Kysymys teille, joilla vakiintunut suhde, mutta asutte erillään:

Vierailija kirjoitti:

Jos vastaus on "en tiedä vielä" niin vastaat että "ok, teen sitten omia suunnitelmiani tälle illalle ja huomiselle minulla on muutenkin jo menoa. Torstai-iltani on vielä vapaa, ilmoittele jos haluat nähdä silloin ja kerro myös oletko jäämässä yöksi".

Lisäksi tämä tosiaan kuulostaa muutenkin siltä, ettei suhteessa "jaeta elämää yhdessä", vaan se on erillinen osio kuten harrastukset tai kaupassakäynti. Näin aikuisena ja pitkässä suhteessa sitä toivoisi, että suhde olisi osa sitä "pohjaelämää", eikä erillinen juttu/osio :(

- AP

Mä kääntäisin tämän kysymyksen nyt toisin päin, koska olin ennen tuollainen kuin sinä ap.

Miksi et vain ota elämääsi haltuun? Suunnittelet vaan itsellesi menoa. Sitten jos toinen sanoo, että tänään sopisikin tulla, sanot että olet menossa tänään salille, mutta illalla voit tulla sieltä hänen luo ja lähteä sieltä töihin. Miksi olet se joka kerjää ja joustaa ja suunnittelee elämänsä toisen ympärille? Se on läheisriippuvaista toimintaa, ja hullua on, että todenäköisesti se toinen ei ole pyytänyt sitä eikä tajua että teet sitä.

Ilmeisesti oikeasti haluaisit asua yhdessä, ja toiselle tuollainen elämä on ihan just hyvä. Minä esimerkiksi en enää haluaisi edes muuttaa yhteen, kun lapset on tehty ja pesänrakennus koettu.

Sinulla on ilmeisesti pesänrakennus ja perhe nyt kovasti mielessä, mutta oma eöämäntilanteesi ei vielä salli sitä, varmaan opiskelet.

Et voi olla toiselle kitkerä omista valinnoistasi. On ihan oma valintasi keskittyä nyt opintoihin (minun mielestä oikea valinta), keskity sitten niihin, äläkä tuollaiseen piirileikkiin.

Neljän vuoden jälkeen mitä ilmeisimmin haluat perheen ja muuttaa yhteen. Ole sitten siinä asiassa yhtä selkeä, ja jos miesystävä ei olekaan siitä kiinnostunut, sinulla on väärä mies.

Sinuna kysyisin kyllä jo nyt, onko hänen tavoite perhe ja lapsia neljän vuoden päästä. Jos vastaus on ei, älä missään nimessä kuvittele, että hän siitä muuttaisi mielensä. Ei kuulosta kovin siyouyuvslta tyypiltä.

*sitoutuvalta

Jos asuisitte yhdessä, et voisi tietää onko toinen lähdössä illalla salille, kavrin kanssa ulos tms eli taas sama sopiminen ja ihmettely.

Jos teille on vakiintunut joku esim keskimäärin 3 yötä viikossa, ei kannata jokaista iltaa pitää potentiaalina. Mieskin ehkä terästäytyy tulemaan aktiiv.semmin, jos et ole aina saatavilla vaan sinulla on omakin elämä.

Oletko edes käynyt hänen kodissaan? Ettei siellä vaan olisi vaimo.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kaksi kämppää. Ei yleensä sovita etukäteen milloin nähdään. On kiva kun toinen yllättää yhtäkkiä kun tulee kakkos/ykköskotiin. Aviossa ollaan.

Toi nyt on ärsyttävämpää kun reilusti asua yhdessä. Yhtäkkiä ovi lennähtää auki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaista: kysyt häneltä esimerkiksi nyt tänään heti aamusta nähdäänkö illalla ja jäätkö yöksi. Jos vastaus on "en tiedä vielä" niin vastaat että "ok, teen sitten omia suunnitelmiani tälle illalle ja huomiselle minulla on muutenkin jo menoa. Torstai-iltani on vielä vapaa, ilmoittele jos haluat nähdä silloin ja kerro myös oletko jäämässä yöksi".

Olet oikeassa, näin helppoa se olisi, jos se olisi helppoa :D Mutta kun tuokin sisällyttää sen jokapäiväisen sopimisen ja sitten jos hän illalla haluaisikin nähdä, niin minäkin saattaisin haluta ja sitten kaikki muuttuu taas nopeasti.

