Lue keskustelun säännöt.
Miten KUKAAN jaksaa lapsiperhearkea?!
24.09.2018 |
Aivan järkyttävää sontaa, sanon minä. Jatkuva älämölö, sotku, rauhattomuus. Saanko sitä saanko tätä arvaa mitä kato tätä vietkö sinne tuotko tänne päläpäläpäläpälä... En syö tota saanko sitä toi sai tota mä en saa koskaan mitään. AAAAARGHHH!
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä lapsiperhearjessa niinku on kivaa tai hauskaa, miks ihmiset haluaa tätä? T. Ap
No miksi itse halusit?
En halunnut, tapailen miestä jolla lapsia. Taitaa jäädä tapailuksi...
Ap
No ei se sitten sulle mitään lapsiperhearkea ole. Säkin esim. kuulostat tämän ketjun perusteella rasittavalta ihmiseltä, mutta varmasti joku sustakin tykkää ja haluaa sun kanssa olla. Niin se menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aijaa. Ei meillä ole tuollaista. Ja kannattaa tietysti hieman miettiä etukäteen, että onko resursseja ryhtyä lapsiperhe-elämään.
Kyllä itse pidän lapsiperhe arjesta kahden alle 2.5v kanssa. Valehtelisin jos väittäisin, ettei koskaan väsytä tai ota hermoon, kun molemmilla kiukkupäivä. :D Kyllä nuista lapsista saa niin paljon iloa päivittäin, että en mistään hinnasta vaihtaisi lapsettomaan elämään. Aika kuluu todella nopeasti ja nyt voin vain nauttia kotiäitiydestä. :) Eikä meillä kyllä sotkuista ole tai rahapulaa.
Eihän sitä aina jaksakaan.
Mutta varmaankin tuossa tilanteessa että lapset ei ole omat, eli puuttuu se rakkaus, ei paljon hyviä puolia tai hyviä hetkiä olekaan. Ne pelastaa omien kanssa.
Ehkä miehen lapset ja tilanne ylipäätään myös keskivertoa hankalampi nyt, jos teillä on siellä joku tuore kahden kodin uusperheviritelmä. Lapset hakee huomiota ja testaa rajoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tod nopeasti mennyt tämä aika ja liki 6v kotiäitiysputki oli elämäni parasta aikaa (vaikka samaan ajanjaksoon osuikin nuoren äitini sairastuminen, saattohoito ja kuolema). Nyt lapseni jo 15v ja ensikuussa 17v, mihin se aika meni <3
Oho, hyppääkö sun lapsesi yhden ikävuoden yli? :O
Oikeastiko et ymmärtänyt?? Minulla siis 2 lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkyttävää paskaa. Mä pyysin parikymppisenä steriä kun tiesin, ettei musta oo tähän. No, tässä sitä ollaan. Vielä 10v niin nuorempi on 18, ja se on moro sitten! Maailman epäkiitollisin duuni.
Ehkäisy ja abortti on keksitty. Ei kukaan ole sinua pakottanut lisääntymään. Sääliksi käy lapsiasi. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tod nopeasti mennyt tämä aika ja liki 6v kotiäitiysputki oli elämäni parasta aikaa (vaikka samaan ajanjaksoon osuikin nuoren äitini sairastuminen, saattohoito ja kuolema). Nyt lapseni jo 15v ja ensikuussa 17v, mihin se aika meni <3
Oho, hyppääkö sun lapsesi yhden ikävuoden yli? :O
Oikeastiko et ymmärtänyt?? Minulla siis 2 lasta.
Oikeastiko et osaa kirjoittaa selvemmin??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä lapsiperhearjessa niinku on kivaa tai hauskaa, miks ihmiset haluaa tätä? T. Ap
No miksi itse halusit?
En halunnut, tapailen miestä jolla lapsia. Taitaa jäädä tapailuksi...
Ap
Kannattaa tapailla rauhallisia miehiä, niin lapsetkin ovat todennäköisesti rauhallisia. Ja mitä vanhemmat lapset sitä helpompaa.
Välillä toki hajottaa ja ärsyttää monikin asia. Mutta ainakin minun lapsiperhearki on muutakin kuin niitä hankalia ja kiukuttavia hetkiä. Mieletön rakkaus omaa lasta kohtaan, se kun lapsi oppii joka päivä jotain uutta, yhteiset naurut ja päiväunet vierekkäin... Koen, että kokonaisuus jää reilusti plussan puolelle. Lisäksi tiedän, että pikkulapsiaika menee lopulta hiemu nopeasti, joten sotkuisuus ja muut varjopuolet ovat vain väliaikaisia.
