Lue keskustelun säännöt.
Syvä yksinäisyyden tunne
08.09.2018 |
Mitä tehdä, kun loputon yksinäisyys ahdistaa?
Ei ole miestä, lasta, lemmikkiä, mitään. Olen muuttanut opintojen perässä vuosia sitten eri paikkakunnalle kuin missä lapsuudenperheeni ja lapsuudenystäväni asuvat. Täältä ei ole kovin montaa erityisen syvällistä ihmissuhdetta löytynyt. Ja suurin osa ympärilläni elää niitä omia ruuhkavuosiaan, vaikea saada seuraa vaikkapa taidenäyttelyyn, kun pitää sopia kaikki asiat vähintään kuukausi aikaisemmin. Olen todella pienituloinen tällä hetkellä, joten vaikkapa matkustelu tai harrastusten lisääminen ei ole vaihtoehto. Mikä avuksi?
N33
Kommentit (95)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein se vaan menee niin että ystäväpiiri muodostuu jo nuorena / opiskeluaikana. Jos aikuisena muuttaa yksin vieraaseen paikkaan, on aika hankalaa saada uusia ystäviä.
Minä muutin 10 vuotta sitten työn perässä isoon kaupunkiin ja uudet täällä saadut ystävät lasketaan yhden käden sormilla. Miehen onneksi tapasin, ja hänen kautta kavereidensa puolisoita, joista on näitä ystäviä minullekin tullut. Pari työkaveruutta on myös kehittynyt ystävyydeksi.
Mutta kyllä kadehdin heitä, joilla on täällä juuret: perhe, suku, nuoruudenystävät. Omani ovat hajallaan pitkin maata.
Siis sulla on ystäviä, puoliso, puolison kaverien puolisoita, ja vielä ystäviksi muuttuneita työkavereita? Hah, anteeksi vaan mutta et ole yksinäistä nähnytkään! Poista kaikki nuo laskuista ja tiedät mitä se yksinäisyys tarkoittaa.
Haluaisin tähän vaan heittää että yksinäiseksi voi tuntea itsensä silloinkin kun ympärillä on paljon ihmisiä jos henkistä yhteyttä heihin ei kuitenkaan täysin ole. Yksinäisyys on lähinnä henkinen olotila. Onhan ihan yksin eläviäkin, jotka ei kuitenkaan pidä itseään yksinäisinä.
Itselläni on sellainen tilanne, että minulla on muutama ystävä joita näen ehkä 1-2 kertaa vuodessa, koska asuvat kaukana ja olen pienestä asti ollut kiusattu eli ei ole isoa kaveripiiriä muutenkaan. Poikaystävän tapasin tinderissä ja nyt hänen kautta saanut muutamia uusia kavereita, mutta tunnen silti itseni usein yksinäiseksi, vaikka parisuhde onkin paljon tätä tunnetta helpottanut. Silti se ei ole ihan sama asia. Ja joskus kun asuin vielä kotona perheeni kanssa, tunsin silti itseni yksinäiseksi vaikka olin lähes koko ajan ihmisten ympäröimänä, kävin harrastuksissa yms. Eli tuo joka sanoi ettei voisi tuntea oloaan yksinäiseksi tuossa ylemmässä tilanteessa, voisi kyllä itsekin mennä hiukan itseensä ja miettiä ettei tämäkään asia ole niin mustavalkoinen juttu. Kyseessä on tunne (yksinäisyys), jonka jokainen kokee itse.
Jokatapauksessa, toivon AP:lle kaikkea hyvää ja jaksamista yksinäisyyden keskellä. Toivottavasti löytyisi asioita jotka tekisi elämästä mielekästä ja mukavaa vaikka ei ystäviä heti löytyisikään. Itsekin tiedän että suhteiden luominen ei ole niin yksinkertaista. Itse tarvitsen tosiaan jonkinalisen syvemmän henkisen yhteyden toiseen ennekun pystyn olemaan 100% oma itseni enkä rasitu sosiaalisesta tilanteesta. Eli en edes pystyisi olemaan kaveri sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole mitään yhteistä tai henkistä samankaltaisuutta. Siksi usein jään yksin ja koen itseni yksinäiseksi, mutta olen jo tottunut siihen ja elämä menee omalla painollaan ihan mukavasti tällä hetkellä :)
Olen samaa mieltä yksinäisyydestä. Toisaalta suren niiden puolesta joilla ei ole sitä yhtäkään ystävää. Mutta todellakin voi tuntea itsensä yksinäiseksi seurassakin jos mitään kunnollista yhteyttä ei löydy. Kyllähän sitä voi olla töissäkin ison ihmislauman keskellä mutta silti ei välttämättä ole yhtä ainuttakaan samanhenkistä läsnä.
