Lue keskustelun säännöt.
Syvä yksinäisyyden tunne
08.09.2018 |
Mitä tehdä, kun loputon yksinäisyys ahdistaa?
Ei ole miestä, lasta, lemmikkiä, mitään. Olen muuttanut opintojen perässä vuosia sitten eri paikkakunnalle kuin missä lapsuudenperheeni ja lapsuudenystäväni asuvat. Täältä ei ole kovin montaa erityisen syvällistä ihmissuhdetta löytynyt. Ja suurin osa ympärilläni elää niitä omia ruuhkavuosiaan, vaikea saada seuraa vaikkapa taidenäyttelyyn, kun pitää sopia kaikki asiat vähintään kuukausi aikaisemmin. Olen todella pienituloinen tällä hetkellä, joten vaikkapa matkustelu tai harrastusten lisääminen ei ole vaihtoehto. Mikä avuksi?
N33
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Mä vielä sulle sanoisin, että mieti, mitä haluaisit uuden ystäväsi kanssa tehdä. Eli millaisista asioista hänen pitäisi olla kiinnostunut. Mieti, missä voisit tutustua näistä asioista pitäviin ihmisiin. Kuten aiemmin kirjoitin, olen löytänyt uusia ystäviä retroryhmästä ja avustusryhmästä koirille Venäjällä. Useimpien ihmisten - varsinkin meidän varautuneiden suomalaisten - on helpompi tutustua, jos on jotain yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja yhteistä tekemistä. En itsekään takuulla ystävystyisi kenenkään kanssa, jos pistettäisiin kahvikupin ääreen vastakkain istumaan ja sanottaisiin, että noh, alapa ystävystyä. Yhdessä tekeminen antaa mahdollisuuden olla välillä ihan hiljaakin, jos ei keksi mitään sanottavaa. Ja aina voi puhua siitä tekemisestä.
Kannattaa varautua siihenkin, että tutustumisesta ystävyyteen voi kestää aika kauan eikä läheskään kaikista tuttavuuksista tule edes kavereita saati sitten ystäviä. Vain yksi mun ystävyyssuhteistani on ollut "ystävyyttä ensisilmäyksellä". Tämäkin oli aika hauska tilanne, kun olin saanut yllättäen vähän isomman summan ylimääräistä rahaa ja yhdessä avustusryhmässä näin ilmoituksen, jossa eräs yksinhuoltajaksi jäänyt nainen oli vaikeassa tilanteessa ja kyseli, jos joku pystyisi lahjoittamaan ruokaa. No mä sitten ehdotin hänelle, että jos uskaltautuu ihan tuntemattoman tyypin kanssa lähteä markettiin, niin mä voisin ostaa heille ruokaa. Sovittiin kauppakeskus, jossa nähtiin. Koko ostosreissun ajan jostain käsittämättömästä syystä juteltiin vaikka mitä ja alettiin jo miettiä, ollaanko oltu joskus samassa koulussa, samassa opiskelupaikassa, samassa työpaikassa, synnytyslaitoksella samaan aikaan vai miksi ihmeessä heti alusta lähtien tuntui kuin oltaisiin tunnettu vuosikymmeniä. Hän sai asiansa kuntoon, mutta meidän yhteydenpitomme jatkui ja ystävyys entistäkin paremmin syveni. Ehkä ollaan oltu edellisessä elämässä siskoksia :D Mutta uskoisin, että tällainen heti ystävystyminen on aikuisiässä varsin harvinaista.
Näinhän se on, että harvoin ystävyys alkaa samalla silmänräpäyksellä kuin on ensimmäistä kertaa kohdattu. Minulla on ollut toiveita joistan harrasteista että niistä ystäviä löytyisi, olenkin ehdottanut välillä että mennäänkö treenien jälkeen kaljalle tms, ei kuitenkaan ole mitään sen syvällisempää sitten löytynyt. Edellisessä työpaikassa yritin useamman kerran saada lähimmät työkaverit kanssani johonkin, mutta juttu ei ottanut yhtään tuulta alleen. Ongelmana oli se, että osa heistä tunsi toisensa jo etukäteen, eikä heidän porukkaansa tuntunut uusia ihmisiä mahtuvan. Ja sitten luovutin kokonaan eikä olla oltu tekemisissä sen jälkeen kun työsuhde tuolla päättyi. Pitää vaan yrittää mahduttaa joku uusi harraste kalenteriin. Ja olen ehdottomasti samaa mieltä että jonkun puuhaamisen ympäriltä ne ystävyydet helpoimmin alkavat, näin minä parhaan kaverinikin aikanaan löysin, yhteisestä harrastuksesta (emme olleet samassa koulussa).
