Pitäisikö osalle toimeentulotuen saajalle näyttää konkreettisesti mitä esim. 3000e:n ansaitsemiseksi pitää todella tehdä jos on esim. fyysisessä ammatissa
Osa noistahan ei ole eläissään tehnyt fyysistä työtä.
Kommentit (193)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse näyttää, voin tehdä itse jos maksat sen 3000€/kk.
Tiedän, että tt-tukea saavat herättävät tunteita pieni/keskipalkkaisissa, ilmeisesti aina siihen asti, että toivotaan työttömille jonkinlaista julkista häpeäpaalua. Niin kuin työttömyys olisi jonkinlainen ansaitsematon palkinto.
Omasta näkökulmastani ongelmana on mm. resurssien epätasainen jakautuminen.
Meillä on mm. Paljon virkoja, joilla ei ole mitään tulosvastuuta tai ainakin sitä on vaikea osoittaa työntekijän ansioksi. Ja vankka usko siihen, että osa on ansainnut palkkaa valtaväestöä enemmän, pitkistä lomista puhumattakaan. Kukaan ei kuitenkaan halua nähdä mitä he tekevät rahojensa eteen. Koska ilmanmuuta, jotainhan he tekevät rahojensa eteen, työttömille sen sijaan voisi asentaa kamerat kotiin, että voitasiin paheksua sitä makoilua.Tämä on todella kummallinen yhtälö, toisaalta koetaan ammattiylpeyttä ja halveksutaan niitä, jotka eivät onnistu työllistymään ja samalla väheksytään omaa työpanosta ja sen tuomaa vastuuta verrattuna varakkaisiin, joiden ei tarvitse töitä tehdä kuin halutessaan.
Eikä millään suostuta näkemään sitä faktaa, että työttömien pakottaminen ilmaisiin töihin, palvelee ainoastaan niitä, joilla on rahaa. Jotka kokevat ansaitsevansa ilmaisen lastenhoitajan ja siivojan- jota kautta nykyisille matalapalkka aloille työllistyneiden palkat ja työt ovat vaarassa.
En ymmärrä mistä kumpuuaa työssä käyvien usko siihen, että kun työttömiltä poistetaan tuet, se
näkyisi suorana kompensaationa heidän tilillään? Kun kysymyksen pitäisi olla se, että jos näin tapahtuu, mihin enää tarvitaan sitä nykyistä duunariluokkaa?Kun ihmisellä on katto pään päällä ja riittävästi ravintoa, motivoi se osaltaan elämään yhteiskunnan velvoittamalla tavalla, jos poistetaan elämiseen tarvittavat resurssit ja jätetään selviämään yksin, pidikkeitä leikkiä samoilla säännöillä työtä tekevien kanssa ei enää ole. Rangaistus tottelemattommudesta voi olla helposti helpompi kestää kuin nääntyminen.
Kun niin tapahtuu, niin rikkaat porsukkuttelevat edelleen, on varaa pitää turvallisuudestaan huolta ja kierryttää omaisuutta.
Se työväenluokka, joka huutelee nyt katkerana köyhille, tulee kärsimään vielä enemmän jos työttömiltä viedään vähätkin tuet. Ettekä te edes näe turvallisuuden menetystä kasvavana tilinä, vaan pelkona kodin ja hengen puolesta.
3 tonnin palkkaa vastaan pitää oikeasti myös osata tehdä tehokkaasti kyseistä työtä, olla "yrittäjähenkinen" ja olla valmis esim. viikonloppu- ja iltahommiin. Näitä TODELLISIA ammattilaisia ei ole varmaan enempää, kuin 20% koko ammattikunnan tekijöistä ja he eivät ole toimeentulotuen "nauttijoita".
Miehen kanssa tehdään molemmat päivätyötä, miehellä liukuva työaika ja minulla 8-16. Mies tienaa 4500, minä 2900. Ei me kumpikaan tehdä ylitöitä kuin harvoin, viikonloppu- ja iltahommia emme tee kumpikaan koskaan. Joskus saatetaan olla kuuteen, jos on piikki että on hommaa paljon, mutta kumpikaan ei ole koskaan sen enempäää ja viikonlopputöitä en ole tehnyt koskaan sitten nuoruuden, joissa ne tietyillä aloilla kuuluivat hommaan.
