Lue keskustelun säännöt.
Huonoja terapiakokemuksia???
10.09.2018 |
Pakko avautua, en tiedä mihin muualle kirjoittaa...Kävin terapiassa lähemmäs 2 vuotta erinäisten ongelmien takia ja jätin lopulta terapian kesken, koska kemiani eivät toimineen terapeutin kanssa. Nyt kiinnostaisi kuulla, millaisia kokemuksia av:laisilla on huonoista terapeuteista!
Taustatietoja: olin vakavasti koulukiusattu koko kouluajan ja traumatisoitunut sekä tämän että muiden erinäisten vaikeuksien takia.
Alussa kaikki vaikutti hyvältä ja pidin tästä keski-ikäisestä naisesta, mutta mitä pidemmälle terapia eteni, sen enempi tuntui siltä, että aika ja rahat menevät hukkaan. Joskus puolen vuoden kohdalla ajattelin ensimmäisen kerran, että kemiamme eivät pelaa ja olisin halunnut vaihtaa terapeuttia.
Sanoin toistuvasti, että tuntuu kuin kemiamme eivät kohtaisi ja olen miettinyt terapeutin vaihtamista ja joka kerta hän vakuutteli, että vaihtaminen ei toimi ja että hänestä kemioissamme ei ole mitään vikaa. Hämmennyin tästä ja ärsyynnyin, mutta en tajunnut olla itse aloitteellinen ja vaihtaa...
Terapeuttia kiinnosti ensisijaisesti vanhempani ja tuntui, että halusi jatkuvasti puhua isä-ja äitisuhteestani, vaikka koulukiusaaminen ja sen mukanaan tuomat traumat ovat vaikuttaneet minuun mielestäni enemmän.
Sekin harmitti, kun maksoin vahingossa 100€ liikaa terapialaskusta ja kun pyysin sitä takaisin, terapeutti sanoi, ettei se onnistui, koska "laskelmat menevät sekaisin". En koskaan päässyt täysin selville siitä, mitä hän tällä tarkoitti. Tässä vaiheessa viimeistään meni luottamus ja aloin epäillä että nainen on vain rahan perässä.
Heti terapian alussa totesi minulle, että tod.näk.tulen tarvitsemaan vähintään 4 vuotta terapiaa ja kun menin pyskiatrille hakemaan B-lausuntoa terapian jatkoa varten, hän totesi, että samaa terapeuttini on sanonut muillekin potilailleen...
Kun pyysin toisen vuoden terapiasopimusta kirjalliseva, hän hymyili ja totesi, että "sinä luulet että minä olen sadisti". Ilmeisesti koki jotenkin loukkaavana sen, vaikka ymmärtääkseni terapiasopimusten kirjallisena tekeminen on ihan normi? Väitti myös, että vanhemmillani on sadomasokistinen suhde (ei seksiin viitaten vaan koska isä alistaa äitiä) ja kun kerroin, että eräs tuttu on puhunut itsemurhasta, terapeutin mielestä sellainen on "sadistista." Kovasti tykkäsi käyttää siis kyseisiä termejä ja jäin miettimään, kuuluuko tällainen nimenomaan psykodynaamiseen terapiaan?
Terapeutilla takanaan pitkä ura, koulutukseltaan ylemmän erityistason psykoterapeutti, erikoistunut psykodynaamiseen terapiaan ja käynyt aikanaan oman terapian läpi.
Lopulta päädyin kuuntelemaan vaistojani ja keskeyttämään lopultakin terapian, jonka johdosta minulle laukesi ahdistuneisuushäiriö...
Nyt en pysty luottamaan enää yhteenkään terapeuttiin. Lopettamisesta on jo vuosi mutta silti tuntuu että olen ihan vereslihalla edelleen ja syvästi pettynyt terapiaan ja terapeuttiin .
Miten muilla täällä, onko yhtä huonoja kokemuksia terapeuteista?
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Tätä palstaa kun lukee, tulee mieleen että Suomessa on vain epäonnistuneita terapeutteja. (Tai ainakin yksi pettynyt asiakas...)
Kyllä meitä pettyneitä asiakkaita on paljon. Tämän palstan lisäksi muutkin palstat on pullollaan huonoja terapiakokemuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hajutonmautonjanäkymätön kirjoitti:
Voiko terapian tarkoitus tosiaan olla murtaa ihmisen persoonallisuus? Minusta tuntui, että juuri niin tapahtui minun terapiassani. En ollut tarpeeksi terve kestämään sitä, vaan lopetin. Minua terapeutti nimitti muun muassa masokistiksi. Muitakin termejä oli käytössä, mutta en uskalla kirjoittaa tarinaani, ettei hän tunnistaisi minua. Näytti kuin hän olisi nauttinut minua nimitellessään, mutta ehkäpä minä kuvittelin. Tai sitten kävi samaa kuin alistavassa parisuhteessa tapahtuu, että sitä alkaa epäillä olevansa niin pimeä että kyseenalaistaa omat havaintonsa.
Aloin välttää puhumasta todellisista tuntemuksistani, koska empatia terapeutilta puuttui ja tulkinnat sattuivat liikaa. Häpeän takia piilotin todelliset tuntemukseni. Eihän silloin terapiasta voi olla hyötyä. En ollenkaan ymmärrä, miten tällainen konsepti voi toimia. Avaat itsestäsi kaiken ja tulet vahingoitetuksi.
