Mitä ajattelet näistä koko elämänsä pihistelijöistä, joilta paljastuu kuoleman jälkeen iso omaisuus?

Tottunut lapsuudesta lähtien pihistelemään. Lapsettoman sukulaisen kuoltua häneltä löytyi puolen millin omaisuus. Asui pienessä mökissä ja ajoi vanhalla autolla. Oli tehnyt hyviä metsäkauppoja, mutta ei ollut käyttänyt rahoja. Onneksi oli tehnyt testamentin, joten rahat menivät sellaiselle henkilölle, joka niitä tarvitsi ja lisäksi hän oli ainoa joka piti tähän sukulaiseen säännöllisesti yhteyttä. 

No usein nämä ihmiset on niitä, jotka tietää millaista on, kun rahaa ei ole. Sen kultaisen keskitien löytäminen kulutuksessa on välillä vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säälin.

Elämästä voi nauttia monella tavalla, mutta kyllä minä edelleenkin itken mielummin 150000euron Mersun takapenkillä kuin 20 vuotta vanhan jonkun Ladan...

Raha ei tuo onnea, mutta helpottaa elämää monella tavalla ja tuo riippumattomuutta.

Säälit? Pihillähän nimenomaan on rahaa tuomassa riippumattomuutta elämään. Ja mahdollisuus vaihtaa Lada Mersuun, jos siltä tuntuu.

Mutta näitä ap:n kertomia tapauksia yhdistää se, että sitä rahaa ei koskaan käytetä, sitä vain kerätään, kerätään, kerätään ja kerätään. Sitten kuollaan pois. Ja valtio kiittää.

SE on surullista.

Vähän riippuu. Itse en ole varakas, mutta olen ihan tyytyväinen vaatimattomaan elämääni. Minulla on kiva koti, saan syödä sellaista ruokaa kuin haluan ja hankittua tarvitsemani jutut. En usko että eläisin hirveän eri tavalla vaikka tienaisin kaksin- ta kolminkertaisesti, joten jos samanlaisella tyypillä sitä rahaa jää niin en ihmettele. Ei kaikkia vaan kiinnosta kalliit asiat.

Jos taas on näitä sairalloisia pihistelijöitä jotka eivät vedä vessaa kuin kerran päivässä ja syövät homeisia ruokia vaan pihiyttään, niin sitten kyllä kummastelen. 

On se vähän surullista. Ajattelen, että kyseessä on sen sukupolven ihminen, joka oppi kotonaan mallin, että kaikki mahdollinen piti säästää. Rahaa ei käytetty penniäkään ylimääräistä. Se oli aikaa, jolloin kierrätys ei ollut trendikästä vaan normiarkea.

Kun tällainen henkilö on aikoinaan saanut hyvän työpaikan ja perhe jää perustamatta, niin omaisuutta tilille kertyy väkisinkin. Säästäväisyys on elämäntapa enkä usko kyseisen henkilön itse siitä kärsineen. Todennäköisesti hän olisi saanut shokin ja kantanut pitkään huonoa omaatuntoa, jos joskus olisi esim. lähtenyt lomamatkalle lentäen businessluokassa. Muistatte varmaan Ikean perustajan Ingvar Kampradin, joka oli kuollessaan Pohjoismaiden rikkain ja koko maailman kahdeksanneksi rikkain ihminen, mutta lensi aina economyluokassa. Totesi vain, että "ei se ykkösluokka sen nopeammin ole perillä". Tosin hänellä oli perillisiä, joille jättää omaisuutensa.

Mielestäni lapsettoman yksineläjän kannattaa ehdottomasti tehdä testamentti.

