Kaduttaako nirsoja naisia lopulta, kun jäävät yksin?

Loppujen lopuksi Suomessa on huono syntyvyys, miksiköhän?

Vierailija kirjoitti:

Otapa nappisi, Ylilaudan Jonne. Sinä et kykene mihinkään ihmissuhteeseen ja äitisi saisi potkaista sinut ulos kämpästä.

Ylilaudan JOnne etsii elämänsä Tytyyttä :D Se on se oma äiti.

Tiedän kaksi juurikin tällaista koulutettua paremmin toimeentulevaa neiti-ihmistä, joille ei pikkupaikkakunnalla löytynyt tarpeeksi koulutettua ja fiksua miestä. Toinen on suoraan sanonut, että nyt kaduttaa se, ettei tullut aikanaan tehtyä lasta. Ikää on jo sen verran, ettei lapsia enää tule.

Jonne ei saa parisuhdetta -> naiset ovat nirsoja -> Jonne on surkea tapaus, jota epätoivoisinkaan nainen ei halua.

Näin evoluutio toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nirsot viihtyvät hyvin myös yksin, hyvä suhde on sellainen bonus siihen päälle. Ei tarvita kumppania "tyyliin kunhan vaan on joku" tai sukulaisten mieliksi.

Minulla ei ole sellaista sukua että minulla pitäisi olla "joku" kumppani. Mutta on ollut aina ystäviä ja aivan samalla tavalla miehistä löydän niitä joiden kanssa kemia kohtaa niin miten se tarkoittaa että olisi "kuka tahansa"?

Tottakai liitossa kuuluu olla rakkautta ja haluja, himoja eikä se tarkoita että ihmiset tekevät asioita vain että olisivat "kenen tahansa kanssa"?

Minä löydän helposti ihmisen jonka kanssa viihdyn.

Minä, minä, minä.

Ei se ole nirsoutta, jos ei rakastu tarjokkaisiin eikä halua jakaa elämäänsä heidän kanssaan ja siksi valitsee mieluummin elää yksin. Yksin eläminen saattaa harmittaa osaa sinkuista, mutta kun ei ole tehnyt väärin, ei ole syytä katua. Sehän se ennemminkin väärin olisi, jos vain ottaisi jonkun yksinäisyyden välttämiseksi, toista ihmistä välineenä käyttäen.

Vierailija kirjoitti:

Loppujen lopuksi Suomessa on huono syntyvyys, miksiköhän?

Eipä ole mun ongelma. Sori siitä. Afrikassa riittää ihmisiä, tulkoon tänne.

Vierailija kirjoitti:

Nainen oppii hyvin pärjäämään ilman seksiä ja läheisyyttä. Aina voi masturboida ja läheisyyskaipuuta täyttää käymällä kampaajalla, hieronnassa, halaamalla ystäviä, rapsuttamalla koiraa...Miehet katkeroituu ilman naista mutta naiset elää täydemmpää elämää ilman riippakivimiestä jonka tyytyväisenä pitämiseen menee kaikki energia.

Seksi on kuin tupakka : mitä kauemmin on ilman, sitä vähemmän enää tarvitsee.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kaksi juurikin tällaista koulutettua paremmin toimeentulevaa neiti-ihmistä, joille ei pikkupaikkakunnalla löytynyt tarpeeksi koulutettua ja fiksua miestä. Toinen on suoraan sanonut, että nyt kaduttaa se, ettei tullut aikanaan tehtyä lasta. Ikää on jo sen verran, ettei lapsia enää tule.

No se kai voi joitain kaduttaakin ettei lapsia ole hankkinut. Mutta mitä se miehiin liittyy, niitä voi hankkia ihan yksinkin.

Ei. Jos ei ole tullut sopivaa kumppania vastaan, niin minkä sille mahtaa. Toki suhteita on ollut, mutta lopulta kaatuneet erinäisistä syistä. Se on elämää. Toisaalta, äitini löysi elämänsä rakkauden vasta 55-vuotiaana, joten ei sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo. Luuletko tosiaan että tulen katumaan sitä etten jäänyt sinnittelemään huonoon suhteeseen tai vain kelpuuttanut jotain minuun ihastunutta miestä vain, että tuossa sohvalla istuisi nyt joku mies? On tutkittu asia, että naisten elämänlaatu keskimäärin laskee avioliitossa, kun miesten taas nousee. Minä en käsitä miksi naiset tyytyvät tuollaiseen diiliin.

Ei ole kaduttanut, sillä sain juuri sellaisen miehen kuin halusinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kaksi juurikin tällaista koulutettua paremmin toimeentulevaa neiti-ihmistä, joille ei pikkupaikkakunnalla löytynyt tarpeeksi koulutettua ja fiksua miestä. Toinen on suoraan sanonut, että nyt kaduttaa se, ettei tullut aikanaan tehtyä lasta. Ikää on jo sen verran, ettei lapsia enää tule.

