Totuus karppaamisesta/VHH:sta/ LIFW:tä
Tämä on tietenkin vain minun totuus mutta veikkaan että aika monella muullakin on ollut samanlaisia kokemuksia, että vhh ei vaan toimi tai sovi. Aikoinaan kun karppausbuumi alkoi 2010 niin ketokarppasin Atkinsin ja Heikkilän ohjeilla melkein vuoden. Kunnes mukaan astui krooninen närästys ja kyllästyminen rajoittavaan ruokavalioon. Silloin sitä alkoi pikkuhiljaa huijaamaan itseään leipomalla "karppiherkkuja" joihin hupistakeikkaa meni kermaa, suklaata ja makeutusaineita. Ja jos ja kun niitä repusja sokeriin alkoi tulla seurasi siitä järkyttävä olo kun taas yritti palata ketoosiin. Painoa ei vuoden aikana pudonnut kuin 5 kiloa.
Nyt elokuussa päätin, että OK, annan vielä mahdollisuuden ja kokeilen LIFW- haastetta 5 viikkoa. Jätin oikein maitotuotteetkin pois kun sitä niin hehkutetaan että kaikki vaivat poistuu. 5 viikkoa ilman viljoja, maitoja, sokeria. Riisiä taisin syödä kerran. Lopputulos - koko 5 viikon ajan paska olo. Se on näköjään aina vakio kun lähtee karppaamaan - mitään muuta hyvää ei ole kuin suuri kasvisten määrä. Sitä kuuluisaa energiaa ei todellakaan ollut vaan aamusta lähtien heikottava, ontto olo, ei nälkää eikä kylläisyyden tunnetta. Liikuntaa ei jaksa harrastaa yhtään, voimaa lihaksissa ei ole vaan heti vetää hapoille. Siinä ei Burner 400 vedellä.
Välillä tuntuu että ihmiset ei kehtaa myöntää että vhh on ihan perseestä koska siinä tulee sellainen epäonnistumisen tunne että miksi tämä ei toimi minulla, miksi minä en saa upeaa oloa vaan ihan paskan? Ja hiilihydraattien vähentäminen on lyhyellä tähtäimellä kuten 5 viikon aikana vaan sellaista valelaihtumista koska soluista lähtee nesteet kun hiilihydraatteja ei ole. Nestelaihtumista ja ehkä 1 hassu kilo rasvaa ja lihasta. Siinä sitten ollaan innoissaan kun ollaan niin "timmeinä" kun kroppa on vaan kuivana.
Luin sitten että se mun huono olo voisi johtua elektrolyyttien eli suolojen poistumisesta - natrium, kalium ja magnesium. Joka taas johtuu siitä että dieetti on diureetti eli hyvät suolot poistuu. Kehoitettiin sitten syömään näitä purkista. No mikä ihmeen hyvä ruokavalio se sellainen on missä elimistölle välttämättömät kivennäis ja hivenaineet poistuu ja niitä pitäs alkaa purkista syömään?! Kysyn vaan. Ja mulla nää ei ollu mitään ensi päivien tai ekan viikon oireita vaan jatkui koko ajan.
Sitten tulin järkiini ja palasin normaalin, ruokaympyrän ruokavalioon kaikkea syöden, myös paljon kasviksia, proteiinia, hyviä rasvoja ja tummia viljoja - paino lähti välittömästi putoamaan ja energiaa on aamusta lähtien kuin pienessä kylässä! Itse koen että juttu on nimen omaan siinä, että vaihtaa vaaleat viljat ruis/tai täysjyvään eli viilaa vähän hiilareiden laatua hitaammin imeytyviksi. Maidon poisjättämisestä en hyötynyt mitään, kun se ei aiheuta ongelmia niin myöskään sen poisjättäminen ei tuonut mitään hyötyjä. Heti valtasi sellainen ihana vapauden tunne ja stressi poistui kun mikään ei olekaan kielletty ja voi syödä samoja ruokia kuin muukin perhe. Ei tarvitse miettiä mitä voin syödä jos kutsun vieraita tai menen juhliin.
