Mistä tietää ystävyyden olevan ohi?

Vierailija kirjoitti:

Etäisyyttä on luonut yhden ystävän kanssa sekoboltsi mustasukkainen puoliso (joka lukee välillä ystävän viestit ja parhaillaan vastailee niihin ollen varma, että vaimo keskustelee miehen kanssa. tai ainakin valvoo viestittelyä, vähän aivoverenkierron kulloisenkin tilanteen mukaan.)

Toisen ystävän kanssa etäisyyttä luo masennus. Sellainen joillain masentuneilla esiintyvä ilkeily on sellaista, että ei aina oikein jaksaisi. Eikä kuunnella niitä "ongelmien" vuodatusta, joita pitää kommentoida mutta vain ystävän sallimilla mielipiteillä. Kaikenlainen vaihtoehtoisen näkökulman tarjoaminen tai erilaisten ratkaisuvaihtoehtojen esittely on ehdottoman kiellettyä, ylimielistä ja empatiakyvytöntä.

Molemmat ovat kuitenkin pohjimmiltaan hyviä ja ihania ihmisiä. Olisin mielelläni heidän kanssaan enemmän tekemisissä, kunhan saisivat elämänsä kuntoon. (Masentunutta ystävääni olen yrittänyt saada monesti lääkäriin, tarjoutunut lähtemään yhdessä hänen kanssaan ja suositellut omaa lääkäriäni.)

Masentuneen ilkeily käy kyllä usein raskaaksi kuunnella. Ikävää varsinkin, jos siihen ei edes haeta apua.

Ystävystyimme, kun naisella oli ongelmia miesystävänsä kanssa. Tarvitsi jonkun, jolle purkaa mieltään, ja siihen sovin. Olen siis itse nainen myös. Kun noiden kahden suhde parani, ei minuakaan enää tarvittu eikä haluttu koskaan nähdä tai edes soitella. Viimeinen niitti oli se, että ystävä kaksi kertaa soitti minulle vahingossa kahden kuukauden puhumattomuuden jälkeen ja pahoitteli, että oli mennyt väärään numeroon. Kun asiasta huomautin, sanoi vain, että on niin paha mieli sanoistani, kuin hänessä ei olisi ollut mitään vikaa itsessään. Ollaan edelleen hyvän päivän tuttuja, mutta pysyttelen nykyään kaukana ihmisistä, jotka haluavat purkaa heti pahaa oloaan minulle. Olen liian empaattinen ja haluan aina auttaa, mutta nyt en enää jaksa tuollaisia minäminäminänaisia.

Ystäväni sai lapsen, sitten pian toisen. Nämä kakarat on ihan järkyttäviä kauhutenavia, ja ystävästäni on paljastunut aivan kyvytön kasvattaja. Mihinkään hän ei lähde ilman riiviölapsiaan, ja niiden läsnäoloa taas ei kestä erkkikään.

Ystävä puhui toisten ihmisten erittäin henkilökohtaisen kuuloisia asioita useasti. Sairastuin kroonisesti ja se vaikuttaa elämään paljon, kuitenkin haluan pitää yksityiskohdat yksityisenä, joten en voi kertoa tuolle ihmiselle enää oikein mitään, muuten asiani ovat pitkin kyliä.

Ystävyys hiipui, tai siis päätin lopettaa sen kun hyvä ystäväni löysi "sielunsiskon" toisesta ystävästäni. Joskus vain on niin, että ystävyys loppuu samalla tapaa kuin avioliitto, jos tuntuu pahalta. Olen löytänyt näiden kahden tyypin tilalle ihania uusia ystäviä, eikä ole kumpaakaan entistä ystävää ikävä. Kaikkeen tottuu.

