Lue keskustelun säännöt.
Kysymys teille, joilla vakiintunut suhde, mutta asutte erillään:
Exhausting
10.09.2018 |
Sovitteko joka päivä aina erikseen, että näettekö sinä päivänä? Eikö se ole raskasta sopia joka päivä erikseen asia?
Vai onko teillä aina vakiopäivät jolloin näette/ette näe?
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Minusta siis tuntuu, että jokapäiväinen sopiminen juurikin sitoo liikaa, eli en ole läheisriippuvainen vaan päinvastoin - haluan juurikin helppoa ja vapaata elämää ja jokapäiväinen sopiminen ei ole sitä.
- AP
Miksi sovitte joka päivä? Voisitko kokeilla vaikka sunnuntaina sanoa miehelle, että ens viikolla menen tiistaina Ellun kanssa syömään ja torstaina jumppaan, mutta voitaisko nähdä vaikka keskiviikkona? Kai te voitte vähän pitemmän tähtäimen suunnitelmia tehdä kuin saman päivän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta siis tuntuu, että jokapäiväinen sopiminen juurikin sitoo liikaa, eli en ole läheisriippuvainen vaan päinvastoin - haluan juurikin helppoa ja vapaata elämää ja jokapäiväinen sopiminen ei ole sitä.
- AP
No silloin sinä teet juuri kuten ehdotettiin. Katsot omasta kalenteristasi illat, jolloin sinulle sopii tavata miestä ja ilmoitat ne hänelle. Pyydät ilmoittamaan sopivatko ne hänelle ja jääkö hän yöksi.
Jos sinun omakin mielesi muuttuu päivittäin niin silloinhan tuon nykytilanteen ei pitäisi olla sinulle millään tavalla stressaava, koska silloinhan tuollainen spontaani sopiminen on ainoa toimiva tapa välillänne.
Itse neljä vuotta etäsuhteena eläneenä en oikein pysty ymmärtämään ongelmaasi. Me sovimme aina maanantaiaamuna, kun miehen luota lähdin, että milloin seuraavan kerran nähdään ja mitä tehdään. Yleensä se oli vasta seuraava viikonloppu, joskus toisella tai molemmilla oli omia menoja niin että silloin ei voitu nähdä, ja joskus oli mahdollisuus nähdä viikollakin.
No älkää sopiko joka päivä. Sopikaa etukäteen vaikka yksi tai kaksi pv viikolta ja jos sitten onkin tylsää, tulee ikävä, voi kokeilla lennosta, olisiko toinen samoilla fiiliksillä vai muissa puuhissa.
Onko teillä yhtä vahva tarve nähdä toisianne ja viettää aikaa yhdessä vai epäsuhta? Ja sen vaimoasian selvittäisin, jos et ole ollut miehen luona.
Vierailija kirjoitti:
Voi ap näitä teidän parisuhteen kuvatuksia:( Ei noin!
Mitenkäs sitten? kerro ihmeessä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta siis tuntuu, että jokapäiväinen sopiminen juurikin sitoo liikaa, eli en ole läheisriippuvainen vaan päinvastoin - haluan juurikin helppoa ja vapaata elämää ja jokapäiväinen sopiminen ei ole sitä.
- AP
Miksi sovitte joka päivä? Voisitko kokeilla vaikka sunnuntaina sanoa miehelle, että ens viikolla menen tiistaina Ellun kanssa syömään ja torstaina jumppaan, mutta voitaisko nähdä vaikka keskiviikkona? Kai te voitte vähän pitemmän tähtäimen suunnitelmia tehdä kuin saman päivän.
Vierailija kirjoitti:
No älkää sopiko joka päivä. Sopikaa etukäteen vaikka yksi tai kaksi pv viikolta ja jos sitten onkin tylsää, tulee ikävä, voi kokeilla lennosta, olisiko toinen samoilla fiiliksillä vai muissa puuhissa.
Onko teillä yhtä vahva tarve nähdä toisianne ja viettää aikaa yhdessä vai epäsuhta? Ja sen vaimoasian selvittäisin, jos et ole ollut miehen luona.
Muutkin kirjoitti samaa, mutta lainaan nyt nämä kaksi. Eli tämä kuulostaisi fiksulta... Sopia siis etukäteen vakkaripäivät jolloin EI näe. Niille päiville voisi sitten jo hyvissä ajoin ja hyvillä mielin sopia muuta ilman, että tarvitsee sitten samana päivänä sovitella...
