Miksi pohjoismaat ei perusta yhtenäistä liittovaltiota?
Pohjoismaat ovat kaikessa mielessä niin samanlaisia, että mielestäni ei ole mitään järkeä pitää vierekkäin pieniä, mutta vauraita valtioita erillisinä. Ideologia hyvinvointivaltioista on yhtenevä, poliittinen systeemi on kaikissa lähes samanlainen (demokratia, jossa valta on ministerien sijaan puolueilla), sosiaaliturva on kaikissa samaa tasoa, kulttuuri on kaikissa about samanlainen, byrokratiakoneistot ovat samanlaisia. BKT:t ovat kaikissa, paitsi Norjassa suunnilleen samaa tasoa väkilukuun suhteutettuna. Nehän ovatkin jo lähestulkoon yhtä valtiota, kun pohjoismaan passilla saa vapaasti liikkua ja asettua ilman byrokratiasotaa ja työ-, asumislupia.
Yhdessä ne olisivat maailman kymmenen suurimman BKT:n joukossa. Nyt niillä ei ole EU:ssa ja maailmanpolitiikassa paljon sananvaltaa, mutta pohjoismaiden liittovaltion sanaa todellakin kuunnellaisiin. Se olisi niin suuri ja kehittynyt talousalue, jossa olisi myös luonnonvaroja. Pohjoismaat joka tapauksessa ajavat asioitaan EU:ssa ja YK:ssä yhteistyöllä, vaikka ovat teknisesti ottaen erillisiä toimijoita. Ääniä olisi kyllä viiden sijaan vain yksi, mutta sana olisi kymmeniä kertoja painavampi. Schengenistä voisi sanoutua heti irti.
Globalisaatio menee joka tapauksessa siihen suuntaan, ettei ole mahdollista pysyä pienenä, harmittomana ja neutraalina perähikiänä.
Kommentit (112)
Vierailija kirjoitti:
Valtiomuoto olisi tosiaan ongelma. Entä jos annettaisiin Ruotsin ja Tanskan pitää kuninkaallisensa mutta valtionpäämies olisi joku muu? Silloin varmaan muissakin maissa olisi myös oma paikallinen hallitsija.
Ruotsissa tuskin kuninkaallisia enää kovin kauaa on. Estelle on varmaan ainakin jo siviili.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi?
Ruotsi on kutakuinkin menetetty tapaus tunnetuista syistä.
Norja on perimmiltään kehitysmaa, jolle kävi tuuri kun sieltä löytyi öljyä. Nuoremmat eivät tiedä millainen Norja oli ennen kuin sieltä lödettiin öljyä. Sanotaan lyhyesti, että siellä ei ollut mitään eikä siitä tiennyt kukaan. Norja antautui Saksalla muutamassa päivässä toisessa maailmansodassa.
Islanti on kurja pieni saari, joka jäänee meren alle jos pinta nousee nykytahtia.
Jäljelle jää siis Tanska ja Suomi. Olemme sangen kaukana toisistamme.
Viestissäsi on suurin piirtein kaikki ihan väärin.
Kerropa koulutuksesi ja nykyinen asemasi työelämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
m85 kirjoitti:
koska yhteiseksi kieleksi kuitenkin "valkattaisi" ruotsi? arvaappas millanen sisällissota siitä syttyis:D
Eiköhän liittovaltiossa jokaisella osavaltiolla olisi oma virallinen kieli ja liittovaltiotasolla ne olisivat kaikki virallisia kieliä. Niiden lisäksi englanti olisi virallinen kieli. Osavaltioissa kaikki muissa pohjoismaissa puhuttavat valtakielet olisivat vähemmistökielien asemassa.
Eli kaikille tulisi pakkosuomi?
Ei. Suomi on Ruotsissa nytkin tunnustettu vähemmistökieleksi, mikä on lähes sama asia kuin virallinen kieli, vaikka sitä ei tarvitse opiskella.
Sitten Suomestakin loppuisi pakkoruotsi. Ei voi olla kaksia sääntöjä.
