Voiko asioiden runsas pohdiskelu altistaa mielenterveysongelmille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pohdiskelu ja vatvominen ovat eri asioita: pohdiskelu etenee mutta vatvomisessa sama töhkä kiertää loputonta kehää. Vatvomisesta tuskin kellään on mitään hyvää sanottavaa.

Pitkät prosessit etenevät hitaasti ja erilaisissa vaiheissa. Lopputulos ratkaisee, mutta sen näkee vasta ajan saatossa mikä se on. En siis itse lähtisi erottelemaan hyvää pohdintaa turhasta valvomisesta kovin äkkiä, koska ne voivat kuulua samaan työstämisprosessiin. Ulkopuolisen näkökulmasta esimerkiksi traumatisoituneelle merkittävä pohdinta käyttäytyy hyvin usein asioiden turhana vatvomisena, vaikka se olisikin kokemuksen työstämisen kannalta hyvin olennaista.

Tämä. Ei se paraneminen etene nopeassa nousukiidossa,vaan hitaasti ja välillä jumittaen. Asioista on lähtökohtaisesti hyvä puhua niin kauan kuin kokee tarvetta. Ulkopuolisen kommentti "älä jauha samasta asiasta enää" tai "älä ajattele sitä enää" voi torpata hyvänkin paranemisprosessin jäihin pitkäksi aikaa. Jotkut asiat on pakko jauhaa puhki,jotta ne jättävät vihdoin rauhaan. Mutta toki pitää osata myös irrottautua ja ymmärtää jättää aikaa pohdiskelujen välille, ei niin että 3 viikkoon koko muu elämä jää kun keskitytään vaan pohtimaan ja jauhamaan samaa asiaa. Asiaan voi palata myöhemmin,jos kokee vieläkin tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

On eri asia pohdiskella asioita kuin ahdistua niistä. Prosessit ovat melko samankaltaiset, joten ulospäin saattaa näyttää, että mt-herkät ihmiset pohdiskelevat paljon asioita.

Eikö se nyt riipu myös asiasta, jota pohdiskelee, että miten se ihmiseen vaikuttaa? Raskaat aiheet saavat helposti mielen alas verrattuna siihen, että pohtii jotain mukavia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse käsitän tässä nyt pohdiskelevan nimenomaan sellaisena, joka miettii paljon asioita eri näkökulmista ja mikä niiden takana on, mikä on seuraus.

Näinpä sanoisin, että ei, en usko, että pohdiskelevat sairastuu helpommin mielenterveyden sairauksiin. Sen sijaan, kun se sairaus tulee, pohdiskelevat ihmiset usein pärjää sairautensa kanssa paremmin ja pysyvät toimintakykyisempinä kuin muut. Tämä ainakin on oma kokemus, kun hoitoalalla työskentelen.

Mietin vain sitä miten samanlaiset kokemukset voivat vaikuttaa eri ihmisiin niin erilaisin tavoin. Osaa ne eivät jätä rauhaan, toiset taas kätkevät ne piiloon itseltään johonkin mielen syövereihin ja esittävät kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut.

Ja jotkut taas pohtivat ja käsittelevät asian uuteen muotoon ja pääsevät eteenpäin. Itselläni on takana aika traumaattisia asioita ja pahoja mt-ongelmia,mutta vuosien kuluessa olen saanut terapioitua pääkoppani kuntoon(toki tähän tarvi myös ammattilaisten apua).Olen siis ollut vuosia jo terve. Koen että isoin syy hyvään toipumiseeni on juuri analyyttinen ja pohdiskeleva luonteeni.

Oletko saanut keskusteltua rakentavasti traumaattisista kokemuksistasi sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat olleet näissä kokemuksissa mukanasi? Minä en ole. Itse koen sen tehneen asioiden työstämisestä hankalaa, että se on ollut niin yksinäistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse käsitän tässä nyt pohdiskelevan nimenomaan sellaisena, joka miettii paljon asioita eri näkökulmista ja mikä niiden takana on, mikä on seuraus.

Näinpä sanoisin, että ei, en usko, että pohdiskelevat sairastuu helpommin mielenterveyden sairauksiin. Sen sijaan, kun se sairaus tulee, pohdiskelevat ihmiset usein pärjää sairautensa kanssa paremmin ja pysyvät toimintakykyisempinä kuin muut. Tämä ainakin on oma kokemus, kun hoitoalalla työskentelen.

Mietin vain sitä miten samanlaiset kokemukset voivat vaikuttaa eri ihmisiin niin erilaisin tavoin. Osaa ne eivät jätä rauhaan, toiset taas kätkevät ne piiloon itseltään johonkin mielen syövereihin ja esittävät kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut.

