Lue keskustelun säännöt.
Kuinka kauan lesken pitää salailla uutta suhdetta lapsiltaan ja entisen puolison sukulaisilta?
leski
24.09.2018 |
Lapset eivät voi saada uutta vanhempaa, sisarus ei voi saada uutta sisarusta, vanhemmat eivät voi saada uutta lasta, joten ymmärrän, että lapsilleni, puolison sisaruksille ja vanhemmille voi ottaa koville siinä vaiheessa, kun minä löydän uuden elämänkumppanin.
Elämäni romahti sillä hetkellä, kun puolisolla todettiin kuolemaan johtava sairaus. Suru ja murhe on ollut valtava ja puolison sairausaika oli raskasta. Käsittelin asioita jo pitkään ennen puolisoni kuolemaa ja päätin, että aion selviytyä ja jatkaa elämääni. Samaa olisin vaatinut puolisoltanikin, jos osamme olisi olleet toisinpäin.
Valitettavasti ihmisten asenteet ovat kovin tuomitsevia lesken uutta suhdetta kohtaan ja monet ovat kärkkäästi määrittelemässä erilaisia aikarajoja, joita ennen leski ei saisi ajatella omaa elämäänsä, mukavia asioita, rentoutumista ja tarpeitaan.
Muiden mielipiteistä en välitä, mutta sukulaisia kohtaan haluaisin olla hienotunteinen ja lasten tunteet otan tietenkin huomioon. Mietin, mikä olisi kohtuullinen aika, jolloin kertoa kaikille avoimesti, että on löytänyt uuden parisuhteen?
Vielä ei ole uutta suhdetta tullut elämääni, mutta kaipaan toista ihmistä juttuseuraksi ja lähelleni. En halua vuosikausiksi eristäytyä yksinäisyyteen. Puolison kuolema avasi silmäni sille, että meillä on vain yksi elämä, eikä sitä kannata heittää hukkaan.
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää myös muistaa, että puolison kuolema ei tee menneestä parisuhteesta täydellistä. Aika monessa suhteessa on omat kompastuskivensä, jotka toisen sairastaessa tai menehtyessä täytyy työntää taka-alalle. Kuinka moni leski voi avoimesti sanoa, että ilman puolison menehtymistä oltaisiin luultavasti erottu?
Näinhän se useimmilla on. Avioeroa ei oteta, ettei menetetä puolta omaisuudesta kun tiedetään pian jäävän leskeksi. Turhaan ei leskiä ahneiksi sanota. Krokotiilinkyyneliä vuodatetaan hautajaisissa ja nauretaan uuden, jo valmiina odottavan, kumppanin kanssa matkalla pankkiin.
Tuota noin, avioerossa ei menetetä puolta omaisuudesta ja omaisuus jaetaan siinä yleensä puoliksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä jatkuu ja saa jatkua. Sitä se menehtynytkin olisi toivonut.
Oma isäni toi naisystävän "näytille" vasta noin vuosi puolisonsa kuoleman jälkeen. Olivat kuitenkin tapailleet siinä vaiheessa jo kuukausia. Ihmettelin, miksi niin kauan meni kunnes toi. Pelkäsikö, miten reagoisin?
Miesten kohdalla ainakin automaattisesti ajattelen, että pärjäisikökään ne yksin kun ovat tottuneet kumppaniin ja yhteiseloon. Hyvä jos löytävät nopeasti jonkun arjen kaveriksi rinnalle.
Niin, pilluhan se on aina mielessä. Raukat avuttomat pilalle passatut miehet. Mitenkään eivät yksin pärjäisi edes vuotta.
Miksi pitäisi pärjätä vuosi yksin, jos sitä ennen tapaa mukavan ihmisen, jonka kanssa tuntuu hyvältä jatkaa yhdessä eteenpäin?
Ei tietenkään pidä. Unohda lapset. Sinä olet maailman napa ja keskus. Hautajaisissakin olisi ollut hyvä olla jo mukava ihminen tukena, mitä sitä turhaan odottelemaan.
Täällä on vissiin perintöjä kyttäävää väkeä liikkeellä, kun lesken uusi rakkaus nähdään niin rumana ja vastenmielisenä. Newsflash, avioliitto loppuu kuolemaan eikä kuollut välitä uskollisuudesta. Omaa leskeksi jäänyttä vanhempaansa rakastava lapsi ei pidä uhkana vanhemman uutta liittoa.