Mitäs kokemuksia muilla? Hyökkääkö karppi-uskovaiset nyt? ;)
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ja sitten se kun aina vedotaan, että suomalaiset vaan lihoaa vaikka on ruokaympyrä, että se olisi todiste siitä ettei se toimi. Ongelma on se , ettei ihmiset noudata sitä ja tai syö yli kulutuksen. On sama mitä syö jos syö yli tarpeen.
Miksi ihmiset ei noudata ruokaympyrää ja suosituksia? Voisko olla siksi, että niiden mukaan ei pysty syömään, vaan ne altistaa jollain tavalla yli kulutuksen syömiseen? Esim sisältämällä liikaa hiilaria ja liian vähän rasvaa ja liian monta ateriakertaa päivälle.
Suosituksia noudattamalla nälkä on jatkuvaa eikä ravinto ole se, mitä ihminen tarvitsee. Suositukset kun ei perustu terveyteen, vaan rahaan ja ruoka- ja lääketeollisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin jos joku ruoka-aine kuten viljat aiheuttaa ongelmia niin ei tietenkään niitä kannata syödä. Mutta sellaiselle jolle hiilarit kuten viljat tai maitotuotteet sopivat niin miksei niitä voisi syödä koska tekevät ruokavaliosta monipuolisemman?
Mielenkintoista seurata mikä ruoka-aine seuraavaksi demonisoidaan. Ensin se oli rasva, sitten hiilarit, viljat ja maito. Varmaan proteiini on seuraava..
Monen on vaikea syödä viljatuotteita oikea määrä. Ne on niitä juttuja mihin tulee himo. Pullaa joka päivä työpaikalla, juustovoileipää illalla telkkaria katsoessa, lihapasteijaa vähän välipalaksi. Viljatuotteiden kanssa pitää olla tarkkana, ne on usein niitä juttuja mitä napostellaan aterioiden välillä turhaan. Itselleni on ollut helpompi luopua kokonaan kuin syödä oikea määrä.
Tämäpä koko ydin onkin - ihmiset ei osaa syödä ruokaa kohtuudella niin syytetään sitten sitä ruoka-ainetta.

Siitä ruoka-aineestahan se riippuu, pystyykö syömään kohtuullisesti. Vilja ja sokeri vain lisää nälkää ja himoa syödä lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin jos joku ruoka-aine kuten viljat aiheuttaa ongelmia niin ei tietenkään niitä kannata syödä. Mutta sellaiselle jolle hiilarit kuten viljat tai maitotuotteet sopivat niin miksei niitä voisi syödä koska tekevät ruokavaliosta monipuolisemman?
Mielenkintoista seurata mikä ruoka-aine seuraavaksi demonisoidaan. Ensin se oli rasva, sitten hiilarit, viljat ja maito. Varmaan proteiini on seuraava..
Monen on vaikea syödä viljatuotteita oikea määrä. Ne on niitä juttuja mihin tulee himo. Pullaa joka päivä työpaikalla, juustovoileipää illalla telkkaria katsoessa, lihapasteijaa vähän välipalaksi. Viljatuotteiden kanssa pitää olla tarkkana, ne on usein niitä juttuja mitä napostellaan aterioiden välillä turhaan. Itselleni on ollut helpompi luopua kokonaan kuin syödä oikea määrä.
Tämäpä koko ydin onkin - ihmiset ei osaa syödä ruokaa kohtuudella niin syytetään sitten sitä ruoka-ainetta.
Mutta eikö se nimenomaan ole ruuan syy jos siihen tulee himo? Ei ruuan kuulu olla sellainen. Sen tehtävä on tuoda kylläisyyden tunne
Mulle vilja ja sokeri on sama kuin viina alkoholistille.
Mun on pakko rajoittaa hiilarit max 50 g vuorokaudessa tai muuten on helevetti irti. Viljaa ja sokeria ei yhtään. Hiilarit otan kasviksista ja kahviin lirautetusta maitotilkasta, koska ne sopii mun hiilarilähteiksi paremmin kuin sokeri, leipä, pasta, puuro, riisi tai peruna. Hedelmät on vähän niin ja näin, joskus pystyy joskus ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin jos joku ruoka-aine kuten viljat aiheuttaa ongelmia niin ei tietenkään niitä kannata syödä. Mutta sellaiselle jolle hiilarit kuten viljat tai maitotuotteet sopivat niin miksei niitä voisi syödä koska tekevät ruokavaliosta monipuolisemman?