Lukioaikaisen ystävän kanssa muutettiin opiskelemaankin samaan kaupunkiin, eri kouluun tosin. Ekat vuodet tavattiin aina silloin tällöin, mutta lopulta tapaamiset harveni, ja tuntui, että minä olen aina se, joka ottaa yhteyttä. Viimeisillä kerroilla ei oikein löytynyt puhuttavaa ja oli melkein helpottavaa lähteä tapaamisesta. Vähitellen hiipui ja kasvettiin erilleen kai.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2628 kirjoitti:

En ole kovinkaan paljon tekemisissä niidenkään kanssa, joita haluaisin tavata. Syy: ruuhkavuodet ja maantieteellinen etäisyys. Tässä tilanteessa ei sitten varsinkaan sellaisia yhdentekeviä tai vieraaksi tulleita kaipaa vähääkään.

Toisaalta, on rehellisyyden nimissä sanottava, että ilahtuisin ikihyviksi, jos joku edes tuttu muuttaisi niin lähelle, että voisi vaikka iltalenkille mennä.

Henkistä etäisyyttä on aiheuttaneet esim nämä:

- en tule toimeen ystävän miehen kanssa

- miespuolisten naisystävien mustasukkaisuus (ihan turhaa!)

- ystävän käpertyminen köyhyyteen (= hänellä ei ole rahaa tehdä mitään eikä suostu että minä maksan/tarjoan/kokkaan; voi vain kävellä tai katsoa telkkaria, edes kirjaston kirjoja ei suostunut enää lainaamaan että olisi voitu pitää lukupiiriä)

- liikaa haisevia eläimiä, joiden pitää olla mukana

- alkoholi mukana liikaa

- ortoreksia

Miespuolisten naisystävien?!?

:D Hups! Olen tainnut leikata sanan ystävieni siitä miespuolisten jälkeen. Siis mies ollut ystäväni ja hänen seurustelukumppaninsa ollut mustis

Käyttäjä2628 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2628 kirjoitti:

En ole kovinkaan paljon tekemisissä niidenkään kanssa, joita haluaisin tavata. Syy: ruuhkavuodet ja maantieteellinen etäisyys. Tässä tilanteessa ei sitten varsinkaan sellaisia yhdentekeviä tai vieraaksi tulleita kaipaa vähääkään.

Toisaalta, on rehellisyyden nimissä sanottava, että ilahtuisin ikihyviksi, jos joku edes tuttu muuttaisi niin lähelle, että voisi vaikka iltalenkille mennä.

Henkistä etäisyyttä on aiheuttaneet esim nämä:

- en tule toimeen ystävän miehen kanssa

- miespuolisten naisystävien mustasukkaisuus (ihan turhaa!)

- ystävän käpertyminen köyhyyteen (= hänellä ei ole rahaa tehdä mitään eikä suostu että minä maksan/tarjoan/kokkaan; voi vain kävellä tai katsoa telkkaria, edes kirjaston kirjoja ei suostunut enää lainaamaan että olisi voitu pitää lukupiiriä)

- liikaa haisevia eläimiä, joiden pitää olla mukana

- alkoholi mukana liikaa

- ortoreksia

Miespuolisten naisystävien?!?

:D Hups! Olen tainnut leikata sanan ystävieni siitä miespuolisten jälkeen. Siis mies ollut ystäväni ja hänen seurustelukumppaninsa ollut mustis

;) Eiköhän suurin osa meistä lukijoista tajunnut mitä tarkoitit. - Mutta toisaalta se toi mieleeni myös sen, mitä täällä joku miekkonen osaksi kävi jo läpi; eli sen, että myös ystävän kumppanilla tai paremmin parisuhde statuksella saattaa olla merkitystä ystävyyden, ainakin luontevaan jatkumiseen. - En minä ainakaan haluaisi olla kenenkään salaystävä, jonka näkemistä ja kohtaamista ystäväni joutuisi peittelemään tai tai salaamaan kumppaniltaan. - Eli ts. luonnolisesti toivo että voisin olla, ainakin asiallisissa väleissä heidän kumppaneiden kanssa.

En ole (vielä) lopettanut ystävyyttä, joka kuormittaa itseäni henkisesti. Näemme aina vain pienellä kaveriporukalla, joten välien laittaminen poikki yhden ihmisen kanssa on vaikeaa. Tämä ko. kaveri on kuitenkin todella negatiivinen yleensä aina, kertoo pahaa kaikista muista ystävistään (eli varmasti myös meistä), haastaa usein riitaakin tietyllä tavalla.

