Mikä maailmantilanteessa huolestuttaa sinua?
Kommentit (47)
Superrikkaat omistavat kohta kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Luomu riittää, kun maaperä on kunnossa, ihmiset normaalipainoisia ja minimoidaan ruokahävikki.. Kaivannaisteollisuuden tuottamat lannoitteet loppuvat kohta, ainakin fosfori. Maaperä saastuu, kasvitaudit vaivaavat ja kasvimyrkyt tuhoavat elämän maasta niin, että mikään ei enää kasva kunnolla. Säitä säädetään tekemällä sadetta mm USA:ssa siellä, missä kärsitään kuivuudesta. Nämä kemikaalit jotka levitetään ilmaan eivät ole hyväksi.
Täytyy palauttaa kiertoviljely, sekaviljely ja riittävän pienet viljelyalat. Suomessa paloi metsää. Niillä mailla voisi aloittaa kaskiviljelyn, sillä maaperä sai hiiltyneestä puusta paljon energiaa itseensä!
Ei sekään ole edullista, kun aloitetaan vessanpönttövedestä puhdistamaan ja kuivattamaan meille takaisin lannoitteita tehoviljelyllä köyhdyttämäämme maaperään. Eikä sekään, että jätteitä ei lajitella oikein, ennen jätteiden polttamista, jolloin syntyy osittain ongelmajätteeksi luokiteltavaa jäämää varastoitavaksi niin, jotta nämä aineet mm raskasmetallit eivät liukenisi juomavesiimme. Aineita on alunperin otettu luonnosta vääriin käyttötarkoituksiin. Meillä ei ole varaa olla kompoistoimatta biojätteitämme. Pakkausjätteet ovat monesti turhia. Niillä vain houkutellaan ostamaan ja kuluttamaan. Paljon jäi vielä kertomatta. Mielekästä työtä ruoantuotannossa riittäisi.
Huhhuh, et taida olla ihan kartalla minkälaisia ongelmia pitää ratkaista. Millä sinä luot koko maapallolle kierrätyssysteemin, missä kierrätetään paremmin kuin nyt? En edes halua tietää millä saat ihmiset normaalipainoisiksi. Ihan sama kuin sanoisi että vaihdetaan planeettaa.
Kaikki. Ilmastonmuutos, ebola, globaali politiikka.
Digitalisaatio ja jatkuva sössötys kivoista jutuista, jotka ei helvetti toimi koskaan.
Länsimaiden kehity.smaalaistaminen, isl.amisoiminen ja kansakuntien sekä yhteisöllisyyden hajauttaminen - euroopasta on tulossa yksi suuri tilkkutäkki USA, jossa vain raha ja kova laki ovat jotain ja jokainen kai tajuaa mitä se merkitsee.
Todella oikeudenmukaisia ja tasapainoisia viisaita ei kuunnella kyllin.
Tehdään "hätäpäätöksiä" , ikäänkuin paikka jo kuluneeseen kankaaseen, eikä käytetä tarvittavaa aikaa ja määrätietoisuutta hyvän ja kestävän aikaansaamiseksi (esim sote).
Säästetään missä ei pitäisi ja tuhlataan miljoonia surutta.
Vierailija kirjoitti:
Väestönkasvu. Vaikka länsimaissa tajuttaisiin tilanne ja pistettäisiin haarat kiinni, räjähdys jatkuu yhä lähi-idässä ja afrikassa jne jossa väestönräjähdyksestä ei perusjantteri ole kuullutkaan, ja sieltä ihmiset vyöryvät sitten tänne kuluttamaan länsimaisella elämäntyylillä, joten länkkärien ekoilut lapsimäärässä jäävät lopulta jalkoihin. Länsimaiden väestö kasvaa yhä, vaikka syntyvyys on jo monissa maissa alle kuolevuuden.