Se on sitten jokaisen osavaltion yksityisen asia. Liittovaltiolla ei ole siihen mitään sanomista.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi?
Ruotsi on kutakuinkin menetetty tapaus tunnetuista syistä.
Norja on perimmiltään kehitysmaa, jolle kävi tuuri kun sieltä löytyi öljyä. Nuoremmat eivät tiedä millainen Norja oli ennen kuin sieltä lödettiin öljyä. Sanotaan lyhyesti, että siellä ei ollut mitään eikä siitä tiennyt kukaan. Norja antautui Saksalla muutamassa päivässä toisessa maailmansodassa.
Islanti on kurja pieni saari, joka jäänee meren alle jos pinta nousee nykytahtia.
Jäljelle jää siis Tanska ja Suomi. Olemme sangen kaukana toisistamme.
Muistaakseni peruskoulussa kerrottiin, että Tanska antautui Saksalle kahdessa tunnissa ja Norja kahdessa kuukaudessa. :D
Ohis

Jäljelle jää siis Tanska ja Suomi. Olemme sangen kaukana toisistamme. [/quote]
Hyvä analyysi vaan kun se tanskakin jää pinnan alle ihan pian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi?
Ruotsi on kutakuinkin menetetty tapaus tunnetuista syistä.
Norja on perimmiltään kehitysmaa, jolle kävi tuuri kun sieltä löytyi öljyä. Nuoremmat eivät tiedä millainen Norja oli ennen kuin sieltä lödettiin öljyä. Sanotaan lyhyesti, että siellä ei ollut mitään eikä siitä tiennyt kukaan. Norja antautui Saksalla muutamassa päivässä toisessa maailmansodassa.
Islanti on kurja pieni saari, joka jäänee meren alle jos pinta nousee nykytahtia.
Jäljelle jää siis Tanska ja Suomi. Olemme sangen kaukana toisistamme.
Viestissäsi on suurin piirtein kaikki ihan väärin.
Kerropa koulutuksesi ja nykyinen asemasi työelämässä.
Täällä taas akateeminen luokittelemassa ihmisiä. Kenet laittaisit keskitysleirille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin tanskalaiset, norjalaiset ja islantilaiset suostuisivat ruotsiin virallisena kielenä. Vain suomalaislampaat olisivat siihen valmiit.
Osa meistä supi-suomalaisista puhuu ruotsia äidinkielenään. Sen takia Suomi on kaksikielinen maa.
Ei, ei ole sen takia. Nimittäin ruotsalaisista isompi osuus puhuu suomea äidinkielenään, mutta se ei ole silti kaksikielinen maa.
Joskus uutisoitiin, että Skotlanti haluaisi erota Englannista ja liittyä Skandinaviaan. Ei paha.
Pohjoimaiden yhdistyminen olisi hyvä juttu. Nyt EUssa on rykelmä liian erilaisia maita.
Vierailija kirjoitti:
Islanti on kurja pieni saari, joka jäänee meren alle jos pinta nousee nykytahtia.
Jäljelle jää siis Tanska ja Suomi. Olemme sangen kaukana toisistamme.
Hyvä analyysi vaan kun se tanskakin jää pinnan alle ihan pian.
Kumpikin on väärässä: Koska Itämeren pohja nousee ja Atlantin pinta nousee, jää Tanska noin 45 asteen kulmaan kallelleen, eli vain puolet jää pinnan alle.
Vierailija kirjoitti:
Pohjoimaiden yhdistyminen olisi hyvä juttu. Nyt EUssa on rykelmä liian erilaisia maita.
EU:hun nyt kuuluvat pohjoismaat voisivat erota EU:sta ja perustaa uuden unionin yhdessä brittien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi?
Ruotsi on kutakuinkin menetetty tapaus tunnetuista syistä.
Norja on perimmiltään kehitysmaa, jolle kävi tuuri kun sieltä löytyi öljyä. Nuoremmat eivät tiedä millainen Norja oli ennen kuin sieltä lödettiin öljyä. Sanotaan lyhyesti, että siellä ei ollut mitään eikä siitä tiennyt kukaan. Norja antautui Saksalla muutamassa päivässä toisessa maailmansodassa.
