Joko joku katuu tatuointia?

Äitini otti tatuoinnin jalkaansa, kun olin n. 10-vuotias. Nyt, kun olen lähemmäs 30:ntä, tatuointi on haalistunut ihan hirveän näköiseksi "möhkäleestä", josta ei enää saa mitään selvää. En tiedä, katuuko, mutta ei se ainakaan hieno ole.

Ehkä nykyiset aineet säilyvät paremmin...

Ystäväni katuu 25-vuotiaana otettua tatuointiaan. Syy tatuointiin oli, että on "selvinnyt vaikeasta elämästä". Hänen elämänsä toki oli vaikeaa, alkoholistivanhemmat yms, mutta nykyään melkein 40-vuotiaana katuu, sillä hän ei enää halua muistella surullista lapsuuttaan, vaan haluaa keskittyä nykyiseen elämään.

On pohtinut laserleikkauksia, mutta siitäkään ei taida olla hyötyä.

Harmittaa minunkin puolestani, sillä minä sanoin hänelle silloin, että ei kannata ottaa. Perustelin sitä juuri katumisella, että eikö tuo "selviytymistatuointi" aina tuo sen ikävän asian mieleen, miksi haluaisi sitä muistella? En kuitenkaan ole sanonut, että "mitäs minä sanoin", koska siitä ei ole mitään hyötyä.

Ei kaduta. Aloin tatuoimaan itseäni vasta kolmekymppisenä jolloin tyhmimmät tatuointi-ideat oli onneksi jo jääneet pelkiksi ideoiksi.

Nyt on hyvin suunnitellut kuvat, todella taitavalla artistilla teetetyt ja yhden tyylisuunnan mukaan jolloin kokonaisuus pysyy tasapainoisena. Rahaahan tämä vie mutta mielummin kunnolla toteutettuja kuvia kun siellä täällä sinnepäin töherryksiä.

up