Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Kiehahtelu" ja säännölliset riidat parisuhteessa
18.09.2018 |
Meillä tulee viikottain isoja riitoja mun kiehahtelun vuoksi, ja tää saa mut tuntemaan suurta häpeää ja arvottomuutta.
Mun ongelma on siis se, että saatan tosi stressaantuneena älähtää kumppanille. Pahimpia on yleensä jotkut aamut, kun stressitasot on muutenkin korkeammalla luontaisesti ja aikataulut on tiukkoja - huonosti nukuttu yö takana lisää tätä riskiä.
Esimerkiksi tänä aamuna mulla oli univelkaa, oli kova kiire ja oon muutenkin stressaantunut ja kumppani keskeytteli pari kertaa mua kesken touhujen. Se ilmeisesti huomasi mun stressin, ja yritti auttaa mua kysymällä että josko vois katsoo että paikat on kunnossa (laturit irti, ikkunat kiinni yms.). En ollut vielä valmis ja koin tän jotenkin hoputtamisena, kun pelkäsin että se laittaa valot pois päältä enkä näe jatkaa, niin huusin vähän kovemmalla paniikkiäänellä, että "älä!". Mun mies pahoitti siitä sitten mielensä (oikeutetusti) ja tää koko päivä on taas mennyt pohtiessa, että oon ihan kauhea ihminen kun puhun niin rumasti tai hiillyn mun kumppanille, joka ei tarkoita pahaa.
Meillä tulee näitä tilanteita viikottain, ja mulla on aina ihan kamala olo näiden jälkeen, joskus jopa itsetuhoinen.
Välillä nuo tunnekuohut tulee niin vahvoina, että tuntuu etten pysty kontrolloimaan niitä lähimmän ihmisen kanssa. Miehen mielestä tällainen ei kuulu aikuiseen käytökseen - ja on siinä varmaan ihan oikeassa.
Mikä auttais tähän kiehahteluun? Oon ollut aina temperamenttinen ja tällainen käytös on ollut lapsuudenperheessä ok, mutta ymmärrän että aikuisiällä se on vähän huonompi juttu. En vaan jotenkin osaa olla aina niin tyyni, kun mun mies toivoisi, vaan reagoin asioihin välillä turhan voimakkaasti.
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä miehen kannattaisi tehdä sinulle tuo sama eli tiuskahdella ja karjua ilman syytä kaikkina niinä päivinä, kun sinä et niin tee. Kun joka aamu saat kokea vihaa ja inhoa, niin etköhän vähitellen opi, että ei sillä miehelläkään helppoa ole.
Ja voin toisinaan tulisena ihmisenä sanoa että tiuskiminen ei koskaan ole henkilökohtaista,
Tiuskiminen on aina henkilökohtaista. Se on vallankäyttöä. Siinä toinen ottaa oikeuden käyttäytyä ilkeästi, ja vetoaa johonkin "temperamenttiin" ja "tulisuuteen". Tällä tavalla tämä kiukkupussi pitää toista alistettuna. Hänellä on oikeus pilata toisen tunnelma, ja muuttaa koko kodin ilmapiiri negatiiviseksi, koska hän nyt vain on sellainen, ja toisen pitää se ymmärtää.
Juuri näin. Se, kuka myrkyttää kodin ilmapiirin, on syyllinen. Aina.
Se ei ole kodin ilmapiirin myrkyttämistä, että suojelee itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä maassa asut, jos aamulla on säkkipimeää? Ainakin maalla on jo klo 5.30 aika lailla valoisaa eikä tarvitse pelätä jäävänsä pimeään, vaikka valot sammuttaisi.
Täällä pk-seudulla oli pimeää tänään 5.30 ja huomenna vielä pimeää.
ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä miehen kannattaisi tehdä sinulle tuo sama eli tiuskahdella ja karjua ilman syytä kaikkina niinä päivinä, kun sinä et niin tee. Kun joka aamu saat kokea vihaa ja inhoa, niin etköhän vähitellen opi, että ei sillä miehelläkään helppoa ole.