Ja jotkut taas pohtivat ja käsittelevät asian uuteen muotoon ja pääsevät eteenpäin. Itselläni on takana aika traumaattisia asioita ja pahoja mt-ongelmia,mutta vuosien kuluessa olen saanut terapioitua pääkoppani kuntoon(toki tähän tarvi myös ammattilaisten apua).Olen siis ollut vuosia jo terve. Koen että isoin syy hyvään toipumiseeni on juuri analyyttinen ja pohdiskeleva luonteeni.

Oletko saanut keskusteltua rakentavasti traumaattisista kokemuksistasi sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat olleet näissä kokemuksissa mukanasi? Minä en ole. Itse koen sen tehneen asioiden työstämisestä hankalaa, että se on ollut niin yksinäistä.

En itseasiassa ole. Yksinäinen ja raskas tie se on kyllä usein ollut.

Vierailija kirjoitti:

Liikaa aikaa,sitten pyöritellään päässä ajankuluksi kaikkea älytöntä, hullukshan siinä tulee. Ennen tehtiin töitä eikä maattu sohvalla luuri kädessä. Ylös ulos ja lenkille.

Minä en ainakaan osaa tyhjentää päätäni rutiininomaisia työtehtäviä tehdessäni, vaan mielikuvitus laukkaa.

Entisaikoina suurin osa töistä oli sellaista, jossa ei tarvinnut päätä käyttää.

Tällainen suosi ihmisiä, jotka osasivat pitää päänsä tyhjäkäynnillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse käsitän tässä nyt pohdiskelevan nimenomaan sellaisena, joka miettii paljon asioita eri näkökulmista ja mikä niiden takana on, mikä on seuraus.

Näinpä sanoisin, että ei, en usko, että pohdiskelevat sairastuu helpommin mielenterveyden sairauksiin. Sen sijaan, kun se sairaus tulee, pohdiskelevat ihmiset usein pärjää sairautensa kanssa paremmin ja pysyvät toimintakykyisempinä kuin muut. Tämä ainakin on oma kokemus, kun hoitoalalla työskentelen.

Mietin vain sitä miten samanlaiset kokemukset voivat vaikuttaa eri ihmisiin niin erilaisin tavoin. Osaa ne eivät jätä rauhaan, toiset taas kätkevät ne piiloon itseltään johonkin mielen syövereihin ja esittävät kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut.

Ja jotkut taas pohtivat ja käsittelevät asian uuteen muotoon ja pääsevät eteenpäin. Itselläni on takana aika traumaattisia asioita ja pahoja mt-ongelmia,mutta vuosien kuluessa olen saanut terapioitua pääkoppani kuntoon(toki tähän tarvi myös ammattilaisten apua).Olen siis ollut vuosia jo terve. Koen että isoin syy hyvään toipumiseeni on juuri analyyttinen ja pohdiskeleva luonteeni.

Oletko saanut keskusteltua rakentavasti traumaattisista kokemuksistasi sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat olleet näissä kokemuksissa mukanasi? Minä en ole. Itse koen sen tehneen asioiden työstämisestä hankalaa, että se on ollut niin yksinäistä.

En itseasiassa ole. Yksinäinen ja raskas tie se on kyllä usein ollut.

Uskon. Varsinkaan kun ihmisille on yleensä aivan turha omista ajatuksistaan juurikaan puhua. Ei ole valmiutta kuunnella sellaisia pohdintoja.

*

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla liiallista vatvomista? Minulle tyypillistä on katastrofiajattelu. Analysoin tosi paljon asioita ja en ole hetkeäkään, että olisin ajattelematta jotain. Ajatukset ovat aina tosi vilkkaita ja en oikein pysty hallitsemaan niitä. Usein ajattelen negatiivisesti ja pahinta mahdollista kauhuskenaariota, saan myös välillä paniikkikohtauksia. En osaa ottaa rennosti ja rentoutua, välillä vaan pitäisi lakata ajattelemasta liikaa!

Minulla on, ja on ollut oikeastaan lapsesta saakka, sanoisin että alkoi koulukiusaamisen aikana. Nyt keski-iän kynnykselläkin aina kun on esim. lähdössä kotoa liikenteeseen, mieleen tulvii kauhukuvia auton alle jäämisestä, väkivallanteoista, hirvikolareista... Terapian ansiosta olen hiukan oppinut laittamaan noita ajatuksia kuriin: kun hoksaan että nyt näitä taas tulee, osaan jo tunnistaa mistä on kyse enkä jää jumittamaan niihin. Hyvänä päivänä onnistun aika usein, väsyneenä huonommin.

