Toiveena suunniteltu sektio - kertokaa kokemuksenne!

Esikoiseni syntyi suunnitellulla sektiolla, ei kylläkään pelon vuoksi vaan perätilan. Vauva oli alussa niin väsynyt ja sokerit, saturaatiot yms huonot, että jouduimme olemaan seurannassa melkein 2vko. Imetystä emme saaneet koskaan käyntiin edes, vaikka pumppasin ahkerasti jne. Itse toivuin ihan hyvin, mutta vertailun vuoksi olen tämän jälkeen saanut kolme lasta alateitse ja kaikista näistä olen kyllä toipunut paljon nopeammin. Myös vauvat ovat olleet heti alusta virkeitä ja syöneet jne.

En tiedä oliko esikoisen heikon alun syy sektio vai joku ihan muu. Lääkärit kyllä sanoivat, että keskimäärin sektiovauvoilla on alussa enemmän "käynnistymisongelmia" kuin "normaalisti" syntyneillä. Mutta voihan toki olla sattumakin.

Kannustan menemään ihan avoimella mielellä sinne pelkopolille. Itse en omien kokemusten perusteella haluaisi sektiota kuin lääketieteelliseen pakkoon.

Jouduin suunniteltuun sektioon rv 39. Vaikka olisin halunnut alateitse synnyttää, lääkärit päätti että sektio on välttämätön eikä saa edes yrittää alateitse. Leikkaus meni sinänsä ihan ok, kesti 45 min ompeluineen kaikkineen. Mutta vauva joutui teholle sektion vuoksi, koska sektio oli liian kova shokki hänelle, minulle kerrottiin jälkikäteen, että se on melko tavallista sektiovauvoilla, tulee hengitysvaikeuksia ja kaikkea sellaista. Itse olin 3 vk ajan kipeä vatsanalueelta, sängystä nouseminen ja molemmat kylkiasennot ja istuminen sattui, joten imetys oli hankalaa ja kivuliasta, koska vain seistessä ja selinmakuulla ei ollut kipua vatsan alueella. Maito nousi vasta 7 vrk sektion jälkeen, kuulemma sekin on yleistä, että sektion jälkeen maito ei tahdo nousta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti keskustelu ei nyt ajaudu taas perinteiseen eipäs-juupas-väittelyyn. Tämän takia pyysin vain ja ainoastaan omakohtaisen kokemuksen omaavia kommentoimaan. Tiedän varsin hyvin, että tämä aihe jakaa ihmiset herkästi kahteen leiriin. En vain ymmärrä, miksi asiasta pitää väitellä.

Kiitokset teille, jotka olette tähän mennessä jakaneet kokemuksenne. On helpottavaa kuulla, että olette myös saaneet toivomanne suunnitellun sektion - vaikka joku kommentoikin, että joutui siitä hieman taistelemaan herra/rouva ylilääkärin kanssa. :)

AP

Kyllä sen sektion saa jos ei pääse pelosta yli, mutta ei tunnu että olisit edes valmis paneutumaan asiaan ja yrittämään selvittää pelkoasi. Usein pelon taustalta voidaan löytää monenlaisia asioita, joista iso osa on selvitettävissä. Sen takia sinne pelkopolille mennään, ja on jotenkin todella hölmöä lähteä sinne sellaisella asenteella että en edes yritä.

Kuten sanoin niin sen sektion kyllä saa jos pelkoa ei onnistuta voittamaan, mutta kyllä kätilöt ja lääkärit myös siellä huomaavat jos sinne potilas saapuu minä vaadin-asenteella, ja silloin sektion saanti ei ole ihan niin itsestäänselvää. Pelosta on puhuttava ja sen syihin paneuduttava, ei se ole sen kummempi kuin mikä tahansa fobia.

Tietysti voi olla mahdollista, että loppujen lopuksi päädynkin alatiesynnytykseen. Tämähän voi tapahtua vaikkapa olosuhteiden pakosta (ennenaikainen synnytys) tai sitten siitä, että pelkopolilla kokisin "heräämisen" alatiesynnytyksen puoltamiseen.

En siltikään ymmärrä, miksi tuntemattoman hlön synnytystavan valinta voi ärsyttää ketään. En siis koe tarpeelliseksi puolustella mitään.

