Oon pilannut elämäni erolla
Oli mies ja perhe. Nyt yksin ja köyhänä ja mt ongelmaisena ja 46vuotiaana naisena ei ole helppoa. Vaikka mies ei ollut täydellinen tai kohdellut aina hyvin mua. Mutta en itsekään ole täydellinen. En tiedä miten eteenpäin. Tietyt tahot vahingoniloisia tilanteestani
Kommentit (37)
Minulla alkaa taas elämä helpottaa, kun pääsin hullusta eksästä eroon.
Miehellä mahdollisuus tulla jossain vaiheessa elämää todella rikkaaksi..olisi kannattanut pysyä yhdessä. Mies tuskin muuttuu
Ap
Huokaus. Se hyvä puoli on siinä, että on saanut tai joutunut olemaan aina sinkkuna on, että ei täysin tiedä mistä on jäänyt paitsi kun on aina saanut tai joutunut elämään sinkkuna. On täytynyt opetella ja sopeutua sinkkuuteen. Sen olen jo oppinut, että uhriutumalla tai muita syyttelemällä oloni ei pidemmän päälle parane.
Vierailija kirjoitti:
Huokaus. Se hyvä puoli on siinä, että on saanut tai joutunut olemaan aina sinkkuna on, että ei täysin tiedä mistä on jäänyt paitsi kun on aina saanut tai joutunut elämään sinkkuna. On täytynyt opetella ja sopeutua sinkkuuteen. Sen olen jo oppinut, että uhriutumalla tai muita syyttelemällä oloni ei pidemmän päälle parane.
Missä mä syytin? Sanoinhan että itsessänikin on vikaa. Mutta olisi ollut tulevaisuus turvattu jos olisin pysynyt yhdessä. Kukaan ei huoli nyt..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huokaus. Se hyvä puoli on siinä, että on saanut tai joutunut olemaan aina sinkkuna on, että ei täysin tiedä mistä on jäänyt paitsi kun on aina saanut tai joutunut elämään sinkkuna. On täytynyt opetella ja sopeutua sinkkuuteen. Sen olen jo oppinut, että uhriutumalla tai muita syyttelemällä oloni ei pidemmän päälle parane.
Missä mä syytin? Sanoinhan että itsessänikin on vikaa. Mutta olisi ollut tulevaisuus turvattu jos olisin pysynyt yhdessä. Kukaan ei huoli nyt..
Ap
Et suoraa mistään. Annoit ja asetit onnesi ja elämään tyytyväisyytesi vain riippumaan siitä, että sinulla on tai olisi mies. Sen sijaan, että kokisit edes hetkittäisn, että voisit elää nyt ja tulevaiduudessa yhtälailla turvattua elämää yksinkin, ilman miestä. - Kyllä minäkin olen halunnut, kaivannut ja toivonut saavani mahdollsiuuden elää parisuhteessa. Minusta se on ihan luonnollinen tunne. Mutta omaa turvallisuuden tunnettani en halua tai,edes uskalla luovuttaa vain tois(t)en käsiin.
Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö olisi valmis ja aukas antaa itsestäni paljonkin parisuhteelle, jos sasisin siihen mahdollisuuden...
Voi tietysti olla, että kun olen ja olen aina ollut sinkku olen vuoisen kuluessa kasvattanut tahtomattanikin itseni ympärille suojamuurin, joka osin tahattomasti estää minua löytämästä ja saamasta mahdollisuutta redetä parisuhteeseen kenenkään kanssa.
Kumma, ettet ap osannut ajatella asioita. Köyhän ei pidä erota etenkään jos on esim mielenterveysongelmainen.
Herranen aika! Joko tämä on incelin kirjoittama provo tai nainen täysi loiseläjä.
Järkyttävä ajatus, että joku mies pitäisi olla, että saisi hyötyä.
Itse samanikäisenä naisena ollut aikanaan naimisissa ja sittemmin parisuhteessa ihan vain rakkaudesta.
(Erosin, vaikka rakastin yhä, koska mies ryhtyi kroonisesti uskottomaksi enkä katsele sellaista.)
Aina olen elättänyt itseni. Ei miestä sen takia oteta vaan elämänkumppaniksi, hyvänen aika.
Edelleen elän itse kaiken maksaen omassa kodissani. Ja mies omassaan. Pian 10 vuotta yksissä.
Kaikki tietenkin maksan itse, joskus puolin tai toisin tulee tarjottua kahvit tai ruokaa.
Mutta varmaan useammin minä tarjoan kuin mies, jos alettaisiin laskemaan. Minulle tuommoisella ei ole yhtään merkitystä.
(Yhtä absurdia kuin miettisin mitä kuvitteellisen lapseni tai lemmikkini syöminen maksaa.)
TÄMÄ on normaalin 46-vuotiaan eronneen suomalaisen naisen mielenmaisema ja elämäntapa.
Ei kenessä tahansa miehessä iilimatona roikkuminen.
Ap, minä olen tehnyt saman. Jälkeenpäin olen saanut katua. Olin tyhmä, ajattelematon, itsekäs jne. Jos voisin, kelaisin aikaa taaksepäin ja tekisin monta asiaa toisin. Vaan se ei ole mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Herranen aika! Joko tämä on incelin kirjoittama provo tai nainen täysi loiseläjä.
Järkyttävä ajatus, että joku mies pitäisi olla, että saisi hyötyä.
Itse samanikäisenä naisena ollut aikanaan naimisissa ja sittemmin parisuhteessa ihan vain rakkaudesta.