Vai kyttääkö lesken uusi kumppani lesken omaisuutta? Miten on? Onneksi lapsen ei ole mikään pakko olla yhteydessä tällaiseen vanhempaan. Kannattaa muistaa että uusikin suhde päättyy joskus. Aina.
Lapset saavat vähintään lakiosansa. Viisaat vanhemmat ovat turvanneet lasten perinnön testamentilla, kuten mekin teimme. Uusi rakkaus on myös helppo sulkea pois perintöä kärkkymästä avioehdolla, mikäli leski menee uudestaan naimisiin.
Eipäs ole.
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä jatkuu ja saa jatkua. Sitä se menehtynytkin olisi toivonut.
Oma isäni toi naisystävän "näytille" vasta noin vuosi puolisonsa kuoleman jälkeen. Olivat kuitenkin tapailleet siinä vaiheessa jo kuukausia. Ihmettelin, miksi niin kauan meni kunnes toi. Pelkäsikö, miten reagoisin?
Miesten kohdalla ainakin automaattisesti ajattelen, että pärjäisikökään ne yksin kun ovat tottuneet kumppaniin ja yhteiseloon. Hyvä jos löytävät nopeasti jonkun arjen kaveriksi rinnalle.
Niin, pilluhan se on aina mielessä. Raukat avuttomat pilalle passatut miehet. Mitenkään eivät yksin pärjäisi edes vuotta.
Miksi pitäisi pärjätä vuosi yksin, jos sitä ennen tapaa mukavan ihmisen, jonka kanssa tuntuu hyvältä jatkaa yhdessä eteenpäin?
Ei tietenkään pidä. Unohda lapset. Sinä olet maailman napa ja keskus. Hautajaisissakin olisi ollut hyvä olla jo mukava ihminen tukena, mitä sitä turhaan odottelemaan.
Eli kaikki eronneetkin unohtavat lapset, kun löytävät uuden kumppanin? En oikein ymmärrä logiikkaasi.
Huomaan että olet yksinkertainen. Eronneilla on toinen vanhempi lasten tukena, eivät ole yhden vanhemman varassa.
Eli jos on erottu väkivaltaisesta puolisosta, niin meinaat, ettei se ei-väkivaltainen vanhempi löydä uutta kumppania?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää myös muistaa, että puolison kuolema ei tee menneestä parisuhteesta täydellistä. Aika monessa suhteessa on omat kompastuskivensä, jotka toisen sairastaessa tai menehtyessä täytyy työntää taka-alalle. Kuinka moni leski voi avoimesti sanoa, että ilman puolison menehtymistä oltaisiin luultavasti erottu?
Näinhän se useimmilla on. Avioeroa ei oteta, ettei menetetä puolta omaisuudesta kun tiedetään pian jäävän leskeksi. Turhaan ei leskiä ahneiksi sanota. Krokotiilinkyyneliä vuodatetaan hautajaisissa ja nauretaan uuden, jo valmiina odottavan, kumppanin kanssa matkalla pankkiin.
Tuossa tapauksessa olettaisin lesken ajattelevan, että miksi kiusata kuolevaa vielä avioerollakin. Kuoleminen on jo itsessään aika kamalaa. Sinulla sen sijaan on mielenterveysongelmia, kannattaa käydä lääkärissä juttelemassa.
Mitä kuolevaa? Jos kuolema on äkkikuolema, se ei ole odotettavissa. Silloin tuleva leski pelataan vain aikaa toisen kuolemaa odotellessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää myös muistaa, että puolison kuolema ei tee menneestä parisuhteesta täydellistä. Aika monessa suhteessa on omat kompastuskivensä, jotka toisen sairastaessa tai menehtyessä täytyy työntää taka-alalle. Kuinka moni leski voi avoimesti sanoa, että ilman puolison menehtymistä oltaisiin luultavasti erottu?
Näinhän se useimmilla on. Avioeroa ei oteta, ettei menetetä puolta omaisuudesta kun tiedetään pian jäävän leskeksi. Turhaan ei leskiä ahneiksi sanota. Krokotiilinkyyneliä vuodatetaan hautajaisissa ja nauretaan uuden, jo valmiina odottavan, kumppanin kanssa matkalla pankkiin.
Tuota noin, avioerossa ei menetetä puolta omaisuudesta ja omaisuus jaetaan siinä yleensä puoliksi.
Tuota noin, vanhoissa liitoissa yleensä menetetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä jatkuu ja saa jatkua. Sitä se menehtynytkin olisi toivonut.
