On loukkaavaa verrata puolison kuolemaa ja avioeroa
Mulle kävi näin: törmäsin mieheni kuoleman jälkeen tuttavaani, joka alkoi voivottelemaan omaa avioeroaan kuultuaan mieheni äkillisestä ja yllättävästä kuolemasta ja vertasi näitä kokemuksia toisiinsa.
En pysty tästä enempää kirjoittamaan, koska vieläkin alkaa puistattamaan tapaamisem muisteleminen.
Kommentit (37)
Mua loukkasi älyttömästi että mun mies ilman minkäänlaista varoitusta jätti mut ja meidän kaksi alle kouluikäistä lasta. Tyhjän päälle, jotenkin selviytymään. Mä olin vielä siinä vaiheessa pienemmästä kotihoidon tuella joten tulot oli minimaaliset. Mies löysi uuden ja lähti samantien. Ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta sopeutua, tai edes keskustella asiasta. Mua loukkasi eniten se että se teki näin omasta vapaasta tahdostaan. En kertakaikkiaan voinut käsittää miten se pystyi siihen. Silloin oikeasti olisi ollut helpompi ajatus että se olisi kuollut. Siinä tapauksessa se ei olisi ollut sen oma valinta ja olisin edes voinut surra rauhassa.
Pahimmat kehtaavat vielä tulla väittämään, että leski pääsee helpommalla kuin eronnut, ihmiset kohtelevat nätimmin. Voin kertoa, että ei todellakaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Mua loukkasi älyttömästi että mun mies ilman minkäänlaista varoitusta jätti mut ja meidän kaksi alle kouluikäistä lasta. Tyhjän päälle, jotenkin selviytymään. Mä olin vielä siinä vaiheessa pienemmästä kotihoidon tuella joten tulot oli minimaaliset. Mies löysi uuden ja lähti samantien. Ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta sopeutua, tai edes keskustella asiasta. Mua loukkasi eniten se että se teki näin omasta vapaasta tahdostaan. En kertakaikkiaan voinut käsittää miten se pystyi siihen. Silloin oikeasti olisi ollut helpompi ajatus että se olisi kuollut. Siinä tapauksessa se ei olisi ollut sen oma valinta ja olisin edes voinut surra rauhassa.
Eipä ole tainnut miehesi koskaan kuolla. Palataan asiaan, jos niin käy. Toivottavasti ei.
Oletko kokenut avioeroa? Avioeron ja kuoleman kokenut voi kertoa, että kuolema on lopullinen ja siksi helpompi hyväksyä, kun taas avioerossa toinen voi olla kuin kuollut, vaikka tietää, että jossain se kuitenkin elää, mutta ei saa pitää yhteyttä, kysyä edes kuulumisia. Toki kuolemakin voi tuntua epäreilulta, jos olosuhteet ovat olleet ankarat esim onnettomuus, nuori ihminen tai kivut ennen kuolemaa.
Ei kaikissa eroissa tavata eron jälkeen ollenkaan! Jos eropuoliso kuolisi, ainakin tietäisi, että on lopullisesti erossa, eikä voisi enää palata missään olosuhteissa käsittelemään yhteistä historiaa ilman riitaa, pois lukien kuoleman jälkeen mahdollisesti tehtävä tilitys, jos sellaiseen uskoo.
Jos tulee yllättäen jätetyksi, niin avioero voi olla monessa suhteessa vähintään yhtä paha. Sesse Koivisto totesi jossain haastattelussa suunnilleen näin: "Puolison kuoleman jälkeen jää edes muistot. Jätetyksi tulleelta viedään nekin. Hetket, joita on pitänyt elämänsä kauneimpina, eivät ex-puolison mukaan olekaan olleet mitään."
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokenut avioeroa? Avioeron ja kuoleman kokenut voi kertoa, että kuolema on lopullinen ja siksi helpompi hyväksyä, kun taas avioerossa toinen voi olla kuin kuollut, vaikka tietää, että jossain se kuitenkin elää, mutta ei saa pitää yhteyttä, kysyä edes kuulumisia. Toki kuolemakin voi tuntua epäreilulta, jos olosuhteet ovat olleet ankarat esim onnettomuus, nuori ihminen tai kivut ennen kuolemaa.
Ei kaikissa eroissa tavata eron jälkeen ollenkaan! Jos eropuoliso kuolisi, ainakin tietäisi, että on lopullisesti erossa, eikä voisi enää palata missään olosuhteissa käsittelemään yhteistä historiaa ilman riitaa, pois lukien kuoleman jälkeen mahdollisesti tehtävä tilitys, jos sellaiseen uskoo.
