona pelkästään raskasta, on varma, että kovapintaisempikin saa mittansa täyteen ja se sitten ilmenee uupumisena, epäsosiaalisuutena tai fyysisenä sairastumisena.

Vierailija kirjoitti:

Tässä on kai viisainta odottaa paljon henkilökohtaisia vastauksia. Oma työuupumukseni alkoi työssä, jossa esimiehet eivät asettaneet työlle mitään suuntaviivoja mutta odottivat kuitenkin tuloksia. Koko työpaikan, yhdistyksen, hallitus oli käytännössä kumileimasin, joka vain allekirjoitti satunnaisia mielipiteitä. Itse työ ei olisi välttämättä ollut mahdottoman kuormittavaa, ja olihan minulla siinä paljon vapautta järjestää asiat kuten tahdon. Lisäkuormaa aiheutti se, että työnantajani toiminnan rahoitus oli yksin minun harteillani. Hallitukseen kuului huomattavia vaikuttajia, ihmisiä yhteiskuntamme kaikkein ylimmältä huipulta: mm. ministeri ja yliopiston rehtori. Kukaan heistä ei auttanut minua mitenkään tässä rahoitushommassa. Eihän heidän siitä olisi tarvinnut päävastuuta ottaa, mutta nuorena työntekijänä olisin kaivannut mentorointia.

Uupumiseeni vaikutti myös yksityiselämäni ongelmat. Arvelen, että jos elämä on muutoin kunnossa, niin kyllä raskastakin työtä jaksaa kauan. Oireitani olivat lopulta unettomat yöt, keskittymisvaikeudet, fyysinen pahoinvointi, sosiaalisten suhteiden kaventuminen ja toivottomuus ja näköalattomuus. Lopulta tiesin sen työn loppuvan kohta ja odotin vain sitä, vaikka se pitkään näyttikin johtavan suoraan kortistoon.

Kaikesta tästä on jo vuosia, mutta en ole ihan parhaassa iskussani vieläkään. En voi sanoa, että minä jotenkin itse itseni hoidin kuntoon. Kuntoutumisen päävastuu on itsellä, mutta rankan uupumuksen jälkeen tarvitaan apuakin. Itse olin ensin sairaslomalla ja söin myös masennuslääkkeitä. Nämä auttoivat pahimman vaiheen ohi. Tärkeämpi apu on kuitenkin koitunut korvaavista kokemuksista työpaikoissa, joissa ei jätetä ypöyksin. Olkoon millainen neropatti ja yksityisyrittäjäsielu tahansa, aina on hyvä saada vaikka vain puhua käsillä olevista ongelmista. Monesti ratkaisu löytyy jo sillä, että joutuu järjestämään vaikeat ajatuksensa ymmärrettäväksi puheeksi. Toinen tärkeä kokemus on työn tavoitteiden selvittäminen. Jos esimiehet ovat työelämän muoti-ilmauksiin ihastuneita neropatteja joiden tarkoitusperistä ei saa selvää, pitää ruveta johtamaan itseään. Eihän sekään helppoa aina ole, mutta joskus pakollista.

Sitten ovat nämä klassikkojutut: riittävä yöuni ehkäisee uupumusta. Tilanne on silloin todella hälyttävä, jos työasiat vievät yöunetkin. Terveellinen ravinto on tärkeää. Kuppi kahvia aamulla ja sämpylä iltapäivällä eivät tyydytä työpäivän energian ja ravinnon tarvetta. Tähänkin jotkut näemmä sortuvat. Liikunta on tärkeää sekä uupumuksen ehkäisyssä että siitä toipumisessa. Sosiaaliset verkostot, joista löytyy ihmisiä ja apua niin työasioiden perkuuseen kuin vapaa-ajalle, ovat merkittävä apu. Virkistäytyminen ylipäätään on tärkeää. Jos työssä on vaikeaa ja kotona pelkästään raskasta, on varma, että kovapintaisempikin saa mittansa täyteen ja se sitten ilmenee uupumisena, epäsosiaalisuutena tai fyysisenä sairastumisena.

Olit siis väärässä työpaikassa. Henkilötestaus olisi itse asiassa todella hyvä useaan työhön työntekijä kun kannalta. On kaikkien kannalta ikävää, että työ ja tekijä ei kohtaa ja henkilö kokee uupumuksen.