Luotin terapeuttiin koko ajan vähemmän ja sitten lopetin kesken. Minäkään en uskalla enää etsiä apua itselleni, koska tämä yksi kerta rikkoi jotain liikaa enkä voi antaa vastaavan toistua enää.
Hyvä kirjoitus, samaistuin tähän.
"Voiko terapian tarkoitus tosiaan olla murtaa ihmisen persoonallisuus?"
Minusta tuntuu, että monilla terapeuteilla ja psykiatrisessa hoidossa yleensä on tällaisia käsityksiä, kokemusta on. Mutta tämä on aivan väärä lähtökohta. Kukaan ei ole täysin sairas persoonallisuudeltaan, joten persoonallisuuden murtaminen on aivan turhaa, ja todella haitallista. Vähän sama asia kuin se, että fyysisen terveydenhoidon puolella potilailta yritettäisiin murtaa koko fysiikka.
"Näytti kuin hän olisi nauttinut minua nimitellessään, mutta ehkäpä minä kuvittelin."
Samanlaista kokemusta itsellä tästäkin. Usein on tuntunut siltä, että minua alistetaan terapiassa. Ja sitten olen miettinyt, että kuvittelenko, kun eihän terapeutista saisi ajatella näin negatiivisesti. Kun olen tarkemmin sitten asiaa miettinyt, niin olen tullut siihen tulokseen, että kyllä, minua alistetaan terapiassa. Ja terapeutti on nauttinut siitä. Terapeuteilla on ihan liikaa valtaa, ja liian vähän valvontaa. Siksi terapeutit voivat ihan rauhassa käyttäytyä huonosti potilaita kohtaan.
"Avaat itsestäsi kaiken, ja tulet vahingoitetuksi."
Juuri näin minäkin tunnen. Terapiassa odotetaan, että potilas avautuu kaikesta. Sitten kun avautuu, niin saakin lokaa niskaan. Tämä ei ainakaan auta luottamaan ihmisiin, eikä rohkaise avautumaan lisää. Terapia siis saattaa vahingoittaa psyykkisesti. Vieläkin keräilen itsetunnon rippeitä kaiken "hoidon" jälkeen. Minusta on jo rikottu ihan liikaa, enkä minäkään ole varma pystynkö enää luottamaan yhteenkään terapeuttiin.
Siis mitä tuo tarkoittaa, että terapeutti liittoutuu asiakkaan negatiivisten piirteiden kanssa? Voisiko joku antaa vaikka kuvitteellisen esimerkin tästä?
t. Terapian hiljattain aloittanut
Monissa terapioissa ainoa hyötyjä on terapeutti itse. Potilas ja yhteiskunta maksavat terapeutille hoidosta, josta ei ole hyötyä, ja josta voi olla jopa haittaa. Potilas ei parane, vaan saattaa mennä jopa entistä huonompaan kuntoon. Tästä seuraa osastohoitojaksoja, sairaslomia ja työkyvyttömyyseläkkeitä, jotka tulevat kalliiksi sekä potilaalle että yhteiskunnalle. Samalla huono terapeutti on saanut potilaan ja yhteiskunnan rahat ja jatkaa saman haitallisen toiminnan pyörittämistä, eikä koskaan joudu vastuuseen mistään.
Minulle kävi näin: ennen terapiaa oli ahdistus- ja masennusoireita, mutta opiskelin normaaliin tahtiin, terapian jälkeen ei opiskelustakaan enää tullut paljon mitään, romahdin henkisesti ja jouduin osastolle ja työkyvyttömyyseläkkeelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajoin kerran pienen kolarin autolla ollessani matkalla terapiaan, eikä tullut siinä hämmennyksessä mieleen soittaa psyk. sairaanhoitajalle, että en pääse tulemaan tapaamiseen. Seuraavalla kerralla kerroin tästä tapauksesta (tai en muista soitinko seuraavana päivänä sopiakseni uutta aikaa) , joka järkytti itseäni ja tämä sairaanhoitaja vain oli vihainen että miksi en ilmoittanut etten pääse tulemaan. Jäi viimeiseksi se kerta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukamatta nyt kaikkia kommenteja läpi, niin silti mun on pakko kommentoida...
Olen itse käynyt läpi psykodynaamisen terapian, jota jatkoin 7.vuotta!! Enkä mistään kokemuksesta elämässäni ole niin onnellinen kuin tuosta.
Täytyy muistaa että kuin missä tahansa muodossa niin dynaamisessakin on myös paskoja ja alalle huonosti sopivia terapeutteja.
Mitä tuohon dynaamisen terapian raskauteen tulee, se on totta. Sen selvitäkseen täytyy olla todella valmis kohtaamaan ahdistusta ja pahaa oloa, sekä valmis kyseenalaistamaan kaiken itsessään ja tulkinnoissaan.
Onneksi ennen terapian alkua minua varoitettiin useasti siitä, että jossain vaiheessa terapia sattuu.
Niin kävi minullekin. Nuo ajatukset terapeutin rahan ahneudesta, sadismista ja jne, tulivat tutuiksi minullekin. Pahimmillaan ne olivat terapian toisen vuoden kohdalla. Meinasin lopettaa leikin kesken monta kertaa, mutta aina muistin sen, että minua oli varoitettu siitä, että se saattaa tuntua pahalta.