Juuri tämä. Ja koska on epäkorrektia puhua tiettyjen ihmisryhmien liiallisesta lisääntymisestä, sen aiheuttamien haittojen peitenimeksi on keksitty ilmastonmuutos. Tästä puolestaan seuraa, että ns. ilmastonmuutoksen estämiseksi vaaditut toimet eivät tietenkään poista alkuperäistä ongelmaa.
Kyllä se on luonnon tuhoaminen roskaamalla, saastuttamalla jne. Kun tuhotaan luonto niin tuhotaan meidät kaikki. Myös ilmastonmuutos ja eläinten kaltoinkohtelu; lähinnä tehotuotanto ja kaikki mikä liittyy eläinten riistämiseen ihmisen ahneuden edessä.
Radikaali Islamismi (todellinen juttu ainakin täällä UK:SSA), myös äärioikeiston nousu ja sen myötä rasismi ja antisemitismi, Euroopan pakolaiskriisi, ilmastonmuutos ja ihmisten piittaamattomuus siitä, merien muovijäte, Venäjän nykysuuntaus laajentaa vaikutustaan, yhteiskunnan polarisoituminen, tuloerojen kasvu, yhteisten arvojen ja moraalin hiipuminen, yhteiskunnan pornoistuminen ja sen seuraukset ihmissuhteissa, vanhusten kohtelu tulevaisuudessa, tekoälyn luultavasti aiheuttama massatyöttömyys...no siinä olikin muutama, ihme että en ole koko ajan huolissani!
Että planeetan raja tulee vastaan, eikä enää mikään toimi ole riittävä sen pelastamiseen.
Liikaa ihmisiä, liikaa saasteita.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on luonnon tuhoaminen roskaamalla, saastuttamalla jne. Kun tuhotaan luonto niin tuhotaan meidät kaikki. Myös ilmastonmuutos ja eläinten kaltoinkohtelu; lähinnä tehotuotanto ja kaikki mikä liittyy eläinten riistämiseen ihmisen ahneuden edessä.
Kun tuhotaan luonto, niin tuhotaan meidät kaikki.. hauki on kala.
Huolestuttaa se että kaikkia huolestuttaa.
Joka tuutista tulee tietoa asioista, joista on syytä olla huolissaan mutta joille ei kuitenkaan mitään voi. Tästä ahdistuneena ihmiset käpertyy koteihinsa, tuijottaa omaa napaa, vihaa ja pelkää kaikkea vierasta.
Joka toiselle häviävä arpa käteen.
Vierailija kirjoitti:
Väestönkasvu. Vaikka länsimaissa tajuttaisiin tilanne ja pistettäisiin haarat kiinni, räjähdys jatkuu yhä lähi-idässä ja afrikassa jne jossa väestönräjähdyksestä ei perusjantteri ole kuullutkaan, ja sieltä ihmiset vyöryvät sitten tänne kuluttamaan länsimaisella elämäntyylillä, joten länkkärien ekoilut lapsimäärässä jäävät lopulta jalkoihin. Länsimaiden väestö kasvaa yhä, vaikka syntyvyys on jo monissa maissa alle kuolevuuden.
Tässä olet oikean ongelman jäljillä, hyvä.
En haluaisi olla pikkumainen, mutta miksi "haarat kiinni"? Miksei "ulokkeet kuriin"?
Ihmisten ahneus, tyhmyys ja lyhytnäköisyys.
Maailmassa olisi tarpeeksi rahaa ja ruokaa kaikille, jos sitä haluttaisiin jakaa.
Ongelmiin on ratkaisuja, jos kuunneltaisiin tutkijoita eikä aina vain rahaa.
Välinpitämättömyys ja radikalisoituminen
Kokoomus/feminist/SWJ/USA/Sota/Terroristit/YMS
Kemikaalit ja säteilyt. Pelkään että olemme koekaniineja, ensimmäisiä säteily-lisäaine-saaste-kemikaalipaskassa eläviä ihmisiä koskaan, ja seuraukset tulee olemaan kamalat ja ehkä peruuttamattomat. Räjähtävä syöpien lisääntyminen, seuraaville sukupolville siirtyvät geenivirheet ja taudit.