Minkä ikäisen lapsen pitäisi jo nukkua omassa sängyssään?

Vierailija kirjoitti:

Meillä on lapsi nukkunut koko pienen ikänsä samassa sängyssä meidän kanssa, eikä vielä ainakaan halua omaan huoneeseen nukkumaan. Lapsi on nyt 4. Saa nukkua perhepedissä niin pitkään kuin haluaa . Aikusistakin on ihanaa nukkua lähekkäin, niin onko se ihme jos pieni lapsi haluaa nukkua isän ja äidin lähellä. Ehkä jos lapsella olisi sisaruksia joiden kanssa nukkua samassa huoneessa, olisi tilanne eri. Nyt tuntuisi ihan hullulta ajaa lapsi yksin omaan huoneeseen nukkumaan ja itse käpertyä miehen kainaloon... Toki heti kun hän haluaa, saa hän nukkua omassa sängyssään.

Minusta on rikos parisuhdetta vastaan ottaa lapsi vanhempien väliin. Aikuisetkin tarvitsevat kahdenkeskistä aikaa ilman lapsia. Yö on siihen paras hetki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä nukkui hyvin omassa sängyssään aina 3-vuotiaaksi saakka. Sitten tuli pelkokausi, ja joka yö kiipesi meidän sänkyyn. Aluksi keskellä yötä ja pian alkoi mennä nukkuman suoraan meidän sänkyyn. Täyttää pian 5, ja edelleen pelkää omaa sänkyä.

Eikö tuollaiselle pelolle kannattaisi tehdä jotain? Ei kuulosta lainkaan terveeltä. Varsinkaan noin pitkäaikaisena.

Hänhän tekee jotain, mahdollistaa nukkumisen lapselle turvalliselta tuntuvassa paikassa. Ei se nyt ihan sairastakaan ole jos vanhemmasta riippuvainen pikkulapsi mielikuvituksen vauhdikkaimmassa vaiheessa pelkää nukkua yksin. Jos yhdesdä nukkuminen sopii niin tuo menee ohi aikanaan, jos taas ei sovi (esim. vanhempi nukkuu huonosti) niin sitten on toki syytä yrittää nopeuttaa prosessia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä nukkui hyvin omassa sängyssään aina 3-vuotiaaksi saakka. Sitten tuli pelkokausi, ja joka yö kiipesi meidän sänkyyn. Aluksi keskellä yötä ja pian alkoi mennä nukkuman suoraan meidän sänkyyn. Täyttää pian 5, ja edelleen pelkää omaa sänkyä.

Eikö tuollaiselle pelolle kannattaisi tehdä jotain? Ei kuulosta lainkaan terveeltä. Varsinkaan noin pitkäaikaisena.

Hänhän tekee jotain, mahdollistaa nukkumisen lapselle turvalliselta tuntuvassa paikassa. Ei se nyt ihan sairastakaan ole jos vanhemmasta riippuvainen pikkulapsi mielikuvituksen vauhdikkaimmassa vaiheessa pelkää nukkua yksin. Jos yhdesdä nukkuminen sopii niin tuo menee ohi aikanaan, jos taas ei sovi (esim. vanhempi nukkuu huonosti) niin sitten on toki syytä yrittää nopeuttaa prosessia.

Kyllä minusta terveempää olisi 1. selvittää mistä pelko johtuu 2. auttaa lasta karkottamaan se pelko. Vanhempien sängyssä se pelko omaa sänkyä kohtaan vain jää olemaan ilman, että asialle oikeasti tehdään mitään. Kun vanhemmat eivät yritä kumota pelkoa, tulee lapselle helposti kuva, että se pelko on aiheellinen. Jos vanhemmat juttelisivat lapsen kanssa ja kertoisivat pelon olevan aiheeton, lapsikin vähitellen sen ymmärtäisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on lapsi nukkunut koko pienen ikänsä samassa sängyssä meidän kanssa, eikä vielä ainakaan halua omaan huoneeseen nukkumaan. Lapsi on nyt 4. Saa nukkua perhepedissä niin pitkään kuin haluaa . Aikusistakin on ihanaa nukkua lähekkäin, niin onko se ihme jos pieni lapsi haluaa nukkua isän ja äidin lähellä. Ehkä jos lapsella olisi sisaruksia joiden kanssa nukkua samassa huoneessa, olisi tilanne eri. Nyt tuntuisi ihan hullulta ajaa lapsi yksin omaan huoneeseen nukkumaan ja itse käpertyä miehen kainaloon... Toki heti kun hän haluaa, saa hän nukkua omassa sängyssään.

