Lue keskustelun säännöt.
Voiko asioiden runsas pohdiskelu altistaa mielenterveysongelmille?
20.09.2018 |
Psykologiassa pidetään itsereflektiota myönteisenä asiana mielenterveyden näkökulmasta. Voiko sama ominaisuus kuitenkin myös olla se, joka altistaa ihmiset mielenterveyden ongelmille? Millaisia ajatuksia teillä tästä on?
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 95% ajasta melkonen tyhjäpää, mutta näitä teijän kommentteja lukiessa, en koe mitään uusia asioita joita älykäs ajattelu tuottaisi, vaan totean teijän ajatuksen juoksun sellaiseksi, että yhdistelette alitajunnasta asioita "ideoita" yhteen ja koette ne jotenkin syvällisempinä ajatuksina. Oikeasti ajatteliva ihmisiä ovat Lääkärit, kansanedustajat profesorit, ei ihminen jonka iq määrä on lähemmäs sata.
Eihän älykkyys ole sama kuin pohdiskelevuus. Mä olen pohdiskelija, mutta varmasti Einstein oli ihan eri asioiden pohdiskelija kuin minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muilla liiallista vatvomista? Minulle tyypillistä on katastrofiajattelu. Analysoin tosi paljon asioita ja en ole hetkeäkään, että olisin ajattelematta jotain. Ajatukset ovat aina tosi vilkkaita ja en oikein pysty hallitsemaan niitä. Usein ajattelen negatiivisesti ja pahinta mahdollista kauhuskenaariota, saan myös välillä paniikkikohtauksia. En osaa ottaa rennosti ja rentoutua, välillä vaan pitäisi lakata ajattelemasta liikaa!
Minulla on, ja on ollut oikeastaan lapsesta saakka, sanoisin että alkoi koulukiusaamisen aikana. Nyt keski-iän kynnykselläkin aina kun on esim. lähdössä kotoa liikenteeseen, mieleen tulvii kauhukuvia auton alle jäämisestä, väkivallanteoista, hirvikolareista... Terapian ansiosta olen hiukan oppinut laittamaan noita ajatuksia kuriin: kun hoksaan että nyt näitä taas tulee, osaan jo tunnistaa mistä on kyse enkä jää jumittamaan niihin. Hyvänä päivänä onnistun aika usein, väsyneenä huonommin.
Just tällasta on mullakin ja aivot kelaa ajatuskulkua tosi pitkälle.. Esimerkiksi jos töissä on ollut joku pieni tilanne jonkin toisen työntekijän kanssa, joku on vaikka tiuskaissut vähäisen jotain. Minä kelaan tuota keskustelua uudelleen ja uudelleen, mietin onko se toinen suuttunut minulle, kertooko esimiehelle, oonko tehnyt jotain väärin, saanko potkut.. Mieleen vaan tulvii tällaisia ajatuksia. Äsken keitin iltapäiväkahvit ja mieleen tulvi kuva, että unohdan kahvinkeittimen päälle tulevan ulkoilun ajaksi. Siitä se sitten lähtee se ajatuksen juoksu: mitähän siitä unohtamisesta seuraa, kämppä syttyy tuleen, sitten mulla ei oo asuntoa, korvaakohan vakuutus muuten jos oon itse unohtanut päälle, kai oon muistanu maksaa kotivakuutuksen, pitäskö lukee vielä kotivakuutuksen ehdot yms..
Ihan todella överiksi meneviä ajatuksia ja näitä tulee tosi pienistäkin jutuista. Onko tämä joku ahdistuneisuushäiriö? Olen yrittänyt, että en päästä tuota ajatusketjua pitkälle. En vaan oikeen saa pysäytettyä kun se kauhukuva lävähtää mieleeni niin nopeasti. Olen myös koittanut ajatella (esim. tää kahvinkeitintapaus), että jos pahin mahdollinen kävisi niin sitten kävisi ja en voi sille mitään. Tämä taas aiheuttaa valtavan paniikin ja hädän jos siis ns. hyväksyn sen pahimman skenaarion, koska alan jotenkin pitämään tapahtumaa todennäköisenä, vaikka aiemmin saisinkin järjellä ajateltua että joku tulipalo on epätodennäköinen ja minun ei tarvitse realistisesti olla tämmöisestä huolissani.
Tuntuu, että tekee niin tai näin niin päähän tulee tällaisia katastrofiajatuksia. Mistä tällainen johtuu ja miten saada tätä kuriin? Pohdin siis jatkuvasti katastrofityylisesti kaikkea kahvinkeittimen ja Afrikan nälänhädän väliltä..
Erittäin todennäköistä, että saisit ahdistuneisuushäiriön diagnoosin. Minulla on se määrittämättömänä (ei siis yhtä voimakas kuin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö) ja joudun myös tekemään töitä estääkseni tuollaisten ajatuskulkujen pyörimisen päässä.
Onko sinulla jotain neuvoja miten nuo ajatukset voi sivuuttaa? Vai meneekö se pahemmaksi jos pakenen ajatusta ja koitan miettiä jotain muuta/olla miettimättä mitään? Eli en käsittele ajatusta.. Miten saat estettyä tuota ajatusketjua? Mitä siis konkreettisesti teet kun huomaat paahtavasi leipää ja päähäsi tulee mielikuva, että saat sähköiskun tuosta leivänpaahtimesta?