Ootte fiksumpia kuin minä :D :D
- AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ÄmJii kirjoitti:
Me asumme erillään olosuhteiden pakosta vielä, ja näkeminen sekä ajankäyttö ovat ongelmallisia... Jälleen tuli riita, kun mies itse ehdotti näkemistä mutta oli kuitenkin sitten mennyt kaveriensa kanssa harrastamaan.
En tiedä mitä tekisin ja miten tän saisi toimimaan. :(
Mun oma kokemus tuollaisen miehen kanssa elämisestä, avioliitossa, yhteisessä kodissa, 15 vuotta.
Niin kauan kun suunnittelin elämäni hänen ympärille, oli juuri noin tuskaista. Säädin, muutin, säädin lisää, yritin "kouluttaa" häntä, natkutin. Hän improvisoi, oli impulsiivinen, unohteli, ei tullut ajatelleeksi, ei suunnitellut.
Se helpotti vasta, kun aloin itse elää omaa, strukturoitua elämää, ja hän improvisoi ja liihotti siinä ympärillä. Tein ruokaa kotiin tultua, jos hän ei tullut syömään, laitoin lopun pakkaseen. Hän saattoi unohtua töihin ylitöihin, kun oli mielenkiintoinen projekti. Kävin säännöllisesti harrastuksissa, ja ne olivat kalenterissa, ja ilmoitin ne hänelle. Lämmitin saunan lauantaisin seitsemältä, jos hän sattui olemaan kavereiden kanssa, kävin siellä itse. Kun meitä kysyttiin vaikka sukulaisten mökille, lupasin tulla, ja sanoin vain että Erkin aikatauluista ei vielä tiedä. Jos hän meni silloin kalaan muualle, menin mökille.
Tämä oli minulle kyllä ainoa keino selvitä täyspäisenä. Toista ei voi muuttaa. Hän voi haluta asua yhdessä, ilman että silti koskaan tulee olemaan kovinkaan ennakoitava.
22
Sovitaan aina millon nähään. Nähään melkein joka päivä ja yöt usein nukutaan yhdessä. Poikaystävä käy töissä ja itse opiskelen joten tukien takia asutaan erillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle hankalinta erilliään asumisessa on noiden sopimisten lisäksi se, että pitää aina "kääntää" aivot itsenäisestä elämästä parisuhtemoodiin, kun näkee ja vice versa. Kokeeko muut tätä raskaaksi?
Eli jos vaikka alkuviikko menee töissä, harrastuksissa ja muissa omissa jutuissa, niin siihen ikäänkuin tottuu ja sitten jos on loppuviikon kumppanin kanssa, pitää "mukauttaa" aivot taas siihen, että siinä on se toinenkin ihminen. Tämä on välillä vähän raskasta aivoille. Jos asuisi toisen kanssa, niin ei olisi näin selkeää jakoa eri päivissä ja ehkä aivoillekin helpompaa... Voi olla, että tämä on enemmän meidän 35+ ihmisten ongelma, nuoret varmaan pelaavat helpommin tällaista.
Vierailija kirjoitti:
Minulle hankalinta erilliään asumisessa on noiden sopimisten lisäksi se, että pitää aina "kääntää" aivot itsenäisestä elämästä parisuhtemoodiin, kun näkee ja vice versa. Kokeeko muut tätä raskaaksi?
Eli jos vaikka alkuviikko menee töissä, harrastuksissa ja muissa omissa jutuissa, niin siihen ikäänkuin tottuu ja sitten jos on loppuviikon kumppanin kanssa, pitää "mukauttaa" aivot taas siihen, että siinä on se toinenkin ihminen. Tämä on välillä vähän raskasta aivoille. Jos asuisi toisen kanssa, niin ei olisi näin selkeää jakoa eri päivissä ja ehkä aivoillekin helpompaa... Voi olla, että tämä on enemmän meidän 35+ ihmisten ongelma, nuoret varmaan pelaavat helpommin tällaista.