AP

En usko että se ninkään ärsyttää, ihmiset haluaa vaan neuvoa. Itseäkin pelotti alatiesynnytys ja kuvittelin myös että toosa on sen jälkeen mennyttä. Mutta niinpä vaan oli synnytys ihan hyvä kokemus ja toosa ihan entisenlaisensa. Ihan peloissani katoin viikon päästä ja olin aivan puulla päähän lyöty kun oli ihan entisensä.

Tämä kokemus taustalla en todellakaan olisi halunnut kuulla vielä synnyttämättömänä turhaan yhdenkään sektiolla synnyttäneen synnytyspelkoisen pelonlietsontajuttuja. Ihan väärää matskua. Hämähäkkipelkoinenkaan ei tarvi muita fobiikokkeja lietsomaan miten kammottavia ne hämähäkit on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti keskustelu ei nyt ajaudu taas perinteiseen eipäs-juupas-väittelyyn. Tämän takia pyysin vain ja ainoastaan omakohtaisen kokemuksen omaavia kommentoimaan. Tiedän varsin hyvin, että tämä aihe jakaa ihmiset herkästi kahteen leiriin. En vain ymmärrä, miksi asiasta pitää väitellä.

Kiitokset teille, jotka olette tähän mennessä jakaneet kokemuksenne. On helpottavaa kuulla, että olette myös saaneet toivomanne suunnitellun sektion - vaikka joku kommentoikin, että joutui siitä hieman taistelemaan herra/rouva ylilääkärin kanssa. :)

AP

Kyllä sen sektion saa jos ei pääse pelosta yli, mutta ei tunnu että olisit edes valmis paneutumaan asiaan ja yrittämään selvittää pelkoasi. Usein pelon taustalta voidaan löytää monenlaisia asioita, joista iso osa on selvitettävissä. Sen takia sinne pelkopolille mennään, ja on jotenkin todella hölmöä lähteä sinne sellaisella asenteella että en edes yritä.

Kuten sanoin niin sen sektion kyllä saa jos pelkoa ei onnistuta voittamaan, mutta kyllä kätilöt ja lääkärit myös siellä huomaavat jos sinne potilas saapuu minä vaadin-asenteella, ja silloin sektion saanti ei ole ihan niin itsestäänselvää. Pelosta on puhuttava ja sen syihin paneuduttava, ei se ole sen kummempi kuin mikä tahansa fobia.

Miten ihmeessä sinä voit tietää mikä on kenenkin asenteen takana? Synnytyksen hoidossa on tärkeää äidin ja koko perheen hyvinvointi. Turha prässääminen ja syyttely on ihan turhaa. Ja se on ihan eri fobia kun joku korkeanpaikankammo, kun synnytyksessä VOI kuolla sekä äiti että lapsi.

Ja miten ihmeessä ne toisten pelkosektiot voi näin paljon hiertää toisia? Kateus kun ei itse uskaltanut vaatia sektiota? Vai mikä se on?

Mulle tehty kaksi suunniteltua sektiota. Ensimmäinen siksi, että oli iso vauva ja ahdas lantio. Toinen siksi, että istukka oli kohdunsuun edessä.

Jälkimmäinen sektio oli aika rankka, kun vauva jouduttiin kiskomaan maailmaan istukan läpi. Menetin paljon verta, ja pari ensimmäistä päivää olin todella väsynyt. Hemoglobiini oli siinä 80 kieppeillä. Lisäksi haavaa vähän tulehtui, mutta antibioottikuurilla parani.

Molempien sektioiden jälkeen olen jo seuraavana päivänä kävellyt, kipua ei juuri ole ollut. Viikon jälkeen en tarvinnut enää kipulääkkeitä. 

Olisinko halunnut sektion? En. Mutta lääketieteelliset syyt määrittelivät sen, että vaihtoehtoja ei ollut kummallakaan kerralla. Vauvan turvallisuus on tärkemäpi kuin oma visio synnytyksestä.

