Lue keskustelun säännöt.
Jos kaverittoman lapsen yksinäisyys jatkuu vielä pitkälle aikuisiuteen?
08.09.2018 |
Olen vain huolissani, sillä pahimmillaan tämä ei edes syö mitään ja hyvä jos edes nousee ylös sängystä. Työkyvyttömäksi tämä todettiin parivuotta sen jälkeen kun valmistui ammattiin, ei siis ole koskaan ollut missään töissä.
Kommentit (41)
Ei saa päästää kiusaamistilannetta jatkumaan pitkään. Lapsi menee rikki. Irti tilanteesta keinolla millä hyvänsä, meillä se oli koulun vaihto. Ja harrastuksiin, joista löytää kavereita. Harrastuksiin täytyy löytyä aikaa (kuljetukset) ja rahaa, jostain, vaikka sossusta. Ja tukea lapselle puhumalla kotona asioista. Vanhemmuus on vastuuta. Ketään pientä ihmistä ei saa jättää tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin en haluaisi sanoa, mutta onko kasvatuksessa jäänyt ilman vieraskontakteja, eli ei osaa olla muiden kuin jo valmiiksi hyvin tuntemiensa ihmisten kanssa?
En usko, ollaan silloin aikoinaan oltu paljon perheen kesken, puuhailtu yhdessä ja käyty ajoittain sukulaistenkin luona, joten ihmiskontakteista ei ole ollut pulaa. Mutta harrastuksia ei ole ollut, eikä tällä koskaan ollut kiinnostustakaan tai koskaan mitään pyytänyt.
Ap
Niin niin, eli kun ei pyytänyt niin mitäpä sitä silloin sosialisoimaan lasta ikätoverien kanssa.
Itseä harmittaa nyt aikuisena kun minullakaan ei ollut lapsena mitään harrastuksia. Vanhemmat kuittasivat sen samalla tavalla. Kun en pyytänyt mitään, niin eivät tajunneet järjestää. Tottahan se on, en minä tiennyt silloin kuinka hyödyllistä olisi ollut vaikka aloittaa jalkapalloharrastus. Noh, omapa oli vikani.
Itse siis pärjäilen ihan ok, mutta harmittaa jälkikäteen kun vanhemmat eivät yrittäneet järjestäneet harrastuksia silloin kun olen lapsi. Olisi kivaa jos osaisi vaikka jotain urheilulajia nyt aikuisena.
Mitä yritän sanoa, on se, että mielestäni vanhemmilla on jonkinlainen vastuu lapsensa sosialisoimisesta. Harrastukset ovat iso tätä prosessia.
Ei meillä olisi mihinkään jalkapallo- tai jääkiekkoharrastukseen edes ollut varaa, korkeintaan siihen että kesällä voi käydä uimassa rannalla ja talvella hiihtämässä omatoimisesti lähipellolla mikäli jos tuli lunta.
Ap
Vieraskontakti ei ole sama kuin ihmiskontakti. Jos lapsi viettää kaiken aikansa perheen ja tuttujen sukulaisten kanssa, miten oppisi tulemaan toimeen myös muiden kanssa? Helpostihan sitä kuvittelee että ihminen kuin ihminen, mutta ei se niin mene. Vieras ihminen ja tuttu ihminen ovat aivan eri asiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin en haluaisi sanoa, mutta onko kasvatuksessa jäänyt ilman vieraskontakteja, eli ei osaa olla muiden kuin jo valmiiksi hyvin tuntemiensa ihmisten kanssa?
En usko, ollaan silloin aikoinaan oltu paljon perheen kesken, puuhailtu yhdessä ja käyty ajoittain sukulaistenkin luona, joten ihmiskontakteista ei ole ollut pulaa. Mutta harrastuksia ei ole ollut, eikä tällä koskaan ollut kiinnostustakaan tai koskaan mitään pyytänyt.
Ap
Niin niin, eli kun ei pyytänyt niin mitäpä sitä silloin sosialisoimaan lasta ikätoverien kanssa.
Itseä harmittaa nyt aikuisena kun minullakaan ei ollut lapsena mitään harrastuksia. Vanhemmat kuittasivat sen samalla tavalla. Kun en pyytänyt mitään, niin eivät tajunneet järjestää. Tottahan se on, en minä tiennyt silloin kuinka hyödyllistä olisi ollut vaikka aloittaa jalkapalloharrastus. Noh, omapa oli vikani.