Oma isäni toi naisystävän "näytille" vasta noin vuosi puolisonsa kuoleman jälkeen. Olivat kuitenkin tapailleet siinä vaiheessa jo kuukausia. Ihmettelin, miksi niin kauan meni kunnes toi. Pelkäsikö, miten reagoisin?
Miesten kohdalla ainakin automaattisesti ajattelen, että pärjäisikökään ne yksin kun ovat tottuneet kumppaniin ja yhteiseloon. Hyvä jos löytävät nopeasti jonkun arjen kaveriksi rinnalle.
Niin, pilluhan se on aina mielessä. Raukat avuttomat pilalle passatut miehet. Mitenkään eivät yksin pärjäisi edes vuotta.
Miksi pitäisi pärjätä vuosi yksin, jos sitä ennen tapaa mukavan ihmisen, jonka kanssa tuntuu hyvältä jatkaa yhdessä eteenpäin?
Ei tietenkään pidä. Unohda lapset. Sinä olet maailman napa ja keskus. Hautajaisissakin olisi ollut hyvä olla jo mukava ihminen tukena, mitä sitä turhaan odottelemaan.
Eli kaikki eronneetkin unohtavat lapset, kun löytävät uuden kumppanin? En oikein ymmärrä logiikkaasi.
Huomaan että olet yksinkertainen. Eronneilla on toinen vanhempi lasten tukena, eivät ole yhden vanhemman varassa.
Eli jos on erottu väkivaltaisesta puolisosta, niin meinaat, ettei se ei-väkivaltainen vanhempi löydä uutta kumppania?
Varmasti löytää, sehän on juuri eroamisen idea. Vähän samansuuntainen kun leskillä. Lapsilla on kuitenkin mahdollisuus tavata silloin halutessaan väkivaltaista vanhempaansa, hänhän ei välttämättä ole sitä ollut lapsille. Kuten sanottu, vanhemman suhde lapsiinsa on erilainen kuin puolisoonsa.
Minusta tuntui tosi pahalta, kun äitini kihersi kuin teini uutta poikaystäväänsä. Hän oli jo eläkkeellä ja isän kuolemasta vajaa kymmenen vuotta. Itsekin olin jo perheellinen. Silti tuntui tosi pahalta! En hyväksynyt uutta koskaan. En voinut. Oksetti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää myös muistaa, että puolison kuolema ei tee menneestä parisuhteesta täydellistä. Aika monessa suhteessa on omat kompastuskivensä, jotka toisen sairastaessa tai menehtyessä täytyy työntää taka-alalle. Kuinka moni leski voi avoimesti sanoa, että ilman puolison menehtymistä oltaisiin luultavasti erottu?
Näinhän se useimmilla on. Avioeroa ei oteta, ettei menetetä puolta omaisuudesta kun tiedetään pian jäävän leskeksi. Turhaan ei leskiä ahneiksi sanota. Krokotiilinkyyneliä vuodatetaan hautajaisissa ja nauretaan uuden, jo valmiina odottavan, kumppanin kanssa matkalla pankkiin.
Tuossa tapauksessa olettaisin lesken ajattelevan, että miksi kiusata kuolevaa vielä avioerollakin. Kuoleminen on jo itsessään aika kamalaa. Sinulla sen sijaan on mielenterveysongelmia, kannattaa käydä lääkärissä juttelemassa.
Mitä kuolevaa? Jos kuolema on äkkikuolema, se ei ole odotettavissa. Silloin tuleva leski pelataan vain aikaa toisen kuolemaa odotellessa.
Aika sekaisin olet. Jotta tuleva leski voisi tehdä valintoja avioeron tai leskeytymisen välillä, kuolema tulee olla kaikkea muuta kuin äkkikuolema. Tiedätkö sinä millaista kuoleminen sairauteen on ja kuolevan rinnalla eläminen? Tiedätkö millaista on kun ei voi auttaa ja näkee, että toisella on kipuja ja paha olla? Tiedätkö millaista se on kun kuoleva kiukuttelee sille lähimmäiselle ihmisille koko ajan ihan koska on niin paha olla? Millaista se on uskoa, toivoa ja tukea tällaisessa elämäntilanteessa? Joka voi kestää vuosia? Mutta sinuahan kiinnostaakin vain raha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä jatkuu ja saa jatkua. Sitä se menehtynytkin olisi toivonut.
Oma isäni toi naisystävän "näytille" vasta noin vuosi puolisonsa kuoleman jälkeen. Olivat kuitenkin tapailleet siinä vaiheessa jo kuukausia. Ihmettelin, miksi niin kauan meni kunnes toi. Pelkäsikö, miten reagoisin?
