Voisitko olla onnellinen/itsevarma jos et olisi koskaan seurustellut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin sinkku 24-vuotiaaksi ja myönnetään, vaikka itsetuntoni oli ihan hyvä, tuntuihan se, että minussa oli jotain "vikaa" kun kumppania ei vain löytynyt. Onnellinen olin periaatteessa kyllä, mutta kyllä se elämän hieman tyhjältä tuntui, kun perheen olisin joskus halunnut.

Nyt olen 43-vuotias ja perheellinen ja uskon, että osaisin elää sinkkunakin jatkossa, jos tilanne jostain syystä muuttuisi. Mutta toki tilanne olisi toinen, jos minulla ei olisi kokemusta parisuhteesta ja perhe-elämästä.

Tässä on oikea vastaus. On helpompi käsitellä jonkun asian häviämistä, jos taustalla on varmuus, että on siihen jatkossakin kykenevä. Luottamus omaan arvoon ja viehättävyyteen seurustelukumppanina on jotain mitä kokemattomilla ei ole ja se aiheuttaa lähes väistämättä ongelmia itsevarmuuden kanssa.

Ei se kyllä ihan noin yksinkertaisesti mene. On kasapäin suhteita, joissa petetään, ollaan väkivaltaisia ja satutetaan toista henkisesti. Tuollaiset asiat jättävät haavoja, eikä suhde itse tee mitenkään itsevarmemmaksi. Jo petetyksi tuleminen voi olla traumaattista. Hyvät suhteet ovat harvassa.

Tietenkin on, mutta en ymmärrä miksi ne tuodaan aina esiin. Sitä paitsi huonotkin suhteet ovat osa oppi- ja kasvamisprosessia ihmisenä oli niiden lopputulos sitten mitä tahansa. Uuden suhteen etsiminen on helpompaa, kun tietää siihen kykenevänsä. Kokemattomalla ei ole takana mitään ja edessä suuri tuntematon. Tämä ihmiselämän perusasian puute ei voi olla vaikuttamatta itsetuntoon ja on monelle myös negatiivinen vaikuttaja kokonaisonnellisuudessa.

Puhe hyvien suhteiden harvinaisuudesta on objektiivisesti arvioituna täyttä hölönpölyä, jolla ei ole mitään pohjaa reaalimaailmassa.

Kyllä. Seutustelut nuorena vain pahensivat itsevarmuuttani ja mitään onnellsiuutta en niistä kokenut, vain ahdistusta ja surumielisyyttä.

"Romanttinen rakkaus" ei ole minun juttu, masennun siitä. Kaikkein onnellisin olen ilman parisuhdetta, se on minulle luontaisin tapa elää ja voida suhtkoht ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin sinkku 24-vuotiaaksi ja myönnetään, vaikka itsetuntoni oli ihan hyvä, tuntuihan se, että minussa oli jotain "vikaa" kun kumppania ei vain löytynyt. Onnellinen olin periaatteessa kyllä, mutta kyllä se elämän hieman tyhjältä tuntui, kun perheen olisin joskus halunnut.

Nyt olen 43-vuotias ja perheellinen ja uskon, että osaisin elää sinkkunakin jatkossa, jos tilanne jostain syystä muuttuisi. Mutta toki tilanne olisi toinen, jos minulla ei olisi kokemusta parisuhteesta ja perhe-elämästä.

Tässä on oikea vastaus. On helpompi käsitellä jonkun asian häviämistä, jos taustalla on varmuus, että on siihen jatkossakin kykenevä. Luottamus omaan arvoon ja viehättävyyteen seurustelukumppanina on jotain mitä kokemattomilla ei ole ja se aiheuttaa lähes väistämättä ongelmia itsevarmuuden kanssa.

Ei se kyllä ihan noin yksinkertaisesti mene. On kasapäin suhteita, joissa petetään, ollaan väkivaltaisia ja satutetaan toista henkisesti. Tuollaiset asiat jättävät haavoja, eikä suhde itse tee mitenkään itsevarmemmaksi. Jo petetyksi tuleminen voi olla traumaattista. Hyvät suhteet ovat harvassa.

Tietenkin on, mutta en ymmärrä miksi ne tuodaan aina esiin. Sitä paitsi huonotkin suhteet ovat osa oppi- ja kasvamisprosessia ihmisenä oli niiden lopputulos sitten mitä tahansa. Uuden suhteen etsiminen on helpompaa, kun tietää siihen kykenevänsä. Kokemattomalla ei ole takana mitään ja edessä suuri tuntematon. Tämä ihmiselämän perusasian puute ei voi olla vaikuttamatta itsetuntoon ja on monelle myös negatiivinen vaikuttaja kokonaisonnellisuudessa.

Puhe hyvien suhteiden harvinaisuudesta on objektiivisesti arvioituna täyttä hölönpölyä, jolla ei ole mitään pohjaa reaalimaailmassa.

Ei se ole aivan noin yksioikoista. Ihminen voi parisuhteessa kokea niin traumatisoivia asioita, ettei sen jälkeen enää uusia suhteita edes pysty harkitsemaan.

