Miksi pohjoismaat ei perusta yhtenäistä liittovaltiota?
Pohjoismaat ovat kaikessa mielessä niin samanlaisia, että mielestäni ei ole mitään järkeä pitää vierekkäin pieniä, mutta vauraita valtioita erillisinä. Ideologia hyvinvointivaltioista on yhtenevä, poliittinen systeemi on kaikissa lähes samanlainen (demokratia, jossa valta on ministerien sijaan puolueilla), sosiaaliturva on kaikissa samaa tasoa, kulttuuri on kaikissa about samanlainen, byrokratiakoneistot ovat samanlaisia. BKT:t ovat kaikissa, paitsi Norjassa suunnilleen samaa tasoa väkilukuun suhteutettuna. Nehän ovatkin jo lähestulkoon yhtä valtiota, kun pohjoismaan passilla saa vapaasti liikkua ja asettua ilman byrokratiasotaa ja työ-, asumislupia.
Yhdessä ne olisivat maailman kymmenen suurimman BKT:n joukossa. Nyt niillä ei ole EU:ssa ja maailmanpolitiikassa paljon sananvaltaa, mutta pohjoismaiden liittovaltion sanaa todellakin kuunnellaisiin. Se olisi niin suuri ja kehittynyt talousalue, jossa olisi myös luonnonvaroja. Pohjoismaat joka tapauksessa ajavat asioitaan EU:ssa ja YK:ssä yhteistyöllä, vaikka ovat teknisesti ottaen erillisiä toimijoita. Ääniä olisi kyllä viiden sijaan vain yksi, mutta sana olisi kymmeniä kertoja painavampi. Schengenistä voisi sanoutua heti irti.
Globalisaatio menee joka tapauksessa siihen suuntaan, ettei ole mahdollista pysyä pienenä, harmittomana ja neutraalina perähikiänä.
Kommentit (112)
Hieno idea. Tehdään suomenkielestä ainoa kieli ja ruotsinkieliset saavat luvan opetella suomea. Onhan tää Skandinavia aikoinaan ollut lähes kokonaan suomenkielinen.
Black metalista tulisi uusi kansallismusiikki.
Mies24 kirjoitti:

Eihän se ollut "suosiossa" kuin Norjassa 90-luvulla, mutta kirkonpoltot ja murhat (+itsemurhat) lopettivat "buumin" nopeasti.
Mä kyllä uskon, että Norja lähtisi mukaan tähän, jos kaikki muut pohjoismaat ovat lähdössä. Ei Norjakaan voi vain taloudellisten seikkojen perusteella laskea mistä saa parhaan diilin. NATO ja EU ovat löyhiä liittoja eivätkä ne ole Norjalle oikeasti ystävällisiä valtioita, vaan Norja kiinnostaa niitä öljyvarojen takia. NATO on lisäksi niin kallis järjestely, että pohjoismaiden liittovaltio ilman NATO:a ei olisi välttämättä sen kalliimpi ratkaisu.
Kyllä Norjankin on mietittävä mihin valtioihin voi luottaa eniten ja mitkä valtiot ovat Norjalle kaikista ystävällisimpiä ja läheisimpiä. Pohjoismaat ovat selvästi Norjaa lähimpänä ja Baltian maat hyvänä kakkosena. Pohjoismaiden liittovaltiosta ulosjääminen tarkoittaisi pohjoismaisen yhteistyöhön ulkopuolella jäämistä tai ainakin hyvin paljon vähäisempiä mahdollisuuksia osallistua siihen. Empä usko, että valitsisivat sen ulkopuolelle jäämistä, sillä mistään Norja ei löytäisi tilalle yhtä luotettavia liittolaisia. NATO ja EU (jossa Norja on käytännössä mukana) ovat Norjalle paljon epäluotettavampia kuin pohjoismaat eikä Norja voi luottaa niihin tosipaikassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi?
Ruotsi on kutakuinkin menetetty tapaus tunnetuista syistä.