Teen hermostuneena psykologin suosittelemia rauhallisia sisään ja ulos hengitysharjoituksia. Lisäksi yritän muistuttaa itseäni siitä, että kaikki on juuri tällä hetkellä hyvin, tuo oli vain mieleen noussut ajatus. Stressitaso pitäisi yrittää myös pitää kohtuullisella tasolla hyvillä elämäntavoilla, esim. riittävällä syömisellä ja levolla. Kaikenlainen ylimääräinen kuormitus ja epämukava olo tuppaa ruokkimaan taipumusta panikoitua.
ei oo ollut masennuksia, toki pientä alakuloa ja on ollut ikäviä asioita elämässä. En oo pohdiskelija vaikka tiedostan asioita kuten ilmastonmuutos, liikakansoitus jne Loppu tulee milloin tulee, täytyy vaan porskuttaa eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muilla liiallista vatvomista? Minulle tyypillistä on katastrofiajattelu. Analysoin tosi paljon asioita ja en ole hetkeäkään, että olisin ajattelematta jotain. Ajatukset ovat aina tosi vilkkaita ja en oikein pysty hallitsemaan niitä. Usein ajattelen negatiivisesti ja pahinta mahdollista kauhuskenaariota, saan myös välillä paniikkikohtauksia. En osaa ottaa rennosti ja rentoutua, välillä vaan pitäisi lakata ajattelemasta liikaa!
Minulla on, ja on ollut oikeastaan lapsesta saakka, sanoisin että alkoi koulukiusaamisen aikana. Nyt keski-iän kynnykselläkin aina kun on esim. lähdössä kotoa liikenteeseen, mieleen tulvii kauhukuvia auton alle jäämisestä, väkivallanteoista, hirvikolareista... Terapian ansiosta olen hiukan oppinut laittamaan noita ajatuksia kuriin: kun hoksaan että nyt näitä taas tulee, osaan jo tunnistaa mistä on kyse enkä jää jumittamaan niihin. Hyvänä päivänä onnistun aika usein, väsyneenä huonommin.
Just tällasta on mullakin ja aivot kelaa ajatuskulkua tosi pitkälle.. Esimerkiksi jos töissä on ollut joku pieni tilanne jonkin toisen työntekijän kanssa, joku on vaikka tiuskaissut vähäisen jotain. Minä kelaan tuota keskustelua uudelleen ja uudelleen, mietin onko se toinen suuttunut minulle, kertooko esimiehelle, oonko tehnyt jotain väärin, saanko potkut.. Mieleen vaan tulvii tällaisia ajatuksia. Äsken keitin iltapäiväkahvit ja mieleen tulvi kuva, että unohdan kahvinkeittimen päälle tulevan ulkoilun ajaksi. Siitä se sitten lähtee se ajatuksen juoksu: mitähän siitä unohtamisesta seuraa, kämppä syttyy tuleen, sitten mulla ei oo asuntoa, korvaakohan vakuutus muuten jos oon itse unohtanut päälle, kai oon muistanu maksaa kotivakuutuksen, pitäskö lukee vielä kotivakuutuksen ehdot yms..
Ihan todella överiksi meneviä ajatuksia ja näitä tulee tosi pienistäkin jutuista. Onko tämä joku ahdistuneisuushäiriö? Olen yrittänyt, että en päästä tuota ajatusketjua pitkälle. En vaan oikeen saa pysäytettyä kun se kauhukuva lävähtää mieleeni niin nopeasti. Olen myös koittanut ajatella (esim. tää kahvinkeitintapaus), että jos pahin mahdollinen kävisi niin sitten kävisi ja en voi sille mitään. Tämä taas aiheuttaa valtavan paniikin ja hädän jos siis ns. hyväksyn sen pahimman skenaarion, koska alan jotenkin pitämään tapahtumaa todennäköisenä, vaikka aiemmin saisinkin järjellä ajateltua että joku tulipalo on epätodennäköinen ja minun ei tarvitse realistisesti olla tämmöisestä huolissani.
Tuntuu, että tekee niin tai näin niin päähän tulee tällaisia katastrofiajatuksia. Mistä tällainen johtuu ja miten saada tätä kuriin? Pohdin siis jatkuvasti katastrofityylisesti kaikkea kahvinkeittimen ja Afrikan nälänhädän väliltä..
Erittäin todennäköistä, että saisit ahdistuneisuushäiriön diagnoosin. Minulla on se määrittämättömänä (ei siis yhtä voimakas kuin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö) ja joudun myös tekemään töitä estääkseni tuollaisten ajatuskulkujen pyörimisen päässä.
Onko sinulla jotain neuvoja miten nuo ajatukset voi sivuuttaa? Vai meneekö se pahemmaksi jos pakenen ajatusta ja koitan miettiä jotain muuta/olla miettimättä mitään? Eli en käsittele ajatusta.. Miten saat estettyä tuota ajatusketjua? Mitä siis konkreettisesti teet kun huomaat paahtavasi leipää ja päähäsi tulee mielikuva, että saat sähköiskun tuosta leivänpaahtimesta?
Aivan hiljattain minulle vinkattiin tällaisista TIP-taidoista ja pitäisi nyt alkaa harjoitella näiden soveltamista vaikealta tuntuvissa tilanteissa. http://epavakaaelli.blogspot.com/2012/03/tip-taidot.html?m=1
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muilla liiallista vatvomista? Minulle tyypillistä on katastrofiajattelu. Analysoin tosi paljon asioita ja en ole hetkeäkään, että olisin ajattelematta jotain. Ajatukset ovat aina tosi vilkkaita ja en oikein pysty hallitsemaan niitä. Usein ajattelen negatiivisesti ja pahinta mahdollista kauhuskenaariota, saan myös välillä paniikkikohtauksia. En osaa ottaa rennosti ja rentoutua, välillä vaan pitäisi lakata ajattelemasta liikaa!