Oma mieheni kuoli äkillisesti. Yhtenä aamuna hän ei enää herännyt. Viitteitä ei ollut aikaisemmin, jotta tilanteeseen olisi voinut sopeutua millään tavoin. Ei jäähyväisiä, ei yhteisen historia läpikäyntiäö, ei mitään. Ajatus siitä, että voisi palata käsittelemään yhteistä historiaa edes riidan kanssa olisi ollut aivan suorastaan taivaallinen onni, mutta ei. Suhde oli pitkä ja hyvä. Avioero edeltää ongelmaista suhdetta, muutenhan suhde jatkuisi. Kuolema korjaa onnellisestakin suhteesta. Kuollut ei myöskään maksele elatusmaksuja tai hoida osuuttaan lasten elämästä.
Entä jos roolit olisivat olleet toisinpäin? Olisiko se silloinkin ollut loukkaavaa?
Vierailija kirjoitti:
Mua loukkasi älyttömästi että mun mies ilman minkäänlaista varoitusta jätti mut ja meidän kaksi alle kouluikäistä lasta. Tyhjän päälle, jotenkin selviytymään. Mä olin vielä siinä vaiheessa pienemmästä kotihoidon tuella joten tulot oli minimaaliset. Mies löysi uuden ja lähti samantien. Ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta sopeutua, tai edes keskustella asiasta. Mua loukkasi eniten se että se teki näin omasta vapaasta tahdostaan. En kertakaikkiaan voinut käsittää miten se pystyi siihen. Silloin oikeasti olisi ollut helpompi ajatus että se olisi kuollut. Siinä tapauksessa se ei olisi ollut sen oma valinta ja olisin edes voinut surra rauhassa.
Juuri näin, minullekin tapahtui noin. Onneksi ei ollut lapsia, mutta oli muuten vaikea elämäntilanne ja luin asiasta paljon. Joku, joka oli kokenut molempia, siis miehen kuolema ja miehen yllättäen ja yksipuolinen lähteminen ilman keskusteluja sanoi, että jälkimmäinen oli pahempi kokemus, mikä voi olla monelle vaikeata ymmärtää. Kuulemma myös luonnonkatastrofissa tapahtuneet onnettomuudet ovat helpompia hyväksyä, kun se, että joku tekee tahallisesti jotain, joka loukkaa/vahingoittaa toista syvästi. Kenenkään kokemusta väheksymättä, niin asia ei ole siis niin yksinkertainen.
Jaksamista kuitenkin molemmille!
Itse olen sitä mieltä, että näitä kahta asiaa on naurettavaa verrata toisiinsa. Harvemmin se ero edes yllätyksenä tulee. Normaali ihminen kyllä selviää ja elämä jatkuu. Ei ole tervettä miettiä että voi kun se ex olis vaan potkassu tyhjää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokenut avioeroa? Avioeron ja kuoleman kokenut voi kertoa, että kuolema on lopullinen ja siksi helpompi hyväksyä, kun taas avioerossa toinen voi olla kuin kuollut, vaikka tietää, että jossain se kuitenkin elää, mutta ei saa pitää yhteyttä, kysyä edes kuulumisia. Toki kuolemakin voi tuntua epäreilulta, jos olosuhteet ovat olleet ankarat esim onnettomuus, nuori ihminen tai kivut ennen kuolemaa.
Ei kaikissa eroissa tavata eron jälkeen ollenkaan! Jos eropuoliso kuolisi, ainakin tietäisi, että on lopullisesti erossa, eikä voisi enää palata missään olosuhteissa käsittelemään yhteistä historiaa ilman riitaa, pois lukien kuoleman jälkeen mahdollisesti tehtävä tilitys, jos sellaiseen uskoo.
Oma mieheni kuoli äkillisesti. Yhtenä aamuna hän ei enää herännyt. Viitteitä ei ollut aikaisemmin, jotta tilanteeseen olisi voinut sopeutua millään tavoin. Ei jäähyväisiä, ei yhteisen historia läpikäyntiäö, ei mitään. Ajatus siitä, että voisi palata käsittelemään yhteistä historiaa edes riidan kanssa olisi ollut aivan suorastaan taivaallinen onni, mutta ei. Suhde oli pitkä ja hyvä. Avioero edeltää ongelmaista suhdetta, muutenhan suhde jatkuisi. Kuolema korjaa onnellisestakin suhteesta. Kuollut ei myöskään maksele elatusmaksuja tai hoida osuuttaan lasten elämästä.