Koin raskaampana sen, kun asuin liitossa yhdessä, ja jouduin koko ajan sopeutumaan muiden aikatauluihin ja olemiseen. En ollut koskaan yksin kotona, tai olin vain pari tuntia, enkä silloin kun itse tarvitsi latautua, vaan kun muut sattuivat olemaan pois. Minun tarvitsee joka viikko saada latautua ihan itsekseni edes vähän, puuhailla yksin kotona, lenkkeillä, katsoa sarjoja, nukkua kun nukuttaa. Nyt tykkään siitä, että kun haluan olla rauhassa, saan olla rauhassa. Kääntö parisuhdemoodiin on siitä pieni ponnistus, kun teen sen kuitenkin vapaaehtoisesti, kun joko alkaa olla toista ikävä, tai tiedän järjellä että nyt pitää nähdä, jos ylipäätään haluaa olla parisuhteessa.
Helppo olisi liukua yksinoloonkin ja parisuhde hiipuisi pois, mutta se on aktiivinen valinta haluta olla siinä, ja vaatii itseltä pientä tökkäisyä kuvaannollisesti nousta sohvalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos asuisitte yhdessä, et voisi tietää onko toinen lähdössä illalla salille, kavrin kanssa ulos tms eli taas sama sopiminen ja ihmettely.
Jos teille on vakiintunut joku esim keskimäärin 3 yötä viikossa, ei kannata jokaista iltaa pitää potentiaalina. Mieskin ehkä terästäytyy tulemaan aktiiv.semmin, jos et ole aina saatavilla vaan sinulla on omakin elämä.
Tämä. Jos asuisitte yhdessä, et siltikään tietäisi koska hän tulee kotiin, koska impulsiiviset ihmiset eivät tiedä itsekään kuin juuri sillä hetkellä. Et tietäisi paljonko ostat ruokaa, milloin alat laittaa sitä, Ehditkö itse käydä salilla, tuleeko hän vasta kun olet nukkumassa. Tuo ei johdu asumismuodostanne, tuo on hänen luonteenpiirre, ja säntillisyys sinun. Sinuna miettisin, sopivatko ne lainkaan yhteen, vai vietätkö loppuelämän turhautuneena ja kärttyisenä. Muunlaisiakin ihmisiä on, olisi parempi olla sellaisen kanssa, jonka kanssa on helppoa ja mukavaa, koska molemmilla on sama käsitys perustavanlaatuisista asioista.
22
Jos asuisi yhdessä, tietäisi, että toinen tulee jossain vaiheessa lopulta kotiin. Ymmärrän ap:ta hyvin. Olen itse introvertti ja joudun aina sopeutumaan ajatukseen, että vietänkö yksin illan vai "tunkeutuuko" joku kotiini. Kuulostaa pahalta, mutta sellaista se oli kun asuimme miehen kanssa erikseen. Nykyisin asutaan yhdessä ja haluan aina ennakolta pystyä varautumaan esimerkiksi miehen työmatkoihin. On inhottavaa, jos mies yhtäkkiä joutuu lähtemään työmatkalle enkä ole saanut varautua siihen. Mitkään parin viikon työmatkat ei sinänsä haittaa (paitsi lapset), kunhan tiedän etukäteen mitä tulee tapahtumaan. Siksi en koskaan kutsu vieraita kotiin ilman muutaman päivän varoitusaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos asuisitte yhdessä, et voisi tietää onko toinen lähdössä illalla salille, kavrin kanssa ulos tms eli taas sama sopiminen ja ihmettely.
Jos teille on vakiintunut joku esim keskimäärin 3 yötä viikossa, ei kannata jokaista iltaa pitää potentiaalina. Mieskin ehkä terästäytyy tulemaan aktiiv.semmin, jos et ole aina saatavilla vaan sinulla on omakin elämä.
Tämä. Jos asuisitte yhdessä, et siltikään tietäisi koska hän tulee kotiin, koska impulsiiviset ihmiset eivät tiedä itsekään kuin juuri sillä hetkellä. Et tietäisi paljonko ostat ruokaa, milloin alat laittaa sitä, Ehditkö itse käydä salilla, tuleeko hän vasta kun olet nukkumassa. Tuo ei johdu asumismuodostanne, tuo on hänen luonteenpiirre, ja säntillisyys sinun. Sinuna miettisin, sopivatko ne lainkaan yhteen, vai vietätkö loppuelämän turhautuneena ja kärttyisenä. Muunlaisiakin ihmisiä on, olisi parempi olla sellaisen kanssa, jonka kanssa on helppoa ja mukavaa, koska molemmilla on sama käsitys perustavanlaatuisista asioista.