Taidan olla niin rutiineja kaipaava ja suunnitelmallisuudesta/varmuudesta pitävä ihminen, ettei tällainen sovi minulle :( Paljon helpompaa, kun asuu saman katon alla, niin ei tarvitse erikseen sopia että näkeekö, kun toinen kuitenkin tulee sinne yhteiseen kotiin jossain vaiheessa ihan ilman jokapäiväisiä sopimisia.

- AP

Ok, sitten sinä ehdotat hänelle avoliittoa. Minusta tuo on todella huono pohja avoliitolle, mutta itsehän sen parhaiten tiedätte.

Ja tottakai on kyseessä sitoutunut suhde, vaikkei olla kuin paita ja peppu 24/7. Yhtä lailla mies voisi olla mökillä puuhommissa ja kalassa, ja minä kaupungissa töissä. Tai kävisin viikot pääkaupunkiseudulla töissä ja bunkkaisin yksiössä.

Toinen asia on rutiinit, se on varmaan oikeampi ongelma. Sinä tykkäisit että elämä on järjestetympää ja ennakoitavampaa. Hyvin voisitte olla sopineet että näette aina tiistaisin ja lauantaisin, mikään ei sitä estä. Mies ilmeisesti ei halua suunnitella mitään. Se ei tastudyi tule muuttumaan ikinä, tunnen tällaisia ihmisiä. Yksi harrastuskaverini ei pysty ennakoimaan mitään kahta päivää aiemmin, ja olen puhunut tästä hänelle kohta kymmenen vuotta. Sanoisin että teidän luonteilla ei ikinä kannatakaan asua yhdessä, sitten vasta liemessä olet, tulisit hulluksi. Exäni oli myös tuollainen, voin vakuuttaa että se on luonteenpiirre, joka ei johdu sinusta, eikä tule muuttumaan. Lieventyä voi vähän, mutta vastii sinulta itseltä jatkuvaa paimentamista, ja on todella raskasta.

Itselle erillään asuminen tarkoittaa sitä, että minun ei myöskään tarvitse enää yrittää muuttaa toista.

22

Voi ap näitä teidän parisuhteen kuvatuksia:( Ei noin!

Vierailija kirjoitti:

Jos asuisitte yhdessä, et voisi tietää onko toinen lähdössä illalla salille, kavrin kanssa ulos tms eli taas sama sopiminen ja ihmettely.

Jos teille on vakiintunut joku esim keskimäärin 3 yötä viikossa, ei kannata jokaista iltaa pitää potentiaalina. Mieskin ehkä terästäytyy tulemaan aktiiv.semmin, jos et ole aina saatavilla vaan sinulla on omakin elämä.

Tämä. Jos asuisitte yhdessä, et siltikään tietäisi koska hän tulee kotiin, koska impulsiiviset ihmiset eivät tiedä itsekään kuin juuri sillä hetkellä. Et tietäisi paljonko ostat ruokaa, milloin alat laittaa sitä, Ehditkö itse käydä salilla, tuleeko hän vasta kun olet nukkumassa. Tuo ei johdu asumismuodostanne, tuo on hänen luonteenpiirre, ja säntillisyys sinun. Sinuna miettisin, sopivatko ne lainkaan yhteen, vai vietätkö loppuelämän turhautuneena ja kärttyisenä. Muunlaisiakin ihmisiä on, olisi parempi olla sellaisen kanssa, jonka kanssa on helppoa ja mukavaa, koska molemmilla on sama käsitys perustavanlaatuisista asioista.

22

Tammikuussa on 20v hääpäivä ja keväällä tulee erillään asumista kaksi vuotta. Joku laittoi että tähän kai päädytään sitten kun on tullut ajetuksi totaalisesti nurkkaan. Näin se taisi meillä mennä.

Jyräämistä, mustan puolen tuijottamista äärettömän negatiivisen luonteen pakottamana. Hoitamatonta masennusta asenteella minä en ole mikään hullu enkä tarvitse lääkkeitä.

Seksi päättyi jo 10v ennen erilleen muuttamista. Nykyisin olen jo saanut sanotuksi että koskaan en enää asu perinteisessä avioliitossa samojen seinien sisällä. Minä olen tyytyväinen. Toinen osapuoli haikailee edelleen yhteiseen arkeen. Näillä mennään.

Tapaamiset sovitaan kalenterin mukaan aina etukäteen, vihaan alkuaikoina tehtyjä "yllätyshyökkäyksiä" jolloin tullaan ikään kuin tarkastuskäynnille.