Itse siis pärjäilen ihan ok, mutta harmittaa jälkikäteen kun vanhemmat eivät yrittäneet järjestäneet harrastuksia silloin kun olen lapsi. Olisi kivaa jos osaisi vaikka jotain urheilulajia nyt aikuisena.
Mitä yritän sanoa, on se, että mielestäni vanhemmilla on jonkinlainen vastuu lapsensa sosialisoimisesta. Harrastukset ovat iso tätä prosessia.
Ei meillä olisi mihinkään jalkapallo- tai jääkiekkoharrastukseen edes ollut varaa, korkeintaan siihen että kesällä voi käydä uimassa rannalla ja talvella hiihtämässä omatoimisesti lähipellolla mikäli jos tuli lunta.
Ap
Vieraskontakti ei ole sama kuin ihmiskontakti. Jos lapsi viettää kaiken aikansa perheen ja tuttujen sukulaisten kanssa, miten oppisi tulemaan toimeen myös muiden kanssa? Helpostihan sitä kuvittelee että ihminen kuin ihminen, mutta ei se niin mene. Vieras ihminen ja tuttu ihminen ovat aivan eri asiat.
Ei tuollaisista vielä puhuttu mitään silloin 80- ja 90- luvun taitteessa. Jälkeepäin voi olla kaukaa viisaus, mutta ei se jälkiviisaus enää siinävaiheessa auta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin en haluaisi sanoa, mutta onko kasvatuksessa jäänyt ilman vieraskontakteja, eli ei osaa olla muiden kuin jo valmiiksi hyvin tuntemiensa ihmisten kanssa?
En usko, ollaan silloin aikoinaan oltu paljon perheen kesken, puuhailtu yhdessä ja käyty ajoittain sukulaistenkin luona, joten ihmiskontakteista ei ole ollut pulaa. Mutta harrastuksia ei ole ollut, eikä tällä koskaan ollut kiinnostustakaan tai koskaan mitään pyytänyt.
Ap
Niin niin, eli kun ei pyytänyt niin mitäpä sitä silloin sosialisoimaan lasta ikätoverien kanssa.
Itseä harmittaa nyt aikuisena kun minullakaan ei ollut lapsena mitään harrastuksia. Vanhemmat kuittasivat sen samalla tavalla. Kun en pyytänyt mitään, niin eivät tajunneet järjestää. Tottahan se on, en minä tiennyt silloin kuinka hyödyllistä olisi ollut vaikka aloittaa jalkapalloharrastus. Noh, omapa oli vikani.
Itse siis pärjäilen ihan ok, mutta harmittaa jälkikäteen kun vanhemmat eivät yrittäneet järjestäneet harrastuksia silloin kun olen lapsi. Olisi kivaa jos osaisi vaikka jotain urheilulajia nyt aikuisena.
Mitä yritän sanoa, on se, että mielestäni vanhemmilla on jonkinlainen vastuu lapsensa sosialisoimisesta. Harrastukset ovat iso tätä prosessia.
Ei meillä olisi mihinkään jalkapallo- tai jääkiekkoharrastukseen edes ollut varaa, korkeintaan siihen että kesällä voi käydä uimassa rannalla ja talvella hiihtämässä omatoimisesti lähipellolla mikäli jos tuli lunta.
Ap
Vieraskontakti ei ole sama kuin ihmiskontakti. Jos lapsi viettää kaiken aikansa perheen ja tuttujen sukulaisten kanssa, miten oppisi tulemaan toimeen myös muiden kanssa? Helpostihan sitä kuvittelee että ihminen kuin ihminen, mutta ei se niin mene. Vieras ihminen ja tuttu ihminen ovat aivan eri asiat.
Ei tuollaisista vielä puhuttu mitään silloin 80- ja 90- luvun taitteessa. Jälkeepäin voi olla kaukaa viisaus, mutta ei se jälkiviisaus enää siinävaiheessa auta.
Ap
Onneksi sentään nykyään ongelma osataan nähdä ja lasten yksinäisyyteen pystytään puuttumaan jo ennaltaehkäisevästi. Ei synny samanlailla enää syrjäytyneitä ja pudokkaita kuten vielä takavuosina huonon ja tietämättömän kasvatuksen takia.
