Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kokemuksia Pohjolakodista
nainen19
10.09.2018 |
Viime aikoina Muhoksen Pohjolakoti on ollut paljon uutisissa ja sen jälkeen mun elämä on ollu pelkkää alamäkeä. Olin itse sijoitettuna sinne alle vuoden kun olin alaikäinen.
Olen nyt jo lähemmäs 20 ja en ole vieläkään päässyt yli näistä traumoista mitä kyseinen paikka toiminnallaan aiheutti minulle. Törkeä vapaudenriisto, fyysinen ja psyykkinen pahoinpitely (fyysistä onneksi vain yhdessä tilanteessa, joka ei ollu siis kiinnipito vaan täysin laiton teko), kaltoinkohtelu, nöyryyttäminen, uhkailu...
En osaa toimia sosiaalisissa tilanteissa täysillä, mua ahdistaa olla minä ja koen äärimmäistä epämukavuutta olla tässä kehossa.
Inhoan itseäni ja joka ikistä mun piirrettä. Mä pelkään ihmisiä ja en luota niihin.
Mua ahdistaa ja masentaa olla elossa ja oon joutunut aloittamaan antidepressanttien ja rauhoittavien (iltaisin) syömisen.
Mun keho on täynnä viiltoarpia, mutta onneksi suurin osa on ”vain” pinnallisia.
Sain viime viikolla paniikkikohtauksen asiasta, joka muistutti hyvin vahvasti kyseiseen paikkaan liittyvästä asiasta, joka ahdisti mua erityisen paljon.
Luulin että joku tulee hakemaan mua jonnekkin samanlaiseen paikkaan ja yritin pidätellä junassa itkua samalla kun tuntui etten saanut henkeä.
Kun mun frendi tuli hakemaan mut ja vei rannalle istuskelemaan, mä rupesin itkemään yhtä rajusti kuin kolmevuotias ja kerroin kyseisestä paikasta.
Se kohtaus oli yksi pelottavimmista asioista mitä oon ikinä kokenut.
Viimeisen viikon oon ollu psyykkisesti tosi itsetuhoinen ja toivonut koko ajan kuolemaa.
Onnistuin olemaan 4 kk viiltelemättä mutta tänään retkahdin ja tein pinnallisia naarmuja.
Sen jälkeen kun pääsin sieltä, itsetuntoni oli/on hyvin hauras ja se houkuttelee välillä mun lähelle inhottavia ihmisiä. Oon joutunut raiskatuksi ja pahoinpidellyksi useamman kerran enkä ole uskaltanut puolustautua. Pohjolakodissa mua alistettiin niin paljon, että kehon ”halvaantumisesta” on tullut automaattinen reaktio.
En välttämättä uskalla lähteä pakoon jos tilanne on uhkaava, sillä pelkään agressiivisen henkilön satuttavan mua lisää.
Mä koen tosi isoa häpeää siitä että oon asunut siellä ja koen että ihmiset leimaa mut.
Ensimmäinen asia mitä siitä paikasta kuulin oli se, että siellä on murhattu ihminen..
Mulla ei ole rikosrekisteriä. En käyttänyt alaikäisenä päihteitä (join alle 18-vuotiaana kahdella käyttökerralla yhteensä 4 annosta), tehnyt rikoksia, ollut väkivaltainen tai tehnyt mitään painavan tuomittavaa. Mutta musta tuntuu että oon valtaosalle ihmisistä silti rikollinen ja paha.
Minulla on muutama frendi nykyään. Jotkut ”jättivät” mut sen jälkeen kun jouduin Pohjolakotiin. En uskalla hankkia uusia kavereita koska pelkään heidän tuomitsevan minut ja hylkäävän heti jos he saavat tietää että olen asunut Muhoksella.
Mua pidetään outona koska oon hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Mutta oikeasti oon vaan surullinen.
Useimmat sanoo että ulkoisesti näytän siltä että homma on hanskassa. Mulla ei oo taloudellisia ongelmia, lemmikki voi hyvin, ulkoinen habitus on siisti väsymystä lukuunottamatta. Mutta silti oon lopussa.
Musta tuntuu että on liian myöhäistä korjata mua.