Vierailija kirjoitti:

minä kysyn/odotan joka päivä että kumppani kertoo, tuleeko minun luokseni yöksi vai ei. Jos nähdään jossain ulkona ja ”tehdään jotain”, niin sitten odotan että käydään asia läpi siinä ”loppuvaiheessa” että tuleeko hän luokseni vai ei. Eli joka päivä mulla on tämä sama odotus edessä enkä koskaan tiedä etukäteen lopputulosta.

Minusta tämä kuulostaa siltä, että sinulla ei ole omaa elämää, vaan pidät miestäsi sinun viihdyttäjänäsi ja elämäsi keskipisteenä. Haluatko sä siis nähdä sen miehen joka päivä oikeasti, vai onko se vain jotain mitä sun mielestä kuuluu tehdä? Mikset voisi puuhailla omia harrastuksiasi ja menojasi, ja sitten sopia että näette niinä päivinä kun kummallakaan ei ole muuta. Nythän tilanne ei ole mitenkään tasa-arvoinen: mies tekee mitä huvittaa koska huvittaa, tapaa sinua silloin kun häntä huvittaa, ja sinä odotat ja teet omat suunnitelmasi miehen menojen perusteella. Ei kuulosta hyvän parisuhteen perustalta tuollainen.

Vierailija kirjoitti:

Mä kääntäisin tämän kysymyksen nyt toisin päin, koska olin ennen tuollainen kuin sinä ap.

Miksi et vain ota elämääsi haltuun? Suunnittelet vaan itsellesi menoa. Sitten jos toinen sanoo, että tänään sopisikin tulla, sanot että olet menossa tänään salille, mutta illalla voit tulla sieltä hänen luo ja lähteä sieltä töihin. Miksi olet se joka kerjää ja joustaa ja suunnittelee elämänsä toisen ympärille? Se on läheisriippuvaista toimintaa, ja hullua on, että todenäköisesti se toinen ei ole pyytänyt sitä eikä tajua että teet sitä.

Ilmeisesti oikeasti haluaisit asua yhdessä, ja toiselle tuollainen elämä on ihan just hyvä. Minä esimerkiksi en enää haluaisi edes muuttaa yhteen, kun lapset on tehty ja pesänrakennus koettu.

Sinulla on ilmeisesti pesänrakennus ja perhe nyt kovasti mielessä, mutta oma eöämäntilanteesi ei vielä salli sitä, varmaan opiskelet.

Et voi olla toiselle kitkerä omista valinnoistasi. On ihan oma valintasi keskittyä nyt opintoihin (minun mielestä oikea valinta), keskity sitten niihin, äläkä tuollaiseen piirileikkiin.

Neljän vuoden jälkeen mitä ilmeisimmin haluat perheen ja muuttaa yhteen. Ole sitten siinä asiassa yhtä selkeä, ja jos miesystävä ei olekaan siitä kiinnostunut, sinulla on väärä mies.

Sinuna kysyisin kyllä jo nyt, onko hänen tavoite perhe ja lapsia neljän vuoden päästä. Jos vastaus on ei, älä missään nimessä kuvittele, että hän siitä muuttaisi mielensä. Ei kuulosta kovin siyouyuvslta tyypiltä.

Lopeta asioiden päättäminen puolestani, täytit ihan päin mäntyä nyt aukkoja omasta päästäsi :D

Eli minulla on kyllä elämäni hallussa ja paljon harrastuksia, juuri sen vuoksi tämä jokapäiväinen sopiminen juuri rasittaa. Olen yli nelikymppinen ihminen ja työelämässä. Lapsia en halua, olen piuhatkin katkaissut eli lapset tai pesänrakennus eivät liity mitenkään tähän.

Pointtini on se, etten HALUA ja JAKSA sopia joka päivä suhteen asioista, kun muussakin elämässä on ihan riittävästi sovittavaa. Haluan stressittömän intiimin suhteen, en mitään jatkuvaa sopimista. En halua, että suhde on tosiaan joku erikseen soviteltava "harrastus".

Ja mistä olet saanut päähäsi, ettei kumppanini halua samaa? Kyllä hän haluaa, emme vain tällä hetkellä syistä X ja Y voi asua yhdessä, joten ratkaisua on mietittävä muuten.