Miesten kohdalla ainakin automaattisesti ajattelen, että pärjäisikökään ne yksin kun ovat tottuneet kumppaniin ja yhteiseloon. Hyvä jos löytävät nopeasti jonkun arjen kaveriksi rinnalle.
Niin, pilluhan se on aina mielessä. Raukat avuttomat pilalle passatut miehet. Mitenkään eivät yksin pärjäisi edes vuotta.
Tässä oli puhe nimeenomaan elämän jatkumisesta, kun jää leskeksi, eikä pillun puutteesta. Kyllä tässä ilmankin voi olla, mutta kun sen läheisyyden ja ystävän kaipuu on vain niin suuri. Jos tapaa vaikka vuoden aikana sen ihanan ihmisen, joka kuuntelee, ymmärtää, hellii ilman seksiä, niin siitä alkaa syvä kiintymys ja kehittyy ihana rakkaus toista kohtaan. Näin meille kävi. Muistellaan toisemme puolisoita lämmöllä. Naimisissa 25v. N59v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni kuoli isä kun olin teini-iässä. Kuolema tapahtui yllättäen joten se oli suuri shokki kaikille. Äitini aloitti tapailun ehkä kolmisen vuotta myöhemmin. Emme sisaruksen kanssa ottaneet hyvin asiaa emmekä oikeastaan seuraavaakaan suhdetta, johtuen ehkä siitä että kummatkin suhteet paljastui vähän yllättäen. Itse olin varmaan parikymppinen ennen kuin ajatus äidin seurustelusta alkoi tuntumaan hyvältä.
Sinä olet tehnyt surutyötä jo pitkään, mutta entä lapsesi? Kuinka pitkään he ovat tehneet sitä? Kuolema kuitenkin konkretisoi että isää ei enää ole, vaikka he olisivatkin nähneet että hän sairasti.
Anna itsellesi aikaa ja lapsillesi. Ehkä voisit keskustella asiasta toisten vastaavassa tilanteessa olevien/olleiden kanssa.
No siis kyllä musta ois tuntunut oudolta jos isä ois ilmoittanut löytäneensä uuden silloin kun meillä oli vielä perunkirjoituskin tekemättä. Asia ei ole tuossa vaiheessa mitenkään edes käytännön tasolla ohi eli ei ole vielä edes päässyt suremaan rauhassa ilman velvoitteita (siis hautajaiset, perunkirjoitukset yms). Jos itse tapailisin jotain juuri leskeksi jäänyttä niin kyllä mielessä kävisi, että olisinko vain korvike ja onko nyt oikeasti ehditty surra rauhassa laisinkaan. Näin taakse päin kun omaa tilannetta kattoo, kyllä meilläkin takana oli vaikea sairaus ja surtiin jo sairauden aikana. Töissä käytiin ja arkea elettiin muutama kuukausi kuolemasta, mutta nyt kun miettii tuota aikaa niin se oli todella sekavaa, en muista siitä oikein mitään ja en todellakaan tuolloin oikeasti edes tajunnut, että se rakas on poissa. En tiedä, tajuanko oikeasti vieläkään.
Mitään aikarajaahan näille ei ole tietenkään ja jokainenhan sen oman tilanteensa parhaiten tietää. Olen ihan aikuinen ja äitini kuolemasta muutama vuosi. Silti tuntuisi tosi pahalle jos isä löytäisi uuden, vaikka tässä vaiheessa sen toki jo ymmärtäisi kun aikaa on kulunut. Minulla kun on edelleen se kuva heistä päässä pariskuntana ja meistä perheenä, joten isän uusi puoliso sotkisi tätä kuviota ja siksi se pahalle tuntuisikin. Tuntuisi, että jotain menisi uudelleen rikki, vaikka kuolema on jo tapahtunut ja elämä saakin jatkua. Vaikea selittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä et ole kyllä tilivelvollinen tuosta asiasta muille, kuin omille lapsillesi, sukulaiset ymmärtävät tai ovat ymmärtämättä, mutta ei sen pitäisi heille kuulua, milloin löydät uuden kumppanin. Toisaalta voisi olla myös hyvä käsitellä itse ensin puolison menetys kunnolla ennen uuteen suhteeseen hyppäämistä, ettet ala suhteeseen vain, koska et ole tottunut olemaan yksin ja koet tarvitsevasi sitä toista ihmistä arkeesi.