Tuntuu, että lapsiperhearkea kauhistelevat miettivät vain niitä huonoja puolia, vaikka siihen kuuluu myös paljon ainutkertaista ja ihanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tod nopeasti mennyt tämä aika ja liki 6v kotiäitiysputki oli elämäni parasta aikaa (vaikka samaan ajanjaksoon osuikin nuoren äitini sairastuminen, saattohoito ja kuolema). Nyt lapseni jo 15v ja ensikuussa 17v, mihin se aika meni <3
Oho, hyppääkö sun lapsesi yhden ikävuoden yli? :O
Oikeastiko et ymmärtänyt?? Minulla siis 2 lasta.
No juuri sen käsityksen tuosta sun tekstistä saa :D Olisi kannattanut vähän selkeämmin ilmaista asia, vaikka jotenkin näin: Nyt toinen lapsistani on jo 15 v ja toinen täyttää ensi kuussa 17.
Vierailija kirjoitti:
Välillä toki hajottaa ja ärsyttää monikin asia. Mutta ainakin minun lapsiperhearki on muutakin kuin niitä hankalia ja kiukuttavia hetkiä. Mieletön rakkaus omaa lasta kohtaan, se kun lapsi oppii joka päivä jotain uutta, yhteiset naurut ja päiväunet vierekkäin... Koen, että kokonaisuus jää reilusti plussan puolelle. Lisäksi tiedän, että pikkulapsiaika menee lopulta hiemu nopeasti, joten sotkuisuus ja muut varjopuolet ovat vain väliaikaisia.
Tuntuu, että lapsiperhearkea kauhistelevat miettivät vain niitä huonoja puolia, vaikka siihen kuuluu myös paljon ainutkertaista ja ihanaa.
Mutta toisaalta kun se ainutkertaisuus ja lapsiarjen "ihanuus" eivät kaikkien kohdalla kompensoi sitä, että jos hankkii lapsia arkeensa vie se kaiken mistä ennen on nauttinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä toki hajottaa ja ärsyttää monikin asia. Mutta ainakin minun lapsiperhearki on muutakin kuin niitä hankalia ja kiukuttavia hetkiä. Mieletön rakkaus omaa lasta kohtaan, se kun lapsi oppii joka päivä jotain uutta, yhteiset naurut ja päiväunet vierekkäin... Koen, että kokonaisuus jää reilusti plussan puolelle. Lisäksi tiedän, että pikkulapsiaika menee lopulta hiemu nopeasti, joten sotkuisuus ja muut varjopuolet ovat vain väliaikaisia.
Tuntuu, että lapsiperhearkea kauhistelevat miettivät vain niitä huonoja puolia, vaikka siihen kuuluu myös paljon ainutkertaista ja ihanaa.
Mutta toisaalta kun se ainutkertaisuus ja lapsiarjen "ihanuus" eivät kaikkien kohdalla kompensoi sitä, että jos hankkii lapsia arkeensa vie se kaiken mistä ennen on nauttinut.
Tässä eri tyypin kommentti. Ei ehkä kompensoikaan, mutta ei elämä olekaan pelkkää nautintoa. Välillä jostain pitää luopua jne.
Nyt kun nuorin alkaa olla jo kouluikäinen tulee ahdistus ja haikea olo siitä, kun pikkulapsivaihe on ohi. Miten tämän tunteen kestää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun nuorin alkaa olla jo kouluikäinen tulee ahdistus ja haikea olo siitä, kun pikkulapsivaihe on ohi. Miten tämän tunteen kestää?
Toinen ääripää on sitten lapsiriippuvuus, jossa ihminen elää elämäänsä vain lasten kautta.
Kannattaisiko panostaa enemmän kasvatukseen kuin rääkyä täällä omaa saamattomuutta? Lapsiperhearki, tervein lapsin, on oikein nautinnollista kun on tehnyt hyvän kasvatustyön missä toisia kohdellaan niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä toki hajottaa ja ärsyttää monikin asia. Mutta ainakin minun lapsiperhearki on muutakin kuin niitä hankalia ja kiukuttavia hetkiä. Mieletön rakkaus omaa lasta kohtaan, se kun lapsi oppii joka päivä jotain uutta, yhteiset naurut ja päiväunet vierekkäin... Koen, että kokonaisuus jää reilusti plussan puolelle. Lisäksi tiedän, että pikkulapsiaika menee lopulta hiemu nopeasti, joten sotkuisuus ja muut varjopuolet ovat vain väliaikaisia.