 

- AP

Vierailija kirjoitti:

Tammikuussa on 20v hääpäivä ja keväällä tulee erillään asumista kaksi vuotta. Joku laittoi että tähän kai päädytään sitten kun on tullut ajetuksi totaalisesti nurkkaan. Näin se taisi meillä mennä.

Jyräämistä, mustan puolen tuijottamista äärettömän negatiivisen luonteen pakottamana. Hoitamatonta masennusta asenteella minä en ole mikään hullu enkä tarvitse lääkkeitä.

Seksi päättyi jo 10v ennen erilleen muuttamista. Nykyisin olen jo saanut sanotuksi että koskaan en enää asu perinteisessä avioliitossa samojen seinien sisällä. Minä olen tyytyväinen. Toinen osapuoli haikailee edelleen yhteiseen arkeen. Näillä mennään.

Tapaamiset sovitaan kalenterin mukaan aina etukäteen, vihaan alkuaikoina tehtyjä "yllätyshyökkäyksiä" jolloin tullaan ikään kuin tarkastuskäynnille.

Miksi ette voi erota? Uskontoko estää?

Minusta siis tuntuu, että jokapäiväinen sopiminen juurikin sitoo liikaa, eli en ole läheisriippuvainen vaan päinvastoin - haluan juurikin helppoa ja vapaata elämää ja jokapäiväinen sopiminen ei ole sitä.

- AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä kääntäisin tämän kysymyksen nyt toisin päin, koska olin ennen tuollainen kuin sinä ap.

Miksi et vain ota elämääsi haltuun? Suunnittelet vaan itsellesi menoa. Sitten jos toinen sanoo, että tänään sopisikin tulla, sanot että olet menossa tänään salille, mutta illalla voit tulla sieltä hänen luo ja lähteä sieltä töihin. Miksi olet se joka kerjää ja joustaa ja suunnittelee elämänsä toisen ympärille? Se on läheisriippuvaista toimintaa, ja hullua on, että todenäköisesti se toinen ei ole pyytänyt sitä eikä tajua että teet sitä.

Ilmeisesti oikeasti haluaisit asua yhdessä, ja toiselle tuollainen elämä on ihan just hyvä. Minä esimerkiksi en enää haluaisi edes muuttaa yhteen, kun lapset on tehty ja pesänrakennus koettu.

Sinulla on ilmeisesti pesänrakennus ja perhe nyt kovasti mielessä, mutta oma eöämäntilanteesi ei vielä salli sitä, varmaan opiskelet.

Et voi olla toiselle kitkerä omista valinnoistasi. On ihan oma valintasi keskittyä nyt opintoihin (minun mielestä oikea valinta), keskity sitten niihin, äläkä tuollaiseen piirileikkiin.

Neljän vuoden jälkeen mitä ilmeisimmin haluat perheen ja muuttaa yhteen. Ole sitten siinä asiassa yhtä selkeä, ja jos miesystävä ei olekaan siitä kiinnostunut, sinulla on väärä mies.

Sinuna kysyisin kyllä jo nyt, onko hänen tavoite perhe ja lapsia neljän vuoden päästä. Jos vastaus on ei, älä missään nimessä kuvittele, että hän siitä muuttaisi mielensä. Ei kuulosta kovin siyouyuvslta tyypiltä.

Lopeta asioiden päättäminen puolestani, täytit ihan päin mäntyä nyt aukkoja omasta päästäsi :D

Eli minulla on kyllä elämäni hallussa ja paljon harrastuksia, juuri sen vuoksi tämä jokapäiväinen sopiminen juuri rasittaa. Olen yli nelikymppinen ihminen ja työelämässä. Lapsia en halua, olen piuhatkin katkaissut eli lapset tai pesänrakennus eivät liity mitenkään tähän.

Pointtini on se, etten HALUA ja JAKSA sopia joka päivä suhteen asioista, kun muussakin elämässä on ihan riittävästi sovittavaa. Haluan stressittömän intiimin suhteen, en mitään jatkuvaa sopimista. En halua, että suhde on tosiaan joku erikseen soviteltava "harrastus".

Ja mistä olet saanut päähäsi, ettei kumppanini halua samaa? Kyllä hän haluaa, emme vain tällä hetkellä syistä X ja Y voi asua yhdessä, joten ratkaisua on mietittävä muuten.

 

- AP

Vaihda miestä sellasseen joka pystyy asumaan sun kanssa. Ei kai tohon muu auta.

