Lue keskustelun säännöt.
Kuinka kauan lesken pitää salailla uutta suhdetta lapsiltaan ja entisen puolison sukulaisilta?
leski
24.09.2018 |
Lapset eivät voi saada uutta vanhempaa, sisarus ei voi saada uutta sisarusta, vanhemmat eivät voi saada uutta lasta, joten ymmärrän, että lapsilleni, puolison sisaruksille ja vanhemmille voi ottaa koville siinä vaiheessa, kun minä löydän uuden elämänkumppanin.
Elämäni romahti sillä hetkellä, kun puolisolla todettiin kuolemaan johtava sairaus. Suru ja murhe on ollut valtava ja puolison sairausaika oli raskasta. Käsittelin asioita jo pitkään ennen puolisoni kuolemaa ja päätin, että aion selviytyä ja jatkaa elämääni. Samaa olisin vaatinut puolisoltanikin, jos osamme olisi olleet toisinpäin.
Valitettavasti ihmisten asenteet ovat kovin tuomitsevia lesken uutta suhdetta kohtaan ja monet ovat kärkkäästi määrittelemässä erilaisia aikarajoja, joita ennen leski ei saisi ajatella omaa elämäänsä, mukavia asioita, rentoutumista ja tarpeitaan.
Muiden mielipiteistä en välitä, mutta sukulaisia kohtaan haluaisin olla hienotunteinen ja lasten tunteet otan tietenkin huomioon. Mietin, mikä olisi kohtuullinen aika, jolloin kertoa kaikille avoimesti, että on löytänyt uuden parisuhteen?
Vielä ei ole uutta suhdetta tullut elämääni, mutta kaipaan toista ihmistä juttuseuraksi ja lähelleni. En halua vuosikausiksi eristäytyä yksinäisyyteen. Puolison kuolema avasi silmäni sille, että meillä on vain yksi elämä, eikä sitä kannata heittää hukkaan.
Kommentit (76)
uskon että tiedät itse milloin on oikea aika. puolison kuolema oli varmaan todella hirveä kokemus, mutta älä anna sen pilata loppueläämäsi. onnea ja toivottavasti löydät jonkun:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäinen olit isäsi kuollessa? Omat lapseni ovat vielä alaikäisiä.
Mun mielestä et ole kyllä tilivelvollinen tuosta asiasta muille, kuin omille lapsillesi, sukulaiset ymmärtävät tai ovat ymmärtämättä, mutta ei sen pitäisi heille kuulua, milloin löydät uuden kumppanin. Toisaalta voisi olla myös hyvä käsitellä itse ensin puolison menetys kunnolla ennen uuteen suhteeseen hyppäämistä, ettet ala suhteeseen vain, koska et ole tottunut olemaan yksin ja koet tarvitsevasi sitä toista ihmistä arkeesi.
Lasten ikä vaikuttaa myös oman kokemukseni pohjalta siihen, milloin heille kannattaa uusi puoliso esitellä. Minulta kuoli isä yllättäen ollessani teini-ikäinen ja kun äiti noin vuosi isän kuolemasta esitteli uuden miehen niin en vpinut hyväksyä asiaa lainkaan, vaikka en sitä ääneen uskaltanutkaan sanoa, mutta pahalta se tuntui ja olin vihainen asiasta. No se suhde ei kovin pitkään kuitenkaan kestänyt ja siitä pari vuotta eteenpäin vasta "hyväksyin" äidillä uuden kumppanin ja sitäkin helpotti se, että tuo mies oli aika etäinen minua kohtaan eikä laisinkaan edes yrittänyt ottaa mitään isäpuolen roolia. Minulle kaikki äidin uudet puoliset ovatkin olleet vain sitä, äidin uusia miehiä, eivätkä isäpuolia.
Omalta kokemuspohjalta siis sanoisin, että jos lapsesi ovat jo teini-iässä niin pari vuotta isän kuolemasta saattaisi olla sopivaa esitellä uusi kumppani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi salata?
Jos leski löytää uuden kumppanin 'liian nopeasti', niin lapset ja entisen puolison sukulaiset ovat monesti alkaneet paheksua leskeä ja jopa suuttuneet tälle. Eronneita ei samat aikarajat koske.