Itse päätin vaan jatkaa ja jatkaa vaikka millaisia ajatuksia tulisi!! Se kannatti, sillä eräänä aamuna kun olin omassa mielessäni todella syvällä, tajusin sen, mitä terapeuttini oli koko ajan peilannut.
Oli kuin esirippu olisi lähtenyt silmieni edestä. Tajusin itse omat pimeät puoleni, näin oman käytökseni vaikutuksen, uhriutumisen ja jne...
Ja sen mikä siinä terapiassa niin sattui... mielestäni se oli juuri se... hän ei tarkonnut rajatonta empatiaa, vaan keinoja huomata oman käytöksensä seuraukset.... sain kertoa lapsuuteni traumat ja kokea ne, mutta hän myös opetti sen, etten enää voi syyttää aikuisena niitä, omasta käytöksestä.
Tämän hoksaamisen jälkeen terapia oli loppuajasta todella kivaa ja mielenkiintoista.
Mulla kävi kyllä myös tuuri. Minun terapeutti ei ikinä sanonut ääneen esim. Minun olevan masokisti tai vähätellyt muutenkaan. Hän vain taitavasti ohjasi minut huomaamaan myös omaa käytöstäni ja sen seurauksia. Jotenkin en usko että noin sanova ihminen kovin hyvä terapeutti olisi. Tuntuu siltä, että hän ei jaksa odottaa että sinä huomaat itsestäsi asioita, vaan hän haluaa tarjota sinulle valmiit vastaukset nopeasti ja sen ei pitäisi kuulua dynaamiseen terapiaan!
Kaikille dynaamisen terapian käviöille kuitenkin sanoisin että malttia!! Jos alkuun terautti tuntui teistä hyvälle ja käsitys muuttuu noin vuoden jälkeen, saatatte olla juuri sillä tiellä missä kuuluukin. Koittakaa rämpiä se läpi ja luottaa siihen ensivaikutelmaan.
Dynaaminen terapia sattuu ja hajottaa enemmän kuin muut suuntaukset, mutta uskon myös että jos siihen kykenee ja kestää sen, on tulos pysyvämpi ja ehempi kuin missään muussa suuntauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Lukamatta nyt kaikkia kommenteja läpi, niin silti mun on pakko kommentoida...
Olen itse käynyt läpi psykodynaamisen terapian, jota jatkoin 7.vuotta!! Enkä mistään kokemuksesta elämässäni ole niin onnellinen kuin tuosta.
Täytyy muistaa että kuin missä tahansa muodossa niin dynaamisessakin on myös paskoja ja alalle huonosti sopivia terapeutteja.
Mitä tuohon dynaamisen terapian raskauteen tulee, se on totta. Sen selvitäkseen täytyy olla todella valmis kohtaamaan ahdistusta ja pahaa oloa, sekä valmis kyseenalaistamaan kaiken itsessään ja tulkinnoissaan.
Onneksi ennen terapian alkua minua varoitettiin useasti siitä, että jossain vaiheessa terapia sattuu.
Niin kävi minullekin. Nuo ajatukset terapeutin rahan ahneudesta, sadismista ja jne, tulivat tutuiksi minullekin. Pahimmillaan ne olivat terapian toisen vuoden kohdalla. Meinasin lopettaa leikin kesken monta kertaa, mutta aina muistin sen, että minua oli varoitettu siitä, että se saattaa tuntua pahalta.Itse päätin vaan jatkaa ja jatkaa vaikka millaisia ajatuksia tulisi!! Se kannatti, sillä eräänä aamuna kun olin omassa mielessäni todella syvällä, tajusin sen, mitä terapeuttini oli koko ajan peilannut.
Oli kuin esirippu olisi lähtenyt silmieni edestä. Tajusin itse omat pimeät puoleni, näin oman käytökseni vaikutuksen, uhriutumisen ja jne...Ja sen mikä siinä terapiassa niin sattui... mielestäni se oli juuri se... hän ei tarkonnut rajatonta empatiaa, vaan keinoja huomata oman käytöksensä seuraukset.... sain kertoa lapsuuteni traumat ja kokea ne, mutta hän myös opetti sen, etten enää voi syyttää aikuisena niitä, omasta käytöksestä.
Tämän hoksaamisen jälkeen terapia oli loppuajasta todella kivaa ja mielenkiintoista.
Mulla kävi kyllä myös tuuri. Minun terapeutti ei ikinä sanonut ääneen esim. Minun olevan masokisti tai vähätellyt muutenkaan. Hän vain taitavasti ohjasi minut huomaamaan myös omaa käytöstäni ja sen seurauksia. Jotenkin en usko että noin sanova ihminen kovin hyvä terapeutti olisi. Tuntuu siltä, että hän ei jaksa odottaa että sinä huomaat itsestäsi asioita, vaan hän haluaa tarjota sinulle valmiit vastaukset nopeasti ja sen ei pitäisi kuulua dynaamiseen terapiaan!
Kaikille dynaamisen terapian käviöille kuitenkin sanoisin että malttia!! Jos alkuun terautti tuntui teistä hyvälle ja käsitys muuttuu noin vuoden jälkeen, saatatte olla juuri sillä tiellä missä kuuluukin. Koittakaa rämpiä se läpi ja luottaa siihen ensivaikutelmaan.