Minulla on, ja on ollut oikeastaan lapsesta saakka, sanoisin että alkoi koulukiusaamisen aikana. Nyt keski-iän kynnykselläkin aina kun on esim. lähdössä kotoa liikenteeseen, mieleen tulvii kauhukuvia auton alle jäämisestä, väkivallanteoista, hirvikolareista... Terapian ansiosta olen hiukan oppinut laittamaan noita ajatuksia kuriin: kun hoksaan että nyt näitä taas tulee, osaan jo tunnistaa mistä on kyse enkä jää jumittamaan niihin. Hyvänä päivänä onnistun aika usein, väsyneenä huonommin.
Just tällasta on mullakin ja aivot kelaa ajatuskulkua tosi pitkälle.. Esimerkiksi jos töissä on ollut joku pieni tilanne jonkin toisen työntekijän kanssa, joku on vaikka tiuskaissut vähäisen jotain. Minä kelaan tuota keskustelua uudelleen ja uudelleen, mietin onko se toinen suuttunut minulle, kertooko esimiehelle, oonko tehnyt jotain väärin, saanko potkut.. Mieleen vaan tulvii tällaisia ajatuksia. Äsken keitin iltapäiväkahvit ja mieleen tulvi kuva, että unohdan kahvinkeittimen päälle tulevan ulkoilun ajaksi. Siitä se sitten lähtee se ajatuksen juoksu: mitähän siitä unohtamisesta seuraa, kämppä syttyy tuleen, sitten mulla ei oo asuntoa, korvaakohan vakuutus muuten jos oon itse unohtanut päälle, kai oon muistanu maksaa kotivakuutuksen, pitäskö lukee vielä kotivakuutuksen ehdot yms..
Ihan todella överiksi meneviä ajatuksia ja näitä tulee tosi pienistäkin jutuista. Onko tämä joku ahdistuneisuushäiriö? Olen yrittänyt, että en päästä tuota ajatusketjua pitkälle. En vaan oikeen saa pysäytettyä kun se kauhukuva lävähtää mieleeni niin nopeasti. Olen myös koittanut ajatella (esim. tää kahvinkeitintapaus), että jos pahin mahdollinen kävisi niin sitten kävisi ja en voi sille mitään. Tämä taas aiheuttaa valtavan paniikin ja hädän jos siis ns. hyväksyn sen pahimman skenaarion, koska alan jotenkin pitämään tapahtumaa todennäköisenä, vaikka aiemmin saisinkin järjellä ajateltua että joku tulipalo on epätodennäköinen ja minun ei tarvitse realistisesti olla tämmöisestä huolissani.
Tuntuu, että tekee niin tai näin niin päähän tulee tällaisia katastrofiajatuksia. Mistä tällainen johtuu ja miten saada tätä kuriin? Pohdin siis jatkuvasti katastrofityylisesti kaikkea kahvinkeittimen ja Afrikan nälänhädän väliltä..
Erittäin todennäköistä, että saisit ahdistuneisuushäiriön diagnoosin. Minulla on se määrittämättömänä (ei siis yhtä voimakas kuin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö) ja joudun myös tekemään töitä estääkseni tuollaisten ajatuskulkujen pyörimisen päässä.
Onko sinulla jotain neuvoja miten nuo ajatukset voi sivuuttaa? Vai meneekö se pahemmaksi jos pakenen ajatusta ja koitan miettiä jotain muuta/olla miettimättä mitään? Eli en käsittele ajatusta.. Miten saat estettyä tuota ajatusketjua? Mitä siis konkreettisesti teet kun huomaat paahtavasi leipää ja päähäsi tulee mielikuva, että saat sähköiskun tuosta leivänpaahtimesta?
Laitan näitä tulemaan ja nukahdan siihen (= kuuntelen rauhallisessa tilanteessa) ja olen huomannut itselleni olevan apua.
Olin (liian) pitkään surrut läheisen ihmisen kuolemaa ja muutaman kuuntelukerran jälkeen sain pääsin surusta eteen päin:
Ylipäätään olotilaansa voi kohottaa/rauhoittaa/energisoida/saada unen tms. näillä aivoaaltomusiikeilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muilla liiallista vatvomista? Minulle tyypillistä on katastrofiajattelu. Analysoin tosi paljon asioita ja en ole hetkeäkään, että olisin ajattelematta jotain. Ajatukset ovat aina tosi vilkkaita ja en oikein pysty hallitsemaan niitä. Usein ajattelen negatiivisesti ja pahinta mahdollista kauhuskenaariota, saan myös välillä paniikkikohtauksia. En osaa ottaa rennosti ja rentoutua, välillä vaan pitäisi lakata ajattelemasta liikaa!
Minulla on, ja on ollut oikeastaan lapsesta saakka, sanoisin että alkoi koulukiusaamisen aikana. Nyt keski-iän kynnykselläkin aina kun on esim. lähdössä kotoa liikenteeseen, mieleen tulvii kauhukuvia auton alle jäämisestä, väkivallanteoista, hirvikolareista... Terapian ansiosta olen hiukan oppinut laittamaan noita ajatuksia kuriin: kun hoksaan että nyt näitä taas tulee, osaan jo tunnistaa mistä on kyse enkä jää jumittamaan niihin. Hyvänä päivänä onnistun aika usein, väsyneenä huonommin.
Just tällasta on mullakin ja aivot kelaa ajatuskulkua tosi pitkälle.. Esimerkiksi jos töissä on ollut joku pieni tilanne jonkin toisen työntekijän kanssa, joku on vaikka tiuskaissut vähäisen jotain. Minä kelaan tuota keskustelua uudelleen ja uudelleen, mietin onko se toinen suuttunut minulle, kertooko esimiehelle, oonko tehnyt jotain väärin, saanko potkut.. Mieleen vaan tulvii tällaisia ajatuksia. Äsken keitin iltapäiväkahvit ja mieleen tulvi kuva, että unohdan kahvinkeittimen päälle tulevan ulkoilun ajaksi. Siitä se sitten lähtee se ajatuksen juoksu: mitähän siitä unohtamisesta seuraa, kämppä syttyy tuleen, sitten mulla ei oo asuntoa, korvaakohan vakuutus muuten jos oon itse unohtanut päälle, kai oon muistanu maksaa kotivakuutuksen, pitäskö lukee vielä kotivakuutuksen ehdot yms..