Mielenkintoista seurata mikä ruoka-aine seuraavaksi demonisoidaan. Ensin se oli rasva, sitten hiilarit, viljat ja maito. Varmaan proteiini on seuraava..
Monen on vaikea syödä viljatuotteita oikea määrä. Ne on niitä juttuja mihin tulee himo. Pullaa joka päivä työpaikalla, juustovoileipää illalla telkkaria katsoessa, lihapasteijaa vähän välipalaksi. Viljatuotteiden kanssa pitää olla tarkkana, ne on usein niitä juttuja mitä napostellaan aterioiden välillä turhaan. Itselleni on ollut helpompi luopua kokonaan kuin syödä oikea määrä.
Tämäpä koko ydin onkin - ihmiset ei osaa syödä ruokaa kohtuudella niin syytetään sitten sitä ruoka-ainetta.
Mutta eikö se nimenomaan ole ruuan syy jos siihen tulee himo? Ei ruuan kuulu olla sellainen. Sen tehtävä on tuoda kylläisyyden tunne[/
No ei kaikille tule himo viinaankaan, tai huumeisiin ;)
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa LIFW?
Tomi Kokon Lean in five weeks jossa on keksitty pyörä uudestaan demonisoimalla maito, viljat, peruna,
Joka teki dokkarin jossa lihoi 6kg kun alkoi syömään virallisten suositusten mukaan. No varmaan kun tuli vaan hiilareiden nesteet kroppaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin jos joku ruoka-aine kuten viljat aiheuttaa ongelmia niin ei tietenkään niitä kannata syödä. Mutta sellaiselle jolle hiilarit kuten viljat tai maitotuotteet sopivat niin miksei niitä voisi syödä koska tekevät ruokavaliosta monipuolisemman?
Mielenkintoista seurata mikä ruoka-aine seuraavaksi demonisoidaan. Ensin se oli rasva, sitten hiilarit, viljat ja maito. Varmaan proteiini on seuraava..
Monen on vaikea syödä viljatuotteita oikea määrä. Ne on niitä juttuja mihin tulee himo. Pullaa joka päivä työpaikalla, juustovoileipää illalla telkkaria katsoessa, lihapasteijaa vähän välipalaksi. Viljatuotteiden kanssa pitää olla tarkkana, ne on usein niitä juttuja mitä napostellaan aterioiden välillä turhaan. Itselleni on ollut helpompi luopua kokonaan kuin syödä oikea määrä.
Tämäpä koko ydin onkin - ihmiset ei osaa syödä ruokaa kohtuudella niin syytetään sitten sitä ruoka-ainetta.
Mutta eikö se nimenomaan ole ruuan syy jos siihen tulee himo? Ei ruuan kuulu olla sellainen. Sen tehtävä on tuoda kylläisyyden tunne[/
No ei kaikille tule himo viinaankaan, tai huumeisiin ;)
Ei tulekaan, mutta eikö ole järkevää sellaisen välttää niitä "aineita" joihin tulee himo?

Tämä kertoo jo kaiken kun vertaat ruokaa huumeisiin ja viinaan
Ei pysyvä puutostila voi olla hyväksi

Mää tykkään tyydyttää himojani, musta se on se elämän idea. Siksi en karppaa, juon myös viinaa ja harrastan seksiä. Olkaa te ilman vaan, nin mulle riittää enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Ei pysyvä puutostila voi olla hyväksi
Ei olekaan, karppauksella tätä puutosta ei tule.
Vierailija kirjoitti:
Ei pysyvä puutostila voi olla hyväksi
Nämä pysyvät puutostilat saadaan esim. suositusruualla tai vegaaniudella. Karppauksessa puutosta ravinnosta ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Joo ja sitten se kun aina vedotaan, että suomalaiset vaan lihoaa vaikka on ruokaympyrä, että se olisi todiste siitä ettei se toimi. Ongelma on se , ettei ihmiset noudata sitä ja tai syö yli kulutuksen. On sama mitä syö jos syö yli tarpeen.
