Kotityöriidoista

Meillä on kaksi työssäkäyvää aikuista ja kaksi lasta. Kotitöistä on riidelty lähes viikottain. Periaatteessa jokaisella on sovitut hommansa (lapset kerää lelut, mies imuroi, jokainen viikkaa omat pyykit, jne) mutta käytännössä kukaan ei tee mitään ellen minä pyydä, huomauta, nalkuta, huuda tai pakota.

Kyllästyin tähän jatkuvaan riitelyyn kerta kaikkiaan ja tein pari kuukautta sitten päätöksen: minun on helpompi tehdä kotityöt yksin, kuin kestää riitelyä ja patistella muita koko ajan. Aloin siis vähin äänin tehdä ihan kaikki kotityöt ja olin tyytyväinen: itseltäni kuluu niihin vain noin puoli tuntia päivässä, ja koti on nyt koko ajan kaunis ja siisti. Mutta yllättävintä tässä on se, mitä tästä seurasi: mies ja lapset muuttuivat siistimmiksi. Astiat menee koneeseen kun kone on tyhjennetty ja keittiö tahraton. Pyykit menee pyykkiin. Lelut menee koreihin. Jotenkin se, että on siistiä, saa muut toimimaan siistimmin. Eli luovuttamalla ja alkamalla tehdä kaiken, saavutin tilanteen jota vuosia yritin riidellen saavuttaa. Ja nyt meillä on siisteyden lisäksi muutenkin mukavampaa kaikin puolin.

Olen tästä ihmeissäni ja tyytyväinen nykytilaan, jonka luulin olevan täysi mahdottomuus meidän perheelle. Tässä siis tarina jakoon, jospa täällä on muitakin ketkä painii asian kanssa ja voi tätä kenties soveltaa.