Kiitos tsemppaavista sanoista ja hienoa että tinder toimi kohdallasi. Jaksatko vielä vastata montako jouduit näkemään ennen kumppanisi löytymistä?
N33
Toki jaksan, kävin n. puolenvuoden ajan treffeillä noin kuuden eri ihmisen kanssa, ja viestiä laitoin ainakin 10-15 henkilölle. Yksi n. 1-2kk "suhde" oli tässä välissä ennen kun löysin nykyisen. Nykyinen oli sellainen kenenkanssa henkinen yhteys löytyi heti. Olin jo luovuttamassa koko asian suhteen ja poistamassa koko sovellusta kun nykyinen poikaystäväni alkoi juttelemaan minulle. Onneksi alkoi, todennäköisesti olisin yksin yhä jos ei olisi. Ajattelen toisaalta että näin oli tarkoitus vaikka tyhmälle kuulostaakin :) nyt ollaan oltu n. 2 vuotta kimpassa ja hyvin on mennyt toistaiseksi.
Osa minusta harkitsee taas jonkun deitti sovelluksen lataamista, mikä on parempi kuin tinder?
N33
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein se vaan menee niin että ystäväpiiri muodostuu jo nuorena / opiskeluaikana. Jos aikuisena muuttaa yksin vieraaseen paikkaan, on aika hankalaa saada uusia ystäviä.
Minä muutin 10 vuotta sitten työn perässä isoon kaupunkiin ja uudet täällä saadut ystävät lasketaan yhden käden sormilla. Miehen onneksi tapasin, ja hänen kautta kavereidensa puolisoita, joista on näitä ystäviä minullekin tullut. Pari työkaveruutta on myös kehittynyt ystävyydeksi.
Mutta kyllä kadehdin heitä, joilla on täällä juuret: perhe, suku, nuoruudenystävät. Omani ovat hajallaan pitkin maata.
Siis sulla on ystäviä, puoliso, puolison kaverien puolisoita, ja vielä ystäviksi muuttuneita työkavereita? Hah, anteeksi vaan mutta et ole yksinäistä nähnytkään! Poista kaikki nuo laskuista ja tiedät mitä se yksinäisyys tarkoittaa.
Haluaisin tähän vaan heittää että yksinäiseksi voi tuntea itsensä silloinkin kun ympärillä on paljon ihmisiä jos henkistä yhteyttä heihin ei kuitenkaan täysin ole. Yksinäisyys on lähinnä henkinen olotila. Onhan ihan yksin eläviäkin, jotka ei kuitenkaan pidä itseään yksinäisinä.
Itselläni on sellainen tilanne, että minulla on muutama ystävä joita näen ehkä 1-2 kertaa vuodessa, koska asuvat kaukana ja olen pienestä asti ollut kiusattu eli ei ole isoa kaveripiiriä muutenkaan. Poikaystävän tapasin tinderissä ja nyt hänen kautta saanut muutamia uusia kavereita, mutta tunnen silti itseni usein yksinäiseksi, vaikka parisuhde onkin paljon tätä tunnetta helpottanut. Silti se ei ole ihan sama asia. Ja joskus kun asuin vielä kotona perheeni kanssa, tunsin silti itseni yksinäiseksi vaikka olin lähes koko ajan ihmisten ympäröimänä, kävin harrastuksissa yms. Eli tuo joka sanoi ettei voisi tuntea oloaan yksinäiseksi tuossa ylemmässä tilanteessa, voisi kyllä itsekin mennä hiukan itseensä ja miettiä ettei tämäkään asia ole niin mustavalkoinen juttu. Kyseessä on tunne (yksinäisyys), jonka jokainen kokee itse.
