YLE: Sinisen tulevaisuuden loikka oli Harry Harkimon mukaan hallitukselta suunniteltu manööveri, joka kansanedustajilta salattiin
https://yle.fi/uutiset/3-10396206
Hallituspuolueista on kiistetty jyrkästi, että perussuomalaisten kahtiajako ja sinisen eduskuntaryhmän muodostamisen sekä ministerinsalkkujen säilyttäminen olisi ollut suunniteltu tapahtumakulku.
Harkimo on eri mieltä.
– Tietysti tämä oli hallituksen ja kokoomuksen tiedossa ja etukäteen suunniteltu ja sovittu manööveri.
Harkimo on varma, että myös kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo tiesi asiasta.
– Kuulin sen myöhemmin Veikkauksen hallituksen kokouksessakin, kun Raimo Vistbacka, joka silloin oli perussuomalaisten säätiön johdossa, kertoi mulle, että kaikki oli sovittu etukäteen kokoomuksen ja loikkaavien perussuomalaisten kanssa.
Kommentit (54)
Harkimolla saa olla mielipide. Mielipidehän ei ole useinkaan sama asia kuin fakta. Olihan hänellä sellainenkin mielipide, että hänestä olisi oltu kulttuuriministeriä tekemässä, mutta ei tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapahtumien kulku on jo aikoja sitten selvitetty Hommalla. Kuka, Mitä, Missä, Milloin. Ei tuossa Harkimon ulostulossa kirjassaan ole paljonkaan uutta tapahtumaketjusta kiinnostuneille.
Päivän vitsi, selvittäisivät ensin sen oman operaationsa jolla hoideltiin persujen valta kokonaisuudessaan hommaporukalle. Siitäkin puhuttiin lehdessä mutta hommalaiset leikkii etteivät tiedä asiasta mitään.
”Hommaporukalla” on ilmeisesti sitten melkoisen paljon valtaa. Tai sitten sinulla vaan viiraa päässä. Taidan valita jälkimmäisen.
Sehän oli täysin selvää, että persut tuhoutuvat lopullisesti Halla-ahon valitessaan. Outoa olisi ollut, jos hallitus ei olisi varautunut siihen.
Sama kävi ilmi heti loikan jälkeen erään persupoliitikon kirjoituksesta (en muista kenen). Mutta lyhykäisyydessään: tarkoituksena oli saada ps-puolueen johtoon Terho ja varapuheenjohtajaksi joku nykyisistä sinisistä. Tällöin puolue voisi tehdä päätöksiä, vaikka Halla-Aho olisi poissa. Valta pysyisi niissä käsissä, jossa se aiemmin oli.
Mutta puoluekokous sotki suunnitelmat. Halla-Ahon, Huhtasaaren ja Hakkaraisen valinta tarkemmin sanoen. Sitten laitettiin toimeen varasuunnitelma, joka sisälsi nykyisen johdon eroamisen (suunniteltu etukäteen kokoomuksen kanssa, Sipiläkin oli varmaan tietoinen). Soini ynnä muut erosivat, uusi puolue laitettiin pystyyn, ministeripaikat säilyivät. Syynä "arvopohjat".
