Kysymys teille, joilla vakiintunut suhde, mutta asutte erillään:

Ei sovita erikseen. Yleensä vietetään viikonloput yhdessä, ja silloin jutellaan seuraavan viikon aikatauluista muutenkin, ja sovitaan jos vaikka mennään teatteriin tai leffaan tai johonkin tapahtumaan. Toki voidaan ihan sopimattakin pistää viestiä että huvittaako lähteä lenkille tai tulla iltateelle. Ollaan oltu yhdessä 6 vuotta.

Meillä on kaksi kämppää. Ei yleensä sovita etukäteen milloin nähdään. On kiva kun toinen yllättää yhtäkkiä kun tulee kakkos/ykköskotiin. Aviossa ollaan.

Puhutaan etukäteen viikon menoista. Molemmilla on joskus työreissuja, on harrastuksia, nähdään lapsia. Puhellaan näistä, ja sit toinen toteaa, että voisin tulla torstaina, vai haluatko tulla tänne päin? Lauantaina voidaan mennä illalla ulos.

Ei tuo normaalia raskaampaa ole, työssäkäyvien tavallisia kalenterisulkeisia.

Me laitetaan aina työvuorolistamme toisillemme. Molemmat näkee heti suoraan, milloin on päiviä, jolloin työvuorot menee ristiin (toinen aamu- ja toinen iltavuorossa) tms, jolloin on helppo tehdä omia suunnitelmia, koska toisen tapaaminen tällöin ei ole mahdollista.

Sitten välillä alustavasti puhutaan, jos on yhteisiä vapaapäiviä, että nähdäänkö tuolloin ja tehdään jotain yhdessä.

Tänään nähtiin, ja tuumattiin että huomenna ei pystytä näkeen. Sovittiin vaan et no soitellaan keskiviikkona..

Olis aika ihanaa asua erillään. Saisi vaan parhaat puolet parisuhteesta ja aikaa itselle ja ystäville ihan kuin sinkkuna! Eihän tuo lisää kiellä ystävien tapaamista ja omia menoja nytkään, mutta olisi siinä silti tietty ero.

Kyllä me tavallaan sovitaan, ja mielestäni ykkösvastaajakin kertoo sopivansa, vaikka aloittaakin väittämällä, ettei sovi. Ei toki sovita joka päivä, mutta jokaisesta päivästä kuitenkin. Jutellaan aikatauluistamme ja siitä, milloin seuraavan kerran vietetään aikaa yhdessä ja missä. Toki suunnitelmaa voi aina muuttaa ja sopia lisää tai perua, jotn sopimuksiin voi myös palata. Joka päivä ei edes yritetä olla yhdessä. Mutta ei myöskään ole mitään pakkovakipäiviä, jolloin on oltava yhdessä.

Minusta tämä ei ole raskasta juuri siksi, että näin voi vapauttaa aikaa ja keskittymiskykyä sinne, missä sitä tarvitaan. Esim joko työlle tai sille yhdessäololle, mutta ei tarvitse yrittää sopeutua kaikkeen ja vääntyä joka mutkalle yhtäaikaa.

Viikonloppuisin nähdään. Eri kunnissa asutaan. 7 vuotta oltu yhdessä.

Yleensä mietitään jo edellisellä viikolla, et miten ehditään näkemään, ja milloin tulee mahdollisesti välipäiviä. Omista menoista (esim kavereiden näkemiset, duunin kemut, sukulaisten kanssa tapaamiset ym) ilmoitetaan toiselle riittävän aikaisin. Joskus tietysti tulee muutoksia, mutta suunnitelmallisuus on se avainsana ainakin meidän suhteessa.

Useampi vuosi ollaan jo oltu yhdessä, hyvin toimii, eikä tule riitaa. Tämä vaan vaatii sitä, että kumpikin huolehtii osaltaan siitä, että kahdenkeskistäkin aikaa jää riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Olis aika ihanaa asua erillään. Saisi vaan parhaat puolet parisuhteesta ja aikaa itselle ja ystäville ihan kuin sinkkuna! Eihän tuo lisää kiellä ystävien tapaamista ja omia menoja nytkään, mutta olisi siinä silti tietty ero.

Mikä estää? Sehän on ihan vapaaehtoista ja oma  päätös miten haluaa asua.

Neljä vuotta oltu yhdessä, asutaan eri kunnissa. Molemmat pitävät huolta siitä, että nähdään joka viikko ainakin parina päivänä.