Minusta on rikos parisuhdetta vastaan ottaa lapsi vanhempien väliin. Aikuisetkin tarvitsevat kahdenkeskistä aikaa ilman lapsia. Yö on siihen paras hetki.

Meillä on loistavasti kahdenkeskistä aikaa kun lapset menevät meidän megasänkyyn nukkumaan klo 20 ja me 2-3 tuntia myöhemmin. Vähemmän sitä yhteistä aikaa tulisi vietettyä jos se pitäisi tehdä yöllä ja sängyssä. Silloin nukutaan.

Ja jos sitä seksiä mietit, niin enemmän ja parempaa nyt on kuin ennen lapsia. Ja sitäkin voi muuten tehdä muissakin huoneissa kuin makkarissa!

Meillä 8-vuotias vielä useasti mun vieressä.

Siis synnärillähän vauvat jo nukkuu omissa sängyissä. Miksi niitä pitäisi opettaa nukkumaan viereen? Meidän kolmesta lapsesta viereen könysi joskus vanhin, aika usein nuorin, mutta keskimmäinen tuskin koskaan. Keskimmäinen saattoi joskus tulla yöllä viereen kun oli nähnyt pahaa unta, mutta hetken kuluttua lähti omaan sänkyyn kun ei saanut nukuttua vieressä.

Vierailija kirjoitti:

Siis synnärillähän vauvat jo nukkuu omissa sängyissä. Miksi niitä pitäisi opettaa nukkumaan viereen? Meidän kolmesta lapsesta viereen könysi joskus vanhin, aika usein nuorin, mutta keskimmäinen tuskin koskaan. Keskimmäinen saattoi joskus tulla yöllä viereen kun oli nähnyt pahaa unta, mutta hetken kuluttua lähti omaan sänkyyn kun ei saanut nukuttua vieressä.

Juuri näin. Kaikkien kannalta parempi kun lapsilla on omat sängyt. Lapset saavat meillä toki tulla herättämään jos näkevät pahaa unta. Otan viereenkin rauhoittumaan, jos oikein pelottaa. MUTTA heti kun lapsi nukahtaa, kannan hänet omaan sänkyynsä. Kaikki nukumme tällä tavalla paremmin, kun ei ole liian ahdasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä nukkui hyvin omassa sängyssään aina 3-vuotiaaksi saakka. Sitten tuli pelkokausi, ja joka yö kiipesi meidän sänkyyn. Aluksi keskellä yötä ja pian alkoi mennä nukkuman suoraan meidän sänkyyn. Täyttää pian 5, ja edelleen pelkää omaa sänkyä.

Eikö tuollaiselle pelolle kannattaisi tehdä jotain? Ei kuulosta lainkaan terveeltä. Varsinkaan noin pitkäaikaisena.

Hänhän tekee jotain, mahdollistaa nukkumisen lapselle turvalliselta tuntuvassa paikassa. Ei se nyt ihan sairastakaan ole jos vanhemmasta riippuvainen pikkulapsi mielikuvituksen vauhdikkaimmassa vaiheessa pelkää nukkua yksin. Jos yhdesdä nukkuminen sopii niin tuo menee ohi aikanaan, jos taas ei sovi (esim. vanhempi nukkuu huonosti) niin sitten on toki syytä yrittää nopeuttaa prosessia.

Kyllä minusta terveempää olisi 1. selvittää mistä pelko johtuu 2. auttaa lasta karkottamaan se pelko. Vanhempien sängyssä se pelko omaa sänkyä kohtaan vain jää olemaan ilman, että asialle oikeasti tehdään mitään. Kun vanhemmat eivät yritä kumota pelkoa, tulee lapselle helposti kuva, että se pelko on aiheellinen. Jos vanhemmat juttelisivat lapsen kanssa ja kertoisivat pelon olevan aiheeton, lapsikin vähitellen sen ymmärtäisi. 