Jokatapauksessa, toivon AP:lle kaikkea hyvää ja jaksamista yksinäisyyden keskellä. Toivottavasti löytyisi asioita jotka tekisi elämästä mielekästä ja mukavaa vaikka ei ystäviä heti löytyisikään. Itsekin tiedän että suhteiden luominen ei ole niin yksinkertaista. Itse tarvitsen tosiaan jonkinalisen syvemmän henkisen yhteyden toiseen ennekun pystyn olemaan 100% oma itseni enkä rasitu sosiaalisesta tilanteesta. Eli en edes pystyisi olemaan kaveri sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole mitään yhteistä tai henkistä samankaltaisuutta. Siksi usein jään yksin ja koen itseni yksinäiseksi, mutta olen jo tottunut siihen ja elämä menee omalla painollaan ihan mukavasti tällä hetkellä :)
Olen samaa mieltä yksinäisyydestä. Toisaalta suren niiden puolesta joilla ei ole sitä yhtäkään ystävää. Mutta todellakin voi tuntea itsensä yksinäiseksi seurassakin jos mitään kunnollista yhteyttä ei löydy. Kyllähän sitä voi olla töissäkin ison ihmislauman keskellä mutta silti ei välttämättä ole yhtä ainuttakaan samanhenkistä läsnä.
Kiitos tsemppaavista sanoista ja hienoa että tinder toimi kohdallasi. Jaksatko vielä vastata montako jouduit näkemään ennen kumppanisi löytymistä?
N33
Toki jaksan, kävin n. puolenvuoden ajan treffeillä noin kuuden eri ihmisen kanssa, ja viestiä laitoin ainakin 10-15 henkilölle. Yksi n. 1-2kk "suhde" oli tässä välissä ennen kun löysin nykyisen. Nykyinen oli sellainen kenenkanssa henkinen yhteys löytyi heti. Olin jo luovuttamassa koko asian suhteen ja poistamassa koko sovellusta kun nykyinen poikaystäväni alkoi juttelemaan minulle. Onneksi alkoi, todennäköisesti olisin yksin yhä jos ei olisi. Ajattelen toisaalta että näin oli tarkoitus vaikka tyhmälle kuulostaakin :) nyt ollaan oltu n. 2 vuotta kimpassa ja hyvin on mennyt toistaiseksi.
Oho, noin pienestä joukosta löysit? Minkä ikäinen olet? Oletko huomattavan kaunis tai onko sinussa jotain muuta erityisen kiinnostavaa?
N33
Omalla kohdallani ihmiset ovat _pahentaneet_ yksinäisyyden tunnetta. Syy on varmaan siinä, ettei kukaan ulkopuolinen voi koskaan täysin ymmärtää toista ihmistä eikä kukaan ymmärrä. Yksinolo on rentoa ja hauskaa vaikka harrastusten parissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta näyttää että avain tuohon ystävyysasiaan on persoona- itse olen sitä sosiaalista tyyppiä joka tutustuu äkkiä uusiin ihmisiin- mutta iän myötä huomaan myös väsyväni helpommin ja kaipaan paljon yksinäistä aikaa.
Minulle helpoin tapa tutustua on ollut lavatanssiharrastus tanssikursseineen ja - leireineen...Uusia ihmisiä, miehiä, naisia ja pariskuntia. Loputtomasti uutta opittavaa ja kaupan päälle hyvä kunto!
Itse olen tutussa seurassa puhelias pölpöttäjä mutta liian usein vieraassa rento kuin rautakanki. Muutenkin kirjoittaminen monesti helpompi ilmaisumuoto kuin puhuminen. Kuitenkin kaipaisin kovasti ympärilleni enemmän ihmisiä, hyväksyntää, huomiointia ja sitä että saa itse antaa muille huomiota.
N33
No netissä nimenomaan monet introvertit ja ujot etsivät kavereita, googleta esim. kirjeenvaihto tai vastaavaa. Ei niissä mitkään ekstrovertit ja päläpättäjät heilu. Sen olen kuitenkin huomannut, että naiset ovat todella nirsoja uusien kavereiden suhteen (ja silti valittavat kun on niiiin yksinäistä), mutta miesten kanssa on helpompi tutustua ja puhua helposti mistä vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein se vaan menee niin että ystäväpiiri muodostuu jo nuorena / opiskeluaikana. Jos aikuisena muuttaa yksin vieraaseen paikkaan, on aika hankalaa saada uusia ystäviä.