Mulla on miehen kuolemasta nyt puoli vuotta ja voin sanoa että seurustelen. Mies on vielä minua 12 vuotta nuorempi ja ulkomaalainen, appivanhemmat varmaan diggaa kun ovat rasisteja...en tosin ole kertonut vielä.
Kaikki merkkipäivät ja juhlapyhät väkisin yksin, mieluiten nurkkaan itkemään käpertyen olisi tietty ollut se toinen vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei vanhempi ole lapsilleen mikään tilivelvollinen, missään asioissa. Höh..
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä et ole kyllä tilivelvollinen tuosta asiasta muille, kuin omille lapsillesi, sukulaiset ymmärtävät tai ovat ymmärtämättä, mutta ei sen pitäisi heille kuulua, milloin löydät uuden kumppanin. Toisaalta voisi olla myös hyvä käsitellä itse ensin puolison menetys kunnolla ennen uuteen suhteeseen hyppäämistä, ettet ala suhteeseen vain, koska et ole tottunut olemaan yksin ja koet tarvitsevasi sitä toista ihmistä arkeesi.
Lasten ikä vaikuttaa myös oman kokemukseni pohjalta siihen, milloin heille kannattaa uusi puoliso esitellä. Minulta kuoli isä yllättäen ollessani teini-ikäinen ja kun äiti noin vuosi isän kuolemasta esitteli uuden miehen niin en vpinut hyväksyä asiaa lainkaan, vaikka en sitä ääneen uskaltanutkaan sanoa, mutta pahalta se tuntui ja olin vihainen asiasta. No se suhde ei kovin pitkään kuitenkaan kestänyt ja siitä pari vuotta eteenpäin vasta "hyväksyin" äidillä uuden kumppanin ja sitäkin helpotti se, että tuo mies oli aika etäinen minua kohtaan eikä laisinkaan edes yrittänyt ottaa mitään isäpuolen roolia. Minulle kaikki äidin uudet puoliset ovatkin olleet vain sitä, äidin uusia miehiä, eivätkä isäpuolia.
Omalta kokemuspohjalta siis sanoisin, että jos lapsesi ovat jo teini-iässä niin pari vuotta isän kuolemasta saattaisi olla sopivaa esitellä uusi kumppani.
Lapseni ovat teini-ikäisiä eli kovin herkässä iässä. Se tässä huolestuttaakin.
En tarvitse toista ihmistä arkeeni. En halua mitään uusperhekuvioita, enkä halua muuttaa yhteen asumaan uuden kumppanin kanssa niin kauan kuin lapseni asuvat kotona. Kaipaisin kuitenkin aikuista ihmissuhdetta, jossa välitetään toisesta ja tapaillaan säännöllisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä et ole kyllä tilivelvollinen tuosta asiasta muille, kuin omille lapsillesi, sukulaiset ymmärtävät tai ovat ymmärtämättä, mutta ei sen pitäisi heille kuulua, milloin löydät uuden kumppanin. Toisaalta voisi olla myös hyvä käsitellä itse ensin puolison menetys kunnolla ennen uuteen suhteeseen hyppäämistä, ettet ala suhteeseen vain, koska et ole tottunut olemaan yksin ja koet tarvitsevasi sitä toista ihmistä arkeesi.
Lasten ikä vaikuttaa myös oman kokemukseni pohjalta siihen, milloin heille kannattaa uusi puoliso esitellä. Minulta kuoli isä yllättäen ollessani teini-ikäinen ja kun äiti noin vuosi isän kuolemasta esitteli uuden miehen niin en vpinut hyväksyä asiaa lainkaan, vaikka en sitä ääneen uskaltanutkaan sanoa, mutta pahalta se tuntui ja olin vihainen asiasta. No se suhde ei kovin pitkään kuitenkaan kestänyt ja siitä pari vuotta eteenpäin vasta "hyväksyin" äidillä uuden kumppanin ja sitäkin helpotti se, että tuo mies oli aika etäinen minua kohtaan eikä laisinkaan edes yrittänyt ottaa mitään isäpuolen roolia. Minulle kaikki äidin uudet puoliset ovatkin olleet vain sitä, äidin uusia miehiä, eivätkä isäpuolia.
Omalta kokemuspohjalta siis sanoisin, että jos lapsesi ovat jo teini-iässä niin pari vuotta isän kuolemasta saattaisi olla sopivaa esitellä uusi kumppani.