Jälleen kerran, vessanseinäfoorumilla tahallista trolli-paskaa. Toinen, toki hirvittävämpi vaihtoehto on sitten se että ihmiset ovat oikeasti näin tyhmiä.
Miksi helvetissä toimeentulotukea saavia pitää verrata normaalia kolmentonnin kuukausipalkkaa saavaan ihmiseen ?
Toimeentulotukea maksetaan esim. yksinäiselle ihmisille maksimissaan niin, että pakollisten elinkustannuksien jälkeen käteen jää se noin 400 euroa.
Jos ihmisillä on esim. 500 euron kuukausivuokralla asunto, niin hän saa siitä sen 80 pinnaa yhteiskunnan piikkiin asumistukea. Elikkä 400 euroa. Tästä työtön ihminen sitten maksaa työttömyyskorvauksesta loput. Jos on pudonnut peruspäivärahalle, niin maksettuaan sen 100+ euroa omasta pussistaan, ihmisille jää noin 400 euroa käteen. Tällöin TOIMEENTULOTUKEA EI VOI SAADA KUIN MUIHIN PAKOLLISIIN MENOIHIN ANOMALLA ERIKSEEN.
Eli työttömyyskorvaus + asumistuki + maksimissaan joku sanotaan 100 egeä toimeentulotukea tekevät em. esimerkissä 1000 euroa. Miten tämä "huikea" summa on mitenkään verrannollinen siihen että joku tekee täyspäiväisesti töitä ja saa esim. kirkosta erottuaan pääkaupunkiseudulla noin 2300 euroa KÄTEEN kuussa ?
Minun puolestani kaikki nämä köyhistä itkevät kusipäät voivat ihan vapaasti kokeilla sitä mitä on elää vajaalla tonnilla kuussa. Rupeatte tekemään esim. ainostaan 2 päivänä viikossa duunia ja tarkoituksella laskette nettopalkkanne siihen tonniin kuussa. Sitten tulette tänne raportoimaan, kun helvetin helppoa ja löysää se on elellä sillä tonnin nettoliksalla. Sehän on niin helvetin iso ja kadehtittava raha, ettei tiedä mitä sillä tekisi.
Vierailija kirjoitti:
Omasta näkökulmastani ongelmana on mm. resurssien epätasainen jakautuminen.
Meillä on mm. Paljon virkoja, joilla ei ole mitään tulosvastuuta tai ainakin sitä on vaikea osoittaa työntekijän ansioksi. Ja vankka usko siihen, että osa on ansainnut palkkaa valtaväestöä enemmän, pitkistä lomista puhumattakaan. Kukaan ei kuitenkaan halua nähdä mitä he tekevät rahojensa eteen. Koska ilmanmuuta, jotainhan he tekevät rahojensa eteen, työttömille sen sijaan voisi asentaa kamerat kotiin, että voitasiin paheksua sitä makoilua.
Vierailija kirjoitti:
Miehen kanssa tehdään molemmat päivätyötä, miehellä liukuva työaika ja minulla 8-16. Mies tienaa 4500, minä 2900. Ei me kumpikaan tehdä ylitöitä kuin harvoin, viikonloppu- ja iltahommia emme tee kumpikaan koskaan. Joskus saatetaan olla kuuteen, jos on piikki että on hommaa paljon, mutta kumpikaan ei ole koskaan sen enempäää ja viikonlopputöitä en ole tehnyt koskaan sitten nuoruuden, joissa ne tietyillä aloilla kuuluivat hommaan.
Tuntemani henkilö on valtion virkamies, ollut ikuisuuden. Sosiaalipuolella, esimiesasemassa.
Asiallinen palkka ja virka, EI MITÄÄN PELKOA OIKEASTA VASTUUSTA, POTKUISTA PUHUMATTAKAAN. Kyseinen tyyppi tulee vetelemään jonkun päälle 30 vuotta samassa duunissa, helvetillisillä eläke-eduilla.
Kaiken huipuksi vielä (salaa) halveksii esim. vähävaraisia ihmisiä, vaikka on virallisesti työssä jossa heidän asiansa pitäisi olla hänelle tärkeitä. Todellisuudessa ainoa mikä ko. sankaria kiinnostaa, ovat työn ulkopuoliset asiat, kuten leppoisat panolomat avokin kanssa ja yleinen mukavan yltäkylläinen elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi. Suomessa on paljon ulkomailta tulleita naisia, jotka luulevat rahan kasvavan puussa. Neuvolaan ja lääkäriin vaan, vaikka itse ei ole tehnyt mitään asian eteen.
