Mitä ajattelet näistä koko elämänsä pihistelijöistä, joilta paljastuu kuoleman jälkeen iso omaisuus?
Onko se sairautta vai ihan normaalia pihiyttä ja sitä kautta omaa ahneutta? Jos säästöjä ei elämänsä aikana uskalla käyttää, vaan ne jäävät omaisten puuttuessa valtiolle, ei se normaalilta vaikuta.
Kommentit (58)
Kai ihminen saa tehdä tai olla tekemättä mitä haluaa omilla rahoillaan.
En ihmettele puoleen enkä toiseen. Pihistely on yksi elämäntyyli muiden joukossa. Pihistelisi taloustilanteestaan riippumatta.
Ei siinä mitään, että (jos/kun) rahat menevät valtiolle. Hyväntekeväisyyttä sekin.
Kaikille ei materia ja status ole tärkeää.
Minä olen tuollainen ihminen. Olen 25 vuotta ansainnut kuin insinööri ja elänyt kuin opiskelija. Alkuun kaverit naureskelivat, mutta kun omaisuutta on karttunut, hymy on hyytynyt.
Omaisuus tuo vapauden ja turvallisuuden tunnetta. Koskaan ei voi tietää, milloin joutuu työttömäksi tai vaikka sairastuu, jolloin omaisuudella voi estää elintason laskun. Toisaalta olen pikku hiljaa nostanut elintasoani. Asun paremmin, ajan paremmalla autolla ja käyn kalliimmilla lomamatkoilla. Arki on kuitenkin pysynyt hyvin samanlaisena.
Ja ennen kuin joku muistuttaa, ettei käärinliinoissa ole taskuja, niin onhan minulla vaimo ja sukulaisia, joille omaisuuteni varmaankin kelpaa. Jos ei, niin ainahan voin testamentata ne johonkin hyväksi katsomaani kohteeseen.
Ihan ok, jos elää pihistelystä huolimatta ihan hyvää elämää ja on tyytyväinen siihen, mitä on. Kaikille hyvä elämä ei tarkoita samoja asioita ja ne puhkikuluneet vaatteet on toisista ihan mukavia ja käyttökelpoisia. Se on ikävää, jos raha on aiheuttanut ahdistusta, siis sen puute ja se, että sitä on. Jos perillisiä ei ole, niin testamentilla voi lahjoittaa rahat mieleiselleen taholle, mutta ei valtiokaan huono vaihtoehto ole.
Ei kannata tuomita. Riippuu ihan milloin syntynyt (siis miten vanha kyseinen ihminen on) taustat jne.
Kaikilla on vapaa-valinta joko käyttää tai ei omaisuuttaan.
Ajattelen, että olit sitten pihi tai tuhlaaja, niin saman asian äärellähän ne painiskelee, raha on elämän sisältö. Voi, miten voisin kerätä sitä kuin hamsteri pesään tai piilotella sitä kuin orava sinne tänne muistamatta minne...ihan sama miten elät, haihtuva on kaikki tää. Mistä voit tietää kerätessäsi omaisuutta lapsillesi, miten he sen loppupeleissä hassaavat, esimerkkejä huonosta taloudenpidosta on paljon.kuinka moni hassaaja saa lottopotin ja hassaa rahojensa kanssa vielä enemmän. Kannattaa miettiä kumpi on ohjaksissa, raha vai sinä.
Jos vaikka kaikkea ei pannakaan haisemaan, minkäänlaista pihistelyä ei välttämättä ole tapahtunut. Jos valitsee sanan ”pihistely” kuvaamaan sitä, että omaisuutta kertyy, kannattaa pohtia suhdettaan rahaan.
Mun puolisoni on tuollainen pihi. Elänyt köyhän (mutta onnellisen) lapsuuden yksinhuoltajaäidin ainoana poikana, ja siitä jäänyt päälle sellainen ajatus, että taloudellinen turvallisuus on tärkeintä mitä ihmisellä on. Tehnyt paljon töitä ja nauttinut elämästään ilmaisten tai halpojen juttujen muodossa - ei matkustelua, ulkona syömistä tai laskuvarjohyppyjä, vaan metsässä samoilua, pyöräilyä ja kalastusta. Nyt mies on 30-vuotias ja sijoitusomaisuuden arvo on ilmeisesti jotain n. 150 000 euroa, lainarahalla ostettu asunto siihen päälle.
