Miksi masentuneen aivot eivät osaa tehdä päätöksiä?

En oikein tuosta lääkkeestä niin hirveästi tykkää, tekee ihan eunukiksi ja ei oikein mistään harrasteista saa fiiliksiä sen vaikutuksen alla.

Mutta keskivaikeassa masennuksessa ei

muutenkaan harrastele mitään ja 10minuuttia seksinkin jälkeen voi olla itsari mielessä.

Silloin on essitalopraami pienempi paha.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko tämä nyt ihan kaukaa haettua, mutta mulle tuli tätä keskustelua lukiessa mieleen, että köyhyyteen liittyy vähän samantapaista mielen/ajatuskentän "supistumista" kuin masennukseen. Onkohan näillä asioilla jotain tekemistä keskenään, eli olisiko köyhyydellä ja masennuksella jotain samankaltaisia seurauksia aivotoimintaan? (Vai vallitseeko tuo tilanne vain, jos köyhä on samalla myös masentunut, jolloin syy on masennuksessa siinäkin?)

Mitä tarkoitat ajatuskentän supistumisella? Näen sen yksinkertaisesti niin, että köyhällä menee paljon ajatusenergiaa selviämiseen, jolloin muille asioille jää vähemmän tilaa. Esimerkiksi köyhälle lapsen syntymäpäivien järjestäminen tai parkkisakon maksaminen ovat asioita, joista selviytyminen aiheuttaa stressiä ja syyllisyyttä, kun hyvin toimeentulevalle nuo ovat asioita, jotka on helppo hoitaa pois päiväjärjestyksestä, minkä jälkeen voi vaikka rentoutua jotain mielenkiintoista lukien. Köyhä miettii jatkuvasti, mistä voisi saada rahaa, onko tullut kulutettua liikaa, ja missä voisi säästää enemmän. Kaikki uusi aiheuttaa lopulta stressireaktion pelkästä tottumuksesta, kaikessa uudessa näkee ensin sen negatiivisen puolen ja ongelman, mikä on ihan loogista kokemuksen perusteella. En tiedä onko sillä paljonkaan tekemistä masennuksen kanssa, vaikka köyhyys tietenkin aiheuttaa toivottomuutta ja masennus huonontaa selviytymiskeinojen käytön tehokkuutta, joten kierteen ne yhdessä voivat muodostaa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mutta miksi kaikki eivät reagoi masennuksella? Helposti kuitenkin tulee mieleen, että masennus on synnynnäistä.

Äitini on kärsinyt ajoittain masennuksesta, äitini isä teki itsemurhan.

Jotain geneettistäkin tuossa kai on.

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta miksi kaikki eivät reagoi masennuksella? Helposti kuitenkin tulee mieleen, että masennus on synnynnäistä.

Äitini on kärsinyt ajoittain masennuksesta, äitini isä teki itsemurhan.

Jotain geneettistäkin tuossa kai on.

Tai sitten äitisi koki sen niin raskaasti. Ystäväni on vastaavassa tilanteessa, isä teki lapsuudessa itsarin ja kaksi vuotta sitten sisko. Sisko oli liikaa... hänkin masentui. Geenilotossa sisko sai huonommat geenit, mutta tämä ystävänikin masentui lopulta (olosuhteista).

Sun lapsi voi sairastua, vaikka sä et välttämättä.

Etkö sä Ap tajua, että sulla on hukassa inhimillisyys? Sä haluat selvittää mekanismin, miten se menee, kuin ihminen olisi sulle joku kone. Syyt on inhimilliset ja niitä on sulle lueteltu, tunnut vaan sivuttaneeksi ne systemaattisesti. Mun motiivi vääntää näitä sulle oli ainoastaan se, että jos kohtaat yksinäisen, hylätyn, hakatun tai muuten satutetun, osaisit olla ihminen hänelle. Et osaa, et tule osaamaan. Jossain vaiheessa joudut toteamaan mielessäsi, että elämä on/oli tyhjää ja pinnallista, luulit eläväsi aallonharjalla . Mietit mikä vaivaa, kun olo on tyjä ja epämääräinen, et löydä syytä... Sorry, kovia sanoja. Ehkä sun silmät silloin aukeaa vielä joskus, ei taida olla aika vielä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko tämä nyt ihan kaukaa haettua, mutta mulle tuli tätä keskustelua lukiessa mieleen, että köyhyyteen liittyy vähän samantapaista mielen/ajatuskentän "supistumista" kuin masennukseen. Onkohan näillä asioilla jotain tekemistä keskenään, eli olisiko köyhyydellä ja masennuksella jotain samankaltaisia seurauksia aivotoimintaan? (Vai vallitseeko tuo tilanne vain, jos köyhä on samalla myös masentunut, jolloin syy on masennuksessa siinäkin?)