Olen kyllä periaatteessa samaa mieltä pelkojen kohtaamisesta, mutta en näe että yhdessä nukkuminen estäisi keskustelun tai että sinne omaan huoneeseen siirtymisen venyminen kouluiän kynnykselle haittaisi mitään, jos lapsen pelokkuus ei muuten vaikuta arkeen. Pelkojen kohtaaminen pitäisi saada tehdä omaan tahtiin ja/tai aikuisen kanssa, ja sehän ei toteudu jos herää yksin omassa huoneessa painajaiseen tietoisena siitä että vanhemmat eivät toivo herätystä.

On paljon asioita joista pitää selviytyä vaikka pelottaa (rokotteen ottaminen, hoitoon jääminen jne.), ja jos tämä nukkumisasia ei riko kenenkään rajoja tai hankaloita elämää (ts. kaikista on hyvä ja kiva nukkua yhdessä), niin pelkästään pelon kartoittamiseksi omaan huoneeseen kiirehtiminen on turhaa. Eiköhän useimmat vanhemmat osaa huomata tekeekö yhdessä nukutut yöt tuossa tilanteessa lapsesta entistä pelokkaamman vai varmemman ja rohkeamman lapsen.

Miten isot sängyt teillä perhepetiläisillä oikein on? Mietin vaan kun minusta joskus tuntuu ettei meinata edes miehen kanssa mahtua samaan 180cm leveään sänkyyn. Puhumattakaan, että lapsi sinne vielä tunkisi. Ja mahtuminen siis ihan fyysistä, ei sitä että riitelisimme.

Vierailija kirjoitti:

Siis synnärillähän vauvat jo nukkuu omissa sängyissä. Miksi niitä pitäisi opettaa nukkumaan viereen? Meidän kolmesta lapsesta viereen könysi joskus vanhin, aika usein nuorin, mutta keskimmäinen tuskin koskaan. Keskimmäinen saattoi joskus tulla yöllä viereen kun oli nähnyt pahaa unta, mutta hetken kuluttua lähti omaan sänkyyn kun ei saanut nukuttua vieressä.

Eihän niillä ole enää sänkyjäkään synnärillä.

Vierailija kirjoitti:

Minun poika nukkuu vieläkin samassa sängyssä! Täyttää pian 27. Olen sanonut, että 30-vuotiaana täytyy muuttaa omaan sänkyyn. Saa nähdä pystynkö pitämään pääni.

Kyllä joku selvä raja on hyvä olla olemassa. Tuo 30 on hyvä ja jämpti luku. Siihen mennessä on hyvä muuttaa nukkumaan omaan sänkyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis synnärillähän vauvat jo nukkuu omissa sängyissä. Miksi niitä pitäisi opettaa nukkumaan viereen? Meidän kolmesta lapsesta viereen könysi joskus vanhin, aika usein nuorin, mutta keskimmäinen tuskin koskaan. Keskimmäinen saattoi joskus tulla yöllä viereen kun oli nähnyt pahaa unta, mutta hetken kuluttua lähti omaan sänkyyn kun ei saanut nukuttua vieressä.

Juuri näin. Kaikkien kannalta parempi kun lapsilla on omat sängyt. Lapset saavat meillä toki tulla herättämään jos näkevät pahaa unta. Otan viereenkin rauhoittumaan, jos oikein pelottaa. MUTTA heti kun lapsi nukahtaa, kannan hänet omaan sänkyynsä. Kaikki nukumme tällä tavalla paremmin, kun ei ole liian ahdasta.

Ja meille taas kaikkien kannalta oli parempi nukkua yhdessä, synnäriltä asti, koska imetys ja haavakivut ja kaikki muu. Riittävän leveässä sängyssä yhdessä nukkuminen hakkasi helposti sen että pitäisi nousta sängystä imetymistä varten saati vetää yöt jotain painajaisrallia leikki-ikäisen kanssa sängystä toiseen sen sijaan että ojentaisi unennäkijälle käden käteen ja kuiskaisi että äiti on tässä, se oli vain unta.

Mä nukuin 12v asti äitin kanssa. Olen miettinyt onko tällä ollut jotain vaikutusta siihen, että pidän vanhempia naisia nyt myöhemmällä iällä seksuaalisesti enemmän haluttavina kuin oman ikäisiä ja nuorempia naisia?