Törkein äänestäjien pettäminen Suomen politiikassa, ainakin toistaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Hjallis on sen verran totuuden torvi että uskon varmuudellla näin olleen.
Onhan siitä ollut juttua jo aikaisemminkin .
Taatusti on totta. Ei muuten olis Soini uhkunut sellaista varmuutta asemastaan mitä toi julki välittömästi kokouksen jälkeen kun Halla-aho voitti kisan. Timo Soini julisti televisiossa; Mutta minä pysyn ulkoministerinä!
Vierailija kirjoitti:
https://yle.fi/uutiset/3-10396206
Hallituspuolueista on kiistetty jyrkästi, että perussuomalaisten kahtiajako ja sinisen eduskuntaryhmän muodostamisen sekä ministerinsalkkujen säilyttäminen olisi ollut suunniteltu tapahtumakulku.
Harkimo on eri mieltä.
– Tietysti tämä oli hallituksen ja kokoomuksen tiedossa ja etukäteen suunniteltu ja sovittu manööveri.
Harkimo on varma, että myös kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo tiesi asiasta.
– Kuulin sen myöhemmin Veikkauksen hallituksen kokouksessakin, kun Raimo Vistbacka, joka silloin oli perussuomalaisten säätiön johdossa, kertoi mulle, että kaikki oli sovittu etukäteen kokoomuksen ja loikkaavien perussuomalaisten kanssa.[/quote
Mikähän aloitus tämä on vauva.fi palstalla. Tänne ei kukaan järkevä ihminen eksy kuin korkeintaan pelleilläkseen.
Jämäpersuille se taisi tulla yllätyksenä, sen verran hölmistyneet ilmeet olivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kävi ilmi heti loikan jälkeen erään persupoliitikon kirjoituksesta (en muista kenen). Mutta lyhykäisyydessään: tarkoituksena oli saada ps-puolueen johtoon Terho ja varapuheenjohtajaksi joku nykyisistä sinisistä. Tällöin puolue voisi tehdä päätöksiä, vaikka Halla-Aho olisi poissa. Valta pysyisi niissä käsissä, jossa se aiemmin oli.
Mutta puoluekokous sotki suunnitelmat. Halla-Ahon, Huhtasaaren ja Hakkaraisen valinta tarkemmin sanoen. Sitten laitettiin toimeen varasuunnitelma, joka sisälsi nykyisen johdon eroamisen (suunniteltu etukäteen kokoomuksen kanssa, Sipiläkin oli varmaan tietoinen). Soini ynnä muut erosivat, uusi puolue laitettiin pystyyn, ministeripaikat säilyivät. Syynä "arvopohjat".
Törkein äänestäjien pettäminen Suomen politiikassa, ainakin toistaiseksi.
He kunnioittivat kansan tahtoa. Suomen kansa vihaa Halla-ahoa, eikä yksikään suomalainen ollut äänestänyt sen saastapersun johtamaa puoluetta.
Ei yksikään? No täällä on ainakin yksi, joka on Halla-Ahoakin joskus äänestänyt. Ja on meitä muitakin, vaikka se joistakin tuntuu ihan käsittämättömältä. Ja jos joku haluaa haukkua "saastapersuksi", niin sitten haukkuu. Saa kai sitä olla eri mieltä?