Ihan todella överiksi meneviä ajatuksia ja näitä tulee tosi pienistäkin jutuista. Onko tämä joku ahdistuneisuushäiriö? Olen yrittänyt, että en päästä tuota ajatusketjua pitkälle. En vaan oikeen saa pysäytettyä kun se kauhukuva lävähtää mieleeni niin nopeasti. Olen myös koittanut ajatella (esim. tää kahvinkeitintapaus), että jos pahin mahdollinen kävisi niin sitten kävisi ja en voi sille mitään. Tämä taas aiheuttaa valtavan paniikin ja hädän jos siis ns. hyväksyn sen pahimman skenaarion, koska alan jotenkin pitämään tapahtumaa todennäköisenä, vaikka aiemmin saisinkin järjellä ajateltua että joku tulipalo on epätodennäköinen ja minun ei tarvitse realistisesti olla tämmöisestä huolissani.
Tuntuu, että tekee niin tai näin niin päähän tulee tällaisia katastrofiajatuksia. Mistä tällainen johtuu ja miten saada tätä kuriin? Pohdin siis jatkuvasti katastrofityylisesti kaikkea kahvinkeittimen ja Afrikan nälänhädän väliltä..
Erittäin todennäköistä, että saisit ahdistuneisuushäiriön diagnoosin. Minulla on se määrittämättömänä (ei siis yhtä voimakas kuin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö) ja joudun myös tekemään töitä estääkseni tuollaisten ajatuskulkujen pyörimisen päässä.
Onko sinulla jotain neuvoja miten nuo ajatukset voi sivuuttaa? Vai meneekö se pahemmaksi jos pakenen ajatusta ja koitan miettiä jotain muuta/olla miettimättä mitään? Eli en käsittele ajatusta.. Miten saat estettyä tuota ajatusketjua? Mitä siis konkreettisesti teet kun huomaat paahtavasi leipää ja päähäsi tulee mielikuva, että saat sähköiskun tuosta leivänpaahtimesta?
Laitan näitä tulemaan ja nukahdan siihen (= kuuntelen rauhallisessa tilanteessa) ja olen huomannut itselleni olevan apua.
Olin (liian) pitkään surrut läheisen ihmisen kuolemaa ja muutaman kuuntelukerran jälkeen sain pääsin surusta eteen päin:
Ylipäätään olotilaansa voi kohottaa/rauhoittaa/energisoida/saada unen tms. näillä aivoaaltomusiikeilla.
Miten voi surra läheisen kuolemaa liian pitkään? Eihän surulle ole määräaikoja. Toki tunteena suru on epämiellyttävä, mutta silti...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muilla liiallista vatvomista? Minulle tyypillistä on katastrofiajattelu. Analysoin tosi paljon asioita ja en ole hetkeäkään, että olisin ajattelematta jotain. Ajatukset ovat aina tosi vilkkaita ja en oikein pysty hallitsemaan niitä. Usein ajattelen negatiivisesti ja pahinta mahdollista kauhuskenaariota, saan myös välillä paniikkikohtauksia. En osaa ottaa rennosti ja rentoutua, välillä vaan pitäisi lakata ajattelemasta liikaa!
Minulla on, ja on ollut oikeastaan lapsesta saakka, sanoisin että alkoi koulukiusaamisen aikana. Nyt keski-iän kynnykselläkin aina kun on esim. lähdössä kotoa liikenteeseen, mieleen tulvii kauhukuvia auton alle jäämisestä, väkivallanteoista, hirvikolareista... Terapian ansiosta olen hiukan oppinut laittamaan noita ajatuksia kuriin: kun hoksaan että nyt näitä taas tulee, osaan jo tunnistaa mistä on kyse enkä jää jumittamaan niihin. Hyvänä päivänä onnistun aika usein, väsyneenä huonommin.
Just tällasta on mullakin ja aivot kelaa ajatuskulkua tosi pitkälle.. Esimerkiksi jos töissä on ollut joku pieni tilanne jonkin toisen työntekijän kanssa, joku on vaikka tiuskaissut vähäisen jotain. Minä kelaan tuota keskustelua uudelleen ja uudelleen, mietin onko se toinen suuttunut minulle, kertooko esimiehelle, oonko tehnyt jotain väärin, saanko potkut.. Mieleen vaan tulvii tällaisia ajatuksia. Äsken keitin iltapäiväkahvit ja mieleen tulvi kuva, että unohdan kahvinkeittimen päälle tulevan ulkoilun ajaksi. Siitä se sitten lähtee se ajatuksen juoksu: mitähän siitä unohtamisesta seuraa, kämppä syttyy tuleen, sitten mulla ei oo asuntoa, korvaakohan vakuutus muuten jos oon itse unohtanut päälle, kai oon muistanu maksaa kotivakuutuksen, pitäskö lukee vielä kotivakuutuksen ehdot yms..
Ihan todella överiksi meneviä ajatuksia ja näitä tulee tosi pienistäkin jutuista. Onko tämä joku ahdistuneisuushäiriö? Olen yrittänyt, että en päästä tuota ajatusketjua pitkälle. En vaan oikeen saa pysäytettyä kun se kauhukuva lävähtää mieleeni niin nopeasti. Olen myös koittanut ajatella (esim. tää kahvinkeitintapaus), että jos pahin mahdollinen kävisi niin sitten kävisi ja en voi sille mitään. Tämä taas aiheuttaa valtavan paniikin ja hädän jos siis ns. hyväksyn sen pahimman skenaarion, koska alan jotenkin pitämään tapahtumaa todennäköisenä, vaikka aiemmin saisinkin järjellä ajateltua että joku tulipalo on epätodennäköinen ja minun ei tarvitse realistisesti olla tämmöisestä huolissani.