Lapseni ovat teini-ikäisiä eli kovin herkässä iässä. Se tässä huolestuttaakin.
En tarvitse toista ihmistä arkeeni. En halua mitään uusperhekuvioita, enkä halua muuttaa yhteen asumaan uuden kumppanin kanssa niin kauan kuin lapseni asuvat kotona. Kaipaisin kuitenkin aikuista ihmissuhdetta, jossa välitetään toisesta ja tapaillaan säännöllisesti.
Kuinka kauan olet ollut leski
Vierailija kirjoitti:
leski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä et ole kyllä tilivelvollinen tuosta asiasta muille, kuin omille lapsillesi, sukulaiset ymmärtävät tai ovat ymmärtämättä, mutta ei sen pitäisi heille kuulua, milloin löydät uuden kumppanin. Toisaalta voisi olla myös hyvä käsitellä itse ensin puolison menetys kunnolla ennen uuteen suhteeseen hyppäämistä, ettet ala suhteeseen vain, koska et ole tottunut olemaan yksin ja koet tarvitsevasi sitä toista ihmistä arkeesi.
Lasten ikä vaikuttaa myös oman kokemukseni pohjalta siihen, milloin heille kannattaa uusi puoliso esitellä. Minulta kuoli isä yllättäen ollessani teini-ikäinen ja kun äiti noin vuosi isän kuolemasta esitteli uuden miehen niin en vpinut hyväksyä asiaa lainkaan, vaikka en sitä ääneen uskaltanutkaan sanoa, mutta pahalta se tuntui ja olin vihainen asiasta. No se suhde ei kovin pitkään kuitenkaan kestänyt ja siitä pari vuotta eteenpäin vasta "hyväksyin" äidillä uuden kumppanin ja sitäkin helpotti se, että tuo mies oli aika etäinen minua kohtaan eikä laisinkaan edes yrittänyt ottaa mitään isäpuolen roolia. Minulle kaikki äidin uudet puoliset ovatkin olleet vain sitä, äidin uusia miehiä, eivätkä isäpuolia.
Omalta kokemuspohjalta siis sanoisin, että jos lapsesi ovat jo teini-iässä niin pari vuotta isän kuolemasta saattaisi olla sopivaa esitellä uusi kumppani.
Lapseni ovat teini-ikäisiä eli kovin herkässä iässä. Se tässä huolestuttaakin.
En tarvitse toista ihmistä arkeeni. En halua mitään uusperhekuvioita, enkä halua muuttaa yhteen asumaan uuden kumppanin kanssa niin kauan kuin lapseni asuvat kotona. Kaipaisin kuitenkin aikuista ihmissuhdetta, jossa välitetään toisesta ja tapaillaan säännöllisesti.
Kuinka kauan olet ollut leski
Muutaman kuukauden. Puoliso sairastisitä ennen vajaan vuoden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turha täältä mitään kysellä. Et saa kuin muka hyvien ihmisten moraalisaarnoja siitä, kuinka ihmisen tulee rypeä surussa suurin piirtein loppuelämä. Eniten paheksuu ne, joilla ei ole omakohtaista kokemusta. Kertovat vaan kuinka he ei ikinä ota uutta, heidän rakkaus on niin syvää ja samalla mitätöidään ja kyseenalaistetaan lesken rakkaus edesmenneeseen.
Vierailija kirjoitti:
Turha täältä mitään kysellä. Et saa kuin muka hyvien ihmisten moraalisaarnoja siitä, kuinka ihmisen tulee rypeä surussa suurin piirtein loppuelämä. Eniten paheksuu ne, joilla ei ole omakohtaista kokemusta. Kertovat vaan kuinka he ei ikinä ota uutta, heidän rakkaus on niin syvää ja samalla mitätöidään ja kyseenalaistetaan lesken rakkaus edesmenneeseen.
Näinhän se menee. Huonoista liitoista siirrytään nopeasti seuraVIIn huonoihin liittoihin. Alapäätä kun kutkuttaa, se on menoa heti lasten surusta välittämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha täältä mitään kysellä. Et saa kuin muka hyvien ihmisten moraalisaarnoja siitä, kuinka ihmisen tulee rypeä surussa suurin piirtein loppuelämä. Eniten paheksuu ne, joilla ei ole omakohtaista kokemusta. Kertovat vaan kuinka he ei ikinä ota uutta, heidän rakkaus on niin syvää ja samalla mitätöidään ja kyseenalaistetaan lesken rakkaus edesmenneeseen.
