Totuus karppaamisesta/VHH:sta/ LIFW:tä
Tämä on tietenkin vain minun totuus mutta veikkaan että aika monella muullakin on ollut samanlaisia kokemuksia, että vhh ei vaan toimi tai sovi. Aikoinaan kun karppausbuumi alkoi 2010 niin ketokarppasin Atkinsin ja Heikkilän ohjeilla melkein vuoden. Kunnes mukaan astui krooninen närästys ja kyllästyminen rajoittavaan ruokavalioon. Silloin sitä alkoi pikkuhiljaa huijaamaan itseään leipomalla "karppiherkkuja" joihin hupistakeikkaa meni kermaa, suklaata ja makeutusaineita. Ja jos ja kun niitä repusja sokeriin alkoi tulla seurasi siitä järkyttävä olo kun taas yritti palata ketoosiin. Painoa ei vuoden aikana pudonnut kuin 5 kiloa.
Nyt elokuussa päätin, että OK, annan vielä mahdollisuuden ja kokeilen LIFW- haastetta 5 viikkoa. Jätin oikein maitotuotteetkin pois kun sitä niin hehkutetaan että kaikki vaivat poistuu. 5 viikkoa ilman viljoja, maitoja, sokeria. Riisiä taisin syödä kerran. Lopputulos - koko 5 viikon ajan paska olo. Se on näköjään aina vakio kun lähtee karppaamaan - mitään muuta hyvää ei ole kuin suuri kasvisten määrä. Sitä kuuluisaa energiaa ei todellakaan ollut vaan aamusta lähtien heikottava, ontto olo, ei nälkää eikä kylläisyyden tunnetta. Liikuntaa ei jaksa harrastaa yhtään, voimaa lihaksissa ei ole vaan heti vetää hapoille. Siinä ei Burner 400 vedellä.
Välillä tuntuu että ihmiset ei kehtaa myöntää että vhh on ihan perseestä koska siinä tulee sellainen epäonnistumisen tunne että miksi tämä ei toimi minulla, miksi minä en saa upeaa oloa vaan ihan paskan? Ja hiilihydraattien vähentäminen on lyhyellä tähtäimellä kuten 5 viikon aikana vaan sellaista valelaihtumista koska soluista lähtee nesteet kun hiilihydraatteja ei ole. Nestelaihtumista ja ehkä 1 hassu kilo rasvaa ja lihasta. Siinä sitten ollaan innoissaan kun ollaan niin "timmeinä" kun kroppa on vaan kuivana.
Luin sitten että se mun huono olo voisi johtua elektrolyyttien eli suolojen poistumisesta - natrium, kalium ja magnesium. Joka taas johtuu siitä että dieetti on diureetti eli hyvät suolot poistuu. Kehoitettiin sitten syömään näitä purkista. No mikä ihmeen hyvä ruokavalio se sellainen on missä elimistölle välttämättömät kivennäis ja hivenaineet poistuu ja niitä pitäs alkaa purkista syömään?! Kysyn vaan. Ja mulla nää ei ollu mitään ensi päivien tai ekan viikon oireita vaan jatkui koko ajan.
Sitten tulin järkiini ja palasin normaalin, ruokaympyrän ruokavalioon kaikkea syöden, myös paljon kasviksia, proteiinia, hyviä rasvoja ja tummia viljoja - paino lähti välittömästi putoamaan ja energiaa on aamusta lähtien kuin pienessä kylässä! Itse koen että juttu on nimen omaan siinä, että vaihtaa vaaleat viljat ruis/tai täysjyvään eli viilaa vähän hiilareiden laatua hitaammin imeytyviksi. Maidon poisjättämisestä en hyötynyt mitään, kun se ei aiheuta ongelmia niin myöskään sen poisjättäminen ei tuonut mitään hyötyjä. Heti valtasi sellainen ihana vapauden tunne ja stressi poistui kun mikään ei olekaan kielletty ja voi syödä samoja ruokia kuin muukin perhe. Ei tarvitse miettiä mitä voin syödä jos kutsun vieraita tai menen juhliin.
Mitäs kokemuksia muilla? Hyökkääkö karppi-uskovaiset nyt? ;)
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Joo ja sitten se kun aina vedotaan, että suomalaiset vaan lihoaa vaikka on ruokaympyrä, että se olisi todiste siitä ettei se toimi. Ongelma on se , ettei ihmiset noudata sitä ja tai syö yli kulutuksen. On sama mitä syö jos syö yli tarpeen.
Sepä se. Lapsuudessa ja nuoruudessa kaverit söi kotona ihan tavallista ruokaa ja pysyivät hoikkina. Niillä jotka lihoivat se tapahtui esimerkiksi lisäämällä karkin ja muun mätön määrää tai muuttamalla omaan kämppään jossa ruokavalio muuttuikin pikaruokapainotteisemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ja LIFW:ssä ainakin suurilta osin. Tai oliko jotain typerää että vihreät hedelmät kuten kiiwi ja omena on sallittu 🤣
Syy miksi joissain dieeteissä sallitaan tietyn värisiä kasviksia tai hedelmiä ei ole niiden värissä vaan siinä, mistä väri johtuu. Vihreät kasvikset esimerkiksi tapaavat olla vähähiilihydraattisempia kuin muun väriset.
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/laihdutus/a/aa061a42-a24b-40ec-83c5-ff7b935483…
Jos uskoo esim. Iltalehden esimerkkiruokavalion olevan lähelläkään ketoilua/karppausta niin ei varmasti toimi :D
Kuka järkevä edes noiden lehtijuttujen mukaan karppausta toteuttaa??
https://www.iltalehti.fi/laihdutus/a/aa061a42-a24b-40ec-83c5-ff7b935483…
Jos uskoo esim. Iltalehden esimerkkiruokavalion olevan lähelläkään ketoilua/karppausta niin ei varmasti toimi :D