En ole tuo kenelle kitiset, mutta hän tarkoitti, että yksikään suomalainen ei ole äänestänyt Halla-ahon johtamia perussuomalaisia. Vuosien 2011 ja 2015 jytkyt olivat Timo Soinin johtaman puolueen.

Joo, tuo on kyllä niin epätoivoinen yritys vastata sinisiä ei ole voinut - äänestää argumenttiin, ettei mitään rajaa.

Timo Soinin johtaman mutta hänpä ratsasti voittoon Tony Halmeen ja vastaavien avulla. Eikä moittinut koskaan vaikka nämä Halmeet olisi sanoneet tai tehneet mitä. Soini hieroi vaan käsiään yhteen ja hyvästeli että kaikki sataa persujen laariin. Kannattajat. Toki Soininkin puheet olivat täysin muuta mitä nykyään. Hän pitää kynsin hampain kiinni tolpastaan ja puheetkin muuttuneet sen mukaiseksi. Sielunsa ja ruhonsa myynyt tolpalleen.

Ei yhtään sen epätoivoisempi kuin jatkuva kitinä siitä ettei sinisiä ole äänestänyt kukaan. Sitten ei ole hallapersujakaan joten taas kerran persun voi päihittää alkeellisella logiikalla.

Hommalainen ei tunnu näkevän maailmasta muuta kuin sen oman pikku siivunsa.
Vierailija kirjoitti:
Sehän oli täysin selvää, että persut tuhoutuvat lopullisesti Halla-ahon valitessaan. Outoa olisi ollut, jos hallitus ei olisi varautunut siihen.
Niin, se on se ero harrastelijoiden ja kokeneiden ammattilaisten välillä. Ammattilaiset varautuvat epätodennäköisiinkin vaihtoehtoihin ainakin miettimällä mitä voi tapahtua, harrastelijat jää ulisemaan paikalleen että yhyy, miks noi noin teki kun me luultiin että ne tekee toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kävi ilmi heti loikan jälkeen erään persupoliitikon kirjoituksesta (en muista kenen). Mutta lyhykäisyydessään: tarkoituksena oli saada ps-puolueen johtoon Terho ja varapuheenjohtajaksi joku nykyisistä sinisistä. Tällöin puolue voisi tehdä päätöksiä, vaikka Halla-Aho olisi poissa. Valta pysyisi niissä käsissä, jossa se aiemmin oli.
Mutta puoluekokous sotki suunnitelmat. Halla-Ahon, Huhtasaaren ja Hakkaraisen valinta tarkemmin sanoen. Sitten laitettiin toimeen varasuunnitelma, joka sisälsi nykyisen johdon eroamisen (suunniteltu etukäteen kokoomuksen kanssa, Sipiläkin oli varmaan tietoinen). Soini ynnä muut erosivat, uusi puolue laitettiin pystyyn, ministeripaikat säilyivät. Syynä "arvopohjat".
Törkein äänestäjien pettäminen Suomen politiikassa, ainakin toistaiseksi.
He kunnioittivat kansan tahtoa. Suomen kansa vihaa Halla-ahoa, eikä yksikään suomalainen ollut äänestänyt sen saastapersun johtamaa puoluetta.
Ei yksikään? No täällä on ainakin yksi, joka on Halla-Ahoakin joskus äänestänyt. Ja on meitä muitakin, vaikka se joistakin tuntuu ihan käsittämättömältä. Ja jos joku haluaa haukkua "saastapersuksi", niin sitten haukkuu. Saa kai sitä olla eri mieltä?
En ole tuo kenelle kitiset, mutta hän tarkoitti, että yksikään suomalainen ei ole äänestänyt Halla-ahon johtamia perussuomalaisia. Vuosien 2011 ja 2015 jytkyt olivat Timo Soinin johtaman puolueen.
Timo Soinin johtaman mutta hänpä ratsasti voittoon Tony Halmeen ja vastaavien avulla. Eikä moittinut koskaan vaikka nämä Halmeet olisi sanoneet tai tehneet mitä. Soini hieroi vaan käsiään yhteen ja hyvästeli että kaikki sataa persujen laariin. Kannattajat. Toki Soininkin puheet olivat täysin muuta mitä nykyään. Hän pitää kynsin hampain kiinni tolpastaan ja puheetkin muuttuneet sen mukaiseksi. Sielunsa ja ruhonsa myynyt tolpalleen.
soinipersut oli yksi median luoma kupla. kun soinilaiset lähti, ei persujen kannatus hievahtanutkaan, sen sijaan soinilaisten kannatus on tukevasti alle virhemarginaalin. eli persukannatus perustui tähän "yhteen asiaan" ennen niin kuin nytkin.