22Jos asuisi yhdessä, tietäisi, että toinen tulee jossain vaiheessa lopulta kotiin. Ymmärrän ap:ta hyvin. Olen itse introvertti ja joudun aina sopeutumaan ajatukseen, että vietänkö yksin illan vai "tunkeutuuko" joku kotiini. Kuulostaa pahalta, mutta sellaista se oli kun asuimme miehen kanssa erikseen. Nykyisin asutaan yhdessä ja haluan aina ennakolta pystyä varautumaan esimerkiksi miehen työmatkoihin. On inhottavaa, jos mies yhtäkkiä joutuu lähtemään työmatkalle enkä ole saanut varautua siihen. Mitkään parin viikon työmatkat ei sinänsä haittaa (paitsi lapset), kunhan tiedän etukäteen mitä tulee tapahtumaan. Siksi en koskaan kutsu vieraita kotiin ilman muutaman päivän varoitusaikaa.
Olen introvertti, ja miehellä on minun avaimeni, mutta ei tulisi kuuloonkaan, että hän tulisi kotiini ilman että siitä on kanssani sovittu. Juuri tuon takia. Jos haluan olla itsekseni, sanon juuri niin. Ei tarvitse olla mitään menoa. Minulla on aina oikeus todeta että tänään ei sovi, tai tänään ei jaksa, tai tänään haluan olla itsekseni. On selvää miehelle, että olen introvertti, ja joskus en vain halua ihmisiä, edes rakkaimpia, ja minun täytyy saada oma aika että pystyn muut ajat olemaan joustava ja sosiaalinen. Hän ei kyseenalaista sitä, eikä siitä tarvitse vängätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta siis tuntuu, että jokapäiväinen sopiminen juurikin sitoo liikaa, eli en ole läheisriippuvainen vaan päinvastoin - haluan juurikin helppoa ja vapaata elämää ja jokapäiväinen sopiminen ei ole sitä.
- AP
No miksi sitten silloinkin kun olet sanonut ettei nähdä, itse pelkäät että kumminkin muutat mielesi jos hän ehdottaakin näkemistä. Pidä sitten omat suunnitelmasi. Tai ole itsekin impulsiivinen ja hyväksy se, ja nauti näkemisestä ja yhdessäolosta, jos olet sen valinnut. Mutta älä tee asioita puolinaisesti niin että itse jotenkin koet, että sinut on taas jyrätty, ja sinua ei ole kuunneltu. Jos haluat valita, valitse. Jos haluat aikatauluttaa, pidä niistä kiinni jos se tuo elämääsi rakennetta. Älä sitten miehen ehdotuksesta yhtäkkiä muutakin kaikkea, se on läheisriippuvaa, vain reagoida toiseen ilman omaa kontrollia.
Ei sovita. Nukutaan kaikki yöt mun luona joten mies tulee luokseni joka tapauksessa illalla. Jos tarkoitus tehdä jotain, mennä vaikka leffaan niin niistä tietty sovitaan, mutta niin tekevät varmaan yhdessä asuvatkin.
N26, yhdessä 4 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta siis tuntuu, että jokapäiväinen sopiminen juurikin sitoo liikaa, eli en ole läheisriippuvainen vaan päinvastoin - haluan juurikin helppoa ja vapaata elämää ja jokapäiväinen sopiminen ei ole sitä.
- AP
Miksi sovitte joka päivä? Voisitko kokeilla vaikka sunnuntaina sanoa miehelle, että ens viikolla menen tiistaina Ellun kanssa syömään ja torstaina jumppaan, mutta voitaisko nähdä vaikka keskiviikkona? Kai te voitte vähän pitemmän tähtäimen suunnitelmia tehdä kuin saman päivän.
Vierailija kirjoitti:
No älkää sopiko joka päivä. Sopikaa etukäteen vaikka yksi tai kaksi pv viikolta ja jos sitten onkin tylsää, tulee ikävä, voi kokeilla lennosta, olisiko toinen samoilla fiiliksillä vai muissa puuhissa.
Onko teillä yhtä vahva tarve nähdä toisianne ja viettää aikaa yhdessä vai epäsuhta? Ja sen vaimoasian selvittäisin, jos et ole ollut miehen luona.