Haluaisin tulevaisuudessa psykiatriksi/sairaanhoitajaksi/sijaisperheeksi mutta itsemotivointi on äärimmäisen vaikeaa, koska en halua elää. (Opiskelen kyllä tällä hetkellä.)
Haluaisin oman lapsen, mutta en uskalla hankkiutua raskaaksi jos mun psyyke on näin järkyttävässä kunnossa. Rehellisesti sanottuna mun kissa on ainoa syy miksen ole jo yrittänyt itsemurhaa.
Mä en vaan jaksa.
Sanokaa etten oo yksin, jooko?
Kommentit (62)
Ihmettelin erään tuttavan, joka ollut töissä kyseisessä laitoksessa, väkivaltaisuuteen taipuvaista käytöstä, mutta tuo juttu Pohjolakodista selittääkin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä joka kysyit lisää tuosta paikasta:
Laitan kun jaksan/pystyn.
Sinä ”joka et niellyt tyttären tarinaa”.
Taidat olla työntekijä siellä?
Lisäksi en ole mikään ”tytär” vaan aikuinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm... Pohjolakotiin sijoitetaan yleensä vain niitä nuoria, joiden kanssa ei muualla pärjätä. Tämä tilanne oli ainakin menneinä vuosina. Esim. tavallisessa lastenkodissa, jos kävi toistuvasti ohjaajien kimppuun kesken läksyissä auttamisen, uhkaili, karkaili ja oli vaaraksi ympäristölleen... kun kokoa alkoi jo olla ja ei vaan enää pärjätty, tuli osoitteeksi Pohjolakoti.
Tavallisessa lastenkodissa tapahtuu myös monenlaista, ne eivät vain aina päädy otsikoihin. Aikoinaan yksi työkaverini pahoipideltiin kahden nuoren toimesta niin pahasti, ettei hän enää koskaan palannut työelämään. Kyseessä oli yksikkö, jossa elettiin kuin tavallisessa kodissa.
Ai jos hakkaa tarpeeki niin jossain kohtaa lyö takaisin? Tämähän tarkoittaa, että kaikkia ihmisiä pitäisi tuomita hakkaamalla, koska jossain kohtaa lyövät takaisin eli heitä pitää rangaista hakkaamalla.
Tätä loppua en nyt ymmärtänyt. Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti arjesta tavallisessa lastenkodissa, jossa lapsi/nuori oli vaaraksi ympäristölleen... todettiin, ettei ko. laitos enää selviydy nuoren kanssa. Hän ei ottanut kantaa Pohjolakodin käytäntöihin... tavallisessa lastenkodissa ei ole tiloja eristämiseen... jos nuori päättää painella ulos ovesta, niin hän sitten lähtee.
Kyllä ainakin nuorisokodeissa usein eristystilat on.
Kaikissa nuorisokodeissa ei ole.
Missään normaalissa lastensuojelulaitoksessa en ole tällaista kuullut olevan.
nainen19 kirjoitti:
Kaikissa nuorisokodeissa ei ole.
Missään normaalissa lastensuojelulaitoksessa en ole tällaista kuullut olevan.
Olin itse laitoksessa, jonka yhteydessä oli ihan ”normaali” nuorisokoti. Sillä niiden eristyshuoneella meitäkin uhkailtiin usein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nainen19 kirjoitti:
Aika outoa:o
Minkä niminen laitos oli kyseessä?
En uskalla sanoa tarkkaa nimeä, koska kärsin myös vielä niiden aikojen aiheuttamista traumoista enkä halua että sieltä joku tunnistaa. Mutta alle 200 km säteellä Pohjolakodilta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi juttu mikä sun pitäisi ymmärtää ensimmäiseksi: kukaan fiksu ei sinua hyljeksi pelkästään tuon taustan perusteella. Todennäköisin syy reaktioille, jotka tulkitset noin, on todellisuudessa sitä, että huostaanotto ja sijoitus ylipäätään ovat ihmisille niin vaikeita asioita, ettei tiedetä, miten siihen reagoisi. Helpompi sivuuttaa koko juttu. Samoin tehdään usein muidenkin vaikeitten asioiden kanssa.
Ja tämä uutisointihan on sinun kannaltasi vain hyvä asia. Ihmiset tiedostaa nyt, ettei siellä ole toimittu oikein, ja muiden on helpompi osoittaa myötätuntoa sitä kautta.