Voi altistaa. Ihmisen mielenterveyden kannalta on terveellistä olla yliajattelematta. Valitettavasti älykkyyden kylkiäisenä tulee tiedonjano, mikä tekee pohdiskelematta olemisen mahdottomaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On eri asia pohdiskella asioita kuin ahdistua niistä. Prosessit ovat melko samankaltaiset, joten ulospäin saattaa näyttää, että mt-herkät ihmiset pohdiskelevat paljon asioita.

Eikö se nyt riipu myös asiasta, jota pohdiskelee, että miten se ihmiseen vaikuttaa? Raskaat aiheet saavat helposti mielen alas verrattuna siihen, että pohtii jotain mukavia asioita.

Sanoisin että enemmän ratkaisevat ne nk. työkalut ja lähestymistapa miten asioita pohtii tai käy läpi. Jos vaan kauhistelee ja velloo asioissa ja pelkää mitä voi tapahtua niin tottakai siinä ahdistuu ja masentuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On eri asia pohdiskella asioita kuin ahdistua niistä. Prosessit ovat melko samankaltaiset, joten ulospäin saattaa näyttää, että mt-herkät ihmiset pohdiskelevat paljon asioita.

Eikö se nyt riipu myös asiasta, jota pohdiskelee, että miten se ihmiseen vaikuttaa? Raskaat aiheet saavat helposti mielen alas verrattuna siihen, että pohtii jotain mukavia asioita.

Sanoisin että enemmän ratkaisevat ne nk. työkalut ja lähestymistapa miten asioita pohtii tai käy läpi. Jos vaan kauhistelee ja velloo asioissa ja pelkää mitä voi tapahtua niin tottakai siinä ahdistuu ja masentuu.

Onhan ns. terveilläkin ihmisillä vaikka minkälaisia sairaita ajatuksia ajoittain, mutta erona on se, että ne eivät ota niin hallitsevaa roolia.

Mielenkiintoinen keskustelu kyllä.

Tämä oli hyvä pointti, että pohdiskelevaan ihmiseen suhtaudutaan usein raskaana tyyppinä. Kunpa jokainen löytäisi ympärilleen juuri itselleen mieluista seuraa, missä kokisi tulevansa hyväksytyksi sellaisena kuin on.

*

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla liiallista vatvomista? Minulle tyypillistä on katastrofiajattelu. Analysoin tosi paljon asioita ja en ole hetkeäkään, että olisin ajattelematta jotain. Ajatukset ovat aina tosi vilkkaita ja en oikein pysty hallitsemaan niitä. Usein ajattelen negatiivisesti ja pahinta mahdollista kauhuskenaariota, saan myös välillä paniikkikohtauksia. En osaa ottaa rennosti ja rentoutua, välillä vaan pitäisi lakata ajattelemasta liikaa!

Minulla on, ja on ollut oikeastaan lapsesta saakka, sanoisin että alkoi koulukiusaamisen aikana. Nyt keski-iän kynnykselläkin aina kun on esim. lähdössä kotoa liikenteeseen, mieleen tulvii kauhukuvia auton alle jäämisestä, väkivallanteoista, hirvikolareista... Terapian ansiosta olen hiukan oppinut laittamaan noita ajatuksia kuriin: kun hoksaan että nyt näitä taas tulee, osaan jo tunnistaa mistä on kyse enkä jää jumittamaan niihin. Hyvänä päivänä onnistun aika usein, väsyneenä huonommin.

Mitä käytännössä tämä ajatusten kuriin laittaminen pitää sisällään?

Vierailija kirjoitti:

Tämä oli hyvä pointti, että pohdiskelevaan ihmiseen suhtaudutaan usein raskaana tyyppinä. Kunpa jokainen löytäisi ympärilleen juuri itselleen mieluista seuraa, missä kokisi tulevansa hyväksytyksi sellaisena kuin on.

Numero 3 ja 14 jatkaa:

Hyväksytyksitulemisen ongelma on se, että samankaltaiset vetävät toisiaan puoleensa ja poikkeavasti ajattelevat jätetään ulos ryhmästä. Tämä polarisoituu entisestään aikana, jolloin ihmiset kykenevät ajattelemaan vain joko tai, eikä moniuloitteisesti. Ryhmästä ulosjäävistä tulee usein aluksi aggressiivisia ja lopulta he masentuvat. Tällä tavoin toimivat myös uskonnot, hallitukset ja ihmisjohtajat. Tietyllä tapaa vihapuhekin kumpuaa siitä, ettei poikkeavan mielipiteen esittäjä saa ymmärrystä ajatuksilleen.