Minä muutin 10 vuotta sitten työn perässä isoon kaupunkiin ja uudet täällä saadut ystävät lasketaan yhden käden sormilla. Miehen onneksi tapasin, ja hänen kautta kavereidensa puolisoita, joista on näitä ystäviä minullekin tullut. Pari työkaveruutta on myös kehittynyt ystävyydeksi.
Mutta kyllä kadehdin heitä, joilla on täällä juuret: perhe, suku, nuoruudenystävät. Omani ovat hajallaan pitkin maata.
Siis sulla on ystäviä, puoliso, puolison kaverien puolisoita, ja vielä ystäviksi muuttuneita työkavereita? Hah, anteeksi vaan mutta et ole yksinäistä nähnytkään! Poista kaikki nuo laskuista ja tiedät mitä se yksinäisyys tarkoittaa.
Haluaisin tähän vaan heittää että yksinäiseksi voi tuntea itsensä silloinkin kun ympärillä on paljon ihmisiä jos henkistä yhteyttä heihin ei kuitenkaan täysin ole. Yksinäisyys on lähinnä henkinen olotila. Onhan ihan yksin eläviäkin, jotka ei kuitenkaan pidä itseään yksinäisinä.
Itselläni on sellainen tilanne, että minulla on muutama ystävä joita näen ehkä 1-2 kertaa vuodessa, koska asuvat kaukana ja olen pienestä asti ollut kiusattu eli ei ole isoa kaveripiiriä muutenkaan. Poikaystävän tapasin tinderissä ja nyt hänen kautta saanut muutamia uusia kavereita, mutta tunnen silti itseni usein yksinäiseksi, vaikka parisuhde onkin paljon tätä tunnetta helpottanut. Silti se ei ole ihan sama asia. Ja joskus kun asuin vielä kotona perheeni kanssa, tunsin silti itseni yksinäiseksi vaikka olin lähes koko ajan ihmisten ympäröimänä, kävin harrastuksissa yms. Eli tuo joka sanoi ettei voisi tuntea oloaan yksinäiseksi tuossa ylemmässä tilanteessa, voisi kyllä itsekin mennä hiukan itseensä ja miettiä ettei tämäkään asia ole niin mustavalkoinen juttu. Kyseessä on tunne (yksinäisyys), jonka jokainen kokee itse.
Jokatapauksessa, toivon AP:lle kaikkea hyvää ja jaksamista yksinäisyyden keskellä. Toivottavasti löytyisi asioita jotka tekisi elämästä mielekästä ja mukavaa vaikka ei ystäviä heti löytyisikään. Itsekin tiedän että suhteiden luominen ei ole niin yksinkertaista. Itse tarvitsen tosiaan jonkinalisen syvemmän henkisen yhteyden toiseen ennekun pystyn olemaan 100% oma itseni enkä rasitu sosiaalisesta tilanteesta. Eli en edes pystyisi olemaan kaveri sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole mitään yhteistä tai henkistä samankaltaisuutta. Siksi usein jään yksin ja koen itseni yksinäiseksi, mutta olen jo tottunut siihen ja elämä menee omalla painollaan ihan mukavasti tällä hetkellä :)
Olen samaa mieltä yksinäisyydestä. Toisaalta suren niiden puolesta joilla ei ole sitä yhtäkään ystävää. Mutta todellakin voi tuntea itsensä yksinäiseksi seurassakin jos mitään kunnollista yhteyttä ei löydy. Kyllähän sitä voi olla töissäkin ison ihmislauman keskellä mutta silti ei välttämättä ole yhtä ainuttakaan samanhenkistä läsnä.
Kiitos tsemppaavista sanoista ja hienoa että tinder toimi kohdallasi. Jaksatko vielä vastata montako jouduit näkemään ennen kumppanisi löytymistä?