Dynaaminen terapia sattuu ja hajottaa enemmän kuin muut suuntaukset, mutta uskon myös että jos siihen kykenee ja kestää sen, on tulos pysyvämpi ja ehempi kuin missään muussa suuntauksessa.
Huh, anteeksi lukemattomat kirjoitusvirheet :/
Enkä myöskään tarkoita sitä, että tämä muoto olisi ainoa oikea. Oikeastaan uskon niin, että tämä sopii vain harvoille ja nimenomaan niille, joilla on lapsuudesta asti voimakasta turvattomuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lukamatta nyt kaikkia kommenteja läpi, niin silti mun on pakko kommentoida...
Olen itse käynyt läpi psykodynaamisen terapian, jota jatkoin 7.vuotta!! Enkä mistään kokemuksesta elämässäni ole niin onnellinen kuin tuosta.
Täytyy muistaa että kuin missä tahansa muodossa niin dynaamisessakin on myös paskoja ja alalle huonosti sopivia terapeutteja.
Mitä tuohon dynaamisen terapian raskauteen tulee, se on totta. Sen selvitäkseen täytyy olla todella valmis kohtaamaan ahdistusta ja pahaa oloa, sekä valmis kyseenalaistamaan kaiken itsessään ja tulkinnoissaan.
Onneksi ennen terapian alkua minua varoitettiin useasti siitä, että jossain vaiheessa terapia sattuu.
Niin kävi minullekin. Nuo ajatukset terapeutin rahan ahneudesta, sadismista ja jne, tulivat tutuiksi minullekin. Pahimmillaan ne olivat terapian toisen vuoden kohdalla. Meinasin lopettaa leikin kesken monta kertaa, mutta aina muistin sen, että minua oli varoitettu siitä, että se saattaa tuntua pahalta.Itse päätin vaan jatkaa ja jatkaa vaikka millaisia ajatuksia tulisi!! Se kannatti, sillä eräänä aamuna kun olin omassa mielessäni todella syvällä, tajusin sen, mitä terapeuttini oli koko ajan peilannut.
Oli kuin esirippu olisi lähtenyt silmieni edestä. Tajusin itse omat pimeät puoleni, näin oman käytökseni vaikutuksen, uhriutumisen ja jne...Ja sen mikä siinä terapiassa niin sattui... mielestäni se oli juuri se... hän ei tarkonnut rajatonta empatiaa, vaan keinoja huomata oman käytöksensä seuraukset.... sain kertoa lapsuuteni traumat ja kokea ne, mutta hän myös opetti sen, etten enää voi syyttää aikuisena niitä, omasta käytöksestä.
Tämän hoksaamisen jälkeen terapia oli loppuajasta todella kivaa ja mielenkiintoista.
Mulla kävi kyllä myös tuuri. Minun terapeutti ei ikinä sanonut ääneen esim. Minun olevan masokisti tai vähätellyt muutenkaan. Hän vain taitavasti ohjasi minut huomaamaan myös omaa käytöstäni ja sen seurauksia. Jotenkin en usko että noin sanova ihminen kovin hyvä terapeutti olisi. Tuntuu siltä, että hän ei jaksa odottaa että sinä huomaat itsestäsi asioita, vaan hän haluaa tarjota sinulle valmiit vastaukset nopeasti ja sen ei pitäisi kuulua dynaamiseen terapiaan!
Kaikille dynaamisen terapian käviöille kuitenkin sanoisin että malttia!! Jos alkuun terautti tuntui teistä hyvälle ja käsitys muuttuu noin vuoden jälkeen, saatatte olla juuri sillä tiellä missä kuuluukin. Koittakaa rämpiä se läpi ja luottaa siihen ensivaikutelmaan.
Dynaaminen terapia sattuu ja hajottaa enemmän kuin muut suuntaukset, mutta uskon myös että jos siihen kykenee ja kestää sen, on tulos pysyvämpi ja ehempi kuin missään muussa suuntauksessa.
Se on ihan hyvä että olet kokenut terapian helpottavan oloa, mutta en ole ihan varma siitä, oletko sittenkään saanut oikeanlaista apua. Terapeuttisi kuulostaa lähinnä kylmältä ja ymmärtämättömältä ihmiseltä. Tuo juttu kun terapeuttisi sanoi, ettet voi syyttää traumojasi omasta käytöksestäsi kuulostaa juuri kylmyydeltä ja ymmärtämättömyydeltä. Lisäksi kuulostaa siltä, ettet ole pystynyt terapeuttisi kassa käsittelemään kunnolla traumaattisia kokemuksia, vaan terapeuttisi on vähätellyt traumojasi. Traumojen vaikutuksesta psyykkisiin sairauksiin ja ongelmiin on tehty paljon tieteellistä tutkimusta, jossa on todettu että lapsuuden, nuoruuden ja joskus myös aikuisuuden aikana koetut traumat aiheuttavat psyykkistä oireilua ja sairauksia. Siksi traumaattiset kokemukset pitäisi käydä kunnolla läpi terapiassa. Terapeuttisi on tehnyt hoitovirheen vähätellessään traumojesi vaikutusta. Saman hoitovirheen uhriksi olen itsekin joutunut.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä tuo tarkoittaa, että terapeutti liittoutuu asiakkaan negatiivisten piirteiden kanssa? Voisiko joku antaa vaikka kuvitteellisen esimerkin tästä?
t. Terapian hiljattain aloittanut
Samaa juttua ihmettelen minäkin. Ei kuulosta kovin terapeuttiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin vuoden terapiassa todetakseni, että yhtä tyhjän kanssa. Terapeutti muun muassa vastaili puhelimeen kesken kaiken. Siis kerrot jostain kipeästä asiasta ja tämä sanoo, että hetkinen, pakko vastata.