"Ongelma on se , ettei ihmiset noudata sitä"
Ihmiset ovat koko ajan noudattaneet sitä paremmin ja paremmin, sillä suola on vähentynyt, tyydyttynyt rasva on vähentynyt jne., kun vertaa menneisiin vuosikymmenyksiin.

Siis vähentäneet terveydelle hyödyllisiä aineita :) Siihen ne suositukset pyrkiikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ja sitten se kun aina vedotaan, että suomalaiset vaan lihoaa vaikka on ruokaympyrä, että se olisi todiste siitä ettei se toimi. Ongelma on se , ettei ihmiset noudata sitä ja tai syö yli kulutuksen. On sama mitä syö jos syö yli tarpeen.
"Ongelma on se , ettei ihmiset noudata sitä"
Ihmiset ovat koko ajan noudattaneet sitä paremmin ja paremmin, sillä suola on vähentynyt, tyydyttynyt rasva on vähentynyt jne., kun vertaa menneisiin vuosikymmenyksiin.
Tilalle tullut keinoruokaa :)
Karppaus on erittäin terveellinen pitkäaikaisestikin noudatettuna, jos suunnittelee syömiset järkevästi ja syö monipuolisesti, eikä porsastele pelkillä pekonilla ja munilla.
Ensiksi tietysti makrot kuntoon, mutta makrot ei ole kaikki kaikessa. Rasvoja tulisi saada kaikenlaisia - avocadoista, rasvaisesta lihasta, täysrasvaisesta maitotuotteista, lohesta, pähkinöistä, oliiviöljyä jne... Tämän lisäksi kuntoon vielä se ravintokuitujen saanti kasviksista ja tiettyjen tärkeiden lisäravinteiden ottaminen niin ruokavalio on kestävä.
- D-vitamiini
- viherjauhe/monivitamiini
- magnesium(+kalsiumi)
- kurkumiini
- omega-3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin jos joku ruoka-aine kuten viljat aiheuttaa ongelmia niin ei tietenkään niitä kannata syödä. Mutta sellaiselle jolle hiilarit kuten viljat tai maitotuotteet sopivat niin miksei niitä voisi syödä koska tekevät ruokavaliosta monipuolisemman?
Mielenkintoista seurata mikä ruoka-aine seuraavaksi demonisoidaan. Ensin se oli rasva, sitten hiilarit, viljat ja maito. Varmaan proteiini on seuraava..
Monen on vaikea syödä viljatuotteita oikea määrä. Ne on niitä juttuja mihin tulee himo. Pullaa joka päivä työpaikalla, juustovoileipää illalla telkkaria katsoessa, lihapasteijaa vähän välipalaksi. Viljatuotteiden kanssa pitää olla tarkkana, ne on usein niitä juttuja mitä napostellaan aterioiden välillä turhaan. Itselleni on ollut helpompi luopua kokonaan kuin syödä oikea määrä.
Tässä on minusta se asian ydin, mitä ei pitäisi tulkita siten, että nimenomaan hiilihydraatti ajaisi syömään yli tarpeen. Pullat, juustovoileivät ja lihapasteijat ovat hyvänmakuisia, ja ennen kaikkea nopeita ja helppoja ruokia, ja aina saatavilla. Ylipäätään meillä on ympärillämme ihan valtava määrä tämänkaltaisia helppoja ruokia, ja yhdistettynä siihen, että nykyihmisen arki ei ole enää yhtä aktiivista ja säännöllistä kuin jokunen vuosikymmen sitten, ei mikään ihme, että se näkyy myös painokäyrissä. Yksittäisten ruoka-aineiden demonisointi on vähän kuin yrittäisi katkaista yhdestä puusta oksaa silloin, kun pitäisi kaataa koko metsä.
Itse tässä just kärsin kun tuntuu ettei mitään voi syödä. Maitotuotteista saan aknen, leivästä pallomahan ja mikään ruoka ei anna energiaa.
Urheilen 5 kertaa viikossa ja aivan hirveetä kun syö ja syö mutta silti aivot ei saa tarpeeksi energiaa.
Rautajuomaa otin käyttöön, vähän helpottaa.
Mikä nykyajan ravinnossa on vikana kun syöminen on nykyään niin vaikeaa???