Minulla kaksi suunniteltua sektiota perätilan vuoksi. Edellisiin lisään tosiaan tuon maidon nousun vaikeuden ja sen, että vaikka sektioista on kymmenisen vuotta aikaa, on alavatsassa vielä tunnotonta kohtaa ja joskus ylösnouseminen ja aivastaminen vihloo vatsaa. Lisäksi kaikkien särkylääkkeiden takia olin sektion jälkeen sekaisin kuin seinäkello näin hallusinaatioita yms. Ja itse olin todella kipeä pitkään, vessassa käynti yms.todella tuskallista ja haavan huuhtelu yms.vaatii myös huolenpitoa. Suosittelen perhehuonetta, jotta isä voi osallistua vauvanhoitoon. Lapset kuitenkin voivat hyvin sektion jälkeen ja se oli minulle se tärkein kriteeri. Yksi kätilöistä kritisoi minulle näitä "turhia" leikkauksia, muuten sain asiallista kohtelua.

Vääntäkää mulle rautalangasta miski se sektio pitää saada pslon vuoksi jo esikoiselta. Jokainen varmaan synnytystä pelkää ja joutuu mylläkän käymään läpi.

Sen ymmärrän joa edellisissä alatiesynnytyksissä ollut jotain kriittistä että pelkää.

Ja asiaan, 3 alatie synnytystä,yksi suunniteltu sektio. Paranin nopeampaa alatiesynnytyksistä.

Itkin koska en saanut kokea synnytystä enää alakautta, se oli kova pala itselle. Se on niin erilainen kokemus mitä sektio.

Vaikka pelännyt mennä synnyttämään niin silti kos saisin valita niin alatie.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti keskustelu ei nyt ajaudu taas perinteiseen eipäs-juupas-väittelyyn. Tämän takia pyysin vain ja ainoastaan omakohtaisen kokemuksen omaavia kommentoimaan. Tiedän varsin hyvin, että tämä aihe jakaa ihmiset herkästi kahteen leiriin. En vain ymmärrä, miksi asiasta pitää väitellä.

Kiitokset teille, jotka olette tähän mennessä jakaneet kokemuksenne. On helpottavaa kuulla, että olette myös saaneet toivomanne suunnitellun sektion - vaikka joku kommentoikin, että joutui siitä hieman taistelemaan herra/rouva ylilääkärin kanssa. :)

AP

Kyllä sen sektion saa jos ei pääse pelosta yli, mutta ei tunnu että olisit edes valmis paneutumaan asiaan ja yrittämään selvittää pelkoasi. Usein pelon taustalta voidaan löytää monenlaisia asioita, joista iso osa on selvitettävissä. Sen takia sinne pelkopolille mennään, ja on jotenkin todella hölmöä lähteä sinne sellaisella asenteella että en edes yritä.

Kuten sanoin niin sen sektion kyllä saa jos pelkoa ei onnistuta voittamaan, mutta kyllä kätilöt ja lääkärit myös siellä huomaavat jos sinne potilas saapuu minä vaadin-asenteella, ja silloin sektion saanti ei ole ihan niin itsestäänselvää. Pelosta on puhuttava ja sen syihin paneuduttava, ei se ole sen kummempi kuin mikä tahansa fobia.

Miten ihmeessä sinä voit tietää mikä on kenenkin asenteen takana? Synnytyksen hoidossa on tärkeää äidin ja koko perheen hyvinvointi. Turha prässääminen ja syyttely on ihan turhaa. Ja se on ihan eri fobia kun joku korkeanpaikankammo, kun synnytyksessä VOI kuolla sekä äiti että lapsi.

Ja miten ihmeessä ne toisten pelkosektiot voi näin paljon hiertää toisia? Kateus kun ei itse uskaltanut vaatia sektiota? Vai mikä se on?

Kuten taisin jo mainitakin niin ammatin puolesta olen näiden asioiden kanssa tekemisissä, ja tietoa ja kokemusta löytyy siksi myös keskivertomammaa enemmän.

Itse olen ollut kiireellisessä sektiossa sen takia, että raskausmyrkytys paheni yllättäen. Ei kuitenkaan hätäsektio. Minulla haavan paraneminen oli hidasta ja sain myös vaikean kohtutulehduksen. Vauvalla ei ollut hätää missään vaiheessa, oli aivan terve ja virkeä alusta saakka.

Leikkausarpi on ruma ja kuten joku aiemminkin kirjoitti, minullakin arpea särkee edelleen vaikka sektiosta on jo vuosia ja välissä yksi alatiesynnytyskin. Kunnallisella eivät tee asialle mitään, on kuulemma normaalia. Yksityisellä ajattelin, että voisin käydä näyttämässä, mutta en ole saanut aikaan.

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, sektion voi saada voimakkaan synnytyspelon vuoksi.