Islanti on kurja pieni saari, joka jäänee meren alle jos pinta nousee nykytahtia.
Jäljelle jää siis Tanska ja Suomi. Olemme sangen kaukana toisistamme.
Viestissäsi on suurin piirtein kaikki ihan väärin.
Kerropa koulutuksesi ja nykyinen asemasi työelämässä.
Koulutus DI ja asema työelämässä myynnin parissa.
Kerropa sinä vuorostasi, että mikä meni väärin. Sen myönnän, että Ruotsin tilanne on kiistanalainen. Ruotsin kohtalosta ei ole yhteisymmärrystä, mutta tosiasiallisesti se on Euroopan ainoa maa missä rosvojoukot taistelevat armeijatason asein (mm. käsikranaatit). No, Ukraina on tietysti toinen, mutta siellä ei ole kyse suoranaisesti siviilien rosvojoukoista, vaan ainakin osittain vieraan vallan organisoimasta sisällissodasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi?
Ruotsi on kutakuinkin menetetty tapaus tunnetuista syistä.
Norja on perimmiltään kehitysmaa, jolle kävi tuuri kun sieltä löytyi öljyä. Nuoremmat eivät tiedä millainen Norja oli ennen kuin sieltä lödettiin öljyä. Sanotaan lyhyesti, että siellä ei ollut mitään eikä siitä tiennyt kukaan. Norja antautui Saksalla muutamassa päivässä toisessa maailmansodassa.
Islanti on kurja pieni saari, joka jäänee meren alle jos pinta nousee nykytahtia.
Jäljelle jää siis Tanska ja Suomi. Olemme sangen kaukana toisistamme.
Viestissäsi on suurin piirtein kaikki ihan väärin.
Kerropa koulutuksesi ja nykyinen asemasi työelämässä.
Täällä taas akateeminen luokittelemassa ihmisiä. Kenet laittaisit keskitysleirille?
Otapa lääkkeesi nyt, kulta pieni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi?
Ruotsi on kutakuinkin menetetty tapaus tunnetuista syistä.
Norja on perimmiltään kehitysmaa, jolle kävi tuuri kun sieltä löytyi öljyä. Nuoremmat eivät tiedä millainen Norja oli ennen kuin sieltä lödettiin öljyä. Sanotaan lyhyesti, että siellä ei ollut mitään eikä siitä tiennyt kukaan. Norja antautui Saksalla muutamassa päivässä toisessa maailmansodassa.
Islanti on kurja pieni saari, joka jäänee meren alle jos pinta nousee nykytahtia.
Jäljelle jää siis Tanska ja Suomi. Olemme sangen kaukana toisistamme.
Muistaakseni peruskoulussa kerrottiin, että Tanska antautui Saksalle kahdessa tunnissa ja Norja kahdessa kuukaudessa. :D
Ohis
Suomi ei olisi pystynyt puolustautumaan Saksaa vastaan yhtään sen pitempään kuin Norja. Hímmler olisi sitä mieltä, että Saksan olisi pitänyt vallata Suomi ja se olisi kyllä onnistunut muutamassa kuukaudessa, jos Hítler olisi niin päättänyt.

Huoh, noin typerää soopaa suoltava tyyppi ei ole DI.
Ja siksi en vaivaudukaan tämän enempää vuoksesi.
Vierailija kirjoitti:
Valtiomuoto olisi tosiaan ongelma. Entä jos annettaisiin Ruotsin ja Tanskan pitää kuninkaallisensa mutta valtionpäämies olisi joku muu? Silloin varmaan muissakin maissa olisi myös oma paikallinen hallitsija.
No kuninkaalliset voitaisiin aatelisina majoittaa vaikka Ahvenanmalle tai Gotlantiin muodostettavaan eläinpuistotyyliseen reservaattiin. Annetaan niiden pitää muu omaisuutensa kruunuineen ja sijoistustuloineen. Samoin hyvää lisäansaintaa voisi hankkia provisioista naistenlehtien jutuista. Lisäksi kuninkaallisten lapsien sylissäpidosta voisi rahastaa vähän samalla tavalla kuin Australiassa koalien halailuista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi?