Miks pitää mennä lapsellisuuksiin kun toisella on selvästi ongelma mitä tämä ei itsekään ymmärrä mistä se tulee. Ja voin toisinaan tulisena ihmisenä sanoa että tiuskiminen ei koskaan ole henkilökohtaista, joten en suoranaisesti ymmärrä anteeksipyynnön kerjuutakaan, vaikka sen voi myöntää että ei tullut toimittua ihan parhaimmalla tavalla. Muutenkin näyttää siltä että Ap:n mies ei ole kiinnostunut auttamaan Ap:tä, vaan lähinnä syyllistää tätä käytöksestä ja jättää yksin, kun Ap ei toimi toivotulla tavalla.
Olen samaa mieltä, ei tiuskiminen ole välttämättä henkilökohtaista. Se voi liittyä, kuten AP sanoi, stressaavaa tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä miehen kannattaisi tehdä sinulle tuo sama eli tiuskahdella ja karjua ilman syytä kaikkina niinä päivinä, kun sinä et niin tee. Kun joka aamu saat kokea vihaa ja inhoa, niin etköhän vähitellen opi, että ei sillä miehelläkään helppoa ole.
Ja voin toisinaan tulisena ihmisenä sanoa että tiuskiminen ei koskaan ole henkilökohtaista,
Tiuskiminen on aina henkilökohtaista. Se on vallankäyttöä. Siinä toinen ottaa oikeuden käyttäytyä ilkeästi, ja vetoaa johonkin "temperamenttiin" ja "tulisuuteen". Tällä tavalla tämä kiukkupussi pitää toista alistettuna. Hänellä on oikeus pilata toisen tunnelma, ja muuttaa koko kodin ilmapiiri negatiiviseksi, koska hän nyt vain on sellainen, ja toisen pitää se ymmärtää.
Juuri näin. Se, kuka myrkyttää kodin ilmapiirin, on syyllinen. Aina.
Se ei ole kodin ilmapiirin myrkyttämistä, että suojelee itseään.
Meinaatko, että ilman tiuskimista ap kävisi käsiksi mieheensä, jollei saa purettua tiuskimalla pahaa oloaan?
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Onko sinulla ongelmia arjen hallinnassa? Miksi sinulla on aina kiire ja univajetta?
Tosiaan, en asu Suomessa ja täällä menee matkoineen työpäiviin liki 11h. Oon väsynyt töiden jälkeen, ahdistaa etten jaksa liikkua kuin Suomessa ja koska vapaa-aikaa on niin vähän, jää unet usein vajaiksi. Oon myös iltaihminen ja joudun heräämään joka aamu kello kuusi, eikä uni vain tule klo 20.
Ap
Riittää kun uni tulee klo 22. Koitapa tehdä edes rauhallinen iltalenkki.Onnistuu kyllä, itselläni on yhtä pitkä päivä ja 15-30 min lenkin saa mahdutettua iltoihin. Harjoittelemalla saat rytmisi säädettyä niin että uni tulee aiemmin. Aloita jättämällä piristeet kuten kahvi veks.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Stressaako sinua, kun olet siellä kaukana? Oliko turvallinen ja hyvä lapsuus?
Miten mies suhtautuu tuohon "vajavaisuuteesi"? Provosoiko hän sinua tietämättään/tahallaan? Onko kaikki aina sinun syytäsi?
En itsekään pidä ilmapiirinmyrkyttäjistä, mutta toisaalta nuo sinun itseinhontunteesi ovat myös kamalia sinulle itselle kestää ja kantaa ja varmasti pitävät noidankehää yllä.
Miten sinun elämänlaatusi saataisiin paranemaan niin, että voisit rentoutua ja pääsisit irti ongelmistasi?
Jos tuo "Älä", vaikka vihaisestikin sanottuna on pahinta, mitä olet sanononut, niin minusta et ole kovinkaan äkkipikainen.
Tosi vihaisesti tiuskaistuna ei ole ehkä ihanteellista käytöstä, mutta ei nyt ihan kamalan pahakaan.