Ihmisten johtamisen kannalta on mielenkiintoista se miten esittelemällä ryhmälle yhteisen vihollisen saa ryhmän toimimaan yhdessä. Maailmanrauha saavutettaisiin marsilaisten hyökkäyksellä. Sitä tuskin tapahtuu. Kansakunnan yhdistäjänä esimerkiksi Putin haluaa sisäpoliittisesti pitää ulkovaltoja uhkana, koska se yhdistää venäläisiä. Töissä tiimit laitetaan kilpailemaan keskenään ja yksilötasolla toinen ihminen. Onkin aika skitsoa kilpailla toista ihmistä vastaan samalla kun hänen kanssaan pitäisi tulla toimeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla liiallista vatvomista? Minulle tyypillistä on katastrofiajattelu. Analysoin tosi paljon asioita ja en ole hetkeäkään, että olisin ajattelematta jotain. Ajatukset ovat aina tosi vilkkaita ja en oikein pysty hallitsemaan niitä. Usein ajattelen negatiivisesti ja pahinta mahdollista kauhuskenaariota, saan myös välillä paniikkikohtauksia. En osaa ottaa rennosti ja rentoutua, välillä vaan pitäisi lakata ajattelemasta liikaa!

Minulla on, ja on ollut oikeastaan lapsesta saakka, sanoisin että alkoi koulukiusaamisen aikana. Nyt keski-iän kynnykselläkin aina kun on esim. lähdössä kotoa liikenteeseen, mieleen tulvii kauhukuvia auton alle jäämisestä, väkivallanteoista, hirvikolareista... Terapian ansiosta olen hiukan oppinut laittamaan noita ajatuksia kuriin: kun hoksaan että nyt näitä taas tulee, osaan jo tunnistaa mistä on kyse enkä jää jumittamaan niihin. Hyvänä päivänä onnistun aika usein, väsyneenä huonommin.

Just tällasta on mullakin ja aivot kelaa ajatuskulkua tosi pitkälle.. Esimerkiksi jos töissä on ollut joku pieni tilanne jonkin toisen työntekijän kanssa, joku on vaikka tiuskaissut vähäisen jotain. Minä kelaan tuota keskustelua uudelleen ja uudelleen, mietin onko se toinen suuttunut minulle, kertooko esimiehelle, oonko tehnyt jotain väärin, saanko potkut.. Mieleen vaan tulvii tällaisia ajatuksia. Äsken keitin iltapäiväkahvit ja mieleen tulvi kuva, että unohdan kahvinkeittimen päälle tulevan ulkoilun ajaksi. Siitä se sitten lähtee se ajatuksen juoksu:  mitähän siitä unohtamisesta seuraa, kämppä syttyy tuleen, sitten mulla ei oo asuntoa, korvaakohan vakuutus muuten jos oon itse unohtanut päälle, kai oon muistanu maksaa kotivakuutuksen, pitäskö lukee vielä kotivakuutuksen ehdot yms.. 

Ihan todella överiksi meneviä ajatuksia ja näitä tulee tosi pienistäkin jutuista. Onko tämä joku ahdistuneisuushäiriö? Olen yrittänyt, että en päästä tuota ajatusketjua pitkälle. En vaan oikeen saa pysäytettyä kun se kauhukuva lävähtää mieleeni niin nopeasti. Olen myös koittanut ajatella (esim. tää kahvinkeitintapaus), että jos pahin mahdollinen kävisi niin sitten kävisi ja en voi sille mitään. Tämä taas aiheuttaa valtavan paniikin ja hädän jos siis ns. hyväksyn sen pahimman skenaarion, koska alan jotenkin pitämään tapahtumaa todennäköisenä, vaikka aiemmin saisinkin järjellä ajateltua että joku tulipalo on epätodennäköinen ja minun ei tarvitse realistisesti olla tämmöisestä huolissani.

Tuntuu, että tekee niin tai näin niin päähän tulee tällaisia katastrofiajatuksia. Mistä tällainen johtuu ja miten saada tätä kuriin? Pohdin siis jatkuvasti katastrofityylisesti kaikkea kahvinkeittimen ja Afrikan nälänhädän väliltä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla liiallista vatvomista? Minulle tyypillistä on katastrofiajattelu. Analysoin tosi paljon asioita ja en ole hetkeäkään, että olisin ajattelematta jotain. Ajatukset ovat aina tosi vilkkaita ja en oikein pysty hallitsemaan niitä. Usein ajattelen negatiivisesti ja pahinta mahdollista kauhuskenaariota, saan myös välillä paniikkikohtauksia. En osaa ottaa rennosti ja rentoutua, välillä vaan pitäisi lakata ajattelemasta liikaa!