En kyllä enää haluaisikaan palata elämään, jossa minulla ei ole omaa tilaa, ja oma tupa/oma lupa. Kaipa tähän päätyy, kun on pitkässä liitossa ensin tullut kunnolla ajetuksi nurkkaan. Nyt on molemmilla mukava ja turvallinen olo.

Sovitaan erikseen jos ollaan näkemässä. Yleensä viikonloppuisin. Keskiviikkona tai torstaina aletaan tiedustella ja suunnitella, miltä vklp näyttää.

Vierailija kirjoitti:

Neljä vuotta oltu yhdessä, asutaan eri kunnissa. Molemmat pitävät huolta siitä, että nähdään joka viikko ainakin parina päivänä.

En kyllä enää haluaisikaan palata elämään, jossa minulla ei ole omaa tilaa, ja oma tupa/oma lupa. Kaipa tähän päätyy, kun on pitkässä liitossa ensin tullut kunnolla ajetuksi nurkkaan. Nyt on molemmilla mukava ja turvallinen olo.

"Kaipa tähän päätyy, kun on pitkässä liitossa ensin tullut kunnolla ajetuksi nurkkaan."

Erittäin hyvin sanottu. Allekirjoitan täysin.

T. Nykyään erillään asuva

Vierailija kirjoitti:

Olis aika ihanaa asua erillään. Saisi vaan parhaat puolet parisuhteesta ja aikaa itselle ja ystäville ihan kuin sinkkuna! Eihän tuo lisää kiellä ystävien tapaamista ja omia menoja nytkään, mutta olisi siinä silti tietty ero.

Ei ole mikään pakko asua yhdessä. En ymmärrä, miksi myös erilleen muuttamista pidetään kauheana katastrofina ja eron alkuna. Voihan sitä olla oppinut itsestään ja toisesta, että suhde kestää paljon paremmin, kun ei tarvitse jakaa toisen ihan koko arkea.

Esimerkiksi en kyllä jaksaisi kun mies katsoo paljon pitkiä elokuvia. Joutuisin aina katsomaan sarjani jostain tabletilta. Sitten hän nukkuu paljon vähemmän kuin minä, ja hänen puuhailunsa illalla ja aamulla herättää minut, ja uneni on tosi huonoa. Tarvitsen aina pari yötä omassa kotona, että toivun univelasta.

Pyritään, että aina nukutaan yhdessä pari yötä viikossa, muuten mennään joustavasti.

Sovitaan aina etukäteen milloin nähdään ja kumman luona. Toinen tekee vuorotyötä joten katsotaan työvuorojen mukaan.  2-4 yötä viikossa yleensä ollaan samassa osoitteessa, lomilla tietysti enemmän. Meillä muutenkin esim matkustetaan myös erikseen, kumpikin omien harrastusten mukaan. Ihan paras ratkaisu meille! Kummallakin aikuiset lapset jo.

Me asumme nykyisin yhdessä mutta ensimmäiset neljä vuotta mentiin niin että vietettiin yhdessä pidennetyt viikonloput ja lomat. En nyt oikein ymmärrä, mikä siinä olisi ollut raskasta, selittäisitkö mitä ajat takaa.

Kiitos kaikille vastauksista, muiden kokemukset auttaa tosi paljon hahmottamaan omaa tilannetta.

Meillä siis tilanne on se, että (molempien halusta) nähdään aina minun luonani. Meillä on suunnilleen sama työaika ja arki pyörii pitkälti niin, että minä kysyn/odotan joka päivä että kumppani kertoo, tuleeko minun luokseni yöksi vai ei. Jos nähdään jossain ulkona ja ”tehdään jotain”, niin sitten odotan että käydään asia läpi siinä ”loppuvaiheessa” että tuleeko hän luokseni vai ei. Eli joka päivä mulla on tämä sama odotus edessä enkä koskaan tiedä etukäteen lopputulosta. Minua tämä stressaa todella paljon, kun mikään ei ole vielä ”aamusta asti selvää”.

Tällainen joka päivä erikseen ratkottava muuttuva tekijä vie minulta oman elämäni hallintaa pois, siltä minusta tuntuu. Yhteenmuuttaminen ei ole tällä hetkellä ratkaisu, joten ongelma on ratkottava muulla tavoin.