Ruotsi on kutakuinkin menetetty tapaus tunnetuista syistä.
Norja on perimmiltään kehitysmaa, jolle kävi tuuri kun sieltä löytyi öljyä. Nuoremmat eivät tiedä millainen Norja oli ennen kuin sieltä lödettiin öljyä. Sanotaan lyhyesti, että siellä ei ollut mitään eikä siitä tiennyt kukaan. Norja antautui Saksalla muutamassa päivässä toisessa maailmansodassa.
Islanti on kurja pieni saari, joka jäänee meren alle jos pinta nousee nykytahtia.
Jäljelle jää siis Tanska ja Suomi. Olemme sangen kaukana toisistamme.
Muistaakseni peruskoulussa kerrottiin, että Tanska antautui Saksalle kahdessa tunnissa ja Norja kahdessa kuukaudessa. :D
Ohis
Suomi ei olisi pystynyt puolustautumaan Saksaa vastaan yhtään sen pitempään kuin Norja. Hímmler olisi sitä mieltä, että Saksan olisi pitänyt vallata Suomi ja se olisi kyllä onnistunut muutamassa kuukaudessa, jos Hítler olisi niin päättänyt.
No joo. Pärjäsi Suomi Neuvostoliitollekin 105 päivää (tosin emme olisi siitä enää montaa viikkoa pärjänneet, Stalin tyhmyyksissään vain teki rauhan juuri ennen kuin Suomen puolustus murtui). Varmaan Saksalle olisimme pärjänneet suunnilleen saman ajan (heillähän olisi kuitenkin ollut vaikeampi päästä Suomeen kuin NL:n pitkältä rajaltaan). Eli oikeassa olet.
Vierailija kirjoitti:
Joskus uutisoitiin, että Skotlanti haluaisi erota Englannista ja liittyä Skandinaviaan. Ei paha.
Melkoinen operaatio. Liittää osa britannian saaresta osaksi skandinavian niemimaata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi?
Ruotsi on kutakuinkin menetetty tapaus tunnetuista syistä.
Norja on perimmiltään kehitysmaa, jolle kävi tuuri kun sieltä löytyi öljyä. Nuoremmat eivät tiedä millainen Norja oli ennen kuin sieltä lödettiin öljyä. Sanotaan lyhyesti, että siellä ei ollut mitään eikä siitä tiennyt kukaan. Norja antautui Saksalla muutamassa päivässä toisessa maailmansodassa.
Islanti on kurja pieni saari, joka jäänee meren alle jos pinta nousee nykytahtia.
Jäljelle jää siis Tanska ja Suomi. Olemme sangen kaukana toisistamme.
Muistaakseni peruskoulussa kerrottiin, että Tanska antautui Saksalle kahdessa tunnissa ja Norja kahdessa kuukaudessa. :D
Ohis
Suomi ei olisi pystynyt puolustautumaan Saksaa vastaan yhtään sen pitempään kuin Norja. Hímmler olisi sitä mieltä, että Saksan olisi pitänyt vallata Suomi ja se olisi kyllä onnistunut muutamassa kuukaudessa, jos Hítler olisi niin päättänyt.
No joo. Pärjäsi Suomi Neuvostoliitollekin 105 päivää (tosin emme olisi siitä enää montaa viikkoa pärjänneet, Stalin tyhmyyksissään vain teki rauhan juuri ennen kuin Suomen puolustus murtui). Varmaan Saksalle olisimme pärjänneet suunnilleen saman ajan (heillähän olisi kuitenkin ollut vaikeampi päästä Suomeen kuin NL:n pitkältä rajaltaan). Eli oikeassa olet.
Ei olisi Suomi kestänyt Saksaa vastaan 105 päivää. Neukutkaan eivät sinällänsä pärjänneet Saksalle, mutta valtava miesylivoima ja ison maapinta-alan mahdollistama vetäytymistaktiikka mahdollisti saksalaisten näännyttämisen.