Sinulla on oikeus sijaishuollon jälkihuoltoon, onhan sulla kontakti sosiaalityöhön? Terapiaa pitää järjestyä, ja sossulla on velvollisuus sua auttaa siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt mä en ihan purematta niele tämän tyttären tarinaa...Pohjolakotiin (tai ylipäänsä sossujen kanssa asioimaan huostaanottoon saakka)ei kyllä joudu ihan koulumyöhästelyistä. Mitä olen työni puolesta ollut tekemisissä tämäntason hankalan käytöksen kanssa ei siinä ihan pään silittely auta- vaikka se onkin Suomessa ainut jota voi tehdä ja tuloksethan näkyvät.
Samaa sarjaa kuin vangit jotka vinkuvat vankeuttaan- mitäs läksit??
Ap tietenkin kirjoittaa omasta näkökulmastaan, ei kaikki huostaanotetut koskaan myönnä, että heissä olisi koskaan mitään syytä voinut olla. Ap:kin vahingossa, väärinkäsitysten vuoksi sinne joutui, ja vaikka olisi näin, niin noin pienistä ei sinne joudu, ei millään. Todellakin taustalla on paljon muutakin, joko väkivaltaa tai päihteitä. Hatkat ovat ihan peruskauraa monelle.
Mutta poko on aivan prse mesta, sinne ei kenenkään kuuluisi joutua, niin kauankuin siellä ei osata lain puitteissa hoitaa asioita, etenään niitä ikäviä.
Itse olen ollut töissä tavallisessa lastenkodissa, jossa vanhimmat asuivat omissa itsenäistymisasunnoissaan lastenkodin yhteydessä. Ei siellä ollut tiloja eristämiseen. Siellä oli huoneet samalla tavoin kuin tavallisissa kodeissa, paitsi lapset saattoivat halutessaan lukita huoneensa. Samoin lastenkodin toimisto oli lukossa... koska lasten papereita säilytettiin siellä yms. Öisin työntekijä oli vain varalla eli meni lasten mentyä nukkumaan myös itse... nukkui nuorimpien lasten huoneiden vieressä, jotta heräsi, jos joku näki pahaa unta tms.
Monet entiset asukkaat tulivat lastenkotiin viettämään joulua tms. tai saattoivat vain poiketa moikkaamaan vanhoja omaohjaajiaan.
Meillä ei siis ollut rahkeita huolehtia kovin väkivaltaisista nuorista tai sellaisista, jotka olivat liian rajattomia tämän kaltaiseen ympäristöön.
Pohjolakoti on täysin erilainen paikka... yleensä siellä asuvat nuoret eivät pärjää edellä mainitun kaltaisissa paikoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään tähän minun ja isäpuoleni käymän keskustelun mun silloisesta viiltelystä:
I: isäpuoli
Y: sen aikainen yksikön johtaja
M: minä
Oon muokannut ulkoasua lievästi tunnistettavuuden vuoksi, mutta sisältö on sama. Oon jättänyt pois liiaksi tunnistettavia tietoja:
I: ”No ainakin tuohon viiltelyjuttuun voin sanoa että Y ainakin tuntui vähättelevän sitä meille.”
M: ”Yep. Mitä ne sano? Eiks se ollu se joka väitti etten viiltele? Vaikka aloin viiltelee syyskuussa.
Eikö se väittänyt silloin joulukuussa etten mä viiltele?”
I: ”Joo, jotain siihen suuntaan ja sitten kun mä kerroin, et oon nähnyt kuvia sun viiltelyjäljistä, niin se taisi vaan sanoa, että ne on ihan pintahaavoja ja ettei sulla ole välineitä tehdä syvempiä.”
M: *laittaa muutaman kuvan ja kysyy että onko nämä muka pintanaarmuja*
Lasilla saa niin syvän kun haluaa.
Ja myös ”vain pintahaavat” on myös itsetuhoisuutta.”
I: ”Oisko ollut silloin joulukuussa joo...”
M: ”Eli se siis väitti etten viiltele ja sit kun jäi valehtelusta kiinni niin vähätteli asiaa?”
I: ”Jotain siihen suuntaan, muistikuvani ovat hiukan hämäriä, mutta sellainen kuva mulle on jäänyt.”