Minulla on kolme lasta, joista ensimmäinen syntyi kiireellisellä ja loput kaksi suunnitellulla sektiolla.

Minulla kaikki kolme sektiota menivät todella hyvin, vauvat olivat semmoisia yhdeksän pisteen vauvoja - syntyivät viikon-pari ennen laskettua aikaa. Minä toivuin sektioista erittäin nopeasti ja hyvin, ja minut toivotettiin kyllä tervetulleeksi neljänteenkin sektioon, mutta lapsilukumme oli kolmen kohdalla täynnä.

Minusta sektiot ja niiden suunnittelu hoidettiin todella hyvin (Helsingissä Naistenklinikalla) ja tunsin koko ajan olevani hyvissä käsissä ja turvassa, samoin olin luottavainen lasteni hyvinvoinnin suhteen.

Perussairauteni vuoksi olin raskausieni ajan tarkassa valvonnassa, ja koko prosessi "hoidettiin" alusta loppuun Naistenklinikalla - olin hyvin tyytyväinen.

Itselläni oli suunniteltu sektio ensimmäisen pieleen menneen alatiesynnytyksen jälkeen.

Sektio oli hirveää. Voin pahoin koko ajan, yritin oksentaa koko toimenpiteen ajan, mutta en pystynyt, henkeä ahdisti, loppumetreillä alkoi jo spinaalin vaikutus heiketä... Jälkikäteen olin pirun kipeä. Vauvaa oli hankala nostella. Haava onneksi silti parani ilman tulehduksia, mutta ei tuo mikään kaunis

arpi ole vaan irvistää ja tuntuu muhkuraiselta. Onneksi se jää housujen alle piiloon.

En suosittelisi sektiota ihan pienistä syistä, vaikka se pieleen mennyt alatiesynnytyskään ei mitään valoisia muistikuvia jättänyt.

Itselleni on tehty suunniteltu sektio 11vuotta sitten Kätilöopistolla. Syy tähän oli synnytyspelko ja kävin sitä ennen pelkopolilla muistaakseni kahdesti ja lääkäri teki sitten lopullisen päätöksen. En koe että minua olisi painostettu millään lailla alatiesynnytykseen.

Itse sektio meni hyvin, terve poika syntyi ja isä sai olla salissa mukana. Sektion jälkeen tosin vauvan hoitoon oli oltava samalla tavalla valmis niin kuin alatiesynnytyksenkin jälkeen, mutta tietysti leikkaushaavan kanssa liikkuminen ei ole ihan mutkatonta. Nousin jo sektiopäivän iltana liikkeelle sängystä sillä olin asennoitunut hommaan niin että nyt vaan pusketaan tämä homma läpi kun kerran leikkauksen halusin. Hyvin meni, sain kipulääkkeitä pari päivää reilummin. Itse leikkaushaava ei vuotanut, mutta alapää vuosi samaan tapaan kuin ns normisynnytyksessä. Summa summarum, hyvin meni ja jos uudestaan tulisin raskaaksi (ikää jo yli 40) pyrkisin toimimaan samoin. Mutta jokainen tekee nin kuin itse parhaaksi näkee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti keskustelu ei nyt ajaudu taas perinteiseen eipäs-juupas-väittelyyn. Tämän takia pyysin vain ja ainoastaan omakohtaisen kokemuksen omaavia kommentoimaan. Tiedän varsin hyvin, että tämä aihe jakaa ihmiset herkästi kahteen leiriin. En vain ymmärrä, miksi asiasta pitää väitellä.

Kiitokset teille, jotka olette tähän mennessä jakaneet kokemuksenne. On helpottavaa kuulla, että olette myös saaneet toivomanne suunnitellun sektion - vaikka joku kommentoikin, että joutui siitä hieman taistelemaan herra/rouva ylilääkärin kanssa. :)

AP

Kyllä sen sektion saa jos ei pääse pelosta yli, mutta ei tunnu että olisit edes valmis paneutumaan asiaan ja yrittämään selvittää pelkoasi. Usein pelon taustalta voidaan löytää monenlaisia asioita, joista iso osa on selvitettävissä. Sen takia sinne pelkopolille mennään, ja on jotenkin todella hölmöä lähteä sinne sellaisella asenteella että en edes yritä.