No aika surkea kokemushan se aina on ollut ja alkanut tuntumaan että lähinnä rasitan sitä terapeuttia tai mitä lie kuuntelijaa siinä. Yhdellä psykpolin muidulla kävin useamman vuoden ja kyllähän se alkoi olemaan lopussa kummallekin melko ajanhaaskuuta, mutta siltikään ei saanut sanottua siitä mitään. Se vaan siinä lähinnä risuaitoja piirteli vihkoonsa. Myöhemmin ahdistusten iskiessä yhdessä välissä kävin terkkarissa jollain psyk-hoitsulla pari kertaa ja siitäkin näki, ettei se olis mua halunnut enää nähdä siitä "ei sun ole pakko uutta aikaa varata"-kommentista ja happamasta ilmeestä almanakkaansa kaivellessa kun halusin seuraavaa aikaa. Tuo jäi niin vaivaamaan että peruin lopulta sen ajan, huokaisi varmaan hoitsu helpotuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omia kokemuksia pahimmista terapiaepäonnistumisista:
- terapeutti myöhästelee kroonisesti
- ei muista edellisen kerran käsiteltyjä asioita
- ei muista oikeastaan mitään historiikistasi
- hölisee omia kokemuksiaan jotka eivät liipaa edes läheltä omia traumojasi
- hörhöilee
- lässyttää samat klisheet joka kerta - selkeästi ulkoa opiskellusti
- tärkeintä on lopettaa mahdollisimman nopeasti ja _lasku_
Aivan täyttä kusetusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukamatta nyt kaikkia kommenteja läpi, niin silti mun on pakko kommentoida...
Olen itse käynyt läpi psykodynaamisen terapian, jota jatkoin 7.vuotta!! Enkä mistään kokemuksesta elämässäni ole niin onnellinen kuin tuosta.
Täytyy muistaa että kuin missä tahansa muodossa niin dynaamisessakin on myös paskoja ja alalle huonosti sopivia terapeutteja.
Mitä tuohon dynaamisen terapian raskauteen tulee, se on totta. Sen selvitäkseen täytyy olla todella valmis kohtaamaan ahdistusta ja pahaa oloa, sekä valmis kyseenalaistamaan kaiken itsessään ja tulkinnoissaan.
Onneksi ennen terapian alkua minua varoitettiin useasti siitä, että jossain vaiheessa terapia sattuu.
Niin kävi minullekin. Nuo ajatukset terapeutin rahan ahneudesta, sadismista ja jne, tulivat tutuiksi minullekin. Pahimmillaan ne olivat terapian toisen vuoden kohdalla. Meinasin lopettaa leikin kesken monta kertaa, mutta aina muistin sen, että minua oli varoitettu siitä, että se saattaa tuntua pahalta.Itse päätin vaan jatkaa ja jatkaa vaikka millaisia ajatuksia tulisi!! Se kannatti, sillä eräänä aamuna kun olin omassa mielessäni todella syvällä, tajusin sen, mitä terapeuttini oli koko ajan peilannut.
Oli kuin esirippu olisi lähtenyt silmieni edestä. Tajusin itse omat pimeät puoleni, näin oman käytökseni vaikutuksen, uhriutumisen ja jne...Ja sen mikä siinä terapiassa niin sattui... mielestäni se oli juuri se... hän ei tarkonnut rajatonta empatiaa, vaan keinoja huomata oman käytöksensä seuraukset.... sain kertoa lapsuuteni traumat ja kokea ne, mutta hän myös opetti sen, etten enää voi syyttää aikuisena niitä, omasta käytöksestä.
Tämän hoksaamisen jälkeen terapia oli loppuajasta todella kivaa ja mielenkiintoista.
Mulla kävi kyllä myös tuuri. Minun terapeutti ei ikinä sanonut ääneen esim. Minun olevan masokisti tai vähätellyt muutenkaan. Hän vain taitavasti ohjasi minut huomaamaan myös omaa käytöstäni ja sen seurauksia. Jotenkin en usko että noin sanova ihminen kovin hyvä terapeutti olisi. Tuntuu siltä, että hän ei jaksa odottaa että sinä huomaat itsestäsi asioita, vaan hän haluaa tarjota sinulle valmiit vastaukset nopeasti ja sen ei pitäisi kuulua dynaamiseen terapiaan!
Kaikille dynaamisen terapian käviöille kuitenkin sanoisin että malttia!! Jos alkuun terautti tuntui teistä hyvälle ja käsitys muuttuu noin vuoden jälkeen, saatatte olla juuri sillä tiellä missä kuuluukin. Koittakaa rämpiä se läpi ja luottaa siihen ensivaikutelmaan.
Dynaaminen terapia sattuu ja hajottaa enemmän kuin muut suuntaukset, mutta uskon myös että jos siihen kykenee ja kestää sen, on tulos pysyvämpi ja ehempi kuin missään muussa suuntauksessa.