Tietty sen perään voisi opetella sanomaan sen anteeksi pyynnön. Voisitko ajatella sanovasi sen, vaikket ehkä sillä hetkellä edes tarkoita. Jos se jotenkin laukaisisi tilanteen? Ehkä sen jälkeen (kun sinä olet tullut asiassa vastaan) saisit miehen keskustelemaan asiasta ja ymmärtämään myös sinun näkökulman?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä syötkö paljon sokeria mutta mulla oli tota aina kun vedin karkkia. Illalla jos vedin pussin karkkia tms. Olin koko seuraavan päivän äreä kuin ampiainen. Luulin just että johtui väsymyksestä mutta kun lopetin karkin syönnin, loppu kilahtelu. Oli kyllä ihmeellistä. Luulin että oon vaan niin paska.
Siis tuoko on teidän pahin (pahimpia?) riitanne? 😂😂😂 Että tiuskasit "älä". Voi hellanduudeli sentään. Sano miehelles että on vaan tyytyväinen kun on noinkin kiltti vaimo, mä nimittäin olisin varmaan jo syönyt sen aamupalaksi. Enkä minäkään ole pahimmasta päästä.. en todellakaan. Mutta en kyllä vois elää noin herkkähipiäisen ihmisen kanssa, jonka seurassa ei koskaan saa hermostua ilman että ollaan jalassa ruinaamassa samantein anteeksipyyntöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä miehen kannattaisi tehdä sinulle tuo sama eli tiuskahdella ja karjua ilman syytä kaikkina niinä päivinä, kun sinä et niin tee. Kun joka aamu saat kokea vihaa ja inhoa, niin etköhän vähitellen opi, että ei sillä miehelläkään helppoa ole.
Ja voin toisinaan tulisena ihmisenä sanoa että tiuskiminen ei koskaan ole henkilökohtaista,
Tiuskiminen on aina henkilökohtaista. Se on vallankäyttöä. Siinä toinen ottaa oikeuden käyttäytyä ilkeästi, ja vetoaa johonkin "temperamenttiin" ja "tulisuuteen". Tällä tavalla tämä kiukkupussi pitää toista alistettuna. Hänellä on oikeus pilata toisen tunnelma, ja muuttaa koko kodin ilmapiiri negatiiviseksi, koska hän nyt vain on sellainen, ja toisen pitää se ymmärtää.
Ap halusi olla yksin eikä mies kunnioittanut tätä joten tiuskaisu on aika pieni reaktio siihen. Itse saatan ärhännellä stressaantuneena, mutta tarkoiukseni ei ole vahingoittaa tai olla ilkeä. En vain vielä osaa käsitellä stressiäni muuten. Itse en ole parisuhteessa, mutta totesin vain että jos mennään johonkin ääritilanteeseen nin kyllä minulta ärräpää tulee eikä se ole kenellekään suoranaisesti suunnattu.
Mihin se miesvauva olisi AP:ta aamulla tarvinnut? Jättäköön naisensa rauhaan, kun selvästi näkee, että hetki on huono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tiuskin stressaantuneena, ja olen sanonut monta kertaa miehelleni, että jättää minut suosiolla rauhaan vähäksi aikaa, kun tietää minun olevan ärsyyntynyt stressin takia. En halua olla hänelle ilkeä, enkä halua purkaa pahaa oloani häneen. Tunnetilan aikana minun on todella vaikea olla vastaamatta tiuskimatta, ja tiedän että olen todella epäkohtelias.
Ärsymystilani on onneksi sellainen, että kun omassa rauhassa käsittelen ärsyyntymiseni, lepyn aika pian sen alkamisesta.
t. N24
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äkkipikaisuus ja tiuskiminen ei ole hyvä juttu. Kuitenkin, jos asiasta on puhuttu ja se tiedostetaan, niin miehen pitäisi osata myös hieman peruuttaa ja antaa siimaa. Pelkkä "älä" ei vielä ole kovin suuri purkaus, jota pitäisi pitkään pyydellä anteeksi tai katua.