Me asumme erillään olosuhteiden pakosta vielä, ja näkeminen sekä ajankäyttö ovat ongelmallisia... Jälleen tuli riita, kun mies itse ehdotti näkemistä mutta oli kuitenkin sitten mennyt kaveriensa kanssa harrastamaan.

En tiedä mitä tekisin ja miten tän saisi toimimaan. :(

Vierailija kirjoitti:

Minusta siis tuntuu, että jokapäiväinen sopiminen juurikin sitoo liikaa, eli en ole läheisriippuvainen vaan päinvastoin - haluan juurikin helppoa ja vapaata elämää ja jokapäiväinen sopiminen ei ole sitä.

- AP

Pistätte välit poikki siks aikaa kun pystytte taas asumaan yhdessä. Otat rennosti etkä stressaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä kääntäisin tämän kysymyksen nyt toisin päin, koska olin ennen tuollainen kuin sinä ap.

Miksi et vain ota elämääsi haltuun? Suunnittelet vaan itsellesi menoa. Sitten jos toinen sanoo, että tänään sopisikin tulla, sanot että olet menossa tänään salille, mutta illalla voit tulla sieltä hänen luo ja lähteä sieltä töihin. Miksi olet se joka kerjää ja joustaa ja suunnittelee elämänsä toisen ympärille? Se on läheisriippuvaista toimintaa, ja hullua on, että todenäköisesti se toinen ei ole pyytänyt sitä eikä tajua että teet sitä.

Ilmeisesti oikeasti haluaisit asua yhdessä, ja toiselle tuollainen elämä on ihan just hyvä. Minä esimerkiksi en enää haluaisi edes muuttaa yhteen, kun lapset on tehty ja pesänrakennus koettu.

Sinulla on ilmeisesti pesänrakennus ja perhe nyt kovasti mielessä, mutta oma eöämäntilanteesi ei vielä salli sitä, varmaan opiskelet.

Et voi olla toiselle kitkerä omista valinnoistasi. On ihan oma valintasi keskittyä nyt opintoihin (minun mielestä oikea valinta), keskity sitten niihin, äläkä tuollaiseen piirileikkiin.

Neljän vuoden jälkeen mitä ilmeisimmin haluat perheen ja muuttaa yhteen. Ole sitten siinä asiassa yhtä selkeä, ja jos miesystävä ei olekaan siitä kiinnostunut, sinulla on väärä mies.

Sinuna kysyisin kyllä jo nyt, onko hänen tavoite perhe ja lapsia neljän vuoden päästä. Jos vastaus on ei, älä missään nimessä kuvittele, että hän siitä muuttaisi mielensä. Ei kuulosta kovin siyouyuvslta tyypiltä.

Lopeta asioiden päättäminen puolestani, täytit ihan päin mäntyä nyt aukkoja omasta päästäsi :D

Eli minulla on kyllä elämäni hallussa ja paljon harrastuksia, juuri sen vuoksi tämä jokapäiväinen sopiminen juuri rasittaa. Olen yli nelikymppinen ihminen ja työelämässä. Lapsia en halua, olen piuhatkin katkaissut eli lapset tai pesänrakennus eivät liity mitenkään tähän.

Pointtini on se, etten HALUA ja JAKSA sopia joka päivä suhteen asioista, kun muussakin elämässä on ihan riittävästi sovittavaa. Haluan stressittömän intiimin suhteen, en mitään jatkuvaa sopimista. En halua, että suhde on tosiaan joku erikseen soviteltava "harrastus".

Ja mistä olet saanut päähäsi, ettei kumppanini halua samaa? Kyllä hän haluaa, emme vain tällä hetkellä syistä X ja Y voi asua yhdessä, joten ratkaisua on mietittävä muuten.

 

- AP

Totta kai oli täytettävä aukkoja, jotta voi syntyä keskustelua. Halusin vain spekuloida, miksi olette päätyneet tuollaiseen suhteeseen, ja mihin siinä olet tyytymätön. Kaikella ystävyydellä, tässä ollaan nyt auttamassa sinua, ja kaivetaan syitä yhdessä. Valitettavasti en nyt ehdi enempää, katson jos ketju on vielä hengissä myöhemmin. Aihetta on mielenkiintoista pohtia, ja kiva kuulla että meitä on muitakin.

22

Parisuhde kukoistaa kun toista ei tarvitse katsoa 247. Suhteemme lähti uuteen laukkaan kun muutimme erilleen <3