Ruoka toki maistuu myös ilman velvoitteita.
No jos ei ole maksanut eläessään veroja, voi olla vaikea ymmärtää mitä se edes tarkoittaa
Jokainen työtön on VERONMAKSAJA!!!! Ihan yhtä tasa-arvoinen ja tärkeä osa yhteiskuntaa kuin 10000e/kk tienaava johtaja.
itkettää/naurattaa tälle laitettujen alapeukkujen määrä. Suurin osa on sellaisia järjenjättiläisiä, että oksat pois.
Kyllä jokainen meistä on todellakin yhtä tärkeitä, vaikka moni täälläKIN kuvittelee olevansa tärkeämpi kuin toiset. Lääkäri ei voi olla lääkäri ilman potilaitaan (joista iso osa yht. kunnan huono-osaisia, joille sairaudet kasautuvat), eikä sosiaalityöntekijä ilman asiakkaitaan (nämä työntekijät usein halveksivat asiakkaitaan, joiden ansiosta heillä on työpaikka). Kauppias ei voi myydä viinaa/vaatteita/ lastenrattaita/ autoja/polkupyöriä ilman asiakkaitaan (ja kyllä, osa asiakkaista rahoittaa ostoksensa sos. tuilla), eikä asunnonomistaja voi vuokrata asuntoaan ilman vuokralaista (ja näillä nykyvuokrilla ei olisi vuokralaisia ilman asumistukijärjestelmää...) Poliisi ei tarvittaisi, jos kaikilla menisi hyvin (joten heidän tulonsa ja ammattiylpeytensä on täysin riippuvaisia siitä, että osalla menee niin huonosti, että tekevät rikoksia). Luotonantajat tekevät bisnestä ihmisten ahdingolla, samoin psykologit, lastenvalvojat, jne. jne.
Me kaikki olemme vain pieni osa suurta kokonaisuutta, ja on tosi tyhmää ylentää itseään. Omaa pienuuttaan sillä lähinnä osoittaa, jos lyö lyötyä tai halveksii ihmistä, joka ei ole saanut yhtä hyviä lähtökohtia tai päässyt yhtä hyvään asemaan kuin itse...
Nykyään kiitollisuus on liian harvinainen tunne ja ylemmyys vähän liian yleinen...
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti iso osa pitkäaikaistyöttömistä tarvitsisi jotain kuntoutusta ja ohjausta että olisi mahdollisuuksia päästä töihin. Mutta kun siihen ei haluta laittaa rahaa niin leikellään tukia ja "aktivoidaan".
Suurin osa työttömistä tuskin on kunnossa tekemään täyttä työviikkoa. Jos byrokratiaa vähennettäisiin reippaasti ja tehtäisiin osa-aikainen soljuvammaksi niin sillä saataisiin jo aikaiseksi jotain.
En kelpaa enää mihinkään , kun olen jo 48-vuotias. Hankin uuden ammatinkin, mutta ei vaan töitä löydy.
Vois kysyä seuraavaksi Kelata tai TE-toimistosta, voisivatko he kustantaa minulle eutanasian. Rahaa säästyisi valtiolta ja itsekin pääsisin täältä pois kituuttamasta.
Kadulla verkkosukissako?, annakadulla tarjoamassa kinkkinöyhtää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti iso osa pitkäaikaistyöttömistä tarvitsisi jotain kuntoutusta ja ohjausta että olisi mahdollisuuksia päästä töihin. Mutta kun siihen ei haluta laittaa rahaa niin leikellään tukia ja "aktivoidaan".
Suurin osa työttömistä tuskin on kunnossa tekemään täyttä työviikkoa. Jos byrokratiaa vähennettäisiin reippaasti ja tehtäisiin osa-aikainen soljuvammaksi niin sillä saataisiin jo aikaiseksi jotain.
Älä naurata. Työttömänä on paljon ihmisiä, jotka eivät saa töitä, koska työttömän hakemus joutuu aina pinossa alimmaiseksi. Olen nähnyt työllistettävänä monta fiksua ihmistä, jotka ovat vain joutuneet huonoon kierteeseen, esim. yt:t ja ikää ehkä on vähän liikaa, tai opiskelun jälkeen ei ole heti päässyt kiinni oman alan työhön ja jäänyt tyhjän päälle. Heille on tarjolla pätkiä, jotka eivät auta eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti iso osa pitkäaikaistyöttömistä tarvitsisi jotain kuntoutusta ja ohjausta että olisi mahdollisuuksia päästä töihin. Mutta kun siihen ei haluta laittaa rahaa niin leikellään tukia ja "aktivoidaan".