N33
Toki jaksan, kävin n. puolenvuoden ajan treffeillä noin kuuden eri ihmisen kanssa, ja viestiä laitoin ainakin 10-15 henkilölle. Yksi n. 1-2kk "suhde" oli tässä välissä ennen kun löysin nykyisen. Nykyinen oli sellainen kenenkanssa henkinen yhteys löytyi heti. Olin jo luovuttamassa koko asian suhteen ja poistamassa koko sovellusta kun nykyinen poikaystäväni alkoi juttelemaan minulle. Onneksi alkoi, todennäköisesti olisin yksin yhä jos ei olisi. Ajattelen toisaalta että näin oli tarkoitus vaikka tyhmälle kuulostaakin :) nyt ollaan oltu n. 2 vuotta kimpassa ja hyvin on mennyt toistaiseksi.
Oho, noin pienestä joukosta löysit? Minkä ikäinen olet? Oletko huomattavan kaunis tai onko sinussa jotain muuta erityisen kiinnostavaa?
N33
Hmm en osaa oikein sanoa, olen itsekin hiukan yllättynyt tästä. Luultavasti kävi vaan tolkuttoman hyvä tuuri. Ja tosiaan kyllä sai nuo muutamat sammakot ensin suudella ennen kun prinssi löytyi näin kliseisesti sanottuna. Ja ei, en ole mitenkään huomattavan kaunis (tai edes hoikka/timmi) vaan melko normaali mielestäni. Ikää on muutama vuosi alle 30 jos sillä on väliä. Kaikki noista miehistä yhtä lukuun ottamatta sanoivat että vaikutan fiksulta ja juttelen mukavan avoimesti sekä minulle oli helppo jutella niin viestillä kuin treffeilläkin kasvokkain. Moni olisi halunnut kanssani uusille treffeille mutta itse en sitten tuntenut tarpeeksi vetoa. Eli kai tämä on ihan tuurista ja persoonista kiinni. Kai olen oppinut elämässäni erottamaan sitten kunnollisen oloiset tyypit niistä joista jo pitkän matkan päästä tiedän etten tule toimeen heidän kanssaan. Kiusattuna sitä jotenkin on herkemmät tutkat ihmisluonteen arvioimiseen kai, muuta en keksi syyksi :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä vielä sulle sanoisin, että mieti, mitä haluaisit uuden ystäväsi kanssa tehdä. Eli millaisista asioista hänen pitäisi olla kiinnostunut. Mieti, missä voisit tutustua näistä asioista pitäviin ihmisiin. Kuten aiemmin kirjoitin, olen löytänyt uusia ystäviä retroryhmästä ja avustusryhmästä koirille Venäjällä. Useimpien ihmisten - varsinkin meidän varautuneiden suomalaisten - on helpompi tutustua, jos on jotain yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja yhteistä tekemistä. En itsekään takuulla ystävystyisi kenenkään kanssa, jos pistettäisiin kahvikupin ääreen vastakkain istumaan ja sanottaisiin, että noh, alapa ystävystyä. Yhdessä tekeminen antaa mahdollisuuden olla välillä ihan hiljaakin, jos ei keksi mitään sanottavaa. Ja aina voi puhua siitä tekemisestä.
Kannattaa varautua siihenkin, että tutustumisesta ystävyyteen voi kestää aika kauan eikä läheskään kaikista tuttavuuksista tule edes kavereita saati sitten ystäviä. Vain yksi mun ystävyyssuhteistani on ollut "ystävyyttä ensisilmäyksellä". Tämäkin oli aika hauska tilanne, kun olin saanut yllättäen vähän isomman summan ylimääräistä rahaa ja yhdessä avustusryhmässä näin ilmoituksen, jossa eräs yksinhuoltajaksi jäänyt nainen oli vaikeassa tilanteessa ja kyseli, jos joku pystyisi lahjoittamaan ruokaa. No mä sitten ehdotin hänelle, että jos uskaltautuu ihan tuntemattoman tyypin kanssa lähteä markettiin, niin mä voisin ostaa heille ruokaa. Sovittiin kauppakeskus, jossa nähtiin. Koko ostosreissun ajan jostain käsittämättömästä syystä juteltiin vaikka mitä ja alettiin jo miettiä, ollaanko oltu joskus samassa koulussa, samassa opiskelupaikassa, samassa työpaikassa, synnytyslaitoksella samaan aikaan vai miksi ihmeessä heti alusta lähtien tuntui kuin oltaisiin tunnettu vuosikymmeniä. Hän sai asiansa kuntoon, mutta meidän yhteydenpitomme jatkui ja ystävyys entistäkin paremmin syveni. Ehkä ollaan oltu edellisessä elämässä siskoksia :D Mutta uskoisin, että tällainen heti ystävystyminen on aikuisiässä varsin harvinaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta näyttää että avain tuohon ystävyysasiaan on persoona- itse olen sitä sosiaalista tyyppiä joka tutustuu äkkiä uusiin ihmisiin- mutta iän myötä huomaan myös väsyväni helpommin ja kaipaan paljon yksinäistä aikaa.