Ristiriitaisesti. Arvostan sitä, että tuloistaan ja varallisuudestaan huolimatta osaa käyttää harkintaa ja ns. järkeä siihen mitä hankkii tai kuinka käyttää rahansa. En ole ikinä ymmärtänyt kun osa kuvittelee, että jos olisi hyvin varakas, niin ei olisi kiinnostunut siitä, mitä jokin maksaa ja kustantaa. Tai ikäänkuin olisi jokin moraalinen velvollisuus maksaa varakkaampana kalliimpi hinta, eikä ainakaan ikinä ostaa mitää käytettyä. (Esimerkiksi tyyliin rikkaan et koska käy Lidlissä ta kirppareilla ja ajavat aina vain uusilla tai kalliilla autoilla)

Sen sijaan en ymmärrä tai paremmin halua ymärtää sitä, että jos on satojen tuhansien tulot tai enemmän ja näin on ollut mahd. useamoi vuosi niin tästä huolimatta haluaa käyttää huomattavia summia verosuunnitteluun ja toisinaan toimia niin, että toiminta on tuomittavan veronkierron puolella, tai ainakin hyvin lähellä sitä. Esimerkkinä nyt vaikka Ikean Ingvar Kamprad oli -kunnia hänen muistolleen- antoi kasvot mielikuvissani tällaisen toiminnan harjoittajalle.

Vierailija kirjoitti:

Säälin.

Elämästä voi nauttia monella tavalla, mutta kyllä minä edelleenkin itken mielummin 150000euron Mersun takapenkillä kuin 20 vuotta vanhan jonkun Ladan...

Raha ei tuo onnea, mutta helpottaa elämää monella tavalla ja tuo riippumattomuutta.

Auton takapenkille haluaminen on juuri sellaista oudon elämäntavan kaipuuta jota ei voi ymmärtää. Olen mielummin Ladan ratissa kuin Mersun takapenkillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säälin.

Elämästä voi nauttia monella tavalla, mutta kyllä minä edelleenkin itken mielummin 150000euron Mersun takapenkillä kuin 20 vuotta vanhan jonkun Ladan...

Raha ei tuo onnea, mutta helpottaa elämää monella tavalla ja tuo riippumattomuutta.

Säälit? Pihillähän nimenomaan on rahaa tuomassa riippumattomuutta elämään. Ja mahdollisuus vaihtaa Lada Mersuun, jos siltä tuntuu.

Täällä oli joskus ketju, jossa joku mietti millaista olisi, jos voisi hetken mielijohteesta ostaa jotain kallista. Vastasin siihen, että tyydytyksen tunteen saavuttamiseksi ei tarvitse ostaa mitään. Riittää, kun tietää siihen olevan mahdollisuuden, jos niin haluaisi. Jollekin muulle tyydytyksen tunteen tuo vasta tehty impulssiostos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säälin.

Elämästä voi nauttia monella tavalla, mutta kyllä minä edelleenkin itken mielummin 150000euron Mersun takapenkillä kuin 20 vuotta vanhan jonkun Ladan...

Raha ei tuo onnea, mutta helpottaa elämää monella tavalla ja tuo riippumattomuutta.

Säälit? Pihillähän nimenomaan on rahaa tuomassa riippumattomuutta elämään. Ja mahdollisuus vaihtaa Lada Mersuun, jos siltä tuntuu.

Mutta kun ei se koskaan vaihda sitä Ladaa Mersuun.

Tunnistan itseni tällaiseksi säästäjäksi.

En ole koskaan tuhlannut oikein mihinkään. Nuorempana raha ei edes kiinnostanut kovin paljoa mutta nyt vanhempana olen alkanut vähän sijoitella.

Tunnustan, että teen Excel -taulukoita toteutuneista arvonnousuista ja erilaisia ennustuksia tulevasta kehityksestä.

Aika hyvältä näyttää. Ensimmäinen milli meni juuri rikki ja nyt täytyy olla vaan hiljaa ja toivoa, että sama tahti jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säälin.

Elämästä voi nauttia monella tavalla, mutta kyllä minä edelleenkin itken mielummin 150000euron Mersun takapenkillä kuin 20 vuotta vanhan jonkun Ladan...

Raha ei tuo onnea, mutta helpottaa elämää monella tavalla ja tuo riippumattomuutta.