Siis miksi hänet on työkyvyttömäksi todettu? Onko mielenterveysongelmia? Ensin pitäisi ehkä hoitaa itseään parempaan vointii, jotta jaksaisi nousta sieltä sängystä ja hakeutua esim. johonkin vertaistukiryhmiin. Sinuna en olisi huolissani yksinäisyydestä vaan tuosta ettei jaksa edes sängystä nousta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi hänet on työkyvyttömäksi todettu? Onko mielenterveysongelmia? Ensin pitäisi ehkä hoitaa itseään parempaan vointii, jotta jaksaisi nousta sieltä sängystä ja hakeutua esim. johonkin vertaistukiryhmiin. Sinuna en olisi huolissani yksinäisyydestä vaan tuosta ettei jaksa edes sängystä nousta.
No vähän vaikeaa on gehdä töitäkään jos ei edes välttämättä pysty edes syömään ruokaa. Masennus on vahvin yksinäisyyden aiheuttama oire. Paras tapa tuohon olisi omasta mielestäni pureutua nimen omaan sen aiheuttavaan syyhyn, vaikka mitään lääkettä yksinäisyyteen ei ole.
Itsekään en harrastanut mitään, kun en osannut pyytää sitä. Siis lapsenko todella pitää itse osata sanoa mitä haluaa harrastaa. Aivan absurdi ajatus. Isompana minulla oli yksi harrastus. Lopetin kuitenkin siellä käymisen sosiaalisen pelon takia eikä vanhemmat kyseleet mitään lopettamisesta. Siis he eivät tienneet ko pelosta.
Aika huonolta lapsesi tilanne näyttää, kun ongelma on jo kehittynyt niin pitkälle. Eikö todellakaan silloin 80-90-l taitteessa tullut mieleen lapsen tarvitsevan muutakin ympärilleen kuin vanhemmat ja satunnaiset sukulaisvierailut? En halua syyllistää vaan ihmettelen. Itselle on itsestäänselvää lapsen tarvitsevan muutakin eikä tätä ole neuvolassa tms kerrottu vaan ihan selvä asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin en haluaisi sanoa, mutta onko kasvatuksessa jäänyt ilman vieraskontakteja, eli ei osaa olla muiden kuin jo valmiiksi hyvin tuntemiensa ihmisten kanssa?
En usko, ollaan silloin aikoinaan oltu paljon perheen kesken, puuhailtu yhdessä ja käyty ajoittain sukulaistenkin luona, joten ihmiskontakteista ei ole ollut pulaa. Mutta harrastuksia ei ole ollut, eikä tällä koskaan ollut kiinnostustakaan tai koskaan mitään pyytänyt.
Ap
Niin niin, eli kun ei pyytänyt niin mitäpä sitä silloin sosialisoimaan lasta ikätoverien kanssa.
Itseä harmittaa nyt aikuisena kun minullakaan ei ollut lapsena mitään harrastuksia. Vanhemmat kuittasivat sen samalla tavalla. Kun en pyytänyt mitään, niin eivät tajunneet järjestää. Tottahan se on, en minä tiennyt silloin kuinka hyödyllistä olisi ollut vaikka aloittaa jalkapalloharrastus. Noh, omapa oli vikani.
Itse siis pärjäilen ihan ok, mutta harmittaa jälkikäteen kun vanhemmat eivät yrittäneet järjestäneet harrastuksia silloin kun olen lapsi. Olisi kivaa jos osaisi vaikka jotain urheilulajia nyt aikuisena.
Mitä yritän sanoa, on se, että mielestäni vanhemmilla on jonkinlainen vastuu lapsensa sosialisoimisesta. Harrastukset ovat iso tätä prosessia.
Ei meillä olisi mihinkään jalkapallo- tai jääkiekkoharrastukseen edes ollut varaa, korkeintaan siihen että kesällä voi käydä uimassa rannalla ja talvella hiihtämässä omatoimisesti lähipellolla mikäli jos tuli lunta.
Ap
Se on totta että tuo jalkapallo maksaa pienillä harrastajilla nappulakengät, säärisuojat, T-paidan ja shortsit + muutama kymppi nappulaliigan vuosimaksua...
Jääkiekko pienillä vähän enempi.
Salibandy oli 50-100€/vuosi.
Partion pakollinen jäsenmaksu (vakuutus) n50€
Jos on tahtoa niin kyllä sille lapselle harrastus löytyy. Myös sellainen, missä saa harjoiteltua sosiaalista kanssakäymistä.
Ja se on kyllä erittäin arvokasta pääomaa lapselle tuo taito olla toisten samanikäisten kanssa. Eikä vaan sekalaisten sukulaissetien, -tätien ja vanhusten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin en haluaisi sanoa, mutta onko kasvatuksessa jäänyt ilman vieraskontakteja, eli ei osaa olla muiden kuin jo valmiiksi hyvin tuntemiensa ihmisten kanssa?