Minulle helpoin tapa tutustua on ollut lavatanssiharrastus tanssikursseineen ja - leireineen...Uusia ihmisiä, miehiä, naisia ja pariskuntia. Loputtomasti uutta opittavaa ja kaupan päälle hyvä kunto!
Itse olen tutussa seurassa puhelias pölpöttäjä mutta liian usein vieraassa rento kuin rautakanki. Muutenkin kirjoittaminen monesti helpompi ilmaisumuoto kuin puhuminen. Kuitenkin kaipaisin kovasti ympärilleni enemmän ihmisiä, hyväksyntää, huomiointia ja sitä että saa itse antaa muille huomiota.
N33
Entäpä joku kirjoittamiseen liittyvä harrastus - voisiko sieltä löytyä hengenheimolaisia? Myös osallistuminen ennakkoluulottomasti monenlaiseen (vaikka ei ihan omantyyliseen) harrastustoimintaan voi luoda mahdollisuuksia tavata kivoja ihmisiä, vaikkei tietysti olekaan mikään ystävyys-automaatti.
Toivottavasti ap löytää kavereita, yksin on kurja olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta ootko liittynyt Facebookin naisten treffit -ryhmään? Sitä kautta voi tutustua uusiin ihmisiin! Siellä näyttäisi olevan kaikenikäisiä ja kaikenlaisissa elämäntilanteissa olevia, varmasti löytyy tekemistä.
Olen itsekin muuttanut isoon kaupunkiin yksin aikoinaan ja aloin nyt miettiä miten (muutamat harvat, mutta tärkeät) ihmissuuhteeni syntyivät... suurin osa varmaan opiskelun myötä, työpaikoilta, järjestötoiminnasta ja -yllättävää kyllä- baareista. Ajat ovat ehkä sen suhteen muuttuneet. Varmaankin pointtina nousee esiin se, että aika paljon on joutunut (ainakin näin introvertiksi) olemaan ihmisten kanssa juttusilla, että noin yksi sadasta on johtanut yhtään mihinkään. Olisko niin, että jos saa nk. pään auki eli YHDEN kaverin jonka kanssa lähteä ulos, niin sen jälkeen on helpompaa. Se yksi työkaveri kahvihuoneesta, joka suostuu lähtemään yhdessä keikalle josta molemmat tykkää jne.
Tsemppiä Ap, olet varmasti hyvä tyyppi ja joku sen vielä huomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä muutin myös ulkomaille (se, jota ei ilmeisesti ole olemassakaan). Elämä on muuten kyllä huimasti parempaa, mutta ei tämä vähentänyt yksinäisyyttä ollenkaan, lähinnä päinvastoin.
En osaa maan kieltä, ja esim töissä kaikki ei-virallinen viestintä käydään maan kielellä. En siis kykene osallistumaan esim tauolla keskusteluihin ollenkaan, vaan kaikki kanssakäyminen on tiukasti työasiaa. Sama kaupoissa, kadulla jne, ei ole mitään tilaisuuksia small talkiin toisin kuin kuitenkin vähän suomessa. Moni työpäivä menee niin, etten puhu kenellekään mitään.