Norja on perimmiltään kehitysmaa, jolle kävi tuuri kun sieltä löytyi öljyä. Nuoremmat eivät tiedä millainen Norja oli ennen kuin sieltä lödettiin öljyä. Sanotaan lyhyesti, että siellä ei ollut mitään eikä siitä tiennyt kukaan. Norja antautui Saksalla muutamassa päivässä toisessa maailmansodassa.
Islanti on kurja pieni saari, joka jäänee meren alle jos pinta nousee nykytahtia.
Jäljelle jää siis Tanska ja Suomi. Olemme sangen kaukana toisistamme.
Viestissäsi on suurin piirtein kaikki ihan väärin.
Kerropa koulutuksesi ja nykyinen asemasi työelämässä.
Koulutus DI ja asema työelämässä myynnin parissa.
Kerropa sinä vuorostasi, että mikä meni väärin. Sen myönnän, että Ruotsin tilanne on kiistanalainen. Ruotsin kohtalosta ei ole yhteisymmärrystä, mutta tosiasiallisesti se on Euroopan ainoa maa missä rosvojoukot taistelevat armeijatason asein (mm. käsikranaatit). No, Ukraina on tietysti toinen, mutta siellä ei ole kyse suoranaisesti siviilien rosvojoukoista, vaan ainakin osittain vieraan vallan organisoimasta sisällissodasta.
Ne rosvot puhuvat slaavilaisia kieliä.
Vierailija kirjoitti:
Mies24 kirjoitti:
Black metalista tulisi uusi kansallismusiikki.
Eihän se ollut "suosiossa" kuin Norjassa 90-luvulla, mutta kirkonpoltot ja murhat (+itsemurhat) lopettivat "buumin" nopeasti.
Ehkäpä huumoria oli? Ja kyllä skene on koko Skandinaviassa + Suomessa voimissaan vaikkei enää otsikkoihin pääsekään.
Se oli vaihtoehtoinen strategia silloin, kun EU-jäsenyydestä äänestettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi?
Ruotsi on kutakuinkin menetetty tapaus tunnetuista syistä.
Norja on perimmiltään kehitysmaa, jolle kävi tuuri kun sieltä löytyi öljyä. Nuoremmat eivät tiedä millainen Norja oli ennen kuin sieltä lödettiin öljyä. Sanotaan lyhyesti, että siellä ei ollut mitään eikä siitä tiennyt kukaan. Norja antautui Saksalla muutamassa päivässä toisessa maailmansodassa.
Islanti on kurja pieni saari, joka jäänee meren alle jos pinta nousee nykytahtia.
Jäljelle jää siis Tanska ja Suomi. Olemme sangen kaukana toisistamme.
Viestissäsi on suurin piirtein kaikki ihan väärin.
Kerropa koulutuksesi ja nykyinen asemasi työelämässä.
Koulutus DI ja asema työelämässä myynnin parissa.
Kerropa sinä vuorostasi, että mikä meni väärin. Sen myönnän, että Ruotsin tilanne on kiistanalainen. Ruotsin kohtalosta ei ole yhteisymmärrystä, mutta tosiasiallisesti se on Euroopan ainoa maa missä rosvojoukot taistelevat armeijatason asein (mm. käsikranaatit). No, Ukraina on tietysti toinen, mutta siellä ei ole kyse suoranaisesti siviilien rosvojoukoista, vaan ainakin osittain vieraan vallan organisoimasta sisällissodasta.
Ne rosvot puhuvat slaavilaisia kieliä.
Se on kyllä totta, että suurin osa pohjoismaiden ulkomaalaisista kovan luokan rikollisista tulee Venäjältä, Baltiasta ja itäblokin maista. Sieltä muutetaan tänne turvapaíkanhakijoina, mutta monet tulevat oikeasti vain johtamaan rikollisorganisaatioiden osastoja. Turun saariston hämäräbisnekset ovat vain jäävuoren huippu.