Näinhän se menee. Huonoista liitoista siirrytään nopeasti seuraVIIn huonoihin liittoihin. Alapäätä kun kutkuttaa, se on menoa heti lasten surusta välittämättä.
Kuka sitä on sanomaan, kenen liitto oli hyvä tai huono? Ajattelisin, että hyvän avioliiton elänyt kaipaa enemmän uutta rakkautta, kuin huonossa suhteessa elänyt.
Eikä se, että leski tutustuu uuteen mahdolliseen elämänkumppaniin, ole lasten surun vähättelyä.
Elämä jatkuu ja saa jatkua. Sitä se menehtynytkin olisi toivonut.
Oma isäni toi naisystävän "näytille" vasta noin vuosi puolisonsa kuoleman jälkeen. Olivat kuitenkin tapailleet siinä vaiheessa jo kuukausia. Ihmettelin, miksi niin kauan meni kunnes toi. Pelkäsikö, miten reagoisin?
Miesten kohdalla ainakin automaattisesti ajattelen, että pärjäisikökään ne yksin kun ovat tottuneet kumppaniin ja yhteiseloon. Hyvä jos löytävät nopeasti jonkun arjen kaveriksi rinnalle.
Vierailija kirjoitti:
Turha täältä mitään kysellä. Et saa kuin muka hyvien ihmisten moraalisaarnoja siitä, kuinka ihmisen tulee rypeä surussa suurin piirtein loppuelämä. Eniten paheksuu ne, joilla ei ole omakohtaista kokemusta. Kertovat vaan kuinka he ei ikinä ota uutta, heidän rakkaus on niin syvää ja samalla mitätöidään ja kyseenalaistetaan lesken rakkaus edesmenneeseen.
Tämän olen huomannut. Suuriäänisimpiä tuomitsijoita ovat juurikin ne, joilla ei ole itsellään mitään kokemusta leskeydestä.
Rakkaus entiseen puolisoon ei katoa minnekään, vaikka löytääkin uuden kumppanin. Vähän sama asia kuin moni miettii esikoisen jälkeen, että pystyykö rakastaman toista lasta. Kummasti vain pystyy, eikä rakkaus esikoiseenkaan mihinkään häviä.
Omalla kohdallani anoppi oli onnea täynnä kun löysin uuden miehen. Oli puhunut jo pitkään, että minun kuuluisi elää nuoren ihmisen elämää ja mennä eteenpäin eikä jäädä jumiin suruun. Tapasin uuden mieheni kutakuinkin vuosi miehen kuolemasta. Mies sairasti jo vuosia ennen sitä. Viimeiset vuodet olivat erittäin raskaita kuolevan rinnalla.
Vierailija kirjoitti:
Elämä jatkuu ja saa jatkua. Sitä se menehtynytkin olisi toivonut.
Oma isäni toi naisystävän "näytille" vasta noin vuosi puolisonsa kuoleman jälkeen. Olivat kuitenkin tapailleet siinä vaiheessa jo kuukausia. Ihmettelin, miksi niin kauan meni kunnes toi. Pelkäsikö, miten reagoisin?
Miesten kohdalla ainakin automaattisesti ajattelen, että pärjäisikökään ne yksin kun ovat tottuneet kumppaniin ja yhteiseloon. Hyvä jos löytävät nopeasti jonkun arjen kaveriksi rinnalle.
Niin, pilluhan se on aina mielessä. Raukat avuttomat pilalle passatut miehet. Mitenkään eivät yksin pärjäisi edes vuotta.
Mä lähtisin siitä, miten se vaikuttaisi lapsiin, muitten mielipiteet eivät kiinnostaisi.
Äitini kertoi minulle uudesta miesystävästään vähän yli vuosi isäni kuoleman jälkeen. Suhde oli silloin vielä hyvin tuore. Olin hyvin iloinen hänen puolestaan.
Jos olisi uusi löytynyt paljon alle vuoden, niin olisin varmaan siitäkin iloinnut mutta se olisi ehkä tuntunut vähän oudolta. Minusta jotenkin pitäisi mennä kuolemasta vähintään se vuosi, eli kokea kaikki merkkipäivät ja juhlapyhät ilman tuttua kumppania. Mutta tämä on vain minun mutuani.