Minulla on, ja on ollut oikeastaan lapsesta saakka, sanoisin että alkoi koulukiusaamisen aikana. Nyt keski-iän kynnykselläkin aina kun on esim. lähdössä kotoa liikenteeseen, mieleen tulvii kauhukuvia auton alle jäämisestä, väkivallanteoista, hirvikolareista... Terapian ansiosta olen hiukan oppinut laittamaan noita ajatuksia kuriin: kun hoksaan että nyt näitä taas tulee, osaan jo tunnistaa mistä on kyse enkä jää jumittamaan niihin. Hyvänä päivänä onnistun aika usein, väsyneenä huonommin.

Just tällasta on mullakin ja aivot kelaa ajatuskulkua tosi pitkälle.. Esimerkiksi jos töissä on ollut joku pieni tilanne jonkin toisen työntekijän kanssa, joku on vaikka tiuskaissut vähäisen jotain. Minä kelaan tuota keskustelua uudelleen ja uudelleen, mietin onko se toinen suuttunut minulle, kertooko esimiehelle, oonko tehnyt jotain väärin, saanko potkut.. Mieleen vaan tulvii tällaisia ajatuksia. Äsken keitin iltapäiväkahvit ja mieleen tulvi kuva, että unohdan kahvinkeittimen päälle tulevan ulkoilun ajaksi. Siitä se sitten lähtee se ajatuksen juoksu:  mitähän siitä unohtamisesta seuraa, kämppä syttyy tuleen, sitten mulla ei oo asuntoa, korvaakohan vakuutus muuten jos oon itse unohtanut päälle, kai oon muistanu maksaa kotivakuutuksen, pitäskö lukee vielä kotivakuutuksen ehdot yms.. 

Ihan todella överiksi meneviä ajatuksia ja näitä tulee tosi pienistäkin jutuista. Onko tämä joku ahdistuneisuushäiriö? Olen yrittänyt, että en päästä tuota ajatusketjua pitkälle. En vaan oikeen saa pysäytettyä kun se kauhukuva lävähtää mieleeni niin nopeasti. Olen myös koittanut ajatella (esim. tää kahvinkeitintapaus), että jos pahin mahdollinen kävisi niin sitten kävisi ja en voi sille mitään. Tämä taas aiheuttaa valtavan paniikin ja hädän jos siis ns. hyväksyn sen pahimman skenaarion, koska alan jotenkin pitämään tapahtumaa todennäköisenä, vaikka aiemmin saisinkin järjellä ajateltua että joku tulipalo on epätodennäköinen ja minun ei tarvitse realistisesti olla tämmöisestä huolissani.

Tuntuu, että tekee niin tai näin niin päähän tulee tällaisia katastrofiajatuksia. Mistä tällainen johtuu ja miten saada tätä kuriin? Pohdin siis jatkuvasti katastrofityylisesti kaikkea kahvinkeittimen ja Afrikan nälänhädän väliltä..

Erittäin todennäköistä, että saisit ahdistuneisuushäiriön diagnoosin. Minulla on se määrittämättömänä (ei siis yhtä voimakas kuin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö) ja joudun myös tekemään töitä estääkseni tuollaisten ajatuskulkujen pyörimisen päässä.

Itse olen 95% ajasta melkonen tyhjäpää, mutta näitä teijän kommentteja lukiessa, en koe mitään uusia asioita joita älykäs ajattelu tuottaisi, vaan totean teijän ajatuksen juoksun sellaiseksi, että yhdistelette alitajunnasta asioita "ideoita" yhteen ja koette ne jotenkin syvällisempinä ajatuksina. Oikeasti ajatteliva ihmisiä ovat Lääkärit, kansanedustajat profesorit, ei ihminen jonka iq määrä on lähemmäs sata.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 95% ajasta melkonen tyhjäpää, mutta näitä teijän kommentteja lukiessa, en koe mitään uusia asioita joita älykäs ajattelu tuottaisi, vaan totean teijän ajatuksen juoksun sellaiseksi, että yhdistelette alitajunnasta asioita "ideoita" yhteen ja koette ne jotenkin syvällisempinä ajatuksina. Oikeasti ajatteliva ihmisiä ovat Lääkärit, kansanedustajat profesorit, ei ihminen jonka iq määrä on lähemmäs sata.

Kansanedustajien älykkyydestä voi nyt olla montaa mieltä... En nyt pitäisi esimerkiksi Teuvo Hakkaraista varsinaisesti kaikkein merkittävämpinä suomalaisena älykkönä.