N33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta näyttää että avain tuohon ystävyysasiaan on persoona- itse olen sitä sosiaalista tyyppiä joka tutustuu äkkiä uusiin ihmisiin- mutta iän myötä huomaan myös väsyväni helpommin ja kaipaan paljon yksinäistä aikaa.
Minulle helpoin tapa tutustua on ollut lavatanssiharrastus tanssikursseineen ja - leireineen...Uusia ihmisiä, miehiä, naisia ja pariskuntia. Loputtomasti uutta opittavaa ja kaupan päälle hyvä kunto!
Itse olen tutussa seurassa puhelias pölpöttäjä mutta liian usein vieraassa rento kuin rautakanki. Muutenkin kirjoittaminen monesti helpompi ilmaisumuoto kuin puhuminen. Kuitenkin kaipaisin kovasti ympärilleni enemmän ihmisiä, hyväksyntää, huomiointia ja sitä että saa itse antaa muille huomiota.
N33
Entäpä joku kirjoittamiseen liittyvä harrastus - voisiko sieltä löytyä hengenheimolaisia? Myös osallistuminen ennakkoluulottomasti monenlaiseen (vaikka ei ihan omantyyliseen) harrastustoimintaan voi luoda mahdollisuuksia tavata kivoja ihmisiä, vaikkei tietysti olekaan mikään ystävyys-automaatti.
Toivottavasti ap löytää kavereita, yksin on kurja olla.
Kiitos toivotuksista ja samaa mieltä olen, harrastustoiminta on varmasti nyt se ratkaiseva juttu. Mitään kirjoittamiseen liittyvää en kyllä ole miettinyt, hmm. Joku lukupiirikin voisi olla ehkä hyvä juttu?
N33
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta ootko liittynyt Facebookin naisten treffit -ryhmään? Sitä kautta voi tutustua uusiin ihmisiin! Siellä näyttäisi olevan kaikenikäisiä ja kaikenlaisissa elämäntilanteissa olevia, varmasti löytyy tekemistä.
Naisten treffit ryhmään en ole liittynyt, mutta löysin uusia ystäviä ryhmän ja vaellussinkut ryhmät, molemmat kiinnostavia, pitääpä lukea millaisia postauksia niissä on ja löytyykö samanhenkistä seuraa.
N33
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin muuttanut isoon kaupunkiin yksin aikoinaan ja aloin nyt miettiä miten (muutamat harvat, mutta tärkeät) ihmissuuhteeni syntyivät... suurin osa varmaan opiskelun myötä, työpaikoilta, järjestötoiminnasta ja -yllättävää kyllä- baareista. Ajat ovat ehkä sen suhteen muuttuneet. Varmaankin pointtina nousee esiin se, että aika paljon on joutunut (ainakin näin introvertiksi) olemaan ihmisten kanssa juttusilla, että noin yksi sadasta on johtanut yhtään mihinkään. Olisko niin, että jos saa nk. pään auki eli YHDEN kaverin jonka kanssa lähteä ulos, niin sen jälkeen on helpompaa. Se yksi työkaveri kahvihuoneesta, joka suostuu lähtemään yhdessä keikalle josta molemmat tykkää jne.
Tsemppiä Ap, olet varmasti hyvä tyyppi ja joku sen vielä huomaa.
Kiitos tsempeistä! Aika yllättävää että baareistakin voi löytyä ystäviä! Mutta toisaalta miksei, jos on sellainen että uskaltaa lähteä yksin baariin ja jutella siellä tuntemattomille. Ja tuo on totta, että pitää vaan yrittää ehdottaa tekemistä, vaikka sitten tulisi paljonkin niitä tyrmäyksiä. Itse vetäydyn liian helposti kuoreeni enkä uskalla varsinkaan samalle ihmiselle ehdottaa enää uudestaan, jos on käynyt jo kerran niin ettei kiinnosta.
N33
Vierailija kirjoitti:
Minä muutin myös ulkomaille (se, jota ei ilmeisesti ole olemassakaan). Elämä on muuten kyllä huimasti parempaa, mutta ei tämä vähentänyt yksinäisyyttä ollenkaan, lähinnä päinvastoin.
En osaa maan kieltä, ja esim töissä kaikki ei-virallinen viestintä käydään maan kielellä. En siis kykene osallistumaan esim tauolla keskusteluihin ollenkaan, vaan kaikki kanssakäyminen on tiukasti työasiaa. Sama kaupoissa, kadulla jne, ei ole mitään tilaisuuksia small talkiin toisin kuin kuitenkin vähän suomessa. Moni työpäivä menee niin, etten puhu kenellekään mitään.