Tuntuu, että tekee niin tai näin niin päähän tulee tällaisia katastrofiajatuksia. Mistä tällainen johtuu ja miten saada tätä kuriin? Pohdin siis jatkuvasti katastrofityylisesti kaikkea kahvinkeittimen ja Afrikan nälänhädän väliltä..
Erittäin todennäköistä, että saisit ahdistuneisuushäiriön diagnoosin. Minulla on se määrittämättömänä (ei siis yhtä voimakas kuin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö) ja joudun myös tekemään töitä estääkseni tuollaisten ajatuskulkujen pyörimisen päässä.
Onko sinulla jotain neuvoja miten nuo ajatukset voi sivuuttaa? Vai meneekö se pahemmaksi jos pakenen ajatusta ja koitan miettiä jotain muuta/olla miettimättä mitään? Eli en käsittele ajatusta.. Miten saat estettyä tuota ajatusketjua? Mitä siis konkreettisesti teet kun huomaat paahtavasi leipää ja päähäsi tulee mielikuva, että saat sähköiskun tuosta leivänpaahtimesta?
Laitan näitä tulemaan ja nukahdan siihen (= kuuntelen rauhallisessa tilanteessa) ja olen huomannut itselleni olevan apua.
Olin (liian) pitkään surrut läheisen ihmisen kuolemaa ja muutaman kuuntelukerran jälkeen sain pääsin surusta eteen päin:
Ylipäätään olotilaansa voi kohottaa/rauhoittaa/energisoida/saada unen tms. näillä aivoaaltomusiikeilla.
Miten voi surra läheisen kuolemaa liian pitkään? Eihän surulle ole määräaikoja. Toki tunteena suru on epämiellyttävä, mutta silti...
No siis sillä lailla liian pitkään, että se vaikutti työkykyyn ja kykyyn nauttia elämästä vuosia. Nyt olen paremmin sinut asian kanssa ja koen pystyväni jatkamaan omaa elämääni ja hoitamaan arkea ja töitä. Sellainen raskas suru käy surijan terveydenkin päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muilla liiallista vatvomista? Minulle tyypillistä on katastrofiajattelu. Analysoin tosi paljon asioita ja en ole hetkeäkään, että olisin ajattelematta jotain. Ajatukset ovat aina tosi vilkkaita ja en oikein pysty hallitsemaan niitä. Usein ajattelen negatiivisesti ja pahinta mahdollista kauhuskenaariota, saan myös välillä paniikkikohtauksia. En osaa ottaa rennosti ja rentoutua, välillä vaan pitäisi lakata ajattelemasta liikaa!
Minulla on, ja on ollut oikeastaan lapsesta saakka, sanoisin että alkoi koulukiusaamisen aikana. Nyt keski-iän kynnykselläkin aina kun on esim. lähdössä kotoa liikenteeseen, mieleen tulvii kauhukuvia auton alle jäämisestä, väkivallanteoista, hirvikolareista... Terapian ansiosta olen hiukan oppinut laittamaan noita ajatuksia kuriin: kun hoksaan että nyt näitä taas tulee, osaan jo tunnistaa mistä on kyse enkä jää jumittamaan niihin. Hyvänä päivänä onnistun aika usein, väsyneenä huonommin.
Just tällasta on mullakin ja aivot kelaa ajatuskulkua tosi pitkälle.. Esimerkiksi jos töissä on ollut joku pieni tilanne jonkin toisen työntekijän kanssa, joku on vaikka tiuskaissut vähäisen jotain. Minä kelaan tuota keskustelua uudelleen ja uudelleen, mietin onko se toinen suuttunut minulle, kertooko esimiehelle, oonko tehnyt jotain väärin, saanko potkut.. Mieleen vaan tulvii tällaisia ajatuksia. Äsken keitin iltapäiväkahvit ja mieleen tulvi kuva, että unohdan kahvinkeittimen päälle tulevan ulkoilun ajaksi. Siitä se sitten lähtee se ajatuksen juoksu: mitähän siitä unohtamisesta seuraa, kämppä syttyy tuleen, sitten mulla ei oo asuntoa, korvaakohan vakuutus muuten jos oon itse unohtanut päälle, kai oon muistanu maksaa kotivakuutuksen, pitäskö lukee vielä kotivakuutuksen ehdot yms..
Ihan todella överiksi meneviä ajatuksia ja näitä tulee tosi pienistäkin jutuista. Onko tämä joku ahdistuneisuushäiriö? Olen yrittänyt, että en päästä tuota ajatusketjua pitkälle. En vaan oikeen saa pysäytettyä kun se kauhukuva lävähtää mieleeni niin nopeasti. Olen myös koittanut ajatella (esim. tää kahvinkeitintapaus), että jos pahin mahdollinen kävisi niin sitten kävisi ja en voi sille mitään. Tämä taas aiheuttaa valtavan paniikin ja hädän jos siis ns. hyväksyn sen pahimman skenaarion, koska alan jotenkin pitämään tapahtumaa todennäköisenä, vaikka aiemmin saisinkin järjellä ajateltua että joku tulipalo on epätodennäköinen ja minun ei tarvitse realistisesti olla tämmöisestä huolissani.
Tuntuu, että tekee niin tai näin niin päähän tulee tällaisia katastrofiajatuksia. Mistä tällainen johtuu ja miten saada tätä kuriin? Pohdin siis jatkuvasti katastrofityylisesti kaikkea kahvinkeittimen ja Afrikan nälänhädän väliltä..