Asumme suht lähekkäin ja meidän on tarvittaessa helppo nähdä tai olla näkemättä eli se ei ole ongelma, vaan minua stressaa lähinnä se, että minä joka päivä käyn tämän saman odottelun/kyselyn läpi, kun haluaisin ennemmin tietää arkeni kulun edes paria päivää ennen varmaksi. Hänelle tämä on helpompaa, koska hän voi mennä kotiinsa ja laittaa ilmoituksen kun siltä tuntuu/vastata kun kysyn, eikä hänen tarvitse odotella erikseen tietoa, että menenkö hänen kotiinsa vai en.

Onko teillä ideoita, miten saada homma toimivammaksi?

- AP

Lisäksi mietin, voiko suhde pidemmällä tähtäimellä olla aidosti elämän jakamista ja vakava, sitoutunut suhde, jos se on tällainen ”erillinen palkki, josta pitää aina sopia” eikä yhteistä kotia ole, vaan toinen on aina toisella ”vieraana”? Ei se toisen asunto kuitenkaan ole sen toisen koti, ennenkuin se on sen toisen koti :D

- AP

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille vastauksista, muiden kokemukset auttaa tosi paljon hahmottamaan omaa tilannetta.

Meillä siis tilanne on se, että (molempien halusta) nähdään aina minun luonani. Meillä on suunnilleen sama työaika ja arki pyörii pitkälti niin, että minä kysyn/odotan joka päivä että kumppani kertoo, tuleeko minun luokseni yöksi vai ei. Jos nähdään jossain ulkona ja ”tehdään jotain”, niin sitten odotan että käydään asia läpi siinä ”loppuvaiheessa” että tuleeko hän luokseni vai ei. Eli joka päivä mulla on tämä sama odotus edessä enkä koskaan tiedä etukäteen lopputulosta. Minua tämä stressaa todella paljon, kun mikään ei ole vielä ”aamusta asti selvää”.

Tällainen joka päivä erikseen ratkottava muuttuva tekijä vie minulta oman elämäni hallintaa pois, siltä minusta tuntuu. Yhteenmuuttaminen ei ole tällä hetkellä ratkaisu, joten ongelma on ratkottava muulla tavoin.

Asumme suht lähekkäin ja meidän on tarvittaessa helppo nähdä tai olla näkemättä eli se ei ole ongelma, vaan minua stressaa lähinnä se, että minä joka päivä käyn tämän saman odottelun/kyselyn läpi, kun haluaisin ennemmin tietää arkeni kulun edes paria päivää ennen varmaksi. Hänelle tämä on helpompaa, koska hän voi mennä kotiinsa ja laittaa ilmoituksen kun siltä tuntuu/vastata kun kysyn, eikä hänen tarvitse odotella erikseen tietoa, että menenkö hänen kotiinsa vai en.

Onko teillä ideoita, miten saada homma toimivammaksi?

- AP

Yksinkertaista: kysyt häneltä esimerkiksi nyt tänään heti aamusta nähdäänkö illalla ja jäätkö yöksi. Jos vastaus on "en tiedä vielä" niin vastaat että "ok, teen sitten omia suunnitelmiani tälle illalle ja huomiselle minulla on muutenkin jo menoa. Torstai-iltani on vielä vapaa, ilmoittele jos haluat nähdä silloin ja kerro myös oletko jäämässä yöksi".

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaista: kysyt häneltä esimerkiksi nyt tänään heti aamusta nähdäänkö illalla ja jäätkö yöksi. Jos vastaus on "en tiedä vielä" niin vastaat että "ok, teen sitten omia suunnitelmiani tälle illalle ja huomiselle minulla on muutenkin jo menoa. Torstai-iltani on vielä vapaa, ilmoittele jos haluat nähdä silloin ja kerro myös oletko jäämässä yöksi".

Olet oikeassa, näin helppoa se olisi, jos se olisi helppoa :D Mutta kun tuokin sisällyttää sen jokapäiväisen sopimisen ja sitten jos hän illalla haluaisikin nähdä, niin minäkin saattaisin haluta ja sitten kaikki muuttuu taas nopeasti.

Taidan olla niin rutiineja kaipaava ja suunnitelmallisuudesta/varmuudesta pitävä ihminen, ettei tällainen sovi minulle :( Paljon helpompaa, kun asuu saman katon alla, niin ei tarvitse erikseen sopia että näkeekö, kun toinen kuitenkin tulee sinne yhteiseen kotiin jossain vaiheessa ihan ilman jokapäiväisiä sopimisia.

- AP