Noissa tilanteissa järkevää olisi, että sinä pystyisit sanomaan miehelle huutamatta/tiuskimatta että nyt on pinna kireällä ja huono hetki. Sen jälkeen miehen pitäisi kyetä antaa tilaa ja perääntyä.
Jos mies vaatii sinulta koko ajan hillittyä käyttäytymistä ja välitöntä anteeksipyyntöä, ei hän anna sinun toimia oman temperamenttisi mukaan. Tuokin on alistamista, eikä sinulta voi sellaista vaatia.
Kannattaa ehkä hakea ulkopuolista apua, koska kuulostaa että teidän suhteen dynamiikka on hieman vinossa. Sinun varmasti pitää opetella itsesi hillitsemistä, mutta toisaalta voi olla että osa miehen vaatimuksista on ylimitoitettuja.
Kerroit jossain kommentissasi että lapsuudenperheessäsi tuollainen oli hyväksyttävämpää. Meillä oli myös, isä huusi ja raivosi ihan arvaamatta kun häntä jotenkin ahdisteltiin. Meillä tosin oli mukana myös päihteet, vanhemmat olivat ns. akateemisia alkoholisteja.
Itselleni tuo puhekulttuuri tarttui niin, että olen aina ollut mitä mukavin ja herttaisin tyyppi, mutta temperamentiltani aika räjähtävä. Sitä ei helposti sivullinen huomaa, koska olen myös hyvä hillitsemään itseni. Lähimmilleni tosin tunteet räiskyvät juuri kertomasi tavoin.
Aloin itse opiskella pois tästä ”huonosta tavasta”. Malttinsa menettäminen on vain harjoittelun puutetta. Itselläni vyyhti oli isompi: käyn psykoterapiassa lapsuuttani läpi ja opettelen toiminaan toisin. Sinulla on onnea, sillä miehesi vaikuttaa tasapainoiselta, sinulla on syy parantua. Itse etsin kumppanikseni tutun hahmon,vähän isäni tyyppisen kilahtelijan, joten molemmat käyvät nyt omaa kouluaan tunteiden hallinnan kanssa.
Lapset olivat oma syyni muuttua, joten käsittele ongelmasi ammattilaisen kanssa ennen kuin harkitsette perheen perustamista. :) Yleensä lasten kanssa kaikki nousee pintaan moninkertaisesti, varsinkin jos ei ole itse lapsena saanut päästellä höyryjään ulos tai näyttää tunteitaan.
Ja minäkään en ole mikään sekopää, vaikka tekstistä sen kuvan saakin. Tällainen on aika yleistä, mutta ei missään nimessä hyväksyttävää.
Tsemppiä!
Ap, olen itse vähän vastaavia aloituksia tehneenä huomannut että täällä saa usein pääosin sellaisen vastaanoton, että äkkipikaiset ihmiset ovat alinta pohjasakkaa joiden kanssa ei pitäisi kenenkään seurustella.
Olen itse myös sellainen, että huonona hetkenä olisi kiva saada tilaa. Muuten saatan tiuskaista samalla tavalla kuin sinä. E-pillereiden lopettaminen on auttanut, mutta täysin ongelma ei katoa. Enkä usko että voikaan kadota, sillä muistan olleeni samanlainen mm. lapsena sisarusten kanssa. Missään muualla kuin kotona tätä ei kuitenkaan ilmene. Olen tällä palstalla saanut mm. sellaisia kommentteja, että äkkipikaisuus ja kiukkuisuus ovat sairaita, hoitoa vaativia piirteitä, ja itse olen todennut että hei, kaikki me olemme ihmisiä heikkouksinemme. Niin kauan kun toista ei sentään suorastaan hauku tai varsinkaan käy käsiksi, ei itseään tarvitse valella tervalla ja höyhenillä.
Minä olen usein pyytänyt mieheltäni mahdollisuutta tulla jätetyksi rauhaan, jos sitä pyydän. Vielä parempi olisi, jos todellisissa riitatilanteissa saisin vapaasti lähteä esim. kävelylle. Hän puolestaan kokee sellaisen hylkäämisenä, eikä siis suostu ehdotukseeni. Mielestäni siinä kohdassa hän aiheuttaa omalta osaltaan ihan itse sen, että tilanne pysyy päällä. Vikaa on siis molemmissa.