Hän on henkisesti todella kuluttavaa seuraa ja mitä vanhemmaksi tässä on itse on tullut sitä enemmän on alkanut miettiä, että haluan ympärilleni ns. voimaannuttavia ja iloa tuovia ihmisiä, en kuormittavia ja huonoa ilmapiiriä luovia ihmisiä.

Ei enää ole hyvä mieli, kun tämä ihminen tulee mieleen. Ystävyys on silloin kuollut.

Kun huomaa, ettei ole pitkään aikaan edes ajatellut ystäväänsä.

Vierailija kirjoitti:

Ystävä puhui toisten ihmisten erittäin henkilökohtaisen kuuloisia asioita useasti. Sairastuin kroonisesti ja se vaikuttaa elämään paljon, kuitenkin haluan pitää yksityiskohdat yksityisenä, joten en voi kertoa tuolle ihmiselle enää oikein mitään, muuten asiani ovat pitkin kyliä.

Juurikin sama. Kertoi kaikki asiat ainakin isosiskolleen ja isosisko on jopa ylpeä siitä kun ”ei voi pitää mitään itsellään”. Sairauden iskiessä jouduin psyykkaamaan itseäni että ko. ystävä ei tajua minkään olevan huonosti, ettei kysy mikä hätänä ja jos kerron niin kaikki tietää —> ravisteli heräämään että miksi pidän lähipiirissäni tuollaista ihmistä ja laskin hänet vielä ystäväkseni?

Jos ystävyys kääntyy pelkäksi terapiasuhteeksi, jossa sinä olet jatkuvasti se kuuntelija ja ymmärtäjä ja tukija. Ja puntit eivät ole niinsanotusti tasan. ELi jos ns ystis on alkanut käyttää sinua vain ilmaisena terapeuttinaan, ystävyys onkin hyväksikäyttösuhde eikä tasapuolinen anna ja ota suhde jonka ystävyyden tulisi olla.

Vapaa ja ilmava, ei painostava. Eikä itsestäänselvyytenä pitävä. Pakko ollut laittaa tällaisia ihmisiä hyllylle jotka vaan eivät ymmärrä, että jatkuvasti ottavina loppuu paukut. Ja ei jaksa olla jatkuva ihailija heidän aina niin dramaattisissa elämänkäänteissä.

Clap clap.

Nämä tyypit tuskin koskaan käsittävät omaa kuluttavuuttaan, miten käsittelevät itse ns. ystäviään. Heille nämä ihmiset ovat vain yleisöä, oman itseihailun peilejä tai tosiaan life coacheja.

No thankyou. 

Mitä vanhemmaksi käy, sitä vähemmän kaipaa feikkiä seuraa. Oma seura tai vaikka yksi hyvä ystävä riittää.

Ystävät kuuluvat lähinnä nuoruuteen tai varhaiseen keski-ikään. Sen jälkeen huomaa, että kyseessä on yleensä tosiaan vain hyväksikäyttösuhteet tai itsensä tehostamista hakevat ihmiset. Aito ystävyys on todella harvinaista. Todella todella harvinaista ja vaatii kypsiä itsenstä tuntevia ihmisiä tapahtuakseen. Ja ymmärtääkseen, että joskus voi olla vaikka vuosia välissä, että ei vaan jaksa hoitaa niinsanottua ystävyyttä. Aina ei vaan jaksa.

Jos ystävyys tästä menee katkolle, on tietona se, että ei se ollut edes ystävyyttä. Vain odotusta olla aina läsnä toisen odotuksille.

- Maantieteelliset välimatkat tulevat joskus tielle, ei vain ole aikaa tai mahdollisuuksia ajella toiselle puolen Suomea(kaan). Ystävillä monilla lapsia, joten heillä arki vieläkin hektisempää, minkä ymmärrän.