Lasten ikä vaikuttaa myös oman kokemukseni pohjalta siihen, milloin heille kannattaa uusi puoliso esitellä. Minulta kuoli isä yllättäen ollessani teini-ikäinen ja kun äiti noin vuosi isän kuolemasta esitteli uuden miehen niin en vpinut hyväksyä asiaa lainkaan, vaikka en sitä ääneen uskaltanutkaan sanoa, mutta pahalta se tuntui ja olin vihainen asiasta. No se suhde ei kovin pitkään kuitenkaan kestänyt ja siitä pari vuotta eteenpäin vasta "hyväksyin" äidillä uuden kumppanin ja sitäkin helpotti se, että tuo mies oli aika etäinen minua kohtaan eikä laisinkaan edes yrittänyt ottaa mitään isäpuolen roolia. Minulle kaikki äidin uudet puoliset ovatkin olleet vain sitä, äidin uusia miehiä, eivätkä isäpuolia.
Omalta kokemuspohjalta siis sanoisin, että jos lapsesi ovat jo teini-iässä niin pari vuotta isän kuolemasta saattaisi olla sopivaa esitellä uusi kumppani.
Lapseni ovat teini-ikäisiä eli kovin herkässä iässä. Se tässä huolestuttaakin.
En tarvitse toista ihmistä arkeeni. En halua mitään uusperhekuvioita, enkä halua muuttaa yhteen asumaan uuden kumppanin kanssa niin kauan kuin lapseni asuvat kotona. Kaipaisin kuitenkin aikuista ihmissuhdetta, jossa välitetään toisesta ja tapaillaan säännöllisesti.
Kuinka kauan olet ollut leski
Muutaman kuukauden. Puoliso sairastisitä ennen vajaan vuoden.
Paras aikaraja on se, mikä sinusta tuntuu hyvältä. Puolisosi ehti sairastaa ennen kuolemaansa niin kauan, että ehdit tehdä surutyötä jo ennen kuolemaa. Sinulla on vain tämä yksi elämä, elä sitä niin kuin tuntuu hyvältä.
eri
Tämä on tosiaan henkilökohtainen asia, ja kukin suree oman aikansa. Ja eivät kaikki liitot tosiaan ole hyviä ennen sen puolison kuolemaa.
Mutta täytyy sanoa, että ihmetytti erään sukulaisen leski, joka ilmoitti uudesta suhteesta facebookin parisuhdestatuksessa pari kuukautta miehen poismenon jälkeen. Ja ilmeisesti postailee paljon uudesta suhteestaan. Vähän paha mieli vainajan lasten ja lähiomaisten puolesta. Eihän siinä suhteessa mitään, mutta facebookissa julistaminen noin pian vain tuntui vähän kummalliselta. Ihan reippaasti keski-ikäinen rouva kyseessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni kuoli isä kun olin teini-iässä. Kuolema tapahtui yllättäen joten se oli suuri shokki kaikille. Äitini aloitti tapailun ehkä kolmisen vuotta myöhemmin. Emme sisaruksen kanssa ottaneet hyvin asiaa emmekä oikeastaan seuraavaakaan suhdetta, johtuen ehkä siitä että kummatkin suhteet paljastui vähän yllättäen. Itse olin varmaan parikymppinen ennen kuin ajatus äidin seurustelusta alkoi tuntumaan hyvältä.
Sinä olet tehnyt surutyötä jo pitkään, mutta entä lapsesi? Kuinka pitkään he ovat tehneet sitä? Kuolema kuitenkin konkretisoi että isää ei enää ole, vaikka he olisivatkin nähneet että hän sairasti.
Anna itsellesi aikaa ja lapsillesi. Ehkä voisit keskustella asiasta toisten vastaavassa tilanteessa olevien/olleiden kanssa.
En sanoisi että pitkään. Sairastumisesta alle vuosi aikaa
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntui tosi pahalta, kun äitini kihersi kuin teini uutta poikaystäväänsä. Hän oli jo eläkkeellä ja isän kuolemasta vajaa kymmenen vuotta. Itsekin olin jo perheellinen. Silti tuntui tosi pahalta! En hyväksynyt uutta koskaan. En voinut. Oksetti.
Kymmenen vuotta yksin, lapset vanhempia jo itsekin eikä mummolle annettaisi vieläkään oikeutta tehdä itse omia valintojaan. Aika tiukassa on naisen oikeudet elää.