Huoh, noin typerää soopaa suoltava tyyppi ei ole DI.
Ja siksi en vaivaudukaan tämän enempää vuoksesi.
Mielestäsi ei siis ole syytä kyseenalaistaa maan tulevaisuuden ruusuisuutta jos tässä eurooppalaisessa maassa esim. hyökätään poliisiasemaa vastaan käsikranaatein?
Mielestäni tuo kuulostaa aika rajulta. Laajemmassa kontekstissa jopa rajummalta kuin päiden katkominen torilla, vaikka päiden katkominen koskettaakin kadunmiestä ehkä lähemmin. Armeijatason aseisiin ei perinteisesti ole ollut kovin heppoisasti pääsyä ns. järjestäytyneissä yhteiskunnissa. Yleensä armeijatason aseiden päätyminen siviilien käsiin liittyy valtion käytännölliseen romahtamiseen.
On Suomessakin koputeltu mopokerhojen oville singolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sen liittovaltion nimi olisi? Ehkä vain Skandinavia?
Ja tiedän, Suomi ei ole osa maantieteellistä Skandinaviaa (vai oliko? En nyt muista) eikä Islanti ainakaan, mutta ketään ei kiinnosta.
Muita nimiehdotuksia?
Pohjola/Norden
Kingdom of the North
Kuten C.S.A aikoinaan.
C.S.N.E - Confederate States of Northern Europe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi?
Ruotsi on kutakuinkin menetetty tapaus tunnetuista syistä.
Norja on perimmiltään kehitysmaa, jolle kävi tuuri kun sieltä löytyi öljyä. Nuoremmat eivät tiedä millainen Norja oli ennen kuin sieltä lödettiin öljyä. Sanotaan lyhyesti, että siellä ei ollut mitään eikä siitä tiennyt kukaan. Norja antautui Saksalla muutamassa päivässä toisessa maailmansodassa.
Islanti on kurja pieni saari, joka jäänee meren alle jos pinta nousee nykytahtia.
Jäljelle jää siis Tanska ja Suomi. Olemme sangen kaukana toisistamme.
Viestissäsi on suurin piirtein kaikki ihan väärin.
Kerropa koulutuksesi ja nykyinen asemasi työelämässä.
Koulutus DI ja asema työelämässä myynnin parissa.
Kerropa sinä vuorostasi, että mikä meni väärin. Sen myönnän, että Ruotsin tilanne on kiistanalainen. Ruotsin kohtalosta ei ole yhteisymmärrystä, mutta tosiasiallisesti se on Euroopan ainoa maa missä rosvojoukot taistelevat armeijatason asein (mm. käsikranaatit). No, Ukraina on tietysti toinen, mutta siellä ei ole kyse suoranaisesti siviilien rosvojoukoista, vaan ainakin osittain vieraan vallan organisoimasta sisällissodasta.
Ne rosvot puhuvat slaavilaisia kieliä.
Se on kyllä totta, että suurin osa pohjoismaiden ulkomaalaisista kovan luokan rikollisista tulee Venäjältä, Baltiasta ja itäblokin maista. Sieltä muutetaan tänne turvapaíkanhakijoina, mutta monet tulevat oikeasti vain johtamaan rikollisorganisaatioiden osastoja. Turun saariston hämäräbisnekset ovat vain jäävuoren huippu.
Rahankuljetusautojen ryöstöt taitavat suurimmaksi osaksi olla ex-jugoslaavien työtä.
Niin epärealistinen pienten piirien hanke, että Neuvostoliitto päätti tulla väliin ja tarjota Suomelle edullista kauppasuhdetta, jota se ei tarjonnut edes kaikille kommarimaille, että se pystyi estämään sen?
Hankkeen epärealistisuutta korostaa myös se, että Tanskaa kiinnosti ja Tanska liittyi EEC:hen vasta hankkeen kaaduttua.
Kuulostaa todellakin pienten piirien puuhastelulta.