19% > 8% on aika reipas pudotus, varsinkin kun teoria oli että kun soinista on päästy eroon niin persujen kannatus pomppaa sinne päiväunissa nähtyyn 30%.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kävi ilmi heti loikan jälkeen erään persupoliitikon kirjoituksesta (en muista kenen). Mutta lyhykäisyydessään: tarkoituksena oli saada ps-puolueen johtoon Terho ja varapuheenjohtajaksi joku nykyisistä sinisistä. Tällöin puolue voisi tehdä päätöksiä, vaikka Halla-Aho olisi poissa. Valta pysyisi niissä käsissä, jossa se aiemmin oli.
Mutta puoluekokous sotki suunnitelmat. Halla-Ahon, Huhtasaaren ja Hakkaraisen valinta tarkemmin sanoen. Sitten laitettiin toimeen varasuunnitelma, joka sisälsi nykyisen johdon eroamisen (suunniteltu etukäteen kokoomuksen kanssa, Sipiläkin oli varmaan tietoinen). Soini ynnä muut erosivat, uusi puolue laitettiin pystyyn, ministeripaikat säilyivät. Syynä "arvopohjat".
Törkein äänestäjien pettäminen Suomen politiikassa, ainakin toistaiseksi.
He kunnioittivat kansan tahtoa. Suomen kansa vihaa Halla-ahoa, eikä yksikään suomalainen ollut äänestänyt sen saastapersun johtamaa puoluetta.
Ei yksikään? No täällä on ainakin yksi, joka on Halla-Ahoakin joskus äänestänyt. Ja on meitä muitakin, vaikka se joistakin tuntuu ihan käsittämättömältä. Ja jos joku haluaa haukkua "saastapersuksi", niin sitten haukkuu. Saa kai sitä olla eri mieltä?
En ole tuo kenelle kitiset, mutta hän tarkoitti, että yksikään suomalainen ei ole äänestänyt Halla-ahon johtamia perussuomalaisia. Vuosien 2011 ja 2015 jytkyt olivat Timo Soinin johtaman puolueen.
Joo, tuo on kyllä niin epätoivoinen yritys vastata sinisiä ei ole voinut - äänestää argumenttiin, ettei mitään rajaa.
Ei yhtään sen epätoivoisempi kuin jatkuva kitinä siitä ettei sinisiä ole äänestänyt kukaan. Sitten ei ole hallapersujakaan joten taas kerran persun voi päihittää alkeellisella logiikalla.
Viimeksihän persuilla oli ehdokas presidentinvaaleissa, tuli kolmanneksi. Sai yli 200 000 ääntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kävi ilmi heti loikan jälkeen erään persupoliitikon kirjoituksesta (en muista kenen). Mutta lyhykäisyydessään: tarkoituksena oli saada ps-puolueen johtoon Terho ja varapuheenjohtajaksi joku nykyisistä sinisistä. Tällöin puolue voisi tehdä päätöksiä, vaikka Halla-Aho olisi poissa. Valta pysyisi niissä käsissä, jossa se aiemmin oli.
Mutta puoluekokous sotki suunnitelmat. Halla-Ahon, Huhtasaaren ja Hakkaraisen valinta tarkemmin sanoen. Sitten laitettiin toimeen varasuunnitelma, joka sisälsi nykyisen johdon eroamisen (suunniteltu etukäteen kokoomuksen kanssa, Sipiläkin oli varmaan tietoinen). Soini ynnä muut erosivat, uusi puolue laitettiin pystyyn, ministeripaikat säilyivät. Syynä "arvopohjat".
Törkein äänestäjien pettäminen Suomen politiikassa, ainakin toistaiseksi.
He kunnioittivat kansan tahtoa. Suomen kansa vihaa Halla-ahoa, eikä yksikään suomalainen ollut äänestänyt sen saastapersun johtamaa puoluetta.
Ei yksikään? No täällä on ainakin yksi, joka on Halla-Ahoakin joskus äänestänyt. Ja on meitä muitakin, vaikka se joistakin tuntuu ihan käsittämättömältä. Ja jos joku haluaa haukkua "saastapersuksi", niin sitten haukkuu. Saa kai sitä olla eri mieltä?
En ole tuo kenelle kitiset, mutta hän tarkoitti, että yksikään suomalainen ei ole äänestänyt Halla-ahon johtamia perussuomalaisia. Vuosien 2011 ja 2015 jytkyt olivat Timo Soinin johtaman puolueen.
Timo Soinin johtaman mutta hänpä ratsasti voittoon Tony Halmeen ja vastaavien avulla. Eikä moittinut koskaan vaikka nämä Halmeet olisi sanoneet tai tehneet mitä. Soini hieroi vaan käsiään yhteen ja hyvästeli että kaikki sataa persujen laariin. Kannattajat. Toki Soininkin puheet olivat täysin muuta mitä nykyään. Hän pitää kynsin hampain kiinni tolpastaan ja puheetkin muuttuneet sen mukaiseksi. Sielunsa ja ruhonsa myynyt tolpalleen.
soinipersut oli yksi median luoma kupla. kun soinilaiset lähti, ei persujen kannatus hievahtanutkaan, sen sijaan soinilaisten kannatus on tukevasti alle virhemarginaalin. eli persukannatus perustui tähän "yhteen asiaan" ennen niin kuin nytkin.
Persujen kannatus tippui kyllä sinne 4-6 prosentiin. Siitä se ei ole enää paljoa hievahtanut, eikä ainakaan nouse.

Missä tuollainen teoria on esitetty? Sinun huumehöyryisissä harhoissasi?
Sipilän uukkari. Muistakaa se!