I: ”Muistan sen, että me äitis kanssa kyllä ihmeteltiin sitä ja sanottiin, et meidän mielestä se oli huolestuttavaa ja et ne ei näyttäny miltään pintanaarmuilta.”
(jatkuu)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M: ”Niinpä.”
I: ”Se taisi väittää, että oot lyijykynällä tai jollain vastaavalla tehnyt ne.”
M: ”Mitä se vastas siihen että se oli teistä huolestuttavaa?
Mitä vittua? Mä tein laseilla ja terillä. Lainailin ********:n kanssa teriä kun se tuli sinne paikkaan. Tein kans teroittimen terillä.”
I: ”En ole varma tuosta, vai oliko se terottimen terällä sittenkin, mitä se väitti.”
M: ”Okei.”
I: ”Ensin taisi väittää, ettet pysty viiltelemään, koska siellä vahditaan, ettei saa mitään teräviä esineitä huoneeseen. Muistaakseni siis näin.”
M: ”Niinpä tosiaan ”vahditaan”. Mitä muuta se vähätteli?”
I: ”Sitten kun sanottiin, että meillä on kuvatodisteita, niin se sanoi justiinsa tuosta, että oot kynänterottimella yrittänyt ja että sillä ei saa syviä.”
M: ”Mitä vittua? Kyl sillä saa, kun painaa tarpeeksi. Ja ostin lisäksi kaupasta niitä teriä kaikilla panttipullorahoilla.
Eli Y siis jäi valehtelusta kiinni ja sit vähätteli asiaa... Loistavaa.”
I: ”En tiedä, tiesikö se niistä mitään. Mut;- kovasti yritti vakuutella, että he pystyy estämään sua viiltelemästä (vaikket sitä edes olevinaan ollut tehnytkään).”
M: ”Oliko se Y kans joka kusetti siitä ”huumekämppäjutusta”?
(Yksikkö valehteli minun viettäneen aikaa todennäköisessä huumekämpässä Helsingissä aikuisten miesten kanssa. ”Helsingin poliisilla vahva epäily”.
Kun soitin Helsingin poliisille heidän ”vahvasta epäilystään”, heillä ei ollut hajuakaan tällaisesta asiasta.
No, he soittivat minulle takaisin ja vahvistivat, ettei asia pidä paikkaansa. Tein tästä sen jälkeen rikosilmoituksen valehtelusta asiakirjoissa.)
M: ”Niinpä tosiaan. Mulla oli sijoituksen loputtua 3,5 sataa näkyvää arpea/haavaa.”
I: ”Se oli siinä raportissa, mistä luettiin. Sitten muistaakseni soitettiin sinne. En muista kuka oli puhelimessa, mutta ne taisi just kertoa, että tällaista olisivat saaneet tietoonsa.”
M: ”Olipa tosi ”aikaisin” saanut tietoon kun on viillelty 3 kk ja nyt vasta huomaa..”
I: ”Eikun tuo oli siihen huumejengi-juttuun.”
M: ”Aa okei.”
I: ”Eli me saatiin tietää se raportista vasta. Mutta kyllä ne meille vahvisti, että näin olivat muka saaneet tietää. Luultiin siis, että liikut huumehörhöjen parissa 🙄”
M: ”Se on kiva...”
I: ”Eikö 😬?”
*myöhemmin*
I: ”Juttelin äitis kanssa aiheesta ja sekin muistaa ainakin sen, että Y vähätteli sun viiltelyä. Mutta siitä se ei ollut varma, että väittikö se Y aluksi, ettei viiltely ole mahdollista. Mutta minä muistelen, et kyllä väitti.”
M: ”Niin se vähätteli alusta asti. Ja oon varma et väitti.”
I: ”Joo, no mun täytyy yrittää muistella, miten se keskustelu meni, että saan mahdollisimman tarkkaan kuvattua sen.”
*siinä vaiheessa kun he saivat tietää (ei laitoksesta, vaan näkivät kuvia mun viiltelystä), olin viillellyt kolme kuukautta. Lastensuojelulaitos sai tietää viiltelystä vajaa kuukauden sen aloittamisen jälkeen.*
M: ”Ja ne sai tietää viiltelystä lokakuussa. Eikö ne sanonu siitä mitään? :,D”
I: ”Eli pimittivät sen meiltä 😠 Ei ennen kuin me otettiin se puheeksi. Soitettiin sinne, kun löysin ne kuvat.”