Suurin osa työttömistä tuskin on kunnossa tekemään täyttä työviikkoa. Jos byrokratiaa vähennettäisiin reippaasti ja tehtäisiin osa-aikainen soljuvammaksi niin sillä saataisiin jo aikaiseksi jotain.
Tämä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
8 lapsen toimeentulotuella oleva perhe saa n. 3000 euroa käyttörahaa kuukaudeksi. Jos vuokra on esim. 1000e, niin etuuksia saa yhtensä 4000 euroa. Sitten kela maksaa vielä sähköt, vedet, terveydenhoitomenot ja lääkkeet. Kunta myöntää usein vielä täydentävää toimeentulotukea lasten harrastuksiin. Kysynpä vaan kenellä menee 3000e kuussa ruokaan ja päivittäistavaroihin?
Ja monellako on 8 lasta?
Voi sua. Lasket kyllä ihan omiasi ja pyöristelet. Kunta ei myöskään myönnä harrastuksiin, koulukirjoihin tai bussimaksuihin yhtään mitään. Sellaisia voi saada vain jos on lasun asiakas. Tämä vaatii asiakkuuden tarpeen ja monet palaverit.
Otahan joku todennäköisempi esimerkki, kuten kaksi vanhempaa ja lapsi.
Silloin aikuiset saavat 2x417€ ja lapsesta n.300€ eli vuokra, sähkön ja PAKOLLISTEN sairasmenojen jälkeen jää n.1100€/kk ja tästä maksetaan ruoka, vaatteet, harrastukset välineineen, bussikortit, netti ja puhelinlaskut, hygieniatuotteet, kodin ostokset (mm.imuriin saattaa saada hyvillä perusteilla 20-40€ harkinnalla myönnettyä tukea ja jos tahdot hankkia imurin mikä kestää, on niiden hinnat 150€:n hujakoilla).
Sekään taha ei tipu tilille tuosta vaan. Voi hyvin olla, että normaalit etuudet riittävät kattamaan toimeentulotuen, mutta mm.sairaskulut aiheuttavat vajeen jolloin jokainen lääkärimaksu ja kustannus, kuten kelataksin omavastuut saattavat notkauttaa talouden ykskaks 800 euroon kuukaudessa eli saa juuri ruuan ja välttämättömän. Kun kuiteista saa vihdoin rahat kelalta takaisin on jo seuraava kuukausi ja uudet menot, ehkä joku laskukin myöhässä, koska kuiteissa saattanut olla jopansatoja euroja kiinni rahaa kuukauden käyttövaroista. Sellaisessa tilanteessa joku perheenjäsenen tapaturma tmv vie kaiken nurin.
Vähällä pärjää, mutta jos on ollut tuella vuosia niin se ei riitä, koska tulee eteen kallliitakin hankintoja, kuten pesukone tai polkupyörä. Miinustahan summasta tavanomaiset menot ja huomioi sitten viekä yllättävät menot. Myös asunto saattaa olla 100€ kalliiimpi kuin hyväksytään ja tämä osuus menee perustoimeentulotuesta. Tai jos olet perussairas etkä kykene aina tekemään ruokaa eli joudut turvautua valmiimpaan eli kalliimpaan.
Lisäksi kavereiden synttäri, joululahjat, koulun twi päiväkodin keräämät rahat.Ei se niin auboa ole ja tule vaan seinästä. Huomaa ettet riedä mistä puhut. Moni kuitenkin saa etuuksia joihin kaikilla on oikeus jos tarve vaatii ja usein nuo tuet kattavat yli puolet kuukausituloista jolloin varsinaisen toimeentulotuen osuus jää pieneksi. Ja siitä sitten kannattaa meuhkata? Jonkun 100-200 euron tähden?