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä et ole kyllä tilivelvollinen tuosta asiasta muille, kuin omille lapsillesi, sukulaiset ymmärtävät tai ovat ymmärtämättä, mutta ei sen pitäisi heille kuulua, milloin löydät uuden kumppanin. Toisaalta voisi olla myös hyvä käsitellä itse ensin puolison menetys kunnolla ennen uuteen suhteeseen hyppäämistä, ettet ala suhteeseen vain, koska et ole tottunut olemaan yksin ja koet tarvitsevasi sitä toista ihmistä arkeesi.
Lasten ikä vaikuttaa myös oman kokemukseni pohjalta siihen, milloin heille kannattaa uusi puoliso esitellä. Minulta kuoli isä yllättäen ollessani teini-ikäinen ja kun äiti noin vuosi isän kuolemasta esitteli uuden miehen niin en vpinut hyväksyä asiaa lainkaan, vaikka en sitä ääneen uskaltanutkaan sanoa, mutta pahalta se tuntui ja olin vihainen asiasta. No se suhde ei kovin pitkään kuitenkaan kestänyt ja siitä pari vuotta eteenpäin vasta "hyväksyin" äidillä uuden kumppanin ja sitäkin helpotti se, että tuo mies oli aika etäinen minua kohtaan eikä laisinkaan edes yrittänyt ottaa mitään isäpuolen roolia. Minulle kaikki äidin uudet puoliset ovatkin olleet vain sitä, äidin uusia miehiä, eivätkä isäpuolia.
Omalta kokemuspohjalta siis sanoisin, että jos lapsesi ovat jo teini-iässä niin pari vuotta isän kuolemasta saattaisi olla sopivaa esitellä uusi kumppani.
Lapseni ovat teini-ikäisiä eli kovin herkässä iässä. Se tässä huolestuttaakin.
En tarvitse toista ihmistä arkeeni. En halua mitään uusperhekuvioita, enkä halua muuttaa yhteen asumaan uuden kumppanin kanssa niin kauan kuin lapseni asuvat kotona. Kaipaisin kuitenkin aikuista ihmissuhdetta, jossa välitetään toisesta ja tapaillaan säännöllisesti.
Kuinka kauan olet ollut leski
Muutaman kuukauden. Puoliso sairastisitä ennen vajaan vuoden.
Paras aikaraja on se, mikä sinusta tuntuu hyvältä. Puolisosi ehti sairastaa ennen kuolemaansa niin kauan, että ehdit tehdä surutyötä jo ennen kuolemaa. Sinulla on vain tämä yksi elämä, elä sitä niin kuin tuntuu hyvältä.
eri
Kauan? Alle vuosi sairastumisesta. Nyt hädin tuskin haudattu
Sitten, kun ruumis on kylmentynyt. Pidempään ei kannata odottaa tai on pian itsekin tuollapuolen.
Miksi sun edes pitäisi salata uutta seurustelukumppaniasi lapsiltasi tai edellisen puolisosi sukulaisilta?
En vaan tajua, mikä pointti tuossa salailussa on!?!
Ei kai leskelle ole missään laissa määritelty aikaa, jolloin hän saa alkaa seurustelemaan uuden kumppaninsa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntui tosi pahalta, kun äitini kihersi kuin teini uutta poikaystäväänsä. Hän oli jo eläkkeellä ja isän kuolemasta vajaa kymmenen vuotta. Itsekin olin jo perheellinen. Silti tuntui tosi pahalta! En hyväksynyt uutta koskaan. En voinut. Oksetti.
Kymmenen vuotta yksin, lapset vanhempia jo itsekin eikä mummolle annettaisi vieläkään oikeutta tehdä itse omia valintojaan. Aika tiukassa on naisen oikeudet elää.
Sanoppa muuta. Itsekkäitä lapsia, törkeitä. Oksettaa!
Ap:lle sanoisin, että vaikka et ole minusta tilivelvollinen lapsille ja sinulla on oikeus katsoa eteenpäin, juttele lasten kanssa asioista. Elämästä ylipäänsä ja tulevaisuudesta. Että lapsetkin huomaavat, että elämä jatkuu kuolemasta huolimatta. Edessä on asioita. Suru kulkee koko elämän läpi mukana. Sinulla ja lapsilla. Mutta se ei tarkoita mustaa surupukua, jatkuvaa itkemistä ja elämänhalun menettämistä.
Tuossa tapauksessa olettaisin lesken ajattelevan, että miksi kiusata kuolevaa vielä avioerollakin. Kuoleminen on jo itsessään aika kamalaa. Sinulla sen sijaan on mielenterveysongelmia, kannattaa käydä lääkärissä juttelemassa.