No se kai voi joitain kaduttaakin ettei lapsia ole hankkinut. Mutta mitä se miehiin liittyy, niitä voi hankkia ihan yksinkin.

Nimenomaan. Siinäkin tapauksessa että hankit ne miehen kanssa, on suuri todennäköisyys, että joudut ne lopulta yksin kasvattamaan.

20, ei nirsous tarkoita sitä, että hakee täydellistä kumppania. Vaan juuri sitä, että haluaa olla juuri sen määråtyn ihmisen kanssa, ei kenen tahansa.

Vaikeutena on juuri se, että pelkkä halu jonkun kanssa olemiseen ei riitä, jos se ihminen ei vaan tunnu siltä, että hänen kanssaan *haluaa olla*.

Itsellä saa ja onkin virheitä ja kummallisuuksia ja niin saa olla toisellakin. Jos kaksi aikuista ihmistä kohtaa niin ei voi edes ajatella, ettei kolhuhja ja rosoja olis tullut vielä lisääkin.

Mutta joku vetovoima, kiinnostus, mielenkiinto ensin täytyy olla, että siihen suhteeseen ylipäätään *haluaa* lähteä. Pitää olla jotain tykötarpeita, aika paljonkin itseasiassa.

Jos ne tykötarpeet puuttuu niin miten ne pakottaa löytymään?

Ja tietysti sen toisenkin, eli vastapuolen, täytyy *haluta* olla minun kanssani, ei se ole yksin toisen päätös?

Nirsous on ehkä väärä termi, vaan en nyt keksi tähän hätään muutakaan.

Ehkä juuri tuo, että ei ole pakko löytää, ja tiedostaa senkin, että ihmisuhteeseen ei mennä vain kokeilemaan onnistuuko.

Pitäisi hyväksyä se, että olemme eri laisia tässä suhteessa. Toiset ovat kaikkiruokaisia, heillä on aina joku joka kiinnostaa. Tällä isiä ihmisiä nähnyt. Heillä todennäköisesti se kumppani löytyykin tosin erotaankin useammin.

Sitten on ne jotka eivät vain kiinnostu tuosta vaan.

Miksi syyllistää ihmistä tästä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä on huono seura ja miten joku siihen ajautuu?

Ympärilläni on paljon mielenkiintoisia miehiä ja moni flirttaa. Minulla on pitkä liitto mutta tunnen että löytäisin helposti uusia kumppaneita. Mikä vika toisessa on että se kelpaa?

Itsessäni on vikoja, mielessäni on virheitä mutta tahdotaan olla yhdessä, meillä on mukavaa keskenään, tehdään yhteisiä asioita ja suunnitellaan tulevaa.

Ei ole mitään muuta kuin halu olla toisen kanssa. Minusta sinkuilla ystävilläni on se vika ettei he ole omia itsejään vaan tahtoo miellyttää toista ja miettivät liikaa mitä ominaisuuksia tahtovat kumppaniltaan.

Minusta kumppanuus on lahja, sun luo tulee ihminen joka on kiinnostunut SINUSTA ja saat viettää aikaa hänen kanssaan. Ei silloin mietitä plussia ja miinuksia vaan heittäydytään ja annetaan itsensä siihen sellaisena mitä itse on.

Parisuhde on toisen virheiden kanssa elämistä ja kunnioitusta sitä kohtaan mitä on. Halua olla hänen kanssaan, ei se että "Olen löytänyt täydellisen kumppanin vaan ihmisen joka tahtoo olla kanssani". Tuo on ainoa mikä tuo onnen.

Sinulle riittää onnelliseen suhteeseen se, että joku on kiinnostunut sinusta? Nimenomaan tässä kohtaa täytyy ne plussat ja miinukset punnita. Kukaan ei ole täydellinen, mutta kyllähän sen kumppanin täytyy itseä miellyttää ja olla juuri itselle sopiva. En minä ainakaan ole alkanut suhteeseen jokaisen minusta kiinnostuneen tyypin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän kaksi juurikin tällaista koulutettua paremmin toimeentulevaa neiti-ihmistä, joille ei pikkupaikkakunnalla löytynyt tarpeeksi koulutettua ja fiksua miestä. Toinen on suoraan sanonut, että nyt kaduttaa se, ettei tullut aikanaan tehtyä lasta. Ikää on jo sen verran, ettei lapsia enää tule.

No se kai voi joitain kaduttaakin ettei lapsia ole hankkinut. Mutta mitä se miehiin liittyy, niitä voi hankkia ihan yksinkin.

Nimenomaan. Siinäkin tapauksessa että hankit ne miehen kanssa, on suuri todennäköisyys, että joudut ne lopulta yksin kasvattamaan.

Ja paljon harmia aiheutuu miehestä usein: väkivaltaa, huolto- ja elatusriitoja, pahimmillaan perhesurmia. 