Ja joo, olen yrittänyt, mutta heti kun keskustelussa on enemmän kuin kaksi henkilöä, ei mene kuin hetki kun joku vaihtaa maan kieleen ja jään ulkopuoliseksi. Lisäksi mentaliteetti on että vain täydellinen kielitaito kelpaa, joten millään tankeroyritelmällä on turha yrittää osallistua, kun nämä eivät (muka) ymmärrä kuin täydellistä ääntämistä. Eikä työnantaja tarjoa kielikursseja, ja työn luonteen vuoksi (matkustan paljon) en voi sitoutua mihinkään säännölliseen opiskeluun.
Suomalaisia tässä kaupungissa taas ei ole kuin muutama, ja Facebookryhmän perusteella lähes kaikki lapsiperheellisia kotiäitejä, joiden elämäntyyli poikkeaa ihan liikaa omastani.
Eli muuttamista sinänsä kannatan ehdottomasti, suomi on aika paska maa.. Mutta ei kannata paljoa laskea sen varaan, että se yksinäisyyden korjaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Usein se vaan menee niin että ystäväpiiri muodostuu jo nuorena / opiskeluaikana. Jos aikuisena muuttaa yksin vieraaseen paikkaan, on aika hankalaa saada uusia ystäviä.
Minä muutin 10 vuotta sitten työn perässä isoon kaupunkiin ja uudet täällä saadut ystävät lasketaan yhden käden sormilla. Miehen onneksi tapasin, ja hänen kautta kavereidensa puolisoita, joista on näitä ystäviä minullekin tullut. Pari työkaveruutta on myös kehittynyt ystävyydeksi.
Mutta kyllä kadehdin heitä, joilla on täällä juuret: perhe, suku, nuoruudenystävät. Omani ovat hajallaan pitkin maata.
Siis sulla on ystäviä, puoliso, puolison kaverien puolisoita, ja vielä ystäviksi muuttuneita työkavereita? Hah, anteeksi vaan mutta et ole yksinäistä nähnytkään! Poista kaikki nuo laskuista ja tiedät mitä se yksinäisyys tarkoittaa.
Haluaisin tähän vaan heittää että yksinäiseksi voi tuntea itsensä silloinkin kun ympärillä on paljon ihmisiä jos henkistä yhteyttä heihin ei kuitenkaan täysin ole. Yksinäisyys on lähinnä henkinen olotila. Onhan ihan yksin eläviäkin, jotka ei kuitenkaan pidä itseään yksinäisinä.
Itselläni on sellainen tilanne, että minulla on muutama ystävä joita näen ehkä 1-2 kertaa vuodessa, koska asuvat kaukana ja olen pienestä asti ollut kiusattu eli ei ole isoa kaveripiiriä muutenkaan. Poikaystävän tapasin tinderissä ja nyt hänen kautta saanut muutamia uusia kavereita, mutta tunnen silti itseni usein yksinäiseksi, vaikka parisuhde onkin paljon tätä tunnetta helpottanut. Silti se ei ole ihan sama asia. Ja joskus kun asuin vielä kotona perheeni kanssa, tunsin silti itseni yksinäiseksi vaikka olin lähes koko ajan ihmisten ympäröimänä, kävin harrastuksissa yms. Eli tuo joka sanoi ettei voisi tuntea oloaan yksinäiseksi tuossa ylemmässä tilanteessa, voisi kyllä itsekin mennä hiukan itseensä ja miettiä ettei tämäkään asia ole niin mustavalkoinen juttu. Kyseessä on tunne (yksinäisyys), jonka jokainen kokee itse.
Jokatapauksessa, toivon AP:lle kaikkea hyvää ja jaksamista yksinäisyyden keskellä. Toivottavasti löytyisi asioita jotka tekisi elämästä mielekästä ja mukavaa vaikka ei ystäviä heti löytyisikään. Itsekin tiedän että suhteiden luominen ei ole niin yksinkertaista. Itse tarvitsen tosiaan jonkinalisen syvemmän henkisen yhteyden toiseen ennekun pystyn olemaan 100% oma itseni enkä rasitu sosiaalisesta tilanteesta. Eli en edes pystyisi olemaan kaveri sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole mitään yhteistä tai henkistä samankaltaisuutta. Siksi usein jään yksin ja koen itseni yksinäiseksi, mutta olen jo tottunut siihen ja elämä menee omalla painollaan ihan mukavasti tällä hetkellä :)
Joskus yksinäisyys johtuu epärealistisesta käsityksestä ihmissuhteista. Yksinäisellä voi olla puoliso, lapsia, sukulaisia ja ystäviäkin, mutta jotain puuttuu. Kaivataan jotain henkistä, univeraalia, kosmista yhteyttä toiseen ihmiseen. Sielunkumppanuutta, oman itsen täydentäjää. Mitä herkempi ja henkisempi ihminen on, sitä vähemmän hän saa tavallisista arkisista ihmissuhteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja perinteitä noudattavana naisena päätti olla laittamatta sähköpostia vaikka sai ystäväehdokkaan.