Mitä tarkoitat ajatuskentän supistumisella? Näen sen yksinkertaisesti niin, että köyhällä menee paljon ajatusenergiaa selviämiseen, jolloin muille asioille jää vähemmän tilaa. Esimerkiksi köyhälle lapsen syntymäpäivien järjestäminen tai parkkisakon maksaminen ovat asioita, joista selviytyminen aiheuttaa stressiä ja syyllisyyttä, kun hyvin toimeentulevalle nuo ovat asioita, jotka on helppo hoitaa pois päiväjärjestyksestä, minkä jälkeen voi vaikka rentoutua jotain mielenkiintoista lukien. Köyhä miettii jatkuvasti, mistä voisi saada rahaa, onko tullut kulutettua liikaa, ja missä voisi säästää enemmän. Kaikki uusi aiheuttaa lopulta stressireaktion pelkästä tottumuksesta, kaikessa uudessa näkee ensin sen negatiivisen puolen ja ongelman, mikä on ihan loogista kokemuksen perusteella. En tiedä onko sillä paljonkaan tekemistä masennuksen kanssa, vaikka köyhyys tietenkin aiheuttaa toivottomuutta ja masennus huonontaa selviytymiskeinojen käytön tehokkuutta, joten kierteen ne yhdessä voivat muodostaa. Ap

Ehkä sitä, että on pakko(/taipumus?) suunnitella asioita lyhytnäköisesti, millä voi olla huonompi lopputulos kuin pitkänäköisellä suunnittelulla. Köyhän on vaikea ottaa riskejä, vaikka ne todennäköisesti kannattaisivat.

Köyhänä rahankäyttö vaikuttaa välittömästi nykyhetkeen, rikkaana taas rahanmeno on "juoksevaa" ja voi helposti tuhlata kerralla isomman summan, jos sillä tietää säästävänsä pitemmällä jaksolla. Rahoissaan oleva voi ostaa kalliit todennäköisesti paremmat kengät (ja muuta hyödyllistä), köyhälle "todennäköisesti parempi" on silti liian suuri riski.

Vierailija kirjoitti:

Etkö sä Ap tajua, että sulla on hukassa inhimillisyys? Sä haluat selvittää mekanismin, miten se menee, kuin ihminen olisi sulle joku kone. Syyt on inhimilliset ja niitä on sulle lueteltu, tunnut vaan sivuttaneeksi ne systemaattisesti. Mun motiivi vääntää näitä sulle oli ainoastaan se, että jos kohtaat yksinäisen, hylätyn, hakatun tai muuten satutetun, osaisit olla ihminen hänelle. Et osaa, et tule osaamaan. Jossain vaiheessa joudut toteamaan mielessäsi, että elämä on/oli tyhjää ja pinnallista, luulit eläväsi aallonharjalla . Mietit mikä vaivaa, kun olo on tyjä ja epämääräinen, et löydä syytä... Sorry, kovia sanoja. Ehkä sun silmät silloin aukeaa vielä joskus, ei taida olla aika vielä...

Maa kutsuu kiertorataa :D

Vierailija kirjoitti:

Mutta miksi kaikki eivät reagoi masennuksella? Helposti kuitenkin tulee mieleen, että masennus on synnynnäistä.

Ei ole synnynnäistä. Ihmisen tausta ja mm. temperamentti kuitenkin vaikuttaa siihen, miten vastoinkäymisiä koetaan. Perheessäkin lasten roolit ovat erilaisia. Mutta jotain psyykkistä oireilua on usein muillakin kuin perheen masentuneella, jos kotona on ollut lapsuudessa paljon ongelmia. Esimerkiksi minun perheessäni niillä "terveillä" on ahmimishäiriötä, eristäytymistä ihmisistä, suuruudenhulluutta, vaativuutta, epäluuloisuutta, itsemurhien ihailua...

Up

Vierailija kirjoitti:

Etkö sä Ap tajua, että sulla on hukassa inhimillisyys? Sä haluat selvittää mekanismin, miten se menee, kuin ihminen olisi sulle joku kone. Syyt on inhimilliset ja niitä on sulle lueteltu, tunnut vaan sivuttaneeksi ne systemaattisesti. Mun motiivi vääntää näitä sulle oli ainoastaan se, että jos kohtaat yksinäisen, hylätyn, hakatun tai muuten satutetun, osaisit olla ihminen hänelle. Et osaa, et tule osaamaan. Jossain vaiheessa joudut toteamaan mielessäsi, että elämä on/oli tyhjää ja pinnallista, luulit eläväsi aallonharjalla . Mietit mikä vaivaa, kun olo on tyjä ja epämääräinen, et löydä syytä... Sorry, kovia sanoja. Ehkä sun silmät silloin aukeaa vielä joskus, ei taida olla aika vielä...