Auton takapenkille haluaminen on juuri sellaista oudon elämäntavan kaipuuta jota ei voi ymmärtää. Olen mielummin Ladan ratissa kuin Mersun takapenkillä.

Äkkirikastumisen tragedia voikin olla juuri se, että joku ei ymmärrä mitkä oikeasti ovat niitä elämän pieniä iloja jotka saattaa menettää kun yrittää tunnollisesti siirtyä ”varakkuutensa edellyttämään” elintapaan. Suomalaiset kyllä yleensä varmaan ymmärtävät sen että kuluttaminen ei ole se asia joka tuo takuuvarmasti onnen.

Piensijoittaja kirjoitti:

Asun paremmin, ajan paremmalla autolla ja käyn kalliimmilla lomamatkoilla.

Sinä, nro 5, et tainnut ihan ymmärtää ap:n pointtia. Sinä selkeästi käytät rahaa: asuntoon, autoon ja lomamatkoihin.

Nämä miljoonaomaisuuden valtiolle jättämät ihmiset eivät ole elämänsä aikana tehneet mitään tällaista. He ovat asuneet todella vaatimattomissa oloissa, tuskin ovat edes omistaneet autoa eivätkä ikinä matkustaneet minnekään.

Piensijoittaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säälin.

Elämästä voi nauttia monella tavalla, mutta kyllä minä edelleenkin itken mielummin 150000euron Mersun takapenkillä kuin 20 vuotta vanhan jonkun Ladan...

Raha ei tuo onnea, mutta helpottaa elämää monella tavalla ja tuo riippumattomuutta.

Säälit? Pihillähän nimenomaan on rahaa tuomassa riippumattomuutta elämään. Ja mahdollisuus vaihtaa Lada Mersuun, jos siltä tuntuu.

Täällä oli joskus ketju, jossa joku mietti millaista olisi, jos voisi hetken mielijohteesta ostaa jotain kallista. Vastasin siihen, että tyydytyksen tunteen saavuttamiseksi ei tarvitse ostaa mitään. Riittää, kun tietää siihen olevan mahdollisuuden, jos niin haluaisi. Jollekin muulle tyydytyksen tunteen tuo vasta tehty impulssiostos.

Ihan sama asia on ketjuissa, joissa vähävaraiset harmittelevat, miten aina pitää kaupassa katsoa hintoja ja ostaa halvinta. Ketjuun vastaavat hyvätuloiset, jotka kertovat, että he ostavat aina halvinta ja ihmettelevät, mikä siinä tuhlaamisessa on niin hienoa. Se juttu on valinnanmahdollisuus.

Tämä nyt ei liity rahaan millään tavalla, mutta huomasin saman asian lasten suhteen. Meillä oli jo kaksi lasta, jo teinejä, ja lapsiluku täynnä. Joskus haaveilin iltatähdestä, mutta aina päädyin lopputulokseen, että en halua enää yhtään lasta. Jouduin sitten suht nuorena kohdunpoistoon ja se olikin kova paikka, sillä nyt minulta vietiin lapsihaaveet ajatuksenkin tasolla pois.

Mun äiti on ikänsä säästänyt. Otti lapsilisistä itselleen ja ruokarahoista ja tietysti säästi palkastakin.

Esittää köyhää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ihmettele puoleen enkä toiseen. Pihistely on yksi elämäntyyli muiden joukossa. Pihistelisi taloustilanteestaan riippumatta.

Ei siinä mitään, että (jos/kun) rahat menevät valtiolle. Hyväntekeväisyyttä sekin.

Minua silti inhottaa näissä pihistelijöissä se miten he tekevät elämäntyylistään aina ison numeron, pitävät sitä ainoa oikeana ja tyrkyttävät sitä elämäntyyliaan muille.

Miten niin aina? Sinä olet vain huomannut ne jotka tekevät noin. Elämme perheen kanssa keskituloisten elämää kerrostalossa. Kuulumme molemmat 1% parhaiten tienaavaan joukkoon Suomessa mutta rahat menevät ETF:n. Hei - early retirement anyone? Enkä tarvitse enempää; näinkin on mukavaa. Hieman hymyilyttää nuo velka-luksusautoilla ajavat...