Se on ihan hyvä että olet kokenut terapian helpottavan oloa, mutta en ole ihan varma siitä, oletko sittenkään saanut oikeanlaista apua. Terapeuttisi kuulostaa lähinnä kylmältä ja ymmärtämättömältä ihmiseltä. Tuo juttu kun terapeuttisi sanoi, ettet voi syyttää traumojasi omasta käytöksestäsi kuulostaa juuri kylmyydeltä ja ymmärtämättömyydeltä. Lisäksi kuulostaa siltä, ettet ole pystynyt terapeuttisi kassa käsittelemään kunnolla traumaattisia kokemuksia, vaan terapeuttisi on vähätellyt traumojasi. Traumojen vaikutuksesta psyykkisiin sairauksiin ja ongelmiin on tehty paljon tieteellistä tutkimusta, jossa on todettu että lapsuuden, nuoruuden ja joskus myös aikuisuuden aikana koetut traumat aiheuttavat psyykkistä oireilua ja sairauksia. Siksi traumaattiset kokemukset pitäisi käydä kunnolla läpi terapiassa. Terapeuttisi on tehnyt hoitovirheen vähätellessään traumojesi vaikutusta. Saman hoitovirheen uhriksi olen itsekin joutunut.
Taisinpa kirjoittaa todella huonosti.
Missään vaiheessa teraputtini ei siis sanonut niin, että en voi syyttää traumojani käytöksestäni.
Tämän hoksasin ihan itse terapian aikana. Taustana sen verran, että terapian aikaan olin todella väkivaltaisessa suhteessa ja opin sen, etten voi syyttää puolisoani siitä käytöksestä. Voin vain lähteä suhteesta ja antaa hänen olla. Omien vanhojen traumojeni vuoksi jäin odottamaan hänen muutostaan ja se oli väärin.
Tuo vain esimerkkinä siitä mitä tarkoitan sillä, että minä itse hoksasin, etten voi syyttää kumppaniani, vaan itseäni ja omaa traumaani.
Enkä myöskään väittänyt etten saanut puhua traumoistani. Sain ja puhuin paljonkin. Opin ymmärtämään hänen kauttaan sen, etten ollut huono lapsi vaan minua kohdeltiin huonosti!!
Oikeastaan minun terapia oli sellainen tyypillinen dynaaminen terapia. Terapeuttini ohjaili keskustelua vain hyvin vähän, mutta silloin kun ohjaili, ohjaili hän taitavasti.
Mitä empatiaan tulee... olen erittäin iloinen, että terapeuttini tarkoitus ei ollut lisätä uhriutumistani ja sääliä minua taustastani johtuen. Näin kun jälkikäteen mietin asiaa, jos hän olisi toiminut toisin, olisi minusta saattanut kasvaa hyvinkin narsistinen.
Tarkoitan vain sitä, että traumat täytyy ilman muuta käsitellä, niin kuin mielestämme teimmekin, mutta jos et pääse siitä eteenpäin, ei terapialla mitään hyötyä juuri sitten mielestäni olekaan.
Ja pakko jatkaa vielä tuohon edelliseen liittyen...
Kun sanoin, luottakaa ensivaikutelmaan... minun terapeuttini huokui empatiaa silloin. Niin paljon etten koskaan ollut nähnyt sellaista ihmistä. Vaikka tosiaan siinä tietyssä terapian vaiheessa en todella sitä samallalailla nähnyt, vaan kyseenalaistin kaiken hänessä, niin jälkikäteen voin sanoa, että edelleenkään, en juuri kovin montaa yhtä empaattista ihmistä ole tavannut.
Se että hän peilasi minulle minun pimeitä puolia... tiesi hän varmasti että se sattuu minuun, mutta tiesi hän myös varmasti sen, että ilman sitä, en pääse mihinkään. Joskus "kylmyys" on parasta mitä voimme saada. Varsinkin kun vieressä on ihminen, joka selkeästi hyväksyy sinut, vaikka sinulla niitä pimeitä puolia onkin.
Tämä lisää myös armollisuutta itseä kohtaan, joka varmasti on myös vaikeaa traumataustaiselle ihmiselle. Kampailemme siitä, ettemme halusi olla niin kuin ne jotka kohtelivat meitä väärin, mutta... myös me kohtelemme välillä muita väärin. Taustamme takia saatamme jäädä liialliseen syyllisyyteen, jonka vuoksi toistamme vain virheitämme. Se luuppi tulee huomata.
Vierailija kirjoitti:
No aika surkea kokemushan se aina on ollut ja alkanut tuntumaan että lähinnä rasitan sitä terapeuttia tai mitä lie kuuntelijaa siinä. Yhdellä psykpolin muidulla kävin useamman vuoden ja kyllähän se alkoi olemaan lopussa kummallekin melko ajanhaaskuuta, mutta siltikään ei saanut sanottua siitä mitään. Se vaan siinä lähinnä risuaitoja piirteli vihkoonsa. Myöhemmin ahdistusten iskiessä yhdessä välissä kävin terkkarissa jollain psyk-hoitsulla pari kertaa ja siitäkin näki, ettei se olis mua halunnut enää nähdä siitä "ei sun ole pakko uutta aikaa varata"-kommentista ja happamasta ilmeestä almanakkaansa kaivellessa kun halusin seuraavaa aikaa. Tuo jäi niin vaivaamaan että peruin lopulta sen ajan, huokaisi varmaan hoitsu helpotuksesta.