Tuntuu, että lapsiperhearkea kauhistelevat miettivät vain niitä huonoja puolia, vaikka siihen kuuluu myös paljon ainutkertaista ja ihanaa.
Mutta toisaalta kun se ainutkertaisuus ja lapsiarjen "ihanuus" eivät kaikkien kohdalla kompensoi sitä, että jos hankkii lapsia arkeensa vie se kaiken mistä ennen on nauttinut.
Tässä eri tyypin kommentti. Ei ehkä kompensoikaan, mutta ei elämä olekaan pelkkää nautintoa. Välillä jostain pitää luopua jne.
Juu, mutta niitä ”jostain pitää luopua”-juttuja tulee kyllä elämässä eteen ihan muutenkin tarpeeksi ( esim.sairauden tuottamat esteet), että kannattaako niitä lapsia hankkia, kun se on kuitenkin oma valinta, että luovunko jostain nautinnosta vai en.
On ihan eri asia katsoa jonkun toisen lapsien arkihulinaa, kuin omien! Rakastan lapsiani yli kaiken. Välillä (joka päivä) on hetkiä, kun meinaa itsellä ottaa hermoon joku asia..mutta, jos talo on tyhjillään yli kaksi tuntia, niin rupeaa jo tulemaan ikävä. Mutta, jos olen yksin liikenteessä (kaupassa, uimalassa, kirjastossa ym.) niin ei jaksaisi yhtään toisten lapsien metelöintiä!
Ja siis ei ikinä olisi tullut mieleenikään ottaa miestä, jolla olisi jo lapsia jonkun toisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä toki hajottaa ja ärsyttää monikin asia. Mutta ainakin minun lapsiperhearki on muutakin kuin niitä hankalia ja kiukuttavia hetkiä. Mieletön rakkaus omaa lasta kohtaan, se kun lapsi oppii joka päivä jotain uutta, yhteiset naurut ja päiväunet vierekkäin... Koen, että kokonaisuus jää reilusti plussan puolelle. Lisäksi tiedän, että pikkulapsiaika menee lopulta hiemu nopeasti, joten sotkuisuus ja muut varjopuolet ovat vain väliaikaisia.
Tuntuu, että lapsiperhearkea kauhistelevat miettivät vain niitä huonoja puolia, vaikka siihen kuuluu myös paljon ainutkertaista ja ihanaa.
Mutta toisaalta kun se ainutkertaisuus ja lapsiarjen "ihanuus" eivät kaikkien kohdalla kompensoi sitä, että jos hankkii lapsia arkeensa vie se kaiken mistä ennen on nauttinut.
Tässä eri tyypin kommentti. Ei ehkä kompensoikaan, mutta ei elämä olekaan pelkkää nautintoa. Välillä jostain pitää luopua jne.
Juu, mutta niitä ”jostain pitää luopua”-juttuja tulee kyllä elämässä eteen ihan muutenkin tarpeeksi ( esim.sairauden tuottamat esteet), että kannattaako niitä lapsia hankkia, kun se on kuitenkin oma valinta, että luovunko jostain nautinnosta vai en.
Jos nautinnot ja niiden maksimointi on itsestäänselvyys läpi elämän, niin ehkei silloin kannata.
Minä nautin valtavasti lasten kanssa tekemisestä ym. En koe että on raskasta, pitää vain priorisoida ja ennakoida. Mikään ei tosin voi olla täydellisesti siistiä tai järjestyksessä, kohtalainen jörjestys riittää. Tottakai joskus on haastellisia aikoja, mutta niin niitä on myös töissä ja elämässä yleensä. En kuitenkaan vaihtaisi päivääkään pois. -yhisä
Mä tykkään kun on elämää ympärillä. Varsinkin pikkulasten touhuja voin seurata vaikka kuinka kauan. Ovat niin söpöjä touhottajia kun kaikki on uutta ja ihmeellistä. Isommat lapset taas jaksavat usein yllättää kaikilla oppimillaan asioilla. On hienoa että saa olla ylpeä lapsistaan ja omasta kasvatustyöstään.