Näin se menee tällä palstalla joka kerta.
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdallani ihmiset ovat _pahentaneet_ yksinäisyyden tunnetta. Syy on varmaan siinä, ettei kukaan ulkopuolinen voi koskaan täysin ymmärtää toista ihmistä eikä kukaan ymmärrä. Yksinolo on rentoa ja hauskaa vaikka harrastusten parissa.
Tässä on tavallaan pointtia.
Vierailija kirjoitti:
Omalla kohdallani ihmiset ovat _pahentaneet_ yksinäisyyden tunnetta. Syy on varmaan siinä, ettei kukaan ulkopuolinen voi koskaan täysin ymmärtää toista ihmistä eikä kukaan ymmärrä. Yksinolo on rentoa ja hauskaa vaikka harrastusten parissa.
Ymmärrän. Eihän oikeastaan kukaan voi täysin ymmärtää toista täysin, toivottavasti tämä kommenttini ei myöskään pahenna yksinäisyyden tunnettasi :D
Mutta ihan vakavissaan, onhan se totta että vaikea siinä sitten ystävystyä jos ei mitään yhteistä puhuttavaa.
N33
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta näyttää että avain tuohon ystävyysasiaan on persoona- itse olen sitä sosiaalista tyyppiä joka tutustuu äkkiä uusiin ihmisiin- mutta iän myötä huomaan myös väsyväni helpommin ja kaipaan paljon yksinäistä aikaa.
Minulle helpoin tapa tutustua on ollut lavatanssiharrastus tanssikursseineen ja - leireineen...Uusia ihmisiä, miehiä, naisia ja pariskuntia. Loputtomasti uutta opittavaa ja kaupan päälle hyvä kunto!
Itse olen tutussa seurassa puhelias pölpöttäjä mutta liian usein vieraassa rento kuin rautakanki. Muutenkin kirjoittaminen monesti helpompi ilmaisumuoto kuin puhuminen. Kuitenkin kaipaisin kovasti ympärilleni enemmän ihmisiä, hyväksyntää, huomiointia ja sitä että saa itse antaa muille huomiota.
N33
No netissä nimenomaan monet introvertit ja ujot etsivät kavereita, googleta esim. kirjeenvaihto tai vastaavaa. Ei niissä mitkään ekstrovertit ja päläpättäjät heilu. Sen olen kuitenkin huomannut, että naiset ovat todella nirsoja uusien kavereiden suhteen (ja silti valittavat kun on niiiin yksinäistä), mutta miesten kanssa on helpompi tutustua ja puhua helposti mistä vaan.
Minulla on ollut sekä miehiä että naisia kavereina, enkä ole havainnut mitään sen suurempaa eroavaisuutta siinä onko mies taikka nainen. Onko ehdottaa mitään nettifoorumia minkä kautta mahdollisesti voisi uusia ystäviä löytää? Ainakin facessa on noita ystävienhakuryhmiä.
N33
Olen samaa mieltä yksinäisyydestä. Toisaalta suren niiden puolesta joilla ei ole sitä yhtäkään ystävää. Mutta todellakin voi tuntea itsensä yksinäiseksi seurassakin jos mitään kunnollista yhteyttä ei löydy. Kyllähän sitä voi olla töissäkin ison ihmislauman keskellä mutta silti ei välttämättä ole yhtä ainuttakaan samanhenkistä läsnä.
Kiitos tsemppaavista sanoista ja hienoa että tinder toimi kohdallasi. Jaksatko vielä vastata montako jouduit näkemään ennen kumppanisi löytymistä?
N33