- Kuormittava terapiasuhde alkoi kuormittaa liikaa. Lisäksi ystävän miesystävä ei saanut pidettyä alkoholia pois joka viikonlopusta, ja sanoin asiasta. Harmittaa silti. Siitä se sitten vain haihtui pikku hiljaa puheluihin ja sitten ei ollenkaan yhteydenpitoa.

Ehkä oli sitten sellainen elämänvaiheystävä - ja siinä vaiheessa monen monta vuotta hyvä ja syvä ystävyys olikin, kumpikin meistä tarvitsi juttelutukea ja ilahdutusta.

Olen alkanut olemaan erittäin tiukka, ketä hyväksyn enää millään tavalla lähipiiriin. Parempi yksin, kuin feikkien selkäänpuukottajien keskuudessa. Koirat <3

Muutama syy jotka ovat itselläni johtaneet ystävyyden lopahtamiseen ;

- Tarkoituksena kahden aikuisen väliset keskustelut ja toinen ei millään pysty vaikenemaan lapsistaan hetkeksikään. Itselläni ei ole lapsia eikä hermot kestä tuollaista kun ei saa hetken rauhaa lapsijutuilta.

- Olen pitänyt itseäni henkilön läheisenä ystävänä ja silti saan lukea ystävän elämät tärkeät käänteet kuten valmistumiset, häät, lastensaannit ja hautajaiset Facebookista. Polttareista saan katsella kuvia mutta itse kekkereihin ei ole kutsuttu. Lapsen kastajaisiin/nimiäisiin sekä synttäreille odotetaan osallistuvan lahjan kera vaikka saan kuulla koko lapsen maailmaan tulosta vasta kun lapsi on jo monta viikkoa vanha. En ole ollut tälle ihmiselle mikään tusinakaveri vaan olimme olleet hyviä ystäviä jo lapsesta saakka. Hän ei ilmeisesti kuitenkaan ollut samaa mieltä kohtelusta päätellen ja oman mielenterveyteni vuoksi päätin lopettaa turhan "ystävyyden".

- Ystävä, joka kaipasi seuraani ainoastaan silloin kun hänellä meni huonosti ja kaipasi olkapäätä. Kun meni hyvin niin saattoi vierähtää vuosi ilman yhteydenottoa. Ei myöskään ollut muuten aikaa minulle tai ystävyydelle. Sanoin heipat.

Aika moni ystävyys-ja kaveruus on ollut tiettyyn ikävaiheeseen liittyvää yhteydenpitoa ja sitten kun elämänvaihe on muuttunut niin ei ole enää ollut mitään yhteistä minkä takia jatkaa ystävyyttä. Onneksi on olemassa niitäkin joiden kanssa yhteydenpito on jatkuvaa ja molemminpuolista ja persoonallisuudet mätsäävät hyvin yhteen. Nämä ovat niitä ihmisiä jotka jäävät, turhien karsiutuessa.

Se että huonossa parisuhteessa oleva ystävä kysyy neuvoani toistuvasti johtuen miesystävän henkisestä tai fyysisestä pahoinpitelystä, riippuvuuksista, laiminlyönneistä ja valehtelusta. Kehotan esim. hakemaan vähän etäisyyttä ja miettimään asioita. Kuukaudet kuluvat ja ystävä on vain onneton ja itkee minulle huoliaan kerta toisensa jälkeen. Aina puhuessamme tuntien ajan hänen parisuhteensa ongelmista ystävä on kanssani samaa mieltä ja tuntuu arvostavan neuvojani. Ja aina tapaamisiamme seuraavina päivinä kysyessäni miten asiat sujuvat, ystävä kertoo minulle että nyt he aikovat ostaa yhdessä kesämökin tai hankkia koiranpennun tai mennä naimisiin tai perustaa suurperheen. Vaikka ongelmille ei ole tapahtunut yhtään mitään, mies on vain tehnyt lisää turhia lupauksia. Ja kohta taas itketään ja saan puhua kuuroille korville ja kuunnella hänen valitustaan. En jaksa idiootteja, olivat he sitten kuinka rakkaita tahansa.