En usko, ollaan silloin aikoinaan oltu paljon perheen kesken, puuhailtu yhdessä ja käyty ajoittain sukulaistenkin luona, joten ihmiskontakteista ei ole ollut pulaa. Mutta harrastuksia ei ole ollut, eikä tällä koskaan ollut kiinnostustakaan tai koskaan mitään pyytänyt.
Ap
Niin niin, eli kun ei pyytänyt niin mitäpä sitä silloin sosialisoimaan lasta ikätoverien kanssa.
Itseä harmittaa nyt aikuisena kun minullakaan ei ollut lapsena mitään harrastuksia. Vanhemmat kuittasivat sen samalla tavalla. Kun en pyytänyt mitään, niin eivät tajunneet järjestää. Tottahan se on, en minä tiennyt silloin kuinka hyödyllistä olisi ollut vaikka aloittaa jalkapalloharrastus. Noh, omapa oli vikani.
Itse siis pärjäilen ihan ok, mutta harmittaa jälkikäteen kun vanhemmat eivät yrittäneet järjestäneet harrastuksia silloin kun olen lapsi. Olisi kivaa jos osaisi vaikka jotain urheilulajia nyt aikuisena.
Mitä yritän sanoa, on se, että mielestäni vanhemmilla on jonkinlainen vastuu lapsensa sosialisoimisesta. Harrastukset ovat iso tätä prosessia.
Ei meillä olisi mihinkään jalkapallo- tai jääkiekkoharrastukseen edes ollut varaa, korkeintaan siihen että kesällä voi käydä uimassa rannalla ja talvella hiihtämässä omatoimisesti lähipellolla mikäli jos tuli lunta.
Ap
Vieraskontakti ei ole sama kuin ihmiskontakti. Jos lapsi viettää kaiken aikansa perheen ja tuttujen sukulaisten kanssa, miten oppisi tulemaan toimeen myös muiden kanssa? Helpostihan sitä kuvittelee että ihminen kuin ihminen, mutta ei se niin mene. Vieras ihminen ja tuttu ihminen ovat aivan eri asiat.
Ei tuollaisista vielä puhuttu mitään silloin 80- ja 90- luvun taitteessa. Jälkeepäin voi olla kaukaa viisaus, mutta ei se jälkiviisaus enää siinävaiheessa auta.
Ap
No kyllä sen olisi pitänyt olla itsestään selvää. Ja kyllä siitä KaksPlussasta ja Vauva-lehdestä ihan varmasti olisi saanut lukeakin.
T.saman vuosikymmenen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsesi on saanut eläkepaperit ja jonkin diagnoosin(masunnus?) niin kai hänellä on jokin hoitokontakti ja säännölliset käynnit psykiatrisella, terapiaa, lääkityksen tarpeenarviointi? Osastohoitojaksokaan ei varmaan olisi huono asia jos ei pysty syömään. Tsemppiä vanhemmille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolissani myös omasta pojasta.
Hän oli ulospäinsuuntautunut ja reipas poika aina neljänteen luokkaan asti, sitten alkoi koulukiusaaminen.
Hän muuttui hiljaiseksi ja sulkeutuneeksi. Yläluokille asti kiusattiin ja eristettiin.. Tehtiin vanhempina kaikki mitä voitiin, mutta kun mikään ei sitä kiusaamista loppumaan saanut. Vähennettyä kai, mutta siinä vaiheessa oli jo rikottu yksi pieni ihminen.Nyt on lukiossa viimeistä vuotta, yksi kaveri on hänellä siellä, toinen samanlainen. Mutta eivät vapaalla ole yhteyksissä.
Poika viettää kaiken ajan kotona, mitä nyt vähän ulkoilee. On välillä hankala kommunikoida kun ei vastaa mihinkään.
Kiltti on, sellainen lapsi josta ei ikinä ollut harmia.
Jotain toivois tapahtuvaksi, että saisi onnellisen elämän vielä.Lapsesi on masentunut. Apua masennukseen saa, jos hakee. Olen pahoillani koulukiusaamisesta.