Niin ja toimeentulotukeen on mahdollisuus sinullakin ja päästä rikkaasti loikoilevien yhteiskuntapummien joukkoon kun se niin kateutta nostattaa ja aiheuttaa närää. Sinne vaan jonoon, muiden sekaan niin onni aukeaa sullekin! :)
Voi anteeksi, niin pyöristinkin. Perusosien summa alimmillaan on tarkalleen 8 lapsisella perheellä 2991,28e, jos kaikki lapset on alle 10-vuotiaita. Mutta jos kaikki on yli 10, niin määrä on 3 266,58e.
Ja edelleen, esimerkissä oli tarkoituksella suurilapsinen perhe. En ole puhunut mitään sinun pienen perheesi tuloista. Suurperheellä menot ei kyllä nouse samassa suhteessa kuin perusosa nousee. 8 lapsen ruokkiminen jaa vaatettaminen ei vaadi 3000e.
Kenellä työssäkäyvällä suurperheellisessä jää yli 3000e/kk humputteluun? Toimeentulotukea kuitenkin turha hakea, koska monella työssäkäyvällä on asuntolaina, jonka lyhennystä ei huomioida menoksi, joten laskelma jää aina ylijäämäiseksi, vaikka vastaavalla vuokra-asunnolla siihen olisi oikeus. Mutta oma valintahan se on hankkia 8 lasta ja omistusasunto.
En ylläty. Siitä, että teet JÄLLEEN omia johtopäätöksiäsi. En puhunut omasta esimerkistä. Itse olen suurperheen äiti ja kuipuksen jälkeen sairastuin vakavasti seitsemään perussairauteen ja olen lasten kanssa ollut yksin siitä lähtien. Mitään apua kun ei perheemme saanut ja parisuhde ei kestänyt sitä kaikkea valvomista, huolta ja rahan puutetta.
Edelleen et huomioi, että esimerkkisi perhe saa lapsilisät ja vanhemmat omat tukensa eli koko toimeentulotuki ei tule sieltä toimeentulotuen luukulta vaan sieltä täydennetään tukea.
Rahan kulumisesta sinun ei kannata varmastikaan yleistää noin sillä perheiden tilanteet ovat hyvin erilaisia. Joillakin lapsillakin on sairauksia ja tarvitsevat huolenpitoa enemmän mikä saattaa myös maksaa enemmän. Sairas maksaa ihan itse perustoimeentulotuestaan siivousavun jne jos ei itse kykene tekemään. Avustajan voi saada, mutta niiden hyödyntäminen ei aina ole helppoa eikä suurin osa heistä halua siivota ja siivoaa heikosti.
Onko se sitten reilua, että joku saa tuen käyttää juuri siihen mihin se on laskettu ja toisten pitää venyttää se vaikkasta mihin?
Ennemmin pohtisin näitä tasoeroja jo pelkän toimeentulotuen alla eikä se selkein ole niistä perheen koko. En tiedä miten esimerkkisi lapset lentävät kouluun kun ovat jo niin isoja, että saavat isomman tuen (toisekseen se tuki ei ole kaikille lapsille sama vaan mitä useampi lapsi perheessä on niin tuki laskee jokaisen lapsen myötä eli sinun valittama asia on jo huomioitu kyllä) ja opiskelvat suuri osa ammattiin? Miten he ostavat kirjat jos tahtovat lukioon? Heidän on pakko kattaa oma perusosansa ottamalla opintolainaa jeti kun täyttävät 17 ja se lasketaan tuloiksi, mutta koulukudtannuksia ei edelleenkään menoiksi. Eikö ole kiva alku nuorelle? Ja sinä kiristäisit sitä vielä lisää.
Nuorella on monet menot, etenkin jos nuori ei vaan istu kotona kalsareissa tietsikan ääressä. Nuori tarvitsee kasvaessaan ja kehittyessään aika paljon vaatetta ja ruokaa. Ruuan kulutus nuorella miehellä on paljon suurempi kun aikuisilla. Edelleen kysyn, että oletko laskenut realistiset menot heille?
JATKUU...