Tapaamisemme myötä olemme molemmat pehmenneet ja oppineet toisiltamme, tehneet kompromisseja. Entinen tunneshoppailija ja mukavan elämän arvostaja oppi, ettei onni tule sisustuskaupan kassissa eikä sillä ole niin valtavan suurta eroa, viettääkö pidennetyn viikonlopun Berliinissä vai Helsingissä - siis oikeasti, ei ole! Toisaalta taas mies vei meidät vuosipäivänä syömään keskihintaiseen ravintolaan, ja se on asia, jota hän ei olisi koskaan aiemmin tehnyt. Hän on myös alkanut lämmetä sille, että ehkä voisimme ostaa vähän 34-neliöistä isomman asunnon, vaikka se tuhlailulta tuntuukin. :)
Oman puolison kohdalla pihiys on siis ollut tapa vastata aiemman elämän "kärsimyksiin", ei yksi kärsimys lisää. Miehen mielestä on ihan parasta löytää Prismasta broilerisuikaleita -60 % alesta ("ostin kymmenen pakettia, pakastetaan ne"), eikä siitä tuleva onni ja ilo ole varmasti yhtään sen vähäisempää, kuin jollekin toiselle satasen uudesta paidasta koettu fiilis. Epäekologisuudestakaan näitä pihejä saa harvoin syyttää.
Jos pihistely ja nuukailu ei vaikuta muihin niin saahan sitä leikkiä Roope Ankkaa. Eri asia jos omaisuudesta huolimatta pummaa ja maksattaa muilla elämänsä tai perhe elää kurjuudessa vain äärimmäisen pihistelyn seurauksena niin se on jo sairasta!
Piensijoittaja kirjoitti:
Minä olen tuollainen ihminen. Olen 25 vuotta ansainnut kuin insinööri ja elänyt kuin opiskelija. Alkuun kaverit naureskelivat, mutta kun omaisuutta on karttunut, hymy on hyytynyt.
Omaisuus tuo vapauden ja turvallisuuden tunnetta. Koskaan ei voi tietää, milloin joutuu työttömäksi tai vaikka sairastuu, jolloin omaisuudella voi estää elintason laskun. Toisaalta olen pikku hiljaa nostanut elintasoani. Asun paremmin, ajan paremmalla autolla ja käyn kalliimmilla lomamatkoilla. Arki on kuitenkin pysynyt hyvin samanlaisena.
Ja ennen kuin joku muistuttaa, ettei käärinliinoissa ole taskuja, niin onhan minulla vaimo ja sukulaisia, joille omaisuuteni varmaankin kelpaa. Jos ei, niin ainahan voin testamentata ne johonkin hyväksi katsomaani kohteeseen.
Et kovin pihi voi olla, jos laitat rahaa kalliiseen autoon ja kalliisiin lomamatkoihin? Minä käsitin aloituksessa kyseen olevan heistä, jotka elävät koko elämänsä kuin köyhät ja kuolevat varakkaina.
Vierailija kirjoitti:
Onko se sairautta vai ihan normaalia pihiyttä ja sitä kautta omaa ahneutta? Jos säästöjä ei elämänsä aikana uskalla käyttää, vaan ne jäävät omaisten puuttuessa valtiolle, ei se normaalilta vaikuta.
Tarkoitatko siis sitä että jos on perillisiä on luonnollista että kuollessa on omaisuutta mutta muussa tapauksessa rahat pitäisi kuluttaa elinaikana?
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele puoleen enkä toiseen. Pihistely on yksi elämäntyyli muiden joukossa. Pihistelisi taloustilanteestaan riippumatta.
Ei siinä mitään, että (jos/kun) rahat menevät valtiolle. Hyväntekeväisyyttä sekin.
Minua silti inhottaa näissä pihistelijöissä se miten he tekevät elämäntyylistään aina ison numeron, pitävät sitä ainoa oikeana ja tyrkyttävät sitä elämäntyyliaan muille.