Ja joo, olen yrittänyt, mutta heti kun keskustelussa on enemmän kuin kaksi henkilöä, ei mene kuin hetki kun joku vaihtaa maan kieleen ja jään ulkopuoliseksi. Lisäksi mentaliteetti on että vain täydellinen kielitaito kelpaa, joten millään tankeroyritelmällä on turha yrittää osallistua, kun nämä eivät (muka) ymmärrä kuin täydellistä ääntämistä. Eikä työnantaja tarjoa kielikursseja, ja työn luonteen vuoksi (matkustan paljon) en voi sitoutua mihinkään säännölliseen opiskeluun.
Suomalaisia tässä kaupungissa taas ei ole kuin muutama, ja Facebookryhmän perusteella lähes kaikki lapsiperheellisia kotiäitejä, joiden elämäntyyli poikkeaa ihan liikaa omastani.
Eli muuttamista sinänsä kannatan ehdottomasti, suomi on aika paska maa.. Mutta ei kannata paljoa laskea sen varaan, että se yksinäisyyden korjaa.
Onpa kurjaa tuo, että joutuu olemaan noin riippuvainen siitä osaako maan kieltä täydellisesti vai ei. Oletko miettinyt että kuitenkin yrittäisit ystävystyä jonkun kotiäidin kanssa? Kyllähän hekin varmaan joskus poistuvat kotoa ilman lapsia, ja toisaalta haluavat välillä varmaan muunkinlaista juttuseuraa kuin toisten äitien seuraa. voin toki olla väärässäkin.
N33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein se vaan menee niin että ystäväpiiri muodostuu jo nuorena / opiskeluaikana. Jos aikuisena muuttaa yksin vieraaseen paikkaan, on aika hankalaa saada uusia ystäviä.
Minä muutin 10 vuotta sitten työn perässä isoon kaupunkiin ja uudet täällä saadut ystävät lasketaan yhden käden sormilla. Miehen onneksi tapasin, ja hänen kautta kavereidensa puolisoita, joista on näitä ystäviä minullekin tullut. Pari työkaveruutta on myös kehittynyt ystävyydeksi.
Mutta kyllä kadehdin heitä, joilla on täällä juuret: perhe, suku, nuoruudenystävät. Omani ovat hajallaan pitkin maata.
Siis sulla on ystäviä, puoliso, puolison kaverien puolisoita, ja vielä ystäviksi muuttuneita työkavereita? Hah, anteeksi vaan mutta et ole yksinäistä nähnytkään! Poista kaikki nuo laskuista ja tiedät mitä se yksinäisyys tarkoittaa.
Haluaisin tähän vaan heittää että yksinäiseksi voi tuntea itsensä silloinkin kun ympärillä on paljon ihmisiä jos henkistä yhteyttä heihin ei kuitenkaan täysin ole. Yksinäisyys on lähinnä henkinen olotila. Onhan ihan yksin eläviäkin, jotka ei kuitenkaan pidä itseään yksinäisinä.
Itselläni on sellainen tilanne, että minulla on muutama ystävä joita näen ehkä 1-2 kertaa vuodessa, koska asuvat kaukana ja olen pienestä asti ollut kiusattu eli ei ole isoa kaveripiiriä muutenkaan. Poikaystävän tapasin tinderissä ja nyt hänen kautta saanut muutamia uusia kavereita, mutta tunnen silti itseni usein yksinäiseksi, vaikka parisuhde onkin paljon tätä tunnetta helpottanut. Silti se ei ole ihan sama asia. Ja joskus kun asuin vielä kotona perheeni kanssa, tunsin silti itseni yksinäiseksi vaikka olin lähes koko ajan ihmisten ympäröimänä, kävin harrastuksissa yms. Eli tuo joka sanoi ettei voisi tuntea oloaan yksinäiseksi tuossa ylemmässä tilanteessa, voisi kyllä itsekin mennä hiukan itseensä ja miettiä ettei tämäkään asia ole niin mustavalkoinen juttu. Kyseessä on tunne (yksinäisyys), jonka jokainen kokee itse.
Jokatapauksessa, toivon AP:lle kaikkea hyvää ja jaksamista yksinäisyyden keskellä. Toivottavasti löytyisi asioita jotka tekisi elämästä mielekästä ja mukavaa vaikka ei ystäviä heti löytyisikään. Itsekin tiedän että suhteiden luominen ei ole niin yksinkertaista. Itse tarvitsen tosiaan jonkinalisen syvemmän henkisen yhteyden toiseen ennekun pystyn olemaan 100% oma itseni enkä rasitu sosiaalisesta tilanteesta. Eli en edes pystyisi olemaan kaveri sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole mitään yhteistä tai henkistä samankaltaisuutta. Siksi usein jään yksin ja koen itseni yksinäiseksi, mutta olen jo tottunut siihen ja elämä menee omalla painollaan ihan mukavasti tällä hetkellä :)
Joskus yksinäisyys johtuu epärealistisesta käsityksestä ihmissuhteista. Yksinäisellä voi olla puoliso, lapsia, sukulaisia ja ystäviäkin, mutta jotain puuttuu. Kaivataan jotain henkistä, univeraalia, kosmista yhteyttä toiseen ihmiseen. Sielunkumppanuutta, oman itsen täydentäjää. Mitä herkempi ja henkisempi ihminen on, sitä vähemmän hän saa tavallisista arkisista ihmissuhteista.