Erittäin todennäköistä, että saisit ahdistuneisuushäiriön diagnoosin. Minulla on se määrittämättömänä (ei siis yhtä voimakas kuin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö) ja joudun myös tekemään töitä estääkseni tuollaisten ajatuskulkujen pyörimisen päässä.
Onko sinulla jotain neuvoja miten nuo ajatukset voi sivuuttaa? Vai meneekö se pahemmaksi jos pakenen ajatusta ja koitan miettiä jotain muuta/olla miettimättä mitään? Eli en käsittele ajatusta.. Miten saat estettyä tuota ajatusketjua? Mitä siis konkreettisesti teet kun huomaat paahtavasi leipää ja päähäsi tulee mielikuva, että saat sähköiskun tuosta leivänpaahtimesta?
Laitan näitä tulemaan ja nukahdan siihen (= kuuntelen rauhallisessa tilanteessa) ja olen huomannut itselleni olevan apua.
Olin (liian) pitkään surrut läheisen ihmisen kuolemaa ja muutaman kuuntelukerran jälkeen sain pääsin surusta eteen päin:
Ylipäätään olotilaansa voi kohottaa/rauhoittaa/energisoida/saada unen tms. näillä aivoaaltomusiikeilla.
Miten voi surra läheisen kuolemaa liian pitkään? Eihän surulle ole määräaikoja. Toki tunteena suru on epämiellyttävä, mutta silti...
No siis sillä lailla liian pitkään, että se vaikutti työkykyyn ja kykyyn nauttia elämästä vuosia. Nyt olen paremmin sinut asian kanssa ja koen pystyväni jatkamaan omaa elämääni ja hoitamaan arkea ja töitä. Sellainen raskas suru käy surijan terveydenkin päälle.
Onhan se niinkin. Ikinä isojen menetysten jälkeen elämä ei silti ole ennallaan, mutta hyvä että tuosta on ollut sinulle apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikaa aikaa,sitten pyöritellään päässä ajankuluksi kaikkea älytöntä, hullukshan siinä tulee. Ennen tehtiin töitä eikä maattu sohvalla luuri kädessä. Ylös ulos ja lenkille.
No mulla ei ainakaa toimi tää. Toki jos ihan lösähtää sohvalle niin sitten on aikaa vielä enemmän vatvoa ja murehtia. Mikäli pidän itseni kiireisenä eli olen töissä, käyn vaikka lenkillä yms.. Ehdin silti ajatella koko ajan kaikkea turhaa, pinnallista, syvällistä, negatiivista, ehkä joskus positiivistakin.. Filmi ei vaan katkea hetkeksikään. Kiireisen päivän jälkeen olen entistä uupuneempi, koska olen ollut aktiivinen JA pyöritellyt päässäni ties mitä ajatuksia. Onko kellään kokemusta meditoinnista? Auttaisikohan se vähän hiljentämään ajatuksia..
Rentoutumisharjoitus missä rentoutetaan koko kroppa varpaista päänahkaan ja keskitetään koko huomio ruumiin tuntemuksiin. Hengitysharjoitus, missä tarkkaillaan hengitystä niin täydellisesti kuin pystytään. Mindfulness, missä tarkkaillaan kaikkea tätä sekä mielen liikkeitä, niihin puuttumatta. Kävellessäkin pystyy meditoimaan: kun keskittyy aivan kaikkiin tuntemuksiin mitä käveleminen tuottaa sekä ääniin, hajuihin, muotoihin, myös ajatuksiin. Avainsanana näissä kaikissa on keskittyminen nykyhetkeen. Jos saamme huomiomme suunnattua täysin nykyhetkeen, ei mielellä ole kapasiteettia lähteä prosessoimaan sivupolkuja joita ei ole edes olemassa. Aina kun olen ahdistunut tai masentunut, huomaan että olen ollut aivan muualla kuin nykyhetkessä. Nykyhetkessä oleminen on äärimmäisen vaikeaa aluksi ja retkahdan usein vanhasta tottumuksesta vanhoihin automaattisiin tapoihini, esimerkiksi stressitilanteissa. Harjoitus tekee mestarin. Kannattaa kokeilla kaikkia ja katsoa mikä itseä miellyttää.
Lisään vielä tähän yhden: 478-hengitysharjoitus jonka löysin tämän ketjun innoittamana. toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muilla liiallista vatvomista? Minulle tyypillistä on katastrofiajattelu. Analysoin tosi paljon asioita ja en ole hetkeäkään, että olisin ajattelematta jotain. Ajatukset ovat aina tosi vilkkaita ja en oikein pysty hallitsemaan niitä. Usein ajattelen negatiivisesti ja pahinta mahdollista kauhuskenaariota, saan myös välillä paniikkikohtauksia. En osaa ottaa rennosti ja rentoutua, välillä vaan pitäisi lakata ajattelemasta liikaa!
Minulla on, ja on ollut oikeastaan lapsesta saakka, sanoisin että alkoi koulukiusaamisen aikana. Nyt keski-iän kynnykselläkin aina kun on esim. lähdössä kotoa liikenteeseen, mieleen tulvii kauhukuvia auton alle jäämisestä, väkivallanteoista, hirvikolareista... Terapian ansiosta olen hiukan oppinut laittamaan noita ajatuksia kuriin: kun hoksaan että nyt näitä taas tulee, osaan jo tunnistaa mistä on kyse enkä jää jumittamaan niihin. Hyvänä päivänä onnistun aika usein, väsyneenä huonommin.
Mitä käytännössä tämä ajatusten kuriin laittaminen pitää sisällään?