Vierailija kirjoitti:
Kummallisia kommentteja.
Miten niin?
Säälin.
Elämästä voi nauttia monella tavalla, mutta kyllä minä edelleenkin itken mielummin 150000euron Mersun takapenkillä kuin 20 vuotta vanhan jonkun Ladan...
Raha ei tuo onnea, mutta helpottaa elämää monella tavalla ja tuo riippumattomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Piensijoittaja kirjoitti:
Minä olen tuollainen ihminen. Olen 25 vuotta ansainnut kuin insinööri ja elänyt kuin opiskelija. Alkuun kaverit naureskelivat, mutta kun omaisuutta on karttunut, hymy on hyytynyt.
Omaisuus tuo vapauden ja turvallisuuden tunnetta. Koskaan ei voi tietää, milloin joutuu työttömäksi tai vaikka sairastuu, jolloin omaisuudella voi estää elintason laskun. Toisaalta olen pikku hiljaa nostanut elintasoani. Asun paremmin, ajan paremmalla autolla ja käyn kalliimmilla lomamatkoilla. Arki on kuitenkin pysynyt hyvin samanlaisena.
Ja ennen kuin joku muistuttaa, ettei käärinliinoissa ole taskuja, niin onhan minulla vaimo ja sukulaisia, joille omaisuuteni varmaankin kelpaa. Jos ei, niin ainahan voin testamentata ne johonkin hyväksi katsomaani kohteeseen.
Et kovin pihi voi olla, jos laitat rahaa kalliiseen autoon ja kalliisiin lomamatkoihin? Minä käsitin aloituksessa kyseen olevan heistä, jotka elävät koko elämänsä kuin köyhät ja kuolevat varakkaina.
Kaikki on suhteellista. Kuten sanoin, olen tietoisesti yrittänyt muuttaa tottumuksiani. Perusluonteeni ei kuitenkaan ole muuksi muuttunut. Esimerkiksi kavereiden kanssa viihteellä tarjoan tietoisesti ensimmäisen kierroksen, ettei lompakko vahingossakaan "unohdu" taskuun. Yritän välttää pihin lokkijan mainetta. Sitä kai aloituksessa paheksuttiin, ei nuukuutta sinäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Säälin.
Elämästä voi nauttia monella tavalla, mutta kyllä minä edelleenkin itken mielummin 150000euron Mersun takapenkillä kuin 20 vuotta vanhan jonkun Ladan...
Raha ei tuo onnea, mutta helpottaa elämää monella tavalla ja tuo riippumattomuutta.
Säälit? Pihillähän nimenomaan on rahaa tuomassa riippumattomuutta elämään. Ja mahdollisuus vaihtaa Lada Mersuun, jos siltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Säälin.
Elämästä voi nauttia monella tavalla, mutta kyllä minä edelleenkin itken mielummin 150000euron Mersun takapenkillä kuin 20 vuotta vanhan jonkun Ladan...
Raha ei tuo onnea, mutta helpottaa elämää monella tavalla ja tuo riippumattomuutta.
Jollekin se kallis Mersu ei saa aikaan kuin ahdistusta, kun koko ajan autoa pitää puunata ja vahdata, ettei kukaan vaan naarmuta tai kolhi sitä. Uudella ja kalliilla autolla ei sitten raski edes ajaa, ja sehän on sulaa hulluutta ostaa auto vain parkkipaikalla säilytettäväksi. Vanha, mutta toimiva auto tekee sen mitä pitääkin eli kuljettaa paikasta toiseen. Vanhan auton arvokaan ei alene vaikka siihen pieni kolhu tulisikin.
En osaa samistua heihin. Joskus ajattelen että heillä taisi olla kuitenkin jonkin sortin henkisiä haasteita. Ei rahaa ole tehty kerättäväksi ja hypisteltäväksi kuin Roope Ankka sukeltelemassa rahasäiliössään. Sellainen se fasta fetissi on.
Eikä voi mitenkään edes vedota johonkin "turvallisuuden tunteeseen" kun olisi sitten leipärahnaa sukan varressa jos huonot ajat koittavat. Eli en vain tajua niitä tyyppejä.