Miksi kenenkään pitäisi tyytyä huonoon ja itseä ja toista vahingoittavaan ja katkeraan yhteiselämään ennemmin kuin olla tasapainoisena ja tyytyväisenä yksin?

Mikä odotetaan että oman itsen vahingoittamisenkin uhalla TÄYTYY sitoutua minkälaiseen renttuun tahansa? Mistä sellainen sääntö on peräisin ja missä laissa se lukee?

Miksi ihminen ei saisi rakastaa ja kunnioittaa itseään niin paljon että suojelee itseään pahalta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä on huono seura ja miten joku siihen ajautuu?

Ympärilläni on paljon mielenkiintoisia miehiä ja moni flirttaa. Minulla on pitkä liitto mutta tunnen että löytäisin helposti uusia kumppaneita. Mikä vika toisessa on että se kelpaa?

Itsessäni on vikoja, mielessäni on virheitä mutta tahdotaan olla yhdessä, meillä on mukavaa keskenään, tehdään yhteisiä asioita ja suunnitellaan tulevaa.

Ei ole mitään muuta kuin halu olla toisen kanssa. Minusta sinkuilla ystävilläni on se vika ettei he ole omia itsejään vaan tahtoo miellyttää toista ja miettivät liikaa mitä ominaisuuksia tahtovat kumppaniltaan.

Minusta kumppanuus on lahja, sun luo tulee ihminen joka on kiinnostunut SINUSTA ja saat viettää aikaa hänen kanssaan. Ei silloin mietitä plussia ja miinuksia vaan heittäydytään ja annetaan itsensä siihen sellaisena mitä itse on.

Parisuhde on toisen virheiden kanssa elämistä ja kunnioitusta sitä kohtaan mitä on. Halua olla hänen kanssaan, ei se että "Olen löytänyt täydellisen kumppanin vaan ihmisen joka tahtoo olla kanssani". Tuo on ainoa mikä tuo onnen.

Aika omituinen ajatus on tyytyä olemaan jonkun kanssa vain koska tämä toinen on sinusta kiinnostunut ja haluaa olla sinun kanssa. Sinulla ei ole tainnut juuri kysyntää olla?

On minulla ollut jokunen kumppani ennen nykyistä ja tämä on kestänyt pitkään.

Yhä huomaan niitä miehiä, jotka kiinnostuvat minusta ja tietysti päinvastoin. Oma kumppani on myös vuosien aikana saattanut ihastua.

Minusta parisuhteessa oleellisinta on se halu olla yhdessä. Siitä tulee arki, ensin tapailee ja vähitellen halu olla yhdessä kasvaa. Minusta on lähinnä naiivia etsiä täydellistä kumppania. En ole koskaan tehnyt listaa millainen miehen pitäisi olla mutta voisin kyllä alkaa luetella asioita joita en tahdo kumppanin olevan, ne on asioita joita kumppanissani ei ole. Käyttää alkoa ok ja on mukava, ottaa minut huomioon mutta pystyn sanomaan mitä kaipaan ja tämä mies kuulee ja tulee vastaan. Ei hakkaa tai sano pahasti. On hänessä vikoja myös, mutta elän mielummin hänen kanssaan kuin olisin ilman häntä. Minusta tuo on rakkautta, ei täydellisyys. Vaan se että joku tahtoo olla sun kanssa, koska olet mitä olet. Miltä se sinusta tuntuu jos tapailet mukavaa tyyppiä muttet kelpaa hänelle? Silti itse teet samaa?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kaduttanut, sillä sain juuri sellaisen miehen kuin halusinkin.

Sama täällä, mies löytyi vasta kun olin jo 40 v. Se olisi kaduttanut, että olisin jatkanut vasten tahtoa sen nuoruudenajan nössömiehen kanssa.

Jos mieheni, joka on minulle se täydellinen, kuolee paljon ennen minua, en todellakaan kelpuuta mitään "melkein toimivaa" suhdetta. 

Vierailija kirjoitti:

En myöskään haluaisi olla miehelle "kuka tahansa kelpaa"

Mä koen sen niin, että ihmisestä tulee erityinen vasta yhteisten kokemusten ja yhteenkasvamisen myötä. Ymmärrän kyllä, että etenkin naiset tuppaavat antamaan kauheasti painoarvoa sille, että mies olisi ihan supererityinen jo ensisilmäyksellä. Mun näkemys parisuhteissa on vähän sama kuin armeijan tupakavereiden suhteen; alussa ne on tosiaan täysin randomeita heppuja, mutta intin loputtua sitä on koettu yhdessä niin paljon, että joskus ne ystävyydet kestävät loppuiän ajan. Musta tuntuu, että se nirsoilu johtaahuonoon lopputulokseen monien ihmisten kohdalla, mutta he ehkä eivät joko tiedä paremmasta tai eivät kehtaa myöntää sitä ääneen.