(Erosin, vaikka rakastin yhä, koska mies ryhtyi kroonisesti uskottomaksi enkä katsele sellaista.)
Aina olen elättänyt itseni. Ei miestä sen takia oteta vaan elämänkumppaniksi, hyvänen aika.
Edelleen elän itse kaiken maksaen omassa kodissani. Ja mies omassaan. Pian 10 vuotta yksissä.
Kaikki tietenkin maksan itse, joskus puolin tai toisin tulee tarjottua kahvit tai ruokaa.
Mutta varmaan useammin minä tarjoan kuin mies, jos alettaisiin laskemaan. Minulle tuommoisella ei ole yhtään merkitystä.
(Yhtä absurdia kuin miettisin mitä kuvitteellisen lapseni tai lemmikkini syöminen maksaa.)
TÄMÄ on normaalin 46-vuotiaan
En ole ap mutta kaikki eivät pysty elättämään itseään, jos on esim sairas.
Tai sitten sinulle olisi tullut ahdistusta ja mt-ongelmia, jos olisit jäänyt suhteeseen.
Jos on sairas, on Suomessa olemassa sairauspäiväraha ja työkyvyttömyyseläke.
Tietenkään ei saa elintasoaan hilattua taivaaseen, mutta kyllä näillä Suomen sosiaalituilla ihminen elää ihan hyvin.
Myönnetään myös naisille.
Terveisin se toinen 46v nainen jota lainasit. (Huom! Pikaisesti laskien ainakin kuusi eri kroonista, etenevää pitkäaikasairautta itselläkin, kokopäivätyössä silti.)
Mielestäni on rohkeaa myöntää, että katuu eroa. Se on asia, jota ei yleensä ainakaan Suomessa koskaan myönnetä. Uskon, että todellisuudessa monet katuvat eroaan, vaikka eivät kehtaa sitä myöntää.
Sinkkuelämä on siunaus. Aaaaaaamen!
Oli yhteenpaluukin mahdollinen mutta ex ei enää ole varma
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos on sairas, on Suomessa olemassa sairauspäiväraha ja työkyvyttömyyseläke.
Tietenkään ei saa elintasoaan hilattua taivaaseen, mutta kyllä näillä Suomen sosiaalituilla ihminen elää ihan hyvin.
Myönnetään myös naisille.
Terveisin se toinen 46v nainen jota lainasit. (Huom! Pikaisesti laskien ainakin kuusi eri kroonista, etenevää pitkäaikasairautta itselläkin, kokopäivätyössä silti.)
Kaikki vaan ei saa mitään töitä vaikka kuinka hakisi eikä saa eläkettäkään. Siinä on vaan oltava toisen elätettävänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on sairas, on Suomessa olemassa sairauspäiväraha ja työkyvyttömyyseläke.
Tietenkään ei saa elintasoaan hilattua taivaaseen, mutta kyllä näillä Suomen sosiaalituilla ihminen elää ihan hyvin.
Myönnetään myös naisille.
Terveisin se toinen 46v nainen jota lainasit. (Huom! Pikaisesti laskien ainakin kuusi eri kroonista, etenevää pitkäaikasairautta itselläkin, kokopäivätyössä silti.)
Kaikki vaan ei saa mitään töitä vaikka kuinka hakisi eikä saa eläkettäkään. Siinä on vaan oltava toisen elätettävänä.
Joskus sitä sinkkuna onnittelee itseään sellaisista asioista, joista ei aina edes huomaa olla kiitollinen ja hyvillään. Yksi niistä on se, ettei ole kenestäkään taloudellsiesti riippuvainen mutta ei ole myöskään merkittävää omaisuutta. Vieläkin merkittävämpänä se, että on -koputtaa puuta- perusterve. Vaikka olen sinkku ja aina ollut, niin olen toetosiesti yrittänyt vaalia ja ylläpitää niitä harvoja ihmissuhteita, joita minulla on.
Toisinaan turhauttaakin kun osalla menee sekaisin se mitä on olla ja elää yksin vs. mitä on olla ja elää jne yksinäisenä.
Olen onnekas, koska yksinäsyyden tunnetta olen kohtaan tai olen kohdannut harvoin. - Mutta olen kokenut riittävän paljon, jotta tiedostan, että minun toimittava, ettei se kaappaa minua ja laskeudu ylleni. (Tiedän helpommin sanottu kuin tehty).
Olen myös ymmärtänyt, vaikka en omaa kokemusta omaakaan, että yksinäiseksi ihmiminen voi kokea itsensä, vaikka eläisi (näennäisesti) parisuhteessa.. -Viimeksi mainitussa tilanteessa yksinäisyys saattaisi omissa mielikuvissani tuntua jopa vielä hirveämmältä kuin on "vain" yksin-yksinäien
On varsin harvinaista, että joku oikeasti on toisen tilanteesta vahingoniloinen.
Toisaalta on varsin yleistä, että ihminen luulee muiden olevan vahingoniloisia.
Todellisuudessa hyvin harvaa kiinnostaa investoida mitään tunnetta johonkin toisen ihmisen elämäntilanteeseen.
Näin se on. Itsekin olin muutama vuosi sitten eron partaalla ja kannalla, mutta mietin asiaa tarkkaan ja päätin jäädä. Se osoittautui kyllä ehdottomasti oikeaksi ratkaisuksi.
Nyt sun pitää vaan tehdä elämästäsi mahdollisimman mukava ja itsesi näköinen näistä lähtökohdista ja olla kiitollinen siitä, mitä sulla on. Erossakin oli varmasti myös hyvät puolensa.