Kuten sanoin niin sen sektion kyllä saa jos pelkoa ei onnistuta voittamaan, mutta kyllä kätilöt ja lääkärit myös siellä huomaavat jos sinne potilas saapuu minä vaadin-asenteella, ja silloin sektion saanti ei ole ihan niin itsestäänselvää. Pelosta on puhuttava ja sen syihin paneuduttava, ei se ole sen kummempi kuin mikä tahansa fobia.

Miten ihmeessä sinä voit tietää mikä on kenenkin asenteen takana? Synnytyksen hoidossa on tärkeää äidin ja koko perheen hyvinvointi. Turha prässääminen ja syyttely on ihan turhaa. Ja se on ihan eri fobia kun joku korkeanpaikankammo, kun synnytyksessä VOI kuolla sekä äiti että lapsi.

Ja miten ihmeessä ne toisten pelkosektiot voi näin paljon hiertää toisia? Kateus kun ei itse uskaltanut vaatia sektiota? Vai mikä se on?

Miksi joku olisi kateellinen siitä, että joku vaatii isoa leikkausta ilman lääketieteen perustetta? Pikemminkin ehkä yritetään kertoa, että synnytyspelosta voi päästä yli, yrittää ainakin kannattaa.

Sain suunnitellun sektion synnytyspelon ja edellisen synnytyksen takia.

Leikkaus sujui todella hyvin. Aamulla 7 aikoihin saavuttiin sairaalaan. Sain ensimmäisen leikkausajan klo 9. Valmistelut veivät tämän 2h.

Vauva syntyi 9.30. 9 pisteen vauva. Isä meni vauvan kanssa heräämöön. En saanut vauvaa rinnalle koska menetin normaalia enemmän verta. Leikkaus itsessään jännitti toki hurjasti mutta oli kuitenkin luottavainen olo ammattilaisten keskellä. Kun minut oli parsittu kasaan pääsin heräämöön ja sain vauvan rinnalle.

Puolen päivän aikoihin päästiin jo osastolle perhehuoneeseen ja oli sellainen olo, että olipa helppoa! Kipuja ei ollut epiduraalipumpun takia. Pumppu otettiin pois seuraavana päivänä. Olin sairaalassa kolme yötä.

Vahvempia opiaattilääkkeitä sain yhtenä iltana jälkisupistuksiin. Kipeintä teki nouseminen sängystä. Kipeimpinä hetkinä tuntui etten selviä tästä ikinä ja että päätös oli väärä. Synnytys ei toki ikinä ole kivuton. Sektiossa saat kivut vaan jälkikäteen.

Kotiin päästessä haava kipuili lähinnä nauraessa, sängystä noustessa.. buranaa, panadolia söin 2 viikkoa. Sen jälkeen haava on ollut kivuton. Arki sujui hyvin kun mies oli kotona apuna. Mukana myös taapero joten en olisi pärjännyt ilman apua. Ärsyttävintä oli 2kk nostelukielto. Ei vauvaa painavampaa. Esim kaukalossa kuljettaminen piti aina antaa muiden hommaksi.

Suurin ero alatiesynnytykseen omalla kohdalla oli vauvan vireystilassa. Ei ollut selvästi vielä itse ihan valmis tulemaan ulos. Imetyksen aloitus vaati enemmän vaivannäköä kun vauva ei meinannut jaksaa imeä. Vasta parin viikon ikäisenä mielestäni valpastui huomattavasti.

Paraneminen alatiesynnytyksestä oli neljännen asteen repeämän takia aivan yhtä vaivalloista omalla kohdallani kuin sektiosta paraneminen. Alatiesynnytyksestä on jäänyt elinikäinen vaiva minulle, joka hankaloittaa hieman elämää. Sektiosta paranin täysin.

Sekä alatie että sektio kokemuksina omanlaisiaan. Molempiin sisältyy riskejä, mutta kelläpä meistä kristallipallo olisi niitä ennustamaan.

Minulle tehtiin neljä vuotta sitten suunniteltu sektio. Leikkaus meni hyvin ja haava oli alusta asti todella siisti. Tällä hetkellä väitän, että haavaa ei huomaa, ellei esim. uimahallissa juuri "etsimällä etsi" sitä kohtaa. Komplikaatiota eikä tulehduksia tullut, kaikki meni siis oikein hyvin sen suhteen.