Todella surullista! Minkä ikäisiä olitte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokenut avioeroa? Avioeron ja kuoleman kokenut voi kertoa, että kuolema on lopullinen ja siksi helpompi hyväksyä, kun taas avioerossa toinen voi olla kuin kuollut, vaikka tietää, että jossain se kuitenkin elää, mutta ei saa pitää yhteyttä, kysyä edes kuulumisia. Toki kuolemakin voi tuntua epäreilulta, jos olosuhteet ovat olleet ankarat esim onnettomuus, nuori ihminen tai kivut ennen kuolemaa.
Ei kaikissa eroissa tavata eron jälkeen ollenkaan! Jos eropuoliso kuolisi, ainakin tietäisi, että on lopullisesti erossa, eikä voisi enää palata missään olosuhteissa käsittelemään yhteistä historiaa ilman riitaa, pois lukien kuoleman jälkeen mahdollisesti tehtävä tilitys, jos sellaiseen uskoo.
Oma mieheni kuoli äkillisesti. Yhtenä aamuna hän ei enää herännyt. Viitteitä ei ollut aikaisemmin, jotta tilanteeseen olisi voinut sopeutua millään tavoin. Ei jäähyväisiä, ei yhteisen historia läpikäyntiäö, ei mitään. Ajatus siitä, että voisi palata käsittelemään yhteistä historiaa edes riidan kanssa olisi ollut aivan suorastaan taivaallinen onni, mutta ei. Suhde oli pitkä ja hyvä. Avioero edeltää ongelmaista suhdetta, muutenhan suhde jatkuisi. Kuolema korjaa onnellisestakin suhteesta. Kuollut ei myöskään maksele elatusmaksuja tai hoida osuuttaan lasten elämästä.
Varmaan henkivakuutus ja perhe-eläke vai mikä onkaan, jota leskelle ja lapsille maksetaan, kattaa aika hyvin niitä kuluja, mitä puuttuvalla elatusvelvollisuudella ei saa
Omassa erotilanteessani toivoin että ex olisi kuollut: olisi ollut helpompi niin.
Vierailija kirjoitti:
Mulle kävi näin: törmäsin mieheni kuoleman jälkeen tuttavaani, joka alkoi voivottelemaan omaa avioeroaan kuultuaan mieheni äkillisestä ja yllättävästä kuolemasta ja vertasi näitä kokemuksia toisiinsa.
En pysty tästä enempää kirjoittamaan, koska vieläkin alkaa puistattamaan tapaamisem muisteleminen.
Ymmärrän ap:ta. Ikävä kokemus. Monilla on silti todella huonot sosiaaliset taidot. Itsekin olen törmännyt vähättelyyn kertoessani puolisoni kuolemasta.
Jostain syystä niistä huonoistakin puolisoista tulee hyviä kuoleman jälkeen. Avioerossa toisinpäin.
Sinä tunnet todennäköisesti silmitöntä vihaa miestäsi kohtaan. Se on helpompi käsitellä kuin pohjaton suru ja kaipaus. Vihan voi jopa kanavoida energiaksi kun taas suru vie sinulta kaiken energian - jopa elämänhalun.
M43
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua loukkasi älyttömästi että mun mies ilman minkäänlaista varoitusta jätti mut ja meidän kaksi alle kouluikäistä lasta. Tyhjän päälle, jotenkin selviytymään. Mä olin vielä siinä vaiheessa pienemmästä kotihoidon tuella joten tulot oli minimaaliset. Mies löysi uuden ja lähti samantien. Ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta sopeutua, tai edes keskustella asiasta. Mua loukkasi eniten se että se teki näin omasta vapaasta tahdostaan. En kertakaikkiaan voinut käsittää miten se pystyi siihen. Silloin oikeasti olisi ollut helpompi ajatus että se olisi kuollut. Siinä tapauksessa se ei olisi ollut sen oma valinta ja olisin edes voinut surra rauhassa.
Juuri näin, minullekin tapahtui noin. Onneksi ei ollut lapsia, mutta oli muuten vaikea elämäntilanne ja luin asiasta paljon. Joku, joka oli kokenut molempia, siis miehen kuolema ja miehen yllättäen ja yksipuolinen lähteminen ilman keskusteluja sanoi, että jälkimmäinen oli pahempi kokemus, mikä voi olla monelle vaikeata ymmärtää. Kuulemma myös luonnonkatastrofissa tapahtuneet onnettomuudet ovat helpompia hyväksyä, kun se, että joku tekee tahallisesti jotain, joka loukkaa/vahingoittaa toista syvästi. Kenenkään kokemusta väheksymättä, niin asia ei ole siis niin yksinkertainen.