Harva saa masennukseen apua. Ellei sitten ole niitä onnekkaita, joilla lääkkeet auttavat
Tällä palstalla viljellään jatkuvasti tahallisesti tätä harhakäsitystä, ettei masennukseen saa apua. Ei saa, ellei apua hae. Lopettakaa ihmisten lannistaminen. Moni saa hyvin apua, kunhan on ensin sitä hakenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesi on saanut eläkepaperit ja jonkin diagnoosin(masunnus?) niin kai hänellä on jokin hoitokontakti ja säännölliset käynnit psykiatrisella, terapiaa, lääkityksen tarpeenarviointi? Osastohoitojaksokaan ei varmaan olisi huono asia jos ei pysty syömään. Tsemppiä vanhemmille.
Ei ole sellaisoa säästöjä että pystyisi toisen puolesta maksamaan moisen ruljanssin, joten sillä mennään mihin on varaa ja pystytään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tutkitusti suurin osa yksinäisistä lapsista on aikuisena vielä yksinäisempiä. Harva onnistuu aikuisena löytämään ystäviä, jos ei ole löytänyt niitä edes lapsena.
Meillä kävi niin että koko ikänsä aktiivisesti eri juttuja harrastanut poika löysi oikeita kavereita vasta lukiossa.
Kyllä mekin mietimme monesti, että miten kasvatimme lapsemme väärin kun hän ei saa kavereita vaan on enemmänkin altavastaajana koulutappeluissa jne. Kyllä on todella paljon tuurista kiinni, että lapsi tai nuori sattuu sellaiseen harrastukseen tai kouluun, josta löytyy samanhenkistä porukkaa.
Minä en ole edes hetkeäkään huolissani vaikka nuori nyt pyörii viikonloppuisin täysi-ikäisten kaveriensa kanssa. Jännä 16-19-vuotiaiden nuorten miesten porukka, jolla on keskinäistä solidaarisuutta koska heistä ilmeisesti jokainen on ollut jotenkin ”erilainen” peruskoulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesi on saanut eläkepaperit ja jonkin diagnoosin(masunnus?) niin kai hänellä on jokin hoitokontakti ja säännölliset käynnit psykiatrisella, terapiaa, lääkityksen tarpeenarviointi? Osastohoitojaksokaan ei varmaan olisi huono asia jos ei pysty syömään. Tsemppiä vanhemmille.
Ei ole sellaisoa säästöjä että pystyisi toisen puolesta maksamaan moisen ruljanssin, joten sillä mennään mihin on varaa ja pystytään.
Ap
Poliklinikkamaksun verran käynnit maksavat. Ja lapsellasi varmaan kela maksaa sairaudenhoidon. Eikö hänellä ole mitään hoitokontaktia rahn takia? Kamalaa, heti manantaina aika lapselle ja hoitoon! Jos jalka olisi poikki niin tuskin jättäisitte hoitamatta koska raha. Miksi teit tämän aloituksen jos neuvot ja vinkit ei kelpaa? Menee nuoren elämä aivan hukkaan. Hänen itsensä takia olisi parempi vaikka käydä osastojaksolla ja siitä tuettuun asumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Sillä on joku neurologinen häiriö, josta yksinäisyys ja muut ongelmat johtuvat. Turha syyttää muita ihmisiä.
Vikahan ei ole tietenkään niissä muissa ns. täydellisissä ihmisissä, jotka pahimmillaan kiusaavat jonkun itsemurhaan tai "vain" pysyvästi työkyvyttömäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolissani myös omasta pojasta.
Hän oli ulospäinsuuntautunut ja reipas poika aina neljänteen luokkaan asti, sitten alkoi koulukiusaaminen.
Hän muuttui hiljaiseksi ja sulkeutuneeksi. Yläluokille asti kiusattiin ja eristettiin.. Tehtiin vanhempina kaikki mitä voitiin, mutta kun mikään ei sitä kiusaamista loppumaan saanut. Vähennettyä kai, mutta siinä vaiheessa oli jo rikottu yksi pieni ihminen.Nyt on lukiossa viimeistä vuotta, yksi kaveri on hänellä siellä, toinen samanlainen. Mutta eivät vapaalla ole yhteyksissä.
Poika viettää kaiken ajan kotona, mitä nyt vähän ulkoilee. On välillä hankala kommunikoida kun ei vastaa mihinkään.
Kiltti on, sellainen lapsi josta ei ikinä ollut harmia.
Jotain toivois tapahtuvaksi, että saisi onnellisen elämän vielä.Ei saa onnellista elämää. Kiltit joutuvat kärsimään tässä maailmassa ja pahat saavat autuuden. Kiltteys on heikkoutta tässä maailmassa niin naisten kuin muiden miesten silmissä. Tämä maailma on psykopaatin paratiisi.