Psykoterapia ja hoitajalle juttelu ovat kaksi täysin eri asiaa. Kuulostaa tekstin mukaan siltä, ettet ole käynyt psykoterapiassa vaan jutustellut vain. Et siis voi sanoa huonoista terapiakokemuksista mitään, koska et ole niitä kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukamatta nyt kaikkia kommenteja läpi, niin silti mun on pakko kommentoida...
Olen itse käynyt läpi psykodynaamisen terapian, jota jatkoin 7.vuotta!! Enkä mistään kokemuksesta elämässäni ole niin onnellinen kuin tuosta.
Täytyy muistaa että kuin missä tahansa muodossa niin dynaamisessakin on myös paskoja ja alalle huonosti sopivia terapeutteja.
Mitä tuohon dynaamisen terapian raskauteen tulee, se on totta. Sen selvitäkseen täytyy olla todella valmis kohtaamaan ahdistusta ja pahaa oloa, sekä valmis kyseenalaistamaan kaiken itsessään ja tulkinnoissaan.
Onneksi ennen terapian alkua minua varoitettiin useasti siitä, että jossain vaiheessa terapia sattuu.
Niin kävi minullekin. Nuo ajatukset terapeutin rahan ahneudesta, sadismista ja jne, tulivat tutuiksi minullekin. Pahimmillaan ne olivat terapian toisen vuoden kohdalla. Meinasin lopettaa leikin kesken monta kertaa, mutta aina muistin sen, että minua oli varoitettu siitä, että se saattaa tuntua pahalta.Itse päätin vaan jatkaa ja jatkaa vaikka millaisia ajatuksia tulisi!! Se kannatti, sillä eräänä aamuna kun olin omassa mielessäni todella syvällä, tajusin sen, mitä terapeuttini oli koko ajan peilannut.
Oli kuin esirippu olisi lähtenyt silmieni edestä. Tajusin itse omat pimeät puoleni, näin oman käytökseni vaikutuksen, uhriutumisen ja jne...Ja sen mikä siinä terapiassa niin sattui... mielestäni se oli juuri se... hän ei tarkonnut rajatonta empatiaa, vaan keinoja huomata oman käytöksensä seuraukset.... sain kertoa lapsuuteni traumat ja kokea ne, mutta hän myös opetti sen, etten enää voi syyttää aikuisena niitä, omasta käytöksestä.
Tämän hoksaamisen jälkeen terapia oli loppuajasta todella kivaa ja mielenkiintoista.
Mulla kävi kyllä myös tuuri. Minun terapeutti ei ikinä sanonut ääneen esim. Minun olevan masokisti tai vähätellyt muutenkaan. Hän vain taitavasti ohjasi minut huomaamaan myös omaa käytöstäni ja sen seurauksia. Jotenkin en usko että noin sanova ihminen kovin hyvä terapeutti olisi. Tuntuu siltä, että hän ei jaksa odottaa että sinä huomaat itsestäsi asioita, vaan hän haluaa tarjota sinulle valmiit vastaukset nopeasti ja sen ei pitäisi kuulua dynaamiseen terapiaan!
Kaikille dynaamisen terapian käviöille kuitenkin sanoisin että malttia!! Jos alkuun terautti tuntui teistä hyvälle ja käsitys muuttuu noin vuoden jälkeen, saatatte olla juuri sillä tiellä missä kuuluukin. Koittakaa rämpiä se läpi ja luottaa siihen ensivaikutelmaan.
Dynaaminen terapia sattuu ja hajottaa enemmän kuin muut suuntaukset, mutta uskon myös että jos siihen kykenee ja kestää sen, on tulos pysyvämpi ja ehempi kuin missään muussa suuntauksessa.
Se on ihan hyvä että olet kokenut terapian helpottavan oloa, mutta en ole ihan varma siitä, oletko sittenkään saanut oikeanlaista apua. Terapeuttisi kuulostaa lähinnä kylmältä ja ymmärtämättömältä ihmiseltä. Tuo juttu kun terapeuttisi sanoi, ettet voi syyttää traumojasi omasta käytöksestäsi kuulostaa juuri kylmyydeltä ja ymmärtämättömyydeltä. Lisäksi kuulostaa siltä, ettet ole pystynyt terapeuttisi kassa käsittelemään kunnolla traumaattisia kokemuksia, vaan terapeuttisi on vähätellyt traumojasi. Traumojen vaikutuksesta psyykkisiin sairauksiin ja ongelmiin on tehty paljon tieteellistä tutkimusta, jossa on todettu että lapsuuden, nuoruuden ja joskus myös aikuisuuden aikana koetut traumat aiheuttavat psyykkistä oireilua ja sairauksia. Siksi traumaattiset kokemukset pitäisi käydä kunnolla läpi terapiassa. Terapeuttisi on tehnyt hoitovirheen vähätellessään traumojesi vaikutusta. Saman hoitovirheen uhriksi olen itsekin joutunut.
Taisinpa kirjoittaa todella huonosti.
Missään vaiheessa teraputtini ei siis sanonut niin, että en voi syyttää traumojani käytöksestäni.