Sektion jälkeen olin kuitenkin hyvin kipeä. En ole koskaan kokenut sellaista kipua, kun sektion jälkeen. Erityisesti seuraavana päivänä, kun piti yrittää nousta sängystä. Olin aidosti varma, että repeän kahtia. Sisuksia jotenkin "poltti" ja se repeämisen tunne oli aivan kamalaa. En päässyt ylös, paineet romahti ja olin vähällä pyörtyä. Vasta kolmantena päivänä pääsin kahden sairaanhoitajan avustuksella ylös ja sillonkin itkin kivusta. Vauvaa en pystynyt itse nostamaan. En voinut edes istua. En pystynyt imettämään. 

Kaksi kuukautta käytin voimakkaita särkylääkkeitä (panacod !!!). Käveleminen oli hankalaa, jopa nauraminen sattui. 

... mutta kaikesta huolimatta, jos uudelleen tulisin raskaaksi, valitsisin sektion. Alatiesynnytystä kohtaan on niin suuret pelot, ettei se ole omalla kohdallani vaihtoehto. 

Vauva joutui teholle ja kuulemma aika yleistä nimenomaan vauvalle koituvat komplikaatiot kun ei ns käynnistä normaalisti hengitystä jne. Siitä jäi kyllä tosi kauhea olo ja omatunto, että pitikin lisääntyä vaikka tiesin joutuvani sektioon. Minulla kaksi edellistä päätyi kiireelliseen ja siksi tämäkin syntyi sektiolla. Kivut oli yhtä kovat kuin kiireellisissä, eikä niissä kai juuri eroa olekaan, paitsi etten ollut kipujen lisäksi yhtä väsynyt kun ei ollut sitä normaalin synnytyksen yrittämistä takana...

Hyvin lopulta kaikki meni, ja nyt ei ainakaan vaikuta siltä, että lapselle olisi tullut pysyviä vaurioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti keskustelu ei nyt ajaudu taas perinteiseen eipäs-juupas-väittelyyn. Tämän takia pyysin vain ja ainoastaan omakohtaisen kokemuksen omaavia kommentoimaan. Tiedän varsin hyvin, että tämä aihe jakaa ihmiset herkästi kahteen leiriin. En vain ymmärrä, miksi asiasta pitää väitellä.

Kiitokset teille, jotka olette tähän mennessä jakaneet kokemuksenne. On helpottavaa kuulla, että olette myös saaneet toivomanne suunnitellun sektion - vaikka joku kommentoikin, että joutui siitä hieman taistelemaan herra/rouva ylilääkärin kanssa. :)

AP

Kyllä sen sektion saa jos ei pääse pelosta yli, mutta ei tunnu että olisit edes valmis paneutumaan asiaan ja yrittämään selvittää pelkoasi. Usein pelon taustalta voidaan löytää monenlaisia asioita, joista iso osa on selvitettävissä. Sen takia sinne pelkopolille mennään, ja on jotenkin todella hölmöä lähteä sinne sellaisella asenteella että en edes yritä.

Kuten sanoin niin sen sektion kyllä saa jos pelkoa ei onnistuta voittamaan, mutta kyllä kätilöt ja lääkärit myös siellä huomaavat jos sinne potilas saapuu minä vaadin-asenteella, ja silloin sektion saanti ei ole ihan niin itsestäänselvää. Pelosta on puhuttava ja sen syihin paneuduttava, ei se ole sen kummempi kuin mikä tahansa fobia.

Miten ihmeessä sinä voit tietää mikä on kenenkin asenteen takana? Synnytyksen hoidossa on tärkeää äidin ja koko perheen hyvinvointi. Turha prässääminen ja syyttely on ihan turhaa. Ja se on ihan eri fobia kun joku korkeanpaikankammo, kun synnytyksessä VOI kuolla sekä äiti että lapsi.

Ja miten ihmeessä ne toisten pelkosektiot voi näin paljon hiertää toisia? Kateus kun ei itse uskaltanut vaatia sektiota? Vai mikä se on?

Miksi joku olisi kateellinen siitä, että joku vaatii isoa leikkausta ilman lääketieteen perustetta? Pikemminkin ehkä yritetään kertoa, että synnytyspelosta voi päästä yli, yrittää ainakin kannattaa.

