Lue keskustelun säännöt.
Minkälaiselta normaalin elämän kuuluisi tuntua?
26.09.2018 |
Onko normaalia jos ei tunne enää iloa paitsi silloin jos jotain kivaa on tapahtunut? Muuten normaali olotila ei ole hyvä, mutta ei sitä voi kutsua huonoksikaan. Oikeastaan semmonen epätyytyväisyys päällä koko ajan. Välillä varsinkin stressin keskellä tulee kunnon murtuminen, jolloin vaan itkettää muutaman päivän ajan ja tekee mieli luovuttaa?
Kuuluuko ihmisen olla iloinen ja tyytyväinen elämäänsä vai onko kaikilla muillakin tämmöinen ei hyvä, mutta juuri ja juuri ei huonokaan?
Kommentit (24)
En todellakaan tiedä, tai siis muista. Masentunut olen ollut 14 v saakka, ikää nyt 30, joten siitä on niin kauan aikaa kun olen ollut ns normaali.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luterilaisen elämänmenon Suomessa kuuluu olla ilotonta puurtamista. Jol onni on, se onnen kätkeköön, jos sellaista sattuu kohtaamaan. Hetkellinen onnellisuus on toki sallittua, mutta muuten elämän kuuluu olla harmaata ja tasaista.
Arkea pitää vain sietää, koska ei se herkkua ole muillakaan. Jos muuta väittää, on valehteleva elostelija, joka olisi syytä saada ruotuun. Aamulla pitää olla kiire, töissä kuuluu vituttaa ja töiden jälkeen kuuluu väsyttää. Raha- ja perhehuolet kuuluvat normaaliin arkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana kysymys.
Itse en oikein tiedä.
Silloin kun mulla meni hyvin, arki tuntui mielekkäältä ja hyvin onnistuvalta, luotin toisiin ihmisiin ja nautin seurasta, ongelmat tuntuivat ratkaistavissa olevilta. Nautin normaalista arjesta ja odotin kohokohtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein tiedä miltä "pitäisi" tuntua. Itsestäni tuntuu normaalilta, joten tiedän paremmasta vain muita katsomalla. On hyväntuulisia ihmisiä, jotka hymyilevät "ilman syytä", toivovat ja haaveilevat ja näkevät vaivaa erilaisten elämänsä projektien kanssa. En ymmärrä miten rakennuksiakaan on olemassa, miten joku on motivoitunut ne suunnittelemaan ja rakentamaan. Ilmeisesti ne normaalit ihmiset?
Nyt kun kaikki on vähän kurjaa, tiedän milloin elämässä oli ihan hyvin asiat, vaikkei silloin siltä tuntunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei niillä muilla välttämättä ole sen paremmin, he vain ehkä asennoituvat asioihin eri tavalla.
Ei täällä varmaan kauheasti olee sellaisia ihmisiä jotkaa siiiihen kykenisi vastaaamaan. Itelläkin varmaaan 20 30 vuoosi samasssa huonessa ei vankilassa mutta samasessa huoneeessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyisin sama tunne itsellä, juuri ja juuri hengissä fiilis. Iloisuus ja optimistisuus on kadonnut. Johtuisikohan se siitä, että ihmisiltä on viety toivo paremmasta. Pelottaa ja ahdistaa koko tulevaisuus. Koko ajan on tunne ettei täytä vaadittuja kriteerejä vaikka kuinka yrittäisi. Mikään ei tunnu riittävän.
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin sama tunne itsellä, juuri ja juuri hengissä fiilis. Iloisuus ja optimistisuus on kadonnut. Johtuisikohan se siitä, että ihmisiltä on viety toivo paremmasta. Pelottaa ja ahdistaa koko tulevaisuus. Koko ajan on tunne ettei täytä vaadittuja kriteerejä vaikka kuinka yrittäisi. Mikään ei tunnu riittävän.
Kyllä, vaikea olla uskoa tulevaisuuteen, kun ei tiedä mitä se tuo tullessaan. Saako tekoäly pian vallan? Hyökkääkö Venäjä? Syttyykö maailmansota? Mitä ilmastonmuutos aiheuttaa ja kuinka nopeasti? Millä työllä on arvoa vielä muutaman vuoden kuluttua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuuntele virsiä niin ne lohduttaa.
Mitä on normaali elämä? Kuka tai mikä sen normaalin määrittää?
Pitäisikö arjen olla tupaten täynnä harrastusta ja menoa että elämä tuntuisi täydeltä?
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö arjen olla tupaten täynnä harrastusta ja menoa että elämä tuntuisi täydeltä?
Ihmisten kriteerit hyvälle elämälle ovat kasvaneet nopeammin kuin elämänlaatu. Vaikka ollaan entistä terveempiä, koulutetumpia ja varakkaampia, niin (ainakin somen mukaan) kaikilla muilla näyttää menevän paremmin ja sehän masentaa.
Minulle normaali olo on se että mikään ei kehossa kivistä eikä ole mitään erityisen epämiellyttävää odotettavissa lähiaikoina. Välillä stressaa jokin asia mutta niitä tasapainottaa jokin kivempi asia joten stressi harvemmin jää vaivaamaan lakkaamatta. Toki erittäin stressaavia ajanjaksoja on mutta aikansa panikoituani alkavat asiat selvetä mielessä ja pystyn järjestämään ne uudenlaisella asennoitumisella, tavallaan sijoitan ne sen hetkiseen todellisuuteen jossa entistä pienemmät arjen ilot ovat tavallista merkitsevämpiä.
Tällä hetkellä on kohtuu ok elämä ja parhaillaan odotan nukkumaanmenoa kun pääsen lämpimän peiton alle miehen kanssa. Minulle siis normaali elämä on sitä että aina edessä on jokin kiva juttu jota odottaa, hyvin pienikin. Vaikea tätä tosiaan selittää lyhyesti.
up