Jos en huomaa "laittaa niitä kuriin", käy näin: ajatuskulku päätyy itsetuhoajatuksiin tai muuten ahdistaviin mielikuviin enkä välttämättä saakaan itseäni liikkeelle. Silloin taas kun tunnistan ajatuskulun ennen kuin se on mennyt liian pitkälle, onnistun yleensä sanomaan itselleni että jahas, taas tuli nämä asiat mieleen mutta lähdetäänpä nyt liikkeelle kun ei siellä oikeasti mitään kamalaa yleensä tapahdu. En nyt tiedä osaanko selittää tätä oikein mutta sen tunnistaminen että nyt olen taas katastrofiajattelemassa on avainjuttu, koska sen jälkeen voi yrittää rauhoitella itseään esim. juuri vertaamalla kuinka harvoin olen päätynyt kuolonkolariin vaikka sitä aina pelkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aihe.
Haluamatta syyllistyä viisasteluun on kuitenkin totta, että olemme vastuussa ajatuksistamme.
Osittain kyllä, osittain ei. Toki on vastuussa siitä millaisia ajatuksia tietoisesti ruokkii, mutta sitä ei pysty valitsemaan mitä ajatuksia mieleen tulee.
Päätökset aivojen tasolla näkyy useita sekunteja ennen kuin ne tulevat tietoisuuteen https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4021141/
Eli ihmisen tiedostaessa mitä tekee, on päätös jo syntynyt ajat sitten. Tässä mielessä tietoisuus ja ajatusten vastuullisuus on aika mielenkiintoinen asia.
Tämä on minustakin todella kiehtova havainto. Kun ihminen "miettii" päätöstään, hän usein tosiasiallisesti arpoo psykologisesti kestävää perustelua valinnalleen, jonka aivot ovat jo tehneet.
Toinen asia mitä ei usein tulla ajatelleeksi on aivokuvauksin todettu yhteys järkeilyn ja emootioiden välillä. Se minkä miellämme rationaaliseksi "järkeilyksi" on paljon enemmän tunneasia, kuin yleensä haluamme myöntää. Näennäisesti abstraktin matemaattisen yhtälön tuijottaminenkin laukaisee välittömästi emotionaalisia prosesseja aivoissa - esimerkiksi minun lyhyen matikan vitosellani nuo tunnevasteet ovat epäilemättä sieltä negatiivisemmasta päästä. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muilla liiallista vatvomista? Minulle tyypillistä on katastrofiajattelu. Analysoin tosi paljon asioita ja en ole hetkeäkään, että olisin ajattelematta jotain. Ajatukset ovat aina tosi vilkkaita ja en oikein pysty hallitsemaan niitä. Usein ajattelen negatiivisesti ja pahinta mahdollista kauhuskenaariota, saan myös välillä paniikkikohtauksia. En osaa ottaa rennosti ja rentoutua, välillä vaan pitäisi lakata ajattelemasta liikaa!
Minulla on, ja on ollut oikeastaan lapsesta saakka, sanoisin että alkoi koulukiusaamisen aikana. Nyt keski-iän kynnykselläkin aina kun on esim. lähdössä kotoa liikenteeseen, mieleen tulvii kauhukuvia auton alle jäämisestä, väkivallanteoista, hirvikolareista... Terapian ansiosta olen hiukan oppinut laittamaan noita ajatuksia kuriin: kun hoksaan että nyt näitä taas tulee, osaan jo tunnistaa mistä on kyse enkä jää jumittamaan niihin. Hyvänä päivänä onnistun aika usein, väsyneenä huonommin.
Just tällasta on mullakin ja aivot kelaa ajatuskulkua tosi pitkälle.. Esimerkiksi jos töissä on ollut joku pieni tilanne jonkin toisen työntekijän kanssa, joku on vaikka tiuskaissut vähäisen jotain. Minä kelaan tuota keskustelua uudelleen ja uudelleen, mietin onko se toinen suuttunut minulle, kertooko esimiehelle, oonko tehnyt jotain väärin, saanko potkut.. Mieleen vaan tulvii tällaisia ajatuksia. Äsken keitin iltapäiväkahvit ja mieleen tulvi kuva, että unohdan kahvinkeittimen päälle tulevan ulkoilun ajaksi. Siitä se sitten lähtee se ajatuksen juoksu: mitähän siitä unohtamisesta seuraa, kämppä syttyy tuleen, sitten mulla ei oo asuntoa, korvaakohan vakuutus muuten jos oon itse unohtanut päälle, kai oon muistanu maksaa kotivakuutuksen, pitäskö lukee vielä kotivakuutuksen ehdot yms..
Ihan todella överiksi meneviä ajatuksia ja näitä tulee tosi pienistäkin jutuista. Onko tämä joku ahdistuneisuushäiriö? Olen yrittänyt, että en päästä tuota ajatusketjua pitkälle. En vaan oikeen saa pysäytettyä kun se kauhukuva lävähtää mieleeni niin nopeasti. Olen myös koittanut ajatella (esim. tää kahvinkeitintapaus), että jos pahin mahdollinen kävisi niin sitten kävisi ja en voi sille mitään. Tämä taas aiheuttaa valtavan paniikin ja hädän jos siis ns. hyväksyn sen pahimman skenaarion, koska alan jotenkin pitämään tapahtumaa todennäköisenä, vaikka aiemmin saisinkin järjellä ajateltua että joku tulipalo on epätodennäköinen ja minun ei tarvitse realistisesti olla tämmöisestä huolissani.
Tuntuu, että tekee niin tai näin niin päähän tulee tällaisia katastrofiajatuksia. Mistä tällainen johtuu ja miten saada tätä kuriin? Pohdin siis jatkuvasti katastrofityylisesti kaikkea kahvinkeittimen ja Afrikan nälänhädän väliltä..