Maaseudulla näitä on. Vielä kymmenkunta vuotta sitten tiesin tilan, joka luhistumaisillaan ja ulkohuussit käytössä. Mielettömät hakkaamattomat metsät ja maa-alueet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Säälin.

Elämästä voi nauttia monella tavalla, mutta kyllä minä edelleenkin itken mielummin 150000euron Mersun takapenkillä kuin 20 vuotta vanhan jonkun Ladan...

Raha ei tuo onnea, mutta helpottaa elämää monella tavalla ja tuo riippumattomuutta.

Säälit? Pihillähän nimenomaan on rahaa tuomassa riippumattomuutta elämään. Ja mahdollisuus vaihtaa Lada Mersuun, jos siltä tuntuu.

Mutta näitä ap:n kertomia tapauksia yhdistää se, että sitä rahaa ei koskaan käytetä, sitä vain kerätään, kerätään, kerätään ja kerätään. Sitten kuollaan pois. Ja valtio kiittää.

SE on surullista.

Ei se ole surullista. Ihminen on elänyt elämän jossa on välttänyt itselleen pahaa mieltä tuottavaa ”tuhlailua”. Asiaa ei muuta se, että jollekin muulle vastaava elämäntyyli tarkoittaisi elämän pienistä iloista kieltäytymistä. Jokainen tietää itse, miten haluaa elää. Ja ”pihi” on onnekseen jopa pystynyt elämään haluamallaan tavalla.

Juuri näin suurimman tyydytyksen saa kun tietää että osakkeissa, rahastoissa ja pankkitilillä on yli 100 000 Euroa ja varaa on tehdä melkein mitä vaan ns. arkipäiväistä. Ostaa käteisellä juuri sellainen auto (en puhu Ferrarista tai muistakaan ökyautoista) joka mieli tekee, matkustaa mihin haluaa, ostaa sellaisia vaatteita ta muita tavaroita mitä haluaa.

Tosin en osta ja tuhlaile vaan säästän koska se tunne että on varaa on kuin huumetta kun on köyhästä perheestä alunperin lähtöisin. Tästä lapsuuden köyhyydestä en päässyt eroon aikuisenakaan koska sitten kun rupesi tienaamaan niin ahne tuhlaileva ex vaimo kulutti kaikki omansa sekä minun tienaamani rahat. Juu tiedän olin tyhmä kun annoin hänelle perheen talousvastuun. Kun pääsin exästä eroon niin nyt ei ole yhtään velkaa. Rivitaloasunto ja auto on maksettu, kuukausipalkka+ sijoitusasunnon vuokratulo sen kuin kasvattaa joka kuukausi pankkitilini saldoa. On mukavaa kun tietää että enää ei ole niin köyhä mitä lapsuudessa tai avioliitossa.

Iäkäs lapseton sukulaiseni on tälläinen. Ei ole koskaan käyttänyt omaan hyvinvointinsa juuri mitään, elänyt hyvin vaatimattomasti ja jemmanut rahoja (joita tullut aika lailla metsäomaosuudesta). Olen yrittänyt kannustaa häntä käyttämään rahojaan itsensä hoitamiseen mutta ei vaan osaa. Se pula-aika ja säästäminen on niin syvällä. Nykyään rahan arvon tajuaminenkin alkaa olla heikkoa (esim markka vs euro) ja pelkää että rahat loppuu vaikka sijoituksiisa ja tileillä on satoja tuhansia euroja. No ei voi mitään, oma valinta, se omaisuusodottaa siellä meitä perillisiä kun itse ei ole halunnut sitå käyttää.

En ymmärrä. Ystäväni isä eli todella pihisti koko elämänsä ja kuoltuaan häneltä jäi lähes 200 000 euroa. Mikä järki painaa duunia muna ruvella koko elämä jos siitä ei saa mitään käteen kun kaikki pitää säästää. En tajua.