Vaikea sanoa, voisin hyvinkin olla vähän katkeroitunut ja itsetunto olisi varmaan huonompi. Nyt yhden seurustelusuhteen kokemuksella tiedän, mitä seurustelu on - ja tiedän myös, että sinkkuus on minulle luonnollinen olotila. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin sinkku 24-vuotiaaksi ja myönnetään, vaikka itsetuntoni oli ihan hyvä, tuntuihan se, että minussa oli jotain "vikaa" kun kumppania ei vain löytynyt. Onnellinen olin periaatteessa kyllä, mutta kyllä se elämän hieman tyhjältä tuntui, kun perheen olisin joskus halunnut.

Nyt olen 43-vuotias ja perheellinen ja uskon, että osaisin elää sinkkunakin jatkossa, jos tilanne jostain syystä muuttuisi. Mutta toki tilanne olisi toinen, jos minulla ei olisi kokemusta parisuhteesta ja perhe-elämästä.

Tässä on oikea vastaus. On helpompi käsitellä jonkun asian häviämistä, jos taustalla on varmuus, että on siihen jatkossakin kykenevä. Luottamus omaan arvoon ja viehättävyyteen seurustelukumppanina on jotain mitä kokemattomilla ei ole ja se aiheuttaa lähes väistämättä ongelmia itsevarmuuden kanssa.

Ei se kyllä ihan noin yksinkertaisesti mene. On kasapäin suhteita, joissa petetään, ollaan väkivaltaisia ja satutetaan toista henkisesti. Tuollaiset asiat jättävät haavoja, eikä suhde itse tee mitenkään itsevarmemmaksi. Jo petetyksi tuleminen voi olla traumaattista. Hyvät suhteet ovat harvassa.

Tietenkin on, mutta en ymmärrä miksi ne tuodaan aina esiin. Sitä paitsi huonotkin suhteet ovat osa oppi- ja kasvamisprosessia ihmisenä oli niiden lopputulos sitten mitä tahansa. Uuden suhteen etsiminen on helpompaa, kun tietää siihen kykenevänsä. Kokemattomalla ei ole takana mitään ja edessä suuri tuntematon. Tämä ihmiselämän perusasian puute ei voi olla vaikuttamatta itsetuntoon ja on monelle myös negatiivinen vaikuttaja kokonaisonnellisuudessa.

Puhe hyvien suhteiden harvinaisuudesta on objektiivisesti arvioituna täyttä hölönpölyä, jolla ei ole mitään pohjaa reaalimaailmassa.

Ei se ole aivan noin yksioikoista. Ihminen voi parisuhteessa kokea niin traumatisoivia asioita, ettei sen jälkeen enää uusia suhteita edes pysty harkitsemaan.

Se on ikävää ja tietenkin totta. Marginaalisilla asioilla keskustelun siirtäminen sivuraiteilla on kuitenkin huonoa keskustelua.

Luulenpa ettei ole mahdollista, ellei ole jotenkin sellainen luonne ettei lainkaan kiinnosta vastakkainen sukupuoli - tai samakaan sukupuoli. Kai sellaisiakin on olemassa. 

Ajatus kalvaa varmasti enemmän tai vähemmän aina, koska kyseessä on silloin niin harvinainen yksilö. 

Niin saiko tähän nyt vastata, kun EI ollut koskaan seurustellut?

Minä nimittäin en ole. Mutta onnellinen olen silti ja mulla on tosi aktiivinen elämä: reissaan, luon uraa, opiskelen, harrastan, tapaan kavereita. Seurustelukumppanin puute tuntui pahalta ainoastaan teiniässä ja parikymppisenä, kun kaikki lähtivät kokeilemaan ekaa kierrostaan ja itse ei ”saanut” ketään, mutta sittemmin muiden riitoja ja eroja ja uusia kumppaneita ja taas riitoja ja vielä kerran eroja nähneenä olen todennut, että onni se vain on ollut tuolta kaikelta säästyä.

Itsevarmuutta mulla on asioissa, jotka osaan. Eli uralla, alalla, ammatissa. Myös sosiaalisissa tilanteissa olen hyvä, kunhan en vain ole kiinnostunut vastapuolesta - sitä hommaa en osaa ollenkaan ja pasmat menevät heti totaalisen sekaisin. Onneksi miehet ei ole kovin usein yhtään kiinnostavia, joten näitä tilanteita on ollut vain pari koko elämäni aikana.

Sinkkuna olen menossa hautaan, eikä haittaa yhtään.

N41

En ymmärrä, miten se lisää onnellisuutta, jos on JOSKUS seurustellut. Yleensä ihmiset joko surevat entisen suhteensa päättymistä tai katuvat sitä, että edes aloittivat koko suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla suhteita, vaikka ei seurustelisi. Harva ihminen on niin vastenmielinen, ettei halutessaan saisi edes yhdenillan seuraa kenestäkään koskaan milloinkaan.

Onhan nyt joku yhdenillan juttu ihan eri asia kuin parisuhde. Eivät kaikki niitä etsi, vaikka parisuhde kiinnostaisikin.

Tietenkin se on. Mutta yhden illan suhde on myös eri asia kuin se, ettei kukaan ole koskaan osoittanut kiinnostusta.