Tätä en nyt kyllä tajunnut, että mistä tämä vastaaja riemastui. Ketjuhan on ollut täysin hyväntahtoinen. Siihen peilattuna aivan ylilyövä kommentti, joka on eksynyt vahingossa väärään ketjuun.

Olen lapsesta asti ollut pessimistinem ja synkkämielinen.

Se mainittiin myös psykologin papereissa, jotka muutama vuosi sitten hankin käsiini.

2 A4-liuskaa löytyi...

2. luokalla minut lähetettiin psykologille, koska keskityin huonosti koulunkäyntiin, en osannut leikkiä toisten kanssa, piirtelin kouluvihkoihin

omia keksintöjäni, puhuin itsekseni ja olin pakkomielteisen kiinnostunut koneista ja tekniikasta.

Psykologi totesi älyni normaaliksi, pohdiskeli äitisuhdettani ajan hengen mukaisesti...

Juu äidin masennus saattoi johtua traumaattisesta lapsuudesta ja myös yksinäisyydestä.

Eipä hänellä ollut ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko tämä nyt ihan kaukaa haettua, mutta mulle tuli tätä keskustelua lukiessa mieleen, että köyhyyteen liittyy vähän samantapaista mielen/ajatuskentän "supistumista" kuin masennukseen. Onkohan näillä asioilla jotain tekemistä keskenään, eli olisiko köyhyydellä ja masennuksella jotain samankaltaisia seurauksia aivotoimintaan? (Vai vallitseeko tuo tilanne vain, jos köyhä on samalla myös masentunut, jolloin syy on masennuksessa siinäkin?)

työttömillä on usein hyvin suppea maailmankuva, kireä ajattelutapa

Tämä on ollut kiinnostavin ketju aikoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö sä Ap tajua, että sulla on hukassa inhimillisyys? Sä haluat selvittää mekanismin, miten se menee, kuin ihminen olisi sulle joku kone. Syyt on inhimilliset ja niitä on sulle lueteltu, tunnut vaan sivuttaneeksi ne systemaattisesti. Mun motiivi vääntää näitä sulle oli ainoastaan se, että jos kohtaat yksinäisen, hylätyn, hakatun tai muuten satutetun, osaisit olla ihminen hänelle. Et osaa, et tule osaamaan. Jossain vaiheessa joudut toteamaan mielessäsi, että elämä on/oli tyhjää ja pinnallista, luulit eläväsi aallonharjalla . Mietit mikä vaivaa, kun olo on tyjä ja epämääräinen, et löydä syytä... Sorry, kovia sanoja. Ehkä sun silmät silloin aukeaa vielä joskus, ei taida olla aika vielä...

Tätä en nyt kyllä tajunnut, että mistä tämä vastaaja riemastui. Ketjuhan on ollut täysin hyväntahtoinen. Siihen peilattuna aivan ylilyövä kommentti, joka on eksynyt vahingossa väärään ketjuun.

Tämä palsta on alkanut rauhoittumaan ja ketjuissa on oikeasti mukavia ihmisiä asiallisin juttuineen.

Mutta tämä vastaaja vaikuttaa kirjoitustyylinsä perusteella samalta kuin joka änkesi sen opiskelijatytön ketjuun virittelemään pommia lompakkoloisista. Kirjoitustyyli ja tapa muotoilla asiat ovat tismalleen sama ja hän esittäytyi nikillä yh iskä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö sä Ap tajua, että sulla on hukassa inhimillisyys? Sä haluat selvittää mekanismin, miten se menee, kuin ihminen olisi sulle joku kone. Syyt on inhimilliset ja niitä on sulle lueteltu, tunnut vaan sivuttaneeksi ne systemaattisesti. Mun motiivi vääntää näitä sulle oli ainoastaan se, että jos kohtaat yksinäisen, hylätyn, hakatun tai muuten satutetun, osaisit olla ihminen hänelle. Et osaa, et tule osaamaan. Jossain vaiheessa joudut toteamaan mielessäsi, että elämä on/oli tyhjää ja pinnallista, luulit eläväsi aallonharjalla . Mietit mikä vaivaa, kun olo on tyjä ja epämääräinen, et löydä syytä... Sorry, kovia sanoja. Ehkä sun silmät silloin aukeaa vielä joskus, ei taida olla aika vielä...

Tätä en nyt kyllä tajunnut, että mistä tämä vastaaja riemastui. Ketjuhan on ollut täysin hyväntahtoinen. Siihen peilattuna aivan ylilyövä kommentti, joka on eksynyt vahingossa väärään ketjuun.

Tämä palsta on alkanut rauhoittumaan ja ketjuissa on oikeasti mukavia ihmisiä asiallisin juttuineen.

Mutta tämä vastaaja vaikuttaa kirjoitustyylinsä perusteella samalta kuin joka änkesi sen opiskelijatytön ketjuun virittelemään pommia lompakkoloisista. Kirjoitustyyli ja tapa muotoilla asiat ovat tismalleen sama ja hän esittäytyi nikillä yh iskä.