Yritä jaksaa ja keskustele, keskustele ja keskustele miehesi kanssa. Äläkä usko sitä, jos joku täällä palstalla alkaa lytätä ja haukkua vain siitä syystä, että olet oma itsesi.
Monin tavoin voi naisen oloa helpottaa ja että sitä stressiä ei pääsisi edes tulemaan.
Vierailija kirjoitti:
Kerroit jossain kommentissasi että lapsuudenperheessäsi tuollainen oli hyväksyttävämpää. Meillä oli myös, isä huusi ja raivosi ihan arvaamatta kun häntä jotenkin ahdisteltiin. Meillä tosin oli mukana myös päihteet, vanhemmat olivat ns. akateemisia alkoholisteja.
Itselleni tuo puhekulttuuri tarttui niin, että olen aina ollut mitä mukavin ja herttaisin tyyppi, mutta temperamentiltani aika räjähtävä. Sitä ei helposti sivullinen huomaa, koska olen myös hyvä hillitsemään itseni. Lähimmilleni tosin tunteet räiskyvät juuri kertomasi tavoin.
Aloin itse opiskella pois tästä ”huonosta tavasta”. Malttinsa menettäminen on vain harjoittelun puutetta. Itselläni vyyhti oli isompi: käyn psykoterapiassa lapsuuttani läpi ja opettelen toiminaan toisin. Sinulla on onnea, sillä miehesi vaikuttaa tasapainoiselta, sinulla on syy parantua. Itse etsin kumppanikseni tutun hahmon,vähän isäni tyyppisen kilahtelijan, joten molemmat käyvät nyt omaa kouluaan tunteiden hallinnan kanssa.
Lapset olivat oma syyni muuttua, joten käsittele ongelmasi ammattilaisen kanssa ennen kuin harkitsette perheen perustamista. :) Yleensä lasten kanssa kaikki nousee pintaan moninkertaisesti, varsinkin jos ei ole itse lapsena saanut päästellä höyryjään ulos tai näyttää tunteitaan.
Ja minäkään en ole mikään sekopää, vaikka tekstistä sen kuvan saakin. Tällainen on aika yleistä, mutta ei missään nimessä hyväksyttävää.
Tsemppiä!
Hei,
mulla hyvin samankaltainen lapsuus. Isä oli vielä väkivaltainenkin äitiä kohtaan ennenkuin erosivat. Ja hän tosiaan oli se huutaja myös.
Mäkin olen perusluonteeltani iloinen, hauska ja rauhallinen - paitsi juuri noissa stressitilanteissa. Toinen hyvä tapa saada minut pakokauhun valtaan on aloittaa lause: "mulla olisi jotain kerrottavaa..."
Kai mun elämä on osittain traumatisoinut mua ja lisäksi olen temperamentiltani nopea ja roiskahteleva. Ei mikään paras kombo siis.
Mutta on miehelläkin omat traumansa - paljon riitelyä lapsuudenperheessä, koulukiusaamista jne.
Mutta lähdetään tässä nyt liikkeelle siitä, että minä olen se ongelma. Ehkä se ammattiavun piiriin hakeutuminem voisi olla mulle paikallaan.
Niin, ja en käytä liikaa sokeria tai hormonaalista ehkäisyä, kun jotkut kysyi.
Ap
Öh, huudahdus "Alä!" on suuri tunnekuohu? No meidän parisuhteessa on varmaan sitten jatkuvasti Helvetin portit auki.
Ollaan kuumakalleja molemmat, ja meille suoraan sanominen sopii paremmin kuin mykkäkoulu (mitä meillä ei ole käytännössä koskaan).
Alue: Aihe vapaa
Se on myös vallankäyttöä, että kieltää toista ilmaisemaan itseään omassa kodissa. "Älä" ei ole toista vahingoittavat, vaan itseä suojeleva sana, ja kun se sanotaan äkäisesti, on kyseessä vain se, että toisen on otettava se tosissaan.