Meidän poika siirtyi omaan sänkyyn 10 kuukauden ikäisenä. Siihen asti nukkui mun vieressä. Olisin muuten mielelläni nukkunut vieretysten pidempäänkin, koska se oli pitkään ihanaa. Lapsen opittua liikkumaan muuttui nukkuminen kuitenkin niin levottomaksi, että omat yöuneni ja lapsen turvallisuus alkoivat kärsiä liikaa. Tyyny- ja peittobarrikadeista huolimatta poika putosi sängystä kahdesti. Itse olin aivan poikki huonon nukkumisen takia. Lapsi joko vehtasi tai roikkui tissillä yöt läpeensä. Pidettiin unikoulu ja nyt poika nukkuu ehjiä öitä omassa sängyssä. Sänky on kyllä yhä samassa huoneessa. Nyt nukutaan molemmat paremmin, mutta välillä muistelen haikeana lapsen lämpöä ja tuhinaa kainalossa. Päikkärit nukutaan vieläkin useimmiten yhdessä :)

Eli siis summa summarum: Minusta jokainen perhe tekee kuten hyvältä tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Miten isot sängyt teillä perhepetiläisillä oikein on? Mietin vaan kun minusta joskus tuntuu ettei meinata edes miehen kanssa mahtua samaan 180cm leveään sänkyyn. Puhumattakaan, että lapsi sinne vielä tunkisi. Ja mahtuminen siis ihan fyysistä, ei sitä että riitelisimme.

180 cm + 160 cm. Joo, ahtaudessa nukkuminen ei sovi minullekaan mutta tämä toimii 😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä nukkui hyvin omassa sängyssään aina 3-vuotiaaksi saakka. Sitten tuli pelkokausi, ja joka yö kiipesi meidän sänkyyn. Aluksi keskellä yötä ja pian alkoi mennä nukkuman suoraan meidän sänkyyn. Täyttää pian 5, ja edelleen pelkää omaa sänkyä.

Eikö tuollaiselle pelolle kannattaisi tehdä jotain? Ei kuulosta lainkaan terveeltä. Varsinkaan noin pitkäaikaisena.

Hänhän tekee jotain, mahdollistaa nukkumisen lapselle turvalliselta tuntuvassa paikassa. Ei se nyt ihan sairastakaan ole jos vanhemmasta riippuvainen pikkulapsi mielikuvituksen vauhdikkaimmassa vaiheessa pelkää nukkua yksin. Jos yhdesdä nukkuminen sopii niin tuo menee ohi aikanaan, jos taas ei sovi (esim. vanhempi nukkuu huonosti) niin sitten on toki syytä yrittää nopeuttaa prosessia.

Kyllä minusta terveempää olisi 1. selvittää mistä pelko johtuu 2. auttaa lasta karkottamaan se pelko. Vanhempien sängyssä se pelko omaa sänkyä kohtaan vain jää olemaan ilman, että asialle oikeasti tehdään mitään. Kun vanhemmat eivät yritä kumota pelkoa, tulee lapselle helposti kuva, että se pelko on aiheellinen. Jos vanhemmat juttelisivat lapsen kanssa ja kertoisivat pelon olevan aiheeton, lapsikin vähitellen sen ymmärtäisi. 

Olen kyllä periaatteessa samaa mieltä pelkojen kohtaamisesta, mutta en näe että yhdessä nukkuminen estäisi keskustelun tai että sinne omaan huoneeseen siirtymisen venyminen kouluiän kynnykselle haittaisi mitään, jos lapsen pelokkuus ei muuten vaikuta arkeen. Pelkojen kohtaaminen pitäisi saada tehdä omaan tahtiin ja/tai aikuisen kanssa, ja sehän ei toteudu jos herää yksin omassa huoneessa painajaiseen tietoisena siitä että vanhemmat eivät toivo herätystä.

On paljon asioita joista pitää selviytyä vaikka pelottaa (rokotteen ottaminen, hoitoon jääminen jne.), ja jos tämä nukkumisasia ei riko kenenkään rajoja tai hankaloita elämää (ts. kaikista on hyvä ja kiva nukkua yhdessä), niin pelkästään pelon kartoittamiseksi omaan huoneeseen kiirehtiminen on turhaa. Eiköhän useimmat vanhemmat osaa huomata tekeekö yhdessä nukutut yöt tuossa tilanteessa lapsesta entistä pelokkaamman vai varmemman ja rohkeamman lapsen.