Ainakin kristinuskon mukaan tämä maailma kuuluu itse Saaatanalle ja hyvät tyypit tulevat kärsimään ja syrjäytetyiksi sen takia, kun seuraavat Jeesusta ja hänen oppejaan. Paholainen vihaa empatiaa ja rakkautta, mutta diggaa kaikenlaisesta ilkeydestä, ahneudesta, itsekkyydestä jne. Kyllähän me kaikki haluaisimme, että ihmiset kykenisivät sankoin joukoin epäitsekkääseen toimintaan mutta tuskinpa se tulee toteutumaan koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsesi on saanut eläkepaperit ja jonkin diagnoosin(masunnus?) niin kai hänellä on jokin hoitokontakti ja säännölliset käynnit psykiatrisella, terapiaa, lääkityksen tarpeenarviointi? Osastohoitojaksokaan ei varmaan olisi huono asia jos ei pysty syömään. Tsemppiä vanhemmille.
Ei ole sellaisoa säästöjä että pystyisi toisen puolesta maksamaan moisen ruljanssin, joten sillä mennään mihin on varaa ja pystytään.
Ap
Poliklinikkamaksun verran käynnit maksavat. Ja lapsellasi varmaan kela maksaa sairaudenhoidon. Eikö hänellä ole mitään hoitokontaktia rahn takia? Kamalaa, heti manantaina aika lapselle ja hoitoon! Jos jalka olisi poikki niin tuskin jättäisitte hoitamatta koska raha. Miksi teit tämän aloituksen jos neuvot ja vinkit ei kelpaa? Menee nuoren elämä aivan hukkaan. Hänen itsensä takia olisi parempi vaikka käydä osastojaksolla ja siitä tuettuun asumiseen.
Aikuisen lapsen kanssa on jo vähän eri asia kuin jonkun pienen lapsen kanssa. Suomessa nimittäin vaaditaan että tämän pitäisi itse ottaa yhteyttä jne. Ja tuskin nyt elämätön elämä hukkaan menee kun ei sitä voi takaisinkaan elää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei ole enää sinun asiasi vaivata päätäsi aikuisen lapsesi asioilla. Anna hänen olla rauhassa ja hoitaa itse omat asiansa. Suomessa vanhempien velvollisuus lapsen huoltajuudesta päättyy siihen kun lapsi täyttää 18v ja sen jälkeen on lapsen aika yrittää vain pärjätä omillaan.
No vaikka olisi kuinka aikuinen, niin ei tuossa jamassa olevaa lastaan pidä jättää "rauhaan". Hänet pitäisi saada jonkinlaiseen hoitoon, luultavasti on masentunut. Jos tuollaisen ihmisen vain jättää rauhaan, niin tuskin hänellä itsellään on voimia hakea apua ja laittaa elämäänsä kuntoon. Kyllä läheisillä on ainakin moraalinen velvollisuus yrittää auttaa myös aikuista ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuollaisista vielä puhuttu mitään silloin 80- ja 90- luvun taitteessa. Jälkeepäin voi olla kaukaa viisaus, mutta ei se jälkiviisaus enää siinävaiheessa auta.
Ap
En halua kuulostaa ilkeältä, mutta kyllä joitakin asioita voi tajuta, vaikka kukaan ei niin käskisikään erikseen tekemään. Se, että lapsi hyötyy muiden lasten seurasta on kuitenkin ihan peruskauraa joka kaikkien vanhempien pitäisi tajuta jo omien lapsuuskokemustensa perusteella. Luulen että tämä asia onollut mahdollista ymmärtää ysärilläkin suorittamatta kehityspsykologian opintoja tai kuuntelematta Jari Sinkkosta.
Mutta menneiden märehtiminen on turhaa. Nyt on tärkeintä että tuet lastasi kuntoutumisessa. Tällä tarkoitan niin henkistä kuin rahallistakin tukea.
Kai hänelle on tehty jonkinlaisia suunnitelmia kuntoutuksesta jos hän on määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä? Tie normaalin elämään tulee todennäköisesti olemaan pitkä ja raskas, mutta mitään ei ole menetetty. Ymmärsin kuitenkin että tässä on vielä nuoresta ihmisestä kyse, kun valmistumisesta vasta pari vuotta.
Harva saa masennukseen apua. Ellei sitten ole niitä onnekkaita, joilla lääkkeet auttavat