Tämän hoksasin ihan itse terapian aikana. Taustana sen verran, että terapian aikaan olin todella väkivaltaisessa suhteessa ja opin sen, etten voi syyttää puolisoani siitä käytöksestä. Voin vain lähteä suhteesta ja antaa hänen olla. Omien vanhojen traumojeni vuoksi jäin odottamaan hänen muutostaan ja se oli väärin.
Tuo vain esimerkkinä siitä mitä tarkoitan sillä, että minä itse hoksasin, etten voi syyttää kumppaniani, vaan itseäni ja omaa traumaani.
Enkä myöskään väittänyt etten saanut puhua traumoistani. Sain ja puhuin paljonkin. Opin ymmärtämään hänen kauttaan sen, etten ollut huono lapsi vaan minua kohdeltiin huonosti!!
Oikeastaan minun terapia oli sellainen tyypillinen dynaaminen terapia. Terapeuttini ohjaili keskustelua vain hyvin vähän, mutta silloin kun ohjaili, ohjaili hän taitavasti.
Mitä empatiaan tulee... olen erittäin iloinen, että terapeuttini tarkoitus ei ollut lisätä uhriutumistani ja sääliä minua taustastani johtuen. Näin kun jälkikäteen mietin asiaa, jos hän olisi toiminut toisin, olisi minusta saattanut kasvaa hyvinkin narsistinen.
Tarkoitan vain sitä, että traumat täytyy ilman muuta käsitellä, niin kuin mielestämme teimmekin, mutta jos et pääse siitä eteenpäin, ei terapialla mitään hyötyä juuri sitten mielestäni olekaan.
Et minusta kirjoittanut ollenkaan huonosti. Tuo kohta missä sanoit "sain kertoa lapsuuteni traumat ja kokea ne, mutta hän myös opetti sen, etten enää voi syyttää aikuisena niitä, omasta käytöksestä" sai minut ajattelemaan, että tietääkö terapeutti traumojen vaikutuksesta. Sitten myös se, että terapeutilta puuttuu empatiaa tekee terapeutista kylmän. Tutkimuksissa on todettu, että terapeutin osoittama empatia on yksi niistä asioista, mitkä terapiassa auttaa.
Se on joka tapauksessa hyvä asia, että lähdit väkivaltaisesta suhteesta. Pelossa on vaikea elää, ja ihan liian moni nainen joutuu Suomessakin parisuhdeväkivallan uhriksi, vammautuu tai jopa kuolee. Minun mielestä väkivaltaista ihmistä voi kyllä syyttää. Väkivalta on rikos, ja väkivallan tekijä on syyllinen myös oikeuslaitoksen silmissä. Se suhde jossa olit ei ollut kokonaan sinun vastuulla, vaan siinä oli myös se toinen osapuoli, jolla oli vastuuta, ja tämä toinen osapuoli teki väärin. Joka tapauksessa hyvä kun lähdit ihan oman turvallisuutesi vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No aika surkea kokemushan se aina on ollut ja alkanut tuntumaan että lähinnä rasitan sitä terapeuttia tai mitä lie kuuntelijaa siinä. Yhdellä psykpolin muidulla kävin useamman vuoden ja kyllähän se alkoi olemaan lopussa kummallekin melko ajanhaaskuuta, mutta siltikään ei saanut sanottua siitä mitään. Se vaan siinä lähinnä risuaitoja piirteli vihkoonsa. Myöhemmin ahdistusten iskiessä yhdessä välissä kävin terkkarissa jollain psyk-hoitsulla pari kertaa ja siitäkin näki, ettei se olis mua halunnut enää nähdä siitä "ei sun ole pakko uutta aikaa varata"-kommentista ja happamasta ilmeestä almanakkaansa kaivellessa kun halusin seuraavaa aikaa. Tuo jäi niin vaivaamaan että peruin lopulta sen ajan, huokaisi varmaan hoitsu helpotuksesta.
Psykoterapia ja hoitajalle juttelu ovat kaksi täysin eri asiaa. Kuulostaa tekstin mukaan siltä, ettet ole käynyt psykoterapiassa vaan jutustellut vain. Et siis voi sanoa huonoista terapiakokemuksista mitään, koska et ole niitä kokenut.
Joo, ihan säästähän siinä vaan jutusteltiin parisen vuotta psykiatrian polin terapeutin kanssa. Mutta kiva kun tää menee taas niin aikuismaiseksi "mä oon ollu enempi terapiassa ku sä"-touhuksi.
Sättiminen, haukkuminen ja mitätöinti on henkistä väkivaltaa. Samanlaista käytöstä olen itsekin kokenut terapeuttien taholta. Syyllistetään minua esimerkiksi siitä, että toinen ihminen on tehnyt minua kohtaan rikoksen. Olin koulukiusattu, ja kiusaamiseen liittyi mm varastelua ja fyysistä väkivaltaa. Näistä sitten terapeutti syyllisti minua. Eikö terapeutin käytös ole henkistä väkivaltaa? Olen muutenkin psykiatrisessa hoidossa joutunut henkisen väkivallan kohteeksi. On esimerkiksi pidetty tyhmänä, mutta kun tein psykologin teettämän älykkyystestin, tulokset olikin reilusti yli keskitason. Minusta on todella outoa se, että terapiassa ja psykiatrisessa hoidossa joutuu kohtaamaan henkistä väkivaltaa. En usko, että kukaan sillä tavalla paranee.