Voihan se niinkin olla. Itselläni tosin ei ole koskaan ollut suurta ihmisjoukkiota ympärilläni, joten en tiedä miltä se tuntuu.
N33
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja perinteitä noudattavana naisena päätti olla laittamatta sähköpostia vaikka sai ystäväehdokkaan.
Näin se menee tällä palstalla joka kerta.
Vaikka olenkin yksinäinen, ei se tarkoita etteikö minulla sattuisi olemaan sillä hetkellä jotain tekemistä. Ehdin koneen äärelle vasta tänään. No, tuo kommenttisi ei kyllä millään tavoin houkuta minua laittamaan minkäänmoista vastausta...
N33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdallani ihmiset ovat _pahentaneet_ yksinäisyyden tunnetta. Syy on varmaan siinä, ettei kukaan ulkopuolinen voi koskaan täysin ymmärtää toista ihmistä eikä kukaan ymmärrä. Yksinolo on rentoa ja hauskaa vaikka harrastusten parissa.
Tässä on tavallaan pointtia.
Niinpä.
N33
Hupaisa tämä viimeinen sivu, keskustelen yksin itseni kanssa. No, eipä eroa yksinäisen normaalista päivästä yhtään mitenkään...
N33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitrn olisi yhteisasunto 4-5 henkilön kanssa?
Silloin elää saman katon alla edes porukan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mitrn olisi yhteisasunto 4-5 henkilön kanssa?
Silloin elää saman katon alla edes porukan kanssa.
Olen itse asiassa asunut kommuunissa useamman vuoden (nyt kahden hengen kimppakämppä). Ongelmallisinta kommuuniasumisessa on kokemukseni mukaan erilaiset vuorokausirytmit ja erilaiset siisteyskäsitykset. Itse olen aika herkkäuninen, enkä jaksa jos joku riekkuu kaiket yöt tai hakkaa aamulla ennen kukonlaulua kattilankansia yhteen. Tietysti jos löytyisi joku rauhallinen aikuisten ihmisten kommuuni se voisi olla ihan hyvä ratkaisu. Tässäkin henkilökemiat vähän riskaabelit, kun joidenkin kanssa kohtaa paljon paremmin kuin toisten eikä sitä tiedä ennen yhteen muuttamista.
N33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja perinteitä noudattavana naisena päätti olla laittamatta sähköpostia vaikka sai ystäväehdokkaan.
Näin se menee tällä palstalla joka kerta.
Miksi niin katkera?
Päätin kuitenkin aloittaa tinderöinnin uudelleen, kunhan vaan jaksan ja keräilen vielä hetken rohkeutta... Ja ehkä pitää kokeilla jotain toista appia samaan aikaan rinnakkain. Onko kokemuksia millainen on okcupid?
Tulin siihen tuokseen että olen pohjimmiltani parisuhdeihminen. Ja olen ollut onnellisimmillani silloin kun minulla on ollut parisuhde, huolimatta siitä kuinka paljon niitä ystäviä on ollut. Eihän minun tarvitse löytää kuin yksi luotettava ihminen, joka hyväksyy minut tällaisena kuin olen. Tuntuu kyllä täysin mahdottomalle tehtävälle löytää se henkilö...
N33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äh, nyt taas kaatuu seinät päälle. En vaan jaksa tinderöintiä! Miten voin hyväksyä sen, että olen koko loppuelämäni yksin?
N33
No mutta tuuristahan monien ihmissuhteiden löytyminen on kiinni, sattuuko olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Mutta sinä löysit itsellesi miehen ja se on hienoa! Minulla on myös tausta koulukiusattuna ja kyllähän se on jäljet itsetuntooni jättäneet, olen helposti varautunut ja pelkään että muut ovat minulle jostain vihaisia jne. Luulen kyllä toisaalta, että alle kolmekymppisellä on huomattavasti paremmat mahdollisuudet löytää joku kuin yli kolmekymppisenä, ihan siis tilastollisesti ajatellen. Valtaosa kolmekymppisistä kun elää ruuhkavuosiaan vakiintuneessa parisuhteessa, sinkkuja tuntuu olevan ihan vaan kourallinen.
N33