Erittäin todennäköistä, että saisit ahdistuneisuushäiriön diagnoosin. Minulla on se määrittämättömänä (ei siis yhtä voimakas kuin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö) ja joudun myös tekemään töitä estääkseni tuollaisten ajatuskulkujen pyörimisen päässä.
Onko sinulla jotain neuvoja miten nuo ajatukset voi sivuuttaa? Vai meneekö se pahemmaksi jos pakenen ajatusta ja koitan miettiä jotain muuta/olla miettimättä mitään? Eli en käsittele ajatusta.. Miten saat estettyä tuota ajatusketjua? Mitä siis konkreettisesti teet kun huomaat paahtavasi leipää ja päähäsi tulee mielikuva, että saat sähköiskun tuosta leivänpaahtimesta?
Laitan näitä tulemaan ja nukahdan siihen (= kuuntelen rauhallisessa tilanteessa) ja olen huomannut itselleni olevan apua.
Olin (liian) pitkään surrut läheisen ihmisen kuolemaa ja muutaman kuuntelukerran jälkeen sain pääsin surusta eteen päin:
Ylipäätään olotilaansa voi kohottaa/rauhoittaa/energisoida/saada unen tms. näillä aivoaaltomusiikeilla.
Miten voi surra läheisen kuolemaa liian pitkään? Eihän surulle ole määräaikoja. Toki tunteena suru on epämiellyttävä, mutta silti...
No siis sillä lailla liian pitkään, että se vaikutti työkykyyn ja kykyyn nauttia elämästä vuosia. Nyt olen paremmin sinut asian kanssa ja koen pystyväni jatkamaan omaa elämääni ja hoitamaan arkea ja töitä. Sellainen raskas suru käy surijan terveydenkin päälle.
Onhan se niinkin. Ikinä isojen menetysten jälkeen elämä ei silti ole ennallaan, mutta hyvä että tuosta on ollut sinulle apua.
Niinpä, isojen menetysten jälkeen elämä ei palaa ennalleen eikä mennyttä tai sen korviketta saa takaisin. Halusin kuitenkin opetella löytämään aineksia hyvään elämään nykyisestä elämästäni ja löytää uudelleen elämänhalun rakentaa ja kehittää elämääni ja tehdä asioita eikä vain olla ja selviytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sen ainakin selvästi huomaa, että ajattelevat ihmiset sairastuvat enemmän mt-ongelmiin ja sairauksiin, kuin ihmiset jotka eivät ajattele juuri mitään.
Selvähän se on että aivot ylikuormittuvat, kun tarkkailee maailmanmenoa ja ajattelee sitä mitä kaikkea täällä tapahtuu. Helpompi olisi olla tyhjäpää, joka miettii vain formuloita yms.
Mutta kumpi on muna ja kumpi kana?
Minulla on lapsuusajan perusturvassa isoja puutteita ja pitkittynyttä traumaa ja nyt aikuisenakin, jos traumat aktivoituvat jostain tapahtumasta, alkaa aivan valtava vilinä aivoissa - ajatukset sinkoilevat ihan villinä ja aivot kaivavat esiin kaikki mahdolliset skenariot. Onneksi suurin osa nykyelämästäni on rauhallista ja pyrin välttämään aktivoivia tilanteita ja ihmissuhteita.
Joskus on liikaa aikaa ajatella kuten minulla lapsena. Katselin kun verhot haalistuu ja ruoho kasvaa koska minulle ei järjestetty mitään mielekästä tekemistä, asuttiin korvessa ja perheen ihmissuhteet oli masentavat. Menin sekaisin ja kehitys pysähtyi.
Vierailija kirjoitti:
Helpompi olisi olla tyhjäpää, joka miettii vain formuloita yms.
Voi myös seurata formuloita ja "silti" miettiä asioita syvällisesti, kuten minä teen. Mitä enemmän melkein mihin tahansa asiaan perehtyy, sitä moniulotteisemmaksi se paljastuu. Opiskelin esimerkiksi pätkän naistutkimusta voidakseni argumentoida feministejä vastaan paremmin, mutta ei sekään niin mustavalkoista sitten ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helpompi olisi olla tyhjäpää, joka miettii vain formuloita yms.
Voi myös seurata formuloita ja "silti" miettiä asioita syvällisesti, kuten minä teen. Mitä enemmän melkein mihin tahansa asiaan perehtyy, sitä moniulotteisemmaksi se paljastuu. Opiskelin esimerkiksi pätkän naistutkimusta voidakseni argumentoida feministejä vastaan paremmin, mutta ei sekään niin mustavalkoista sitten ollutkaan.
Kiitos nauruista, tuo naistutkimuksen opiskelu aseenkäyttömielessä oli nerokas idea!
Vierailija kirjoitti:
Mutta kumpi on muna ja kumpi kana?
Minulla on lapsuusajan perusturvassa isoja puutteita ja pitkittynyttä traumaa ja nyt aikuisenakin, jos traumat aktivoituvat jostain tapahtumasta, alkaa aivan valtava vilinä aivoissa - ajatukset sinkoilevat ihan villinä ja aivot kaivavat esiin kaikki mahdolliset skenariot. Onneksi suurin osa nykyelämästäni on rauhallista ja pyrin välttämään aktivoivia tilanteita ja ihmissuhteita.
En tosiaan tiedä. Nämä asiat varmaan lomittuvat toisiinsa monin tavoin.
Onko sinulla jotain neuvoja miten nuo ajatukset voi sivuuttaa? Vai meneekö se pahemmaksi jos pakenen ajatusta ja koitan miettiä jotain muuta/olla miettimättä mitään? Eli en käsittele ajatusta.. Miten saat estettyä tuota ajatusketjua? Mitä siis konkreettisesti teet kun huomaat paahtavasi leipää ja päähäsi tulee mielikuva, että saat sähköiskun tuosta leivänpaahtimesta?