Jaksamista kuitenkin molemmille!
Minut puoliso jätti täysin tyhjän päälle tekemällä itsemurhan. Löysin kotoa ruumiin. Menetin asuntomme ja mielenterveyteni. Myötätuntoa en ole pahemmin saanut, kun ihmiset menevät aivan jumiin pelkästään jo kuullessaan sanan itsemurha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokenut avioeroa? Avioeron ja kuoleman kokenut voi kertoa, että kuolema on lopullinen ja siksi helpompi hyväksyä, kun taas avioerossa toinen voi olla kuin kuollut, vaikka tietää, että jossain se kuitenkin elää, mutta ei saa pitää yhteyttä, kysyä edes kuulumisia. Toki kuolemakin voi tuntua epäreilulta, jos olosuhteet ovat olleet ankarat esim onnettomuus, nuori ihminen tai kivut ennen kuolemaa.
Ei kaikissa eroissa tavata eron jälkeen ollenkaan! Jos eropuoliso kuolisi, ainakin tietäisi, että on lopullisesti erossa, eikä voisi enää palata missään olosuhteissa käsittelemään yhteistä historiaa ilman riitaa, pois lukien kuoleman jälkeen mahdollisesti tehtävä tilitys, jos sellaiseen uskoo.
Oma mieheni kuoli äkillisesti. Yhtenä aamuna hän ei enää herännyt. Viitteitä ei ollut aikaisemmin, jotta tilanteeseen olisi voinut sopeutua millään tavoin. Ei jäähyväisiä, ei yhteisen historia läpikäyntiäö, ei mitään. Ajatus siitä, että voisi palata käsittelemään yhteistä historiaa edes riidan kanssa olisi ollut aivan suorastaan taivaallinen onni, mutta ei. Suhde oli pitkä ja hyvä. Avioero edeltää ongelmaista suhdetta, muutenhan suhde jatkuisi. Kuolema korjaa onnellisestakin suhteesta. Kuollut ei myöskään maksele elatusmaksuja tai hoida osuuttaan lasten elämästä.
Varmaan henkivakuutus ja perhe-eläke vai mikä onkaan, jota leskelle ja lapsille maksetaan, kattaa aika hyvin niitä kuluja, mitä puuttuvalla elatusvelvollisuudella ei saa
Leski saa yksinhuoltajakorotuksen lapsilisän ja tietysti tulee perhe-eläke vai onko se lapseneläke. Elatusmaksun suuruusluokkaa pitäs olla. Ryhmähenkivakuutuksesta tulee kertakorvaus joka ehkä lähentelee n kymppitonnia/ lapsi ja vielä korotettuna jos kuolema on tullut tapaturmaisesti. Leski saa tietenkin oman korvauksensa ryhmähenkivakuutuksesta. Päälle muu henkivakuutus jos sellainen on ollut.
Ei voi verrata minun mielestäni. Kuolemaa lopullisempaa asiaa ei ole tässä maailmassa. Erokin voi olla todellinen shokki ja siitä seurata suru ja pitkällinen toipumisprosessi, mutta silti se ei ole sama kuin kuolema. Kuollut ei palaa koskaan selvittämään asioita. En vähättele avioeron läpikäyneiden tunteita, mutta mielestäni sitä ei voi edes verrata kuolemaan.
Mulla oli vajaa vuosi sitten shokkiero, mies jätti minut ilman mitään ennakkovaroitusta toisen naisen vuoksi. Ja eroilmoitukseen asti olin luullut että meillä oli hyvä suhde. Oli seksiä, oli keskustelua, yhdessäoloa ja omia menoja tasapainoisesti. Järkytyin niin paljon, että olin useamman päivän shokissa ja toimin omituisesti. Ero oli siis syvästi raastava.
Mutta silti kuolema olisi ollut pahempi. Lapsemme olisi jäänyt ilman isää - heillä on kuitenkin edelleen hyvä suhde keskenään, mistä olen iloinen. Kuolema olisi ollut lopullinen. Nyt kuitenkin mies jatkaa elämää ja vaikken yhteenpaluusta haaveilekaan, toivon, että jonain päivänä saan hänet takaisin omaankin elämääni, ihan vain ystävänä. Ero ei siis ole sillä lailla lopullinen ihmisen menettäminen kuin kuolema.
En siis ikimaailmassa tekisi kuten tuttavasi, vertaisi eroa kuolemaan.
Ajattelematonta, mutta en usko, että hän tarkoitti loukata sinua.
Otan osaa suruusi.