JATKUU... ja lapsia saa tehdä kuka vaan, ei sitä ole sinultakaan estetty. Ja tiedätkö mitä? Minäkin luulin pärjääväni ihan ok ja olisinkin pärjännyt, mutta näin monta sairautta kun iskee ja lapsille iski myös niin kyllä on ollut haastavaa yrittää elää vuosia neljän tunnin unilla, kipu tähtitieteellinen, välillä verensoekrit hypoilla ja välillä korkealla kun etsit taspainoa ensin lapsesi diabetekseen, sillä niin moni vanhempi laittaa lapsen edelle. Niin minäkin. Eikä vaihtoehtoja ollut. Apua en ole saanut, en, vaikka lääkörit kirjoittaneet kykmeniä lausuntoja, että saisin edes siivousapua ja tukiperheen kun minut leikataan. Kumpaakaan en ole saanut ja olen pyytänyt vuodesta 2014. Jos olisin apua saanut niin luultavasti olisin jo pöässyt leikkaukseen ja toipunut työelämään takaisin. Sillä sinne todella tältä surkealta eläkkeeltä tahdon. Tekisin mitä vaan kunto sallii, ettei tarvittais edes sitä sähkölaskua sieltä sossusta.
Eli kannattaako keskittyä nyt siihen pieneen tukeen minkä TODELLISUUDESSA esimerkki-perheesikin nostaa kuukausittain vai niihin ongelmien ytimiin? Rahan pienentäminen ei minullakaan auttaisi lainkaan ja luopuisin vaikka siitä avusta sähkölaskuun jos saisin apua, edes tiedon, että lapsista pidetään huolta ja olisi joku perhe tiedossa. Tilanteemme on oikeasti sellainen, että olen ajatellut tuoda sen joskus kansan valoon. Minun auttaminen ei ole johtavalle sosiaalityöntekijälle se ansioikkain asia, sillä kaikki sen hetkiset resurssit menisi perheellemme, joten jättää meidät mieluummin pulaan ja auttaa 20 muuta perhettä joilla ongelmat pienempiä.
Tällä tietoisesti riskeerattu se, että lapseni voivat jäädä ilman äitiä kun en saa ajoissa itseäni hoidettua. Nyt jo invalidisoitunut pahasti tämän takia kun ei olla voitu hoitaa. Juristi sanoi ettei ole koskaan kuullut vastaavaa. Eli ettei lasukaan auttanut. Olen välillä vienyt kipeänäkin lapseni polikäynnille käyden ensin hänen kanssa omalla ajallani. Sitten on tehty toimenpidettä ja kuumeessa sitten lykkinyt itseni pyörätuolissa lasten polille niin, että hoitaja puistellut päätään. Pakko kun ei apua saa. Sairauteni vuoksi tehdyt toimenpiteet aiheuttavat väliaikaisen apuvälineiden tarpeen ja tulisi olla muutama pvä paikoillaan, mutta en voi kun pakko asiat on hoitaa. Joudun siis riskeeraamaan henkeni ja lasteni kodin sekä äidin. Ja vain, koska minua ei ole voitu hetkeä auttaa, että pääsisin leikkaukseen ja normaalimpaan elämään. Että niin helposti sitä rahaa ja apua tulee ovista ja ikkunoista!
Mutta sinä et taida sellaisesta tietää mitään kun olet valinnut tehdä töitä...ihan kuin se aina olisi valintakysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäiskö varastomiehille näyttää miten kovasti vaikkapa joku erikoislääkäri tekee päivän aikana hommia ja tienaa kolminkertaisen määrän palkkaa 100-prosenttisella varmuudella eläkevirasta? Pitäisikö? Sanoisin, että fyysistä työtä tekevä ihminen saattaisi oikeasti keljuuntua kun tajuaisi miten epäreilu tämä systeemi on. Lääkäri saa taikaseinästä hirveän määrän rahaa, vaikka saattaa tehdä työpäivän aikana töitä tunnin verran, eikä sekään ole millään lailla kuluttavaa.
Ja entäs pörssiyhtiöiden toimarit, hohhoijaa.
Kuinka läheltä on tullut seurattua pörssitoimarin ja neurokirurgin arkea?
Ihan riittävän läheltä. Neurokirurgeja on Suomessa hyvin vähän. Toisaalta ihotauti-, isotooppi-, ym. lepokotilääkäreitä on ihan merkittäväkin määrä. Työ on leppoisaa, rahaa tulee kuin roskaa, ja veronmaksaja maksaa iloisesti, vaikka tutkitusti tekoäly tekisi nekin hommat ilmaiseksi ja paremmin.
Että te kapitalistihenkiset mamman ja papan pikku tissiposket jaksatte olla väkivaltaisia. Olen aivan varma että ennemmin kuin myöhemmin tuo ilkikurinen veren kaivaminen nenästä aiheuttaa halutun lopputuloksen.