Ja tosiaan jutut ovat yhtä hämäriä ja aiheeseen kuulumattomia.

Vierailija kirjoitti:

Siis väännän rautalangasta, mieli uhkaa hajota ja siksi se alkaa suojautua. Se antaa aikaa annostella hitaasti tietoisuuteen niitä juttuja. Eli mieli todellakin annostelee ja pilkkoo kaiken valmiiksi. Se on kuin vauvaa totuttelisi kiintwään ruokaan, mutta mentaalisesti.

Syyt on inhimillisiä usein. hylkäys (ero), torjunta, henkinen- tai hengellinen väkivalta, menetys, sairaus, läheisen esim. oman lapsen kuolema, fyysinen väkivalta (uhriksi joutuminen tai sen näkeminen) YKSINÄISYYS ja kiusaaminen...

Myös oma historia altistaa. Asiat kumuloituu ja lasi onkin täynnä ja maito lattialla.

Monet puhuvat toisaalta sisäsyntyisestä, kemiallisesta masennuksesta ja toisaalta traumaattisesta masennuksesta eli olosuhteista johtuvasta.

Onkohan tämä kahtiajako virheellinen eli edellyttääköhän masentuminen sittenkin aina molempia...

Miten sitten, jos on masentunut ja toimivaa hoitoa ei vielä ole - valintoja ja päätöksiä on kumminkin tehtävä. Kannattaako antaa jonkun, mielellään terveemmän, vaan päättää puolestaan? Vai ratkaista asiat arpomalla? Pahintahan usein on, jos mitään ratkaisuja ei saata tehdä. Ap

Vierailija kirjoitti:

On fysikaalinen selitys. Masentuneen ihmisen tietoisuus kapenee, ns. omaelämäkerrallinen aines/tietoisuudenosa kapenee. Sama käy nk. kuva- ja taipumusavaruudelle, joka on ikään kuin edessämme (mieli suuntautuu sitä kohti) ja siihen olennaisesti liittyy nk. ennakoitu tulevaisuus, johon liittyy kaikki päätöksenteko. Masennushan on näköalattomuutta synnyttävää. Eli siinä, missä tulevaisuuden näkymät kapenevat, myös käytettävissä oleva muistiaines menneestä elämästä.

Kuvittele tilanne, jossa valot oikeasti sammutetaan ja tulee totaalipimeys eli vakava masennus, silloin noi alueet on tietoisuudesta totaalisesti off. On vain ydinitsen kokemus ja käytännössä pelkkä työmuisti käytössä, mikä selittää sen, että kahvikupin siirtäminenkin on ponnistus.

Näin aivotutkimus selittää yhdeltä osin sen ilmiön.

Onko tietoa, miksi kumminkin mielikuvituksekkaimmat ihmiset, vaikka kirjailijat ovat kautta historian, noin 80% heistä, masennuksesta/ahdistuksesta kärsineet JA kirjoittaneet tästä kaventumisesta huolimatta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On fysikaalinen selitys. Masentuneen ihmisen tietoisuus kapenee, ns. omaelämäkerrallinen aines/tietoisuudenosa kapenee. Sama käy nk. kuva- ja taipumusavaruudelle, joka on ikään kuin edessämme (mieli suuntautuu sitä kohti) ja siihen olennaisesti liittyy nk. ennakoitu tulevaisuus, johon liittyy kaikki päätöksenteko. Masennushan on näköalattomuutta synnyttävää. Eli siinä, missä tulevaisuuden näkymät kapenevat, myös käytettävissä oleva muistiaines menneestä elämästä.

Kuvittele tilanne, jossa valot oikeasti sammutetaan ja tulee totaalipimeys eli vakava masennus, silloin noi alueet on tietoisuudesta totaalisesti off. On vain ydinitsen kokemus ja käytännössä pelkkä työmuisti käytössä, mikä selittää sen, että kahvikupin siirtäminenkin on ponnistus.

Näin aivotutkimus selittää yhdeltä osin sen ilmiön.

Onko tietoa, miksi kumminkin mielikuvituksekkaimmat ihmiset, vaikka kirjailijat ovat kautta historian, noin 80% heistä, masennuksesta/ahdistuksesta kärsineet JA kirjoittaneet tästä kaventumisesta huolimatta?

Kyllä, joskus kannattaa katsoa tieteen väittämää jonkin muun näkökulman kautta. Muutkin: tutkijat, keksijät ja muiden taidealojen tekijät ovat ainakin ennen sosiaaliturvaa kärsineet ihan äärimmäisestä köyhyydestä masennuksen lisäksi. Miten heidän mielensä siis toimi, että löysivät uusia, luovia, muille ennen näkemättömiä polkuja?