Itseäni ainakin usein häiritsee se, että moni synnytyspelkoinen tuntuu luulevan ja uskottelevan itselleen, että sektio on pieni näppärä operaatio. Aika agressiivisesti aletaan puolustautua, jos yrittää kertoa että se on iso leikkausoperaatio, jossa on todellisuudessa suuremmat komplikaatioriskit ja paraneminen on keskimäärin hitaampaa. En vaan kykene ymmärtämään että miten ja miksi joku voi nähdä sektion "helppona" vaihtoehtona.

Molemmat kokeneena sanoisin että se sektio ja siitä toipuminen oli rankempaa, vaikka olikin suunnitteltu sektio ja vaikka sainkin kunnon repeämät aiemmasta alatiesynnytyksestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti keskustelu ei nyt ajaudu taas perinteiseen eipäs-juupas-väittelyyn. Tämän takia pyysin vain ja ainoastaan omakohtaisen kokemuksen omaavia kommentoimaan. Tiedän varsin hyvin, että tämä aihe jakaa ihmiset herkästi kahteen leiriin. En vain ymmärrä, miksi asiasta pitää väitellä.

Kiitokset teille, jotka olette tähän mennessä jakaneet kokemuksenne. On helpottavaa kuulla, että olette myös saaneet toivomanne suunnitellun sektion - vaikka joku kommentoikin, että joutui siitä hieman taistelemaan herra/rouva ylilääkärin kanssa. :)

AP

Kyllä sen sektion saa jos ei pääse pelosta yli, mutta ei tunnu että olisit edes valmis paneutumaan asiaan ja yrittämään selvittää pelkoasi. Usein pelon taustalta voidaan löytää monenlaisia asioita, joista iso osa on selvitettävissä. Sen takia sinne pelkopolille mennään, ja on jotenkin todella hölmöä lähteä sinne sellaisella asenteella että en edes yritä.

Kuten sanoin niin sen sektion kyllä saa jos pelkoa ei onnistuta voittamaan, mutta kyllä kätilöt ja lääkärit myös siellä huomaavat jos sinne potilas saapuu minä vaadin-asenteella, ja silloin sektion saanti ei ole ihan niin itsestäänselvää. Pelosta on puhuttava ja sen syihin paneuduttava, ei se ole sen kummempi kuin mikä tahansa fobia.

Miten ihmeessä sinä voit tietää mikä on kenenkin asenteen takana? Synnytyksen hoidossa on tärkeää äidin ja koko perheen hyvinvointi. Turha prässääminen ja syyttely on ihan turhaa. Ja se on ihan eri fobia kun joku korkeanpaikankammo, kun synnytyksessä VOI kuolla sekä äiti että lapsi.

Ja miten ihmeessä ne toisten pelkosektiot voi näin paljon hiertää toisia? Kateus kun ei itse uskaltanut vaatia sektiota? Vai mikä se on?

No ei kyllä kukaan mistään leikkauksesta kateellinen ole. Jokainen synnyttänyt varmasti tunnistaa ensisynnyttäjän pelon, varmasti jokaisella ollut samaa pelkoa enemmän tai vähemmän. ja sitten kun itse huomasi että pelko oli turhaa niin haluaa rauhottaa. Tai ainakin toivoisi että sektiolietsojat jotka lietsoo muita pelkääviä vähän rauhottuis. Säkin kuulostat mun korviin enemmän trollilta enkä oo sataprosenttisen varma ettet olekin.

Itsellä ei vielä ole lapsia, toivottavasti joku päivä kuitenkin. Mutta omista tutuista sanoisin, että löytyy sekä normaalisti että sektiolla synnyttäneitä. Jokainen on kertonut sekä hyvää että huonoa lapsensa syntymästä. Että sikäli suhtautuisin aika varauksella, jos joku alkaa varauksetta hehkuttaa jommankumman puolesta, kun kipuja, komplikaation vaaraa jne on kummassakin tavassa, vähän erilaisia ja eri kohdissa vaan.

Nää ketjut on yks syy miksi naisena pidän edelleen kiinni ajatuksesta etten lapsia tee. Alatiesynntys ei tulisi kuuloonkaan. En edes pelkää synnytystä, mutta haluisin silti sektion ihan vain siitä syystä että se on hallittu kokonaisuus. Mä en todellakaan luottaisi lääkäriin ja kätilöön jotka hokisi kaiken menevän hyvin jo ennen synnytystä. Mistä he sen voisivat tietää? Löytyykö synnäriltä kristallipallo?