Ei se, että lapsi nukkuu omassa huoneessa tietenkään tarkoita sitä, ettei hän saisi tulla herättämään jos yöllä pelottaa. Tottakai saa. En ehkä muotoillut asiaa oikein, jos ymmärsit, että ei saisi.

Itse hoitaisin pelko tilanteen suunnilleen näin: Ensin juttelisin lapsen kanssa ja selvittäisin pelon syyn. Sen jälkeen lähtisin poistamaan tuota pelon aiheuttajaa. Ei toki väkisin, vaan vähitellen. Möröt sängyn alla olemattomaksi tarkistamalla sängynalunen ennen nukkumaan menoa, tekemällä mörönpoisto loitsu tms. Lapsen ikätaso huomioiden tietysti. Yksinäisyyden pelkoon avuksi pehmolelu, pimeänpelkoon yövalo jne. Tilanteen mukaan. Ja kaikissa tapauksissa vahva painotus sille, että äiti ja isi ovat ihan lähellä ja jos yöllä pelottaa, saa tulla herättämään äidin ja/tai isin. Jos lapsen pelko tuosta vaan hyväksytään (otetaan viereen yrittämättäkään selvittää pelon syytä), lapsi voi luulla, että vanhempienkin mielestä lapsen sängyssä on jotain pelottavaa, koska lasta ei laiteta sinne nukkumaan.

Vauvan pitää nukkua heti syntymänsä jälkeen eri sängyssä ja mieluiten myös eri huoneessa kuin äiti, koska äidin vieressä on paikka lapsen isälle eli naisen aviomiehelle. Lapsilla ei ole mitään asiaa vanhempien yhteiseen sänkyyn eli aviovuoteeseen vaan siellä nukkuu mies eli talon herra naisensa eli omaisuutensa kanssa.

Jos se häiritsee nukkumista sen on mielestäni loputtava.

Meillä lapset nukkui vielä toisinaan meidän vieressä noin 9-10 vuotiaiksi. Sen jälkeen eivät enää itse halunneet tulla.

Minä nukuin vanhempien kanssa samassa sängyssä 5-vuotiaaksi. Muistan kun käytiin ostamassa minulle oma peitto ja huopa omaa sänkyä varten. Sitä ennen minulla ei ollut omaa sänkyä lainkaan. Valitsin sinisen peiton ja punaisen huovan.

Omilla lapsilla on ollut omat sängyt pienestä pitäen, mutta silti ovat viihtyneet vieressä 1,5 - 3,5-vuotiaaksi. Mielellään olisivat olleet pitempäänkin, mutta itselle oli mukavampi nukkua ilman lapsia. Yksi lapsi vielä menisi, mutta useamman kanssa menee hankalaksi.

Riippuu ihan hirveästi siitä, miten iso sänky on ja miten hyviä nukkujia kukin on. Normaalileveässä (160-180 cm) sängyssä ja herkkäunisena on ihan turha kiusata itseään valvoskelemalla, nukkumalla kätensä päällä tai muuten huonossa asennossa tai antamalla potkia ja huitoa itseään.

Meillä lapsi nukkui läpi yön meidän sängyssä 3 kk ikään saakka ja osan yöstä niin kauan kun tarvitsi rintaa eli tasan vuoden. Sen jälkeen on aina nukkunut omassa sängyssään ja tullut meidän sänkyyn ainoastaan viikonloppuaamuisin köllöttelemään. Omaan huoneeseen siirtyi 5-vuotiaana. Terve ja hyvin kasvava lapsi on nyt jo koululainen.

Pelkolapsen vanhemmille sanoisin, että kannattaa käsitellä tämä pelkoasia. Lapsi on jo niin tottunut nukkumaan vanhempiensa sängyssä, että voi käyttää pelkoa tekosyynä sille, ettei suostu omaan sänkyynsä. Tai sitten pelko on ihan oikea, mutta se ei mene ohi, koska aihetta ei ole mitenkään käsitelty, vaan vanhemmat ovat kuitanneet asian ottamalla lapsen pysyvästi viereensä. Toki vieressä pitkään nukkuminen voi olla heille ok, mutta oman sängyn pelkääminen ei ole ok.