Muutkin kirjoitti samaa, mutta lainaan nyt nämä kaksi. Eli tämä kuulostaisi fiksulta... Sopia siis etukäteen vakkaripäivät jolloin EI näe. Niille päiville voisi sitten jo hyvissä ajoin ja hyvillä mielin sopia muuta ilman, että tarvitsee sitten samana päivänä sovitella...
Ootte fiksumpia kuin minä :D :D
- AP
Mä en voisi sopia vakkaripäiviä etukäteen, paitsi jos on joku sama harrastus vaikka aina tiistaisin. Eihän sitä muita menoja voi tietää, vaikka milloin joku leffa sattuu pyörimään ja huvittaa mennä katsomaan se, tai koska joku keikka on, tai haluan mennä taidenäyttelyyn. Meillä tuo sovitaan niin, että just sunnuntaisin yleensä jutellaan seuraavan viikon aikatauluista, miten ollaan töissä ja onko jotain sovittuja menoja, ja sitten saatan sanoa vaikka että "huomasin että Kiasmassa avataan tää uus näyttely, ja aattelin mennä katsomaan, huvittaako sua lähteä mukaan". Eli sovitaan jotain menoja etukäteen, mutta annetaan tilaa ex tempore -jutuille. Ja voi toki sanoa että ei nähdä tänään, haluan olla rauhassa yksin kotona.
Läheisriippuvuus ymmärretään usein väärin, ei se tarkoita että haluaisi olla koko ajan toisen seurassa. Se tarkoittaa, ettei tunnista eikä osaa pitää omia rajojaan. Esim jos mies ehdottaa, että nähtäisiin kuitenkin, suostuu, koska ei ole muutakaan tekemistä. Kun omien rajojen puolustaminen tarkoittaisi sitä, että pitää kiinni aiemmin sovituista aikatauluista, koska se tuo itselle turvallisuuden ja rauhan tuntua.
Samoin se voi tarkoittaa, ettei osaa sanoa miehelle, ettet voi tulla omilla avaimilla jos et ole kysynyt mun lupaa. Kun omien rajojen puolustaminen tarkoittaisi sitä, että eka kerralla laitat sen takaisin pihalle samoin tein, ja ystävällisesti mutta määrätietoisesti sanoisit, että joudut pyytämään avaimen takaisin, jos hän tekee saman vielä toiste. Jos kerran omalle rauhalle ja turvallisuuden tunteille on tärkeää tietää, että koskaan kukaan ei voi tulla omaan kotiin yllättäen.
Kyllähän se vaatii niiden omien tunteiden tunnistamista. Ei niitä tunnista, jos on elänyt elämää, jossa ei ole ollut lupa sanoa kenellekään, että et voi tulla, et voi kohdella minua näin, lähde pois, nyt en halua, nyt en jaksa. Haluan nyt eri asiaa kuin sinä, ja oikeastaan ei kiinnosta mitä juuri nyt teet, palataan huomenna asiaan kun olen tehnyt mitä itse halusin tehdä.
Me asutaan erillään, koska minä en halua enää asua yhdessä kenenkään kanssa. Mies kyllä haluaisi, mutta mennään vähän minun ehdoilla.
Ap, tuskin voit muuttaa miestä, joten ehkä voit muuttaa omaa toimintaasi ja omaa asennettasi? Siten että minimoit tuon stressin ja harmituksen itseltäsi?
Veikkaan, että 99% vastaajista on naisia ja naisia yleensäkkin kaikki, jotka haluavat asua erillään ja nauttivat siitä.
Miehet eivät niinkään halua, vaan kinuvat aina yhteenmuuttoa, AINA.
En ole parisuhteessa, koska en ole vieläkään löytänyt miestä, jolle sopisi erillään asuminen :(
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että 99% vastaajista on naisia ja naisia yleensäkkin kaikki, jotka haluavat asua erillään ja nauttivat siitä.
Miehet eivät niinkään halua, vaan kinuvat aina yhteenmuuttoa, AINA.
En ole parisuhteessa, koska en ole vieläkään löytänyt miestä, jolle sopisi erillään asuminen :(
Varmaan koska heillä siitä yhteenmuutosta olot paranee niin roimasti. On siisti koti, ruokaa kaapissa ja pöydässä, ja säännöllistä seksiä. Mikseivät haluaisi.
Tämän ketjun viestit ovat rohkaisevinta materiaalia koko palstalla pitkään aikaan. Kiitos vastaajille!