M: ”Se ei oo lain mukaista.”
I: ”Joo ei taida olla.”
M: ”Ne ei kans antanu mun mennä lääkäriin, terkkarille eikä psykalle. Eikä sairaalaan.”
I: ”Muistan. Mekin silloin soitettiin sinne ja pyydettiin että pääsisit osastolle.”
M: ”Mitä ne siihen sano?”
I: ”En enää muista.”
M: ”Vahvasti itsetuhoinen ja mielenterveysongelmainen nuori/lapsi kuuluu aina osastolle. Näin on vahvistanut kans se mun lääkärikaveri.”
I: ”Meille ne taisivat perustella sitä, että sinä "vaan haet huomiota", ettet oikeasti ole itsetuhoinen.”
Lisäisin vielä, että sen paikan lääkäri määräsi asiakkaille ketiapiinia kuin lapsille karkkeja.
(Tuoteselosteessa sanotaan ettei sitä saa käyttää alle 18-vuotiaat.) Siinä yksikössä missä olin ei tainnut olla yhtäkään lasta joka ei olisi syönyt ketiapiinia sijoituksen aikana. Tuntui, että se oli siellä sama asia kun söisi vihreitä vihanneksia.
Minulla ei ole koskaan ollut psykoosia eikä skitsofreniaa (tervetuloa katsomaan myös mun OmaKantaa).
Siellä yksi nuori kommentoi mulle ekana viikkona, että ”täällä syötetään ketipinoria jotta nuoret saatais hiljaisiksi.”
Isäpuolen kommentti oli myös samankaltainen:
”Ehkä ne oletti, että se turruttaa kaikki niin, ettei ne jaksa riehua ja kapinoida.”
Kaikki psyykkiset ongelmasi johtuvat yhdestä vuodesta Pohjolakodissa? Missä olit ennen tuota vuotta ja sen jälkeen? Mikä oli lähtötilanne - jokin syy lienee ollut, että ylipäätään päädyit paikkaan?
Vierailija kirjoitti:
Kaikki psyykkiset ongelmasi johtuvat yhdestä vuodesta Pohjolakodissa? Missä olit ennen tuota vuotta ja sen jälkeen? Mikä oli lähtötilanne - jokin syy lienee ollut, että ylipäätään päädyit paikkaan?
Eivät toki ihan kaikki, mutta sillä on äärimmäisen suuri vaikutus mun mielenterveyteen.
Aikaisemmin tässä ketjussa vastasin sijoituksen syihin.
Ennen sijoitusta olin suht. iloinen ja en inhonnut läheskään yhtä paljon itseäni kuin Muhoksella. Olin fyysisesti myös hyvässä kunnossa ja urheilin paljon.
Ennen sitä vuotta asuin nuorisokodissa (joka oli hyvä paikka), sen jälkeen muutin itsenäistymiskämppään (koska halusin sieltä mahdollisimman nopeasti pois).
Siellä en käytännössä oleskellut juuri ollenkaan ja sieltä vein 3kk päästä kamat varastoon ja oleskelin kavereilla ja sukulaisilla kuukauden. Sen jälkeen muutin omaan kämppään.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset paikat ovat hyvä esimerkki siitä miten valta turmelee, eli enemmän tarkastuksia ja nuorten hyvän hoidon varmistaminen ykkösprioriteetiksi.
Nyt siis puhutaan paikasta, jossa nuoret murhasivat työntekijän muutama vuosi sitten. Kaikkia ihmisiä ei vaan voi auttaa, valitettavasti. Mitä ketjun aloitukseen tulee, niin noilla tiedoilla et varmasti ole ollut sijoitettuna Pohjolakotiin.
Alue: Aihe vapaa
Ymmärrän hyvin. Olen pahoillani. Itse olin Vuorelassa. Vieläkin näen ahdistavia ja todentuntuisia unia jossa ihmettelen miksi minua edelleen 35-vuotiaana siellä pidetään. Aamulla joudun miettimään hetken kuka olen ja missä asun oikeasti. Suosittelen terapiaa, pitkää terapiaa! Itse selvisin elämään rankan taistelun myötä, vaikka edelleen kärsin muistoista.